Oivalluksia ja uuden oppimista
Palautteita etärentoutuksistaKeskiviikko 29.1.2025 - Mervi Kauden vaihduttua aina toiseen, pyydämme yhdistysten kanssa etärentoutuksiin osallistujien mielipiteitä ja kokemuksia vetämistäni etärentoutuksista. Välillä käymme yhdistysten kanssa ne läpi yhdessä, välillä saan tulokset sähköpostilla. Mainitsen aina kauden alussa jotain palautteista mutta nyt voisin tuoda niitä vähän enemmän näkyville. Mitä niissä on tullut esille ja keitä siellä on ollut mukana. Te ettehän sitä tiedä. Aina palautteet ovat olleet minulle arvokkaita ja herättävät usein liikutustakin. Molemmissa kyselyissä vastaajien määrä oli 30- 40 kpl. Toisesta paikasta sain tarkemman analyysin. Suurin osa osallistujista oli naisia, ikähaarukka oli mielenkiintoista luettavaa, josta voisi tuoda esille yhteiskunnan ja suorituskeskeisyyden näkymisen selvästi. Ruuhkavuosissa 41-50 ei ollut ketään mukana kertaakaan. Se etteikö tuossa ryhmässä ole syöpään sairastuneita ei voi pitää paikkaansa. 30-41 vuotiaita oli mukana muutamia, eli heissä oli jo syöpään sairastuneita. 51-60 -vuotiaita oli lähes puolet ja 61-70- vuotiaita oli lähes 40 % yli 70 -vuotiaita oli myös mukana. Läheisiäkin oli mukana ja se ilahdutti minua kovasti. Mietin, että syöpään sairastunut ja hänen läheisensä ovat yhdessä odottaneet etärentoutusta ja ottaneet itselleen oman henkilökohtaisen ajan on aivan valtavan hieno ajatus. Joskus linjoilla olen nähnytkin, että toinen puolisoista on näyttäytynyt teamsissä ja sulkenut linjan kun toinen puoliso oli jo asettunut vuoteelle. Liikuttavaa ja koskettavaa minun näkökulmasta, sillä molemmat tätä tarvitsisi, molemmille syöpä on shokki. Yhden kerran oli osallistunut muutama henkilö, useita kertoja oli 70 % ja viikottain 17 %. Maantieteellisesti näytti mielenkiintoiselta, se mistä olen kotoisin ja missä olen elänyt nuoruusvuosinani ei kukaan ole vastannut tai ollut mukana, häpeävätkö he minua, en tiedä? Tai voihan olla niin ettei muutamaa maakuntaa tämä ei ole ehkä vielä tavoittanut ollenkaan. Eri syöpiä sairastavia oli mukana, eniten oli rintasyöpään sairastuneita. Syöpähoidot, joilla oli ne päättyneet oli eniten mukana, käynnissä olevia hoitoja n 20% osallistujista. Joitakin oli mukana, joilla on krooninen syöpä. Arviot tuokioista oli lähes 5, yhteenkuuluvuuden tunne sai 4 pistettä, joka on ymmärrettäväkin. 100% halusi jatkoa! Toisessa ryhmässä lähes kaikki toivoivat jatkoa. Palautteista seuraavaa. Minun ääntä kehuttiin useassa palautteessa, samoin rauhallisuutta ja rentoutuksien sisällön vaihtelevuutta. Tunnetta turvallisuudesta. Oma aika vain itselle. Rentoutukset ovat kuin mansikka kakun päällä, kovasti arvostan ja kannustan. Tässä elämäntilanteessa rentoutuminen on ihanaa. Saan keinoja rentouttaa itseäni. Hienoa, että toteutetaan. Toivottiin viikottain. Rentoutumishetket ovat olleet rakas ja tärkeä osa toipumistani, ovat auttaneet kivun kanssa elämisessä paremmin. Tapa keskeyttää kiire ja ahdistunut olo arjessa. Olen oppinut uusia menetelmiä ja auttavat läpi vaikeiden asoiden. Viikon parhaat hetket, odotan rentoutusta. Auttanut jaksamaan sairastaessani parantumatonta syöpää. Olen saanut paljon henkistä tukea. Rentoutuminen on tärkeä voimavara. Erittäin onnistunut muoto järjestää tällaistä.Todella tärkeä tapahtuma, jonka takia jaksaa läpi huonojenkin päivien. Auttaa sopeutumaan tilanteeseen syövän hoidon jälkeen. Olen varannut etärentoutuksen vain itselleni, omaksi ajaksi. Kuuntelijoita ymmärtävä ohjaaja. Mitä minä voisin noihin sanoa. Vertaisuutta. Auttanut stressiin ja ahdistukseen, se on ollut myös tarkoitukseni. Olen syvästi liikuttunut. Kritiikkiä tuli joskus olleista teknisistä ongelmista, ne inhimillisiäkin. Toivottiin useammin myös. Mutta kun nyt Kaikki syövästä sivuilta pääset mukaan, voit olla kaksi kertaa kuussa mukana ja se on parempi kuin yksi kerta kuukaudessa. Aiemmin palautteissa toivottiin, että tarjoaisin myös äänimaljarentoutusta. Olisin kouluttautunut nyt keväällä tähän muotoon, mutta vastuulliselta kouluttajalta sain viestin, ettei syöpään sairastuneille voi tätä muotoa antaa koska siitä ei ole tehty tutkimuksia. Toisaalta kehossa tapahtuvat äänimaljan aiheuttamat väreilyt saattavat olla haitaksi. Olin kiitollinen kouluttajan vastuullisuudesta ja hämmästelin, että ellen olisi kysynyt mihin tätä koulutusta käyttäisin olisin maksanut ehkä turhastakin. Aiemmin toivottiin myös, että tekisin jonkun äänitteen tai että rentoutuksen voisi nauhoittaa ja sitä voisi kuunnella myös jälkikäteen. Silloin en olisi läsnäoleva siinä hetkessä, joka on itselle tärkeä asia. Jotenkin ryhmän läsnäolo tuntuu itsestä voimaannuttavammalta kaikille. Jaamme samaa kokemusta ja teemme yhdessä hyvää itselle ja samalla toisillemme, vähän kuin aurana tai valona universumissa. Mutta voisin harkita kuitenkin tätä myöhemmin. Itse koen, että kun olen itse sairastanut syövän, olen todellakin vertainen osallistujien kanssa. Itse käytän samoja menetelmiä ja välillä olen syvemmässä välillä en niin syvässä rentoutumisen tilassa ja se on aivan luonnollista. Joskus nukahdan ja sen olen siihen sitten tarvinnut kun vatsan takia elämä on välillä valvomista. Kännykkääni olen tallentanut muutamia alkuaikojen rentoutuksia ja käytän niitä edelleen, tuttu ääni tuo turvallisuutta. Ja se on tärkeä tunne näissä harjoituksissa. Mutta alitajunnalle antamat viestit ja kehotukset ovat muuttaneet elämäni sinne, jota olen toivonut. Sinne alitajuntaan ne ovat uponneet, uskomukset ja muut rajoitteet ovat kaatuneet ja olen saanut itsevarmuutta toimia ja ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se on. Lämmin kiitos ja suuri kiitollisuus, että jos olet löytänyt tämän itsehoitomenetelmän elämääsi. Näin helppoa se on, otat ajan ja vain kuuntelet ja keskityt kuulemaasi. Jos pidät tätä itselle tärkeänä aikana, tiedätkö, teet itsellesi suuren palveluksen, lisäät hyvinvointiasi ja se heijastuu ympäristöösi. Olemista itsensä kanssa, sitä se on, läsnäoloa eikä maksa mitään yhdistysten kautta. Tervetuloa mukaan. Se mitä ikähaarukalle 41-50 vuotiaille toivon, pysähdy, rauhoitu ja rentoudu. Arvosta itseäsi edes 5-10 minuttia ettet sairastusi vakavasti. Tunnistan tuon aikajanan..huh..ehkä siksi sairastuin itsekin..Toivon noihin perheisiin perhepalaveria käyttöön. Aina kun tulee muutos perheen tilanteeseen, harrastuksiin tms, jokainen voi kertoa miten se vaikuttaa omaan jaksamiseen. Jokaisella täytyy olla omaa aikaa myös rauhoittumiseen. Ja palavarissa täytyy jokaisen tulla kuulluksi ja nähdyksi kaikkien osalta. Rentoutumisen ja rauhoittumisen taito pitäisi olla kansalaistaito alakoulusta alkaen. Silloin kaikki näkisi asiat positiivisesta näkökulmasta ja voi jopa saada uusia ratkaisuja ja oivalluksia ratkaista ongelmia. Lyhyimmillään se voi olla seuraava. Pysähdy, laita silmät kiinni ja hengitä muutama kerta syvään, kutsu kehoasi rentoutumaan ja ala unelmoida, mene mielessäsi Sinulle rakkaaseen paikkaan kaikin aistein ja vietä siellä 5-10 min. Tällaisen ehtii tekemään vaikka vessassa käydessä.. Suuri ja lämmin kiitos Colores ry:lle ja Kymenlaakson syöpäyhdistyksille, ilman Teitä ei olisi meitä. Ai niin, suosittelen myös kokeilemaan Terveyskylän ja Mieli ry:n järjestämiä rentoutusnauhoitteita. Youtubesta löytyy myös paljon erilaisia harjoitteita, teen niitä välillä itsekin. Alla erittäin rakas edesmennyt Elmeri-kanini (terapeuttini) joka joskus rentoutusta harjoittaessani hyppäsi päälleni, alkoi päälläni kaivaa kynsillään vaatteitani ja yritti saada minut virkistymään. Oliko huoli, etten huomaa häntä. Tässä hän itse oli rentouden tilassa, suloinen pikkupoikani, perheenjäsen jota kovasti välillä ikävöin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mahtavaa tehdä etärentoutuksia |
Jatkoa edelliseen, säälin tunteeseenTiistai 21.1.2025 - Mervi Se tunne nousi lisää..kannattaa muuten kirjoittaa ja analysoida. Asiat lähtee työstymään alitajunnassa öisin ja päivisinkin lisää. Soitin isosiskolle. Hän kertoi, että olin lapsena perheessä aiheuttanut huolta ja pelkoa kun sairastuin anemiaan ja oli siellä ollut muitakin uhkaavia tilanteita jo kohdallani pienempänä. Näin minulle on sanottu ja sen olen nyt tiedostanut. Olin muutenkin luonteeltani herkkä lapsi. Tuo asia sitten lähti menemään erikoisen ja epämiellyttävän tunteen äärelle, jota kukaan ei halua kokea tai tuntea, se on säälin tunne. Mietin, että olisi heti saatava lukea tästä tunteesta lisää jostain kirjasta mutta ei kirjastosta tätä tunnetta käsittelevää löytynyt. Nyt olen itse kokemassa ja tuntemassa sitä. Avaan sen nyt omana kokemuksenani. Mietin, miten säälin tunne on vaikuttanut perheeseeni ja minuun suhtautumiseen sairastaessani? Jos olin aiheuttanut pelkoa, se on ehkä ollut kuolemanpelkoakin, jos se kuitenkin muuttuu leukemiaksi. Oliko se aiheuttanut syyllisyyttä vanhemmissa, tekikö he jotain väärin? No, sitten ajatellaan kun siihen aikaan ei puhuttu tunteista, peloista ammattilaisille eikä tarjottu edes apua, miten se vaikutti perhedynamiikkaan. Minua varottiin, minä en saanut toruja eikä minulle haluttu saada minulle pahaa mieltä aikaan. Perhe samalla vahvisti minun heikkouttani ja aloin uskoa, että olen heikko ja huono, jostain syystä..?Aloin niin uskoa itsestäkin. Naapuritkin säälivät ja toivat joskus hyvää hyvyyttään ruokia, jotta saan ravitsevaa syötävää. Miltä se tuntui toisista sisaruksistani ja vanhemmistani? Minua säälittiin joka puolelta, minulta ei myöskään vaadittu ehkä samaa kuin pikkusiskoltani. Sainko itse siihen aikaan riittävästi syliä ja lohtua, varmasti pelkäsin itsekin ja vaistosin myös muiden pelon, tosin silloinhan pelättiin sitäkin ettei tulla hemmotelleeksi lasta liikaa. Sääli on sairautta sanotaan. Niin se on silloin kun se sairastuttaa koko perheen varuillaan oloon, kukaan ei saa olla kotona läsnäollessani sitä mitä on. Jos joku olisi sanonut, että me säälitään teitä ja teidän kohtaloa, se olisi tuntunut pahalta. Säälistä ei myöskään helposti päästä pois ja siksi se myös loukkaa. Onko heikkona olo yhtä kuin sääli? Siksikö sitä ei haluta kokea tai tunnustaa? Tai olet jäänyt vaille jotain jota muut ovat saaneet, siksi olet ehkä heikko ja säälittävä? Jotenkin vajavainen/ vammainen/avuton, ulkopuolisista syistä johtuen, mutta MIKSI? Laitoin sisaruksille viestiä ja kerroin tästä oivalluksestani. Pyysin myös anteeksi. Minulle vahvistettiin, että näin se oli ollut, tunnelma oli sitä mitä oletin. Itkin, itkin samalla kiitollisuudesta, että pääsin nyt tämän asian äärelle. Tuli vahva myötätunto myös vanhempiani kohtaan. Heillä oli kokemus molemmilla oman sisaren menetyksestä lapsena ja varmasti se kokemus oli jättänyt pelon tunteet arviksi, jotka sairastuttuani aukesivat ja vaikuttivat näin taas sukupolvesta toiseen. Mallistahan me asioita opitaan ja jatketaan se seuraavaan sukupolveen ellei tätä tunnisteta. Mitä sitten pitäisi tehdä tai sanoa, jos koetaan sääliä jotain kohtaan? Ei ainakaan, että säälin sinua, voi reppanaa. Anna myötätuntoa, aina ei tarvitse sanoa mitään. Ole läsnä ja kuuntele. Vahvista sitä mitä on jäljellä, oletpa silti selvinnyt vaikka oli tuo tilanne, mikä sinut sai selviämään? Olet vahva kaikesta huolimatta ja se vaan vahvistaa sinua lisää ja silloin alkaa uskaltaa kyseenalaistaakin asioita itsessään ja ympäristössään. Ja halaa! Jotkut sanovat, etteivät halua kertoa sairastumisestaan mitään kenellekään, ettei säälittäisi. Sen pitäisi mennä toisin päin. Kerro kaikille sairastumisestasi. Kohtalo tai elämä puuttuu peliin ja saan mahdollisuuden kasvaa myös henkisesti. Ota vastaan kaikki myötätunto ja lupaus olla muiden tukenasi ja käytettävissä, että saat lisää voimavaroja selviämiseen kun ei tarvitse tuntea yksin kaikkia ikäviä tunteita. Ota vastaan myös ammattiapu kaikki mahdollinen tuki, jotta vahvistut ja näet elämän syvimmän tarkoituksen. Rakkauden! Kuinkahan moni on kuollut ja luovuttanut elämänhalunsa siksi koska häntä on säälitty ja hän on tunnistanut sen ympärillään näin tapahtuneen. Ehkä hän on tajunnut, että se on sairastuttanut koko perheen, ei minun takia tarvitse, kun en ole minkään arvoinen, parempi kuolla pois..en halua jäädä tai olla vaivaksi kenellekään, näin ehkä itsekin joskus ajattelin..oli siinä myös varmasti itsesääliäkin. Kohtalon ivaa vai että ympyrä pääsee sulkeutumaan. Sairastuin syöpään ja sain ulosteenkarkailuvaivan. Koettiinko minua kohtaan edelleen sääliä, tunsinko, että niin tehtiin, voi reppanaa taas jotain? Ehkä siksi hain syytäkin miksi sairastuin vaikka elin mielestäni terveellisesti. Sairastamiseni oli lapsuuden perheessäni ehkä häpeällistä ja se vahvisti omaa heikkouttani, joka tuli säälistä. Nyt kohtaan säälini, joka on sisältänyt myös paljon sisäistä vihaa itseäni kohtaan. Tarvitsin nämä kokemukset elämäni alkutaipaleella ja nyt myöhemmin paljon elämää raskaastikin kokeneena uudelleen. Jotta hyväksyisin elämäni kaikkinensa minun omaksi elämäksi. Säälin tunne herätti minussa vahvan myötätunnon vanhempia ja lapsuuden perhettäni sekä myös itseäni kohtaan. Tämä kokemus nyt on ollut suuri oppi ja ymmärrys säälin tunteesta ja sen vaikutuksista perhedynamiikkaan. Se että tämä tuli nyt tietoiseksi itselle, tarkistan miten seuraava sukupolvi tämän näkee ja kokee. Katkaisen tämän "kaavan" ja elämme aitoa elämää kaikkien tunteiden vallassa kuten on tarkoitettukin. Rauhassa ja rakkaudessa. Tuli mieleen lopuksi Samuli Edelmannin kappale Reunalla, jonka kuulin juuri oikeaan aikaan radiosta kun olin itsekin luovuttamassa.. https://www.youtube.com/watch?v=IkXqoxtPvXM Kiva pixapay, TungArt7 |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Säälihän se siellä heräsi "härössä" |
"Härö"Keskiviikko 8.1.2025 - Mervi Uusi vuosi vaihtui. Uuden vuoden lupauksista. Tiedostaminen riittää nykyään. Olen joskus lupauksia tehnyt ja olen onnistunut esimerkiksi aikoinaan tipattomissa tammikuissa, jotka joskus venyivät pitkälle kevääseen saakka. Nyt syövän sairastettuani elän tipattomalla koko ajan, mitä nyt juhlistan jotain juttua tai tapahtumaa pikkolo shampanjalla, näin se on itselle ok. Onhan mulla muutakin, josta voisin luopua mutta miksi tekisin niin? Kun kielletään sitä enemmän sitä halutaan, niin se vaan meidän mieli toimii. Kerron "häröstä" kuten sen miehelleni esitin. Mieheni meni iltaharrastukseensa nyt vuoden vaihduttua pitkästä aikaa. Ollaan siis nykyään koko ajan kotona molemmat. Jäin yksin kotiin illaksi, en tiedä mikä minulle tuli, (olin tiedostamattomassa tilassa) avasin suklaakonvehtilaatikon ja söin ensimmäisen kerroksen kokonaan katsoessani TV:tä. Tiedostin heti itseni, mitä juuri tein ja miksi? Mies tuli myöhemmin kotiin ja kerroin "häröstäni". Hän lohdutti, se on inhimillistä ja salli sen tapahtuman vain olla. Odotin ehkä, että hän olisi sanonut mitä menit tekemään, olisi moittinut minua vaan ei tehnytkään niin. Hän oli myötätuntoinen. Seuraavana päivänä pohdin, mikä oli "härön" taustalla oleva tunne? Pelkoko yksinjäämisestä vai tehdä jotain salaa kun kukaan ei näe. Ehkä kyse oli molemmista. Meni muutama päivä, tunteet työstyy myös öisin unissani ja avaavat jotain lisää. Tuo salaa tekeminen toi mieleeni alakoulussa tehdyn kokeilun tupakanpoltosta. Isommat koululaisethan niitä tupakoita kouluun toivat. Pikkusisko jäi isälle kiinni tapahtumasta ja minä en. Miksen jäänyt, sitä mietin. Eikö isä halunnut nuhdella minua kun olin niin herkkä lapsi ja olin sairastanut anemian? En saanut lapsena enkä nuorena piiskaa, vitsa kyllä oli uhkana oven karmissa koko ajan ja se piti itse hakea siihen, jos tilanne oli menossa yli vanhempien mielestä. Isän sekä äidin katse usein riitti lopettamaan kovat leikit ym. Nyt pohdin, olisin tarvinnut isältä nuhteet tai vaikka "pienet piiskat" tapahtumasta, koska salaa olen tehnyt muutakin elämässäni, kuten me kaikki niin ollaan tehty. Kokeiluja ja niistä oppimista on ollut ja osa ei ole ollut minun juttu, hyvä niin. En ole tupakoinut, kokeilin sitä kyllä yläkoulussakin mutten jäänyt siihen koukkuun vaikka siihen aikaan moni poltti. Ehkä säikähdin isän nuhtelua pikkusiskolle vaikken tiedä tai muista mitä isä oli hänelle sanonut. Pyysin miestäni "draama" esitykseen mukaan, hän ei suostunut. Olisin halunnut, että mieheni antaa piiskaa tuosta alakoulussa tapahtuneesta kokeilusta ja moittisi minua tuosta lapsuuden kokeilustani. Draama esitykseen hän ei suostunut vaan sanoi, että jos hän olisi ollut isäni, hän ehkä olisi sanonut, että tupakanpoltto ei ole hyvästä, siihen voi jäädä koukkuun josta on vaikeaa päästä eroon. Mutta olisiko pelkkä sanominen riittänyt? Mietin yleistä kasvatusmetodia, komentelu, uhkailu ja lahjonta sanontaa. Komentelussa asetutaan toisen yläpuolelle, minä tiedän mikä on oikein (vaikka itse tässä tapauksessa edelleen itse polttaisikin, lapselle tulee ristiriita kun vanhemman oma malli on toinen) Uhkailussa tehdään olo turvattomaksi ja saatetaan viedä arvo. Lahjonta, palkkio jos teet kuten haluan, saat tavaralla tai lupauksellani hyvän mielen. Näitähän on myös parisuhteen tai muidenkin vuorovaikutusten kompastuskivet. Ja jälleen sattumaa, jota koko elämäni on nykyään. Katsoin Parisuhdekeskus Katajan Youtube videoita, jotka julkaistu äskettäin heidän Youtube kanavilleen. Jatkoa vuorovaikutuksen kompastuskiviin sieltä. Syyllistäminen ja moralisointi, tarkoitus saada pahaa oloa aikaan lisää. Kuulustelu, kuka antoi ohjeen tehdä niin, tilivelvollisuutta, joka luo epäluottamusta suhteeseen, halua tietää kaikki. Valmiiden ratkaisujen anto, neuvot, josta tunne vähättelystä, kaikkitietäiväisyydestä sekä yleistämistä. Mistä me siis ollaan opittu nämä tavat toimia? Sen ajan kasvatusmetodeista ja me itse ollaan jatkettu näitä eteenpäin. Olisin tarvinnut nuhtelut isältä, jotta olisin oppinut rajoja ja itsesäätelyä lisää. Olisin kokenut myös olevani rakastettu koska rakkauteen kuuluu rajat ja rakkaus. Miten korjaan tilanteen vai tarvitseeko tehdä mitään enää, mahdollistahan se on mielikuvissa ja hypnoosissa tehdä mutta tiedostaminenkin riittää. Tästäkö olikin kyse "härössä" näe minut ja anna minulle rajat ja rakkautta, hyväksy minut sellaisena kun olen etten eksyisi itseltäni vuosikymmeniksi. Näin tärkeää on lapsen saada kokea ja tuntea kaikkea. Oppia virheistä. Annetaan heille rajat ja rakkautta, ollaan läsnä ja puhutaan rakentavasti lapsen tasolla. Kysytään tarkemmin ja ennenkaikkea kuunnellaan mitä lapsi vastaa, jotta hän kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Mikä sai tekemään asian jne. Suuri kiitollisuus jälleen tästäkin tapahtumasta. En moiti itseäni vaan kiitän, että näin tapahtui, sain suuren lahjan tästä "häröstä" ja tiedän, että isä rakasti minua ja teki sen miten osasi siihen aikaan. Ehkä samalla hän sääli minua kuten kuulemma muutkin tekivät ja siksi se tunne minua kohtaan sai aikaan, että joskus jäin paitsi moitteista ja ojennuksista, etten menisi rikki tai kuole, jos sitä pelättiin. Miten valtava ymmärrys ja myötätunto tuli tästä kokemuksesta myös vanhempia ja sisaruksiani kohtaan, jotka olivat mahdollisesti varpaillaan vuokseni, enkä minä sitä silloin ymmärtänyt, nyt ymmärrän. Kuva pixapay giselaatje |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Salaa tehty vai mikä tunne olikaan taustalla |
Uuden vuoden toivotusTiistai 31.12.2024 - Mervi En tee lupauksia ahdistaakseni itseäni turhilla epäonnistumisilla. Keskitän elämäni uusiin mahdollisuuksiin enkä anna vanhojen uskomusten ja tapojen estää minua kasvamasta kohti kukoistamista. Uskon, että kaikille kaikki on mahdollista. Me jokainen ihminen voidaan ollaan poikkeuksia ja tehdä ihmeitä. Pienin askelin kohti uutta vuotta ja uusia elämänkokemuksia otan kiitollisena vastaan. Kiitän vuodesta 2024 ja sen kaikista kokemuksista ja tunteista, joita sain jälleen avattua ja tutkittua rakkaani kanssa yhdessä. Perhe ja läheiset antavat suurta iloa ja kasvua, otan kaiken nöyränä vastaan, rakastaen ja halaten paljon. Me tarvitaan myös toisiamme, yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus antaa merkitystä elämään. Antaessaan saa enemmän kuin uskotaan. Toivotan Sinulle Rakkaudellista Uutta Vuotta 2025. Lempein ja rakkaudellisin halauksin Mervi. Hengitä muutama kerta syvään sisään ja syvään hitaasti ulos. Syvällä sydämmessäsi on rakkaudellinen valopiste, anna sen laajentua koko kehoosi aina varpaiden kärkiin ja sormenpäihin saakka..anna sen laajentua kotiisi, läheisiisi, ympäristöösi, Suomeen ja koko maailmaan. Näen rakkautesi leviävän joka paikkaan ja voit alkaa nähdä ihmeitä elämässäsi jos teet tätä usein.. Kuva pixapay iPicture |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mahdollisuuksia uuteen vuoteen 2025 |
Loppuvuoden esilletuloSunnuntai 29.12.2024 - Mervi Alkuvuodesta 2024 tuli Finnilcon facebook-sivuille kyselyä ulosteenkarkailusta kärsiville. He olisivat perustamassa hankkeen johon saavat rahoituksen ja sen kesto olisi kolme vuotta. Hankkeeseen voi osallistua myös etänä. Hain ja pääsin mukaan hankeeseen. Mukaan tulisi myös Vaippahankkeeseen osallistuneita henkilöitä ja muiden yhdistysten vetäjiä tai jäseniä. Ensimmäisellä kerralla olin mukana etänä. Hankkeeseen palkattiin kaksi ihmistä vetämään ja tekemään tätä projektia. Kävin tutustumassa heihin ja ryhmään toukokuussa Helsingissä. Tämän ensimmäisen vuoden oma osuuteni huipentui marraskuulle kokemustoimijan roolissa toimiessani Pikkuparlamentissa. Kerroin siellä järjestetyssä paneelissa omia kokemuksiani elää ulosteenkarkailun, Lars-syndrooman kanssa. Tilaisuus oli julkinen ja se oli myös webinaaritilaisuus, jota pystyi seuraamaan livenä suorana. Mukana oli kansanedustaja Nina Malm ja valtionvarainministeriöstä Laura Pitkänen. Aiheena oli Eroon vaippavuoresta. Juontajina olivat Kuura Autere ja Zahra Aalto, hankkeen vetäjät. Tässä ensimmäisessä osassa Nina Malm toivotti tervetulleeksi tapahtumaan ja Kuura ja Zahra esittelivät Inco-tukihanketta. (7.40 min kohdalla Zahra luki esittelytekstin, jossa tuon esille miksi olen mukana tässä projektissa) sekä Tiina Vaittinen Tampereen yliopistosta esitteli vaippahanketta. https://www.youtube.com/watch?v=SIeBTEozv0w Toinen osa, paneelikeskustelussa oli mukana Laura Pitkänen, lantiopohja vaivoihin erikoistunut fysioterapeutti Ulla Korpi-Tassi ja minä https://www.youtube.com/watch?v=gvx-_PDQAsY Mitäpä tässä on sen kummempaa on selittelemistä. Pierut, ripulit, ummetus, valvominen, kivut jne ja kohti HÄPEÄÄ. Toivon hartaasti, että jokainen joka kärsii näistä vaivoista puhuisi lääkärilleen tästä asiasta ääneen, siinä ei ole häpeämistä. Apua löytyy. Samoin kerro läheisillesi sekä työpaikalla tästä, tämä ei ole kenenkään syytä, että on tällainen vaiva. Omalla kohdallani tämä pitää vaan hyväksyä ja jatkaa elämää arvokkaampana. Kaikki ympärilläni ovat sopeutuneet kyllä uuteen normaaliin koska entiseen ei ole paluuta. Elämä helpottuu monin tavoin ollessa avoin. Ja vessapassi pelastaa monilta tilanteilta. Inva-vessat ovat meillekin tarkoitettu, vaivamme ei näy ulospäin. Vilauta vessapassia, jos saat ikäviä kommentteja ulkopuolisilta. Sen saat Colores-ry:stä, Finnilcosta tai IBD-yhdistyksistä. Hanke jatkuu ensi vuonna ja toivon, että vaivasta kärsivät ottavat yhteyttä Inco-hankkeen vetäjiin, Kuuraan tai Zahraan Finnilcon kautta. Meidän ei tarvitse jäädä kotiin kokonaan kärsimään tästä vaivasta, elämää ja toivoa/hoitoa on aina. https://www.finnilco.fi/ Marraskuussa ilmestyi samasta aiheesta myös Apu-terveyslehti, jossa on antamani haastattelu on tämän hetkisestä arjestani. https://www.apu.fi/artikkelit/suoli-johon-ei-voi-luottaa-tata-on-anaali-inkontinenssi Kuva pixapay Tama66 |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Inco-tukihanke ja häpeä |
Onko järkee vai eiTiistai 24.12.2024 - Mervi On se jännää nykyään, kun pää työstää asioita ja yhdistelee tapahtumia toisiinsa. Aamulla sitten heti herättyä täytyy ruveta kirjoittamaan koska tuntuu hyvältä ajatukselta tuoda se esille myös toisille. Mietittäväksi Sinullekin. Katsoin Armanin ja 7 kuolemansyntiä ohjelman. Siinä kerrottiin pyhästä Gangnes-joesta. Hindulaiset uskovat, että pyhä vesi puhdistaa ihmisten synnit. Samalla he itse saastuttavat joen oamlla toiminnallaan ja uskaltavat likaisuudesta ja saastaisuudesta huolimatta kylpeä siinä koska he haluavat puhdistautua synneistään ja se on heidän tapa ollut pitkään. Olen lukenut myös Nummenmaan Tunteiden psykologia kirjaa, jossa eräässä kohdassa hän kirjoittaa järjestä ja tunteista. Teemmekö elämässämme ratkaisuja kumman mukaan. Sain samalla hyvän keskustelun puolisoni kanssa esimerkin avulla. Auton ostoon liittyvät tunteet ja järkisyyt. Onko tullut hyviä vai huonoja ratkaisuja, kuka on vaikuttanut siihen minkä on lopulta ostanut oliko tunteet mukana ja onko ostos ollut lopulta järkevä. Saiko siitä muilta kannustavia tai ei kannustavia kommentteja. Samalla mietimme ihmisten välisiä ristiriitoja. Kumpi niissä tilanteissa painaa enemmän, järki vaan tunteet? Oletimme, että tunteet, ne käsittelemättömät tunteet, jotka ponnahtavat aina esille ja saavat toimimaan "järjettömästi". Kukahan olikaan keksinyt sanonnan, ota järki käteen, se kuulostaa vähän loukkaavalta, ikäänkuin ei osaisi ajatella oikein. Mutta siitä ei olekaan kysymys, vaan siitä, että onko tilanteessa/ristiriidassa järkeä. Joulu ja uusi vuosi tulee ja läheiset tapaavat toisiaan. Yhdessäoloa. Joukossa saattaa olla mukana ihmisiä jotka ovat loukkaantuneet tai ovat loukanneet toisiaan. Mietitäänpä, onko tilanteessa järkeä, edistääkö se hyvinvointia, että pidetään vihanpitoa. Koenko olevani voittaja ellen anna periksi mielipiteestäni. Entä jos pyydänkin anteeksi? Olisinko silloin voittaja vai häviäjä? Miltä tuntuisikaan, jos vihani laantuisi ja mietin mitä olenkin menettänyt, että olen pitänyt ikävästä tunteesta kiinni, järkeähän siinä ei ole ollut. Turha taakka kannettavaksi, mahdollisesti vuosikymmeniä painanut. Alussa kerroin Gangnes-joesta. Uskomukset voivat olla noin vahvoja, sukupolvien takaisia ettei todellakaan haluta nähdä totuutta. Arman kysyi professorilta, että onko hän itse 5-10 aikana uinut Gangnes-joessa, hän sanoi että ei, koska se on niin saastainen. Hän uskalsi olla eri mieltä ja siinä oli todella järkeä. Mikähän oli hänen syntiensä laita, kävikö hän joen alkupäässä kylpemässä, se ei tullut selväksi. Kuva pixapay gaborszoke |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyseenalaistamisesta |
Joulun toivotusSunnuntai 22.12.2024 - Mervi Joulu tulee. Miten vahvoja tunteita se herättääkään? Lapsuusmuistot, perhejoulut ja yhdessäolot. Hyvää ruokaa ja paljon erilaisia herkkuja tarjolla, silloin on lupa syödä kaikkea "äidin tekemää". Ja pakolliset menot siihen päälle..kuka muuten käskee.. Monelle joulun aika on myös siivoamista ja puuhaamista vaikkei pukki kaappeihin katsokaan. Miksi on näin? Mietin tätä nyt itsekin? Samalla tyhjennän kaapeista tavaraa, jota ei tarvita tai jolle ei enää ole käyttöä, se on siis järkevää. Laitan eteenpäin. Kuka on keksinyt, että se pitää tehdä juuri jouluksi ja juhannukseksi. Yritän miettiä järkisyillä. Siinä on lomapäiviä työstä ja joulunjälkeen voi keskittyä taas uuteen vuoteen ja uusiin tavoitteisiin, kun vanhat on saatu raivattua pois alta. Entäs jos nämä tekisi vähitellen pitkin vuotta, tuntuisiko se samalta? Tarvitseeko tuntua enää samalta, voisiko se jopa tuntua paremmalta? Hyviä pieniä tekoja pitkin vuotta, jäisi ne pitäisi tehdä asiat pois "listoilta" ja mielikin puhdistuu koko ajan, tulee tilaa uudelle, vaikkapa vapaaehtoistyölle. Kävin tervehtimässä erästä ihmistä, jolla on alkavaa muistisairautta. Hän asuu yksin, halasin häntä monta kertaa ja hän itki, ettei hänen suvussaan ole tapana ollut halailla. Hän sanoi, että tuntuu hyvältä olla halattavana. Sanoin, etten hylkää häntä, käyn kun pystyn ja soittelen aika ajoin sekä pyydän mukaan toimintaan. Silti käynnistä jäi suru mieli. Yksinäinen ihminen viettää joulun yksin katsoen televisiota. Ei ole keskustelukumppania eikä läheisiä, jotka hakisivat joulun viettoon mukaan. Ei ole ihme, että muisti alkaa mennä kun läheiset ja ympäristökin alkaa unohtaa, piiri pienenee ja itsekin alkaa pelätä muistinmenetystään. Välitetään toisistamme. Me olemme ihmisiä, me olemme lapsia, me olemme maailma, me olemme tulevaisuus, mitä me annamme sitä me saamme moninkertaisena takaisin. Eräässä etärentoutuksessa sanoin äskettäin osallistujille. Jos saisin toivoa jotain suurta ja ihmeellistä maailman parantamiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi, toivoisin että ihmiset halaisivat toisiaan ja itseään enemmän, koska hyvät hormonit saadaan sitä kautta liikkeelle. Se jopa parantaa!Ota halaus vastaan ja tee sitä myös itsellesikin. Muista, keho ei tunnista kuka sen tekee ja silti hyvät hormonit jyllää. Pysähdy ja halaa. Jos maltat halata toista ihmistä pidempään voi siinä itkukin tulla ja koet jotain syvempää. Kun teet hyviä tekoja itselle, se heijastuu ympäristöönkin. Rakkauden täyteistä joulua kaikille lukijoilleni. Lämmin kiitos kun Olette siellä, toivon että olet jotain pientä saanut näistä uutta ajateltavaa. Kuva pixapay D L Mc Garragher |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakkaudellista joulunaikaa |
Suru eläimen menetyksestäSunnuntai 8.12.2024 - Mervi Oliko kohtalon ivaa, edellinen kirjoitukseni sisälsi menettämisenpelkoa ja Elmerin luopumiseen joudun samantien sopeutumaan. Olen shokissa ja surullinen. Saimme Elmerin lähes 13 vuotta sitten. Meillä oli naapurista saatu toinen kani, Justiina ensin vajaa kaksi vuotta. Aiemmin emme voineet ottaa mitään eläintä kotiimme allergioiden vuoksi. Naapuri antoi oman kaninsa meille hoitoon kun he lähtivät etelään, se oli ensi kosketus karvaiseen eläimeen. Justiina tuli meille todella rakkaaksi ja lopulta saimme sen itsellemme kun naapuri halusi luopua siitä koiran tultua taloon. Allergia oireita ei tullut, outoa ja kummallista. Myöhemmin me perheenä lähdettiin viikon matkalle etelään, Justiina palasi vanhaan kotiinsa ja kuoli meidän poissaollessamme. Olimme surun murtamia, toinen tytöistä asui vielä silloin kotona. Joulu oli raskas ilman karvaturria ja mieheni seuratessa suruamme, hän löysi Tori.fi sivuilta mustan samannäköisen pikkukanin. Tytär haki sen Pyhtäältä. Se oli karannut kerran uloskin ja oli silloin vuoden vanha vilkas pikkupoika, rodultaan hermeliinin ja leijonharjan sekoitus. Siellä hänen nimensä oli Sankari, mutta me nimesimme hänet Elmeriksi. Me opetimme häntä syliin ja vierelle. Tosin se ruikki pissaa päälleni ja sai samantien lähdöt häkkiinsä. Kävimme leikkauttamassa sen ja elämä muuttui sen kanssa. Sähköjohdot olivat kovilla kun olimme töissä. Kaikki lattialla olevat johdot tuli aina suojata, myös joulunaikaan. Öisin pidimme hänet häkissään ja päivät ja illat hän sai juoksennella vapaana. Ajattelimme, että kun toinenkin tyttärestämme muuttaa pois kotoa hän ottaa Elmerin mukaansa mutta minun ja Elmerin välille alkoi kehkeytyä syvempi suhde. Olen maalta kotoisin ja eläimet ovat olleet minulle aina rakkaita, joten vaistosiko se tai me, että minä ja hän tullaan niin hyvin juttuun ja että ehkä sen on hyvä olla kotona minun luona. Kanin keski-iäksi oletimme olevan 4-6 vuotta joten kyllä me pärjätään näin se aika. Kunnes, olin menossa suolentähystykseen ja edellisenä iltana Elmeri käyttäytyi poikkeavasti. Hän karttoi minua ja hyppäsi sohvan reunalle, joka oli todella outoa ja kummallista. Siinä tyttären kanssa ihmettelimme, miten se noin teki. Seuraavana päivänä sain tietää sairastavani syöpää, vaistosiko hän huonot uutiseni? Elmerillä alkoi olla kova työ pitää minua osaltaan hengissä. Olin luovuttaa hoitojen aikaan monta kertaa mutta hän jaksoi olla vierelläni, pötkötteli ja kääntyi aina kyljenneen nukkumaan. Kuinka suloinen hän olikaan. Kun jäin yksin kotiin välillä potemaan, hänelle itkin pahimpia itkuja ja hän jaksoi vain siinä vierellä olla niin suloisena ja lohduttavana. Opiskelin hoitojen aikaan ja luin paljon oppikirjoja ja muuta siihen liittyvää ja Elmeri oli vain kainalossani olemassa ja terapeutin roolissa kannustamassa minua eteenpäin. Samalla hän opetti minua pysähtymään hetkeen ja olemaan läsnä juuri siinä hetkessä. Nyt myöhemmin kun valvoin öisin vatsani takia, tulin usein Elmerin huoneeseen nukkumaan, otin hänet kainalooni ja silittelin häntä ja nostin lopulta sitten häkkiinsä ja nukahdin. Lähdin tukemaan muita syöpään sairastuneita ja otin Elmerin mukaan myös kaikkeen mahdolliseen toimintaan. Kerroin hänen merkityksestään minulle. Selvisin hengissä syövästä ja myös terapeutti-Elmeri auttoi minua siinä. Sain ulosteenkarkailuvaivan ja jouduin jäämään kotiin. Jos jonnekin lähdimme, Elmeri pääsi tyttäreni luo hoitoon ja meillä oli kova ikävä puolin ja toisin. Elmeri ei syönyt tai liikunut samaan tapaan kuin minun kanssa. Mieheni jäädessä eläkkeelle hän välillä todisti, että kun olit päivän poissa Eppu ei tullut koko päivänä pois häkistään, mökötti ja söi kyllä ruokansa. Kunnes tulin kotiin ja normaalit arkirutiinit palasi. Epulla oli vuosia aivastusta ja muutamia silmätulehduksia. Käytin häntä eläinlääkärillä useita kertoja näiden takia. Vuosia kului ja viimeisen vuoden aikana ruokailusta tuli heinän suhteen hänestä entistä vaativampi. Sallin niin ja niin kauan kun hän muuten söi ja joi ja tuli syömään tiettyinä aikoina häkistään hänen vointinsa oli hyvä. Muutama suolentukoksen uhka oli vuosia sitten mutta parafiiniöljy ja ananasmehu laukaisivat sen hyvin ihan kotioloissa taas kuntoon. Elmerin kunto on iän myötä huonontui. Hän ei jaksanut enää hypätä sohvalle tai sohvatuolille katsomaan TV:tä tai meidän elämää. Jos hän makasi kainalossani kun luin, hän ei uskaltanut enää hypätä pois sängyltä vaan laskin hänet aina alas. Syömään hän tuli tarkkoina kellonaikoina aiemmin ja nyt viime aikoina hänet piti aamuisin työntää pois pyllystä häkistään olohuoneen puolelle, josta sitten itse aamupalan syötyään juoksi häkkiinsä. Iltaisin tuli sohvankulmalle kyllä syömään kanssani omenaa, joka oli hänelle suurta herkkua. Nukkumaan mennessäni aina siunasin hänet ja lähetin parantavaa ja hoitavaa energiaa ja sanoin rakastavani häntä. Karvanlähtö aikaan otin karvoja talteen ja tiedostin, että jonain päivänä joudun hänestä luopumaan. Asiasta juttelin Elmerille monta kertaa etukäteen ja itkeskelinkin sitä mahdollisuutta. Sovimme, että tapaamme sitten joskus..jossain. Kuukausia sitten päätimme lähteä mieheni kanssa lähteä pariksi päiväksi kotiseudulle. Tytär tulisi häntä kotiin hoitamaan bonussiskonsa kanssa. Tiedostin, että hoitoon vienti vanhalle pojalle alkaa olla jo raskasta joten siksi teimme näin. Pari päivää meni normaalisti. Kotimatkallamme tytär soitti, että Eppu ei pysy pystyssä eikä ole syönyt sinä päivänä yhtään. Kehotin antamaan ananasmehua ja sanoin, että hänellä saattaa olla vain ikävä äitiä. Tyttäret itkivät kun he toivat juna-asemalle kopassa Elmerin mukanaan, oletin että hoidan hänet vielä kotona kuntoon. Mutta, kotona näin ettei Elmeri tästä enää selviä. Annoimme parafiiniöljyä ja juotavaa ruiskulla suuhun ja hyvin hän joi. Sitten pidin tunnin häntä rinnallani, jossa hän rötkötti vaan lamaantueena, itkin ja kiitin häntä kaikesta ja sanoin, että minulle tulee kova ikävä Sinua jos nyt lähdet. Soitin eläinlääkäriasemalle, jonne pyydettiin tulemaan ja mahdollisesti luopumaan hänestä lopullisesti. Vanhin tyttäreni, joka aikoinaan haki Elmerin Pyhtäältä tuli eläinlääkäriasemalle mukaan hyvästelemään Elmerin. Lääkärin suosituksestä päädyimme lopettamaan hänet. Me hyvästelimme hänet ja itkimme ikävää ja suurta tyhjyyttä, joka hänen poislähdöstään tulee. Olin etukäteen jo vuosia sitten päättänyt, että Eppu kuoltua poltetaan ja otan tuhkat purkissa kotiin muistoksi. Ja kun eläinlääkäriasemalla kysyttiin, jätämmekö Elmerin sinne, sanoin että ei, vien hänet kotiin, vietämme viimeisen yön hänen kanssaan kotona. Mikä valtava suru tuli. Lasten kanssa viestiteltiin ja itkettiin, läheteltiin kuvia ja itkettiin. Lapsilla alkoi huoli miten minä pärjään ilman Elmeriä. En tiedä vielä. Mutta tiedostan, että Elmeri opetti minulle luopumisen taitoa. Tein sitä etukäteen, surin jo etukäteen. Ihmettelin viime viikkoina kun hän tuli outoon aikaan häkistään olohuoneeseen ja otin hänet syliin, ikäänkuin hän kävi vinkkaamassa, että en ole täällä enää kauaa, en jaksa enää, olen vanha ja sinä "äiti" tulet pärjäämään ja selviämään. Elmeri lähti tästä maailmasta 1.12 klo 21.11. Laitoin hänet kotona häkkinsä päälle nukkumaan viltin sisään ja aioin nukkua hänen kanssaan samassa tilassa mutta en saanut unta tällä kertaa. Menin mieheni viereen, itkin ja mieheni otti minut kainaloonsa ja lohdutti, johon nukahdin muutamaksi tunniksi. Aamulla veimme Elmerin tuhkattavaksi ja parin päivän päästä saimme uurnan kotiin. Tilasin itselleni vielä kanikorun, jonka saan myöhemmin. Kynttilä palaa pöydällä kuvan vieressä ja itkeskelen tässä kirjoittaessani. Mutta tiedän, että selviän ja me näämme myöhemmin Elmerin kanssa. Suuri kiitos Elmeri kaikesta, opetit minulle paljon. Olit meillä 13 vuotta ja ikää sulla oli lähes 14 vuotta. Olit vanhin lääkärille sekä polttohautausta tekevälle yrittäjälle oleva kani, oikea Sankari. Me emme ehkä aina usko, mikä merkitys eläimellä on meille ihmisille. Luopumisen taito on ehkä se suurin oppi mitä ne meille opettavat. Moni sanoo, ettei ota eläintä sen takia jos joutuu siitä luopumaan ja tulee iso suru. Mutta meidän on opittava luopumaan myös läheisistämme, siihen me sitä taitoa tarvitaan, että selvitään ja jatketaan elämäämme surun tunteen oltua meille tuttua. Suuri ikävä tulee ja se on sitä rakkautta, joka on aivan ihanaa ja ne muistot kaikesta yhteisestä ajasta ovat aina olemassa. Niiden varassa jaksetaan elää oma elämäämme ja näin alkaa uusi normaali koska entiseen ei ole paluuta. Elmerin huoneesta tulee lastenlasten leikkihuone ja yöpymispaikka, elämä jatkuu..mutta nyt on valtava suru ja annan surun olla ja opin siitä..Mutta juuri nyt olen shokin vaiheessa..myöhemmin ehkä tulee reagointivaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautuminen.. Äitin poikaa ei enää ole. Valtavan suuri kiitollisuus Elmerille läsnäolon opettamisesta ja hänen rakkaudestaan. Kun teen suolentyhjennyksiä vessassa jonkun menoni takia, luen siellä aina samaa kirjaa jossa on 366 kannustavia ajatuksia jokaiselle päivälle. 1.12 siellä luki näin. "Pyydä mitä haluat, mutta ole valmis hyväksymään se mitä Jumala antaa. Se saattaa olla parempaa kuin pyysitkään". Eilen olin etäluennolla mukana, kerroin etten halua tulla videolle näkyväksi koska minä täällä suren Elmerin poislähtöä. Luennoitsija otti osaa suruuni ja sanoi, että hän lähettää minulle lempeyttä. Suruun ei kuulemma lähetetä voimia..vaan lempeyttä. Tämäkin on merkityksellinen osallistuminen..ihanasti sanottu, lempeyttä minulle ja Sinulle. Sattumaako jälleen, facebookissa jaettiin Live och Horace Europa ohjelmasta ote surusta. "Suru on villieläin, jota ei voi kesyttää. Se on olento, joka syntyy rikotuista lupauksista. Pysymme aina yhdessä. En jätä sinua koskaan. Kaikki on hyvin. Miten aitoja vakuuttelut ovatkaan-silti ne petetään jonain päivänä ja harhailemme järkyttyneinä. Loukattuina sanoista jatka eteenpäin ja on kestettävä- ajamme tämän olennon pimeyteen. Yritämme taistella vastaan. Eräänä yönä se tulee luoksesi nelinkontin ja pyytää armoa. Vaatii tulla nähdyksi. Ehkei surua voi kesyttää, mutta sitä voi rakastaa" Sopii myös parhaillaan olevaan suruuni, saan olla ja aikaajoin itkeä ja kaivata..koska muistot nostaa surun esiin kaikessa. Kuva on reissuun lähtö aamulta otettu ja toivotettu tytöt tervetulleeksi hoitamaan Eppua, viimeisen kerran. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Menetin rakkaan kanini, Elmerin |
Pelkoja kohtiTiistai 3.12.2024 - Mervi Tunnistin perustunteen arjessa. Yhdistin sen Parisuhde Katajan pitämän vuorovaikutus illan teemaan. Kyseessä oli oma pelko. Huoli läheisen yllättävästä yskästä. Ehdotin tutkimukseen menemistä ensin kauniisti. Sanoin, toivoisin, että kävisit tarkistuttamassa itsesi lääkärissä. Vastaus oli, ei ole tarvetta, vastahan keväällä olin tutkimuksissa. Jatkoin hyökkäävällä tavalla ehdotustani, yritin hallita toista. Kunnes tiedostin, että tämä on minun tunne ja tämä on pelkoa, menettämisen pelkoa. Olin etänä järjestetyllä hypnoosikurssin seminaaripäivässä mukana. Sain sieltä erään vinkin ja ajattelin, että nyt tarvitsee jälleen tehdä itselle harjoitussessiot usean viikon ajan. Otan käsittelyyn pelkoni. Eikun äänittämään käsikirjoituksia itselleni puhelimeeni. Sitten kirjoitin ja analysoin pelkoni tunnetta syvemmin, mistä se voisi olla lähtöisin ja alkoihan niitä löytyä sieltä lapsuudesta ja nuoruudesta, mistäs muualta. Kuuntelin ensimmäisen äänittämäni hypnoosi harjoitteen useaan kertaan. Siinä lohdutin itseäni menneisyydessäni eri vuosina ja katsoin myös tulevaisuuteen. Sen jälkeen analysoin muuttunutta ajatusmaailmaani hieman, alkoi jo helpottaa mieltäni. Muutaman viikon päästä äänitin toisen hypnoosiharjoituksen ja siinä puhdistin osan negatiivisista tunteistani pois ja lisäsin myönteisiä, annoin myönteisten laajentua. Sitten näin unen. Minua ammuttiin aseella kohti, naispoliisi sen teki ja minua ei pelottanut unessa yhtään, päinvastoin. Naureskelin ja olin iloinen, ettei sattunut yhtään. Analysoin uneni, se kiinnosti kovasti. Sain vastauksen, pelkoa kohti meneminen tuntuu tältä, huvittaa, että olen turhaan pelännyt sellaista, joka on aivan turhaa ja vie vain energiaani. Olin taas todella kiitollinen "painajaisestani". Sitten katsoin Parisuhdekeskus Katajan vuorovaikutuksesta tehtyä videota. Siinä käytiin läpi eri puheen tapoja parisuhteessa. Tunnistin oitis, että alitajuisesti pelätessäni jotain yritän puhua hallitsevasti, määräilemällä, tuoden omaa agendaani esille, jossa samalla on puolustautumista sekä välinpitämättömyyttäkin. Ja tietenkin se on tullut malleista lapsuudessani ja muista suhteista elämässäni. Tässä oli tärkeää taas tiedostaminen itselleni, että näin toimin. Äänitin yhden NLP- harjoitteen itselleni. Siitä harjoituksesta tunnistin seuraavaa. Miksi ihmeessä me aikuiset kasvatetaan lapset pelottelemalla? Joulu lähestyy ja tontut alkavat kurkkia ikkunan takaa. Samalla katsotaan lastenohjelmia, joissa on mörköjä ja muita uhkaavia olentoja. Ja me aikuiset nauretaan lapsen pelolle kun lapsi käyttäytyy oudosti tai hassusti. Ja me aikuiset jatketaan tätä. Samalla maailmassa ja perheissä tapahtuu muutenkin pelottavia asioita eikä vanhempina osata edes kysyä lapselta mitä tunteita ne tilanteet aiheuttaa lapselle. Ei ihme, että nykyään ahdistaa kaikkia kaikki ja tunteen taustalla saattaa olla perustunne, pelko. Sitten taustalta voi löytyä se menettämisenpelko, esiintymisenpelko tai mikä tahansa pelko. Ja kyllä minuakin on peloteltu ja olen pelännyt, mutta kukaan ei koskaan kysynyt mitä tunnen ja mikä voisi auttaa siinä tilanteessa. Oletan, että syli, lohdutus ja keskustelu olisi vienyt pitemmälle. Pelottelu ei ole huumoria eikä jekkuilua, lapsi voi ottaa sen tosissaan. Varoittelukin on vastuullista toimintaa, voisiko se olla todellista että jotain tapahtuu. Ei ihme, että maailmasta tulee pelottava paikka elää. Mitä tänään ajattelen menettämisen pelostani? Se on aivan turhaa. Vie vain energiaa. Keskityn läsnä oloon ja jos haluan sanoa jollekin jostain huolta aiheuttavasta asiasta ja hän itse suhtautuu siihen välinpitämättömästi, se voi olla hänen käsittelemätön tunne ja sen taustalla voi olla oma pelko ja turvattomuus tai vähättely, en minä tarvitse tai ansaitse. Joten minä rakastan ja hyväksyn tilanteen. Kuva pixapay beasternchen |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Menettämisen pelko |
Ennakoivasta terveyden edistämisestäTiistai 26.11.2024 - Mervi Olin hypnoosiliiton päivällä etänä mukana. Hanna Kortejärvi (positiivisen psykologian valmentaja, farmasian tohtori, laaja-alaisen hyvinvointitaitojen opettaja) piti esitelmän asiasta todella innostavasti ennakoivasta terveyden edistämisestä. Slogan aiheesta voisi olla: Suuntana ennakoiva, ratkaisuna yhdistävä. Aluksi WHO:n määritelmänä vaikuttavista tekijöistä hyvinvointiimme. Terveydenhuolto vaikuttaa 11 %, ympäristö 7 %, geenit 25 %, yksilön valinnat 35 % ja sosiaaliset suhteet 24%. Eli n. 90 % on terveydenhuollon ulkopuolella! 70-90 % sairauksista johtuu epäterveellisistä elämäntavoista. (mm.diabetes, verenpaine, kolestroli, lihavuus, syöpä) MUTTA 80% meistä ei syö suositusten mukaisesti. Yli puolet ei harrasta mitään liikuntaa suositusten mukaisesti. Ennakoivana terveyden edistämisen tavoitteena 2023-2025 ovat sairauden ennaltaehkäisy, sairauden juurisyiden löytäminen ja hoito. Tietoa ja tukea elintapoihin. Terveellisen hyvän elämän elementtejä seuraavassa. 1. ravitsemus 2. liikunta ja ulkoilu 3. uni 4. stressin säätelyn taito 5. haitallisten välttely 6. hyvät ihmissuhteet. Nämä elämäntapa pilareita. Henkinen hyvinvointi 7. hyvän huomaaminen ja myönteiset tunteet 8. läsnäolo ja keskittyminen 9. merkityksellisyys ja tarkoituksellisuus 10. tavoitteellisuus ja saavutukset (Martin Segilmanin Perma) Ennakoiva terveydenhoito ja yhdistävän lääketieteen periaatteita: Ihmiskeskeinen hoito, kokonaisvaltaisuus, arvostetaan kokemustietoa sekä mietitään mitä viestiä sairaus tuo ja kuka voisi tukea ja auttaa. Mieti ratkaisuja. Lähtee ihmisestä itsestään. Se on tiimityötä. Tutkimustuloksia hoitojen käytöstä seuraavassa: Lääkärit hoitaa sairauksia. Terveyden edistämistä itseavun palveluja (hoitajaa) käytti yli puolet haastatelluista mm. kiropraktikkoa, hierontaa, akupuntiota. Itseavun keinoina käytettiin mm. rentoutusta, meditaatioita, hypnoosiakin käytettiin paljon (esim. tupakanlopetus ) ja joogaa. Hyödyt itseavun palveluista yhteensä 80 %. Ne lievittivät kipuja, vähensi stressiä, unettomuutta, ahdistusta ja lisäsi henkistä hyvinvointia ja antoi energiaa ja arjessa jaksaminen lisääntyi. Koettu terveys todettiin hyvänä ja ennalta ehkäisi todennäköisyyttä sairaalaan joutumista. Haittoja oli vähänlaisesti, mm hinta tai vuorovaikus ei toiminut. Perustelut täydentävien hoitojen käytölle ja niistä saadulle avulle. Elämänlaadun koheneminen ja helpotusta vaivoihin. Kokonaisvaltainen lähestymistapa. Itseohjautuvuus. Tyytymättömyys tavanomaiseen terveydenhuollon tarjoamaan hoitoon. Itsekin olen käyttänyt ennen syöpähoitoja hoitajien palveluita, osteopatiaa, vyöhyketerapiaa, hierontaa ym ja saanut niistä paljon lisäapua arkeeni, kivut ovat lievittyneet sekä saanut ohjeita toimia armollisemmin itseä ja kehoa kohtaan. Lisätietoja löytyy Yhdistävä lääketiede sivuilta. Tarvitaan asennetta muutokseen. Itse voin vaikuttaa hyvinvointiini enemmän kuin uskonkaan siksi rentoutukset, meditaatiot, itsehypnoosit ovat itselle tärkeitä lisäpilareita. Kiitos syövän, löysin nämäkin mahdollisuudet. Ja nykyään saan niistä merkityksellisyyttä olla itselleni arvokas ja rakastettava ihminen. Jälleen kiitos kaikki vastoinkäymiset elämässäni, olen löytänyt elämääni uuden näkökulman. Ja tästä on hyvä jakaa sitä toisillekin. Lisäksi uuden oppiminen ja oivaltaminen elämän syvempiä asioita luo pohjaa ymmärtää koko elämää paremmin, läsnäollen ja tietoisemmin. Muistetaan kummasta puhutaan arjessamme. Sairaudenhoidosta vai terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamisesta. Eli jos on sairas, on siitä huolimatta terveyttäkin. Lämpimästi tervetuloa terveyttä ja hyvinvointia edistävään hoitoon. Näin on helppo sanoa tällaisen tutkimus tuloksen selvittyä. Kuva pixapay ScottihsPerson. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Täydentävät hoitomuodot |
Sairauksien keisariMaanantai 18.11.2024 - Mervi Sain yllättävän uuden ystävän, elämän sattumia jälleen. Hän sairastaa syöpää ja kehotti lukemaan oman syöpälääkärinsä kehotuksesta Sairauksien keisari kirjan. Se on elämänkerta yli 650 sivuinen opus syövästä ja siihen liittyvistä hoidoista ja historiasta. Uusi maailma avautui jälleen kirjan luvun myötä. Kirjan on kirjoittanut Siddhartha Mukherjee, lääketieteen apulaisprofessori. Kronikka taistelusta tappajaa vastaan. Lyhyesti joitain otteita nostan esille, jotka itselle oivalluttavia. -3000 vuotta ollut syöpä jo lääkärien tiedossa, parannusta toivotaan edelleen -puhuttu mustasta sapesta syöpänä 130 jKr -Hippokrateen aikaan nimenä 400 eKr karsinos, Kreikan kielestä, tarkoittaa rapua, jossa panssari ja turvonneiden verisuonten poikueesta.( jalat, metastaasit, kieltämättä osuva nimitys) -1846-1867 nukutus ensi kerran eetterillä ja kirurgia oli todella radikaalia -Wilhelm Röntgen keksi röntgenin, kuvantamisen 1895 -1902 radium säteilyä syöpään. Tuon ajan lehtiartikkelista. Röntgensäteistä olemme löytäneet sairauden parannuksen. Marie ja Pierre Curiet ottivat sädehoido käyttöön ja Marie puhui "valosta", radium. -sinappikaasut tulivat 1943 sodan jälkeen, kaasulla kohti syöpää -lasten leukemiat olivat ensimmäiset tutkimuskohteet syövän osalta. -lääkekokeilut tulivat 1940 2-3 lääkettä käytössä ja 1950 luvulla tuli kemoterapia, pahoinvoinnit olivat erittäin voimakkaat tuolloin -tutkimustyötä tehtiin vain keräysvaroilla. 1971 oli ajatus, että kun mentiin kuuhunkin niin syöpäkin voidaan voittaa. -tupakan nousu ja lasku, yhteys syöpiin löytyi. Tupakka tutkimuksen kohteena-paljon kuolemia tupakoinnista johtuen, aluksi ei syöpälääkäritkään uskoneet että tupakointi on vaarallista -tuli varoitukset, saattaa olla vaaraksi terveydelle (1964 Amerikassa) -hoitamattoman Helicobakteerin yhteys syöpään löytyi -Papanicolaonin Georgios, lääketieteilijä, sytopatologian tutkija keksi papa-tutkimuksen kohdunkaulan syövän ehkäisyksi 1952 -Mammografia tuli 1960-luvulla William Carlos, lääkäri ja runoilija kirjoitti. "Kun mies kuolee, se johtuu siitä että kuolema on vallannut hänen mielikuvituksensa". Kuolema valtasi potilaiden mielikuvituksen tuona aikana ja minun tehtäväni on vallata mielikuvitus takaisin kuolemalta. -lääkärin lähestymistavalla potilaalle on myös suuri merkitys, miten sanotaan syöpä uutinen potilaalle. Mieti, jos paranet tai kun paranet, miltä kuulostaa mielessäsi? -geenitutkimus, Dna -tietoisuus tulivat mukaan ja syöpäkuolleisuus alkoi laskea 1990-2005 seulontojen ja tupakoinnin vähetessä, tiedotus ja tietoisuus lisääntyi -Rokotukset tulivat mukaan (HPV) ja alettiin tunnistamaan kromosomien merkitys. Joitain syöpiä alettiin hoitaa jo vuosikausia. Mitoosit ja mutaatiot tietoon ja tunnistettiin suvussa kulkevia geenejä. Primo Levi kemisti ja kirjailija, joka selvisi itse keskitysleiristä kirjoitti. Syöpä ei ole keskitysleiri, mutta sillä on yhteinen tuhoamisen piirre. Se kieltää itsensä ulkopuolella olevan elämän mahdollisuuden ja se imee kaiken elävän itseensä. Potilaan päivittäinen elämä keskittyy niin voimakkaasti omaan sairauteen, että maailma katoaa. Viimeisetkin energian rippeet käytetään sairauden tarkkailuun. Syöpään sairastunut tai siitä parantunut kokee läheistensä kanssa uuden normaalin. Entiseen ei ole täysin enää paluuta sairastumisen jälkeen. Silti syöpä on yksi suurimmista haasteista koska se on osa perimäämme eikä siihen löydy mitään yksinkertaista ratkaisua. Kirjasta nostan myös erään sitaatin. "Ja vapaus saavutetaan yksinomaan vaarantamalla elämä". -Hegel. Syöpä voi olla myös suurin opettaja kohti vapautta elämän haasteista, oppia tunnistamaan tunteita ehkä syvemmin kohti omia arvojaan, näin itselleni kävi. Kiitos syövän. Mitä kirjan lukeminen minussa herätti ajatuksina? Ensin oli vastustus, liian paksu kirja. Sitten aloin lukemaan, alkoi kiinnostamaan ja innostamaan. Halusin tietää lisää ja nyt suosittelen muillekin luettavaksi tämän kirjan. Ehkä saan ymmärrystä myös lääkäreitä kohtaan tästä enemmän. Tosin tunnistin lukiessani myös sen, että kun olen itse sanonut, että koin olevani koekaniinina syöpähoitojen aikaan ja olisin voinut kuolla hoitoihin. Niin, niin on oikeasti tapahtunut silloin kun tutkimuksia on tehty vuosikymmeniä sitten. Tietoisuus Dna:sta, geeneistä ja mutaatioista on lisääntynyt. Uusia lääkkeitä ja hoitoja tulee koko ajan lisää, onneksi. Rahaa tarvitaan. Silti syövät lisääntyvät, joka kolmas sairastuu syöpään elämänsä aikana. Onneksi tänään syövästä puhutaan avoimemmin, kiitos julkisuuden henkilöt jotka kertovat omia sairaskertomuksiaan. Syövän ei tarvitse olla enää tabu eikä häpeä. Seuraavassa blogissa käsittelen ennakoivaa lääketiedettä enemmän. Mitä voitaisiin tehdä ennakoivasti elämässämme. Siitä sopivasti jatkumona tähän juttuun.. Kuva pixapay. PublicDomainPictures. Albatrossi saanut ravun ja varmasti imee myös varmasti kaikki mehut joka paikasta ettei jää kuin kuoret jäljelle. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syövän elämänkerta |
EtäliikunnoistaPerjantai 1.11.2024 - Mervi Kun syövän sairastamisesta oli vuosi. Uskaltauduin lähteä mukaan etänä tarjottuun syöpäyhdistyksen tarjoamaan etäpilatekseen. Liikkeet olivat välillä vatsaa leikatulle keholle rankkoja. Tein sen minkä kykenin ja olin itselleni armollinen. Uusi tapa oppia uusi liikuntamuoto kotioloissa oli mahtava juttu. Jatkoin pilatesta vielä pari vuotta paikallisen kansallisopiston järjestämänä etänä. Sen pystyin jo tekemään milloin vain, koska se oli nauhoitettu ja sitä pystyi tekemään oman aikataulun mukaan sopivaan aikaan. Liike ja hengitys yhdessä tekivät keholle hyvää ja siinä tuli välillä hikikin. Pilateksen pääasiallisena tavoitteena on parantaa kehon toimintaa kehittämällä monipuolisesti lihaskuntoa, liikkuvuutta ja kehotietoisuutta, jotka ovat edellytyksiä hyvän kehonhallinnan kehittymiselle. - Asahiin halusin tutustua kun kuulin siitä, että se on vielä rauhallisempaa tahdiltaan ja pääasiassa liikkeitä tehtiin seisoen. Tämän valitsin samoin perustein, pystyin tekemään sen milloin vain. Joka viikko tuli uusi asahi harjoitus ja siirryin vaativimpiinkin vaiheesiin kurssin myötä. Se oli kivaa. Ne tunnit kestivät noin 45 minuuttia. Asahi-tunti voi olla yksi virtaava ja jatkuva pehmeä liikesarja, jossa hengitys ja liike rytmittyvät toisiinsa koko ajan. - Feldenkrais- harjoitteet. Muutamana vuonna olen nähnyt kansalaisopiston järjestävän etänä myös tätä liikuntamuotoa. Kesto n. 1.15min. Tänä syksynä uskaltauduin mukaan tähän etänä järjestettyyn liikuntamuotoon. Feldenkrais-menetelmä on kokonaisvaltainen kehollinen oppimismenetelmä, jonka avulla voi syventää tietoisuutta, lisätä kehontuntemusta ja kehonhallintaa. Pääasiallinen väline Feldenkrais -menetelmässä on liike, jonka tarkkaileminen edellyttää myös aistimisen, tuntemisen ja ajattelun läsnäoloa. - Nyt kun vedän yhteen näitä liikuntamuotoja joissa olen ollut mukana etänä, huomaan että olen tiedottomasti halunnut tutustua koko ajan hitaampiin harjoitteisiin. Tälläinen entinen suorittaja, kuten puolisoni ennen sanoi, äkkiä pian nopeesti elämää ja liikkumista sekä kilpailua itsensä tai toisten kanssa vertaillen suoritteiden määriä, kilometrejä jne hidastaa koko ajan lisää.. Tuntuu uskomattomalle, että pienimmät liikkeet ovatkin vaikuttavampia kokonaisvaltaisesti. Tällä hetkellä Feldenkrais, jossa olen mukana, on ollut ihmeellisintä itselleni. Tuskin ulkopuolinen edes huomaa mitä liikettä milloinkin teen koska liikkeet ovat niin pieniä, mutta ovat vaikuttavia kehollisesti ja mielellisesti. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja se hämmästyttää minua valtavasti. Aina voin oppia uutta myös liikkeiden kautta itsestäni. Tietenkin käyn vuodenvaihteluiden mukaan myös kävelyllä metsässä ja kylälläni voinnin mukaan kuunnellen vatsani tarpeita, joko lyhyttä tai joskus vähän pitempää lenkkiä. Talvella hiihtoa tai lumikenkäilyä. Lumikenkäilyä ehkä jo enemmän kuin hiihtoa koska saa mennä minne vaan metsässä ja pelloilla aivan vapaasti. Marjastus ja sienestys ovat intohimojani ja niiden yhdistäminen liikkumiseen on huippukokemusta keholle ja mielelle.
Yhdistyksemme illassa oli fysioterapeutti mukana. Hän antoi osallistujille kotona suoritettavia liikesarjoja joilla vahvistetaan lihaksia ja liikkuvuutta. Otan kopin siitäkin, hän sanoi että kesken päivää voit tehdä jotain pientä muutaman sarjan. Eli äitini sanonta vähän päivässä ja paljon viikossa toteutuu huomaamatta. Pylly ylös sohvalta mainosten aikana 5-10x niin jo takapuolen lihakset saavat veren kiertämään.. Monipuolista liikkumista suosittelen mielen hyvinvoinninkin kannalta. Kuva pixapay abolanu. Rauhallinen venytys.. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jumppaan kotona |
VertaisuudestaSunnuntai 20.10.2024 - Mervi Syöpä- shokki, elämän järjestyksen pysäyttäjä, muutos, ikävät tunteet, pelot, uhat, kuolemanpelko vai olisiko se mahdollisuus myös katsoa elämää uusin silmin. Mitä se voisi antaa vai viekö se kaiken turvallisesta elämästä? Olimme puolisoni kanssa vertaistukihenkilöille tarkoitetulta koulutuspäivillä. Puolisoni on käynyt myös vertaistukikoulutuksen jäätyään eläkkeelle. Luennoitsijoiden aiheena oli saada meidät keskustelemaan kuolemasta ja voimavaroistamme. Jäinkö plussan puolelle-todellakin jäin. Kuolemaan on tullut ihan uusi ulottuvuus vuosien myötä. Se on minun elokuvani päätös eli loppuhuipennus. Kävin äskettäin läpi vanhoja materiaaleja ensimmäisistä kerroista kun lähdin henkisen kasvun tielle logoterapia opinnoissani. Minun piti tehdä tehtävä jossa ensin mietin mielikuvissani että olen kuollut. Aloin kirjoittamaan ja pohtimaan kuka pitää hautajaisissani puheen, mitä haluaisin että hän kertoisi minusta. Millainen olin ihmisenä, elinkö arvojeni mukaisesti. Tehtävässä sain näkyväksi myös arvoni ja lukijan muistopuheesessa näkyi elinkö arvojeni mukaisesti. Eikä se liittynytkään työelämään eikä suorittamiseen. Arvoikseni tiesin perheen olevan ykkösen, läheiset, luonto, eläimet ja hengellisyys tai elämän syvimmän olemuksen selvittäminen, esimerkiksi miksi olen täällä. Oli aivan huippua nähdä, että toivovani muistopuhe on kääntynyt syvemmin arvojani kohti tämän kahdeksan vuotta tehdyn harjoituksen myötä. Kirjoittaminen ja pohtiminen siis kannattaa. Muistan miten pelkäsin aluksi tehtävän tekoa mutta kun halusin imeä kaiken opin kuin sieni, tiesin, että ehkä on hyvä tätäkin asiaa pohtia. Kuolemani sai näin uuden näkökulman. Se on loppuhuipennus. Asioiden selvittelyt ja paperit vain kuntoon niin voi keskittyä elämän ihmeellisyyksiin.. vaikka rakkauteen ja anteeksiantoon. Olen myös harjoitellut kuolemaa. Hengitän syvään vuoteellani ja hidastan hengitystäni. Hengityksen välit harvenevat ja sinne tulee taukoja. Niissä hetkissä koen olevani sieluni syvimmässä kolossa, turvassa sisällä itsessäni. Puolisoni tietää, että harjoittelen tätä joskus ja hän on saattanut hädissään sanoa, että hengitä hyvä ihminen. Myöhemmin nähdessään tapahtuman ja ymmärtäessään sen merkityksen hän on suhtautunut siihen sallivammin. Rakas ystävä haudattiin äskettäin. Näin hänet muutama päivä ennen hänen kuolemaansa. Olimme sielunsiskoja, olimme puhuneet kuolemasta. Sanoin, että näemme vielä joskus ja saan yhteyden Sinuun aina jos haluan. Tiedän, ettei hän minnekään katoa. Hän on sydämmessäni aina ja minä jään tänne vielä tekemään oman elokuvani valmiiksi. Milloin tahansa voin laittaa käteni sydämmelleni ja ajatella häntä lämmöllä ja vaikka kysyä neuvoakin. Näen paljon unia ja rakkaat jo kuolleet ihmiset tuovat minulle unissa lohtua, neuvoja ja muistoja heistä aina aika ajoin. Silloin erityisesti muistelen rakkaan läheisen merkitystä. Mitä viestiä hän haluaa minulle kertoa ja tutkiskellessa unen selitystä saan aina levon ja rauhan tunteen. Ja kiitän, että kiitos kun kävit muistuttamassa olemassa olostasi juuri nyt kun sitä juuri nyt tarvitsin. Mitkä ovat ne voimavarani? Ne ovat omalla kohdallani aika lailla samat kuin arvoni. Eikö olekin helppoa löytää ne.. Tervetuloa mukaan vertaistukitoimintaan vapaaehtoiseksi Sinä sairastunut/toipunut/kroonisesti sairastava tai läheinen. Saat työnohjausta, koulutusta ja ympäristön, jotka tarjoavat tukea vaikeimmistakin asioista puhumiseen, alun uudelle elämälle, toisille hyvän tekemiseen ja merkityksen löytämiseen. Näin itselleni on käynyt. Lämmin kiitos Colores ry:n Tiina ja Annamari, Olette huippuja! Kuva pixapay Didgeman, joutsenten "veden uumenien" tarkastelua..syvissä vesissä |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syöpä ja tukeminen |
Syksyn luentojaTorstai 3.10.2024 - Mervi Olen jäänyt koukkuun uuden tiedon ja oivallusten saamiseen. Olenko riippuvainen? Ehkä se onkin hyvä niin koska se kasvaa mihin huomioni kiinnittyy. Uuden oppimiseen. Tuo sanonta muuten sopii kaikkeen elämässä. Jos kiinnitän huomion ihmisten pahuuteen näen vain sitä tai päinvastoin jos kiinnitän hyvään näen vain sitä. Minusta oli ihana nähdä ohjemasta Sukuni salat, kun Erika Vikmanin tätiköhän menneisyydestä oli sanonut, että kaikissa ihmisissä on hyvää eikä saisi puhua toisista pahaa. No, tämä ei nyt liity sinänsä aiheeseen, mutta tuli nyt vaan muistutettua tämä myös itselle. Tai näenkö sairaudessani ja ikävässä elämässäni vain huonosti menneitä asioita ja unohdan ne hyvät asiat. Ehkä ne hyvät kannattaa kaivaa esille ja huomioida uudestaan. Nämä kaikki luennot ovat olleet etänä ja niihin on ollut helppo osallistua. Kamerat ja ääni ovat kuulijoilla aina kiinni. Usein lopussa voi kysyä chatissa tai ihan äänelläänkin jos haluaa. Elokuun lopussa Parisuhdekeskus Kataja järjesti jälleen ilmaisen luennon vuorovaikutuksesta parisuhteessa. Puhuttiin parisuhteen kaaresta, rakastumis-erillisyys ja kumppanuusvaiheista. Erilaisuuden hyväksymisestä ja turvallisuudesta. Parisuhteen resilienssistä, jota lisää mm. selviämisen kokemukset, ilo ja huumori, yhteinen tarina. Kuulluksi tulemisen taitoa tarvitaan paljon. Sekä puhuttiin myös rakkauden kielistä. Tässäkin luennossa pyydettiin keskittymään toisissa hyvään. Näitä ilmaisia luentoja Parisuhdekeskus Kataja järjestää koko ajan ja niihin voi osallistua kuka vaan. Samoihin aikoihin oli Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen järjestämä luento syövästä ja ravinnosta. Aiheesta kertoi Reijo Laatikainen. Pääasiassa oli, että ravinnosta 800g vihanneksia, juureksia, hedelmiä tai marjoja päivässä olisi hyvästä. Punainen liha oltava vähäistä 500g/vko. D-vitamiinia suositeltiin myös käytettäväksi varsinkin pimeään vuodenaikaan. Kuidun määrä voisi lisätä, jos se vähäistä, mm päärynässä, kiivissä, mustaherukasta löytyy sitä hyvin. 4 munaa viikossa ja savustetun ruuan syöminen oltava satunnaista. Kala hyvästä keittämällä tai höyryttämällä. Rajoita sokerin syöntiä. Ja alkoholista hän kertoi, että siinä niin paljon haittoja sen asetaldehydin takia, että 1 rkl/pv olutta voisi ottaa tai teelusikallisen viiniä ettei se tee niissä määrissä keholle haittoja. Reijo on kirjoittanut kirjan Syö ja voi hyvin, se kannattaa lukea. Fineli.fi sivuilta voit laskea kuidun ja muidenkin ruoka-aineiden ravinto arvot. Syyskuussa pääsin mukaan luennolle jonka aiheena oli Voiko syövän estää, Peeter Karihtala syöpälääkärinä kertoi uusinta tietoa hänen näkökulmasta. Se oli meille vapaaehtoisille tarkoitettu valtakunnallinen täydennyskoulutus Syöpäjärjestöissä. Syöpää ei voi estää. Meille voi tulla elämän aikana 6-7 syöpää, kaikki eivät välttämättä tule edes ilmi. Koska elimistön oma puolustusjärjestelmä hoitaa tilanteen ennen, kun syöpä on edes kerennyt kunnolla alkaa. Riskeihin voi tietysti kiinnittää huomiota elintapojen kautta. Ruokavaliolla, elinympäristöllä, uv-säteilyllä, tupakan ja alkoholin käytöllä on merkitystä syövän synnyssä. Alkoholi on liotin, joka tuhoaa soluja ja tupakka aiheuttaa 1/3 syöpäkuolemista (14 syöpää aiheuttaa tupakka)Ylipaino, virukset ionisoiva säteily, radon myös altistavat. Seulontoihin osallistuminen tärkeää ennaltaehkäisyä. Liikunnan merkitys sairastumis- ja uusiutumisen ehkäisynä erittäin vakuuttava henkivakuutus koska tulehdukset elimistössä vähenee, hormonitasot nousee. Kaikenlainen liikunta käy. Lisää tietoja Terveyskylän sivuilta kuntoutumistalo ja syöpä. Kolmannesta luennosta oli tietoa myös Hesarin sivuilla. Biomedicumin järjestämä aiheena oli Suolistosyöpä yleistyy, mutta ennuste paranee. Siinä puhuttiin seulonnan hyödyistä, syövän hoidosta ja etäpesäkkeen hoidosta, jos se on maksassa. Itse katsoin nyt jälkikäteen, nähtävissä edelleen osoitteessa https://biomedicum.com/fi/osallistu/tapahtumat/studia-medicina/ Mitä nyt itse siitä nostaisin esille, oli seulonnan merkitys ja siihen osallistuminen. Miesten osallistumista pyydettiin aktivoimaan. Naiset osallistuvat paremmin. Fit-testistä tässä seulonnossa on kyse, siinä nähdään onko ulosteessa verta. Toivoa siis on, tiiviin moniammatillisen yhteistyön tuella. Yhteenvetona tähän saakka näistä luennoista voisin sanoa. Parisuhde tukee sairastunutta kun osallistutaan kaikkeen yhdessä, haetaan siihen apua ja tukea. Liikutaan monipuolisesti ja vähintään 3 tuntia viikossa ja kaikki liikunta käy. Syödään kasvi/hedelmä/marja voittoisesti ja muutenkin monipuolisesti, jättäen roskaruuan ja alkoholin vähemmälle. Tupakoinnin lopetukseen ammattilaisen apua tai opettaa tupakoimaan tietoisesti, miettien jokaista liikettä kun mielihalu tulee ja lopuksi miettiä, tarvitsenko minä tätä, onko tästä minulle hyötyä/apua? Käydä tarkastuksessa jos muutosta ulosteessa tai ulosteen mukana tulee verta. Tutki rintasi ja käy näyttämässä erikoiset luomesi lääkärille. Osallistuu muihinkin seulontoihin aktiivisesti koska se paras henkivakuutus ja on ilmaista. Epätietoisuus on pahinta mitä voi mielelleen tehdä, joten mars tutkimuksiin.. Kuva pixapay gerald |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmaista lisätietoa tarjolla |
Koulutusta, transaktioanalyysi johdantokurssiSunnuntai 22.9.2024 - Mervi Mielenkiintoinen ja arvokas elämän jatkumo tässä on kesän päätteeksi tapahtunut kirjoituksissani ja kokemuksissani. Uskaltauduin/ haastoin itseäni lähteä kahden päivän koulutukseen Pasilaan. Kuljin junalla ja bussilla. Päivät olivat todella pitkät mutta todella antoisat. Näin maalta tullessa Pasilan ympäristö ja muutokset vuosien varrella ovat olleet suuria. Samalla ihmispaljous hämmästytti näin maanseudun rauhasta tullutta kovasti vaikka entinen hesassa asuja olenkin ollut. Sain kouluttajilta Ritvalta ja Miiralta luvan kertoa omista kokemuksistani mitä koin, oivalsin ja mitä tunsin. Meitä asiasta kiinnostuneita oli juuri sopiva määrä ja tietenkin kaikki oltiin eri taustoista. Kerroin mikä minut toi tähän koulutukseen. Se oli Juha Klaavun kirjasta tullut ajatus minätiloista. He tunsivat kyllä kirjan ja sen idean, mutta tämä koulutus tuleekin eri näkökulmasta eikä se minun intoani laskenut, päinvastoin. Mitähän opin jälleen? Kerron lyhyesti ensin mitä transaktioanalyysi on. En itsekään tätä tiennyt. Se on sosiaalipsykologiaa, jolla on syvällinen teoria persoonallisuudesta, vuorovaikutuksesta, ihmisen kehityksestä ja systeemeistä. Tätä käytetään psykoterapioissa, ohjauksissa, organisaatioissa ja kasvatuksessa. Pohjautuu filosofisiin oletuksiin ihmisistä, elämästä ja muutoksesta. Oletukset ovat että kaikki ovat ihmisinä ok, kaikilla on kyky ajatella ja ihmiset päättävät omasta kohtalostaan ja nämä päätökset ovat muutettavissa. Muutoksen tavoitteena on "omasta" käsikirjoituksesta vapautuminen ja autonomian lisääntyminen, joka näkyy tietoisuutena, spontaanisuutena ja läheisyytenä. Ta:n perustaja Eric Berne, psykiatri ja psykoterapeutti. Hänkin käytti metaforia ja yksinkertaista kieltä terapiassaan. Eli samaa, joka minua kiehtoi Milton Ericksonissa. Eric kuvasi ihmisen olevan syntyessään OK, mutta tekevän varhain elämässään päätöksiä, jotka johtavat uskomaan etteivät ole OK tai muut eivät ole OK. Nyt omaan kokemukseen. Ensimmäinen harjoitus. Mieti taaksepäin viimeistä vrk/vkoa? Oliko hetkiä jolloin toimit, ajattelit, tunsit samalla tavalla kuin joskus lapsena? Oliko hetkiä, jolloin huomasit käyttäytyväsi, ajattelevasi ja tuntevasi tavoilla, jotka olet kopioinut vanhemmiltasi. Tai oliko muita tilanteita, jolloin käyttäytymisesi, ajattelusi ja tunteesi olivat suoria tässä-ja nyt reaktioita siihen, mitä sillä hetkellä tapahtui ympärilläsi. Menimme tästä keskustelemaan parin kanssa kun olimme ensin kirjanneet kokemuksemme. Nyt päästään minätilojen määrittelyyn, joka on johdonmukainen tuntemisen ja kokemisen malli, joka liittyy suoraan vastaavaan johdonmukaiseen käyttäytymisen malliin. Ne ovat ajattelun, tuntemisen ja käyttäymisen järjestelmä. Minätiloissa on Vanhempi, Aikuinen ja Lapsi.(sisäistettyjä kokemuksenpalasia) Me ollaan joka hetki jossain noista tiloissa, voidaan olla useammassakin yhtä aikaa. Teimme tehtävän konkreettisesti. Lattialle oli laitettu kolme ympyrää kiinni toisiinsa riviin. Ylimmäisenä oli V, toisena A ja kolmantena L. Meidän piti astua ympyröiden päälle ja tuntea, kokea, aistia se energia mitä on olla siinä tietyssä kirjaimessa ja kirjata kokemukset ylös. Astuin ensin L, laitoin silmät kiinni, minua alkoi itkettää, keho tärisi, olin hätääntynyt, olin suojautumisasennossa. Astuin V, ryhti oli aluksi alaspäin, jännittynyt sitten, minä näytän olo, sitten selviän fiilis. A- kokemus, kädet vapaasti, itseluottavainen olo, hengitys rauhallista ja tasaista. Tuosta Lapsen kokemuksesta jäi loppupäiväksi herkkyys olotila, tulin kotiin ja päätin että aamulla takaisin koulutuspaikkaan päästyä annan "lapselleni" rakkautta ja myötätuntoa ja sanon, että kaikki on juuri nyt hyvin ja näin teinkin. Olo heti helpottui. Näistä opeista otan jo oppia vuorovaikutukseen, kun tunnistan mistä itse "puhun" ja kuuntelen mistä vastapuoli "vastaa". Eli "rikon" tyypillisen tapani suhtautua asiaan, enkä lähde toisen agressioon esimerkiksi mukaan. Opettelen olemaan aina Aikuisen roolissa. Puhuttiin myös kontrolloivasta ja huolehtivasta vanhemmasta. Mukautuneesta, luonnollisesta ja kapioinivasta lapsesta. Taisinpa niistäkin löytää itseäni, MAHTAVAA! Tästä aiheesta keskustelin jo puolisoni kanssa kotona ja saimme käsiteltyä yli 35 vuotta vanhan asian auki, uskomaton oivallus! Mitä vielä voisin oppia? Keskustelimme myös psykologisista tarpeista, jotka ovat meille kaikille tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi, myös kosketuksen kautta. Myötätuntoisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Ja kuten olen aiemmissakin blogeissa ottanut esille miten tärkeää on ymmärtää, että lapsi on arvokkainta mitä meillä on. Annetaan hänelle tarvitsemaansa tukea, rakkautta ja hellyyttä. Huomioidaan miten puhutellaan, kuunnellaan ja opastetaan tähän maailmaan. Parasta olisi jos kuvitellaan, että itse ollaan se lapsi siinä, miten toivoisit että sinut huomioitaisiin tilanteessa ettei me myrkytetä lapsen mieltä. Lapsi tekee omanlaisen käsikirjoituksen elämälleen jo pienenä meidän ohjeistusten mukaisesti. Mallit vanhemmilta ja muilta läheisiltä, uskomukset ja rajoitukset voivat estää elämästä lopulta omaa aitoa elämää. Onko hän lopulta ok vai vääränlainen? Sain myös vahvistuksen omaan aitoon kokemukseeni. Oma syöpäpolku, toipumiseen ja toivoon lähtemiseen tarvittiin pohjalle meno, vihan purku kasvimaalle ja usko selviämiseen, tarkoitukseen muiden kantamana! SUURI KIITOS TÄMÄN KAAVION OPISTA! Meillä kaikilla on myös viisi hiostajaa voisiko sanoa, että se piru olkapäällä joka vaatii olemaan joko täydellinen, vahva, yrittämään lisää, miellyttämään muita tai tehdä äkkiä pian nopeesti, kuten mieheni usein sanoi minulle. Näistä kaksi tyypillistä on meillä kaikilla. Löysin omani, tosin, olen heittänyt sen pirun jo pois hiostamasta ajat sitten. Vahvistan täten itselleni. Minä riitän juuri tälläisena kuin olen. Kun olen ollut omassa pahassa olossani, ärsyyntymisen ja kiukun tilassa, olen lapsilleni tai läheisilleni saattanut sanoa asioita, joita en ole oikeasti tarkoittanut. Se liskoaivo on päässyt liikkeelle. Täytyisi aina ensimmäiseksi sanoa, että olen pahalla päällä, hengittelen tässä ensin..Sitten olisi hyvä ensin selittää mikä aiheutti oloni ja miksi teki ja toimi virheellisesti. Tämä oli "mieletön" tieto. Me pelataan pelejä, meillä on pelikaavio, joka on sarja vuorovaikutuksia. Ne ovat manipulatiivisia, se tapahtuu tiedostamattomme, tämä peli voi kestää sekunneista vuosiin. Pelissä on aihe, koukku, pelastaja, uhri, syyttäjä. Näitä pelataan Vanhemman roolista käsin, ei Aikuisen roolista käsin. Malli on siis lapsuudesta. Täytyisi oppia huomaamaan tämä koukku. Tein harjoitteen tähän liittyen ja APUA miten hienosti tunnistin tuon koukun erinomaisilla kysymyksillä ja tapani toimia. Jatkossa huomaan tuon koukun ja valitsen toisin. Olen jämäkkä, myötätuntoinen ja kerron myös tarvittaessa omat ikävät tunteeni. Oma päämääränäni on edelleen vapautuminen varhaisista rajoittavista käyttäytymismalleista, tietoisuuden spontaanisuuden ja läheisyyden kautta. Me voidaan aina kirjoittaa elämällemme uusi käsikirjoitus. Mitä muutoksia teet, mitä uusia päätöksiä teet, mitä muutat ensimmäisenä, kenen apua tarvitset? Kohti unelmia. Ja lapsillemme ja lapsenlapsillemme, me voimme toimia uudella rakastavalla tavalla. Arvostamme ja kunnioitamme heitä ja heidän olemassa oloaan uusien rajojen ja rakkauden kautta. Meissä kaikissa on hyvää, viljellään vain sitä ympärillemme ja se heijastuu meihin kyllä takaisin. Sitten voisi pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö ja -anto luovat pohjan armollisuuteen. Näytä ja tee sitä myös lapsille ja myös heidän nähden ja kuullen. Me teemme virheitä, mutta me voimme aina oppia niistä ja toimia toisin. Kaikessa on toivo ja mahdollisuus kasvuun! Suuri kiitollisuus taas siitä, että tuli lähdettyä koulutukseen. On aivan mahtavaa olla elämän vietävänä ja ymmärtää ja oppia lisää. Lämmin kiitos TA:instituutin Ritva ja Miira ja opiskelukaverit hyvistä peilauksista. Kuva pixapay, Oldiefan. Yhtäarvokkaita kaikki kukat! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ta-instituutin minätilaan liittyviä oivalluksia |
Marilyn MonroestaMaanantai 2.9.2024 - Mervi Sattumaako jälleen. Televisiosta ei tullut mitään mielenkiintoista, vaihtelin kaukosäätimellä kanavia ja Teemalla esitettiin Marilynista dokumenttisarjaa. Ensimmäisessä osassa kerrottiin Marilynin lapsuudesta, äidin hermoromahduksesta, sairastamisesta ja isän hylkäämisestä. Uskonnollisesta sijaisperheestä, useista muista sijaisperheistä, joita oli 12 sekä orpokotivaiheista. Jotenkin tämä jakso sai mietteliääksi. Onko vanhemmat oikeastaan koskaan ymmärtäneet mitä he lapsilleen ovat tehneet, kun ovat hylänneet tai kohdelleet kaltoin lapsiaan. Lapsen kertomaa ei olla uskottu, on vähätelty tai kielletty puhumasta ikävistä asioista. Marilyn/Norma oli avioton lapsi, jota kukaan ei halunnut. Epäonnistunut suhde isoäitiin ja isoäidin kuolemaan liittyvä tapahtuma eristi lisää myös omasta äidistään. Marilyn ei saanut omalta äidiltään rakkautta tai hellyydenosoituksia vaikka sitä kerjäsi ja äiti hylkäsi pienenä hänet vuodeksi. Tuolloin hän asui kasvattiperheessä. Kun äiti palasi, hän vei tytärtään siskonsa kanssa katsomaan elokuvia ja äidin sisko iskosti Marilynille, että sinusta tulee vielä filmitähti, voit olla tulevaisuudessa sellainen. 4-vuotiaana hän jo kertoi muille että hänestä tulee elokuvatähti. Kasvattiperhe oli taas uskonnollinen ja sitä kautta Marilyn uskoi, että häntäkin voi rakastaa joku vaikkapa, Jeesus. Myöhemmin äidin ostettua asunnon yksinhuoltajana, hän otti kotiinsa myös vuokralaisen, näyttelijämiehen, joka käytti seksuaalisesti hyväksi Marilynia ja äiti ei uskonut kun Marilyn siitä hänelle kertoi. Marilyn koki tapahtumasta syyllisyyttä ja häpeää. Mies uskotteli, että Marilynissa on tähtiainesta ja kehui tätä kauniiksi. Äidin nähtyä Marilyniin liittyvä hyväksikäyttöä kotonaan meni äiti niin suunniltaan että hän sai hermoromahduksen ja joutui mileisairaalaan. Marilynia sijoitettiin sen jälkeen eri paikkoihin, joissa hän koki olevansa hylätty, haavoittunut lapsi, jota ei kukaan halunnut. Hän oli pelokas ja syrjäänvetäytyvä ja hän sai usein remmistä perheissä joihin hänet oli sijoitettu. Grase-täti edelleen uskotteli Marilynille, että hänestä tulee filmitähti ja vei Marilynin katsomaan elokuvanäyttelijöiden jalan ja käden jälkiä kiinalaisen teatterin edessä Hollywoodin kadulta ja Marilyn sovitti niitä omiinsa käsiinsä ja jalkoihinsa. Eli näin Marilyn vahvasti loi mielikuvaa, että hänestä tulee jotain suurta. Kerron nyt tästä osasta omasta näkökulmastani lisää. Miten me aikuiset ymmärtäisimme, että lapsi on IHMINEN, joka ymmärtää kaiken, ottaa mallia vanhemmista ja muistakin ihmisistä. Entäs miten me kotona puhutaan muista ihmisistä, arvostellaanko kaikkia ja kaikkea? Lapsen elämä ihan alusta saakka on jo lähtökohta siitä miten hän näkee maailman, mitä hän kuulee asioita lähipiiristään, se miten häntä on kohdeltu, arvostettu tai rakastettu. Jos lasta kohdellaan kaltoin, vähätellen, kritisoiden jne hän ottaa eri rooleja, jotta hänet hyväksyttäisiin ja häntä rakastettaisiin ja hän samalla "hylkää itsensä", jotkut ehkä koko loppuiäkseen. Toiset lapset, kuten Marilynkin, hänellä oli yksi ihminen joka loi hänelle luottoa tulevaisuuteen, mahdollisuuksiin menestyä. Mutta heillä ei kuitenkaan ollut tietoa miten tyhjää ja pinnallista elämä tulisi olemaan julkisuudessa. Ei se muiden antama ihailu tai rakkaus tuo sitä vanhemmilta jäänyttä rakkautta tilalle. Marilyn isä ei halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä, Marilyn yritti olla yhteyksissä häneen. Marilynin äitikin myöhemmin hylkäsi hänet uudelleen, sanoi ettei ollut synnyttänyt koskaan häntä. Marilyn pelkäsi epäonnistumista. Hän alkoi käyttää myös lääkkeitä. Hänellä oli muutama turvallinen aikuinen elämässään, mutta nekin kuolivat ja erään vastanäyttelijän (jota piti isähahmonaan) kuolemasta Marilyniä myös syytettiin. Monet avioliitot ja muutamat keskenmenot olivat hänelle suuria pettymyksiä ja toivat elämään paljon surua. Kaikkien ihailema seksisymbolihan hän oli, joka janosi vain vanhempien rakkautta ja huomiota, jota oli lapsena jäänyt vaille. Ja taas oli Iltalehden sivuilla juttua kuinka vielä tänä päivänä isä tai joku muu läheinen oli käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväksi! Miten tämä on vielä tänä päivänä mahdollista? Miten aikuinen ihminen kuvittelee, ettei lapsi siitä kärsisi? Aikuinen vie samalla lapsen tulevaisuuden ja mielenterveyden ja samalla myös monen muun läheisen elämä voi rikkoontua? Miten tälle asialle ei ole vuosikymmenissä tehty mitään sellaista, ettei se olisi enää mahdollista? Todennäköisesti tämä aikuinen on itse joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, MUTTA ONKO HÄN HAKENUT SIIHEN APUA? EI SITÄ kosteta seuraavalle sukupolvelle mitä itselle on tehty vaan katkaistaan se hakemalla apua ammattilaisilta. Häpeän taakka sukupolvien takaa kummittelee vielä seuraaville sukupolvillekin, joita pidetään salaisuutena ja salassa. Kyllä tämä hyväksikäyttäjäkin on jäänyt rakkautta vaille joten annan myötätuntoni myös hänelle. Ei tuomita vaan autetaan ja annetaan mahdollisuus henkiseen paranemiseen. Marilynin dokumentti hänen elämästä kannattaa katsoa Yle areenasta. Hänen kokemus voisi olla malli meillä kaikille miten tärkeää on antaa lapselle turvalliset lähtökohdat elämään. Rakastaa lasta aidosti, kuulla ja antaa tulla myös nähdyksi aitona itsenään. Eikä luoda omia toteutumattomia haaveita lapsen toteutattaviksi elämässään. Jokainen saisi olla juuri sellainen aito oma itsensä kun on. Kannustetaan ja tuetaan, lohdutetaan ja annetaan rakkautta, syliä ja halauksia ja ennenkaikkea ollaan läsnä. Marilyn oli pieni, haavoittunut ja eksynyt sielu, jonka olisi pitänyt saada antaa anteeksi vanhemmilleen ja itselleen kaikki, jotta olisi elänyt pitempään ja onnellisena..mutta ehkä tämä olikin tarkoitus opettaa meille jotain arvokasta elämästä. Silloin Marilynin elämällä olikin suurempi tarkoitus kun sai koskaan sitä edes tietää. Kiitos Marilyn. Kuva pixapay ventu99 |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marilyn dokumentti Teemalta |
Oivalluksia kesästäLauantai 24.8.2024 - Mervi Kesääni on mahtunut kaikenlaista tapahtumaa. On tullut suru-uutisia ja vakavaa sairastumista lähipiiriini. Samalla myös erilaisia tunteita on näissä yhteyksissä tullut esille. Sehän on totta, että isot muutokset saavat liikkeelle myös vanhoja käsittelemättömiä asioita näkyville. Oma suhtautuminenkin on muuttunut kaiken suhteen, enkä enää provosoidu entiseen tapaani, suuttumalla, arvostelemalla, syyttämällä tai välttelemällä vaan kuuntelen vastapuolen näkemystä syvemmin ja otan vastaan mahdolliset syytökset, annan ja kannustan kertomaan kaikki ärsyttävät asiat itsestäni. Kyselen tarkemmin, mistä tapahtumasta tuo tunne voisi olla peräisin, mikä se tunne voisi olla syvemmällä, onko se mahdollisesti häpeää tai jopa vihaa minua kohtaan. Sanatkin voivat syvästi loukata eikä niitäkään oikeasti tarkoiteta. "Liskoaivot" vaan ovat päässeet päälle. Mitä tein ja tunsin näissä tilanteissa? Kyllähän se aluksi tuntuu pahalta, mutta alan heti antaa itselleni myötätuntoa ja rakkautta. Lähden myös kirjoittamaan ja analysoimaan omia tuntemuksia ja tunteitani kirjoittamalla sisäiselle lapselleni. Teen rentoutusta tai hengitysharjoituksia ja annan tilanteen vain olla, koska, me molemmat haluamme kuitenkin ratkaista tilanteen jollain aikahaarukalla. Joku on tarvinnut aikaa ja tilaa enemmän ja olen sallinut sen, mutta samalla olen tuonut esille etten silti hylkää, vaikkei samalla lailla ollakaan enää yhteyksissä. Anteeksipyyntö ja -anto ovat sitten olleet paikallaan. Kysyin, onko puolisolla aikaa keskusteluun. Halusin tietää onko hän hävennyt minua joskus ja häpeääkö edelleen? Teimme harjoituksen, jossa molemmat saivat kertoa jostain ikävästä tilanteesta kolme minuuttia, toinen istui tuolilla ja kertoi asiasta ja toinen hieroi hartioita ja kuunteli. Mitä oivalsimme? Meille tietyt sanat tarkoittavat ihan muuta johtuen omasta kasvuympäristöstämme. Jos minä innostun jostain asiasta, hänestä se on esittämistä. Olen oppinut innostumaan ja sallimaan sen itselleni nykyään, mutta puolisolle se oli vielä vierasta ja ehkä hävettävääkin, koki sen esittämiseksi. Ja minä selitin, että minun tarkoitus oli tietyssä tilanteessa tehdä toiselle vaan hyvää ja tuottaa hyvää mieltä. Pääsin tällä keskustelulla myös asian ytimeen, häpeään. Milloin hän viimeksi häpesi minua, no viime viikolla kuulemma. Ihmettelin, miksei hän sanonut siitä, eikö häpeästään ilennyt? Lupasin, että näetkö, kirjoitan itselleni ylös mitä muutosta hän minulta jatkossa toivoo ja opettelen toimimaan jatkossa toisin. Pyysin samalla anteeksi aiheuttamaani häpeää ja lupasin pyytää anteeksi myös siltä henkilöltä, joka oli siinä tilanteessa kolmantena osapuolena mukana. Kyseessä oli minun hävyttömät puheeni. Ymmärsin, että olemmehan tästä asiasta näinä vuosikymmeninä puhuneet moneen kertaan, mutta minulla ei lupauksistani huolimatta ole aina onnistunut hillitä itseäni hävyttömyyksien puhuminen seurassa. Vähentänyt kyllä olen. Olen ehkä halunnut näillä puheilla saada tunnelmaa iloisemmaksi olemalla vähän hauska tai olisko ollut kyseessä vain huomionhakeminen? Jatkossa aion toimia toisin, opettelen uutta. Pysähdyn ja olen vaikka hiljaa. Ei aina tarvitse puhua vaikka tosin muuten suositellaan puheeksi ottamista, mutta se on sitten kokonaan toinen asia. Tässä samalla pyydän anteeksi myös lukijoiltani, mahdollisilta entisiltä työkavereiltani ja työyhteisön jäseniltä, sisaruksiltani, muilta läheisiltä ja tutuilta hävyttömiä puheitani. Tiedän itse nyt miksi niin tein mutten ymmärtänyt että samalla saatoin loukata muita puheillani. Antakaa anteeksi ymmärtämättömyyteni, olen pahoillani kaikesta. Toivon Teille kaikkea hyvää. Eli muuttumiseen tarvitaan monia oivalluksia itsestä ja toisesta. Itselle kirjoittaminen ylös vahvistaa tätä muutosta koska olen visuaalinen ihminen, opin tekstin näkemisen kautta asioita, se on ikäänkuin muistutus. Tästä on sovittu ja lapussa on jopa päiväys, milloin se on tehty. Kyllä se vähitellen menee myös alitajuntaan ja näin ärsyttävät asiat häviää vähitellen, uskon niin. Joten puhuminen ja puheeksiotto kannattaa aina. ps. vinkkaan jälleen Parisuhdekeskus Katajan ilmaisista verkkoluennoista. Olin itsekin eilen mukana ja aiheena oli vuorovaikutus parisuhteessa. Taas sain vinkkejä ja oppia myös itselleni ja jaan ne nyt puolison kanssa ja voihan ne hyödyttää myös muissakin suhteissa. Kuva pixapay, Parvizphotograhfy |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Muuttuminenko pelottavaa? |
Kehityksellinen traumaLauantai 3.8.2024 - Mervi Keväällä katsoin televisiota ja haastateltavana eräässä ohjemassa oli psykoterapeutti ja paljon muutakin koulutusta saanut Juha Klaavu, joka esitteli kirjaansa Kehityksellinen trauma. Aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja itsellekin ajankohtainen, joten halusin lainata kirjan kirjastosta mahdollisimman pian. Kerron lyhyesti joitain otteita. Suosittelen lukemaan, jos vähänkin tunnistat näistä nostamistani asioista itseäsi. Kirjassa käsitellään emotionaalista läsnäolon puutetta silloin kun äiti tai muu läheinen hoitaa vauvaa. Äiti voi olla läsnä, muttei henkisesti läsnä lapselle eli kontakti puuttuu. Siitä tulee syyt arvottomuuteen, syyllisyyteen ja häpeään. Vauva jo n. 2kk-6kk iässä kokee olotilan, jossa koko olemus voi räjähtää tuskaan, kauhuun, paniikkiin ja turvattomuuteen. Äiti tai hoivaaja itsekin mahdollisesti on kokenut samanlaisen kohtelun eikä sitä tiedosta jatkavansa omalle lapselleen eteenpäin. Aikuisena nämä läpikäymättömät alaspainetut kivut aiheuttavat psyyken, kehon ja hermoston tasolla ongelmia. Psyykkisesti mielenterveyden häiriöitä, hermostollisesti levottomuutta, hermostuneisuutta, joista esimerkiksi uniongelmia tulee. Ja kehon tasolla, ärtynyttä suolta, vatsavaivoja, kiputiloja ja verenpaineen nousua. Johtuen siitä, ettei ole tullut kuulluksi, nähdyksi tai kohdatuksi. Elämä aikuisena voi tuntua harmaalta eli aika ajoin olisi hyvä tarkistaa miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen. Juha erittelee hyvin kirjassaan empatia ja sympatian erot kaivometaforan muodossa. Sympatiaa antava ihminen antaessaan tukea toiselle, hyppää itsekin kaivoon tuettavan kaveriksi ja on samassa liemessä toisen kanssa. Empatiaa antava heittää köyden ja vetää tuettavan ylös kaivosta eikä siten kuormita itseään toisen ongelmillaan. Samoin Juha sanoo, että on kolhittuja ja enemmän kolhittuja ihmisiä, ei täydellisiä. Kuinka lohduttavaa. Hän kirjoittaa jakamisesta vs kaatamisesta: Ei eroteta milloin käytetään emotionaalisesti hyväksi, eli toimitaan toisten tunteiden roskakorina, kaadetaan oma paha olo toiselle. Kun ihminen kokee olevansa hukassa itseltään on mahdotonta vastata kuka olet, mitä haluat ja mikä auttaisi tilanteessa koska kokee olevansa vääränlainen, viallinen eikä kukaan kuitenkaan ymmärrä. Hän kertoo myös Jorma Tähkän tutkimista minätiloista, aidosta minuudesta, perusminuudesta ja epäaidosta minätiloista. Kaoottiset minätilat ovat alistava ja uhriminätilat. Alistavassa manipuloidaan toista kiristämällä, uhkailemalla ja uhriminätilassa mukaudutaan ja alistutaan toisten vaatimuksiin ja tahtoon. Mm. loukkaantumisen tunteen taustalla voi olla ajatus siitä, että minua on kohdeltu väärin lapsuudessa siksi elämän, maailman ja ympäristön pitäisi korvata tämä kärsimys minulle, muuten en tee mitään. Tästä voisi olla kyse jo koulukiusaamisen liittyvissä konfikteissa. Arvottomuus, häpeä ja syyllisyys kokemuksena syntyy koko lapsuuden ajan. Ydinkokemuksena voi olla olenko rakastettava, hyväksyttävä, oikeanlainen vai viallinen, torjuttava, huono, häpeällinen. Onko äiti tai hoivaaja ollut emotionaalisesti läsnä syöttäessä, vaipanvaihdoissa, hoivatessaan lasta. Äiti rauhoittaa lastaan läsnäolollaan eikä silloin lapsi koe hylkäämisen tunnetta. Ellei äiti tai hoivaaja halua antaa mitä lapsi tarvitsee, lapselle voi tulla myös raivon ja vihan tunteita, kokemuksena se tuntuu auktoriteetin väärinkohteluna, sivuuttamana ja mitätöimänä. Näitä tunteita hoivataan sitten aikuisena terapiassa, samalla opitaan ja opetetaan rakastamaan itseä. Vaikutukset muuten aikuisuudessa näkyvät seuraavasti. Sisäinen orjuus: näin kuuluu tehdä, kaikki kunnon ihmiset tekevät näin. Päättämättömyys, mukaudun vanhempiin, puolisoon samalla kokee olevansa tunteiden roskakori. Syvä riippuvaisuus johonkin alitajuisesti etsien rakastavaa katsetta, tunnetta tai tarvitsevuus, koska erillisyys on pelottavaa ja uhkaavaa. Addiktiot mihin vaan ja taakankantajan roolit. Toistopakko, vetää puoleensa aina tiettyjä tyyppejä vaikka siitä kärsiikin, sekin on alitajuista. Ja kaiken tämän takana on hylätyksi tulemisen pelko. Juha suosittelee näin kokeneita ihmisiä terapiaan, joka on uudelleen "kävelemään" oppimista, eteen ja taakse.. Olen myös kuunnellut monia podcasteja, joissa Juha on ollut haastateltavana. Ja olen ymmärtänyt myös itsestäni lisää. Tässä voisi olla myös mahdollisesti yksi syy myös omaan sairastumiseeni. Tiedostan myös, että millainen vanhempi olen ollut lapsilleni, olinko läsnä vaikka olin pitkään heidän kanssa kotona. Alkutaipale vanhempana oli henkisesti raskasta ja epävarmaakin tyttären koliikin vuoksi, valvomista ja yksinhuoltajuutta miehen ollessa yrittäjänä ja työnantajana. Mitkä olivat oman kasvuni kokemukset? En syytä vanhempiani, he tekivät niinkuin silloin omilla taidoillaan osasivat. Olin varmasti herkkä lapsi ja koin näitä kokemuksia itsekin ja nyt koen että sairastuttuani ja opiskeltuani lisää, olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni täysin. Löytänyt minuuteni ja aidon itseni. Eli kiitos syövän ja ulosteenkarkailun, näinkin voin eheytyä. Mitä voisin nyt tehdä ymmärtäessäni tämän? Kerron lapsilleni tästä kirjasta, oivalluksistani. Tuen ja kannustan heitä myös mahdollisesti terapiaan koska he ovat sen arvoisia. Mikä olisikaan suurempi lahja äidille kuin että lapseni voisivat olla juuri sitä miksi Luoja on heidät tarkoittanut jo nyt eikä vasta kuusikymppisinä. Itseään rakastavia, arvostavia, kunnioittavia ja anteeksiantavia ihmisiä, jotka näkevät kaikessa elämän tapahtumissa tarkoituksen ja opetuksen. Ja mikä parasta, löysin netistä kahden päivän kurssin, jossa kerrotaan minätiloista lisää ja nyt olen jo syyskuussa menossa siitäkin lisää oivaltamamaan. Juha Klaavun nettisivuilta löytyy lisää tietoa ja videoita sekä Jorma Tähkän minätiloista. Jälleen kiitollisuus tämänkin oivaltamisesta ja oppimisesta. Elämä on edelleen ihanaa kun sen oikein oivaltaa.. Kuva pixapay StockSnap, isästä ja vauvasta, aito läsnäolon tilanne. Kuva pixapay PublicDomainPicture, äidistä ja vauvasta, vauva tulee nähdyksi ja kuulluksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Klaavun kirjasta poimintoja, kehityksellinen trauma |
Elämän viemääLauantai 20.7.2024 - Mervi Sain yllättävän puhelun perjantai iltana puoli kymmenen. Olin luvannut jo aiemmin olla tukea puolisonsa menettänyttä läheistä uudessa elämäntilanteessaan kaikin tavoin ja luvannut mennä tarvittaessa viettämään aikaa hänen kanssaan. Hän soitti minulle ja kertoi, että olen hänelle tärkeä ihminen. Miten arvokkaat sanat! Hän pyysi minua tulemaan käymään ja katsoin kalenteriini. Se onnistuu juuri nyt. Mietin hetken, katsoin juna-aikatauluja ja linja-aikatauluja, sitten tajusin en jaksa tähän aikaan illasta enää tyhjentää vatsaani. Päätin, teen sen aikaisin aamulla ja lähden kymmenen junaan ja siitä suoraan linja-autoon, josta tullaan hakemaan päätepisteeseen. Ostin liput ja lähdin matkaan. En ole tehnyt useamman päivän reissuja enää ollenkaan vuosiin julkisilla koska vatsan toiminnan kanssa on koko ajan haasteita vessaa etsiessäni ja sinne mahdollisesti päästessäni. Ja istuminen pitkään aiheuttaa vatsavaivaa sekä ilman kertyminen sinne tuottaa kipuja. Mutta lähteminen tuntui nyt todella tärkeältä. Tyhjennysvehkeet mukaan ja eikun matkaan. Päätepisteeseen pääsy lauantai iltana oli syvällinen kokemus. Haastoin itseäni ja minua haastettiin. Opin jotain jälleen itsestäni jotain. Kannatti lähteä. Tällä asenteella jatkoimme yhdessäolo päiviä. Lähdimme seuraavana aamuna yhdessä lakkasuolle, jonne olin viimeksi päässyt keräämään marjaa lähes 30 vuotta sitten. Olin ällistynyt, keltaista kultaa joka puolella, keräsin välillä kaksin käsin joka onnistui siten että olin polvillani suonmättäällä. Ei paarmoja, ei itikoita, lämmin tuuli ja suuri kiitollisuus, että uskalsin lähteä reissuun ja uskoin koko ajan, että joku suurempi kantaa minua. Iltapäivälle olimme suunnitelleet kesäkirkkoon osallistumiseen lähtemistä toiselle paikkakunnalle, joka oli saaressa avoimessa luonnontilassa. Siellä tapasimme muitakin läheisiämme. Tosin, rankka vesisade ja ukkonen loivat siihen oman mausteensa. Saimme laulaa toivomiamme lauluja kanttorin säestäessä sitä ja itsekin sain toiveeni laulettavaksi siellä yhdessä joka oli Saviruukku laulu. Pappi kertoi päivän sanasta, joka oli lyhyesti "rakasta vihamiestäsi". Sieltä ajoimme kotiin ja lämmitimme ulkosaunan ja kylpytynnyrin. Haimme myös metsästä vastat ja sillekin reissulle nousi yllättäen ukkonen ja rankkasade. Loppuilta meni kylpien ja keskustellen. Nukuin kohtalaisesti vatsavaivojeni takia mutta olin onnellinen. Minua untani vahti suloinen lapinkoira, joka seurasi nukkumistani joka yö sängyn vieressä. Jälleen seuraavana aamuna suolle lakkaa keräämään ja kiitin Luojaani, että saan kokea tälläista ihmettä ja uskalsin lähteä. Olen joskus mielikuva harjoituksissani ollut lakkasuolla ja tämä aito kokemus sai minut liikuttumaan. Saimme myös seuraksemme toisen läheisen tukemaan loppupäiväksi. Tein iltapäivällä tyhjennykset omassa rauhassa talon yläkerrassa ja annoin tilaa heidän keskusteluilleen. Lähdimme päiväkävelylle ja näin lapsuudesta tutun naapurin ja halasimme, itkin tavatessani hänet. Hän pyysi tapaamaan myös puolisoaan kotiin ja sanoin, että tartutaan tässäkin hetkeen, mennään vaan. Se kohtaaminen on elämäni syvällisin kokemus, halaus kesti pitkään ja itkimme yhdessä. Se mitä siinä koimme oli ennenkokematonta. Luulen, että hän näki minut viimeksi noin 40-50 vuotta sitten ja oli todennäköisesti kuullut sairastamisestani syöpään. Lapsena tämä pariskunta oli myös ollut meidän perheelle avuksi. Ehkä hän näki minut selvinneenä, aitona ja autenttisena itsenäni siinä, en tiedä mitä se oli, mutta se oli koskettavaa. Se tuntuu vieläkin siltä sydämmessäni ja liikutun edelleen tätä kirjoittaessani. Kuinka kiitollinen olinkaan, että tartuimme hetkiin. Lähdimme vielä illalla paikalliseen kesäteatteriin, jossa läheiseni aikuinen lapsi oli näytelmässä kahdessa roolissa mukana. Ilta aurinko paistoi joen rantaan ja puitteet olivat mahtavat olla siellä eikä itikat haitanneet iltaamme. Kotiin ajaessaamme sieltä näin karhun menevän uimaan järveen, mutten ehtinyt siitä kuvaa ottamaan. Jälleen kiitollisena nukkumaan ja aamulla matka kohti kotia alkoi. Heti jäi ikävä kun astuin linja-autoon. Aivan huippu päivät kokemuksena olivat ainakin minulle. Opin myös paljon itsestäni. Toin myös esille oivalluksiani ja jotain ymmärrystä asioihin saimme muutenkin. Minua myös kehotettiin kirjoittamaan toista kirjaa niihin liittyvistä aiheista. (kunhan ensimmäisen saisin valmiiksi, niin miksei?) Mitä opin. Haastoin itseäni ja onnistuin harjoituksillani hyvin. Sain turvaa siitä, että junassa istuin lähellä vessaa, sain luvan käydä joka paikassa tarpeillani ja söin Cuplatonia etten piereskele niin paljon. Hyväksyin huonosti nukutut yöt ja uskoin myös että niin oli hyvä monesta syystä, olin herkillä itsekin. Hetkiin tarttuminen oli mahtavaa ja todella antoisaa, ei mitään suunnittelua kuin siksi tietyksi hetkeksi. Ja tuen antaminen läheiselle, olin läsnä ja käytettävissä koko ajan. Kehoitinkin mieleiseen tekemiseen ja lähtiesssäni kotiin läheiseni jäi hyvillä mielin ja kiitollisena kotiinsa nauttimaan myös yksinolostaan. Jos me joudumme luopumaan jostain, se on tietysti joskus väistämätöntäkin, voit saada uutta tilalle ellet jää uhriksi tilanteeseen. Mieti myös tukiessasi toista, mitä minä voisin tehdä ja auttaa Sinua, ole aidosti käytettävissä ja pidä lupauksesi. Antaessaan saat enemmän kuin uskotkaan. Näin minulle kävi. Kuva kotipihastani, joka on todella rakas näkymä minulle. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elämän viemää.. |
Elämän rajallisuudestaKeskiviikko 3.7.2024 - Mervi Olen kokenut surun tunteita. Tunnistan, että surun taustalla voi olla hylätyksi tulemisen kokemus. Mutta hyväksyn sen. Joskus asioita tapahtuu niin, että näin käy. Välimatkaa täytyy välillä ottaa, mennä kauas jotta näkee lähelle, mitä mittaamattoman arvokasta onkin ollut olemassa. Olin tehnyt tyhjennykset jotakin menoa varten ja uskaltauduin vähän pitemmälle kävelylenkille parisen viikkoa sitten. Juuri matkan puolivälissä ukkonen yllättäen jyrähti todella kovasti aika lähellä. En ollut lähtiessä huomannut niin tummia pilviä, että siitä ukkonen tulisi. Säikähdin kovasti, apua mitä nyt teen? Lähdenkö takaa tulluttua ukkosta kohti, tietä pitkin takaisin vai menenkö metsätietä ja metsäreittiä, joka oli edessä päin. Pinkaisin juoksuun, hätäännyin, tuli pelon tunne, entäs jos salama iskee minuun kun juoksen..ajatukset lähti laukkaamaan..Lapsuudesta muistan, edesmenneen äitini sukulaiset olivat kuolleet salamaniskuun, tosin kotonaan ja minä olen nyt yksin luonnossa, jossa ei mitään pakopaikkaa, mökkiä tms. Mietin, soitanko puolisolle, tule hakemaan minut pois. Sitten ajattelin, että entäs jos salama iskee ja kuolen, olenko valmis? Löydetäänkö minut, tuleeko syytöksiä jälkikäteen puolisolle, että miksi päästit lenkille jne. Sitten tajusin, en pelkää kuolemaa. Olen selvittänyt kaikki asiat perheeni kanssa, he tietää miten toimivat. Sitten mietin, miten muiden suhteen, olenko hoitanut välini läheisten kanssa? Pohdin hetken, olen tehnyt voitavani, en pysty enää muuhun. Ajattelin, olen valmis. Pysähdyin, ja annoin itselleni myötätuntoa jo tiedostamattani, sanoin itselleni, kaikki kunnossa, kaikki kunnossa ja rauhoituin. Ryhdyin kävelemään, jatkoin metsäreittiä kotia kohti. Ajattelin, että jos selviän kotiin, täytyy selvittää miten jatkossa toimin vastaavassa tilanteessa, otan opiksi. Kävelin rauhallisesti kohti kotia eikä seuraavaa jyrähdystä kuulunut. Samalla reissulla metsätiellä näin suruvaippa perhosen, se liiteli edessäni edestakaisin, mietin tuotko minulle ikävää viestiä. Kuolenko minä kuitenkin? Vaikeiden syöpähoitojen aikaan suruvaippa tuli kädelleni monta kertaa ja toi viestiä läheisten tai muiden sukulaisten kuolemasta. Kummallinen iltapäivä tapahtuma se oli. Kerroin puolisolleni kotiin tultuani tapahtumasta ja pohdimme, että jos joskus ukkonen nousee samalla lailla, paras reitti on kävellä rauhallisesti tietä pitkin, ei lähteä metsäreitille puiden katveeseen, mutta oliskohan näin? Samalla juteltiin jälleen kuolemasta ja hän sanoi, että olisi tullut hakemaan minut pois, jos olisin soittanut. Sanoin, ettei minulla ollut enää hätää. Kaikesta voimme kuitenkin oppia ja sitähän elämä on. Samaisena iltana eräs läheiseni oli kuollut yllättäen sairaskohtaukseen, se oli shokki. Sain tietää asiasta vasta muutaman päivän päästä. Yhtä luonnon kanssa, onko mahdollista, tuoko luonnon eläimet minulle viestiä? Miksi juuri sinä päivänä oli tämmöinen sattumus? Aika ajoin mietin kuolemaani ja joskus teen sitä ääneen puolisoni kanssa. Olen oppinut myös sitä harjoittelemaan meditaatiossa, sain oppia etänä siitä Sampsa Korhosen illassa nyt kevään alussa. Olin myös nähnyt unen muutama viikko sitten, jossa tämä läheiseni oli pyytänyt minua kantamaan uunipuita sisälle, kerroin unestani asianosaisille. En kaikkia uniani tulkitse kirjoittamalla, ehkä tämä olisi pitänyt. Tosin valitsen selvitettävän unen intuitiivisesti tai oliko sitten niin että, joku suojeli minua etten sitä juuri tehnyt. Ja mitä olisimme voineet tietää tai sanoa? Emme mitään. Ehkä se on enne uni mutta lohtua se nyt tuo, koska minua pyydettiin unessa auttamaan taakan kannossa. Elämä yllättää meidät monin tavoin. Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Mutta, surun on annettava tulla ja olla. Sitten vähitellen sopeudutaan uuteen ja nähdään valoa ja sitä mitä meillä nyt on. Voimme tietysti myös tehdä selvittämättömille asioille jotain, jotta voimme elää rauhassa omaa elämäämme. Antaa anteeksi itselle, joka on monelle niin vaikeaa..ja kun sen tekee, osaa antaa myös muille sydämmestään anteeksi ja unohtaa. Me kaikki tehdään virheitä ja niistä on vaan otettava opiksi, eikä jäätävä niiden uhriksi ja katkeroitua elämälle. Tunnen, etten ole yksin. Joku kantaa minua, uskon niin. Hyväksyn elämäni näin. Itken kun itkettää, nauran kun naurattaa, annan tunteiden tulla. Nyt suren ja annan sen nyt olla. Annan elämän tulla, koska voin saada hipaisun tai viestin jostain selittämättömästä.. Kuva pixapay Sundarshan2023 |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elämän rajallisuudesta |