Oivalluksia ja uuden oppimista

Syyllisyyttäkö syövästä ?

Torstai 30.10.2025 - Mervi

 Olin mukana vertaisten/läheisten illassa syövän sairastaneena ja harmiksemme ketään ei tullut paikalle. Miksi, sitä pohdittiin yhdistyksen järjestäjän kanssa. 

Olin edellisellä viikolla ollut toisessa yhdistyksen illassa ja se järjestettiin hybridinä. Läsnäolijoille tarjottiin kahvit ja minä olin mukana etänä. Sinne oli tullut pari uuttakin sairastunutta paikalle. Eli tämä tapa toimi.

Puhuimme molemmissa illoissa syyllisyydestä kun sairastumme suolistosyöpään. Ihmiset ovat ilkeitä, he ovat alkaneet syyttämään sairastunutta siitä, että kun hän sairastuu, että on elänyt ja syönyt väärin. Siis halutaanko siitä edes puhua kenellekään syyllistämisen takia, no ei todellakaan.

Etsin sivuiltani blogin, jonka olin kirjoittanut ihan alkutaipaleellani mutta sitä ei enää ollutkaan siellä. Syöpäpotilaiden sivusto oli muuttunut ja se oli muutoksessa tippunut pois tai sitä ei ollut nähty tarpeellisena olla enää siellä. Mutta se teksti on kirjassa, jonka aikoinaan Emma Andersson julkaisi (Hyvänlaatuisen työn jäljillä) Otan siitä joitain otteita tähän. 

"Yhteiskunnan toiveiden mukaan olen aina ollut ahkera ja tunnollinen työntekijä. Jos olen ollut sairas, flunssassa tai muussa virustaudissa, en ole jäänyt pois töistä, koska koin olevani korvaamaton. Söin kymmeniä antibioottikuureja varalta ja hankin influenssaankin Tamifluta, ettei tauti puhkeasi päälle. Selvisin näillä tavoilla 55 ikävuoteen saakka työelämässä. Harmitti, jos joku jäi pienen flunssan takia pois töistä. Lapsillenikin, kun he olivat pieniä, aina järjestin hoidon tai luovin niin, ettei vain tarvitsisi olla pois töistä. Vuosia sitten oli itselläni kovaa stressiä irtisanomisen uhan takia. Tulinkin irtisanotuksi, ja perheessämme oli kaikilla jäsenillä terveys-ja muita huolia. Koin, että halkean tai tulen hulluksi, mutta pitää vaan jaksaa, koska olen arvokas vain sillä, että olen töissä. Sairastelijathan ovat kalliita työntantajalle, Kelalle ja yhteiskunnalle. Kalleudesta puhutaan mediassa, työpaikoilla ja eduskunnassakin. En siis hakenut apua, olisin ollut heikko ja arvoton. Sitten sain yllättäen suolistosyöpädiagnoosin verenvuotojen tultua esille. En huomannut merkkejä aiemmin, tosin näin mutten reagoinut, koska eihän minulla voi olla mitään vaivoja, enhän sairasta koskaan. Syön terveellisesti, liikun ja hoidan muutenkin itseäni. Maailma pysähtyi, mitä nyt?"

Kirjassani tuon esille tarkemmin noita ajatuksia. Ruokailuun ja elintapoihini liittyen. Jatkan blogiani.

"Mutta nyt en enää suostu tuntemaan syyllisyyttä tästä, en tilannut tätä tautia, en halunnut tätä. Syöpä ja Lars-syndrooma tulivat opettamaan minua, pistämään arvoni uusiksi. Ja voisin jopa olla siitä kiitollinenkin, nöyrryin kovan edessä kuuntelemaan kehoani, itseäni. Nyt pyydän anteeksi keholtani ja annan sille rauhaa ja rakkautta. Miten huonosti olenkaan kohdellut sitä kaikki nämä vuodet. Tämä on minun temppelini ja sitä pitää kohdella arvokkaasti. Se viestii ongelmista ja niitä pitää pysähtyä kuuntelemaan. Viis veisaan syyllisyydestä vai olisko ollut halvempaa vain luovuttaa. Ei, elämä on arvokas. Meidän pitää tulla inhimillisemmäksi kaiken suhteen eikä kaikkea voi mitata rahassa. Opeteltaisiinko antamaan rauhaa ja rakkautta itselle sekä pysähtyä kuuntelemaan kehomme viestejä? Josko sitä kautta tulisimme halvemmaksi kaikelle ja olisimme onnellisia aidosti."

Eli ne jotka arvostelevat Sinua sairastumisesta, Voit sanoa, montako askelta olet kulkenut minun tietäni? Meillä on jokaisella oma menneisyytemme ja monia ehkä käsittelemättömiä asioitakin takana. Kun sairastutaan vakavasti, syyllistäminen ja vertaaminen toisten sairastamumiseen samaan tautiin ja siihen ettei selvinnytkään ei edistä toisen hyvinvointia, vaan päinvastoin. Onko sanoja todellakin ystäväsi, mietitäänpä sitä? Jatkossa kun joku arvostelee ja syyllistää, ole rohkea ja sano.. TUO MITÄ ÄSKEN SANOIT, TUNTUI TODELLA PAHALTA/IKÄVÄLTÄ. Kokeile, Voit hämmästyä vastauksesta. Voit myös kiittää hänen sanoistaan. Erottuupahan akanat jyvistä.

Itsellä ystävä/tuttava piiri on muuttunut sairastamisen takia paljon. Nyt puhutaan syvällisempiä asioita ja tunnen olevani omieni joukossa jotka aidosti rakastavat ja välittävät. Jotkut ystävät ovat vain liukuneet pois elämästäni ja se on ihan ok. Elämme eri leveleillä kokonaan ja näin saa ollakin. Toivon heille kaikkea hyvää elämäänsä ja jatkamaan entiseen malliin. Minäkin sain kuulla kuinka joku ystäväni ystävä sairastui peräsuolisyöpään ja se uusitui vuoden päästä ja kuoli lopulta. Lohduttiko se minua kun juuri palasin hoitojen jälkeen töihin, mikä olikaan sanojan tarkoitus? Kuole pois? Anna periksi? Niin muutkin ovat tehneet? Tässä maailmassa on paljon vaaroja myös vääriä ystäviä..olen antanut hänelle anteeksi, hän ei tiennyt että päästi "sammakon", joka jäi ikuisesti mieleeni..

Tosin, jos meitä on lapsena jo arvosteltu ja syyllistetty, toisten sanomiset satuttavat vielä pahemmin tänäkin päivänä, koska jos emme ole kokeneet olevanne sitä mitä on odotettu, riittäviä ja oikeanlaisia, rakastettavia. Saattaa olla, että nämä asiat ovat saattaneet jäädä käsittelemättä kokonaan. Henkisen kasvun mahdollisuus on meillä loppuelämämme ajan, onneksi.

Joten keskity omaan hyvinvointiisi monin tavoin koska Olet sen arvoinen.

Voisin vinkata katsomaan Yleareenasta Kysy lääkäriltä ohjelmaa, jossa huippu-urheilija sairastui suolistosyöpään. https://areena.yle.fi/1-74830779

Kuva pixapay beagreenbean

Tässä alla linkki Hyvänlaatuisen työn jäljillä kirjasta, jonka Emma Andersson on Suomen syöpäpotilaista aikoinaan julkaissut. 

https://syopa-alueelliset.s3.eu-west-1.amazonaws.com/sites/271/2021/01/04101351/hyvanlaatuisen_tyon_jaljilla_nettiin.pdf

Lopuksi, haluatko / kiinnostaako tilata kirjani, "Syövästä löytyi elämän tarkoitus" kotiisi. Voin lähettää sen postitse Sinulle Suomessa hintaan 28,50 eur, maksu ennakkoon tililleni. Lähetä nimesi ja kotiosoitteesi s-posti osoitteeseen:  kaartoahomervi1@gmail.com 

Lähetän Sinulle tilitiedot ja laitan maksun saatuani kirjan postiin nimikirjoituksen kanssa.