Oivalluksia ja uuden oppimista

Velvollisuudet

Sunnuntai 12.4.2026 - Mervi

Pääsiäisen pyhät ovat nyt ohi. Olimme jälleen ison asian äärellä pyhien vieton suhteen. Halusin taas, että kutsutaan kaikki lapset perheineen syömään pitkien pyhien kunniaksi. Kävimme keskustelua siitä puolisoni kanssa. Hän tankkasi minulle, että teidän perheen perinteen mukaan aina haluan, että näin toimitaan ja heidän perheessä näin ei pyhien koskaan näin toimittu. 

Jouduin ristiriitaisten tunteiden äärelle. Ellemme kutsu lapsiamme kotiin pyhinä, en saa nähdä useaa perhettä yhtä aikaa kotona ja samalla siinä syötäisiin, miten selviän siitä ellei näin tapahdu? Osoittaisinko tällä tavalla, ettemme rakasta heitä? 

Velvollisuuden tunne on lapsuuden peruja. Näin meillä aina tehtiin, kokoonnuttiin vanhempien luo yhdessä viettämään aikaa ja syömään perinneruokia. Ja kun oli monta vapaata päivää peräkkäin usea perhe tavattiin ja vaihdettiin kuulumiset. Eipä me paljon muuten toisiamme nähneetkään kuin sitten muissa perhejuhlissa lasten kasvaessa esim.rippikoulu iässä ja valmistujaisissa. Olen tätä pyhien päivän perinnettä halunnut jatkaa oman perheeni kanssa.

Mutta nyt puolisoni kanssa keskusteltiin asiasta vakavasti. Olemme näin tehneet vuosikausia. Jaksammeko tätä järjestää, jaksammeko vierailuja monta päivää peräkkäin. Tarvitsen oman vessan ja en pysty heidän aikana piereskelemään ja joudun pidättämään, vatsaan koskee ja nukun huonosti, saattaisin tehdä vesiperäruiskeet ja ne valvottaa ja voinko tehdä sitä heidän aikaan. Monta kysymystä ja näkökulmaa tuotiin esille. Toisaalta toin esille myös sen, että kun harvoin pääsen minnekään niin jospa lähdetään kokonaan kotoa pois pariksi päiväksi hotelliin. 

Nukuin keskustelun jälkeen hyvät yöunet ja aamulla herättyäni kirjoitin aamusivuja. Siinä kirjoittaessani tuli älynväläys.(kannattaa muuten kokeilla.) Entä jos me mennään "vuoren" luo muttei kenenkään kotiin, mennään syömään lounasta johonkin paikkaan lähelle perhettä, istutaan ja syödään rauhassa vatsat täyteen ja saadaan keskittyä yhteen perheeseen kerrallaan. Ja tämän idean hyväksyi puolisoni ja myös lapset. He eivät kovin lampaasta välitä eivätkä mämmistäkään joten tämä oli helppoa toteuttaa. Ehkä pashani olisi kiinnostanut ainoastaan, siitä kaikki tykkäävät. 

Ja niinpä laitoimme viestiä lapsille, mikä päivä kenellekin mahdollisesti sopisi, että tultaisiin teidän lähelle lounaalle johonkin paikkaan? Ja juuri sopivasti jokainen varasi mieleisensä päivän. Perjantaina söimme puolison kanssa kaksin lammasta ja pashaa/mämmiä ja lauantaina tavattiin ensimmäinen perhe, sunnuntaina ja maanantaina seuraavat. Pääsin pois kotoa samalla "ihmistenilmoille" ja jokainen sai syödä mitä halusi. Oli erinomaiset lounaat tarjolla ja söimme kaksi tuntia ja vaihdettiin kuulumiset ihan rauhassa ruuan äärellä. Tein joka päivä vesiperäruiskeet, samalla testasin miten vatsan kanssa pärjään kun toimin näin. Sekin meni hyvin, tosin olihan se fyysisesti raskasta mutta kyllä kannatti näin tehdä. 

Kummallista, miksi epäilee rakkaudettomuutta. Velvollisuuden taakka on todella raskas kun ikää tulee. Ja jos kaikki olisivat täällä (15 henkeä) yhtä aikaa ja usealla erilainen ruokavalio, niin järjestelemisessä on jo haastetta meillä kahdella. Ehkä tämä oli erilainen rakkaudenosoitus heitä kohtaan, ehkä intiimiminpikin juuri meidän kanssa ja tunsin osallistumisessa suurta rakkauden tunnetta kaikkia kohtaan erilailla. 

Kannattaa siis kyseenalaistaa ja kuunnella puolison mielipiteitä ja ottaa haaste vastaan. Miten toimisin toisin ja kyllä alitajunta antaa siihen vastauksen kun sen haluaa vaan kuulla. 

Kuva pixapay Ryan Mc Guire