Oivalluksia ja uuden oppimista

Häpeästä

Perjantai 30.12.2022 - Mervi

Kaiken takana onkin HÄPEÄ!

Tunteista käsittelyssäni on parhaillaan häpeä. Olen lukenut Ben Malisen kirjaa Elämää kahlitseva häpeä.

Otan muutamia otteita kirjasta ja lopuksi omia kokemuksia häpeästä ja sen käsittelystä.

Häpeä on inhimillinen tunne eikä siitä tarvitse kokonaan vapautua vaan sen kanssa on opittava elämään.

Voimakkaassa häpeän tilassa ollaan tietoisuuden tilassa, aika pysähtyy, huomio on itsessä, läsnäolevissa ja ympäristössä. Tunteet ja ajattelu ovat herkistyneet ja korostetusti kontrolloidaan itseä. Tunteessa voi olla myös syyllisyyttä ja ylpeyttä.

Nolostuminen ei heikennä itsetuntoa samalla tavalla kuin häpeä

Ylpeys myönteisenä onnistumisesta voi muuttua hallitsevaksi ja näkee itsensä muita parempana, sekin on yritys torjua häpeää.

Häpeä ja syyllisyys kulkevat käsikädessä. Syyllisyys teosta tai jättämättä tekemisestä->epäonnistuminen->riittämättömyys->kelpaamattomuus->HÄPEÄ

-syyllisyys on rajattu tekoon ja siitä puhuminen on hyväksyttävää. HÄPEÄ on kokonaisvaltaista itsensä riittämättömäksi ja huonoksi kokemista.

-kokemus arvottomuudesta estää jättämästä syyllisyyttä aiheuttamaa tapahtumaa taakseen ja sisintä kalvava häpeä muistuttaa yhä uudelleen

VASTA kokonaisvaltaisen kelpaamattomuuden tunnistaminen ja häpeän kohtaaminen auttavat vapautumaan muistosta!

Häpeä on rautahäkki ja suo, joka sitoo ja kahlitsee, painaa alas. Häpestä puhuttaessa käytetään sanoja riittämätön, kelpaamaton, huono, alentunut, mitätön, voimaton, pieni. Koetaan myös loukkaantumista ja epäonnistumista. Ei siis yllä omiin eikä muiden asettamiin hyväksytyksi tulemisen kannalta välttämättömiin tavoitteisiin. Pelkoa paljastumisesta. Häpeän torjuminen vahvistaa häpeää. Se tuntuu myös kehoreaktiona, punastumista ym.

Myötähäpeässä on kyse omasta torjutusta tai tunnistamattomasta häpeän herättämästä häpeästä. Toisen olemus tai käytös saa alitajuisesti kuvittelemaan itsensä vastaavaan tilanteeseen ja seurauksena on häpeän tunne.

Häpeä ja kulttuuri: Uskomukset, tavat, arvot vaikuttavat siihen mitkä aiheuttavat häpeää. Suvuilla ja perheillä on omat häpeänsä. Suomessa epäonnistuminen tai itsensä riippumaton tapahtuma on noloa, esimerkiksi kaatuminen tiellä, sille jopa nauretaan, muualla maailmassa huolestutaan ja tullaan auttamaan.

Lapsuuden ympäristö ja olosuhteet: kokemukset vaikuttavat millaisena lapsi näkee itsensä, kuinka arvokas ja rakastettu on. Toistuvat hylätyksi ja torjutuksi tulemisen kokemukset synnyttävät häpeää joka voi kahlita läpi elämän.

Vanhempien läsnäolemattomuus, kyvyttömyys nähdä lapsen tarpeet, riidat, muu turvattomuus perheessä, luottamuksen puute, alkoholin käyttö perheessä ja sen seuraukset, arjen huolet ja kiireet, sisarukset, kiusoittelu, syyttely, nimittely, vertailu, vähättely, mitätöinti, nöyryyttäminen, rankaisu, pelottelut, täyttymättämät lupaukset, huolenpidon puute, muutot, taloudellinen tilanne, koulu ja opettajat, uskonnollisuus, sairaudet, kuolemalla pelottelu, mielenterveysongelmat, seksuaalisuus, vankilatuomiot, täydellisyyteen pyrkiminen ym, kaikki nämä voivat aiheuttaa jollainlailla häpeää. Suvussa voi olla häpeää jo sukupolvien takaa tai salattavaa ja siitä kielletään kertomasta. Lapsi vaistoaa myös suvun häpeän ja kantaa sitä tietämättään. Jopa vastasyntynyt tietää, että on väärää sukupuolta tai lapsi tietää että oli vahinko syntyessään.

Apua miten pitkä lista häpeän aiheuttajia. Kasvatustavat, joilla on ollut hyvä tarkoitus voi vaikuttaa lapseen monin tavoin heikentävästi. Eipä siis ihme, että on mielenterveysongelmia tässä maassa. Masennuksen ja ahdistuksen taustalla voi siis olla häpeää.

Häpeä vaikuttaa itsetuntoon, jossa kokee avuttomuudentunnetta, itsearvostuksen puutteetta, kelpaamattomuutta ja ne lisäävät taas loukkaantumisherkkyyttä, ja se taas vaikuttaa ihmissuhteisiin ja näkyy alistumisena pari/ihmissuhteessa. Persoonallisuudella, luonteenpiirteillä, tempperamentilla on myös merkitystä miten häpeä koetaan.

Varmasti vanhempana olen käyttänyt osittain noita kasvatusmenetelmiä kun en ole paremmasta tiennyt. Suvun tapa kasvattaa on tullut verenperintönä, mallina ja samoja virheitä toistettu suvusta toiseen. Onneksi yritän nyt korjata lasteni kanssa käymällä läpi näitä asioita.

Omasta häpeästä. Olen sanonut, että syöpä aiheutti häpeää, samoin tämä ulosteenkarkailuvaiva, joka jäi taakakseni. Syyllisyys ja häpeä syövästä ja Larsista. Häpeää eläkkeelle jäämisestä. Olen todellakin tuntenut niin. Mutta olen päässyt pahimmasta häpeästä käsittelemällä niitä. Olen miettinyt mikä minua on hävettänyt aiemmin, nuorena, lapsena. Mikä oli pahin häpeän aiheuttama tapahtuma ja mitä tunteita se herätti ja miten voisin muulla tavalla asian ajatella tänä päivänä. Olisko sillä häpeällä ollut silloin joku hyvä tarkoitus?

Kelpaamattomuuden tunteen tunnistaminen ja häpeän kohtaaminen siis auttaa. Enkö muka ollut vanhemmilleni sitä mitä he halusivat minun olevan, siksi kasvatin suorittajaminän ja unohdin itseni ettei tarvitse nähdä miten mitätön ja arvoton olen. Tarvitsin siis syövän löytääkseni itseni. Mikä olisi Sinun taakkasi, jota kannat?

Olen itse antanut anteeksi itselleni ja kaikille kaiken ja ymmärrän miksi on toimittu siten kun on toimittu. Ymmärtämättömyyttä seurauksista. Täältä löysin myös sen oman kiltteyden, alistumisen ja toisista huolehtimisen seuraukset. Kun ihminen on saatu uskomaan omaan huononmuuteensa suhteessa toisiin, puhutaan sisäistetystä häpeästä. Hän auttaa ja miellyttää toisia, jotta kokisi itsensä arvokkaaksi ja hyväksytyksi ja varttuessaan on alistettu ja muiden hyväksikäyttämä, joka ei ansaitse parempaa kohtelua! Suorittajaminän identiteetti! Tämä kohta kolahti! Tälläinen minä olin! Olen kiitollinen ja iloinen, että opin ymmärtämään nyt lukiessani kirjaa itsestäni lisää.

Kirjassa puhutaan myös vihasta itseä ja toisia kohtaan. Siinä syy joidenkin yllättäviin vihatapahtumiin. Senkin takana on sisäistetty häpeä, jos kovasti moittii itseään. Lapsena on mitätöity, syyllistetty, sorrettu. Ne jotka kääntävät häpeän vihaksi toisia kohtaan, syyttävät muita virheistään ja vastoinkäymisistään. Oman syyn myöntäminen ja vastuunotto saisi tuntemaan häpeää, jota he välttelevät. Viha kertyy iän myötä ja pam..jotain yllättävää tapahtuu, puhutaan, ettei olisi uskonut että toimii tai tekee noin..Eli heitä se pikku-ukko olkapäältäsi helvettiin ja vaimenna se, ota vastuu teoistasi ja myönnä virheesi, et häviä minnekään vaan pääset kahleistasi irti vapauteen.

Lapsi vaistoaa kaiken ja yrittää muuttua sellaiseksi kuin toivotaan, näkymättömäksi, kiltiksi tms ja siten unohtaa itsensä.

Vastuuta vanhempien kasvatuksesta. Vastuuta koulun kasvatuksesta. Lapset eivät ole leluja, he ovat ihmisiä, jotka imevät kaiken ympäriltään ja ympäristöstään itseensä. Lapsi tunnistaa kaiken. Perustele asiat miksi voi tai ei voi. Jos siis perheessä on ongelmia, hakekaa apua. Puhu, puhu, hae apua, älä jää yksin ettet kärsisi myöskään häpeästä, ettei se kahlitse sinua suohon vuosikymmenniksi.

Eli olisiko kaiken tämän päivän nuorison pahoinvoinnin takana häpeä? Häpeää myös koronasta, sairastamisesta, tartuttamisesta ym?

Jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja huolehdituksi juuri sellaisena kun on. On tärkeää saada kokea rakkautta ja turvaa ja kokea kokonaisvaltaista henkistä yhteyttä toisiin niin että he hyväksyvät, ymmärtävät ja kunnioittavat kaikkine erityispiirteineen. Luottamusta myös siitä, että voi näyttää todellisen aidon itsen ja se hyväksytään virheineen, heikkouksineen, epävarmuuksineen ja epätäydellisyyksineen.

Mikä tai kuka voisi auttaa lapsia näissä tilanteissa? Isovanhemmat, muut sukulaiset, naapurit, opettajat, sisarukset. Siis yksi turvallinen aikuinen riittää, jolle voi puhua kaikesta, ja joka tietää perhe tilanteen. Luonto, kotieläimet, mielikuvitusmaailma, kirjat, piirtäminen, tv-sarjat, rukoileminen. Aina on toivoa paremmasta. Aikuisena itsetutkiskelu ja terapia voivat myös auttaa löytämään häpeän taustoja. Opettele myös rakastamaan itseäsi, halaa itseäsi päivittäin ja sano että Olet rakas, tahdon itselleni hyvää ja olla onnellinen.

Itse en enää välitä mitä muut minusta ajattelevat, ihmiset saavat puhua ihan vapaasti. He eivät tiedä millaisessa arjessa elän vaivani kanssa. En häpeä itseäni enää ja jos jotakuta hävettää minun tekemiseni, on ehkä se oma häpeä käsittelemättä. Olen vapaa ja onnellinen, jokainen päivä on lahja, josta voin olla kiitollinen.Voin olla myös lapsenmielinen, jos niin haluan enkä häpeä sitä enää. Mitähän tänään opin ja mitä voin antaa tänään itselleni ja toisille, rakkautta, sitä riittää Sinullekin lukijani..

Tämä on tämän vuoden viimeinen blogini. Olen saanut paljon lukijoita ja huomaan, että tekstini kiinnostaa, loppuviikkoa kohti lukijamäärä nousee eli koen että odotetaan mitähän seuraavaksi tulee. En itsekään aina tiedä etukäteen mistä kirjoitan, kirjoitan intuitioni mukaan tai uneni ohjauksesta. Lämmin kiitos tästä vuodesta kaikille, kommentteja en juurikaan ole saanut, muttei se mitään haittaa, ei ehkä ole uskallusta tai tarvetta ollut siihen. Toivon, että Olet saanut kuitenkin jotain omaan elämääsi uutta ajateltavaa, oivalluksia, toivoa ja jaksamista. Toivon Sinulle uusien oivalluksien vuotta 2023 ja kaikki on mahdollista kaikille.

Hyvää vointia Sinulle, lähetän vielä hoivaavat halit..

kuva Pixapay, Gerd Altmann