Oivalluksia ja uuden oppimista

Luovuttamisen tunne

Perjantai 27.1.2023 - Mervi

Kuulostaa aika pahalta. Halusin luovuttaa syöpähoitojen aikaan. Mitä silloin tein ja miten selvisin siitä?

Olen kertonut tarinaani useassa paikassa ja monella tavalla. Olen kertonut myös siitä ohimennen, että olisin luovuttanut useaan kertaan hoitojen aikaan.

Mikä oli se tunne ja mistä se syntyi. Kun hoidot eivät menneet niinkuin toivoin tai oli suunniteltu. Kehon reaktiot hoitoihin olivat niin rajut, että tuntui ettei aina jaksa pyytää apua ja neuvoa hoitajilta. Olin väsynyt, hoidot väsytti, valvotti. Epätietoisuus, selviänkö tästä muutenkaan? Olen rasite kaikille? Minua ei jakseta kuunnella, minun hätää? Perhe kärsii ja läheiset yrittää väkisin nostaa tunnelmaa. Olisi ollut helppoa vain luovuttaa, eikä siinä tilassa enää pelkää kuolemaa, ajattelee sen vain helpotuksena itselleen ja toisille. Yhteiskunnallekin, pääsiväthän tästäkin valittajasta.

Muistan selvästi, luovuttamisen tunteita oli kolme kertaa. Ensimmäinen jo heti hoitojen alkuvaiheessa. Leikkaus takana, heti avanne alkuun "kuoliossa" ja siihen vesipaasto 24h ja seuraava päivä 2 dl mehua ja muuten vettä, kävelyä sairaalan käytävillä. Kipuja, paino tippui jo sairaalassa ollessa 5-6kg. Kipulääkkeistä närästystä, sain vain maitomaista lääkettä, arvaa vaan kuinka monta kertaa päivässä hoitajan pakeilla, varmasti todella ärsyttävyyteen asti. Tunnelma osastolla itsellä, anteeksi kun valitan ja olen haitaksi.Pääsin kotiin, ei ruoka maistunut, avanne ongelmat, ripulia, paino laskee ja kuivuin, epätoivoa. SIINÄ ensimmäinen, en jaksa tätä, tämmöstäkö on olla sairas. Mieli maassa. Silti pidin kiitollisuuspäiväkirjaa.

Takaisin sairaalaan pariksi päiväksi "nestetankkaukseen". Ei tämän näin pitänyt mennä.

Toivuin jotenkuten. Solumyrkkyhoidot oli tulossa reilun kolmen viikon päästä leikkauksesta. Rajut iho oireet alkoivat heti. Syöpähoitaja sanoo puhelimessa, että hoidot kusee heti alkuun. Tuntui todella pahalta. Viikon makasin tiputuksen jälkeen kotona sängyssä ja avanteen kanssa olisi pitänyt muuttaa ruokavaliota, en tiennyt, ei neuvottu. Siinä todella vahvaa epätoivoa, onneksi sain yhteyden ravitsemusterapeuttiin ja muutettiin ruokavaliota epäterveelliseksi. Kolaus itsetunnolle taas. Toinen hoito ja taas viikon makasin, toisella viikolla yritin kerätä voimia, iho ongelmat jatkui, jalkapohjat kipeät. Tuli pitkä tauko hoitoihin, veriarvot eivät nousseet toivotulle tasolle. SIINÄ toinen luovuttamisentunne. Syöpä leviää ja antaa levitä, tämä on mun kohdalla tässä. Lopulta pyydettyäni valkosolun nostajia sain muutaman hoidon lisää. Epäily syövän leviämisestä tuli sitten..avanne ongelmat jatkui.. avanne pois..vatsakalvontulehdus, ja silloin ajattelin että kuolisinpa pois, jäisinpä leikkauspöydälle. Silti rukoilin tapahtukoon tahtosi.

Vastoinkäymisiä oli siis koko ajan, ja vatsakalvotulehdusleikkauksesta selvittyäni oli ajateltava että tällä kaikella on oltava jotain suurempaa merkitystä, tällä minun hoitopolulla. Lars-syndroomasta en enää ollutkaan niin järkyttynyt vaikka elämä alkoi olla yhtä "paskaa". Tämä tästä vielä puuttui. Mutta syöpä oli selätetty, se tärkeintä.

Mikä vie tunteet niin alas, ettei jaksaisi. Ruoka ei maistunut, oli myös pahoinvointia, se oli yksi syy, joten käytin hoitojen ajan lisäravinteita ravitsemusterapeutin neuvoilla.(pelasti henkeni) Kehon pettäminen raskaisiin hoitoihin, vihasin kehoani ja syöpää, joka oli päässyt sisääni. Avun pyytämisen vaikeus, taas joudun soittamaan hoitajille ongelmistani, harmitti myös olla vaikea valittaja vaikka hoitajien mielestä olin se harvinaisista harvinaisin. Eikö minua uskottu, kuultu oikeasti. Varmasti sitäkin oli. Epäilyä, ettei muut ulkopuoliset usko tilannettani, siitäkin ikävää fiilistä. Monihan syöpäpolun suorittaa nopeasti ja helposti sekä palaa töihin. Minä en pystynyt, koin olevani huono, epäonnistunut.

Miten nousin tästä kaikesta. Perheeni ja läheisten tuella. He halusivat, että teen kaikkeni että selviäisin. Rakkautta minua kohtaan. Miksi luovuttaisin, jos minua rakastetaan. Opiskelut auttoi selviämään, olin saanut intoa uuden oppimisesta, intoa ehkä mahdollisuudesta tehdä uutta työtä joskus.

Nyt ajattelen. Kiitos luovuttamisen tunteesta. Tiedän miltä se tuntuu ja mitä siinä koetaan. Tuen nyt muita sairastuneita tänään monin tavoin ja tunnistan tuon tunteen myös joskus heissä. Olen luvannut olla rinnalla, jos paha paikka tulee. Joillekin olen "henkisesti" mukana kun tuettava on tiputuksessa tai toimenpiteessä, lataan mieleni antamaan rakkautta etänä tuettavalleni, olen läsnä, vierellä etänä. En jätä, enkä hylkää, en myöskään tuputa itseäni, annan mahdollisuuden myös olla.

Pelottaa ajatella, kuinka moni on luovuttanut siksi, ettei jaksa eikä näe tulevaan tai tarkoitukseen. Voisiko syöpäkin olla opettaja, jotta oppisit rakastamaan itseäsi. Oppisit itkemään surusi, häpeäsi, syyllisyytesi pois. Olen itse itkenyt katkerasti monia asioita 10-20 min, lopuksi nyyhkyttänyt ja saanut lohdun puolisoni halista. Taakka helpottaa ja tulee ymmärrystä ja hyväksyntää asioihin, saa uuden näkökulman ja vahvuutta toimia toisin. Suosittelen kaikille!

Mitä toivoisin sairaanhoidon ammattilaisiin nähden. Ei me turhaa valiteta. Mikä on turhaa? Turhankin takana on joku tunne, pelkoa, surua? Kuuntele ja ohjaa eteenpäin ellet osaa auttaa. Muuten ollaan jatkuvasti päivystyksessä, sitäkö halutaan? Tosin itselle olivat syöpäjärjestöjen hoitajat myös suureksi avuksi, voi kysyä myös heidän mielipidettä ja sitten soittaa päivystykseen, saat tukea sanoillesi.

Sain ja saan rakkautta. Nyt jaan sitä kaikille, jotka sitä kaipaavat. Siitähän tässä elämässä on kyse, rakkaudesta ja rauhasta itseä kohtaan. Rakasta kehoasi, anna sille haleja ja sano rakastavasi itseäsi, ehkäpä alat toimia toisin ja arvostaa "temppeliäsi" paremmin, antaa sille oikeaa ravintoa ja lepoa. Ota vastuu itsestäsi ja toimistasi.

Ja elämä ei ole hallittavissa eikä kontrolloitavissa. Asioita tapahtuu, meidän vaan täytyy mukautua ja sopeutua tilanteisiin. Elää hetkessä ja päivä kerrallaan. Miettiä ongelman tullessa, miten selviän tästä, miten aiemmin olen selvinnyt jostain vastoinkäymisestä. Käytä samoja menetelmiä ja tee itselle mieleisiä asioita.