Oivalluksia ja uuden oppimista

Vanhat blogit vuosien varrelta 2018-2021

Lauantai 8.11.2025 - Mervi

Ensimmäiset blogi kirjoittamiskokemukseni tein Suomen Syöpäpotilaat/hyvänlaatuinen työelämä hankkeen tiimoilta. Ne eivät enää näy etusivuillani vaan laitan ne nyt peräkkäin tänne aikajanallisesti. Kirjassani näistä olen maininnut ja täällä ne ovat nyt.

Mutta, näiden innoittamana uskoin myös kirjan kirjoittamiseen, että se on mahdollista myös minulle.

Aiheena, Kiitollisuus syövästä, Syyllisyyttä syövästä työelämässä, Vatsan ehdoilla byrokratian viidakossa, Elämäni uusi käänne ja mahdollisuus

Kiitollisuus syövästä
10.12.2018
Olen kiitollinen, kun vaihdoin kalaöljykapselit toiseen merkkiin. Kolmen viikon kuluttua suoleni
”räjähti” vuotamaan reilut kaksitoista tuntia peräkkäin. Olen kiitollinen, menin lääkäriin seuraavana päivänä ja tapasin psykiatrin yleislääkärinä ja hän määräsi työterveyshuoltoon ja sitä kautta pääsin tähystykseen. Sain pahanlaatuisen peräsuolisyöpädiagnoosin perjantaina 19.5.2017 kello 15, hyvää viikonloppua siis ajatuksieni kanssa. Olen kiitollinen, mieheni tuli itkien kotiin töistä ja sanoi, että me selvitään tästä. Lapset ja läheiset järkyttyivät, Sinä hyväkuntoinen, itsestä huolehtiva, terveellisesti syövä sairastut syöpään, ei ole
totta! Tuin heitä alussa, että hoidot ovat nopeasti ohi. Sain lääkäriltä heti tiedon mitä tuleman pitää. Tutkimukset, sädehoito, leikkaus, väliaikainen avanne ja solumyrkky, ja sitten kaikki ohi.
Olen kiitollinen, iso leikkaus, ongelmia avanteen kanssa, paasto, laihtuminen, ja paluu takaisin
sairaalaan. Selvisin. Sairaslomaa puoleksi vuodeksi määrättiin hoitoja varten. Olen kiitollinen, hoidot alkoivat, sain 2x peräkkäin 3 viikon välein, ja kehoni sanoi, ei enää.Valkosolut alhaalla pitkään, eikä hoitoja. Olin harvinainen, pelkoja, että syöpä kerkeää levitä. Tauko hoidoissa ja yritettiin pienemmillä annoksilla ja valkosolun nostajilla jatkaa, onnistuttiin saada
muutama hoito lisää. Selvisin.Olen kiitollinen, sain avanteen pois, tuli vatsakalvontulehdus ja selvisin siitäkin. Epäily syövän leviämisestä, kuinka kiitollinen olinkaan, että ei ollutkaan sitä. Selvisin. Olen kiitollinen, palasin töihin toukokuussa osa-aikaisena suoliongelmien takia taustatöihin työkokeiluun. Työssäolo antoi tarkoituksen ja tarpeellisuuden tunteen. Tunsin olevani työkaveri,tosin kaikki oli muuttunut minussa ja muiden suhtautumisessa minuun. Osa uskalsi kysyä mitä kuuluu, miten jaksat. Osa ei uskaltanut kysyä mitään. Olin merkattu, kuolevainen ja syöpäläinen. Esimies käsitteli silkkihansikkain, kiittelin hänen suhtautumistaan minuun, hän oli ainut joka opetteli kauttani suhtautumaan vakavaan asiaan erilailla. Lähityökaverit sanoivat, että selviät kyllä, siitä olen tosi kiitollinen. Olen kiitollinen, pääsin sopeutumisvalmennuskurssille mieheni kanssa. Saimme paljon tukea, tietoa ja ystäviä. Sain tietää suoleeni liittyvästä sairaudesta, Lars-syndroomasta, ja hoitoja vaikeuttaneesta mahdollisesta DPD-puutoksesta. Olen kiitollinen Jennistä, kurssin vetäjästä. Ymmärsin nyt että olen oikeasti harvinainen. Olen kiitollinen nyt, olen puoli vuotta jaksanut olla töissä joka toinen päivä tehtyjen vesiperäruiskeiden ansiosta. Töihin menoa jouduin ponnistelemaan, varautumaan vessan läheisyyteen ja nopeaan vessaan pääsyyn, stressasin miten selviän, selvisin. Vapaapäivinä olin kotiin sidottu ruiskeiden takia, koska suoli toimi miten sattuu. Nyt väsyin, ja olen kiitollinen, että saan vaan olla vaikka vähän aikaa. Selviän, tiedän sen.
Olen kiitollinen, olen saanut paljon RAKKAUTTA perheeltäni, läheisiltäni ja ystäviltäni näissä
kaikissa vaiheissani. Elämälläni on tarkoitus ja elämä kantaa. Tunnen elämän kaikki vivahteet ja opin tuntemaan itseni. Opin rakastamaan syöpääni ja nyt opettelen rakastamaan suoltani.
Tämän koko prosessin ajan opiskelin ja valmistuin keväällä 2018 ratkaisukeskeiseksi
lyhytterapeutiksi, tein haastatteluja tarvittavat määrät ja sitä ennen olin opiskellut logoterapiaa
peruskurssin verran, niin onko tämä se miksi suhtaudun positiivisesti tähän kaikkeen?

Kiitos syöpäni, olet antanut minulle paljon, myös rohkeutta, koska elämäni on edessä ja tulen
selviämään nyt kaikesta.
Ilona

Syyllisyyttä syövästä työelämässä
20.5.2019
Yhteiskunnan toiveiden mukaan olen aina ollut ahkera ja tunnollinen työntekijä. Jos olen ollut
sairas, flunssassa tai muussa virustaudissa, en ole jäänyt töistä pois, koska olen ollut
korvaamaton? Söin kymmeniä antibioottikuureja varalta ja hankin influenssaankin Tamifluta, ettei tauti puhkeaisi päälle. Selvisin näillä tavoilla 55. ikävuoteen saakka työelämässä.
Harmitti, jos joku jäi pienen flunssan, kurkkukivun ym. takia pois töistä. Tai joku lomamatkallaan sairastui ja joutui jatkamaan loman jälkeen vielä sairauslomalla, laiskoja kun ilkesivät olla. Lapsillenikin, kun olivat pieniä, aina järjestin hoidon tai luovin niin ettei vaan tulisi oltua töistä pois. Muutamia vuosia sitten itselläni oli kovaa stressiä irtisanomisen uhan takia. Tulinkin irtisanotuksi ja perheessämme kaikilla jäsenillä oli terveys- ja muita huolia. Koin että halkean tai tulen hulluksi, mutta pitää vaan jaksaa, koska olen arvokas vain sillä että olen töissä. Sairastelijathan ovat kalliita työnantajille, Kelalle, yhteiskunnalle. Kalliudesta puhutaan mediassa, työpaikoilla ja eduskunnassakin. En siis hakenut apua, olisin ollut heikko ja arvoton.
Sitten sain yllättäen suolistosyöpädiagnoosin verenvuotojen tultua esille. En huomannut merkkejä aiemmin, tosin näin, mutten reagoinut koska eihän minulla voi olla mitään vaivoja, enhän sairasta koskaan. Syön terveellisesti, liikun ja hoidan muutenkin itseäni. Maailma pysähtyi, mitä nyt? Alkoi tarkemmat tutkimukset, sädehoito ja sovittu leikkauspäivä. Sain puoli vuotta sairauslomaa syöpähoitojen takia. Mikä shokki, koin että anteeksi, etten pysty töihin ehkäpä yritän kuitenkin?! Keho ei jaksanut ottaa vastaan hoitoja, keho ei suostunut ottamaan myrkkyjä kolmen viikon välein, enkä siis voi viimeisellä viikolla tehdä töitäkään, vaikka yritin asiasta jutella työterveyslääkärin ja esimiehen kanssa. Hoitoja estivät alhaiset valkosoluarvot ja jouduin käyttämään valkosolun nostajia pitkän tauon jälkeen, joista syöpäpoliklinikalla sanottiin että ne ne vasta kalliita ovatkin! Jouduin nielemään senkin tappion, koin syyllisyyttä. Olenko kalliin hoidon arvoinenkaan? Hoidot kuitenkin venyivät kaikkineen lähes vuoden mittaiseksi poissaoloksi töistä. Hoitojen päätyttyä ryntäsin pian töihin, eihän yhteiskunta laiskoja elätä. Kokeiltiin työkokeilua puoli vuotta kahta tai kolmea päivää viikossa. Hoidot ja leikkaus aiheuttivat suolisto-ongelmia ja pidätyskyvyttömyyttä. Lars-syndrooman sain tämän syövän jatkoksi. Vaivaani hoidin lääkkein ja vesiperäruiskein, jotta voisin olla töissä nuo sovitut työpäivät. Yritin saada ongelmaani nopeasti muitakin hoitoja, puhuttiin stimulaattoristakin ja olisin halunnut kokeilla sitä, mutta lääkäri vastasi, että se on niin kallis eikä se välttämättä toimi sinulla. Harmittava takaisku taas. Hoitona olisi vaan aika, joka parantaa ja n. 4-5 vuotta siinä voi mennä sanoi lääkäri. Tai sitten avanne, josta oli jo huonoja kokemuksia syöpähoitojen aikaan. Sain osa-aikaeläkepäätöksen määräaikaisena ja jatkoin edelleen kahta työpäivää viikossa. Kunnes väsyin totaalisesti tähän kaikkeen yrittämiseen, byrokratian kiemuroihin, valvottuihin öihin, kaikkeen. En uskaltanut lähteä minnekään muualle kuin töihin. Vessat piti tarkistaa aina etukäteen, oliko se sitä elämää mitä nyt ansaitsen, ja ainainen huoli onkohan suoli tyhjentynyt ja kerkeänkö vessaan? Ei todellakaan. Kävin gastrokirurgin vastaanotolla ja itkin hänelle, etten jaksa tätä paskaa enää. En ole masentunut sen tiedän, sekin tutkittu. Sain puoli vuotta sairauslomaa, olisin halunnut sairauseläkkeen kokoaikaisesti toistaiseksi, mutta kuulemma ensin pitää olla sairauslomalla. Ja taas minä olen kulu työnantajalle, Kelalle, yhteiskunnalle. Minkä syyllisyyden tunteen se taas nosti?

Mutta nyt en enää suostu tuntemaan syyllisyyttä tästä, en tilannut tätä tautia, en halunnut tätä. Syöpä ja Lars-syndrooma tulivat opettamaan minua, pistämään arvoni uusiksi. Ja voisin jopa olla siitä kiitollinenkin, nöyrryin kovan edessä kuuntelemaan kehoani, itseäni. Nyt pyydän anteeksi keholtani, ja annan sille rauhaa ja rakkautta. Miten huonosti olenkaan kohdellut sitä kaikki nämä vuodet. Tämä on minun temppelini, ja sitä pitää kohdella arvokkaasti. Se viestii ongelmista, ja niitä pitää pysähtyä kuuntelemaan, ja viis veisaan syyllisyydestä. Tulen kuitenkin aina tuomaan veroroponi yhteiskunnalle vai olisiko halvempaa kaikille vaan ollut luovuttaa?
Ei, elämä on arvokas. Meidän pitää tulla inhimillisemmäksi kaiken suhteen, ei kaikkea voi laskea rahassa. Me olemme onnellinen kansa, mutta voimme silti huonosti tuntiessamme syyllisyyttä milloin mistäkin. Opeteltaisiinko antamaan rauhaa ja rakkautta itselle sekä pysähtymään ja kuuntelemaan kehomme viestejä, josko sitä kautta tulisimme halvemmaksi kaikelle ja olisimme onnellisia aidosti.
Työhön palaan varmasti kun olen kunnossa. Haluan sitä kun olen toipunut tästä kaikesta.
Syöpädiagnoosista tulee kohta kaksi vuotta ja paljon olen oppinut ja monia tunnemyrskyjä olen
sinä aikana kokenut. Siltikään en päivääkään vaihtaisi pois.
Rakkaudella ja rakastaen,
Ilona

Vatsan ehdoilla byrokratian viidakossa
11.3.2019
Marras-joulukuisen sairausloman syy oli työterveyslääkärin mukaan keskivaikea masennus.
Mielestäni olin vain väsynyt vessarumbaan, tähän Lars-syndroomaan. Vesiperäruiskeet ennen
työpäivää veivät voimianikin, olin uupunut huuhteluista, tyhjennyksestä. Pääsin psykiatrille. Kuinka mahtavaa, sain senkin tässä kokea. Minulla ei kuitenkaan todettu masennusta, en saanut sairausloman jatkoa, enkä masennuslääkitystä. Sain kutinalääkkeen, joka tarvittaessa auttaa nukahtamaan. Ja tulipahan syövän aiheuttamat pelotkin käsiteltyä. Työkokeilu oli päättymässä jäätyäni kuukauden sairauslomalle. Sairausloman syyn masennuksen Kela hylkäsi. Heidänkin mielestä kyse oli syövästä ja Lars-syndroomasta, joka väsytti minut. Kela
peri maksamansa sairauskulukorvauksen osittain takaisin, koska olin ollut 300 pv poissa työstä
samasta sairaudesta. Otin yhteyttä liittoon ja he sanoivat että olisi pitänyt ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon jäätyäni sairauslomalle marraskuussa, jotta saisin heiltä rahallista tukea. Kas, kun en ollut ymmärtänyt, eikä kukaan neuvonut. Vaikka oli useita yhteydenottoja Kelaan syksyn aikana, tämä oli jäänyt kertomatta vai enkö vain ollut ymmärtänyt tehdä niin? Nyt olen TE-toimistossa työttömänä työnhakija, eikä sitä oteta sieltä nyt pois, ihan varmuuden vuoksi. Vaikka rumennan työttömyystilastoja, sekin vielä syöpäläiseltä sallittakoon. Näihin selvittelyihin olisin kyllä kaivannut jonkun ammattilaisen tukea. Töihin palasin joulukuun puolessa välissä ja haettiin osasairauspäivärahaa Kelasta, ja päädyin tekemään kahta työpäivää viikossa. Sain vähentää vesiperäruiskeet kahteen kertaan viikossa, kuinka huojentavaa. Joulukuussa kävin gastrokirurgilla, joka on perehtynyt Lars-syndroomaan. Jo kertaalleen lopetetut lääkkeet aloitetaan uudestaan ja uusi käynti ravitsemusterapeutilla. Kontrollit huhtikuussa hänelle.
Hain marraskuussa osakuntoutusrahaa vakuutusyhtiöstä ja sitä odoteltiin kuin kuuta nousevaa,
kyselin perään ja vastaus tuli vihdoin tammikuun lopussa. Osa-aikaeläke hyväksytty
määräaikaisesti kesäkuun loppuun 2019. Työsopimus tehtiin päätöstä ennen kolmen viikon välein, koska sijaisenikin täytyi tietää miten hänen työt jatkuvat. Harmittaa hänenkin puolestaan tilanteeni. Esimieheni on ollut tosi kärsivällinen ja myötätuntoinen, samoin työkaverini ja sijaiseni. Kuinka kiitollinen olenkaan heidän osuudestaan tässä tilanteessani.
Tilanne nyt vatsani kanssa on välillä toivotonta. Vapaapäivät kotona juoksen vessaan pikku
kikkareiden tai ripulin takia. Lenkillä käyn lähimaastossa, koska yksi pieru voi muuttaa kaiken. Elän varauksellista elämää, vessat täytyy tarkistaa, että pääsen heti kun tarve tulee. En voi lähteä mihinkään ilman estolääkettä, joka muuten hyvä lääke mutta yöllä sitten koskee mahaan. Nyt mennään reiluilla kuituannoksilla, vatsan toimintaan vaikuttavilla lääkkeillä ja sitä mukaa on välillä kovalla ja välillä ripulilla. Ja ne ilmavaivat ovat jatkuvia, tuoksut ovat sen mukaisia. Töissä käytän pieruunkin lääkettä, joka myös vähän kovettaa vatsaa. Tasapainon löytäminen on tosi vaikeaa.

Olenko edelleen kiitollinen tästä kaikesta? Olen, olen kasvanut ihmisenä. Minusta on tullut rohkea,uskallan enemmän kuin ikinä. Olen tutustunut itseeni, olen oppinut rakastamaan itseäni, antamaan anteeksi itselleni, olen oppinut pyytämään anteeksi itseltäni ja muilta. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja muita, antamaan palautetta. Olemaan läsnä tässä hetkessä. Olen lopettanut murehtimisen ja elämän ennakoinnin. Olen tässä ja nyt, ja nautin että olen elossa, ja annan muille oivalluksia, ymmärtämistä elämästä. Perheeni on muuttunut myötäni. Meillä rakastetaan, osoitetaan rakkautta pienillä teoilla, sanoilla. Läheiset ovat muuttuneet aivan samalla lailla.
Anteeksipyyntönikö sen teki vai tämä syöpä, ihan sama. Elämä on arvokas lahja. Kiitos syöpäni ja opiskeluni.
Ja onhan minullakin unelmia, niitä kohti.
Ilona

Elämäni uusi käänne ja mahdollisuus
2.6.2021
Siitä on tasan neljä vuotta, kun peräsuolesta löytyi syöpä, olin lähes 55-vuotias. Suoleni oli
”räjähtänyt” huhtikuun lopussa, se vuoti 12 h verta ja ajattelin, että onpa pahat peräpukamat.
Tähystys 19.5.17 perjantaina klo 15.00 ja diagnoosina täysi yllätys, syöpä! Minussa, joka huolehti itsestään, söi terveellisesti ja liikkui toistenkin edestä.Tuli viiden päivän sädetys ja iso leikkaus, väliaikainen avanne ja alkoi syöpähoidot. Keho ei sietänyt lääkityksiä, tuli ongelmia koko ajan ja meinasin muutaman kerran jo luovuttaakin. Vastoinkäymisiä tuli koko ajan ja ihmettelin miksi mikään ei mene kuin Strömsössä. Olin työn ohessa lähtenyt opiskelemaan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja tein asiakasharjoitteita, kun hoitoja en saanut. Olin myös infektioherkkä. Avanne poistettiin, vaikka hoidot eivät olleet vielä ohi, sen kanssa oli niin paljon ongelmia. Olin helpottunut poistosta, mutta sain sulkuleikkauksesta vatsakalvontulehduksen. Suoli alkoi toimia sairaalassa vilkkaasti ja lääkäri lohdutti, että se menee nopeasti ohi. Ei mennyt, syöpätutkimuksia tehtiin lisää, mutta Luojan kiitos mitään ei löytynyt ja hoidot lopetettiin. Tosin syöpälääkäri sanoi, että olisin voinut kuolla hoitoihin mahdollisen entsyymipuutteen vuoksi. Valmistuin hoitojen päätteeksi myös lyhytterapeutiksi. Lähdin parin viikon päästä syöpälääkärikäynnin jälkeen töihin työkokeiluna. Pääsin sopeutumisvalmennuskurssille ja sain tietoa entsyymipuutoksesta syöpäpotilasjärjestöltä ja
kävi ilmi, että syöpälääkitykseni osalta asiaa ei oltu huomioitu. Samoin kysyin kurssilla
gastrokirurgilta, miksi ravaan edelleen vessassa, vaikka avanteen sulusta on jo kuukausia. Hän
vastasi, että vaivan jatkuessa kyseessä voi olla Lars-syndrooma. Molemmat olivat sellaista tietoa, jota Suomessa ei vielä ollut tuotu potilaiden tietoon. En löytänyt vertaisia mistään ja se harmitti minua kovasti. Tein artikkelin asiasta Kotilieteen heinäkuussa 2019. Sain muutaman puhelun ja ensimmäiset saman kokeneet. Lars-syndrooma vaikeutti arkeani ja työssäkäyntiä. Minulla oli käytössä vesiperäruiskeet, jotka valvottivat kipujen takia ja erilaiset lääkitykset. Uuvuin ja jaksoin käydä töissä 11 kk osa-aikaisena, sitten sain puolen vuoden sairausloman. Jatkoin opiskelua, lähdin opiskelemaan kliinistä hypnoterapiaa ja kävin koulutuksissa Helsingissä kerran kuukaudessa kaksi päivää. Harjoitteet tein kotoa käsin Skypellä tai Face to Face asiakkaan kanssa sovitussa paikassa. Työterveyslääkäri jatkoi sairauslomaa vuodella ja valmistuin syyskuussa 2020 kliiniseksi hypnoterapeutiksi. Lars-syndroomaan kokeiltiin neurostimulaattoria syyskuussa 2020, sekään ei toiminut harmikseni. Suolentukos keväällä 2020 myös hankaloittaa arkeani muutenkin, pidän suolen löysällä, ettei avanteen kohdalla olevat kiinnikkeet aiheuta uutta tukosta. Ulkoilulenkit ovat lyhyitä, lähimetsässä lähinnä. En käy oikein missään, vessat täytyy tarkistaa aina. Käytän nykyisin öisin vaippaa. Avanne ei ole minulle enää vaihtoehto.
Mutta, jatkoin opiskelua. Pääsin rentoutusvalmentajakoulutukseen. Olin alkanut keväällä 2020
koronan myötä antaa sisaruksilleni puolisoineen rentoutusta Teams-sovelluksen avulla tiistaisin. Ajattelin, että jotta voisin auttaa muita syöpäsairastuneita ehkä rentoutusvalmennuskoulutuksen saaminen helpottaa rentoutuksen antamista myös syöpäsairaille. Sisarukset kokivat rentoutuksistani saavansa niin paljon hyvää, että kannatti jatkaa. He antoivat rehellistä palautetta, miten onnistuin ja parantelin tekniikkaakin siinä samalla. Syksyllä 2020 aloitin Colores ry:lle 2x/kk rentoutusta Teamsin avulla. Järjestössä mainostettiin Facebookissa ja nettisivuillaan uudesta toimintamuodosta. Olin itse saanut hoitojen aikaan paljon apua meditaatioista ja rentoutuksista ja halusin tarjota sitä muillekin syöpään sairastuneille ja arvelin, että myös syöpään sairastuneiden läheiset tarvitsevat tätä ja voivat olla mukana makaamassa sairastuneen kanssa.

Keväällä jatkoin Colores ry:n kanssa hyvän palautteen ansiosta ja myös Kymenlaakson
Syöpäyhdistys kiinnostui asiasta ja heidän kanssaan aloitin 2021 helmikuussa saman toiminnan. Opiskelen viimeisiä viikkoja nyt rentoutusvalmennusta ja lopputyökin on tehty. Pääsin juuri työkyvyttömyyseläkkeelle ja saan ansaita tuloja jonkun verran eläkkeeni rinnalla. Istun kotona vanhan ajan kiikkustuolissa ja teen rentoutuksia nyt kolmelle ryhmälle. Ryhmäläiseni tietävät, että saatan lähteä välillä vessaan. Se helpottaa minua rentoutuksen antajana, sekä he tietävät että virkistän aina etteivät jää mihinkään tilaan. On ollut ilo nähdä syöpäsairaita ja heidän läheisiään linjoilla. He ovat saaneet olla kotona ja nauttia olostaan kotonaan turvallisessa ympäristössä. Tekniikassa ovat auttaneet järjestöjen ihanat ihmiset, he ovat opastaneet linjoille kaikenikäisiä ihmisiä. 
”Olen osallistujille läsnä ja juuri siinä hetkessä. Jotkut haluavat jäädä linjoille vielä
juttelemaan kokemuksistaan ja se on tietysti vapaaehtoista ja minusta mukavaa.” -

Itse olen saanut elämääni merkitystä tätä kautta. Olisin voinut katkeroitua kohtalostani, mutta ketä se hyödyttäisi. Olen kasvanut ihmisenä ja saanut käydä oman tunneskaalani läpi lapsuudesta saakka välillä itkien ja anteeksipyytäen itseltä ja toisiltakin. Elän hetkessä ja minusta on tullut myös rohkea kyseenalaistaja. Lähipiiriä tämä syöpä ja Lars-syndrooma on lähentänyt paljon ja olen voinut antaa heillekin uutta näkökulmaa elämään. En olisi pystynyt tähän ilman syöpääni. Minun kohdallani syöpä on tuonut elämääni paljon uutta.
Olen eri syöpäyhdistyksissä mukana erilaisissa toiminnoissa ja uskallan ja tuen nyt eri tavoin kuin olisin ikinä kuvitellut edes tekeväni. Antaessaan saan, ja minä olen arvokas ihminen
ulosteenkarkailusta huolimatta. Niin olet sinäkin. Usko, toivo ja luota. Jokaisen ajatuksen voit valita itse ja se lisääntyy mitä ajattelet. Myös jokainen kohtaaminen voi olla joko siunaus tai opetus, näillä eteenpäin koska elän NYT. Se mitä tulevaisuus tuo ei sitä kukaan tiedä ja hyvä niin. Pystyn nyt vertaisena auttamaan yksilöä kriisissä ja ryhmääkin, kun olen saanut itselleni uusia taitoja syövän myötä. Kaikki on mahdollista myös Sinulle.
Ilona

Kuva pixapay Dieterich01

Syyllisyyttäkö syövästä ?

Torstai 30.10.2025 - Mervi

 Olin mukana vertaisten/läheisten illassa syövän sairastaneena ja harmiksemme ketään ei tullut paikalle. Miksi, sitä pohdittiin yhdistyksen järjestäjän kanssa. 

Olin edellisellä viikolla ollut toisessa yhdistyksen illassa ja se järjestettiin hybridinä. Läsnäolijoille tarjottiin kahvit ja minä olin mukana etänä. Sinne oli tullut pari uuttakin sairastunutta paikalle. Eli tämä tapa toimi.

Puhuimme molemmissa illoissa syyllisyydestä kun sairastumme suolistosyöpään. Ihmiset ovat ilkeitä, he ovat alkaneet syyttämään sairastunutta siitä, että kun hän sairastuu, että on elänyt ja syönyt väärin. Siis halutaanko siitä edes puhua kenellekään syyllistämisen takia, no ei todellakaan.

Etsin sivuiltani blogin, jonka olin kirjoittanut ihan alkutaipaleellani mutta sitä ei enää ollutkaan siellä. Syöpäpotilaiden sivusto oli muuttunut ja se oli muutoksessa tippunut pois tai sitä ei ollut nähty tarpeellisena olla enää siellä. Mutta se teksti on kirjassa, jonka aikoinaan Emma Andersson julkaisi (Hyvänlaatuisen työn jäljillä) Otan siitä joitain otteita tähän. 

"Yhteiskunnan toiveiden mukaan olen aina ollut ahkera ja tunnollinen työntekijä. Jos olen ollut sairas, flunssassa tai muussa virustaudissa, en ole jäänyt pois töistä, koska koin olevani korvaamaton. Söin kymmeniä antibioottikuureja varalta ja hankin influenssaankin Tamifluta, ettei tauti puhkeasi päälle. Selvisin näillä tavoilla 55 ikävuoteen saakka työelämässä. Harmitti, jos joku jäi pienen flunssan takia pois töistä. Lapsillenikin, kun he olivat pieniä, aina järjestin hoidon tai luovin niin, ettei vain tarvitsisi olla pois töistä. Vuosia sitten oli itselläni kovaa stressiä irtisanomisen uhan takia. Tulinkin irtisanotuksi, ja perheessämme oli kaikilla jäsenillä terveys-ja muita huolia. Koin, että halkean tai tulen hulluksi, mutta pitää vaan jaksaa, koska olen arvokas vain sillä, että olen töissä. Sairastelijathan ovat kalliita työntantajalle, Kelalle ja yhteiskunnalle. Kalleudesta puhutaan mediassa, työpaikoilla ja eduskunnassakin. En siis hakenut apua, olisin ollut heikko ja arvoton. Sitten sain yllättäen suolistosyöpädiagnoosin verenvuotojen tultua esille. En huomannut merkkejä aiemmin, tosin näin mutten reagoinut, koska eihän minulla voi olla mitään vaivoja, enhän sairasta koskaan. Syön terveellisesti, liikun ja hoidan muutenkin itseäni. Maailma pysähtyi, mitä nyt?"

Kirjassani tuon esille tarkemmin noita ajatuksia. Ruokailuun ja elintapoihini liittyen. Jatkan blogiani.

"Mutta nyt en enää suostu tuntemaan syyllisyyttä tästä, en tilannut tätä tautia, en halunnut tätä. Syöpä ja Lars-syndrooma tulivat opettamaan minua, pistämään arvoni uusiksi. Ja voisin jopa olla siitä kiitollinenkin, nöyrryin kovan edessä kuuntelemaan kehoani, itseäni. Nyt pyydän anteeksi keholtani ja annan sille rauhaa ja rakkautta. Miten huonosti olenkaan kohdellut sitä kaikki nämä vuodet. Tämä on minun temppelini ja sitä pitää kohdella arvokkaasti. Se viestii ongelmista ja niitä pitää pysähtyä kuuntelemaan. Viis veisaan syyllisyydestä vai olisko ollut halvempaa vain luovuttaa. Ei, elämä on arvokas. Meidän pitää tulla inhimillisemmäksi kaiken suhteen eikä kaikkea voi mitata rahassa. Opeteltaisiinko antamaan rauhaa ja rakkautta itselle sekä pysähtyä kuuntelemaan kehomme viestejä? Josko sitä kautta tulisimme halvemmaksi kaikelle ja olisimme onnellisia aidosti."

Eli ne jotka arvostelevat Sinua sairastumisesta, Voit sanoa, montako askelta olet kulkenut minun tietäni? Meillä on jokaisella oma menneisyytemme ja monia ehkä käsittelemättömiä asioitakin takana. Kun sairastutaan vakavasti, syyllistäminen ja vertaaminen toisten sairastamumiseen samaan tautiin ja siihen ettei selvinnytkään ei edistä toisen hyvinvointia, vaan päinvastoin. Onko sanoja todellakin ystäväsi, mietitäänpä sitä? Jatkossa kun joku arvostelee ja syyllistää, ole rohkea ja sano.. TUO MITÄ ÄSKEN SANOIT, TUNTUI TODELLA PAHALTA/IKÄVÄLTÄ. Kokeile, Voit hämmästyä vastauksesta. Voit myös kiittää hänen sanoistaan. Erottuupahan akanat jyvistä.

Itsellä ystävä/tuttava piiri on muuttunut sairastamisen takia paljon. Nyt puhutaan syvällisempiä asioita ja tunnen olevani omieni joukossa jotka aidosti rakastavat ja välittävät. Jotkut ystävät ovat vain liukuneet pois elämästäni ja se on ihan ok. Elämme eri leveleillä kokonaan ja näin saa ollakin. Toivon heille kaikkea hyvää elämäänsä ja jatkamaan entiseen malliin. Minäkin sain kuulla kuinka joku ystäväni ystävä sairastui peräsuolisyöpään ja se uusitui vuoden päästä ja kuoli lopulta. Lohduttiko se minua kun juuri palasin hoitojen jälkeen töihin, mikä olikaan sanojan tarkoitus? Kuole pois? Anna periksi? Niin muutkin ovat tehneet? Tässä maailmassa on paljon vaaroja myös vääriä ystäviä..olen antanut hänelle anteeksi, hän ei tiennyt että päästi "sammakon", joka jäi ikuisesti mieleeni..

Tosin, jos meitä on lapsena jo arvosteltu ja syyllistetty, toisten sanomiset satuttavat vielä pahemmin tänäkin päivänä, koska jos emme ole kokeneet olevanne sitä mitä on odotettu, riittäviä ja oikeanlaisia, rakastettavia. Saattaa olla, että nämä asiat ovat saattaneet jäädä käsittelemättä kokonaan. Henkisen kasvun mahdollisuus on meillä loppuelämämme ajan, onneksi.

Joten keskity omaan hyvinvointiisi monin tavoin koska Olet sen arvoinen.

Voisin vinkata katsomaan Yleareenasta Kysy lääkäriltä ohjelmaa, jossa huippu-urheilija sairastui suolistosyöpään. https://areena.yle.fi/1-74830779

Kuva pixapay beagreenbean

Tässä alla linkki Hyvänlaatuisen työn jäljillä kirjasta, jonka Emma Andersson on Suomen syöpäpotilaista aikoinaan julkaissut. 

https://syopa-alueelliset.s3.eu-west-1.amazonaws.com/sites/271/2021/01/04101351/hyvanlaatuisen_tyon_jaljilla_nettiin.pdf

Lopuksi, haluatko / kiinnostaako tilata kirjani, "Syövästä löytyi elämän tarkoitus" kotiisi. Voin lähettää sen postitse Sinulle Suomessa hintaan 28,50 eur, maksu ennakkoon tililleni. Lähetä nimesi ja kotiosoitteesi s-posti osoitteeseen:  kaartoahomervi1@gmail.com 

Lähetän Sinulle tilitiedot ja laitan maksun saatuani kirjan postiin nimikirjoituksen kanssa.

Esiintyminen kirjastossa

Lauantai 18.10.2025 - Mervi

Olen rohkeuden tiellä. Haluan, että mahdollisimman moni saisi tietää, ettei syöpä ole aina kuolemaksi ja sen kokeneenakin voi elää arvokasta elämää vaikka itselle jäikin hoidoista peruuttamaton vamma.

Kirjan ilmestyttyä otin yhteyttä muutamiin kirjastoihin, että voisin tulla esittelemään kirjaani lukijoille suoraan, samalla voisin kirjojani vähän myydäkin siinä sivussa. Sitten sain siihen mahdollisuuden, olin otettu että se tulee onnistumaan näinkin. Suora yhteys kirjastoon ja sovittiin vain ilta milloin olisin siellä kertomassa kirjaani liittyvistä vaiheista yhdessä Anna-Leenan kanssa. 

Olin vajaa kuukautta aiemmin ollut esiintymässä kokemustoimijana sairaanhoidon ammattilaisille ja sinne tein esityksen powerpointilla ja esitin siellä samalla lopuksi myös juuri ilmestyneen kirjani. Eli esiintymiskokemusta minulla oli aivan äskettäin takana, joten en jännittänyt kirjastolle menoa ollenkaan. Tein kirjastani tietysti alustavan esityksen ja sitä harjoittelin muutamia päiviä ennen kirjastoon menoa. 

Ostimme myös namuja kirjan myyntipöydälle hyvänmielen saamiseksi vaikka ikävästä asiasta puhutaankin. Puitteet olivat kirjastolla tehty hienoksi, olin ällistynyt huomiosta ja valmistelin itseni esiintymistä varten, otin lasin vettä ja toin Anna-Leenalle myös lepotuolin vierelleni.

Sitten odotimme ihmisiä saapuvaksi..eikä sinne tullut ketään..Kirjastovirkailija, joka oli meitä valmistellut iltaa varten tuli paikalle ja hän jäi sitten istumaan ja kuuntelemaan esitystämme. Päätimme kertoa hänelle kirjan vaiheista. 

Aloitin kertomalla kuinka me kaikki pelätään syöpää ja siihen sairastumista. Luin kirjoittamani runon kirjasta pelkoon liittyen. Joka alkaa näin, tässä maailmassa on vaaroja, joista vanhempamme ovat meitä varoittavat..

Pidimme esityksen hänelle, hän sai yksityisnäytöksen.

Häntä harmitti tilanne. Sanoin, koetko nyt mitä muita tunteita, saat tunteakin. Mutta ei tämä tilanne ole Sinusta johtuvaa. Markkinointi ei vaan onnistunut keneltäkään vai oliko sitä edes.

Tyttäreni tuli paikalle ja kysyi markkinoinnista lisää, miten se oli tapahtunut. Mutta facebook ja kirjaston sivujen mainonta ei tavoittanut kuulijoita paikalle. Itse olin ilmoittanut syöpäyhdistykselle myös tästä illasta ja he olivat myös markkinoineet iltaa, mutta mitä tapahtui tai ei tapahtunut.

Otimme illan vastaan oppina ja siunauksenakin. Sain esiintymiskokemusta yhdessä Anna-Leenan kanssa. Sain kuulla hyviä asioita häneltä ja puolisoltani. Kirjaston virkailija kertoi, että tulee lukemaan kirjan, mainostaakin sitä, koska siinä on todella tärkeää asiaa. 

Mitä opin? Ensin tietysti olin vähän pettynyt, mutta sitten hyväksyin tilanteen. Eihän syövästä kukaan halua vapaaehtoisesti kuulla mitään ja varsinkaan ulosteenkarkailusta, jota poden. Tunteista ehkä haluaa kuulla, jos ne osaa edes tunnistaa. Markkinointi myös omalla kohdallani on aivan lapsen kengissä, siihen tarvitsen apua ja tutustumista lisää aiheeseen. 

Ilahduttavaa oli kuitenkin myös se, että tämäkin on minulle mahdollista, en olisi koskaan uskonut itsestäni tällaistä tekeväni. Tunnenko häpeää vai tunteeko tästä joku muu sitä? Miksi kirjoitan tästä, ehkä juuri siksi, että tunnistan tunteeni ja tuon ne nyt toisillekin esille, ehkä se on sitä häpeääkin, mutta sitä kohtihan juuri pitää mennäkin. Tiedän, että vapaudun siitä vain myöntämällä sen. 

Lopuksi Aristoteleen sanoin: "Ole rohkea, anna vähemmän arvoa turvallisuudentunteellesi kuin asialle joka koet tärkeäksi". Ne asiat, joita pidämme tärkeinä vaativat rohkeutta ja riskin ottamista. Jos meillä ei ole taipumusta rohkeuteen, luovumme mahdollisuudesta hyvään elämään. Ja riskejähän otan, jotta opin. 

Sain lukijaltani samaan aikaan tekstiviestin kun olin pitämässä esitystä. Kuinka vaikuttava, tunteikas, monella tapaa positiivinen ja voimaannuttava teos. Ja varmasti autat tällä teoksella muita. Upea kirja! Muita palautteita:syvällinen, kronologinen, rohkea, mieleenpainuva, tietää mistä hyvä elämä rakentuu, kannattaa lukea moneen kertaan.

Uusi esiintyminen on tulossa, katsotaan miten se menee..onko uudet opit olleet käytössä, saa nähdä..häpeääkin kohti uudestaan ja ei se mitään, en menetä mitään..varsinkaan kasvojani.

Kuvassa Anna-Leena Ilmarinen ja minä.

Vanhoja ikäviä muistoja

Lauantai 4.10.2025 - Mervi

Olen saanut kirjastani mielenkiintoisia palautteita. Usea on kertonut ahmineensa tekstiä sitä lukiessaan. Halu lukea loppuun ja palata mieltä askarruttaviin asioihin on ollut hyvästä ja mahdollisesti myös ottaa käyttöön joitain harjoituksia ihan arkeenkin. Se oli myös sen kirjan tarkoituskin. On myös kerrottu, että on "tullut" sisälle minun tekstiin ja elämään ja itkenyt sitä minkälainen elämäntarinani on ollut. Olen ollut avoin ja halusinkin sen tuoda siksi, että lukija huomaisi, että elämä on eritasoista koko ajan. Sitähän kirjan kannessakin se käyrä osoittaa. Huonoja asioita tapahtuessa otamme käyttöön ne mallit joita olemme saaneet elämämme aikana ja ellei ne enää toimi, täytyy uusia jostain saada käyttöön ja minä niin tein. Vanhat mallit "söivät" minua ja saivat välillä raivonkin valtaan. Koskettavin palaute on ollut mieslukijaltani se, että olen oivaltanut mistä hyvä elämä rakentuu, rakkaudesta ja anteeksiannosta. Hän oli kirjastani pitänyt luentoa jo muillekin..

Kirjaa varten kirjoitin paljon tekstiä, osa tiputettiin tarkoituksella pois koska asiaa olisi tullut liikaa ja lukija olisi ehkä tukehtunut siihen kaikkeen miten olen itseni kanssa työskennellyt. Ja teen niin edelleen, otan myös uusia juttuja käyttöön jos siltä tuntuu. Siksi elämä on mahtavaa oppimisista koko ajan.

Eevi Vuoriston kirja Tunne itsesi parisuhteessa oli yksi merkittävimmistä kirjoista ja palaan sen tehtäviin aina tarvittaessa. Miten joku tehtävä voi olla yksinkertaisuudessaan niin avaava ja hoitava ja tuon siitä nyt jotain esille. Suosittelen lukemaan ja työskentelemään sen kanssa vaikkei parisuhdetta olisikaan. Siinä piirretään isolle paperille jana, johon laitetaan elämän kaikki merkittävimmät tapahtumat esille. Yläpuolelle janaan laitetaan myönteiset ja alapuolelle negatiiviset tapahtumat tähän päivään saakka 7 vuoden syklejä käyttäen. 0-7, 7-14 jne. Sitten otat jonkun itseäsi mieltäsi järkyttäneen tapahtuman jostain syklistä käsittelyyn. Mietit mitä tapahtui siinä tilanteessa, mitä tunsit, mitä tulkintoja teit tapahtumasta, mitä olisit toivonut/tarvinnut. Mitä olisi hyvä saada kuulla jne. Lopuksi ota sen ajan oma itsesi halaukseesi ja anna myötätuntoa ja tee anteeksianto tapahtumalle. Janan käsittelyyn ja tapahtumiin kannattaa ottaa aikaa ja ottaa vain yksi tapahtuma kerrallaan. Aluksi tein useina päivinä tätä itselleni ja nykyään teen jos siihen on tarvetta. Tehtävä antaa uutta perspektiiviä tapahtumaan.

Moni on antanut kirjasta palautetta myös siitä, että olen lukenut ja opiskellut paljon. Siinä ei ollut kaikki kirjat vielä lueteltuna ja huomio, luin lähes kaikki kirjat kahteen kertaan ja kirjoitin itselle tärkeimmät asiat niistä ylös. Jos joku tehtävä kirjassa tuli esille, tein kaikki tehtävät, paneuduin niihin ja sain mielettömiä oivalluksia itsestä sekä ymmärrystä maailmasta ja ihmisitä yleensäkin lisää.  Koska jotenkin tiedän, että minussa on joku sisäinen voima käsitellä asioita itsekseni ja pääsen siten eteenpäin. Se on Sinullakin lukijani. Ja kursseja käyn jos on mahdollista ja aina haluan olla kurssilla "demona" luokan edessä, koska saan terapiaa siinä opettajan tekemänä ja käsitellä asioitani pois mielestäni jälleen uudella tavalla. 

Elämänpuu kuva pixapay mikeydred. 

Elämänpuun symboliikka viittaa elämän jatkuvuuteen, kasvuun, yhteyteen ja tasapainoon maan ja taivaan välillä. Symboli yhdistää ihmisen menneisyyden ja tulevaisuuden, perhesiteet, luonnon sekä henkisen ja fyysisen maailman. Se edustaa uudistumista, voimaa, viisautta ja toivoa, ja sitä löytyy monista kulttuureista ja uskonnoista, kuten skandinaavisesta ja kelttiläisestä mytologiasta sekä kristinuskosta

Kirjan julkistamistilaisuus

Sunnuntai 21.9.2025 - Mervi

Kirjan julkistamistilaisuus oli 15.9 kustannusyhtiön Aviadorin tiloissa.

Paikalle kutsuimme läheisiämme, ystäviäni, Anna-Leenan, Colores ry:n, Syöpäsäätiön, Kymenlaakson syöpäyhdistyksen edustajat sekä silloisen Minä-syöpä työn hankkeen työntekijän, joka aikoinaan auttoi työhön palaamisessani. 

Tilaisuus oli lämmin ja tunnelmallinenkin. Keskustelin aluksi Vesa Tompurin kanssa kirjan tekemisen vaiheista ja tulimme siihen tulokseen, että tällaistä kirjaa ei ole vielä ollut markkinoilla. Tuli myös ehdotus, että puolisoni kokemus syövän sairastamisen aikohin sekä myös tämän ulosteenkarkailun aikana olisi hyvä saada myös kirjan kansien väliin. 

En todellakaan olisi pystynyt tähän projektiin ilman läheisien ja yhdistysten kannustusta ja tukea. Ja oli aivan mahtavaa nähdä tukijoitani vuosien varrelta ihan livenä. Tapasin myös henkilön, josta kerron kirjassani häpeää kohti käsittelevässä osiossani. Kuinka anteeksiantavainen ja rakastava voikaan olla ihminen, joka ymmärtää anteeksipyynnön ja sen antamisen merkityksen. 

On ollut aivan upeaa saada kokea tämä kaikki. Mitä tämä tuo vielä tullessaan, en tiedä ja siksi elämä on mahtavaa. Saan joka päivä oppia uutta ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin sairaudestani huolimatta. Ehkäpä lopulta hyväksyn myös itseni sellaisena kuin olen..kohti uusia unelmia..

Kuvassa vasemmalla olen kustantajani Vesa Tompurin kanssa. Oikealla ovat Colores ry;n, Syöpäsäätiön, Kymenlaakson syöpäyhdistyksen edustajat ja silloisen Minä-syöpä työn hankkeen tekijä. Lämmin kiitos kaikille mahtavasta päivästä.

Kollegoiden tapaaminen

Maanantai 15.9.2025 - Mervi

Lähdin innoissani Suomen Hypnoosiliitto ry:n risteilylle Eckerö laivalle tapaamaan kollegoitani ja keskustelemaan heidän kanssaan nykyisestä työstään. Käytiin läpi myös hypnoosin historiaa Suomessa ja tulevaisuuden näkymiäkin.

Meitä kirjan kirjoittaneita oli paikalla muitakin ja meitä pyydettiin tuomaan kirjoja myös sinne esille ja kertomaan niistä myös toisille. Olin varautunut kertomaan lyhyesti kaikille kirjan sisällöstä, mutta ajan puutteen vuoksi seisoin vain esittelemässä ja kertomassa niille, jotka olivat kiinnostuneet siitä. Voin lyhyesti nyt tässä kertoa mitä olin ajatellut sanoa.

Kolme tärkeintä pointtia ovat asennemuutos, rakkaus ja anteeksianto. Alitajunnasta en tiennyt mitään ennen koulutuksiin lähtemistä. Tunteiden tunnistamista ja niiden käsittelyä, varsinkin vihan ja häpeän. Lapsuuden merkitys ja ymmärrys kaikista mieltä mullistavista tapahtumista. Ja tietenkin syöpä kokemukseni ja ulosteenkarkailuun liittyvät asiat, terveydenhuollon apu sekä yhdistysten merkitys elämässäni. Parisuhde ja läheiset. Hyväksyntä, että elämä on ja on nyt hyvä näin.

Syöpä on pelottava aihe, huomasin kun minulta kysyttiin miten olet voinut löytää siitä elämäntarkoituksen. Kerroin myös löytäneeni sielunsiskoja omalla "matkallani" ja siihen eräs kollega sanoi, sitä minäkin toivon, että saisin sielunsiskoja. Sitten hän kysyi mistä niitä saa, sanoin että olen saanut niitä mm.kärsimyksestäni. Tapasin siellä myös yhden "sielunsiskon" joka osti ensimmäisenä kirjani. Kuinka lämmin ja rakastava halaus oli hänen kanssaan monta kertaa sen illan aikana. Olen todella kiitollinen, että saan kokea sen lämmön ihmisestä, joka antaa minulle niin suuren ja syvällisen tunteen.

Eräs kollega näytti mulle myös erään facebook-päivityksen, jossa kerrottiin wanhan kansan opeista koululaisille. 10 hyvää sääntöä. Otan siitä muutamia otteita.

Älä millään muotoa uskottele olevasi toisia huonompi, sillä sen minkä muut oppivat, sen sinäkin. Tee vain kylliksi työtä, sitkeys on tarpeen. Jos olet väsynyt, älä silloin ponnistele mutta levättyäsi tartu työhösi sitä sitkeämmin. Älä koskaan pilkkaa ja ivaa huonompiosaisia. Suhtaudu heihin hyvin myönteisesti, koska he kärsivät asemastaan. Partioi, urheile, lue hyviä kirjoja, askartele ja harjoita mieliharrastuksiasi joutoaikoina, mutta vain sillä ehdolla, että sinä olet ensin lukenut läksysi. Ole luotettava toveri, mutta karta huonoja tovereita. Muista, että seura tekee kaltaisekseen. Lisää näistä opeista löytyy netistä osoitteesta digi.kansalliskirjaston sivuilta. Minusta ne olivat hienoja oppeja vielä tähän päiväänkin.

Mutta tuosta seurasta jatkan..

Tulin yöjunalla Helsingistä Lahteen. Näin ehkä ensimmäiset todelliset peukun käyttäjät siellä. Habitus oli pelottava, laihoja ihmisiä, hupparit päällä ja huppu päässä peittäen kasvotkin osittain, ettei toiset tunnistaisi. Hämärää vessassa olemista usean henkilön kanssa ja eräänlaista pälyilyä. Nuori nainenkin oli siinä. Ajattelin, he tekevät siinä hidasta itsemurhaa ja minä tein kaikkeni että selviän syövästä tähän elämään. Mikä heidän kohdallaan on mennyt väärin, tunsin myötätuntoa heitä kohtaan, olisin halunnut halata. Sen tiedän, että heiltä on puuttunut mahdollisesti rakkaus, eniten ehkä itseä kohtaan. Miten heidät saisi "hereille?" Se joka myy heille aineita, toivon, että hän löytäisi rakkauden, ettei tuhoaisi toisten elämää rahan ahneudessaan, koska sitä hänkään ei saa mukaansa kun hänen aika on lähteä tästä elämästä. Miten paljon surua ja tuskaa tämä kaikki tuottaa käyttäjälle ja hänen läheisilleen.

Siis samoja tunteita silloin kun minä sairastuin syöpään. Yhtä epävarmaa, selviänkö hengissä. He hakevat mielihyvää aineista ja minä halusin tappaa kehoni sisälläni olevan pahan ja hain terveyttä syövän hoitoon tarkoitetusta täsmälääkkeestä, joka aiheutti vaikeat sivuoireet, jopa luovuttamisen tunnetta. Tässäkin on yhtäläisyyttä. Minä pidin kiinni elämästä, heillä ei mitään tavoitetta tai merkitystä. Sekö heiltä puuttuu? Tämä on nyt vain oletusta, en tiedä. Tälläistä sitä pohtii kun ajatus juoksee..voin olla väärässä..

Mutta he eivät tunne alitajunnan voimaa vielä eivätkä voimavarojaan, joita saivat synnyinlahjakseen. Sillä jokainen on yhtä arvokas ja rakastettava ihminen. Hekin tarvitsevat asennemuutoksen, rakkauden ja anteeksiannon.

Kuva pixapay stux. "Pimeydestä" löytyy rakkaus

Kirja on nyt käsissäni

Lauantai 6.9.2025 - Mervi

Perjantaina sain tiedon iltapäivällä, että kirja saapuu maanantaina kotiin. Sitä edelsi vielä monen illan selvittelyt tilaajien yhteystietojen kanssa. Ennakkotilaajat saavat tällä viikolla kirja/kirjat kotiin laskun kanssa. Kustantaja tilittää kaksi kertaa vuodessa kirjasta saamani palkkion Syöpäsäätiölle.

Se tunne, joka tuli kun kirja oli kädessä, oli liikutuksen tunne. Se on tässä. Tämä on totta ja ihmeellisintä mitä olen tehnyt monien ihmisten avustamana. Emme ole täällä yksin ja usko tekemiseeni on kantanut tämän hedelmän yhdessä tekemällä.

Huomasin heti, mitä voisin mahdollisesti seuraavaan painokseen siitä korjata mm. Elmeri-kani poismenosta. Mutta ne ovat pikkujuttuja. Se on kokemustarina ja henkisen kasvun tarina. Siinä vahvasti näkyy logoterapeuttinen ajattelu malli elämään ja siitä olen todella kiitollinen siskolleni Mairelle, joka sysäsi minut tälle tielle. En ehkä olisi elossakaan, ellei tätä muutosta olisi tapahtunut. Olen kiitollinen kaikesta ja kaikista kokemuksistani. Ei elämän tarvitse ollakaan helppoa, se saa olla myös välillä raakaa ja raastavaa, mutta miten suhtaudumme niihin kokemuksiin on suurempi merkitys kuin uskommekaan.

Jos jotain lyhyesti nostan esille muutamilla sanoilla tärkeimmät oivallukseni elämästä ovat pysähdy, tunne ja tunnista tunne, puhu ja rakasta. Tekoina myös halaa, kuuntele ja kuuntele myös sisäistä ääntäsi. Arvosta ja kunnioita kehoasi, se on temppelisi ja ainut omaisuutesi joka on Sinun.

Nyt aloitan kirjan markkinoinnin eri tilaisuuksissa ja ensimmäinen on jo tänään kun tapaan muita hypnoterapeutteja 10 -vuotis juhlissa. Ja julkkaritkin on jo sovittu, perästä kuuluu. Kirjamessuja kohti myös vatsan ehdoilla.

Jännittävää kohti..

Yhdistys ja seurakunta

Keskiviikko 3.9.2025 - Mervi

Oma seurakunta on järjestänyt eri yhdistyksille kunnassamme yhteisen virkistyspäivän elokuussa jo useana vuonna leirikeskukseen. Niin tänäkin vuonna. Kutsujana oli uusi kappalainen Pirkko ja hän halusi samalla tutustua meihin yhdistysten jäseniin hieman tarkemmin.

Ohjelmassa oli ensin aamukahvit voileipien kanssa. Sitten siirryimme seurakuntasaliin, jossa kanttorimme esitti tyttärensä kanssa kaunista musiikkia, Merikantoa, Bachia, Katri Helenankin kappaleen, Mun sydämeni tänne jää. Kaunis soitto sai mielen liikuttuneeksi. Sen jälkeen pidettiin pieni rukoushetki.

Sitten oli vuorossa lounas ja sen jälkeen palasimme seurakuntasaliin. Kappalaisemme Pirkko, halusi sitten, että järjestäydymme omiin yhdistemme ryhmiin ja sanomme vieressä olevalle lähimmälle ihmiselle hänestä jotain positiivista. Liikutuimme siitä vähän lisää. Oli mukavaa kuulla itsestä hyviä asioita.

Sitten meidän piti miettiä mitä yhteydenpitoa seurakunnan ja heidän työntekijöidensä kanssa eri tapahtumissa tai tilanteissa on aiemmin ollut. Olemme olleet mukana kerran vuodessa kirkkopyhässä, avustamme jumalanpalvelus tehtävissä. Useimmiten minä luen päivän tekstejä, osa kantaa kolehtia. Aiemmin myös järjestettiin kirkkokahveja. Muistin myös, että meidän yhdistyksessä on käyty seurakunnasta luennoimassa mm. Raamatun sovelluksesta ja Apokryfisista kirjoista. 

Meidän piti sitten pohtia miten voisimme lisätä yhteistyötä jatkossa. Luentoja yhdistyksen iltaan voi tulla pitämään seurakunnasta muutkin kuin pappi, esimerkiksi diakonityöntekijät ja kanttori. Diakonin työstä kerrottiinkin hieman lisää. Avustusten saamisesta ja siitä ettei kaikkiin seurakunnan palveluihin tarvitse edes olla seurakunnan jäsen. Henkisestä tuen saamisesta puhuttiin esimerkiksi sairastuessa ja voimien uupuessa sairauden edessä. Sairaalapapeistakin puhuttiin ohimennen. Apua ja jutteluseuraa myös yksinäisyyteen on siellä tarjolla.

Olisin siis voinut jutella oman sairastamisen aikaan myös seurakunnan työntekijän kanssa vaikeuksistani. Lupasin, että kirjoitan tästä tämän blogin myös siksi, että itsekin hädän hetkellä olen pistänyt käteni ristiin ja luottanut, että joku minua kantaa. Elämän tapahtuu kuten on tarkoitettukin omalla kohdallani, ehkä vahvistustakin siihen olisin saanut.

Alla tietoa seurakunnan sivuilta

Seurakunnat tarjoavat esimerkiksi keskusteluapua, ryhmätapaamisia, tekemistä ja vertaistukea. Kirkon työntekijöitä voi pyytää mukaan myös muun tahon järjestämään hoitoon. He voivat esimerkiksi osallistua verkostotyöhön tai vierailla sairaalassa, vankilassa tai muussa laitoksessa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyön kautta voi olla mahdollista saada keskusteluapua raha- ja velkatilanteen selvittelyyn liittyen. Diakoniatyöstä voi olla mahdollista akuutissa tilanteessa saada taloudellista avustusta. Avun saanti diakoniasta ei edellytä kirkkoon kuulumista.

Moni syöpään sairastunut pohtii myös rahallisen avustuksen saamista mm.syöpäyhdistyksistä tai muualta kalliiden lääkkeiden tai toimeentulon laskiessa, nyt tiedän että myös seurakunta voisi siinä auttaa. Tiesitkö Sinä? 

Puhuimme myös lapsuudessa saaduista auktoriteetti peloista pappeihin ja muihin korkeasti koulutettuihin ihmisiin. Uskaltaako heihin ottaa "tavallinen" ihminen edes yhteyttä muissa kuin kuoleman, häiden tai kasteen ollessa kyseessä. Saimme kuulla, että ainakin papit ovat tavallisia pullansyöjiä, he jopa syövät pullan hillolla kuten joku muukin tunnusti tekevänsä. 

Olin jo ennen tätä tapahtumaa ollutkin yhteyksissä tähän Pirkkoon ja olimme sopineet alustavasti yhteistyöstä tulevina lukukausina. Lämmin kiitos seurakunnalle järjestelyistä ja meidän huomioimisesta.

Minun "Luojani" on sisälläni ja olen kiitollinen, että olen löytänyt "hänet" hädän hetkellä. Minulle riittää, että tiedän hänen olemassa olostaan ja siitä että hän kantaa ja ohjaa tekemisiäni juuri sellaisena kuin olen. Ja tiedän mistä voin hakea tukea ja apua jos sitä tarvitsen. Tästä kokemuksesta on myös kirjassani lisää. Mutta seuraava runo jäi siitä pois, laitan sen nyt tähän. Siskoni sen lähetti minulle silloin kun minulla oli eräs todella vaikea kohta hoitojen seurauksena.

JALANJÄLJET 

Eräänä yönä mies näki unen. Hän oli kävelemässä rannalla Jeesuksen kanssa, kun taivaalle välähti näkymiä hänen elämästään.

Jokaisen näkymän kohdalla hän huomasi kahdet jalanjäljet hiekassa;toiset olivat hänen omansa ja toiset Jeesuksen jalanjäljet. 

Ennen kuin viimeiset näkymät hänen elämässään tulivat esille, hän katsoi taakseen. Hän huomasi, että monta kertaa matkan varrella hiekassa oli vain yhdet jalanjäljet. Hän myös huomasi, että toiset jäljet puuttuivaT juuri niinä aikoina, jolloin hänellä oli ollut elämässään kaikkein vaikeinta.

Tämä vaivasi häntä kovasti, joten hän kysyi Herralta.

Herra, kun päätin seurata Sinua, sanoit kulkevasi mukanani joka askeleella. Nyt kuitenkin huomaan, että elämäni vaikeimpina aikoina hiekassa on vain yhdet jalanjäljet. En ymmärrä, miksi hylkäsit minut silloin, kun Sinua eniten tarvitsin.

Luoja vastasi. Rakas lapseni, rakastan sinua enkä milloinkaan hylkäisi sinua. Vaikeuksiesi aikoina, jolloin näit vain yhdet jäljet hiekassa, silloin minä kannoin sinua.

Syöpähoitojen aikana sekä myös suolentukoksen aikaan, kun en jaksanut välillä edes rukoilla, "joku" teki sen ehkä puolestasi ja näin minua kannettiin, uskon niin. 

Kuva pixapay:sta

Mielen avaruus

Perjantai 22.8.2025 - Mervi

Työstän juuri käymäni viikonlopun ajatuksiani Mental Space-koulutuksesta. Olin kuunnellut vuosia sitten Ilona Rauhalan ja Ira Langen käymää keskustelua Youtubesta Mental Space kirjasta, joka oli tuolloin tullut julki Suomessa. Kirjoitin itselleni ylös kirjan nimen ja asia jäi hautumaan muutamaksi vuodeksi. Satuin lainaamaan tuon kirjan kirjastosta nyt keväällä ja innostuksen jälkeen etsin siihen liittyvää koulutusta Suomessa ja kyllähän sellainen löytyi. Harkitsin kahden päivän kurssille lähtöäni vieraalle paikkakunnalle, mutta päätin hakea ja pääsin koulutukseen. 

Kyse oli itselleni NLP- syventämisestä. Ensin kouluttajat toivat jonkun aiheen käsittelyyn ja seuraavaksi oli yksi harjoitus luokan edessä opiskelijan kanssa esimerkkinä kuinka se tehdään. Sitten me opiskelijat kävimme keskinäisiä harjoituksia, jotka tuovat helppojen mielelle tehtyjen kysymysten avulla ja niiden kautta uutta näkökulmaa ja oivallusta elämään. Riittää, että laittaa vaan silmät kiinni ja antaa mielen viedä.

Meidän mieli on valtava aarreaitta. Sattui hauskoja juttujakin, joita oma mieleni rakensi kun opiskelija kollega esitti kysymyksiä. Muunmuassa käytiin metaforan käyttöä läpi. Annan siitä esimerkin.

Sano, joku lause joka tulee mieleen nyt vaikka vertauskuvallisesti. Se voi liittyä, johonkin arkiseen tilanteeseen tai harmittavaan juttuun, joka pyörii mielessä.

Olin ollut yökylässä serkun luona ja suolen tyhjennysten takia valvoin koko yön suolen aiheuttaman "orkesterin" takia, johon liittyi myös kipuja. Pierulääke ja tukiliivi eivät auttaneet kipuun ja kun olin vieraassa paikassa en yöllä tohtinut liikkua ja kävellä asunnossa, joten lähdin toiseen koulutuspäivään nukkumatta yhtään (tätä oli elämä kun yritin työelämässä vielä olla) Istuminen on minulle "myrkkyä", joten kerroin kouluttajille sunnuntai aamuna, että saatan seistä ja kävellä kesken opetuksen.

Joten minun metafora ja lause oli että, olen kuin jyrän alle jäänyt. Se lause piti pilkkoa osiin. Mitä se minulle tarkoittaa, missä on jyrä, missä on kehoni, mitä on ympärilläni, mitä näen ja miten ratkaisen tilanteen sekä mitä tästä oivallan. Meitä kaverin kanssa nauratti ajatukseni, olin litussa maassa, jyrä oli jo ajanut yläkroppani yli ja seisoi vatsan alueella. Harjoituksessa nousin seisomaan seinää vasten ja "nousin" mielikuvissani jyrän koppiin ohjaajaksi ja päätin, että minä tarkistan voimavarani lähtiessäni vastaaviin koulutuksiin paremmin jatkossa. Pystynkö käymään koulutuksissa matkan päässä, jossa tarvitsee yöpymistä vai käynkö vain yhden päivän koulutuksissa tai sellaisissa, jossa pääsen helposti yöksi kotiin. Etänähän ei kaikkia koulutuksia järjestetä. Eli minun on itse tehtävä itseni kanssa vakavampi keskustelu miten tärkeää on lähteä kotoa ja miten kehoni siellä mahdollisesti reagoi näillä puutteilla. 

Olen utelias oppimaan ja osallistumaan vaikken näitä harjoituksia koskaan voisi kenellekään käyttää. Opinpahan ainakin itsestäni aina lisää ja saan suuriakin oivalluksia ja uusia ystäviä ja kohtaamisia. Sain sieltä myös ihanan sielunkumppanin. Olin useammassa luokan edessä tehdyissä demoissa/esityksissä harjoitusasiakkaana (kun halukkaita ei oikein ollut ruuhkaksi asti) ja itkin harjoituksissa välillä vuolaasti, joten olin ehkä tehnyt vaikutuksen rohkeudellani tuoda asioita julki aitona omana itsenäni. Sen palautteen sielunkumppaniltani sain.

Yksi harjoitus liittyi myös omaan yrityksen markkinointiin. Pää ja sydän haluaa sitä, mutta vatsan alue jarruttaa ehkä pelon ja sairauden takia. Olenkin yrittänyt markkinoida ja mainostaa itseäni paikallislehdessä nyt kesällä joka ei tuottanut tulosta. Pitäisi ehkä mennä someen, mutta se "pelottaa" kun kerran jouduin huijauksen uhriksi, joten jatkan nyt toistaiseksi näin ja toivon, että joku olisi kiinnostunut minusta ja haluaisi myös muutosta elämäänsä. Minulla on paljon eri menetelmiä käytössä ja yksi pienikin oivallus voi tuoda ison avun elämään. Ole rohkea, minäkin olen koska tämä on minun elämä ja vain itse voin muuttua ja nähdä asioita toisin.

Lämmin ja sydämmellinen kiitos kouluttajille Marja-Leenalle ja Tiinalle ja suuri kiitos muille opiskelijoille, joiden kanssa sai taas itseä haastaa ja oivalluttaa.

Kuva on otettu kaupungin keskustan pihlajasta. On kypsää "marjaa".

Kirjan ennakkomyynti päättyi

Perjantai 22.8.2025 - Mervi

Kirjani  Syövästä löytyi 

elämäntarkoituksen ennakkomyynti päättyi ja elamantarkoitus1 sähköpostiosoite on lopetettu.

Kirja ilmestyy viimeistään syyskuun ensimmäisellä viikolla ja on ostettavissa

Momentumkirjat.fi sivuilta

https://www.momentumkirjat.fi/kirjat/Sy%C3%B6v%C3%A4st%C3%A4-l%C3%B6ytyi-el%C3%A4m%C3%A4n-tarkoitus-p766984690 

sekä kirja-ja verkkokaupoista. Kirjan tuotto menee syöpätutkimukseen.

Sydämellinen kiitos kaikille ennakkoon tilanneille.

Kuva pixapay marcosaasilva 

Miten kysyn, jos olen huolissani?

Torstai 7.8.2025 - Mervi

Mikä on oikea tapa kysyä miten voit? Kuinka voit varmistaa, että saat rehellisen vastauksen vai haluatko edes sitä saada? 

Miten helppoa meidän on vastata vain, että ihan hyvää kuluu? Miten siitä jatketaan kysymistä, miten voit oikeasti, niinkö? Saisinko silloin oikean vastauksen. Tulisiko silloin toisen fiiliksistä syvempi analysointi.

Voisiko vain kysyä, oletko onnellinen vai onneton? Jos siihen vastaa, että osittain onneton, miten jatkaisin? Mitä voisit tehdä tilanteellesi, jotta olisit onnellinen? Tarvitseeko olla muuten onnellinen? 

Mites jos kysyn, kärsitkö tilanteestasi, voisitko sille tehdä jotain pientä helpottaaksesi elämääsi? Onko Sinulla joku hiljainen pyyntö tai toive elämässäsi?

Voiko edes kysyä, oletko katkera tai vihainen jostain?

Näihin kysymyksiin, saisinko edes rehellistä vastausta? Meidän on erittäin helppo kieltää kaikki koska pelätään, että me näytämme heikoilta. Ja samalla me hylätään itsemme, kaltoinkohdellaan suoraan sanottuna itseämme.

Voiko noista kysymyksistä loukkaantua? Jos kysyjällä on huoli toisen hyvinvoinnista ja kysymysten takana ja toive, että toinen vaikka huomaisi oman toiminnan. Tai toiminta on kysyjälle on itselle tuttua omasta toiminnastaan ennen heräämistä tai sairastumista vakavasti. Miksi me odotamme, että jotain ikävää tapahtuu, jotta sitten hän vasta tajuaisi miksi esitin näitä kysymyksiä.

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää miltä tilanne näyttää ulkopuolisen silmin? Koetaanko arvottomuutta tai heikkoutta, jos hellitetään suorittamasta tai selvitetään ratkaisemattomia ongelmia.

Me helposti jäädään omaan kuplaan ja omiin näkökulmiin sekä ollaan siksi jumissa negatiivisuuden tunteissa eikä löydetä ulospääsyä. Vältetään kohtaamisia ja eletään mieluummin hiljaisuudessa ja odotetaan, että joku ratkaisee tilanteen puolestani. Ja samalla kärsitään.

Nämä kysymykset heräsivät minulle tavattuani yrittäjän, joka oli väsyneen näköinen. Kysyin väärin, toimin typerästi. Sanoin, näytät väsyneeltä. Miten hoidat itseäsi, saatko nukuttua? Sitten tajusin, että pyydän anteeksi ja niin teinkin. Häntä kosketti, että tätä kysyin, hän tunnisti väsymyksen ja sanoi, että jaksan vielä. Kaduttaako minua nyt, että tein niin, ei kaduta. Se mitä hän nyt tekee, on hänen ratkaisunsa. Minä osoitin mielestäni lähimmäiselle välittämistä, mutta tein sen väärillä sanoilla, ehkä töksäyttämällä mutta uskalsin myös pyytää anteeksi. 

Miten Sinä kysyisit? Olemme täällä oppimassa ja haluan tietää mitä mieltä lukijani olet tästä. Olisin todella kiitollinen, jos vastaat. 

Rakkauden pilvi oli hetken taivaalla, osoitus välittämisestä universumilta?

Mitä on olla ainutkertainen?

Perjantai 1.8.2025 - Mervi

Aamusivujen myötä on alkanut tapahtua enemmänkin itsen syvällisempää tutkiskelua. Asioiden selvittelyjä lisää lapsuudesta ja ihan arkisia sattumuksia, jotka tulleet ihan ennakoimatta, ikäänkuin vahvistamaan uutta kasvuani. On sattunut sekä hyvää että pahaa. Ja pahaa olen joutunut pohtimaan ja selvittelemään niiden viestejä joko unien tai muiden menetelmien kautta, lopulta hyväksyen sen uudeksi oppimistapahtumaksi elämässäni.

Minulla on ollut tässä hetkiä, etten ole tehnyt mitään liittyen yhdistystoimintaan enkä muuhunkaan. Muutamia lehtiartikkeleita on itsestäni julkaistu ja niistä en ole saanut kuin yhden erittäin kannustavan viestin ja muutama uusi ulosteenkarkailusta kärsivä on ottanut yhteyttä ja olemme viestitelleet asioista. Sain myös suru-uutisen ja viestittelin läheisen kanssa useita kertoja ja lupasin olla tukena. Ihmiset pohtii asioita, oletan.

Ensin vastuusta. Olen logoterapia yhdistyksen jäsen. Minulle tulee sieltä lehti Fikkari 2x/vuodessa ja viimeisimmästä luin erittäin mielenkiintoisen artikkelin, jota luin moneen kertaan. Se osuu ja uppoaa syvästi ja jotenkin sitä lukiessani ymmärrän eläväni nyt sitä elämää, josta siinä kerrottiin. 

Se oli Ari Salmisen artikkelista: "Ainutkertaisuutemme ei taivu valmiiseen muottiin. Emme voi pyyhkiä pois kärsimystä, surua ja vastoinkäymisiä, jos ne ovat meidän todellisuuttamme. Voimme kuitenkin luottaa, että elämä ja ikuisuus katsoo meitä ainutkertaisuuden silmin. Olemme elämän pituisella kyselytunnilla. Meidän on ponnisteltava, jos aiomme elää ainutkertaisuuttamme todeksi tosissamme. Ainutkertaisuus on rakkauden kielen opettelemista, erillisyyttä yhteisöllisyydessä".

Ensin olin huolissani muistisairaasta ihmisestä, josta aiemmin tein myös huoli-ilmoituksen. Hän on saanut apua terveydenhuollosta, mutta onko se riittävää? Yksin asuvana kotonaan ilman läheisiään. Lähetin viestiä jälleen eteenpäin ja olen soitellut tälle muistisairaalle ihmiselle nyt useaan kertaan. En ollut tiennyt hänen tilan huonontumisesta näin radikaalisesti. Pohdin kuuluuko asia edes minulle? Miksei kuuluisi? Hän on lähimmäisemme. En tietenkään saa tietoa hoitajilta hänen tilastaan kun en ole sukua. Huoli hänestä on myös lähellä asuvilla ihmisillä, mitä he voivat tehdä ja miten he jaksavat auttaa, kuka heidän vointiaan kysyy, kysyykö kukaan? No, minä olen kysynyt ja nyt mietin, oliko se edes oikein. Lupasin olla käytettävissä jos hekin uupuvat. 

Sitten omiin henkilökohtaisiin kasvu tapahtumiin. Huomasin tässä ottavani toisen syyllisyyden itselleni vaikka todellinen "syyllinen" voi olla joku toinen. Olen jollain lailla ollut ehkä paikalla ja jotenkin se on linkittynyt minun läsnäoloon tai tekemiseen. Tiesin, että tälle täytyy tehdä jotain. Elämä tarjosi samantien tästä aidon uuden kokemuksen. Sain viipyä näiden tunteiden äärellä. Mielenkiintoista tässä oli myös se, että unessani olin nähnyt jotain jo tästä tapahtumasta etukäteen edellisenä yönä. Uneni kerkesin purkaa jo ennen tapahtuman esille tuloa ja kun tästä kerrotiin, pyysin anteeksi omaa osuuttani tapahtumasta ja silloin ymmärsin, että olinko jälleen sivullinen. Ei anteeksipyyntö minulta mitään erityistä vaatinut, se oli helppoa mutta oliko se tarpeen? Aina on, jos siltä tuntuu. Tein sitten erään rentoutusharjoituksen ja pääsin lapsuuden tapahtumaan, josta oletan tämän mallin syntyneen. Harjoituksen jälkeen pyysin mielikuvissa osallisilta, että itseltäni anteeksi. 

Sitten tulikin oikea oma syyllisyyden kokemus perään ja saman henkilön kanssa. Siitä tuli itsesyytökset, joita harvoin enää itselle teen. Ja kysyin itseltäni, mitä minun pitää tästäkin tilanteesta oppia? Ja heti sain vastauksen, tiedän miten jatkossa toimin. Pyysin anteeksi tapahtumaa henkilöltä ja selitin tapahtuman kulun.

Kiitos, että sain tämänkin kokemuksen. Anteeksipyyntö myös itselle oli jälleen paikallaan, mutta viime yön uneni taas kertoi, että sisälle muodostunut viha itseä kohtaan on vielä fyysisesti suorittamatta, joten tänään "juoksulenkille" ja kiroamaan, se on mun tapa päästä omasta vihastani eroon. Sitten se anteeksipyyntö/anto itsellekin on vasta lopullinen niitti tapahtumalle.

Se on varmaankin tätä ainutkertaisuutta. Nöyryys saa tilaa ylpyden sijaan, kertoi Ari artikkelissaan.

Kaiken takana on rakkaus.

Räystään alta kurkisti pajulinnun poikanen ja seuraavana päivänä jo lähti "maailmalle" vanhempien opastamana ja rakastamana. Hänkin on ainutkertainen ja uusi yksilö tähän maailmaan.

Tuhannen tarinan talo

Tiistai 29.7.2025 - Mervi

Nyt se vihdoin tapahtui. Olin tyttärieni kanssa yhden ihanan vuorokauden Tuhannen tarinan talossa maatilalla Kannuskoskella, En tee mittään lomapäivällä. Olin etukäteen viikkoja suunnitellut mitä heille kerron sukuni tapahtumista. Olin tutustunut sota ajan melskeisiin omalla kotiseudulla ja pohtinut niitä tuntemuksia mitä vanhempani rajan läheisyydessä olivat mahdollisesti kokeneet. Ensin heidän kokemukset evakkoon lähdöstä. Ja sitten myöhemmin äidin usean veljen menetykset sodassa ja pikkulottana olo myöhemmin sodan aikana, miten ne vaikuttivat tunteisiin ja kokemuksiin elämästä. Isän kotona oli työmiehinä venäläisiä sotavankeja ja heidän kanssa arjen viettäminen, oliko uhkan tunnetta tai muuta jännitettä ilmassa. Kävin läpi myös heidän lapsuuden aikojen surua, jonka molemmat kokivat isiensä menettämisestä n. 10-vuotiaina. Eikä silloin mahdollisesti tunteista puhuttu, elettiin vaan ja kunhan päivästä aina selvittiin jollain lailla. Kerroin myös meidän sisarusten kasvusta ja auttamisen halusta tilalla. Isompien sisarusten maailmalle lähdöstä ja omista muista kokemuksista ja tunteista. Se miksi ne kerroin heille, halusin, että he ymmärtävät tulevan kirjani tunteiden kokemuksiani ja niiden selvittelyjä nyt myöhemmin. 

Itselle vanhempieni kokemukset avasivat uuden maailman ja ymmärryksen. Koin suurta myötätuntoa heidän kokemuksilleen elämässään. Mietin, voi jos olisin ymmärtänyt kysyä niistä kokemuksista silloin kun he elivät. Mutta eipä ne nuorenpana kiinnostaneet. Nyt ainakin tyttäreni saivat tietää minusta äitinä paljon enemmän. Ehkä myös he ajattelevat minustakin jotenkin toisin. Kerroin myös voimavaroista ja vahvuuksista joita perheessämme oli ja miten ne ovat vaikuttaneet minuun ja nyt mahdollisesti myös heihin. 

Sitten tajusin myös sen, että kaikilla läheisilläni, myös sisarusten puolisoilla on ollut iso kasvatuksen ja ymmärryksen paikka itselle ja perheelleni. Jotain ominaisuutta toisiltamme olemme mahdollisesti vierastaneet tai pitäneet outona. Ja nyt ajattelen, että jokainen on tullut opettamaan minua kohtaamaan myös omat varjoni. He kaikki ovat tulleet opettamaan myös suvaitsevaisuutta. Lupasin tytöilleni avata näitä asioita vielä myöhemmin lisää. Olin piirtänyt ison sukutaulunkin isolle paperille, jossa nämä kaikki tapahtumat näkyvät konkreettisesti.

Tuhannen tarinan talossa oli myös kotieläimiä, joita sai rapsuttaa silloin kun halusi. Siellä oli paljon kaneja, lampaita, pukki, aasi, ankkoja jne ja tietenkin pikkukaneja. Se oli meille iso ja henkisesti kasvattavakin kokemus. Olin itse menettänyt Elmeri-kanin joulukuussa ja toinen tytöistäni oman kaninsa nyt keväällä. Ne kaikki ihanat pikkuiset kanit joita pidimme sylissä ja kuvasimme itseämme niiden kanssa toi suurta lohtua suruumme omista menettämistämme kaneista. Olisimme saaneet ostaa sieltä mukaan kaneja, mutta tajusimme mikä vastuu on poistunut elämästämme kun ei tarvitse enää huolehtia eläimestä millään lailla. Se oli aina ensimmäinen huoli minne kani laitetaan ja entäs jos saattuu jotain. Nyt elämä on vapautunut sen suhteen, voi lähteä ilman tätä huolta päiväksi tai päiviksikin reissuun. Ja olla suuresti kiitollinen, että sai omistaa kanin niin pitkään ja miten suuri merkitys silläkin on ollut elämässämme.

Ruoka oli hyvää kotiruokaa ja tunnelma oli hyvä siellä. Aion käydä siellä myöhemminkin, josko siitä tulisi perinne tyttöjeni kanssa yhdessä ololle. 

Valtavan iso kiitos Tuhannen tarinan talon Niinalle ja muulle väelle kaikesta. Huippua, että Olette siellä ja Saitte aikaan ihania muistoja ja myös oppia itsestä ja toisista.

Kaksi ihanan suloista kania katsellessa saa hyvän mielen aikaan, eikö vaan?

Kirja meni painoon!

Tiistai 22.7.2025 - Mervi

Uskomatonta, se on nyt mennyt painoon. Kirja tulee noin kuukauden sisällä kaikille ennakkotilauksen tehneille. Lämmin ja ISO kiitos tilaajille. Kirjaa voi myös myöhemmin tilata Aviador-kustannus yhtiön sivuilta. 

Olen kiitollinen ja onnellinen, että tämä on tullut nyt tähän vaiheeseen. Tämä on ollut suuri ja henkisesti rankka elämänvaihe, mutta samalla myös antoisa ja itsellekin syvällinen teko. Haluan, että tämä kirja herättäisi edes pienen ajatuksen siitä, että apua on saatavilla ja itsellä on siihen myös oma osuus. 

Alla tekstit kirjan takakannesta ja esittelyni.

Kirjan kannen symboleilla on oma merkitys. Pikku-Mervi nukke kuvastaa itseni löytymistä. Kivi, uskoa johonkin suurempaan hädän hetkellä ja käyrä tarkoittaa, että syöpäpolku voi sisältää paljon ylä-ja alamäkiä. Sillä on merkitys miten otan ne vastaan. 

Koskettavia lukuhetkiä

ps, ellet ole vielä kirjaa ennakkohintaan tilannut, TEE SE NYT! Kirjan tuotto menee syöpätutkimukseen eli tilatessasi kirjan teet samalla hyvän työn.

Tässä kirjassa Mervi Kaartoaho kertoo, miten syöpädiagnoosi on
muuttanut hänen suhtautumistaan elämään. Hän on oppinut
tiedostamaan, ettemme ole täällä vain olemassa, vaan elämässä tätä
mahtavaa elämää. Siitä kannattaa nauttia ilman pakkoa tai ”minun
täytyy saada jotain ennen kuin löydän onnen” -ajatusta. Sairaus,
epäonni tai muu mieltä järkyttävä tapahtuma voi ollakin mahdollisuus
katsoa itseään sisäänpäin. Mielikuvat ja ajatukset voi muuttaa
myönteisiksi ja kirjoittaa elämälleen uuden käsikirjoituksen.

Mervi Kaartoaho on toiminut perus-
hoitajana erilaisissa työtehtävissä koko
työuransa ajan. Idea kirjan kirjoittamisesta
tuli ajatuksiin vaikeiden syöpähoitojen
myötä ja jäi siten muhimaan. Nyt hän sai
sen toteutettua. Tämä kirja on Mervin
(kokemuskirjoittajan) urotyö, jossa
suurena apuna on toiminut toimittaja
Anna-Leena Ilmarinen. Yhdessä hyvä tulee,
ja luotto elämässä tarjottuihin tilaisuuksiin
kantoi tämän hedelmän.

Luovuuden tie

Torstai 10.7.2025 - Mervi

Yhteen sattuma oli tämän kirjan Luovuuden tien ottaminen lainaan kirjastosta. Olin kuullut myös tästä kirjasta jo aiemmin ja kun sen sain käsiini, luin pikaisesti takakannen tekstit ja ajattelin etten tuohon lähde. 12 viikkoa aamusivuja ja joka viikko suoritettava erinäisiä ajattelu tehtäviä. Mutta tässä sitä ollaan, en ihan tuossa järjestyksessä ole kirjan alkuperäistä ehdotusta toteuttanut mutta jollain lailla kyllä. Olen saanut erinomaisia yksin nauruja aikaan moneen kertaan ja se on ollut mahtava tunne. Sitten kun olen asiasta kertonut puolisolleni, häntä ei ole naurattanut ollenkaan, joten se on ollut yksin kivaa, ja sallimme niin olevankin.

Aamusivut tarkoittaa sitä, että kirjoitan heti herättyäni kolme sivua tekstiä vihkoon. Ihan vaan ajatusten virtaa, mitä vaan. Pisteillä ja pilkuilla ei mitään väliä. Antaa vaan tekstiä tulla. Ja kumma kyllä sitä tulee helposti. Kirjoittamisen jälkeen vasta syön aamiaisen ja sitten saatan toimia ajatusteni mukaisesti. Niistä sitten voi tulla mielenkiintoisia yhteensattumia ja sattumuksia, vähän kuin telepatiaa toisten kanssa. Nekin täytyy muuten tehtäviä tehdessä huomioida ja useinhan ne jäävät huomioimatta, ehkä tulee sanottua, että olipa jännä juttu tai sattuma äsken. Nyt ne tuodaan näkyviksi itselle ihan kirjoittamalla ne ylös.

Tarkoitukseni on saada luovuuteni monin tavoin esille. Tunnistaa mitä tiedostamattomiakin minulla voi olla. Huomaisin syntymässäni saadut lahjat esille itsestäni ja toisin ne sitten hyväksyttyäni ne osaksi minua myös toisille nähtäväksi ja siten myös hyvää mieltä saada niistä itselle ja toisille. 

Tehtävä harjoitukset ja kysymykset ovat mainioita. Eräs kysymys, mitä hölmöintä tekisit kerran jos uskaltaisit, tuo esille viisi ehdotusta. Tästä sain hyvät naurut aikaiseksi. Kirjoitin ensiksi, laskisin mustasta laskettelurinteestä mäkeä alas.

Harrastin puolisoni kanssa laskettelua nuorenpana ja myöhemmin myös lasten kanssa. Kun lapset sitten kasvaessaan menivät isänsä kanssa menojaan minä jäin rinteeseen "miirimään" koska aloin pelätä kaatumista. Lopulta jätin harrastuksen heidän keskinäiseksi jutuksi. Minä kävin hiihtelemässä ja siellä koin olevani turvallisemmassa maastossa.

Nyt kuvittelin harjoituksen myötä tilanteen, että menen mustaan rinteeseen ja kauhulla katson alas ja lähden valumaan varovasti alaspäin, jo nyt ajatus jaloissa saa tutisemisen aikaan. Entä jos, vaan laskisin sen alas ajattelematta seurauksia, hölmöhän minä olisin ja se minua nauratti. Oli niitä muitakin hölmöjä juttuja..söisin kerrankin myrkkysientä, kokeilisin kerran, tapahtuuko mitään jne. Se vasta hölmöä olisi.

Mutta on se saanut minut nyt tekemään asioille ja epäkohdille heti jotain, jos joku ei toimi tai jos jossain asiassa olisi hyvä saada myös rakentavaa palautetta. Aiemmin, ehkä ajattelin, ettei kehtaa toimia, antaa olla. Sanokoon joku muu, ei kuulu mulle. Ja nyt kun näitä on tullut vastaan ja olen rakentavasti tuonut ehdotusta esille (hampurilaismallilla) niin kiitollisena ollaan oltu palautteista tai asian esille tuomisesta. No niistähän tulee hyvä mieli. Minä olen saanut aikaan muutosta. Ja sitähän elämä on, vaikutetaan hyvän kautta toisiin ja saadaan sitä kautta hyvää aikaan. Eikö tämä ole myös jo luovuutta. Olemme ehkä kategorisoineet luovuuden taiteilijoiden yksinoikeudeksi, mutta luovuutta on todellakin monenlaista. Se on välittämistä toisista, huomioon ottamista ja yhdessä toimimista tässä maailmassa.

Eräs yksi suurimmista uskomuksista avautui myös näiden aamusivujen myötä esille, jota pohdin puolisonikin kanssa. Se oli lapsuudessa saatu uskomus uskovaisista ihmisistä, että he ovat parempia ihmisiä kuin me muut. Se uskomus oli syvällä minussa. Tein lopulta erään NLP-harjoituksen, jossa mietin missä tämä uskomus sijaitsee minusta, muutin sen muotoa ja materiaalia ja siirsin sen kauas pois minusta. Kyllä helpotti, vapauduin tästäkin taakasta.

Toin aamusivuissa esille myös oman "ikävän tapani" ja olen siitä monesti halunnut päästä eroon. Se on ollut Emmerdalen seuraaminen. Nyt päätin aamusivujen myötä, että tälle teen jotain. Mitä tilalle? Lukisin vaikka kirjoja, jotka eivät vaadi pohdintaa. Aloitin Katri Helenasta kertovasta kirjasta ja luin ensimmäisen tunnin ja odotin jo seuraavaa iltaa, jotta saan jatkaa lukemista. Puolisoni "vaati" ettei sun tartte luopua tuosta jutusta, pidä vaan se hetki. En antanut periksi, kaksi iltaa meni helposti ja nyt en edes kaipaa koko ohjelmaa. 

Me kaikki ollaan lopulta samanvertaisia ihmisiä. Meidän valinnat ja teot vaikuttaa niin moneen. Ja silti myös muutos on aina mahdollista, jos niin halutaan. Maailmani avautuu nyt ihan uusin silmin. Jokaisella meillä on oma paikkamme ja tehtävämme täällä. Olemme oppimassa ja rakastamassa itseämme ja lähimmäisiämme. Se miten siihen päästään on se työ tehtävä vain itsessä ensin. 

Minulla on kirjan tehtävät vielä kesken. Teen ne kyllä loppuun. Itken tai nauran, annan tunteiden tulla ja puolisoni antaa ne mun kokea. Ja se on rakkautta yli rajojen.

Kuva pixapay CDD20

Unelman täyttymyksen kokemus

Torstai 26.6.2025 - Mervi

Yksi elämäni suurimmista tavoitteista toteutui hyvän suunnittelun avulla, hyväksyen kuitenkin myös sen tuottamat ikävät seuraukset. En ole reissannut puolisoni kanssa maailmalla kuuteen vuoteen missään vatsan toiminnan arvaattomuuden takia. En halua joutua vieraassa maassa sairaalaan enkä selittelemään huonohkolla englanninkielelläni omaa ongelmaani vierasmaalaisille. Ehkä olen myös pelännyt, että olen siellä vaikeuksissa. Mutta nyt yksi elämäni suurimmista tavoitteista ja haaveista on toteutettu. Peloistani huolimatta, kohti kannatti mennä.

Olin nuorena Abba-fani, en mikään fanaatikko vaan tykkäsin heidän musiikista. Se oli mukavaa mukaansa tempaavaa. Tanssin yksin musiikin tahdissa silloin kun oli ikäviä tapahtumia elämässäni. Minulla oli oma huone, jossa tanssin peilin edessä ja sain siten fiilikseni nousemaan ja elämään aivan muussa maailmassa. Se oli yksi selviytymiskeinoni silloin. Sitten Abban musiikista tuli perheeni tyttöjen olleessa pieniä ja nuoria aikoinaan myös siivousmusiikkia. Sen tahdissa oli helppoa tehdä imurointia ym. Omistan useita Abban CD-levyjä ja laulan kuunnellessani kappaleita mukana Abban tahtiin.

Abba jäi "taustalle" ja kuuntelin sitä edelleen mutta harvakseltaan yksin siivotessani tässä vuosien varrella. Kunnes sairastuin syöpään, Abban musiikista tuli uudestaan yksi selviytymiskeinoni, tanssin sen tahdissa silloin kun jaksoin. Yritin nostaa tunnelmaani ja tunteitani sen avulla ja onnistuinkin. Soittelin toki muitakin levyjä mutta näissä kappaleissa ja tempossa oli jotain maagista ja parantavaa erilailla.

Kun kirjoitin kirjaa, sanoin puolisolleni, kun saadaan kustannussopimus lähdetään Tukholmaan ja käydään ABBA-museossa. Haluan toteuttaa oman haaveeni ja unelmani maksoi mitä maksoi. Ja nyt keväällä tämän matkan suunnittelu alkoi ja lopulta toteutui. Laivalla Tukholmaan ja jäätiin sinne yöksi hotelliin, jotta meille jää aikaa olla siellä riittävästi. Suolen tyhjennykset suoritin joka toinen päivä ja luotin, että selviän kyllä ja löydän kyllä vessat siellä helpommin. Päätimme mennä Tukholmaan tultua ensin hotellille, jonne veimme matkalaukkumme ja sitten suoraan kohti Abba-museota paikallisella bussilla mahdollisimman lähelle. Kilometrin kävelymatkan päätteeksi pääsimme museoaluelle ja Abban musiikki soi jo heti museoon astuessamme. Se sai jo kylmät väreet aikaiseksi kehossani, tunnelma oli käsin kosketeltava itselläni. Museon eri huoneet ja eri tapahtumat Abban musiikkineen veivät mennessään. Tartuin hetkiin ja lauloin mikrofoniin useassa huoneessa ja puolisoni otti niistä videoita, jotta voisin myöhemminkin palata niihin tunnelmiin. Paikka oli minulle fantastinen kokemus ja oli suuri kiitollisuus, että uskalsin vielä unelmoida ja vielä toteuttaa tämän matkan.

Mutta laivalla olo kokemus ei ollut mieleen. Me varasimme hytit eri suuntaan eri puolilta laivaa, promedanin ja ikkunan puolelta. Enkä matkalla saanut nukuttua kuin muutamia tunteja yössä, melun ja hälinän takia. Musiikki soi ja eristeet olivat huonot, korvatulpat eivät auttaneet yhtään. Olen herkkä äänille. Hyväksyin valvomisen ei sille voinut mitään. Ja kun pääsimme kotiin, sanoin puolisolleni. Tämä oli viimeinen matka laivalla yöpymisineen. 

Abba-yhtyeen tarina oli kiehtova kokonaisuudessaan. Björn kertoi sen videolla Abba-museon "elokuvateatterissa. Siinä kerrottiin myös Verdandista, "tapahtuma/ läsnäolosta" (muinainen mytologia Norjassa), jotka päättävät ihmisten kohtalosta ja Abba-sillistä. 

Kuinka kiitollinen olen nyt, että toteutimme haaveeni ja unelmani. Selvisin matkasta ja opin myös paljon itsestäni ja kehoni toiminnasta. Sekä uskon, että haaveita ja unelmia täytyy aina olla ja toteuttaa ne silloin kuin on mahdollista. Ja tämä oli se oikea hetki. Mieletön kokemus. Lämmin kiitos Abba!

kuva pixapay Pauline_17

Teot

Perjantai 13.6.2025 - Mervi

Intuitiivisesti jälleen halusin kirjoittaa seuraavasta asiasta, jostain se vaan taas tuli.

Koulussamme ensimmäisillä luokilla 1968-1970 yksi arvostelunumero oli käyttäytyminen. Sillä aikoinaan luokiteltiin lapset hyvin tai huonosti käyttäytyviin. Lisäksi käytettiin seuraavia nimikkeitä perheissä ja kouluissa kuin kiltti tai tuhma. Lapsena en oikein ymmärtänyt miksi tuollaista käyttäytyminen arvostelua käytettiin, tosin pelkäsin jos se numero laskee.

Käyttäytyminen tai teot alaluokilla antoivat jo vahvan alitajuisen merkityksen siitä millainen olet ja millaiseksi sinun toivotaan tulevan. 6-10-vuotiaana lapsi omaksuu paljon isoja asioita elämästä. Silloin on myös ensimmäisen itsenäistymisen aika ja toiset lapset vaikuttavat paljon oman itsensä näkemiseen toisten silmin. Olenko erilainen jollainlailla, vääränlainenkin? Silloin myös kiusaaminen alkaa. Vanhempien ennakkoluulot erilaisista ihmisistä ovat vahvat heidän omien pelkojensa takia ja he antavat sen mallin myös omille lapsilleen. Lapsi imee kaiken ympäristöstään ja eniten mitä hän pelkää, on että vanhemmat hylkää, joten sitä mukautuu heidän tahtoonsa. Siellä on hyvä kasvuympäristö uskomuksiin toisista ihmistä, kaikesta ympärilläolevasta jo muodostunut.

Käytös numero myös vanhemmille kertoi sen, onko lapsi pysynyt "ruodussa" koulumaailmassa. Ollut kuuliainen ja "pelännyt" auktroriteetteja, opettajaa. Hiljaiset ja kuuliaiset saivat opettajilta enemmän arvostusta kuin ne, jotka uskalsivat poiketa ja käyttäytyä erilailla. Hekin yrittivät itsenäistyä ja näyttää persoonaansa, mutta annettiinko siihen mahdollisuutta. Ja ehkä siihen aikaan opettajan arvostus oli paljon suurempaa kuin nykyään. Yksi opettaja joutui yhdessä luokassa koulussamme opettamaan 3-6 luokkaan kerralla, joten kyllä siellä erilaisia persoonia jo alkoi näkyä ja olla. Isommat jo murrosiän kynnyksellä vahvasti, hekin jo antoivat käytös malleja pienemmilleen.

Oma käytös numero oli 10 alaluokilla. Olinkin hiljainen ja arka lapsi koulussa, ehkä liian kilttikin, huomaamaton. Karkasinkin joskus koulusta kotiin. En silti menestynyt huippuarvosteluin eikä minulla ollut tavoitteita tuolloin ollenkaan tulevaisuudesta. Hain keskikouluun ja pääsinkin. Se oli yksi iso etappi siihen aikaan, pääsin isolle koululle kirkonkylälle.

Oma identiteetti alkoi muodostua kiltiksi ja mukautuvaksi, etten vain olisi häpeäksi läheisille. Murrosiässä aloin vähän kapinoidakin ja pojat alkoivat kiinnostaa. Maalaiskylillä paljon juoruttiin toisista pahaa, en muista olisiko "juoruttu" koskaan hyvää. Arvostelumentaliteettia oli ja toisten tekoihin kiinnitettiin paljon huomiota. Ei vain meidän tytöt tai pojat ole "pahojaan" tekemässä. Moitittiin nuoria ikävästä käytöksestä eikä välttämättä muistettu omaa käytöstä samoihin aikoihin.

Lisäksi monissa yhteyksissä puhuttiin synneistä ja helvettiin joutumisesta. Aika vaikeaa olla siis oma itsensä. Ei ihme, ettei koe kelpaavansa sellaisena kuin on. Kaikkien oltava samassa muotissa, jotta elämä olisi helpompaa kaikille. Ettei vain joutuisi juorujen kohteeksi ja vanhemmat kokisi häpeää. Entäs vanhempien käytös. Heillä itsellään on varmasti ollut kolhuja omassa lapsuudessaan, sotakin koettu, surua paljon tms ja kun ei ollut tunnetaitoja, paras siihen aikaan ollut tapa miehillä oli alkoholin liikakäyttö ja naisilla siitä nalkuttaminen. Lähes joka talossa sama tapa, joten se oli normaalia silloin.

Nyt asiaan, oli pakko alustaa. Se miksi me käyttäydytään "itseä tuhoavasti" johtuu usein malleista lapsuudessamme. Ja ne ovat nimenomaan tekoja, et ole "aikuinen" tai "olet lälly" ellet uskalla esim polttaa tupakkaa, sanoivat kaverit koulussa. Lopulta tullaan riippuvaisiksi jollekin aineelle tai tavalle, jopa päihderiippuvuiseksi tuhoten omasta elämästä jopa vuosikymmeniä. Sitten ympäristö luokittelee nisteiksi, alkoholisteiksi ja vaikka miksi. Ja vain niiden tekojen takia, etkä kelpaa muille. Miksi on sitten tehnyt niin, että on turvautunut aineisiin, jolla tuhoaa terveyttään. Koska kokee olevansa arvoton, heikko ja saanut ikävän nimikkeen identiteetilleen jo ehkä lapsena eikä ole saanut olla se, joka oikeasti on. Ympäristö on vahvistanut sitä myös ja on siihen myös alkanut itse uskoa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Ellei joku shokki perheessä/ympäristössä "herätä" unesta ja huomaa mitä on tullut tehtyä.

Minulla on lapsenlapsia, joista olen todella kiitollinen. Nyt näen asioita toisin. Jos lapsenlapseni käyttäytyy huonosti, kerron että teko oli väärä, mutta sinä olet rakas kulta siitä huolimatta. En sano, että olet kiltti tai tuhma. Jos lapsi vahingoittaa toista lasta tahallaan, kehotan pyytämään anteeksi kun oma "vihan tunne" on laantunut ensin, silloin anteeksipyyntö tulee vilpittömästi ei pakottavasti. Yritän siis toimia toisin kuin omien lasten kohdalla.

Me emme voi muuttaa toisia ihmisiä, me voimme muuttaa omaa suhtautumista heihin.  Voimme kertoa omat tuntemuksemme ja kuulla mitä toinen on mieltä asiasta. Teot vain merkitsee. Jos toisen teko herättää ärsytystä, pohdi miksi tunnet niin, onko syvemmällä joku oma muu tunne, esimerkiksi pelkoa hylkäämisestä, vihaa tai suruakin omien kokemustesi takia. Ota puheeksi, puhutaan avoimemmin ja ymmärretään toisiamme sellaisina kuin he ovat.

Silti olen kiitollinen kaikesta kokemastani. Olen tehnyt virheitä kuten me kaikki ja pyytänyt anteeksi, teen sitä joka päivä, varsinkin itseltäni. Nyt ymmärrän monia asioita eri näkökulmasta ja se on valtavan iso asia. Turhat stressaamiset ovat jääneet pois ja osaan käsitellä niitä. Ellei nyt lasketa tätä kirjan kirjoittamista. Sen tekemisessä on tullut paljon asioita käsiteltyä ja sen olen tuntenut syvintä sieluani myöten, jopa stressaamiseen saakka. Enkä olisi koskaan itsestäni uskonut, että saan kirjan tehtyä. Itsensä löytäminen sieltä "pahnan pohjalta" oli suurin rakkauden teko itselle ja näistä opeista ja ymmärryksestä jaan nyt toisillekin. Toivon, että Saat siitä jotain "pientä" oivallusta kun se ilmestyy.

Ja tämän päivän koulumaailmasta en tiedä mitään. Mutta toivon, että joka paikassa kiinnitettäisiinkin enemmän huomiota niihin hyviin tekoihin eikä nostettaisi ikävän asian tehnyttä tikunnokkaan ja leimattaisi heti hylkiöksi. Hän teki ehkä siksi ikävää, että hänet huomattaisiin, tulisi nähdyksi ja kuulluksi. Siitä saattaa olla vain kyse tai oli vaan rakkautta vailla..ja muistettaisiin kaikissa mieltä mullistavissa tilanteissa ensin hengittää ensin muutaman kerran syvään, ettei päästetä sammakoita suusta. Jottei käy niin, ettei edes tiedä tehneensä mitään pahaa ja on ympärillä vaan syvä hiljaisuus kun ei osata puhua.

Kuva pixapay purpleivy

Syöpään liittyvä kirjan löytö

Torstai 29.5.2025 - Mervi

Vaikka silloin sairastaessani lainasin kirjastosta mielestäni useita syövästä selviämiseen liittyviä kirjoja vasta nyt törmäsin jotain toista kirjaa lukiessani tämän kirjan kirjoittajien kirjaan.

Kirjan on kirjoittanut 1980 -luvulla Stephanie Matthews-Simonton ja James L. Greighton. ja sen nimi on Syövästäkin voi parantua.

Tämä kirja vahvistaa tänä päivänä omia oivaltamia oppeja vuosien varrelta, suorastaan hämmästyttää minua. He kertovat, että syöpään sairastunut on jotenkin "merkitty" ja yksilö menettää samalla identiteettinsä. Hoito kohdistetaan kehoon, ei persoonaan vaikka syöpähoito täytyisi kohdistaa myös sielun terveyteen saakka. Syöpä on merkkinä muista ongelmista elämässä ja stressitekijät aiheuttaneet sen. Emotionaalinen, tunneperäinen reaktio lopulta saanut aikaan fysiologisia muutoksia kehossa ja näin syöpä on päässyt kehittymään. Koko keho, sielu ja tunteet laitettava peliin kohti terveyttä, se on heidän teesinsä.

Tunnetiloista teki tutkimusta jo 1920-luvulla Hans Seley Prahan, joka totesi että tunnetilat voivat aiheuttaa sairautta. Tunneperäisen stressin vaikutukset voivat estää immuunijärjestelmän ja kahlita siten kehon luonnollisen puolustuksen syöpää ja muita sairauksia vastaan. Tri Holmes ja Tri Rahe laativat asteikon erilaisille koettelemuksille, tapahtumille, joilla on oma pistearvo. Esim puolison kuolema 100 pistettä, avioero 75 pistettä jne. jos 12 kk aikana tulee yli 300 pistettä, sairauden todennäköisyys kasvaa karrikoiden ajatellen. Ja kun meidän täytyisi "vaaran" uhatessa elämäämme valmistutua "taistelemaan ja pakenemaan", nyky yhteiskunta vaatii hillitsemään tätä reaktiota ja samalla tukahdutetaan reaktiot.

He kirjoittavat elämän asenteen merkityksestä. Syöpähoitoon liittyvistä odotuksista ja kuinka ne vaikuttavat parantumiseen. Vahvistamislausekkeen merkityksestä, paranen tai en parane. Syöpään liittyvistä käsityksistä, uskomuksista ja toisten sairastuneiden kokemuksista sekä niiden vaikutuksista omaan paranemiseen. Odotukset vaikuttavat myös lopputulokseen.

Kirjassa oli hyvä vertaus. Me menemme naimisiin ilman minkäänlaisia takeita siitä, että avioliitosta tulee onnellinen. Jos uskomme, että sen täytyy epäonnistua, lisääntyy sen todennäköisyys. Myönteiset odotukset ja toiveet eivät takaa onnellista avioliittoa, mutta ne lisäävät onnellisen avioliiton todennäköisyyttä ja parantavat suhteen laatua. Tai turhista toiveista puhuvat ihmiset pitävät itseään realisteina, jotka näkevät elämän sellaisena kuin se on. Mutta elämänkatsomus, johon ei sisälly toivoa, ei ole realistinen vaan PESSIMISTINEN. Se asenne suojaa kyllä pettymykseltä, mutta se tekee negatiivisia kokemuksia. Toivo on aina tärkeää. Toivottomuus ja avuttomuus pahasta.

Heidän kirjasta löytyy kaavio ruumis/sielu-kaavio syövän kehittymisestä ja kaavio myös parantumisesta. Kliinisen hypnoosikoulutuksen aikana näistä asioista myös puhuttiin syöpää käsitellyillä opiskelukerroilla ja tämäkin kaavio vahvisti minulle, että tämä on mahdollisesti totta!

Kirjassa on myös "ohjelma" jolloin saadaan kaikki nämä osiot, keho/sielu kaavio toimimaan yhteistyössä kohti paranemista. Ensimmäisenä tuli rentoutuminen ja paranemisen visualisointi! Hyvänen aika tätähän juuri teen muillekin syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen etänä! Katkeruuden voittaminen, kivuista selviytyminen, liikunta, sairauden uusiutumisen ja kuolemaan liittyvät pelot ja läheisten merkitys harjoituksineen ovat kirjassa erinomaisia juttuja saada tietää. Positiiviset kuvat, asenne, sisäinen opas, tulevaisuuden tavoitteet ja syövästä ja tunteista puhuminen avoimesti ovat merkittävässä osassa toipumisessa.

Teen itselleni usein harjoituksia luetuista kirjoista, niin tästäkin. Katkeruuden poisto oli mahtava kokemus harjoituksena. Kaikilla meillä on menneisyydessä tapahtumia, joissa olemme kokeneet katkeruutta. Tein kaksi kertaa harjoituksen itselleni peräkkäin eri tilanteista. Ensin piti miettiä, mitä hyvää ja positiivista katkeruutta aiheuttanut ihminen voisi saada, rakkautta, rahaa jne. Sitten piti asettua hänen asemaansa tilanteessa, joka aiheutti katkeruuden tunteen minulle. Se oli mullistava kokemus, koin häpeää ja myötätuntoa toista ihmistä kohtaan harjoituksessa ja uskon, että seuraava kohtaaminen on täysin erilainen. Lopulta pyysin muussa harjoituksessani tapahtumaa myös anteeksi, näin näitä "löytöjä" menneisyydestä aukeaa ja selviää.

Toinen harjoitus, jonka tein oli uusi suhtautuminen elämään ja kuolemaan harjoitus. Kuvittelin, että syöpä uusii ja en parane enää, kuvittelin kuolemani, hautajaiseni ja mahdollisuuteni palata "uudistuneena" takaisin läheisteni luo elämään. Se oli itseä tutkiva harjoitus monin tavoin ja mitä se sai aikaan. Puolisolleni olen kertonut kaikki toiveeni kuolemaani liittyvistä asioita ja myös tästä harjoituksesta, mutta tyttärilleni en. He kyllä tietävät missä tärkeät paperit sijaitsevat, mutteivät tiedä sisältöä.

Näin unessa tyttäreni viime viikolla ja sain ajatuksen. Järjestän yhteisen ajan, jonnekin maalaismaisemaan maatilalle, jossa on eläimiä. Sellaiseen, jossa itse kasvoin. Vietämme siellä yhteistä aikaa ja keskustelen tulevasta kirjastani, tunteistani ja menneisyydestäni ja uskallan ehkä myös kertoa kuolemasta luonnollisena elämän tapahtumana. Hehän jatkavat elämäänsä osittain minusta jollainlailla ja se on lohdullista, mikään ei lopulta kuole vaikka kuoleekin. Elämä jatkuu sukupolvesta toiseen ja ehkä pienempää taakkaa kantaen kuin itse sen tein ennen sairastumistani. Yhteinen aika on nyt suunniteltu Tuhannen tarinan taloon ja saa nähdä millaisin tarinoin jatkamme elämäämme, toivon, että ymmärtäväisin ja lohdullisin eväin molemmin puolin. Jälleen kiitos syövän, sieluni puhuu ja toivon, että haavat sulkeutuu ja pelot poistuu ja elämä kaikkinensa paranee.

Kuva pixapay. extremis. Rentoutuminen on itsensä hoitamista.

Trauma ja toipuminen

Sunnuntai 18.5.2025 - Mervi

Miten olenkaan käsittänyt trauman aiemmin? Oliko syöpädiagnoosini traumaa? En jotenkin osannut tätä näin vakavana ajatella koskaan. Kunnes tapasin kollegan seminaaripäivässä tässä keväällä. Kerroin tulevasta kirjastani ja hän lausui minulle nuo uskomattomat sanat:siinä missä trauma on maanpäällinen helvetti, purettu trauma on Jumalten lahja- se on sankarillinen matka, joka kuuluu meille kaikille.

Useissa koulutuksissa, joissa olen ollut mukana, on traumaa käsitelty eri näkökulmista. Otin yhteyttä myöhemmin kollegaani ja kysyin mitä hän sanoi minulle koska olin unohtanut nuo tärkeät ja merkitykselliset sanat. Mistä löytäisin nuo maagiset sanat? Tietenkin luin alkuun kolleegani kaksi upeaa kirjoittamaansa kirjaa ja kun lopulta sain kirjastosta tuon Kun tiikeri herää, Peter A. Levinen kirjan ja pääsin mielenkiintoisen asian äärelle.

Lohduttava tieto alkuun oli eläinten toistensa syömiseen liittyvä näkökulma. En ole oikein tykännyt luonto-ohjelmista silloin kun toinen eläin tulee toisen eläimen ruuaksi, esim. leijona  saalistaa antilooppia ja saa hädissään olevan eläimen kiinni ja saaliiksi joutuneen pako päättyy mahdollisesti leijonan kitaan.(ellei sitten eläin esitä kuolluta/jähmety ja ryntää pakoon). Tätä en tiennyt että, uhriksi joutuessaan eläimelle tulee jähmettyneisyyden tila, joka on muuntuneen tietoisuuden tila, jossa ei tunneta kipua eikä kärsimystä. Se ei ole tahdonalainen tila. Mutta, jos eläin pääse pakoon, se ravistelee yltään jähmettyneidyyden reaktion ja sen jälkeen täysin toimintakykyinen. Energia on silloin poissa, se ei säily kehossa eikä eläin jää tapahtuman uhriksi.

Tässä olisi siis meillä ihmisillä opittavaa. Olipa millainen mieltä järkyttävä, kielteinen tai myönteinen stressitila, se olisi ravisteltava heti kehosta pois. Koska, kun emme näin ymmärrä tehdä, se jää kehoomme, josta voi seurata ahdistusta, pelkoa ja masennusta sekä somaattisia oireita. Lopulta voimme jäädä tapahtuman uhriksi ja asian selvittely voi kestää.

Mikä on sitten trauma? Se on stressaava tapahtuma, joka on normaalin kokemuspiirin ulkopuolella ja joka olisi hyvin ahdistava kenelle hyvänsä. Uhka, joka kohdistuu ihmisen elämään tai fyysiseen koskemattomuuteen. Lohdullista on tietää, että meillä on myötäsyntyinen kyky traumasta paranemiseen. Jos ihmiset eivät ole kosketuksissa alkukantaiseen minuuteen, seuraus on, että heidän minuutensa vieraantuu sielusta.

Voi olla, ettei edes tiedä traumatisoituneensa joskus lapsena tai nuorena. Tulee vain somaattisia oireita, joku tilanne laukaisee sen ja lopulta voi tulla vain tunne, että on tulossa hulluksi tai muut syyttävät luulosairaaksi.

Esimerkiksiksi, lapsena on voinut joutua johonkin lääkärin toimenpiteeseen, jossa kokenut voimakasta pelkoa ja ahdistusta. (Tästä lauseesta koin entisenä lääkärin avustavana hoitajana lapsen korvien tutkimiseen liittyvää ikävää oloa, kun jouduin väkisin pitämään lasta tiukasti otteessani, ettei lääkäri instrumentillaan puhkaise korvasta jotain tärkeää). Toimenpiteessä on yleensä hyvä tarkoitus, mutta lapselle tilanne saattaa olla traumaattinen. Jolloin voi käydä niin että, "sielu irtautuu" kehosta. Se on ylivoimainen tapahtuma, spirituaalinen jännitystila. (limbo) Myös hyväksikäytön uhrit, raiskatut, hylätyt ym näin kokeneet ovat ylivoimaisen tapahtuman kokeneita.

Kirjassa puhuttiin entisajan shamaaneista, jotka palauttavat sielun takaisin. Mutta myös itse ja ystävät voivat auttaa sielun yhteyden saavuttamisessa. Kehotuntuma, tietoisuus kehosta ja sen aistimuksista on yksi tapa. Somaattinen kokeminen terapia voi auttaa myös. Tre-stressinpurkuliikeet terapia myös.

Mutta traumaa voi käyttää myös voimakkaan uusiutumisen ja muuntumisen käyttövarana. Silloin kun trauma on purettu, se voidaan kokea korkeimpien voimien lahjoittamana siunauksena. Kuten kirjassa oli sitaatti Tim Cahill sanoin, "Panin henkeni alttiiksi pelastaakseni sieluni".

Eikös se syöpä tai ulosteenkarkailu näin minulle tehnytkin. Halusin selvittää syöpään sairastuttuani, jonka nyt tunnistan, että se oli traumakokemus, uhkaa ja kuolemanpelkoa. Sekä myöhemmin opiskellessani lisää ja laittaessani itseni alttiiksi kaikille mahdollisille harjoituksille ja terapioille ole juuri sitä että, näin ollen sieluni on löytänyt takaisin sinne missä sen olisi pitänyt ollakin.

Olen nyt selvittänyt omat traumani myös menneisyydestäni ja tiedän, että jatkossa mieltäni vähänkin järkyttävät asiat, olipa ne myönteisiä tai kielteisiä, ravistelen ne kehostani pois heti etteivät ne kerry uudelleen kehooni uudeksi taakaksi. Puhun asiasta heti toisille ja jatkan elämääni virran vietävänä.

Syöpä traumana on ollut minulle Jumalan lahja, kiitos siitä. Sain uuden arvokkaamman elämän ja samalla löysin rakastettavan itseni. Ja jatkan kaikkia mahdollisia harjoituksiani itsekseni ja jaan niitä etärentoutuksissa oleville osallistujulle oman kokemuksini kautta, opiksi ja hyödyksi muillekin.

Lämmin kiitos kolleega Essi, sieluni sisko tästä kokemuksesta. Nyt ymmärrän myös miten olen saanut vuosien varrella useita sielunsiskoja elämääni. Hekin ovat oman traumansa käsitelleet ja hyväksyneet sen osaksi elämän suuria oppeja.

Kuva pixapay rihaij, kissanpoika säikähtäneenä ja jämähtäneenä, valmistautuu poistumaan tai puolustautumaan.

Yllättävä yhteydenotto

Lauantai 3.5.2025 - Mervi

Sain yllättävän puhelun maanantaina 28.5. Olin tosin ottanut yhteyttä tähän henkilöön kirjani markkinointi mielessä, lupasin niin tehdä. Ilmoitin hänelle iloissani kustannussopimuksen saamisesta ja tulevan kirjani nimestä. Tapasin hänet kuukausia sitten ja silloin kerroin tulevasta kirjastani ja hän todella kiinnostuneena kuunteli mitä minulle kuuluu ja mitä olen ulosteenkarkailusta huolimatta tehnyt.

Hän oli samaisena aamuna lukenut Helsingin Sanomia ja hän kertoi, että siellä oli ollut juttu, jonka hän samaisti minuun. Hän näki, että teen juuri sitä mitä tämä Antti Kauppinen oli lehdessä kirjoittanut. Olin häkeltynyt ja liikuttunut huomion osoituksesta ja todella kiitollinen. Asiahan alkoi kiinnostaa ja sain käsiini artikkelin, joka sai minut herkistymään.

Tiivistelmä tekstistä

Helsingin Yliopiston professori Antti Kauppinen kertoo antiikin filosofien onnellisuuskäsityksistä. Nykyajassa korostuvan hedonistisen onnellisuuden sijaan Aristoteles puhui eudaimonian puolesta. Eudaimonia keskittyy laajemmin hyvään ja merkitykselliseen elämään. Onnistunut elämä on Aristoteleen mukaan toimintaa, joka tähtää aitoon hyvään.

”Ei katsota vain yksittäisiä tilanteita tai ajatella vain sitä, miltä jokin asia tuntuu. Vaan onnistunut elämä on ennen kaikkea tietynlaista toimintaa.”

Aristoteleen mukaan tällainen toiminta on ihmiselle ominaisten kykyjen erinomaista käyttämistä – se on kukoistamista ihmisenä.

Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei vain valita maailman epäkohdista vaan pohtii, kuinka niitä voi korjata, ja ryhtyy toimeen. Tai se voi tarkoittaa anteliaita tekoja silloin, kun voi auttaa avun tarpeessa olevaa.

Oikeudenmukaisuus ja anteliaisuus ovat esimerkkejä hyveistä, ja Aristoteles ehdotti, että eudaimonistista hyvinvointia voisi elämässään edistää juuri hyveiden avulla.

”Hyveet ovat taipumuksia, luonteenpiirteitä tai kykyjä, jotka edistävät tai toteuttavat onnistunutta elämää”, Kauppinen avaa. Niihin kuuluvat myös esimerkiksi rohkeus ja viisaus.

Kauppinen ei kehota jämähtämään liikaa yksittäisiin hyveisiin vaan ylipäätään pohdiskelemaan syvemmin sitä, millaiset asiat tekevät omasta elämästä elämisen arvoista muidenkin näkökulmasta. Silloin omat tavoitteet ja arki voivat muuttua – ja elämä muuttua samalla sellaiseksi, joka tuottaa enemmän nautintoa pidemmällä tähtäimellä.

Minä tarvitsin nämä sairaudet, jotta löytäisin tarkoitukseni ja onnen. Ihanaa, jos tämä soittaja näin asian näki kohdallani olevan. Onnellisuuttani ei ole vain se, että minulla on, vaan se miten voin helpottaa muiden elämää kun oman kärsimykseni olen saanut käsitellä monin tavoin. Kuten eräs kollega sanoi tässä keväällä, käsitelty trauma on Jumalten lahja, siitäkin kokemuksesta nyt ammennan ja annan.

Antaessaan saa, se on totta.

Lämmin kiitos jo kirjatilauksen tehneille ja jos Et ole sitä vielä tehnyt, kerron, että kirjani sisältää paljon oivalluksia itsestäni, uskon että moni voi samaistua niihin. Ymmärrystä muista ihmisistä, parisuhteen asioista, tunteista paljon kaikkea tulee näkyväksi ja harjoitusten kokeiluista ja kaikesta rohkeudestani. Siinä on helppoja harjoituksia arkipäivääsi ja kaikki olen itse tehnyt ja kokenut. Tiedän, ettei tämän päivän kiireiset ihmiset ehdi kauaa syventyä harjoituksiin, joten ne ovat helppoja omaksua arkeesi ja käytäntöön. Ja vaikka se sisältää myös sairauteni raadollisena, se antaa myös paljon toivoa.

Parempi maailma itselle ja toisille halaten, hengitellen ja anteeksiantaen. Muistaen ne ajatukset, jota päivittäin itsestä teet, olitpa sairas tai terve. Kaikella on tarkoitus.

Lämmin ja nöyrä kiitos Sinulle

t. kokemuskirjoittaja Mervi,

ps voit lähettää tilauksen myös tekstiviestillä, laita viestiin nimesi ja osoitteesi. p.040-5635039. Kiitos

kuva pixapay Glady