Oivalluksia ja uuden oppimista

Kateus

Perjantai 5.5.2023 - Mervi


Elina Reenkola kirjoittama kirja Kateus kiinnosti aiheensa vuoksi kovasti ja täytyypä sanoa, että oli jo aikakin tähän tunteeseen syventyä myös omasta näkökulmastani.

Ensin jotain yleistä kateudesta:

Kateutta on meissä kaikissa. Se on luonnollista ja inhimillistä lievissä muodoissa. Eri sukupolvet, lapset, sisarukset ja ystävät kadehtivat toisiaan. Kateellinen ihminen on ilonpilaaja, hän löytää ihmisistä ja ilmiöistä virheitä ja ikäviä asioita ja tuo niitä esille lievittääkseen omaa kateuttaan. Pahantahtoinen kateus pyrkii pilaamaan ja tuhoamaan kateuden kohteen koska se virittää huonommuuden tunnetta ja häpeää verrattaessa toiseen.

Kateus voi olla myös hyväntahtoista, johonkuhun ihailtavaan henkilöön, joka motivoi tavoittelemaan samaa itselle, inspiroi ponnisteluille ja menestymiselle.

Kateus on toimintatapana piilotettua, mitätöintiä ja väheksymistä toisen arvon halveksimisena ja kieltämisenä. Kohteelle teot jäävät vaivaamaan ja tuottamaan ahdistusta ja muita oireita.

Kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä, pahin siksi koska se pyrkii tuhoamaan elämänlähteen. Syvin kateus kohdistuu usein toisen luovuuteen ja luoviin ominaisuuksiin. Oma huonommuuden tunne ja häpeä ovat maaperää kateudelle. Kateuden tunne herää pettymyksistä ja syrjään jäämisestä. Kateelliset ihmiset eivät ole tulleet kuulluiksi ja nähdyiksi omina itsenään.

Kateutta edeltää ihailun tunne ja toive saada samaa mitä toisella on. Toinen näyttäytyy tyytyväisenä, täydellisenä ja ehyenä ja hänellä on onnen avaimet, josta se nauttii. Jos itse ei koe sisäistä tyytyväisyyttä, hän alkaa rohmuta sitä ulkopuolelta, omaisuutena, suorituksina, jatkuvana huomiona ja kuuluisuutena.

Kateuden tunne on tuskallinen koska se aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä. Se tuottaa ahdistusta ja raivoa, varmistaa huonommuuden tunnetta ja kostonhalua.

Kateus syntyy vertailusta, jossa tuntee itsensä muita huonommaksi, tarvitsemaksi ja häpeäväksi. Itsetunnon kolautukset altistaa kateudelle sekä häpeä voi laukaista myös sen tunteen. Häpeä viriää sisäisenä ristiriitana kun minuudesta paljastuu jotain intiimiä ja sopimatonta omien tai kulttuuristen ihanteiden vastaista ja ihminen tuntee ettei kelpaa tai ei ole rakastettu. Joillakin kateus herää kovin kaunaisena ja katkeran syyttelevänä. Ihminen kokee silloin oman vajavaisuutensa ja rakkauden puutteessa nimenomaan toisten aiheuttamaksi ja syyttää näitä omasta tilastaan. Hän ei tunnista sitä itsessään vaan kokee saaneen toisen enemmän epäoikeudenmukaisella tavalla. Hän esittää syytöksensä oikeutettuna, vika ja syy aina on vain toisissa. Kaunaa ja toisten syyttämistä on helpompi sietää itsessään kuin rakkauden kaipaamista tai tuskallista surua rakkaudesta.  On vaikeaa ajatella kuinka paljon on jäänyt kaipaamaan hyvää äitiä ja hyvää maitoa jo lapsuudessa. Katkera valitus ja kaunainen syyttely saattavat suojata vaille jäämisen kokemuksesta.

Kirjassa kerrotaan eri ihmisiin kohdistuvista kateuden kohteista esimerkiksi emokateudesta äitiä kohtaan. Lapsi rakastaa ja vihaa äitiä, äidin voimia ja runsauksia, äidillä on kaikki tarpeellinen. Ellei lapsi tunne tulleensa kylliksi nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksia ainekset itsetunnolle ovat heiveröiset. Lapselle tärkeää saada myönteistä palautetta, ihailua ja kehumisia tekemisistään. Emokateus on vahingollista, se häiritsee kiitollisuutta saadusta hyvästä, ei voi nauttia anteliaisuudesta eikä sisäistää sitä minuuteensa. Imetyksen seuraaminen voimistaa toisissa ulkopuolisuuden ja kateuden tunteita.

On myös kateutta äidin ja tyttären välillä, miesten välistä kateutta, isän ja pojan välistä kateutta, naisten keskinäinen kateus, sisarusten välinen kateus sekä parisuhteessa olevaa kateutta. Kateus syntyy yksinäisyydestä ja ulkopuolelle jäämisestä.

Ahneus on myös yksi kuolemansynneistä. Kiintymätöntä halua, se viriää tyytymättömyydestä, osaamattomuuden ja ulkopuolelle jäämisestä jo lapsuudessa. On osaton koska jäänyt vähemmälle.

Ole rohkea ja tunnista ja tunnusta kateus itsessäsi. Anna tunteelle tilaa ja ole itselle myötätuntoinen, halaa itseäsi kun tunnistat sen. On vahvuutta myöntää heikkous, haavoittuvuus sekä tunnustaa riittämättömyys. Kateuden vastavoima on kiitollisuus. Kiitollisuuden tunteminen on vahva puskuri kateudelle ja kateuden lievittäjä. Anteliaisuus, hyvällä mielellä toiselle antamista ja siitä mielihyvän tunteen saamista. Luovuus merkitsee erillisyyttä ja itsenäisyyttä, vastavoimana kateudelle. Oma ääni ja armeliaisuus, keskity omaan tekemiseen ja siitä nauttimiseen. Luovu täydellisyyden tavoittelusta ja päästä irti kateudesta.

Lisäisin tähän vastavoimana aiemmin blogissani tuodut harjoitukset. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa, kirjoita illan päätteksi vihkoon 3-5 asiaa, joista olet kiitollinen sen päivän osalta, jatka sen tekemistä vähintään kuukausi. Se riittää, että teet sen myös ajatuksissasi, kunhan huomioit ne todella. Kirjaa myös mitä hyvää olet kokenut sinä päivänä. Toinen harjoitus: Tee se puolisosi tai jonkun läheisen kanssa. Laita puoliso istumaan tuolille ja pyydä häntä olemaan hiljaa, kuuntelemaan kun puhut Sinulle tärkeistä asioista, jotka siinä hetkessä tulee mieleen, kerro noin 3-5 minuuttia, hiero samalla istujan hartioita ja anna asioiden tulla esille, jotka mieltäsi painavat. Vaihtakaa sitten osia. Uskon, että tässä harjoituksessa tulet kuulluksi ja nähdyksi ja koet rakkaudellisia tunteita kosketuksesta. Tee tätä usein jos on tarvetta, kokeile, Olet sen arvoinen.

Tottakai olen tuntenut itsekin kateutta toisten "paremmasta" elämästä. Toiset ovat terveempiä, saavat tehdä lähes kaikkea mitä haluavat. Minulla on rajoitteeni, jotka estävät monia asioita, mutta en ole enää katkera ja kateellinen. Minä teen mitä elämä tuo eteeni ja nautin elämän muista antimista. Olen kiitollinen siitä mitä minulla nyt on ja muistan, että mitään en täältä saa mukaani kun kuolen, siksi elän hetkessä ja otan vastaan elämän tuomat ilot ja haasteet. Olen läsnä itselleni ja toisille, mitä muuta enää tarvitsenkaan. En mitään. Ja jos tunnen kateuden siemenen, tunnistan tunteeni ja halaan itseäni, annan myötätuntoa ja sanon, että itselläni kaikki on juuri nyt hyvin. Näin on nimittäin tapahtunutkin joten tiedän, että tämä toimintatapa auttoi itseäni viimeksi kateuden hetkessä.

Kuva pixapay, TaniaVdB

jackdaws-gf88c968a8_640.jpg


Avainsanat: Kaiken pahan alkuko?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini