Oivalluksia ja uuden oppimista

Häpeästä vapaaksi kurssista

Perjantai 3.2.2023 - Mervi

Sain luvan kouluttajilta kertoa Teille viime viikonlopun kurssistani Perheniemessä. Häpeästä vapaaksi oli kurssin nimi ja lähdin sinne avoimin mielin mukaan. Jouduin oman tilanteeni takia pyytämään taas erityisjärjestelyitä ja eka illan olin mukana etänä. Istuin kotona ja katsoin ja kuuntelin kun toiset kertoivat lyhyesti itsestään ja odotuksistaan. Minä istuin kotona koneen ääressä ja tunsin häpeää omasta tilastani ja vaatimuksistani, kerroin sen sitten myös kaikille tiedoksi. Eli istun täällä omasta vaivastani johtuen ja tunnen häpeää ja tiedän, että kun muille tunnustan häpeäni ja menen sitä kohti ja pääsen häpeästäni. Samaisena iltana myös häpeästä luennoitiin ja sain jo monta ymmärrystä omaan elämääni sekä miten häpeä koko elämässä näkyy ja tuntuu.

Lauantaina menin Perheniemeen ja minut otettiin siellä lämpimästi vastaan. Puolet osallistujista lähti draamaterapia osuuteen. Olin mukana aamun ensimmäisessä draamaterapia osuudessa katsomassa ja näin miten se toimii. Vaikka olen terapeutti, en tähän terapia muotoon ole koskaan törmännyt enkä tiennyt miten se toimii. Omassa ryhmässä oli ensimmäisen yhden henkikön "esityksen" luominen sekä korjaus häpeä tapahtumaan, miten siis olisi toivonut asian menneisyydessä menevän.

Iltapäivällä oli itselläni mahdollisuus päästä esityksen päähenkilöksi. Se valittiin siten, että jos joku tunne herää mielessäsi menneisyydestä, jonka haluaisi käsiteltävän ja se alkaa sydämessä sykkiä ja "ahdistaa" tule tiettyyn kohtaan huonetta ja sitten keskustellaan mikä ja kenen tarina otetaan käsittelyyn. Minun tarinani valittiin. Valitsin esitykseen päähenkilöt muiden kurssilaisten joukosta ja annoin heille vuorosanat, jotka olin tapahtumassani aikoinaan kuullut. Itkin katkerasti lattialla kaikkien nähden tätä esitystä kun se tuli näkyväksi mitä "silloin" oli tapahtunut. Tehtiin myös korjaava esitys, jossa tein toivomani lopputuloksen tapahtumalle ja se esitettiin minulle. Se oli todella hyvä päätös nähdä ja kokea. Koin tapahtumasta kokonaisuudessaan surua, ymmärrystä, hyväksyntää ja rakkautta. Uskomaton kokemus.

Loppupäivä käsiteltiin häpeää lisää ja miten siitä pääsee eroon. Häpeää kokevan ihmisen tunnusmerkeistä voisin mainita mm.kontrolloinnin, ulkopuolisuudentunteen, täydellisyyden tavoittelun, katastrofin pelon, kyvyttömyyden ottaa apua vastaan ja viedä asioita päätökseen, hyväksynnän hakeminen, katkeruuden ja riippuvuuden johonkin. Riippuvuuteen ihminen ohjautuu helposti kun yhteys itseen on poikki, eikä ole yhteyttä tunteisiin. Riippuvuuden aiheuttama kipu on helvetillistä, siksi haetaan mielihyvää edes jostain elämään. Ja tästä riippuvuudesta saattaa tulla perheessä tärkeämpää kuin mikään, koska myös puoliso kietoutuu toisen riippuvuuteen. Jos perheessä on lapsia, he eivät tule nähdyksi tai kuulluksi. Lapsi jää vaille fyysisiä tarpeita, lapsi vaistoaa perheen tunteet ja tunnelman ja mukautuu ja häpeää. Ottaa mahdollisesti jonkun roolin, jolla sitten selviää aikuiseksi ja jatkaa tätä roolia tiedostamattaan.

Häpeästä eroonpääsemiseksi esimerkki. Kirjoita paperille häpeäsi ja koe myötätuntoa häpeästäsi. Mitä sanoisit toiselle, jos hän tuntisi samaa häpeää. Myös itsemyötätunnolla ja uskomusten kyseenalaistamisella pääsee häpeästä eroon. Voin kertoa myöhemmin lisää, kun saan kurssilta materiaalit nähtäväksi. Ehdotan kuitenkin, että jos häpeän tunteessa halaat itseäsi niin et tunne enää häpeää, koska kahta tunnetta ei voi kokea yhtäaikaa.

Sunnuntaina oli vuorossa taideterapia osuus. "Taideteoksien"suorittamiseen annettiin aiheet ja tietty aika tehdä luomus. Mitä vaan tulee mieleen ja antaa vaan alitajunnasta tulla paperille sitä mikä sisällä resonoi tai puhuttelee. Lopuksi käytiin läpi valmiit taideteoksemme parin kanssa ja viimeiseksi pidimme "taidenäyttelyn". Jokainen sai nähdä toistensa taideteokset. Mitään maalaus tai piirustustaitoa ei vaadittu, jokainen osasi tehdä oman näköisen taideteoksen. Siinäkin sain laittaa alitajuntannastani tulevat ajatukseni piirroksen muodossa paperille ja vähän itkeskelläkin.

Miltä nyt minusta tuntuu? Olen todella helpottunut ja vapautunut. Vaikka olen luullut, että olen monia asioitani käsitellyt eri tavalla ja anteeksiantanutkin. Tämä oli jotain spesiaalia. Onneksi pääsin ja sain kokea tämän uskomattoman elämyksen. Tapaamme vielä oman ryhmäni kanssa zoomissa reilun viikon päästä ja voimme kertoa tunnelmia draama esityksestä vielä keskenämme jälkikäteen.

Ensimmäisenä nousee esille suuri kiitollisuus kaikesta. Vaikka oma osallistumiseni kursseille aiheuttaa haasteita ja välillä en pääse kaikkiin toivomiini juttuihin, uskon että kaikella on tarkoitus. Tämän piti mennä juuri näin, ja tänne mun piti päästä häpeäni kanssa. Olin sydän auki. Ja jos jotakuta pelottaa kristillisyys, voin kertoa että muutama kaunis virsi laulettiin Sallan johdolla ja kurssin lopussa oli Herran siunaus.

Miksi kerron tästä Teille. Siksi, että uskon, että me jotka olemme sairastuneet vakavasti tai me kaikki jotka olemme saaneet kokea kaltoinkohtelua, hylkäämistä tms. tuon Teille tiedoksi että mieti olisiko Sinulla kyseessä joku häpeäkokemus lapsuudessa tai nuoruudessa? Haluatko päästä siitä? Hae apua, jos haluat auttaa itseäsi eheytymään.

Rakkautta itseä kohtaan edelleen..ja rakkaus on siellä missä on heikkouttakin.

Kurssilla kohtasin myös sielunsiskon, ihanan rakastettavan Eijan. Hänellä on myös syöpätaustaa ja hänkin auttaa myös omalla tavallaan syöpään sairastuneita selviämään. Hän toimii myös terapeuttina monin tavoin.

Kurssia vetivät aivan mahtavat Eija Porspakka, Teuvo ja Sirkku Timisjärvi ja musiikista vastasi Salla Pitkänen. Kiitos heille kurssista!

ps.Sinä, joka olet oppinut rentoutumisen taidon. Mene mielikuvissasi korjaamaan ja muokkaamaan oma menneisyytesi ikävä tapahtuma sellaiseksi, joka lisäisi Sinun hyvinvointiasi, JOTTA pääsisit uhriudesta selviytyjäksi ja siitä jopa kukoistamaan, kokeile Et häviä mitään.

Kuvassa esillä "itkukohtaus esitys" Mostafa Meraji, pixapay

actor-gdb64301a0_640.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Draamaterapiassa"

Luovuttamisen tunne

Perjantai 27.1.2023 - Mervi

Kuulostaa aika pahalta. Halusin luovuttaa syöpähoitojen aikaan. Mitä silloin tein ja miten selvisin siitä?

Olen kertonut tarinaani useassa paikassa ja monella tavalla. Olen kertonut myös siitä ohimennen, että olisin luovuttanut useaan kertaan hoitojen aikaan.

Mikä oli se tunne ja mistä se syntyi. Kun hoidot eivät menneet niinkuin toivoin tai oli suunniteltu. Kehon reaktiot hoitoihin olivat niin rajut, että tuntui ettei aina jaksa pyytää apua ja neuvoa hoitajilta. Olin väsynyt, hoidot väsytti, valvotti. Epätietoisuus, selviänkö tästä muutenkaan? Olen rasite kaikille? Minua ei jakseta kuunnella, minun hätää? Perhe kärsii ja läheiset yrittää väkisin nostaa tunnelmaa. Olisi ollut helppoa vain luovuttaa, eikä siinä tilassa enää pelkää kuolemaa, ajattelee sen vain helpotuksena itselleen ja toisille. Yhteiskunnallekin, pääsiväthän tästäkin valittajasta.

Muistan selvästi, luovuttamisen tunteita oli kolme kertaa. Ensimmäinen jo heti hoitojen alkuvaiheessa. Leikkaus takana, heti avanne alkuun "kuoliossa" ja siihen vesipaasto 24h ja seuraava päivä 2 dl mehua ja muuten vettä, kävelyä sairaalan käytävillä. Kipuja, paino tippui jo sairaalassa ollessa 5-6kg. Kipulääkkeistä närästystä, sain vain maitomaista lääkettä, arvaa vaan kuinka monta kertaa päivässä hoitajan pakeilla, varmasti todella ärsyttävyyteen asti. Tunnelma osastolla itsellä, anteeksi kun valitan ja olen haitaksi.Pääsin kotiin, ei ruoka maistunut, avanne ongelmat, ripulia, paino laskee ja kuivuin, epätoivoa. SIINÄ ensimmäinen, en jaksa tätä, tämmöstäkö on olla sairas. Mieli maassa. Silti pidin kiitollisuuspäiväkirjaa.

Takaisin sairaalaan pariksi päiväksi "nestetankkaukseen". Ei tämän näin pitänyt mennä.

Toivuin jotenkuten. Solumyrkkyhoidot oli tulossa reilun kolmen viikon päästä leikkauksesta. Rajut iho oireet alkoivat heti. Syöpähoitaja sanoo puhelimessa, että hoidot kusee heti alkuun. Tuntui todella pahalta. Viikon makasin tiputuksen jälkeen kotona sängyssä ja avanteen kanssa olisi pitänyt muuttaa ruokavaliota, en tiennyt, ei neuvottu. Siinä todella vahvaa epätoivoa, onneksi sain yhteyden ravitsemusterapeuttiin ja muutettiin ruokavaliota epäterveelliseksi. Kolaus itsetunnolle taas. Toinen hoito ja taas viikon makasin, toisella viikolla yritin kerätä voimia, iho ongelmat jatkui, jalkapohjat kipeät. Tuli pitkä tauko hoitoihin, veriarvot eivät nousseet toivotulle tasolle. SIINÄ toinen luovuttamisentunne. Syöpä leviää ja antaa levitä, tämä on mun kohdalla tässä. Lopulta pyydettyäni valkosolun nostajia sain muutaman hoidon lisää. Epäily syövän leviämisestä tuli sitten..avanne ongelmat jatkui.. avanne pois..vatsakalvontulehdus, ja silloin ajattelin että kuolisinpa pois, jäisinpä leikkauspöydälle. Silti rukoilin tapahtukoon tahtosi.

Vastoinkäymisiä oli siis koko ajan, ja vatsakalvotulehdusleikkauksesta selvittyäni oli ajateltava että tällä kaikella on oltava jotain suurempaa merkitystä, tällä minun hoitopolulla. Lars-syndroomasta en enää ollutkaan niin järkyttynyt vaikka elämä alkoi olla yhtä "paskaa". Tämä tästä vielä puuttui. Mutta syöpä oli selätetty, se tärkeintä.

Mikä vie tunteet niin alas, ettei jaksaisi. Ruoka ei maistunut, oli myös pahoinvointia, se oli yksi syy, joten käytin hoitojen ajan lisäravinteita ravitsemusterapeutin neuvoilla.(pelasti henkeni) Kehon pettäminen raskaisiin hoitoihin, vihasin kehoani ja syöpää, joka oli päässyt sisääni. Avun pyytämisen vaikeus, taas joudun soittamaan hoitajille ongelmistani, harmitti myös olla vaikea valittaja vaikka hoitajien mielestä olin se harvinaisista harvinaisin. Eikö minua uskottu, kuultu oikeasti. Varmasti sitäkin oli. Epäilyä, ettei muut ulkopuoliset usko tilannettani, siitäkin ikävää fiilistä. Monihan syöpäpolun suorittaa nopeasti ja helposti sekä palaa töihin. Minä en pystynyt, koin olevani huono, epäonnistunut.

Miten nousin tästä kaikesta. Perheeni ja läheisten tuella. He halusivat, että teen kaikkeni että selviäisin. Rakkautta minua kohtaan. Miksi luovuttaisin, jos minua rakastetaan. Opiskelut auttoi selviämään, olin saanut intoa uuden oppimisesta, intoa ehkä mahdollisuudesta tehdä uutta työtä joskus.

Nyt ajattelen. Kiitos luovuttamisen tunteesta. Tiedän miltä se tuntuu ja mitä siinä koetaan. Tuen nyt muita sairastuneita tänään monin tavoin ja tunnistan tuon tunteen myös joskus heissä. Olen luvannut olla rinnalla, jos paha paikka tulee. Joillekin olen "henkisesti" mukana kun tuettava on tiputuksessa tai toimenpiteessä, lataan mieleni antamaan rakkautta etänä tuettavalleni, olen läsnä, vierellä etänä. En jätä, enkä hylkää, en myöskään tuputa itseäni, annan mahdollisuuden myös olla.

Pelottaa ajatella, kuinka moni on luovuttanut siksi, ettei jaksa eikä näe tulevaan tai tarkoitukseen. Voisiko syöpäkin olla opettaja, jotta oppisit rakastamaan itseäsi. Oppisit itkemään surusi, häpeäsi, syyllisyytesi pois. Olen itse itkenyt katkerasti monia asioita 10-20 min, lopuksi nyyhkyttänyt ja saanut lohdun puolisoni halista. Taakka helpottaa ja tulee ymmärrystä ja hyväksyntää asioihin, saa uuden näkökulman ja vahvuutta toimia toisin. Suosittelen kaikille!

Mitä toivoisin sairaanhoidon ammattilaisiin nähden. Ei me turhaa valiteta. Mikä on turhaa? Turhankin takana on joku tunne, pelkoa, surua? Kuuntele ja ohjaa eteenpäin ellet osaa auttaa. Muuten ollaan jatkuvasti päivystyksessä, sitäkö halutaan? Tosin itselle olivat syöpäjärjestöjen hoitajat myös suureksi avuksi, voi kysyä myös heidän mielipidettä ja sitten soittaa päivystykseen, saat tukea sanoillesi.

Sain ja saan rakkautta. Nyt jaan sitä kaikille, jotka sitä kaipaavat. Siitähän tässä elämässä on kyse, rakkaudesta ja rauhasta itseä kohtaan. Rakasta kehoasi, anna sille haleja ja sano rakastavasi itseäsi, ehkäpä alat toimia toisin ja arvostaa "temppeliäsi" paremmin, antaa sille oikeaa ravintoa ja lepoa. Ota vastuu itsestäsi ja toimistasi.

Ja elämä ei ole hallittavissa eikä kontrolloitavissa. Asioita tapahtuu, meidän vaan täytyy mukautua ja sopeutua tilanteisiin. Elää hetkessä ja päivä kerrallaan. Miettiä ongelman tullessa, miten selviän tästä, miten aiemmin olen selvinnyt jostain vastoinkäymisestä. Käytä samoja menetelmiä ja tee itselle mieleisiä asioita.

perhonen_2.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikä nosti "suosta"?

Hylkäämisestä

Keskiviikko 18.1.2023 - Mervi

Aiheena hylkääminen kuulostaa järkyttävältä ja mahdottomalta tapahtumalta. Meillä on jokaisella oma kokemus lapsuudestamme. Sisaruksetkin kokevat asiat erilailla vaikka samassa perheessä eläneet ennen aikuistumista. Paha ja vaikea verrata keskenään sitä, miksi koit jonkun asian noin kun minä en niin kokenut. Jokainen on yksilö ja kokemuskin yksilöllinen. Perintötekijät ja persoonallisuuskin vaikuttavat omalla tavallaan. Se miten meidät on nähty ja kuultu silläkin on merkityksensä.

Myös jostain tapahtumasta johtuen, on voitu hylätä myös itsensä. Kyseessä on voinut olla väärinkäsitys ja väärinymmärrys asiasta. Lapset ovat julmia toisilleen, mutta sekin juontaa siitä mitä ja miten kotona puhutaan toisista ihmisistä.

Tässä on juuri ollut joulu lähellä ja monelle kirkko ja uskonnollisuus on ollut lähempänä kuin koskaan vuoden aikana. Siksi esimerkkinä voisin yleisellä tasolla miettiä vaikka uskonnollisuutta perheessä ensin.

Alenpana myös muutamia muita esimerkkejä, joita pohdin.

Pilkoin viime viikolla sanaa uskovainen, miltä se kuulostaa? Usko vain en? Onko se sinnepäin, totta vai epämääräinen määritelmä? Ovatko he parempia ihmisiä kun muut? He pääsevät taivaaseen ja muut helvettiin. Miten lapsi sen ymmärtää? Puhutaan "olevinaan uskovaisista", puhutaan uskosta, mutta teot eivät kohtaa. Haukutaan, moititaan, arvostellaan toisia ihmisiä siksi kun itse saa moitteita teoista ja puheista. Miten lapsi tämän kaiken näkee, kuulee, tuntee, kokee? Hän voi alkaa kasvaa "kovaksi" kun ei saa purkaa vihaa, jota kohtaa ympärillään. Vihan näyttäminen ulospäin on kiellettyä. Ei myöskään saa muutenkaan näyttää tunteitaan. Niinpä hän hylkää itsensä. Hän ei kelpaa itsenään, hänen pitää muuttua ja olla toisille kuuliainen ja tottelevainen, muuten hänet "hylätään" perheen sisällä. Ja se on pahinta mitä lapsi pelkää, hylkäämistä. Hän rupeaa vaikka suorittajaksi tai pelleksi, jotta hänet huomattaisiin, jotta saisi arvostusta muilta edes vähän. Sisarukset voivat hylätä myös. Koulussa voi jäädä yksin, muuttuu araksi. Tai jos perheessä muuta turvattomuutta eikä siitä uskalla tai voi kertoa kenellekään hylkäämisen pelossa. Miltä kuulostaa tämä näkökulma? Lapsi on aika avuton. Siksi kiusaamista on edelleen kouluissa ja työpaikoilla, jopa perheen sisällä. Ehkä uskovaisuuden nimi voisi kristitty, niinhän se taitaa olla maailmallakin niin.

Katsoin taannoin välinpitämättömästi tv-ohjelmaa, jossa ihmiset olivat tatuoineet itsensä lähes kokonaan, miksiköhän? Isä siinä moitti aikuista poikaansa tatuoinneista, sanoi hyväksyvänsä hänet, mutta puhui toisille moittien poikaansa. Isä ei ollut aiemmin todennäköisesti poikaansa "nähnyt, kuullut" tarpeeksi ja isä "tiedostomattomasti" hylkäsi (oliko syynä ulkonäkö) poikansa ja poika koki että isä oli "hylännyt" hänet, ei hyväksynyt häntä sellaisena kun on. Poika alkoi tehdä itseään näkyväksi tatuoinneilla kun ei kelvannut aiemmin isälle ja isä hylkää häntä lisää, jopa häpeää poikaansa. Isän oma häpeä myös käsittelemättä. Isä/poika suhde voi jäädä vaillinnaiseksi koko loppuiäksi. Siitä tilanteesta ei pääse ollenkaan ellei tiedosta mistä on kyse. Voihan olla, että tulkitsin väärin. Onko lapsena rangaistu jostain kohtuuttoman suuresti?  Kun itse olen kokenut ja tiedostanut hylkäämisen, huomaan sen nyt myös toisissa, tulee myötätuntoa "hylättyä" kohtaan.

Nuoruuden rakkaussuhteissa voi olla hylkäämiskokemus. Sitäkään ei tiedosta itselleen ehkä koskaan. Sitten voi pelätä parisuhdetta. Jos tapaa mukavan ihmisen ja haluaisi olla hänen kanssaan. Alkaa mielessään jo pelätä että toinen jättää, kun toinen pääsee liian lähelle ja toinen näkee mikä onkin todellisuudessa, itsensä kokee mielestään jotenkin vialliseksi. Sitten jättää toisen, ettei tulisi jätetyksi ja hylätyksi. Tai ennakoi, ettei tästä tule mitään ja eikä ehkä tulekaan kun ei anna siihen edes mahdollisuutta. Ehkäpä taustalla on jälleen lapsuuden hylkäämiskokemus tai miksei aikuisenakin koettu.

Se voisiko joidenkin riippuvuuksien taustalla olla hylkäämisen kokemus itsensä tai toisen toimesta voi olla myös mahdollista. Huomionhakua ja pakenemista todellisuudesta? Haetaan turvaa lapsuudessa saaduista itseään haittavista malleista.

Minä olen kirjoittanut omalla kohdallani tästä hylkäämisen kokemuksesta. Olin hylännyt itseni, ja koin, että minut oltiin hylätty. Pahinta kuitenkin tässä oli se itsensä hylkääminen. Siksi, ehkä nuorena teki tekoja, joita myöhemmin katui. Mutta, onneksi olen ymmärtänyt nyt, että siitäkin tässä kaikessa on voinut ollut kyse häpeän lisäksi. Me ihmiset ollaan niin erilaisia, toiset herkempiä ja toiset vahvempia ja onneksi se on niin. Jokainen kohtaaminen voi opettaa ja kasvattaa. Jos siis jossain ihmisessä joku ominaisuus ärsyttää, olisi hyvä miettiä mikä on sen tunteen taustalla itsellä, oletko kokenut mahdollisesti samaa ja tämä ärsytys kutsuu sinua eheytymään, sinä teet valinnan, joko selvität sen tai et.

Miten hylkäämisen kokemuksesta eheytyy. Tiedosta se, minulle on ehkä käynyt näin. Anna itsellesi anteeksi, edelleen halaa itseäsi myötätuntoisesti ja sano, että annan itselleni anteeksi itseni hylkäämisen. Jos pääset mielessäsi tilanteeseen missä se tapahtuma mahdollisesti tapahtui, anna anteeksi myös niille jotka sen aiheuttivat sinulle. Hekään eivät ole tarkoituksella sitä tehneet, ymmärtämättömyyttään ehkä tai eivät ole tienneet miten reagoit tai otat asian. Jo se että senkin tiedostat, anna anteeksi myös heille. Ota yhteyttä heihin, jos mahdollista tai kirjoita kirje. Sekin voi auttaa että kirjoitat kirjeen, muttet lähetä. Polta se ja anna asian olla. Saat tilalle rakkauden ja vapauden. Ellei nämä tavat toimi, hae apua jos koet vielä tarvitsevasi sitä.

Huomaan, että olen kuorinut itseäni tässä kuin sipulia. Kun lähdin kirjoittamaan blogia, en tiennyt mihin tämä omassa prosessina johtaa. Nyt olisin valmis saamaan tietoa siitä, oletko Sinä lukijani saanut näistä mitään eväitä omaan elämääsi? Oletko oivaltanut jotain, saanut ymmärrystä tai saanut vinkkejä arkeesi? Lähetä minulle palautetta, haluaisin julkaista sen myös luvallasi.

Alan tietoisesti nyt itse harventamaan kirjoittelua..katsotaan onnistunko vai kutsuuko intuitio kirjoittamaan edelleen..

Tunnetusta rukouksesta tehty muunnos syöpäpotilaalle ja miksei muillekin.

"Jumalani" sisimmässäni, täytä rakkaudella sieluni. Ymmärrän tarkoituksesi, hyväksyn sen omakseni. Salli minun ottaa vastaan kaikki mitä tarvitsen. Annan itselleni anteeksi kaiken vähättelyn, tuomitsemiseni, kuten annan anteeksi toisillekin heidän tekemänsä vääryyden. Äläkä saata minua unohtamaan ja hylkäämään itseäni. Sillä tiedän, että rakastaessani itseäni suuri rakkaus leviää lähimmäisiini ja ympäristööni. Kiitos

Kuva pixapay Ben Kerckz

birds-g17e3723a1_640.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tiedostamaton tapahtuma

Kaduttaako joku elämässäni

Torstai 12.1.2023 - Mervi

Jotenkin itsellenikin tämä kirjoittaminen ja asioiden auki avaaminen saa oivaltamaan asioita, joita en ole tullut ajatelleeksi aiemmin. Saan siis uusia näkökulmia ja uutta pohdittavaa.

Aiemmin täällä kirjoitin häpeästä. Siitä aiheesta olen menossa viikonloppu kurssille tämän kuun vaihteessa saamaan lisää tietoa ja ymmärrystä. Se oli itsellenikin isompi asia kuin ajattelinkaan. Häpeän tunteen lähellä on mielestäni myös katumus. Tuliko elämässä aiemmin tehtyä jotain sellaista jota häpeää tai jopa katuu. Varmasti tuli ja ehkä aiemmin olen katunutkin. Mutta tehty mikä tehty, sille ei voi enää mitään. Olen ollut jossain tilanteessa tai tapahtumassa jossa tullut ylilyöntejä. Sellaista se elämä on. Nyt ajattelen, kaikki tapahtumat ovat olleet opiksi tai jopa siunaukseksi. Niin piti käydäkin. Tosin nyt ymmärrän syvemmin syyt tapahtumille. Miksi toimin niinkuin toimin.

Olin tehnyt tai jättänyt tekemättä asioita ymmärtämättömyydestä, osaamattamuudesta, pelosta, hallitsemattomuudesta, rohkeudesta ja tulen varmasti edelleen tekemäänkin. Mutta aina voi yrittää korjata asioita menneestä. Siihen tarvitaan taas rohkeutta tunnustaa ja myöntää asia toiselle ja varsinkin itselle. Voin sanoa jopa että olen pahoillani, että näin tuli tehtyä, annatko anteeksi. Tai selittää, ettei ole ollut aiemmin niin rohkea että olisin uskaltanut lähestyä ja sanoa tätä asiaa tai käydä millään lailla läpi, miksi asiat meni niinkuin menivät.

Olen facebookissa vain ryhmissä, mutta kävin henkisen gurumme Tommy Hellstenin sivuilla viime viikolla ja hän oli kirjoittanut sinne yhden lauseen. "Elämä on meille rakkaudella räätälöity vastoinkäyminen". Minusta se oli hienosti sanottu. Kaikessa tapahtumissa myös niissä kaduttavissakin on kyse rakkaudesta jollain lailla.

Esimerkkejä omista katumuksen aiheista, en opiskellut nuorena enemmän ->kiire työelämään, parisuhteen ja perheen tultua-> ei aikaa opiskella, kun mies yrittäjä..selityksiä..

Syöpään sairastuminen katumuksen aiheena, onko mahdollistakaan katua. Mutta jos olisin  voinut tehdä jotain unettomuudelleni aiemmin. Jos olisin hakenut apua henkiseen ylikuormaan  egostani huolimatta? Jos olisi aiemmin selvittänyt välejäni läheisiini. Jos olisin lopettanut suorittamisen ja itseni tuomitsemisen aiemmin, pysähtynyt. Jos olisin, olisin..

Etten nyt jäisi menneisyyteen ja katumukseen. Logoterapiassa sanotaankin että menneisyys on vilja-aitta. Se on ollut ja mennyt niin kuin on tarkoitettukin. Kaikki ne kokemukset ja tapahtumat ollaan tarvittu jotta olemme nyt niitä ihmisiä joiksi olemme kasvamassa ja kestämme kaiken edessä päin tulevan.

MUTTA, minä voin korjata vielä nyt kaiken korjattavissa olevan. Syöpä tuli ja meni, sitä en voi katua, en voi katua ulosteenkarkailuakaan. Ne olivat tarkoitettu minulle. Hyväksyn ne elämääni. Mutta nyt teen ja otan yhteyksiä niissä asioissa jossa voin.

Kerron rehellisesti peloistani ja taitamattomuudustani. Koskaan ei ole myöhäistä korjata asioita. Otan puheeksi vaikka tiedän että siinä pelkona on myös hylätyksi tulemisen riski. Mutta silloin olen kuitenkin kaikkeni tehnyt, vastuu jää vastapuolelle ja se riski kannattaa ottaa. Ja opiskeluuni liittyvät katumuksen aiheeni. Jos nuorena en ehtinyt, pystynyt mieheni yrittäjyyden takia, tiedän että perhearvoni olivat niin vahvat että ne menivät kaiken edellä. Nyt sen ymmärtäessäni olenkin kiitollinen, että näin asiat meni oikein kohdallani. Hyväksyn elämäni sellaisena kun se on ollut. Ja nyt ehdin opiskella, elämäni on mennyt minun tavallani minun näköisesti.

Olin tätä tekstiä pohtiessani ja kirjoittaessani rohkea. Akuutisti tässä mietin ja pohdin kummi-tädin rooliani. Otin yhteyttä puolison kautta tulleisiin aikuisiin kummilapsiini ja kerroin, että jos he ovat kokeneet etten ole tarpeeksi ollut tukena heidän kehityksessään ja kasvussaan. Olisin voinut olla enemmän mukana heidän elämässään. Olen ollut ehkä arka ja pelännyt lähestyä, ollut taitamaton tai ymmärtämätönkin tässä asiassa jollain lailla. Kerroin myös, että olen käytettävissä edelleen jos halua tai tarvetta on milloin vain. Yhteydenotto kannatti, sain heiltä heti ihania vastauksia ja kannustuksia. Riski siis kannatti ottaa ja nyt vastuu jatkossa on heillä itsellään.

On aivan mahtavaa, että jokaisessa päivässä on jotain lahjaa ja opittavaa.

Kuva pixapay. Dieter. Kuva kuvaa hyvin katumusta ja myös "sisäistä vankilaa". Siinä kuvataan se valo ja vapaus mikä tulee kun joku harmittava/kaduttava asia otettu käsittelyyn ja siitä voi jopa päästä henkiseen vapauteen ja jopa rakkauteen.

jail-g4ed3eb100_640.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Edelleen menneessä..kohti valoa

Mitä sanoisin syöpään sairastuneelle tänään

Torstai 5.1.2023 - Mervi

 Syöpädiagnoosin saaminen oli elämäni kammottivan kokemus. Minä 55-vuotias itsestään mielestäni hyvää huolta pitänyt nainen sain shokkiuutisen. Siitä heti kerrottuani perheelleni, läheisilleni ja työkavereille suhtauduin vähän välinpitämättömästikin. Se hoidetaan nopeasti pois ja olen taas entinen Mervi.

Ensimmäinen neuvo tiedon saatuasi. Mene oikeille nettisivuille lukemaan tietoa syövästä. Kaikki syövästä sivuista on hyvä aloittaa.Sieltä löytyy oikeaa tietoa kaikista syövistä ja hoidoista. Googleen ei hakusanana syöpä, saat kuolemantuomion! Tein niin itse ja sain todella pahan mielen.

Tänään mietin näin jälkikäteen entisestä Mervistä ei ole paljoa jäljellä, keho oikeastaan vaan. Syöpä tuli ja muutti elämäni täysin. Vaikeista syöpähoidoista toivuttuani ja yritys työhönpaluusta oli tapa unohtaa tämä elämänvaihe elämässä mutta se ei onnistunutkaan kun sain ulosteenkarkailuvaivan, joka lopulta katkaisi kokonaan kaikki suunnitelmat ja unelmat. Jouduin "sotatantereelle" paperisodan ja yhteiskunnan rattaiden pyöritykseen. Se vaati todella paljon voimavaroja samaan aikaan käyttäessäni voimavarojani Lars-hoitojen tutkimiseen ja hoitoon pääsyihin. Sairaslomilla halusin kuitenkin samaan aikaan opiskella siksi, että ymmärtäisin kaikkea syvemmin. Nälkä saada tietoa vaan kasvoi ja koin itseni kuitenkin jollain lailla "joksikin ihmiseksi". Osasin vastata jopa vaikeisiin kysymyksiin ihmismielestä kun itseni olin jo likoon täysin siihen laittanut. Eläkkeelle pääsy tai joutuminen sekä heittäytyminen elämän vietäväksi oli helpotus. Minun ei tarvitse enää "tapella" toimeentulosta. Kontrollin menetys ja sen hyväksyminen olivat isoja oppeja. En voi enkä hallitse elämääni täysin. Asioita tulee elämässä eteen mitä emme tiedä ja hallitse ja niistä on selvittävä jotenkin eteenpäin. Olihan vastoinkäymisiä jo aiemmin tullut elämässäni ja niistäkin olin selvinnyt, eli usko selviämiseen on oltava.

Siinä ensimmäinen mitä olen oppinut. Usko, että selviät. Minulla oli hoitojen aikaan vessan peilin takana lappu, jossa lukee, elän 88- vuotiaaksi!(on edelleen)

Kerro läheisille ja ystäville tapahtumasta. Siinä karsiutuu jyvät akanoista. Osa ei osaa ottaa vastaan tätä uutista ja päästävät sammakoita suustaan. Heidän omat syöpäkokemukset taustalla ehkä syynä siihen. Hän, joka halaa tai laittaa käden hartiallesi ja sanoo että olen pahoillani sinun tilanteesta tai kuten anoppini sanoi, otan osaa suruun tai miten voisin auttaa sinua, olen käytettävissä jos tarvitset jos osaan, kuuntelen. Ota se myötätunto vastaan. Surullisin tapahtuma tästä oli kun olin sairaalassa hoitojen aikaan ja vanhempi rouva oli vieressäni. Häneltä poistettiin myös syöpä, hän kertoi, että hänen miehellään oli ollut syöpä monta vuotta eikä hän ollut kertonut siitä edes vaimolleen siinä pelossa ettei tämä kestä uutista. Kuinka pahoillaan ja vihainenkin rouva oli siitä että vuosikymmeniä he olivat yhdessä eikä puoliso edelleenkään luottanut häneen eikä hän saanut tukea puolisoaan ollenkaan kuin vasta loppuvaiheessa. Siitä vihasta hän varmaan itse sai syövän itselleen, en tiedä..

Me henki on erinomainen tapa selvitä. Me selvitään tästä yhdessä, kuten mieheni sanoi kun sain diagnoosini. Miksi siis luovuttaisin toisen toivon toivottomuuteeni joita monta kertaa koin hoitojen aikaan. Minulle ilmestyi myös kannattajia muista läheistä, kuuntelijoita, surun vastaanottajia. Otin myös itse yhteyttä aktiivisesti hoitajiin syöpäpkl:lle, kysyin ja selvitin jos jäi epäselviä asioita ja kyseenalaistinkin. Olin yhteydessä usein ihanaan ravitsemusterapeuttiini (pelasti henkeni) kuntoutusohjaajaan ja avannehoitajaan. Syöpäyhdistyksen sairaanhoitajaan, neuvojaan, Minä-syöpä työn Markettaan, joka kantoi myös minua monin tavoin työhönpaluussa. Opiskelukaverini kantoi myös. Työkaverit ja ystävät. Kirjoitin myös vanhoille ystäville kirjeitä sairastumisestani ja sain vastauksia ja lohtua.

Opettelin käsittemään tunteita. Sisälläni ollutta vihaa ennenkaikkea. Se oli ollut kiellettyä kiltiltä tytöltä. Purin sitä esimerkiksi kasvimaalla kääntäessäni sitä syksyllä lapiolla talvikuntoon. Huusin, kirosin ja hikoilin. Itkin, sieluni tuskaa, oikein parkumalla, tuntui välillä että happi loppuu ja lopulta painauduin mieheni kainaloon hakemaan lohtua ja sain sitä. Puhu peloistasi, kuolemanpelko tulee lähemmäksi tässä prosessissa. Anna itkun tulla ja pura ikävät tunteet.

Tee mieleisiä asioita, opettele vaikka jotain uutta. Opettelin kutomaan sukkaa, tein himmeleitä tyttäreni kanssa, innostu uudesta. Luin ja opiskelin. Iloitse pienistä asioista ja naura, se lisää hyvänolon hormooneja, katso kissavideoita, lue vitsejä. Kuuntele mieleistä musiikkia, Schumannin resonanssi on parantavaa musiikkia, aivoille oikealla taajuudella olevaa, muutakin youtubesta löytyy. Liiku päivittäin vointisi mukaan, ulkoilusta saat happea. Ihaile luontoa ja vuodenajan vaihteluita. Opettele leikkimään.

Tarkista mitä syöt ja juot. Vältin hoitojen aikaan sokeria, en syönyt karkkia. Sallin kuitenkin jotain hyvää. Kirjassa "Miten syövästä voi selvityä" käydään eri mausteita ym läpi, jokainen voi uskoa tai ei, ottaa käyttöön tai ei. Itse otin suodatetun veden (sitruunalla, mun vatsa ei kestä sitä enää) mutta vettä käytän edelleen. Kurkuman, jota laitan aamupuurooni, kuivatun nokkosen, yksi hedelmä tai vihannes joka aterialla, valkosipulia (ei mun vatsalle) kombutsajuoma ja joku lisäisi vielä granaattiomenan. Mitään luontaistuotteita en käyttänyt vaikka moni niitä suositteli. Kirjassa muutenkin hyviä ohjeita, joita noudatin.

Vahvista elämänhaluasi, tee meditaatioita, rukoile, ota vastaan ystävien ja ammattilaisten tuki. Juttele ammattilaiselle ellet halua jutella puolisolle tai läheiselle pahimpia pelkojasi, kerro kaikki pelkosi ja epäilysi. Syöpään sairastuneen läheinen, hae apua myös. Sitä saatavilla. Syöpäneuvontahoitajat yhdistyksissä auttavat nykyään myös chatissa, sähköpostilla, puhelimiste. Hae vertaista, ja vaihda jos ei synkkaa ensimmäisen kanssa. Puhu, puhu..lapsille pitää kertoa ja pyydä siihen neuvoja ammattilaiselta miten sen teet. Meditaation opettelu oli aluksi vaikeaa, istua "pahassa asennossa"n. 20 min. Heti alkuun otin youtubesta parantavan meditaation, opettelin sitkeästi kuuntelemaan ja päätin että teen niitä makaamalla ja niin olen tehnytkin ja teen edelleen. Youtubesta löytyy kaikenlaisia versioita. Rentoutus ja hypnoosi ovat itselle kuitenkin mieleisempiä tapoja hoitaa mieltä, voin antaa siinä samalla positiivisia kehotuksia. Syvään hengittely muutaman kerran sisään ja ulos tai normaali sisäänhengitys ja hidas uloshengitys siten kuin puhaltaisit pilliin. Näillä saat itsesi rauhoitettua hoitoihin sekä vastaanotoille mennessä.

Tässä oli yksi TV-ohjelma, jossa suositeltiin beetasalpaajaa heti syöpädiagnoosin saatua. Kysy lääkäriltä onnistuuko, se voisi auttaa mieltä ottamaan vastaan hoidot, olet rauhallisempikin.

Ajattele positiivisia asioita. Näe tulevaan ja haaveile tulevasta. Puhu KUN MINÄ selviän, teen..Käytä mielikuvistustasi, juuri aamulla herättyäsi jää hetkeksi vuoteeseen ja mieti miten hyvät solut tuhoavat pahat solut ja ne menevät vessanpönttöön noustuasi sängystä, tai illalla ennen nukahtamista hengitä syvään sisääsi terveyttä ja puhalla ulos sairautta hetken aikaa. Toivo itsellesi hyvää, tästä tulee hyvä päivä. Jos käyt hoidoissa, kuvittele miten solumyrkky käy pahojen solujen kimppuun ja vie ne pois hikenä, hengityksenä, pissana..

Rakasta itseäsi, sano että rakastat itseäsi, opettele sitä. Halaa itseäsi päivittäin monta kertaa, anna keholle ja mielelle rakkautta, ne kuulee sen. OLET SEN ARVOINEN! Ota muiden halaukset vastaan, halaa pitkään. Hoitojen aikaan ei tarvitse selvitellä vanhoja suku tai perheriitoja ellei jaksa, keskity vain hyvään. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla nyt on. Myötätuntoa siis itselle ja ota vastaan sitä toisilta, opettele ellet osaa vielä.

Nuku hyvin, pyydä lääkäriltä lääkettä jos on univaikeuksia. Uni on tärkeää, se on voimavara päivään ja jaksamiseen, mielenhyvinvointiin. Itse käytin unettomuuteen allergialääkettä ja sitä pystyi ottamaan vielä yölläkin eikä tehnyt tokkuraksi oloani, psykiatri suositteli.

Ohjeita tulee monilta ystäviltä ja tuttavilta. Kiitä ja ota ne vastaan ja sano, että harkitset kaikkea ja kysyt vielä tarvittaessa ammattilaiselta, niin itse tein.

Hae sopeutumisvalmennuskurssille heti kun se on mahdollista, ota puoliso tai läheinen mukaan. Itselle se oli TIMANTTIJUTTU. Saat tukea monin tavoin kurssilla sekä ymmärrystä. Saat myös kuulla muiden tarinoita selviämisestä. Itse tutustuin myös ihanaan Colores ry toiminnanjohtajaan Jenniin ja teemme edelleen aktiivisesti yhteistyötä. Olemme yhdessä tehneet monia asioita tunnetuksi tässä maassa. Lars-syndrooman ja DPD-entsyymi puutos asian esimerkiksi. Mieletön juttu Jenni! Uskoit minuun, kuuntelit ja mikä tulos! Otit myös etärentoutukset kokeiluun ja sitä olemme tehneet jo yli kolme vuotta syöpään sairastuneille ja läheisilleen ohjauksessani. Kiitos Jenni

Kirjoita ylös kaikkea mielessä pyöriviä asioita. Lääkärin vastaanotolla minulla aina oli kysymykset ja vastaukset kirjattu ylös. Pidä päiväkirjaa hoidoista, tunteista, kiitollisuudenaiheista. Saat alitajunnasta pois kaiken näkyväksi. Niitä on mieletöntä lukea vuosia jälkikäteen. Olinpa syvällä, luovuttamassa, kuitenkin selvisin. Näin valoa ja valon, ensin pienellä sähkölampulla, nyt valonheittimellä.

Nyt voin sanoa, tiedän miltä Sinusta tuntuu, mitä ajatuksia Sinulla on, mikä niiden taustalla on. Syöpä ja Lars tuli opettamaan minulle mikä elämässä on tärkeintä ja mikä on minun tarkoitukseni. Ensin piti vain löytää itseni, se pikku-Mervi, joka oli jossain "maailmantuulissa". Nyt olen kiitollinen, että voin auttaa nyt muitakin selviämään kun minulla on nyt annettavaa, ota vastaan. Rakastan itseäni ja Sinua, ja toivon Sinulle kaikkea hyvää ja tarkoituksellista elämääsi.

Pidä toivosi yllä koko ajan ja luota että asiat menee niinkuin on tarkoitettu. Muista myös ajatuksesi, se mitä ajattelet sitä saat..

Loppuun vielä vinkki: Ota A4 paperi, piirrä viiva keskelle paperia ylhäältä melkein alas asti ja kirjoita paperin vasemmalle puolelle ne asiat joista pidät ja ihmiset jotka tuovat ja antavat sinulle iloa. Paperin toiselle reunalle kirjoita ne asiat ja ihmiset joista et pidä, aiheuttavat surua, saavat sinut tuntemaan olosi turhautuneeksi, syylliseksi ja arvottomaksi tai jotka muuten vievät energiaasi. Kirjoita vielä paperin alaosaan kolme asiaa, jotka haluat todella saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana. Kiinnitä paperi jääkaapin oveen ja aloita! Tee enemmän vasemman puolella olevia asioita. Unohda tai leikkaa pois asiat ja ihmiset oikealta. Ole rehellinen itsellesi. Kerrankin Saat olla itsekäs ja ajatella vain itseäsi, ehkä siksi se syöpä tulikin kun unohdit itsesi. Sen vastauksen itse sain, kun kysyin syövältä miksi se tuli elämääni.

Hyvää vointia Sinulle ja läheisillesi.

Kuva Teyssier Gwen Pixapay

ribbon-g8cf94b880_640.png

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Omat kokemukset ja vinkit

Häpeästä

Perjantai 30.12.2022 - Mervi

Kaiken takana onkin HÄPEÄ!

Tunteista käsittelyssäni on parhaillaan häpeä. Olen lukenut Ben Malisen kirjaa Elämää kahlitseva häpeä.

Otan muutamia otteita kirjasta ja lopuksi omia kokemuksia häpeästä ja sen käsittelystä.

Häpeä on inhimillinen tunne eikä siitä tarvitse kokonaan vapautua vaan sen kanssa on opittava elämään.

Voimakkaassa häpeän tilassa ollaan tietoisuuden tilassa, aika pysähtyy, huomio on itsessä, läsnäolevissa ja ympäristössä. Tunteet ja ajattelu ovat herkistyneet ja korostetusti kontrolloidaan itseä. Tunteessa voi olla myös syyllisyyttä ja ylpeyttä.

Nolostuminen ei heikennä itsetuntoa samalla tavalla kuin häpeä

Ylpeys myönteisenä onnistumisesta voi muuttua hallitsevaksi ja näkee itsensä muita parempana, sekin on yritys torjua häpeää.

Häpeä ja syyllisyys kulkevat käsikädessä. Syyllisyys teosta tai jättämättä tekemisestä->epäonnistuminen->riittämättömyys->kelpaamattomuus->HÄPEÄ

-syyllisyys on rajattu tekoon ja siitä puhuminen on hyväksyttävää. HÄPEÄ on kokonaisvaltaista itsensä riittämättömäksi ja huonoksi kokemista.

-kokemus arvottomuudesta estää jättämästä syyllisyyttä aiheuttamaa tapahtumaa taakseen ja sisintä kalvava häpeä muistuttaa yhä uudelleen

VASTA kokonaisvaltaisen kelpaamattomuuden tunnistaminen ja häpeän kohtaaminen auttavat vapautumaan muistosta!

Häpeä on rautahäkki ja suo, joka sitoo ja kahlitsee, painaa alas. Häpestä puhuttaessa käytetään sanoja riittämätön, kelpaamaton, huono, alentunut, mitätön, voimaton, pieni. Koetaan myös loukkaantumista ja epäonnistumista. Ei siis yllä omiin eikä muiden asettamiin hyväksytyksi tulemisen kannalta välttämättömiin tavoitteisiin. Pelkoa paljastumisesta. Häpeän torjuminen vahvistaa häpeää. Se tuntuu myös kehoreaktiona, punastumista ym.

Myötähäpeässä on kyse omasta torjutusta tai tunnistamattomasta häpeän herättämästä häpeästä. Toisen olemus tai käytös saa alitajuisesti kuvittelemaan itsensä vastaavaan tilanteeseen ja seurauksena on häpeän tunne.

Häpeä ja kulttuuri: Uskomukset, tavat, arvot vaikuttavat siihen mitkä aiheuttavat häpeää. Suvuilla ja perheillä on omat häpeänsä. Suomessa epäonnistuminen tai itsensä riippumaton tapahtuma on noloa, esimerkiksi kaatuminen tiellä, sille jopa nauretaan, muualla maailmassa huolestutaan ja tullaan auttamaan.

Lapsuuden ympäristö ja olosuhteet: kokemukset vaikuttavat millaisena lapsi näkee itsensä, kuinka arvokas ja rakastettu on. Toistuvat hylätyksi ja torjutuksi tulemisen kokemukset synnyttävät häpeää joka voi kahlita läpi elämän.

Vanhempien läsnäolemattomuus, kyvyttömyys nähdä lapsen tarpeet, riidat, muu turvattomuus perheessä, luottamuksen puute, alkoholin käyttö perheessä ja sen seuraukset, arjen huolet ja kiireet, sisarukset, kiusoittelu, syyttely, nimittely, vertailu, vähättely, mitätöinti, nöyryyttäminen, rankaisu, pelottelut, täyttymättämät lupaukset, huolenpidon puute, muutot, taloudellinen tilanne, koulu ja opettajat, uskonnollisuus, sairaudet, kuolemalla pelottelu, mielenterveysongelmat, seksuaalisuus, vankilatuomiot, täydellisyyteen pyrkiminen ym, kaikki nämä voivat aiheuttaa jollainlailla häpeää. Suvussa voi olla häpeää jo sukupolvien takaa tai salattavaa ja siitä kielletään kertomasta. Lapsi vaistoaa myös suvun häpeän ja kantaa sitä tietämättään. Jopa vastasyntynyt tietää, että on väärää sukupuolta tai lapsi tietää että oli vahinko syntyessään.

Apua miten pitkä lista häpeän aiheuttajia. Kasvatustavat, joilla on ollut hyvä tarkoitus voi vaikuttaa lapseen monin tavoin heikentävästi. Eipä siis ihme, että on mielenterveysongelmia tässä maassa. Masennuksen ja ahdistuksen taustalla voi siis olla häpeää.

Häpeä vaikuttaa itsetuntoon, jossa kokee avuttomuudentunnetta, itsearvostuksen puutteetta, kelpaamattomuutta ja ne lisäävät taas loukkaantumisherkkyyttä, ja se taas vaikuttaa ihmissuhteisiin ja näkyy alistumisena pari/ihmissuhteessa. Persoonallisuudella, luonteenpiirteillä, tempperamentilla on myös merkitystä miten häpeä koetaan.

Varmasti vanhempana olen käyttänyt osittain noita kasvatusmenetelmiä kun en ole paremmasta tiennyt. Suvun tapa kasvattaa on tullut verenperintönä, mallina ja samoja virheitä toistettu suvusta toiseen. Onneksi yritän nyt korjata lasteni kanssa käymällä läpi näitä asioita.

Omasta häpeästä. Olen sanonut, että syöpä aiheutti häpeää, samoin tämä ulosteenkarkailuvaiva, joka jäi taakakseni. Syyllisyys ja häpeä syövästä ja Larsista. Häpeää eläkkeelle jäämisestä. Olen todellakin tuntenut niin. Mutta olen päässyt pahimmasta häpeästä käsittelemällä niitä. Olen miettinyt mikä minua on hävettänyt aiemmin, nuorena, lapsena. Mikä oli pahin häpeän aiheuttama tapahtuma ja mitä tunteita se herätti ja miten voisin muulla tavalla asian ajatella tänä päivänä. Olisko sillä häpeällä ollut silloin joku hyvä tarkoitus?

Kelpaamattomuuden tunteen tunnistaminen ja häpeän kohtaaminen siis auttaa. Enkö muka ollut vanhemmilleni sitä mitä he halusivat minun olevan, siksi kasvatin suorittajaminän ja unohdin itseni ettei tarvitse nähdä miten mitätön ja arvoton olen. Tarvitsin siis syövän löytääkseni itseni. Mikä olisi Sinun taakkasi, jota kannat?

Olen itse antanut anteeksi itselleni ja kaikille kaiken ja ymmärrän miksi on toimittu siten kun on toimittu. Ymmärtämättömyyttä seurauksista. Täältä löysin myös sen oman kiltteyden, alistumisen ja toisista huolehtimisen seuraukset. Kun ihminen on saatu uskomaan omaan huononmuuteensa suhteessa toisiin, puhutaan sisäistetystä häpeästä. Hän auttaa ja miellyttää toisia, jotta kokisi itsensä arvokkaaksi ja hyväksytyksi ja varttuessaan on alistettu ja muiden hyväksikäyttämä, joka ei ansaitse parempaa kohtelua! Suorittajaminän identiteetti! Tämä kohta kolahti! Tälläinen minä olin! Olen kiitollinen ja iloinen, että opin ymmärtämään nyt lukiessani kirjaa itsestäni lisää.

Kirjassa puhutaan myös vihasta itseä ja toisia kohtaan. Siinä syy joidenkin yllättäviin vihatapahtumiin. Senkin takana on sisäistetty häpeä, jos kovasti moittii itseään. Lapsena on mitätöity, syyllistetty, sorrettu. Ne jotka kääntävät häpeän vihaksi toisia kohtaan, syyttävät muita virheistään ja vastoinkäymisistään. Oman syyn myöntäminen ja vastuunotto saisi tuntemaan häpeää, jota he välttelevät. Viha kertyy iän myötä ja pam..jotain yllättävää tapahtuu, puhutaan, ettei olisi uskonut että toimii tai tekee noin..Eli heitä se pikku-ukko olkapäältäsi helvettiin ja vaimenna se, ota vastuu teoistasi ja myönnä virheesi, et häviä minnekään vaan pääset kahleistasi irti vapauteen.

Lapsi vaistoaa kaiken ja yrittää muuttua sellaiseksi kuin toivotaan, näkymättömäksi, kiltiksi tms ja siten unohtaa itsensä.

Vastuuta vanhempien kasvatuksesta. Vastuuta koulun kasvatuksesta. Lapset eivät ole leluja, he ovat ihmisiä, jotka imevät kaiken ympäriltään ja ympäristöstään itseensä. Lapsi tunnistaa kaiken. Perustele asiat miksi voi tai ei voi. Jos siis perheessä on ongelmia, hakekaa apua. Puhu, puhu, hae apua, älä jää yksin ettet kärsisi myöskään häpeästä, ettei se kahlitse sinua suohon vuosikymmenniksi.

Eli olisiko kaiken tämän päivän nuorison pahoinvoinnin takana häpeä? Häpeää myös koronasta, sairastamisesta, tartuttamisesta ym?

Jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja huolehdituksi juuri sellaisena kun on. On tärkeää saada kokea rakkautta ja turvaa ja kokea kokonaisvaltaista henkistä yhteyttä toisiin niin että he hyväksyvät, ymmärtävät ja kunnioittavat kaikkine erityispiirteineen. Luottamusta myös siitä, että voi näyttää todellisen aidon itsen ja se hyväksytään virheineen, heikkouksineen, epävarmuuksineen ja epätäydellisyyksineen.

Mikä tai kuka voisi auttaa lapsia näissä tilanteissa? Isovanhemmat, muut sukulaiset, naapurit, opettajat, sisarukset. Siis yksi turvallinen aikuinen riittää, jolle voi puhua kaikesta, ja joka tietää perhe tilanteen. Luonto, kotieläimet, mielikuvitusmaailma, kirjat, piirtäminen, tv-sarjat, rukoileminen. Aina on toivoa paremmasta. Aikuisena itsetutkiskelu ja terapia voivat myös auttaa löytämään häpeän taustoja. Opettele myös rakastamaan itseäsi, halaa itseäsi päivittäin ja sano että Olet rakas, tahdon itselleni hyvää ja olla onnellinen.

Itse en enää välitä mitä muut minusta ajattelevat, ihmiset saavat puhua ihan vapaasti. He eivät tiedä millaisessa arjessa elän vaivani kanssa. En häpeä itseäni enää ja jos jotakuta hävettää minun tekemiseni, on ehkä se oma häpeä käsittelemättä. Olen vapaa ja onnellinen, jokainen päivä on lahja, josta voin olla kiitollinen.Voin olla myös lapsenmielinen, jos niin haluan enkä häpeä sitä enää. Mitähän tänään opin ja mitä voin antaa tänään itselleni ja toisille, rakkautta, sitä riittää Sinullekin lukijani..

Tämä on tämän vuoden viimeinen blogini. Olen saanut paljon lukijoita ja huomaan, että tekstini kiinnostaa, loppuviikkoa kohti lukijamäärä nousee eli koen että odotetaan mitähän seuraavaksi tulee. En itsekään aina tiedä etukäteen mistä kirjoitan, kirjoitan intuitioni mukaan tai uneni ohjauksesta. Lämmin kiitos tästä vuodesta kaikille, kommentteja en juurikaan ole saanut, muttei se mitään haittaa, ei ehkä ole uskallusta tai tarvetta ollut siihen. Toivon, että Olet saanut kuitenkin jotain omaan elämääsi uutta ajateltavaa, oivalluksia, toivoa ja jaksamista. Toivon Sinulle uusien oivalluksien vuotta 2023 ja kaikki on mahdollista kaikille.

Hyvää vointia Sinulle, lähetän vielä hoivaavat halit..

kuva Pixapay, Gerd Altmann

woman-g5d289fa2c_640.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kahle ja suon silmäke!

Lasten ja nuorten tilasta

Torstai 22.12.2022 - Mervi

Kirjoitin pariin lehteen mielipidekirjoituksen liittyen lasten ja nuorten tilasta tänä päivänä. Ymmärrän, että lehdet saavat paljon mielipidekirjoituksia ja niistä valitaan vaan mielenkiintoisemmat ja kun omani ei ole ollut kiinnostava heille, laitan sen nyt tänne.

Lasten ja nuorten pahoinvoinnista.

Lähes viikottain saa lukea lehdistä ja nähdä televisiosta uutisissa asiaa lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Terapian tarpeista ja terapiaan pääsystä. Oma ajatukseni on herättää ajattelemaan tämän päivän elämää muutenkin aikuisten maailmassa. Tämä tavoite, suorite, tuottoa maksimaalisesti hamuava yhteiskunta on minun mielestäni yksi pahoinvoinnin lähde. Ihmisen inhimillisyys on unohdettu. Kuka siinä jaksaa hoitaa vielä lapsia siten, että heillä olisi hyvä olla. Vanhemmat tekevät varmasti parhaansa ja suurimman osan valinnoistaan lapset edellä. Mutta mikä hinta siitä nyt joudutaan maksamaan? Vanhemmilla ei ole resursseja eikä voimavaroja myöntää joskus ettei jaksaisi, voi olla paha olla mutta täytyy vaan jaksaa vaikkei haluaisi tai pystyisi. Tekee vaikka sellaista työtä josta ei välttämättä edes tykkää, tekee vain palkan vuoksi. Se ei ole oikea periaate. Tai täytyy näyttää muille että on vahva vaikkei olekaan. Jos myöntää heikkouden niin tulisikin vahvaksi. Avun hakeminen on todella vaikeaa. Se varmasti heijastuu myös lapsiin ja perheiden hyvinvointiin. Pelätään nöyrtymistä, miksi? Menetänkö kasvoni siinä? Minkä mallin annat lapsillesi, lapset kuitenkin oppivat vanhempien mallista.

Miten sitten rentoudutaan? Katotaan televisiota, plarataan kännykkään, syödään ja juodaan mitä sattuu, sitä mikä lohduttaa. Ei läsnäoloa itselle eikä muillekaan. Tämä kaikki lisää epätoivon oloa. Mitä tekisin omalle hyvinvoinnilleni? Olisiko se itsekästä jos jotain hyvää sallisin myös itselleni? Ei, kaikki lähtee yksilöstä itsestä, myös rakkaus. Ellet rakasta itseäsi, et sitä myöskään osaa tehdä sitä toisille. Ota vastuu elämästäsi ja valinnoistasi.

Nyt jonkun mielestä tulee hömppää.. mutta täällä kirjoittaa ihminen jonka vaikeat syöpähoidot vammautti niin, etten pääse kotoa kuin noin kerran kuukaudessa ”ihmisten ilmoille” Olen opiskellut pitkillä sairaslomilla ja työkyvyttömyys eläkkeelle päästyä/jouduttua olen käsitellyt myös omia työuraan ja moraaliin liittyviä harhauskomuksia ja varsinkin itseäni. Autan tänään muita syöpään sairastuneita monin tavoin ja voin sanoa, että elämälläni on merkitys ja se löytyi itseen kohdistuvan rakkauden kautta. Ennen siis elin toisille ja miellytin toisia. Onneksi syöpä pysäytti ja siitä olen monin tavoin todella kiitollinen tänään.

Miten tämä kaikki liittyy lapsiin ja nuoriin. Itse elin samassa suorite elämässä ennen sairastumistani. Olin väsynyt, stressaantunut, nukuin huonosti ja yritin jaksaa vaikken jaksanutkaan. Olin välillä vihainen ja ärtynyt itselleni ja läheisilleni kaikesta, en nähnyt vikaa itsessäni enkä hyvinvoinnissani. Suoritin myös vapaa aikaa, lisää kilometrejä, marjoja, sieniä mikään ei riittänyt. En hakenut apua, sehän olisi ollut nöyrtymistä ja heikkouden paljastumista. Siksi sairastuin. Onneksi lapset jo olivat aikuiset sairastumisen aikoihin. Syöpähoitojen aikaan etsin kaiken mahdollisen tiedon kirjoista, että selviäisin syövästä elävänä. Yksi tapa jonka opettelin oli meditaatio, pysähtyminen itseen päin, hengittely, itsen kuuntelu. Syöpähoitojen päätteeksi valmistuin ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, joka myös auttoi osaltaan selviämisessäni. Selvisin syövästä ja kiinnostuin hypnoosista ja rentoutumisesta ja opiskelin molempia. Olen vetänyt erilaisia rentoutuksia syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen kotoa käsin nyt reilu kolme vuotta suolistosyöpäyhdistys Colores ry ja Kymenlaakson syöpäyhdistyksen kautta teamsillä 1-2x/kk. Palaute jota olen saanut harjoituksista on ollut todella hyvää. Joka kerta kun linjoille tulee uusi osallistuja kerron, että tämä on taito jolla voit lisätä omaa hyvinvointiasi monin tavoin. Rauhoittumista ja rentoutumista hoitoon, hoidon sietoon ja paljon muuta.

Eli yhteiskunnan täytyy katsoa peiliin. Meidän aikuisten on katsottava peiliin ja huomioitava nimenomaan ne meille rakkaimmat ihmiset, lapset. Olemmehan heidät rakkaudesta saaneet, pidetään heitä rakkaudessa, turvassa ja huolenpidossa niin kauan kun he sitä tarvitsevat. Opetellaan myös rentoutumaan oikein, pysähdytään. Youtube on täynnä erilaisia meditaatio ja rentoutus harjoituksia. Niitä löytyy myös Mieli ja Terveyskylän sivuilta. Kokeilkaa, kun sen taidon oppii, muutama hengitys myöhemmin saattaa jo riittää saamaan rentouden tilan ja jo maailma näyttää uudenlaiselta. Lapset ja nuoret tarvitsevat sitä myös, ehdottomasti myös kouluihin ja päiväkotiin tätä oppia. Saadaan luovuus, rentous, oivallus käyttöön ja sillä saadaan ihan erilaisia tuloksia aikaan.

Lyhyin itsensä lohdutus keino on meille kaikille seuraavanlainen. Sulje silmäsi ja halaa itseäsi n.20 sekuntia ja sano itsellesi että olet rakas ja tärkeä ja haluan itselleni ja kaikille hyvää tai pelkästään vaan halaa, sekin jo riittää. Jos halaat puolisoa ja lapsiasi hyvinvointisi lisääntyy jo sitä kautta, tee sitä päivittäin, vähän pitempään kuin tavallisesti, tunne se..Tätä kautta voit jopa saada elämällesi syvemmän merkityksen ja löydät rakkauden. Se olisi paras joululahja ikinä! Ehkäpä se olisi parasta terapiaa kaikille. Halaa lapsiasi, ole läsnä, huomioi ja rakasta..se jälki näkyy sitten seuraavassa sukupolvessakin.

Kirjoitus oli siinä.

Nyt kun joulun ja uudenvuoden aikaan tapaat läheisiä ja rakkaitasi. Halaa pitkään ja kerro  rakastavasi ja että hän on myös tärkeä Sinulle. Voit pelastaa toisen joulun myös vain läsnäolollasi. Ja jos Olet syöpäsairas tai hänen läheinen, ota vastaan rakkaus ja apu, se ei ole sääliä, se on myötätuntoa tai kerro miten haluat toisen ottavan Sinut huomioon ja auttavan Sinua. Rakkautta, halia, puhumista ja aitoa kuuntelua sillä maailma pelastuu..

Kuva on pixapaysta

birds-g914def042_640.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turva ja rakkaus, missä?

Hyvän tekemisestä

Perjantai 16.12.2022 - Mervi

Vuosi lähenee loppuaa ja katson sitä vähän taaksepäin. Olen mukana monessa syöpäyhdistyksessä mukana. Teen erilaisia juttuja. Mua on pyydetty myös erilaisiin juttuihin mukaan. Lähden mielenkiinnosta ja siitä, että mikä tahansa pienikin asia jos voisi syöpäpotilasta auttaa, haluan olla mukana siinä toteuttamassa sitä. Joihinkin juttuihin haetaan ja olen sitten tullut valituksi, en toki kaikkeen pääse ja hyvä niin. Mieheni on seurannut vierestä ja kannustanut minua kaikin tavoin. Paikallisessa yhdistyksessä on ollut antoisa ja tapahtumarikas vuosi. Siinä olen ollut vetäjän roolissa nyt kolmisen vuotta. Kaksi edellistä vuotta olivat todella haastavia koronan takia.

Näin joulun alla monet yhdistykset ja yhteisöt keräävät rahaa toimintaansa, jotta voisivat tuottaa iloa jäsenilleen. Sitä samaa me tehdään omassa yhdistyksessä erilaisilla tapahtumilla. Vaikka tämä vapaaehtoistyö on vapaaehtoista, se on välillä ollut  kuormittavaakin. Olen osannut ottaa asian puheeksi ja siten rajata voimavarani. Työ sinänsä on todella antoisaa ja yhdessä tekeminen ja yhdessä oleminen on ollut sitä parasta vertaistukea itselle ja toisille. Teimme myös kesällä pari retkeä. Valloittavan ja myös syövän sairastaneen Aira Samulinin luo Hyrsylänmutkaan ja Heinolan kesäteatteriin.

Mitä saan tästä. Minä olen tarpeellinen ja mielestäni teen merkityksellistä työtä itselle ja mahdollisesti myös toisille. Koen, että se on myös hyväntekemistä.

Hyväntekeminen ruokkii lisää hyväntekemistä. Hyväntekeminen lisää onnellisuuttani. Jos mieleni olisi päinvastainen, katkera ja vihaa täynnä oleva fiilis tästä kurjasta ulosteenkarkailusta johtuen, tuottaisin toisille sitä samalla ikävää ja pahaa mieltä ympäristööni. Elämä voisi olla kurjaa, mutten halua niin olevan. Olen jo aiemmin kirjoittanut tänne blogiini, että aamulla herättyäni nostan kädet ylös ikäänkuin voittajan merkiksi, tästä tulee hyvä päivä, mitä hyvää minä voisin tänään tehdä itselle ja toisille. Samalla kiitän yöunista ja venyttelen itseni uuteen päivään.

Meillä on mahdollisuus siis valita, mitä haluamme itselle ja ympäristöömme, hyvää vai pahaa. Ole rohkealla mielellä ja valitse kumpi miellyttää Sinua. Se kasvaa mihin huomiosi kiinnittyy.

Olen todella iloinen myös siitä, kun mieheni jää eläkkeelle vuodenvaihteessa ja lähtee mukaan vertaistuki koulutukseen. Hän tulee tuomaan toisille näkökulmaa syöpään sairastaneen läheisen roolista käsin. Siitä, miten hän on jaksanut seurata rinnallani tätä prosessia, tätä kasvuani, selviämistäni. Uskon, että jotain huikeaa on tulossa eikä hänkään jää eläköidyttyään "tyhjänpäälle". Sitä paitsi hän on jo ollut minua kuskaamassa erilaisiin juttuihin, saanut nähdä ja kuulla tarinaani monesta eri näkökulmasta. Nyt on hänen vuoro. Josko sitten tekisimme jotain yhdessäkin? Muistan sopeutumisvalmennuskurssilta yhden pariskunnan, joka kertoi oman tarinansa meille sairastuneille ja läheisille. Silloin ajattelin, voi kun joskus voisimme tehdä tuota samaa..(unelmilla voi olla taipumusta toteutua kun mielikuvissani olen niin ajatellut)

Siis, sen ei tarvitse olla iso asia, josta aloitat. Ajattele vaikka hetki, miltä toisesta voisi tuntua jos rohkenisit kerrankin sanoa jollekin jostain hyvästä hetkestä tai tapahtumasta, jonka toinen sai Sinussa aikaan. Miten luulet toisen reagoivan ja tuntevan? Mitä hän siitä kertoo toisille ja huomaisiko hän mahdollisesti, että hänelle on myös tehty hyvää. Sana kiertää, anna hyvän kiertää ja levitä. Näe hyvää, ole kiitollinen pienistäkin asioista. Toiselle se huomiosi voi olla isompi kuin arvaatkaan.

Tai kokeile vaikka antaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Olemme usean vuoden ajan jättäneet joulukortit kirjoittamatta ja lähettämättä. Olemme tehneet omannäköisen joulukortin lastemme tuella ja lähetämme sen sitten sähköpostilla eteenpäin ja korteista ja merkeistä säästyneet rahat olemme laittaneet Syöpäsäätiölle lastensyöpien hoitoon. Itsestä tuntuu nyt hyvältä tehdä niin.

En usko, että tavara tekee meitä onnelliseksi, ne ovat ne hyvät teot ja huomiot. Sydämestä annetut ja rakkaudella ajatellut jutut ja läsnäolo ovat paras lahja ikinä.

Laitan tässä myös iloa tuottaneen Pentulivestä klipin, joka löytyy Yle areenasta. https://yle.fi/aihe/a/20-10003610 (loppuu vuoden vaihteessa).

Lähetän tässä samalla lukijoilleni jouluntoivotuksemme kuvan muodossa. Ihanaa, kun mieheni suostuu "leikkeihini". Ei elämä ole aina niin vakavaa, onneksi. Tässä joulumuori suukon saa..

Joulumuori_suukon_saa..12.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvä kiertää

Kun ajattelen toisin..

Perjantai 9.12.2022 - Mervi

Miten näen asiat toisin? Miten tunnen toisin? Miten koen toisin? Miten kuulen toisin? Yksi tapa on ajattele uudesta näkökulmasta, uusi taito on siis näkökulman muutoksen taito.

Meidän aivot ovat muokkaantuneet elämämme aikana tietylle "polulle" ja aina me palaamme samalle "polulle" kun emme näe muitakaan "polkuja". Pidämme kiinni omasta kannastamme emmekä ehkä näe asioita toisesta näkökulmasta, esimerkiksi mikä voisi olla toisen mielipiteen taustalla.(esim.lapsuuskokemukset)

Heitän esimerkin. Minulla oli syöpä. Kun sain diagnoosin, se oli valtava järkytys ja shokki. Sehän on normaalia, että kokee niin. Tapahtui siis odottamatonta, jonka pahin mahdollinen pelko on kuolema. Keksin syövälle uuden nimen juuri siksi ettei se nimenä aiheuta minulle ikävää ja pelottavaa tunnetta ja oloa. Annoin syövälle nimen, Taavin, se tuli tahvosta. Puhuttiin perheen ja tuttavien kesken Taavista. Mitä taaville kuuluu, miten taavin sädetys onnistuu, mitä on vielä tulossa jne. Syöpäleikkauksen yhteydessä sain avanteen. Olin kuullut, että joku oli antanut sille myös nimen, joten ristin sen Väinöksi, päätin ryhtyä väinön bussikuskiksi.

Miten nämä muutti minun ja läheisten suhtautumista syöpään ja syöpähoitooni. Todennäköisesti siten, että hoito ei ollut niin pelottavaa vaikka paljon tuli vastoinkäymisiäkin matkan varrella. Kerroin nimenmuutoksista myös hoitopaikoissa, se sai hieman huvittuneen vastaanoton, joten miten luulette hoitohenkilökunnan suhtautuneen minuun? Työkaverit ja ystävät saivat myös tietää nämä nimitykset. Ehkäpä hekin kokivat, että tuo aikoo selvitä tuosta "huumorin" avulla. Luulen siis itse, että aivoni olivat saaneet nyt erilaisen viestin syövästä ja hoidosta ja siksi ehkä pahat "solut" eivät saaneet elintilaa kun en ottanut tautia niin vakavasti. Pelkohan oli itselläkin syövän leviämisestä useaan kertaan hoitojen aikana,  lääkärikin myös pelotteli. Mutta onnekseni pet-tutkimus osoitti, että pelko oli turha ja hoidot saatiin lopettetua siihen paikkaan, vaikka oltiin jo varauduttu jatkohoitoonkin.

Avanne-väinön kanssa oli elämä jatkuvaa "taistelua" monin tavoin ja sille kirosin välillä kaikki mahdolliset kirosanat vessanpöntöllä istuessani, kunnes perheeni kyllästyi jatkuvaan kiroiluuni ja muutin siinäkin tapani. Hengitin muutaman kerran syvään ja sanoin tule rauhassa kaikki mahdollinen nyt ja annoin väinön tuottaa tuloksen loppuun saakka ennenkuin vaihdoin puhtaan pussin. Sekin varmaan "ärsyyntyi" kiukuttelustani ja "osoitti" mieltään. Siis keho, mieli ja tunteet olivat yhtä. Keho ja mieli (alitajunta) kuulee mitä ajattelet ja toimii sitten toivomallasi tavalla.

Kuin kohtalon ivaa..ei kaksi ilman kolmatta. En tiedä miksi keksin miehen nimet alunperin syövälle ja avanteelle. Ehkä siksi kun perheeseeni kuuluu kaksi omaa ja kolme bonustyttöä ja mieheni. En tiedä, mutta avanteen sulkuleikkauksen jälkeen suoli toimi runsaanlaisesti ja sen kanssa tuli ongelmia ja sain tietää, että peräsuolisyöpä hoito voi edesauttaa ulosteenkarkailun synnyssä ja silläkin on nimi, Lars-syndrooma. Kompastuin siihen kolmanteen "miehen"nimeen ja se muutti elämäni täysin. Siitä en tiennyt etukäteen mitään, suomessa ei ollut silloin mitään tietoa siitä. Siskon kanssa etsimme googlesta maailmalta tietoa ja löysimmekin. Hollannissa puhuttiin "jakkarataudista". Enpä oikein osannut siihen mitenkään suhtautua. Kyselin lääkäriltä hoitoja Lars-syndoomaan ja olisin halunnut että se olisi hoidettu yhtä nopeasti pois kuin syöpähoidot olivat olleet. Mutta Lars aiheutti todella rajoittavaa elämää ja varautumista, pelkoa, uhkaa, häpeää, syyllisyyttä. Perheeni oppi sietämään pahaa pierun hajua. En pystynyt edes saunassa käymään etten olisi välillä piereskellyt tai juossut vessaan. Hoidot kyllä tehtiin lopulta, mutta menetin työni ulosteenkarkailuvaivan seurauksena ja pääsin tai jouduin lopulta sairaseläkkeelle. Tosin sain uuden elämän tämän kaiken myötä. Eli päällimmäinen tunne on kiitollisuus, kiitollisuus kaikesta.

Tänään suhtaudun vaivaani välillä välinpitämämöttämästi. Sanonkin tälläistä tämä elämäni nyt on. Yritän siis unohtaa sen olemassa olon. Aina se ei onnistu, välillä Lars valvottaa öitä möyrinnän ja kipujen takia, varsinkin jos olen käynyt jossain ja tehnyt vesiperäruiskeet. Välillä se valvottaa muuten vaan, joskus yöllä pyöritän hulavannetta, jotta saan paineen vatsasta pois. Mutta, miksi ärsyyntyisin itselleni ja keholleni. Jos joku yö valvon toisena nukun ja saan syödä yöllä pullaa, juoda hunajamaitoa ja ottaa Elmeri kanin kainalooni pussattavaksi.

Olisin siis voinut jäädä uhrin asemaan, mutta päätin selviytyä ja nyt voin sanoa, että jopa olen päässyt kukoistamaan.

Tähän kaikkeen auttoi oman näkökulman muutos. Alla muutamalla muu esimerkki ja ajatus.

Loukkaantumisentunne, joka voi olla seurausta rajallisuudesta oppia reagoimaan positiivisesti. Eli meitä ei vahingoita se mitä meille tapahtuu vaan reaktiomme siitä. Eli kokiessasi loukkaantumisentunnetta toisen sanoista tai teoista, juokse lähimmälle roskikselle oksentamaan. Tämä lauseke oli muuten se jolloin "oivalsin" oman loukkaantumiseni alkulähteen ja syyn ja seuraukset. Lottovoitto itselleni!

Masennus, sille uusi sana olisi filosofoija, mietiskelijä, elämän inventaario menossa, on löytämässä tervettä itsekkyytä

Siis

Mieti millä muulla sanalla voit tilanteesi kuvata? Muuta ajattelu-ja puhetapaasi (anna nimi) Puhu asiasta eri tavalla, toisin sanoen, toisesta kehyksestä, uudessa valossa. Mieti mikä voi olla positiivinen merkitys asialla? Ja jos joku ei toimi tee toisin ja siinä on mahdollisuus oppia uutta.

Anna elämän viedä ja esitä oma roolisi hyvin. Kaikki tapahtuu niinkuin on tarkoitettu, ei niinkuin haluat. Ihmisen tulevaisuus on tässä hetkessä. Ota se rennommin.

Jotain näitä ylläolevia ajatuksia olen löytänyt Mattila A. kirjasta Näkökulman vaihtamisen taito, jota luin ratkaisukeskeisen lyhytterapiakoulutuksen aikana. Sieltä tämä oivallus syövän nimen muuttamiseen tuli itselleni.

IMG_20221009_092338.jpg

Kuva on otettu Haikon kartanon uimakopista. Näkö"kulman" muutos voisi olla kuvan nimi säteineen..

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uusi näkemys asiaan?

Opiskelusta etänä ja muutos elämään

Perjantai 2.12.2022 - Mervi

Katson syksyn kalenteria. Joka kuukausi olen osallistunut yhteen tai useampaan etäkurssiin. Koulutuksia on ollut yleensä iltaisin mutta on ollut myös pari ihan päivä kurssia. Lisäksi olen osallistunut useaan webinaariin. Osa liittyy jollain lailla syöpään tai sitten ihan minulle mielenkiintoisiin aiheisiin. Joihinkin koulutuksiin olen kyllä matkustanut päiväksi kuuntelemaan ja oppimaan.

Välillä onkin tuntunut, että onko ollut liikaakin. Mutta juuri päättyneen Hämeen kesäyliopiston kautta järjestetyn ihanan kouluttajan Tuula Masalinin NLP kurssin jälkeen totesin, että se elämän nälkä ja vuorovaikutus, asioiden selvittelyt, itsensä tutustuminen, toisen käytöksen tutkiminen ja ymmärtäminen sekä yleensäkin maailmaa ja nähdä maailman katsomuksia kiinnostaa minua kovasti. Miksi toimimme niinkuin toimimme. Miksi itse toimin niinkuin toimin. Voinko miten helposti muuttaa omaa toimintaa ja miten ja miten se vaikuttaa toiseen. Itseämmehän me voimme vain muuttaa, se on fakta asia.

Oleellisia ovat ajatuksemme ja mielikuvitus, joilla paljon "pelataan" tätä elämää.

Ja ne lapsuudessa saadut uskomukset, tavat ja arvot. Pelot, möröt, uhkat joihin jouduttu tahtomattamme eikä niitä aikuiset osanneet selittää tai tulkita meille oikein. Ehkä ajateltiin aiemmin, ettei lapsi muista tapahtumia. Tai että lapsi selviää kunhan saa kuria ja tehdä työtä, ehkä vähän rakkauttakin. Ja liika lapsen helliminen tai rakkauden antaminen tekee lapsesta hemmotellun, herkän ja tarkertuvan, riippuvaisen vanhemmasta. Olin ylpeänä kantanut viittaa siitä, että työ ja itsensä unohtaminen ovat elämässä tärkeintä. Ahkeruus on kunnia asia. Oli se siihen asti kunnes sairastuin. Miksi kukaan ei sanonut, että kohtuus IHAN kaikessa ja muista huolehtia myös itsestäsi pysähtymällä itsesi äärelle. Laiskuus ja rentous ovat myös tärkeää. Aivot työskentelevät ja työstävät asioita silloin. Kunniaa enemmän laiskuudelle, josta kumpuaa luovuutemme.

Esikouluissa täytyisi jo opettaa miten lohdutan itseäni jos on paha mieli ellei turvallista aikuista ole paikalla. Miten kertoa mahdollista ikävistä tunteista heti aikuiselle. Myöskään ei anneta toisten tulla koskemaan fyysisesti tai henkisesti. Uskaltaisi rohkeasti sanoa, että mene pois, en halua tai tarvitse sinua. Osattaisiin pitää rajat jo pienenä. Jos vanhemmat eivät kunnioita, arvosta ja rajaa itseään, eivät he osaa opettaa sitä myöskään lapsille. Lapsille maailman arvoikkaimmille ihmisille, jotka tulevat kantamaan tätä yhteiskuntaa ja hoitavat meitä tulevaisuudessa. Millä resursseilla, ei millään ellei lähtökohdat ole olleet turvalliset ja rakkauden täyteiset. Lapset tarvitsevat myös perusteluja miksi ei saa tehdä jotain ja miksi saa. Vanhemmat pitää sen perheen "ruodussa" ja rajoihin, niihin johdonmukaisuus. Molemmat kieltää ja sallii samat asiat, jotta lapsi oppii luottamaan aikuisiin. Luotetaanko me edes itseemme?

Jos saisin miettiä mitä toivoisin näin terapeutin ja sairastuneen näkökulmasta nyt. Niin RAKKAUTTA maailmaan enemmän RAKKAUTTA kaikille.

Katsoin tässä opiskeluun liittyvän videopätkän youtubesta. Minulle tuli todella paha mieli hetkestä kun vauva ei saanutkaan vuorovaikutusta äidin kanssa, koin että vauva koki siinä ensimmäisen hylkäämiskokemuksen. Se oli harjoitustapahtuma siinä, ja oli todella vaikuttava ainakin minulle. Suosittelen kaikille katsomaan. Sieltä kaikki lähtee. Vauvalle vuorovaikutus aikuisen kanssa on tapa selvitä hengissä. Vauvatkin osaavat masentua ellei vuorovaikutus toimi, kehitys samalla viivästyy. Ja mitkä seuraukset sillä sitten on.

Turvallinen ja rakkaudellinen koti ja ympäristö. Ellei voimavarat riitä, heti pitää hakea apua, eikä jäädä odottamaan, koska lapsi kärsii. Ei avun hakeminen ole heikkoutta se on vahvuutta mihin tahansa asiaan.

Tästä voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tämä on nyt minun näkemys tähän asiaan tällä hetkellä.

Hypnoosikoulutuksen aikaan ja sen jälkeen olen omaa lapsuuttani ja tapahtumia käynyt läpi. Löytänyt omat pelkoni, uhan ja vihan tunteet jne. Olen saanut ne kohdata ja hoivata niitä pois erilaisilla menetelmillä joihin olen päässyt syvässä rentoudessa tai hypnoosin tilassa. Olen saanut uusia tunteita tilalle. Iloa, riemua, lapsekkuutta ja varsinkin rakkautta. Sydämeni haluaa nyt antaa sitä myös toisille ja huomaan kuinka rakkaus laajenee ja kasvaa.

Siis se kasvaa mihin huomio kiinnittyy, se on tätä NLP koulutuksen ajattelua myös. Mielikuvituksella ja ajatuksilla saadaan aikaan vaikka mitä tuhoa, MUTTA JOS AJATTELISIT POSITIIVISIA ja myönteisiä ajatuksia, mitä niillä saisit aikaan.

Löydä myös henkinen turvapaikkasi mielessäsi, mielimaisema, puolison kainalo mikä vaan ja lohduttaudu siellä ellei toiseen voi siinä hetkessä turvautua. Tai anna itselle myötätuntoa aina kun Sinulla on ikävä hetki. Halaa itseäsi se 20 sekuntia, laita silmät kiinni ja hengitä muutama kerta syvään ja sano mielessäsi kaikki on hyvin, ei mitään hätää, selviän tästä. Tällä saat jo kehon ja mielen rauhoitettua. Tämän voi opettaa jo lapsillekin, eikä ole vaikeaa, vai onko?

Tyttäreni poika on nyt 11 kk. Olen saanut olla hänen kanssaan joka kuukausi muutamia päiviä ja ollaan oltu yhteyksissä myös videopuheluilla viikottain. Olen saanut hoitaa häntä, syöttää, juottaa, leikkiä, lukea, nukuttaa, pestä. Läsnä oloa hänen kanssaan. Iloa, riemua uuden oppimisesta. Sylissä olemista ja myös nukkumista sylissä. Kuinka koskettavaa ja liikuttavaa. Miten monta meditaatiota tai harjoitusta olenkaan itselleni tehnyt siitä kun pieni lapsi on luottanut minuun. Se rakkaus, jota olen saanut häneltä, sen olen laajentanut itseeni, sydämeeni, kehooni, mieleeni kokonaan. Sieltäkö se rakkaus on lähtöisin, en tiedä, mutta nyt se tuntuu todella hyvältä.

Olen myös bonusmummelina saanut kokea reippaan neljä vuotiaan neidin kasvua ja kehitystä vähän kauempaa whatsup videoviesteillä. Äskettäin tämä rohkea pieni kaunis neitonen oli yökylässä muutamia öitä täällä ukkilassa ja mikä riemu meillä oli hänen edesottamuksistaan, viisaudestaan, kehityksestään. Luottamusta myös olla kauempana vanhemmistaan. Me saimme osamme hänen rakkaudesta sekä hän varmasti sai myös kokea että me olemme olemassa myös häntä varten myöhemminkin, kun tämä yhteys on luotu. Miten tärkeää tämä isovanhemmuus on meille. Orastaako se syvä rakkauden tunne näistä pienokaisista meille uudelleen kukkaan heidän myötä, jos näin on, siksi suvun jatkuminen seuraavaan sukupolveen on mahtava juttu.

Syöpä ja Lars-syndrooma ja opiskeluni ovat kuitenkin kohdallani kaikenkaikkiaan lähentänyt suhdetta puolisooni, myös lapsiini, bonuslapsiini ja sisaruksiini. Olen pohtinut suhdetta heihin ja saanut käsitellä kaikkien tuella asioitani ja saanut lisäksi ymmärrystä moniin ja moniin asioihin. Siitä ISO KIITOS kaikille läheisille, rakkaille. Tätä on luultavasti se lähimmäisenrakkaus, josta myös Raamatussa puhutaan. Saatte nyt takaisin sitä mitä Olette minulle antaneet, rakkautta, jos haluatte, kuljen rinnallanne kaikissa tilanteissa aina jos haluatte tai tarvitsette..

..siis sitä miten teen vertaisena syöpäpotilaille. Syöpäpotilaat ja heidän läheisensä ovat rentoutuksissani saaneet pitkin syksyä kokea näitä rakkauden oivalluksia kohti itseä, siis jos ovat halunneet, ja olen jopa lähettänyt sitä "linjoja" pitkin itsestäni ja joku on kuulemma kokenutkin niin..

Syksy siis on antanut paljon. Koulutus on antanut paljon. Itsensä kehittäminen ja kasvu on todella mielenkiintoista. Koskaan ei ole myöhäistä oppia ja "paikata" itseä. Mitä uutta ensi vuonna, jotain jo pilkistää uutta ja mielenkiintoista..onneksi, sillä unohdan tämän faktan, suoleni kanssa lähes jatkuvat ongelmat..

Lopuksi laitan viime keväänä paikallislehdessä julkaisemani vinkin aikuisille, jonka löysin vanhoista arkistoistani.

Mitä lapsi tarvitsee, ja mitä hänestä tulee, tuleeko hänestä onnellinen vai katkera

Lapsi, jota arvostellaan oppii tuomitsemaan

Lapsi, jota lyödään ja saa osakseen vihamielisyyttä, oppii lyömään ja hyökkäämään

Lapsi, johon kohdistetaan ivaa ja pilkkaa, oppii pelkäämään, tulee ujoksi sekä saa huonon itsetunnon

Lapsi, joka saa osakseen epäluottamusta, oppii pettämään

Mutta lapsi, jota kannustetaan ja rohkaistaan oppii luottamaan

Lapsi, joka saa kiitosta oppii arvostamaan

Lapsi, joka saa kokea turvallisuutta oppii luottavaiseksi

Lapsi, jota siedetään oppii sietämään

Lapsi, joka saa kokea ystävällisyyttä, oppii ystävällisyyttä

Lapsi, joka on pidetty, rakastettu ja hellitty oppii tuntemaan rakkautta maailmassa

Lapsi, joka saa osakseeen tietoa, oppii tuntemaan viisauden

Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta.

Lapsi, jolle annat aikaasi, leikit ja Olet läsnä selviää ilman mielenterveyspalveluja tulevaisuudessa.

Olethan lapsen rakkaudella saanutkin elämääsi, turvaa hänen tulevaisuus ja sitä kautta itsekin saat rakkautta myöhemmin. Ole turvallinen aikuinen ja pidä rajat, se on rakkautta lastasi kohtaan.

Jotain näistä ylläolevista opeista en itse saanut jostain syystä, ymmärrän hyvin nyt miksi, nyt paikkaan niitä puuteita, jotta eheydyn.

Kuva on Pixapaysta S. Hermann / F. Richter

swan-g604a39d10_640.jpg

2 kommenttia . Avainsanat: Lapsikin ymmärtää

Kyberhyökkäyksestä

Perjantai 25.11.2022 - Mervi

Kyberhyökkäyksestä.

Kerron, mitä tapahtui. Olen saanut luvan kertoa tästä Teille vähän tarkemmin ja mitä toimenpiteitä olen tehnyt tässä viikkojen aikana.

Minä olen facebookissa vain vertaisryhmissä tukemassa syöpäpotilaita, yhdistysten ryhmissä ja koulutuksiin liittyvissä ryhmissä. En ole ollut kovinkaan halukas olemaan facessa, mutta paljon jäisi asioita ja tietoa saamatta ellen siellä olisi. Olen aika osaamaton facebookissa, enkä aio siihen maailmaan kovinkaan paljon tutustuakaan.

Ongelma tuli nimenomaan facebookissa. Minulla on kaksoisvahvistus käytössä ja kun kirjaudun facebookiin. Minun täytyy laittaa kännykkään tullut numerosarja, jotta pääsen eteenpäin. Tuli tilanne, ettei numeroa tullutkaan, pyysin uudelleen ja uudelleen eri päivinä ja silti en päässyt sisään. Etsin facen ohjeista neuvoja ja tein siellä pyydettyjä asioita. Silti lähes viikko kului enkä edelleenkään päässyt sisään. Lopulta tuli facesta viesti, että mun täytyy laittaa ajokortista, henk.todistuksesta tai vastaavasta kuva heille, epäilin asiaa ja kysyin muiden mielipidettä. Netissä ei varoitusta asiasta, joten otin kuvan, lähetin sen ja pääsin facebookiin. Peitin henk.tunnuksen loppuosan kylläkin.

Mutta mitä oli tapahtunut tämän sulun aikana. Minun whatsupista oli lähetty ikävä haukkamaviesti läheiselle, todella negatiivinen viesti. Hän oli lukenut sen kaksi kertaa, järkyttynyt siitä että minä olin muka sellaisen lähettänyt ja tunnin päästä viesti oli poistettu.

Viikon päästä hän oli vasta kertonut puolisolleen asiasta. Hän oli pitänyt tämän kamalan asian sisällään yksin, kunnes puolisonsa lähetti minulle viestiä varovasti, oletko lähettänyt viestiä viime viikolla ja surunaama oli tässä viestissä. Sanoin, etten muista, miksi kysyt onko jotain sattunut? Tarkistin kännykkäni, ei mulla ollut mitään viestiä asiaan liittyen. Kunnes hän kertoi mitä oli tapahtunut. Olin todella hämilläni ja järkyttynyt, mietin miten tämä on mahdollista? Kerroin sitten facen ongelmista ja silloin lamppu välähti, facebook ja whatsup ovat samaa yhtiötä.

Olin todella pahoillani molemmille tästä asiasta. Soitin sitten virkamiehelle (poliisille) ja hän kertoi, että olemme molemmat joutuneet kyberhyökkäyksen uhreiksi. Hän heti ehdotti, että muutan salasanat joka paikkaan ja tarkistan tietoturva asiat tietokoneista ja kännykästä.

Sitten laitoin viestiä kaikille whatsupissani oleville ihmisille tarkistaakseni etteivät ole saaneet samaista viestiä ja tiedoksi myös heille että se ei ole tosi viesti minulta. Samalla laitoin tännekin varoituksen sanan asiasta.

Olin shokissa. Minä tuen ihmisiä, kannustan, kuljen rinnalla, autan, kuuntelen, teen kaikkea myönteistä ja JOKU halusi pilata mun tekemiseni. Tämä tapaus vei osan minun identiteettini mennessään. Itkin, hain tukea mieheni kainalosta ja sain sitä. Käytin täällä Teille ohjaamia myötätuntomenetelmiä ja menin kohti kärsimystä. Halusin tavata tämän ikävän viestin saaneen ihmisen teamsissä ja kertoa mitä toimenpiteitä olen tehnyt ja edelleen teen. Olin todella pahoillani, olin itsekin saanut särön mieleeni tästä tapauksesta. Otin yhteyttä Rikosuhripäivystyksen chattiin ja sain sieltä todella ymmärtäväistä ja tukevaa palvelua, olin uhri myös heidän mielestään.

Tämähän oli kärsimys, vastoinkäyminen. Olisiko vaihtoehtoni ollut jäädä maahan makaamaan, ottaa syyt niskoille että myöntää, ehkäpä olen tulossa dementtiseksi, etten muista tapahtumaa. Olisin syyttänyt itseäni tapahtumasta, hävennyt, jättäytynyt pois kaikesta. Mennyt piiloon.

Otin vastuun tapahtumasta, menin kohti sitä. En pysty selvittämään mikä tai kuka oli asialla, se ei ole hallinnassani eikä tarvitsekaan olla. Annoin ohjeita muille, etteivät he joutuisi samaa kokemaan, hoidin omaa mieltäni ja otin yhteyttä eteenpäin ammattilaisiin, josta itsekin sain apua.

Menin kohti tilannetta- arvojeni mukaisesti, hoidin mieltäni- tunteitani, olin yhteyksissä toisiin- sain tukea ja myötätuntoa, hoidin itseäni myös rentoutumalla ja hypnoosilla, etsin tietoa ja tein ratkaisuja ja tietysti tein kävelylenkkejä luonnossa-hoidin itseäni myös fyysisesti.

Mikä fiilis mulla nyt on? Olen selvinnyt tästä. Huomasin, että minulla oli tietoturva aukkoja arjessani. Korjasin ne. Ja nyt annan vinkin myös Teille vastasen varalle.

Jos saat joltakin oudon tai ihmetystä aiheuttavan viestin.

1. Tarkista heti onko kyseinen henkilö oikeasti tarkoittanut sen lähettää ja kyseenalaista se!

2. Älä jää yksin asian kanssa, kerro heti toiselle asiasta

3. Tarkista mitä voisit tehdä heti tai mitä voit jättää myöhäisemmäksi

4. Anna tunteiden tulla, älä estä niitä

5. Hoida kehoa ja mieltäsi

6. Hae apua ammattilaiselta ellet tunne selviäväsi

7. Elämä ei ole aina hallittavissa, asioita tapahtuu ja meidän täytyy vaan sopeutua ja oppia hyväksymään ja kasvamaan niiden myötä vastasen varalle.

8. Sain vinkin ja linkin poliisilta tietoturva asioissa. Suhtaudu kaikkiin vähänkin outoihin linkkeihin ja tietopyyntöihin epäillen. Tuossa alla muutama asia.

https://www.pohjantahti.fi/blogit/suojaudu-kyberhyokkayksilta/

Ostin myös omaehtoisen luottokiellon Bisnode.fi.

9. Aina voi miettiä, mitä opin tästä tapauksesta. Monia asioita itsestä ja että opiskelujen tuomat menetelmät toimivat oikeasti arjessa.

10.Vastoinkäymisessä, olipa se mikä tahansa, muuta asennetta, voit aina tehdä toisin ellei entinen toimintamalli auta

Mitäpä tekisit päästäksesi harjun päälle, jos tämä olisi kärsimyksen hetki? Mikä tunne mahdollisesti tulisi jos menisit sitä kohti jollain lailla ja voittaisit sen? Kannattaisiko yrittää?

hiekka.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varoitus ja kärsimys

Itsemyötätunnosta

Torstai 17.11.2022 - Mervi

Sain luvan Ronnie Grandellilta kertoa lisää itsemyötätunnosta Teille. Tässä muutamia tipsejä. Jotain näistä harjoituksista tulen käyttämään rentoutuksissakin.

Itsemyötätunto on sitä, että suhtautuu itseensä ystävällisesti ja sydämellisesti. Kohtelee itseään kuten hyvää ystävää, erityisesti vaikeina hetkinä. Itsemyötätunnolla saavutetaan mielenrauhaa, onnellisuutta, luottamusta tulevaan selvitä vastoinkäymisestä. Luovuus lisääntyy, rohkeutta ja vapautta elää. Yksi myötätuntoinen hetki voi muuttaa päiväsi kulun, monta hetkeä voi muuttaa elämäsi.

Jos Sinun pitää, täytyy tehdä ja kehotat itseäsi jaksamaan, anna silloin myötätuntoa itselle.

Palauta mieleesi hankala tilanne tai vaikea hetki. Mikä auttoi jaksamaan silloin? Miten tuit itseäsi silloin? Kirjaa keinot ylös ja käytä niitä aktiivisesti vaikeina päivinä.

Myötätunto muuttaa aivojasi myönteiseen suuntaan, harrasta ja toista sitä usein niin "pienet polut" päässäsi kasvavat valtatieksi.

Tässä muutamia harjoituksia:

Lähesty kärsimystä myötätunnolla. Kärsimyksessä lisäät itselle reppuusi painoa, ja jos vielä yrität välttää kärsimystä, lisääntyy paino--Sinun täytyy lähestyä kärsimystä myötätunnolla. Hengitä syvään, harrasta liikuntaa, rentoudu, kirjoita, kävele luonnossa, kuuntele musiikkia, harrasta mieleistä tekemistä, lue kirjoja, sauno. Käy asiaa läpi ja analysoi

TAI

Sano itsellesi kärsimyksessä tai vaikeassa hetkessä ensin rauhoittaen hengitystä lämpimällä äänensävyllä. Huomaan kärsiväni, tämä tuntuu pahalta, mieleni yrittää auttaa minua, moni muukin kärsii. Haluan olla ystävällinen itselleni. Olen selvinnyt ennenkin.

TAI

Kokeile näistä jotain vaikeassa hetkessä

1.syvää ja tasapainottavaa hengitystä muutaman kerran

2.kosketa itseäsi myötätuntoisesti, halaa itseäsi tai silitä hartioista vähintään 20 sekuntia

3.tee jotain ylös kirjaamastasi vinkistä, kun koit edellisen kerran kärsimyksen.

4.tietoinen kävely (kirjassa ohjeet)

TAI

Käytä KUN ja NIIN sanoja muuttaessasi toimintaasi.

Esimerkiksi KUN seuraavan kerran ahdistun ja menen jääkaapille, NIIN, PYSÄHDYN (huomaan) ja keskityn hengittämiseen, rauhoitan itseäni (halaan) ja jatkan siitä mitä olin tekemässä.

Itsekritiikistä vähän

Itsekritiikin funkio on syyllistää, nöyryyttää, haukkua, alentaa, mitätöidä, kritisoida. Mieli on siis havainnut uhan. TUNNISTA kritiikki, HERÄTÄ myötätunto jollain yllä olevalla tavalla, halaa itseäsi jne..ja kysy mitä se yrittää saada aikaiseksi, mikä sen viesti on? Tällä keinolla voit tunnistaa myös vihan, ahdistuksen tai häpeän taustat.

Sitten haluan ottaa vielä esille. Mitä toivot tulevaisuudelta? Selkeytä arvosi ja tavoitteesi. Mene kohti tavoitetta ja tiedosta mitä siellä on. Esimerkiksi

Tavoite: onnellinen parisuhde

KOHTI halailua ja keskustelua ja POIS huutamisesta ja arvostelusta.

Toimivasta kommunikoinnista. Löydä toisen mielipiteestä totuus, ole empaattinen

                                            Hae ratkaisuja, esitä kysymyksiä, tuo oma näkemys asiaan

                                            Esitä pyyntö ja kerro sen seurauksista

Se, että voisit joskus käyttää sanoja OLET oikeassa tai VOIN ymmärtää helpottaa kommunikointia toisen kanssa. Yritä asettua toisen saappaisiin, mitä toinen ajattelee tai tuntee.

Miksi kirjoitan tänään tästä. Tämä on minulle nyt ajankohtaista asiaa. Kerron seuraavassa enemmän siitä tietojeni väärinkäytöksestä. Oli onni, että olin juuri tästä sattunut lukemaan, tarttunut hetkeen.

Vielä yksi juttu. Myötätunnon taitoja toiselle ovat halaus, kädestä pitäminen tai laittaminen olkapäälle. Sanot, tämä on varmasti vaikeaa. Kysy, haluatko jutella, kuuntele, tarjoa apua, sano, ettei ole yksin. Itse käytän nykyään sanontaa,  olen pahoillani sun tilanteesta, voinko jotenkin auttaa, olen tässä juuri nyt Sinua varten.

Itsemyötätunto kirjasta löytyy näitä ohjeita tarkemmin ja paremmin. Ja kurssilta sain lisää uusia tapoja auttaa ihmisiä terapiassa, joka on mahtava juttu. Luulen, että suurin osa meistä syövän sairastaneista olisi tarvinnut myötätuntoa itselle paljon enemmän.

Osallistuin yhteen tutkimukseen äskettäin. Minulta kysyttiin, mitä toivoisin sairaaloiden johdon tekevän tukiessaan työntekijöidensä hyvinvointia. Ehdotin, että kaikille opetetaan myötätuntoa, myös johdolle.

Kun sairastuin syöpään, ja se leikattiin pois. Olisin osastolla toivonut, että hoitaja olisi ottanut olkapäästä kiinni, istunut vuoteelleni ja kysynyt, haluatko puhua syövästä nyt, kuuntelen..kukaan ei koskaan kysynyt..ehkä en olisi siinä hetkessä halunnut vielä vastata, mutta mut olisi huomattu myötätuntoisesti ja ehkä toipuminen olisi lähtenyt toisella tavalla liitoon..

pexels-angela-roma-74796982.jpg

Halaan herättyäni itseäni  päivittäin, olen sen arvoinen..

Kuva on Pexelistä:Angela Roma

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ystävällisyys itseä kohtaan

Hetken tarkoituksista

Torstai 10.11.2022 - Mervi

On ne kyllä wau-juttuja nämä hetken tarkoitukset.

Pakko avata lisää, tämäkin on sellainen ilmiö josta en aiemmin tiennyt mitään. Hetken tarkoitukset tuli ensimmäisen kerran vastaan logoterapia opiskelujen aikaan. Meidän piti kuukauden ajan seurata hetkiä, jotka ovat olemassa minua varten mutta otanko sen siinä hetkessä vastaan vai en, huomaanko sen. Se oli uskomatonta, opin huomaamaan niitä ja kirjasin ylös. Nyt näen hetken tarkoituksia usein ja osaan tartun osaan en, riippuen voimavaroistani esimerkiksi. Se ei ole samaa, että lähden johonkin juttuun ja minä joko onnistun tai en onnistu. Se on sellainen ohikiitävä vinkki, joka viestii että tämä voisi olla sun juttu, tartutko siihen, huomaatko sen?

Logoterapia koulutukseen liittyvästä materiaaleista löysin tähän tarkennuksen." Koska jokainen tilanne on ainutkertainen ja siinä oleva tarkoitus on välttämättä myös ainutkertainen, on tästä seurauksena, että mahdollisuus "tehdä jotakin tälle tilanteelle "on ainutkertainen, sikäli kun se on hetkellinen. Kuitenkin vain mahdollisuudet-tilaisuudet tehdä jotakin todellisuudelle-ovat hetkellisiä"

Kerron esimerkin.

Viimeisin minulle vähän isompi hetken tarkoitus tapahtui kuukausi sitten. Olin menossa bussilla hypnoosipäiville ja luin kirjaa Itsemyötätunnosta, jonka olin kirjastosta napannut (huomaa, se hetki) käteeni kun aihe kiinnosti kovin. Kirjan kirjoittajan nimi kuulosti ulkomaalaiselta enkä siihen tarkemmin perehtynyt siihen nimeen. Kirjassa oli todella hyviä vinkkejä itsemyötätunnon herättämiseen ja kun itsekin olen kokenut alemmuutta, kirja alkoi todella kovasti kiinnostaa. Luin kirjan takakannen uudelleen ja etsin tietoa kirjan kirjoittajasta. Hänhän onkin suomalainen tietokirjailija, psykoterapeutti, psykologi ja johtajuuscoach Ronnie Grandell. Yllätyin ensin. Sitten menin hänen nettisivuilleen ja kas ei voi olla totta, hän järjestää kahden päivän koulutuksen asiaan liittyen reilun kuukauden päästä. Sitten katsoin kenelle ne koulutuspäivät ovat tarkoitettu, no ammattilaisille, psykoterapeuteille, lääkäreille, psykologeille jne. Silti laitoin Ronnielle viestiä. Arvelin, että se nappaa jos on niin tarkoitettu, kai hän arvioi olenko kurssille sopiva. Se nappasi. Ja mikä mahtavinta, se järjestetään etänä. Olin luultavasti tervetullut kun kerroin missä tarkoituksessa mahdollisesti käytän hänen vinkkejään.

Pari päivää sitten päättyi sitten nämä intensiiviset koulutuspäivät, jonka teemana oli Myötätuntoisia keskeisiä menetelmiä lyhytterapiassa. Waude, sanon minä. Mitä taas sain tästä kokemuksesta itselleni. Tartuin hetkeen, olin rohkea, otin riskin hylkäämisestä sekä siitä koenko itseni huonommaksi ammattilaisten seurassa, mokaanko ja möläytänkö tyhmää. Mutta, tiedostin itselleni, että olin siellä itseäni varten ja Teitä varten lukijat, jotta voin jakaa taas uutta hyvää Teillekin. Sain luottamusta, koin että sanoillani ja puheenvuoroilla oli merkitystä kurssilla, uskalsin kysyä ja kommentoida, olin erilainen ja vieraassa ympäristössä ja minut hyväksyttiin silti. Sitä paitsi sain käsitellä itsessäni olevaa itsekritiikkiä. Sitä pikku-ukkoa, joka vielä istui olkapäällä, se moitti, haukkui, syyllisti ja aliarvio ja toi esille ettet ole mitään, luulet vaan, mitä sinä täällä teet jne...kuulostaako tutulta? Sain taas uusia työkaluja ja oppeja, rikoin rajojani. Iso kiitos Ronnielle, että sain olla kurssilla mukana. Tämä on minulle isompi asia kuin kukaan arvaakaan.

En siis reilu kuukausi sitten mitä teen, missä olen, mihin hetkeen taas olen tarttunut. Syöpäkokemusko sai tämän elämän nälän aikaiseksi, todennäköisesti, ja siitä olen kiitollinen syövälle myös. Haluan tietää ja oppia, oivaltaa, ymmärtää, nähdä eri näkökulmista asioita ja jakaa asioita muillekin, jotta elämä olisi vähän helpompaa. Tiedän, etten tule koskaan valmiiksi paitsi kuolemassani. Silloin oma elokuvani on päättynyt ja olen valmis. Mutta sitä ennen tartun hetkiin ja nautin elämästä kaikin tavoin. Tosin otan huomioon tämän vaivani, ehkä hyvä että se jotenkin rajoittaa..

Huomaa hetkesi, se voi olla ohikiitävä vinkki, se ei tule koskaan uudestaan. Tartu siihen, etkä voi ikinä tietää mihin se vie, sitä on tämä elämän nälkä.

Pave Maijasen kappale "Elämän nälkä" on kulkenut tässä elämäni biisinä nuoruudesta asti vaikeissa hetkissäni. Sitä kuunnellessa ymmärrän, että vaikeista hetkistä kannattaa nousta ja mistä sitten itsesi löydätkään ei kukaan voi tietää. Itkin taas kuunnellessani tätä, niin osuvat syvälle nämä kappaleen sanat. Kiitos Pave! Olet kantanut minua sanoillasi koko elämäni ajan ja nyt ymmärrän myös sen syvällisyyden.

IMG_20221031_135454.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Huomaatko?

Identiteetti varkaus?

Keskiviikko 9.11.2022 - Mervi

Hei arvon lukijani,

Joku ulkopuolinen on saanut käyttöönsä tietojani ja lähettänyt ikävää viestiä eteenpäin.

Jos saatte jotain epämääräistä viestiä itsellenne, joka epäillyttää, ihmetyttää, oudoksuttaa, kummastuttaa, ottakaa heti yhteys lähettäjään.

Minulla oli viime viikolla ongelmia facebookin kanssa ja whatsupista oli lähetetty viestiä. Nyt kuulostelen kuinka moni niitä on saanut. Minä en ole viestitellyt kenellekään mitään ikävää tai mieltä pahoittavaa.

Minä teen täällä kaikille hyvää ja nyt joku nimissäni on tehnyt pahaa..

Olen ottanut yhteyttä poliisiin ja olen tehnyt muutoksia sovelluksiini sekä tein omaehtoisen luottokiellon.

Olen järkyttynyt.

Kommentoi kirjoitusta.

Vastuusta ja vapaudesta

Torstai 3.11.2022 - Mervi

Logoterapiassa Viktor Franklinin kirjassa Oleminen ja tarkoitus sanotaan vastuusta ja vapaudesta seuraavaa. "Ihminen on vapaa suhtautumaan menneisyyteen vain fatalisesti=kohtalonuskoisesti tai ottamaan opiksi menneisyydestä. Koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa opiksi-eikä koskaan liian varhaista, eli siis aina on korkea aika"

Tyyneysrukous

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa minkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan" Tämä runo on pienellä lapulla terapiahuoneeni pöydällä.

Miksi aloitan tämän päivän tekstini näin? Aloitan siksi, että sain opiskelukaverilta mahtavan lahjan. Hän teki minulle harjoituksen, jonka avulla näin asioita jotka vielä omassa elämässäni ovat olleet taakkana. Tämä on mahtava juttu, että voimme tarvittaessa toisiamme terapoida ja edistää toistemme elämää samalla. Onneksi työnohjausta myös saan aina riippuen mihin sitä milloinkin tarvitsen.

Harjoituksessa tuli esille omasta elämästäni vastuunkanto. Olenko ottanut vastuuta sellaisista asioista, jotka eivät todellakaan kuulu minulle. Miksi olen ottanut vastuun? Se on tullut minulle huomaamatta. Se on voinut tulla oppina jo lapsuudesta tai nuoruudesta. Joku tai jotkut ovat ehkä pyytäneet apuani jostain syystä, olen mielelläni auttanut siinä hetkessä ja huomannut että toinen tai toiset saa siitä iloa. Toisella tai toisilla ei ole ollut rohkeutta kokeilla tai tehdä sitä siinä hetkessä. Olen halunnut siksi ilahduttaa ja jatkanut asiassa vaikkei ole pyydettykään ja jotta muilla olisi hyvä olla ja helpompaa. Sitten olen saanut uuden roolin huomaamattani johtuen avualiaisuudestani ja kiltteydestäni. Olen myös itse joutunut asiasta jotain kärsimään tai jos en ole onnistunutkaan. Olen saanut siitä sanomista, menettänyt jopa yöuneni ja harmitellut että miksi olin ja tein kun asia ei itseasiassa edes kuulunut minulle alunperinkään.

Tätähän tapahtui työelämässä helposti. Joskus esimies kysyikin, miksi sinä teet sellaista jota ei tarvitse tehdä, jotka eivät minulle kuulu edes. Miellytin tietty muita, että minut hyväksytään ja minua arvostetaan. Sitten uuvuin ja stressasin, menetin yöuniani. Valitin miehelleni eikä se mitään auttanut, olisi pitänyt puhua esimiehelle. Olin nössö. Pelkäsin myös hylkäämistä.

Toinen asia, joka tuli harjoituksessa esille oli puhumattomuus kulttuurimme. Emme uskalla puhua asioista toisille siinä pelossa, että toinen loukkaantuu ja pahoittaa mielensä. Miten me sitten voimme olla, annetaanko asioiden olla ja jätetään selvittämättä? Entäs jos toinen sairastuu vakavasti tai kuolee, jääkö selvittämätön asia mieliimme ja harmittamaan että olisi pitänyt silloin hoitaa kun oli vielä mahdollisuus, todennäköisesti jää tai sitten ei.

Tähän sopii nyt hyvin tuo tyyneysrukous, hyväksyä tapahtunut, se on ollut ja mennyt sille ei voi enää mitään. Rohkeutta muuttaa, olisiko nyt aika puhua ja selvittää, voihan olla että kyse on ollut väärinkäsityksestä, väärinymmärryksestä tai lapsuudessa saadusta uskomuksesta. Me nähdään asiat aina eri näkökulmista, turha siitä on kiistellä. Viisaus erottaa nämä toisistaan..siinä tämän rukouksen ydin.

Tapahtunut on tapahtunut, puhuttiinko silloin asioista ja oikeilla nimillä? Rohkeus ottaa nyt puheeksi, puhua ja selvittää koska, jos asia painaa, et pääse siitä koskaan, kun jokua ei ole olemassa joka hoitaa sen. Se olet sinä itse. Tätä on myös vastuu itsestä ja omasta hyvinvoinnista. Ja mikä vapaus ja rauha koittaa kun ottaa ensimmäisen askeleen kohti vapautta ja mahdollista rakkautta.

Mikä siis neuvoksi? Sovi tapaaminen, haluan keskustella. Kuuntele, ole hiljaa ja anna toisen kertoa oma osuutensa keskeyttämättä ja sama toisin päin. Meillä on yksi elämä, meidän on otettava vastuu itsestämme ja hyvinvoinnistamme. Jos joku asia painaa, tee sille jotain tai pyydä apua, sillä kaikki taakat painavat harteillamme ja aiheuttavat unettomia öitä ja sairauksia. Näe keskustelutilaisuus hetki hetkeltä mielikuvissasi ja mielessäsi etukäteen onnistuneena. Muista myös hengittää rauhallisesti ennen keskustelua, jotta mielesi ja kehosi ovat sopusoinnussa puheesi kanssa. Myönteinen asenne, onnistun tässä, olen rohkea. Haluan tätä nyt, haluan muutoksen.

Nyt minäkin irtaudun turhista vastuista ja keskityn omaan hyvinvointiini. Se ei ole itsekkyyttä, se on rakkautta itseä kohtaan. Ja kun rakastan itseäni, osaan ja haluan antaa sitä myös toisille aidosti. Ja jos joku pyytää apuani tai neuvoani, annan mielelläni, koska olen nyt pikkuhiljaa oppinut rajaamaan sen, mikä kuuluu minulle ja mikä ei. Vastuu on ihan eri asia. Eikä minun tarvitse sen takia enää hävetä itseäni eikä muita. Kuinka helpottavaa.

Olen todella kiitollinen opiskelukaverilleni tästä harjoituksesta, aina löytyy itsestä asioita jotka ovat vielä käsittelemättä. Me ollaan keskeneräisiä ja aina on mahdollisuus kasvuun.

Teimme mieheni kanssa pariharjoituksen.(sain sopekurssilta ohjeen) Puhelimet kiinni. Aikaa varattiin puoli tuntia.

Toinen istui tuolilla ja toinen hieroi hartioita. Se joka istui, kuunteli mitä hieroja puhui, eikä saanut kommentoida. Aikaa oli kolme minuuttia. Sitten toisin päin. Voi puhua samasta asiasta tai eri asiasta. Kun hieroin mieheni hartioita ja hän oli hiljaa, en ensimmäiseen minuuttiin saanut sanaakaan, tunsin vahvat hartiat siinä hieroessani, itkin..hän oli siinä minua varten ja kuunteli, se pysäytti. Se oli todella koskettava kokemus. Sitten keskustelimme harjoituksesta vielä jälkikäteen ja huomasimme että se oli todella hyvä tapa oppia puhumaan.

Sopii varmaankin muihinkin perheen tai läheisen välisiin keskusteluihin. Siinä ollaan läsnä ja toista varten. Rakkaus vahvistuu ja sillä jaksetaan kaikki elämän kolhut ja annamme hyvän mallin seuraavalle sukupolvelle puhua ja kuunnella, ellei edellinen sukupolvi sitä osannut tai neuvonut.

Tulla kuulluksi ja nähdyksi, sitä me tarvitaan ja sitä kautta eheydytään.

Olen nyt ottanut opiksi siksi nyt oli korkea aika ja olen vapaa..

perhonen.jpg



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puhutaan..

Ulosteen- ja virtsankarkailijoille tarkoitetusta kurssista

Torstai 27.10.2022 - Mervi

Syksyn kohokohdista.

Pääsin kurssille, joka oli tarkoitettu ulosteen- ja virtsankarkailijoille. Finnilco järjesti sen etänä ensimmäistä kertaa. Kurssitapaamisia on kuusi, ja meitä osallistujia on alle kymmenen. Siellä on kaksi vetäjää aina paikalla. Ensi kerralla on päätös ilta ja yhteenveto kurssin annista.

Mitä olen kokenut tällä kurssilla. Minut on nähty, minua on kuultu. Minä olen saanut oikeaa tietoa. Olen saanut ohjeita ja vinkkejä eri ammattilaisilta. Olen saanut vertaistukea. Olen tehnyt tehtäviä, oppinut ja oivaltanut. Välillä vähän itkenytkin. Saanut vinkkejä myös parisuhteeseen sekä fyysiseen että henkiseen jaksamiseen.

Mikä on vertaistuen merkitys syvällisemmin. En ole yksin, tunnen ihmisiä jotka ovat kokeneet vastaavaa. Heillä myös samoja tunteita harmitusta, häpeää ja syyllisyyttä. Emmekä ole onneksi pohtineet miksi minulla on tämä sairaus. Henkinen työstö tästä on vasta alkamassa ja mitä tuloksia tästä seuraa osallistujille on vielä arvoitus. Mutta uskon, että me kaikki olemme saaneet paljon. Rohkeutta myös kertoa tästä.

Olen todella kiitollinen, että pääsin kurssille. Kiitos osaaville järjestäjille, vetäjille, luennoijille. Toivon, että vastaavassa tilanteessa olevat saavat omansa kurssinsa. Enemmän tällaista tukea kaikille mielessään pohtiville sairastipahan mitä tahansa. Tässä etänä osallistumisessa on myös se etu, että voit olla vain kuulolla, eikä tarvitse kommentoida ellei jaksa tai kehtaa. Oppii kuitenkin jotain.

Sattui tässä kurssin aikana myös olemaan viisi vuotis syöpä kontrolli. Verikokeet ja tähystys. Kaikki oli kunnossa. Siitä todella onnellinen. Miehenikin pääsi katsomaan "suoltani" tutkimushuoneeseen ja tuntee minut nyt myös "sisältäpäin".

Satuin sitten lääkäriltä kysymään, onko minulta peräsuoli poistettu..Kun kurssilla heräsi epäilyni. Lääkäri näytti videolta. Tässä on peräaukko ja siitä suoraan on paksusuoli eli peräsuolta ei oikeastaan ole. Järkytys siinä hetkessä, kaikki nämä vuodet olen olettanut että se on siellä ja että odotan vain hermojen kasvavan. En ollut osannut kysyä asiaa aiemmin, minun vikako se on.. ei todellakaan. Avanteesta puhuttiin lääkärien kanssa vuosia sitten, mutta vakavan suolentukoksen jälkeen sekin asia on jätetty unholaan, kiinnikkeet syynä. Tämänkin asian työstä alkaa ja se on hyväksyttävä. Pääsen päiväksi joskus pois kotoa ja se on sitten luksusta tyhjennyksien avulla. Onneksi on elämän aikana ehtinyt matkailemaan maailmalla, joten en jää mistään paitsi enää. Ja aina voin haaveilla kuitenkin ja mennä kohti tavoitteitani. Niitä on oltava etten eläisi päämäärättömänä säntäillen pitkin poikin. Kohdistan isomman huomioni nyt lapsiini, bonuslapsiini, lapsenlapsiini, läheisiini, ystäviini ja jatkan syöpäpotilaiden ja läheisten tukemista parhaani mukaan samalla oppien ja oivaltaen jotain myös itsestäni.

Kurssilta sain parisuhteeseen sain ihanan vinkin. Kun olette menossa yhdessä nukkumaan. Kääntäkää kasvot tyynyillänne toisianne kohti ja katsokaa toisianne silmiin hetken aikaa, voitte koskea kädellä kasvoista mutta älkää puhuko mitään. Sitten hyvänyön suukko ja toivota hyviä unia rakkaallesi. Ja halaus on paras lahja molemmille, tehkää sitä päivittäin niin mekin teemme..

Tämä ihana kuva on Oslon taidemuseon edestä. Se on todella koskettava patsas. Seuraavana vuonna muistaakseni sairastuin syöpään..ja nyt tälle kuvalle tuli tarkoituskin.

hALAUS_2.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vertaisuuden merkitys

Tunteista

Perjantai 21.10.2022 - Mervi

Ajankohtaista ja asian avaamista myös Teille lukijani minun näkökulmasta kuinka tunteitani käsittelen, josko Saisit Sinäkin vinkkejä omaan tunnetyöskentelyysi.

Olen ollut mukana tässä noin vuoden aikana useamman kerran mahtavan opettaja Tuula Masalinin Nlp- etä tutustumisilloissa. Toissa iltana käsiteltiin tunteita, en tiedä heräsikö itsellä joku asia sen illan jälkeen käsittelyyn, mutta kerron mitä tapahtui eilen.

Mieheni otti pois tuossa pari viikkoa sitten selästäni punkin, joka oli kaivautunut jo vähän syvemmälle selkänahkaani. Tähän liittyvä hoitoketju sai tunneryöppyni aluilleen. Siihen tuli rengas ympärille ja hain siihen hoitoa, joka ei mennyt ihan niinkuin minä olisin halunnut.

Lopulta asian hoiti tuttu lääkäri, jonka toiminta sai minut tunneryöppyni valloilleen ja palaamaan syöpähoidoissa ja Larsin toteamisen aikana kokemiin ikäviin tunteisiin ja lopulta tunteiden syvempiin lähteisiin.

Tutun lääkärin soiton aikana alkoi itkettämään ja lääkäri sanoi, että älä nyt itke, sanoin itkenpäs, koska se helpottaa. Asia saatiin hoidettua ja puhelun päätyttyä aloin itkemään lohduttomasti. Aluksi heijasin ja paijasin itseäni ja sanoin, ettei Mervi-rakas ole mitään hätää, asia on hoidettu nyt. Kaikki on hyvin. Sitten mietin, mitä neuvoisin toisen tekemään tässä tilanteessa ja mikä on toiminut minulle kun olen alamaissa eikä puoliso ole paikalla. Soitin isosiskolleni, hänelle, joka on aina jaksanut ottaa kaikki tunteeni vastaan. Kerroin tilanteeni ja ymmärsin, että koin ne samat tunteet kun syöpähoitojen aikanakin, arvottomuutta, turvattomuutta, hylkäämisen pelkoa sekä luovuttamisen tunnetta.

Tiesin, että näillä tunteilla on syvempikin lähde kuin nämä syöpähoidot ja Lars-syndrooma. Olen lapsuudessa ja nuoruudessa nämä samat tunteet kokenut ja ne ovat jääneet edelleen käsittelemättä. Vanhemmissani ei ole ollut vikaa. He ovat tehneet siihen aikaan ja niillä omilla voimavaroillaan parhaansa ja se miten heitä on kasvatettu ja heidän tunteitaan otettu huomioon, on heijastunut myös minuun.  Nyt voin katkaista tämän ketjun, tiedostaessani asian. Tiedän mitä nyt seuraavaksi teen, hoidan nämä alkulähteet itsekseni rentoutuessani tai itsehypnoosissa. Tunteita voidaan käsitellä myöhemmin, palata niihin ja käsitellä pois. Siihen Tuulakin antoi vinkkejä lisää.

Mistä siis oli kyse, miksi näin tapahtui. Ensinnäkin, olen ollut nyt erilaisissa jutuissa, opiskellut ja ollut mukana pääasiassa etänä, tehnyt kaikenlaista, eikä ole ollut niin sanottua tyhjää päivää, nolla päivää. Sitten tyhjennykset, joita joudun lähtemisten takia tekemään, valvottavat kipujen ja möyrinnän takia. Olen siis ollut stressaantunut rentoutuksistani ja itsehypnoosista huolimatta. Nyt tästä tapahtumasta oppineena aion jatkossa pitää yhden nolla päivän ja jos tulee tyhjennyksiä tehtyä,jonkun lähtemisen takia, silloin pidän viikossa kaksi nolla päivää. Kehon ja mielen on saatava levätä. Luen ja teen itselleni mieleisiä asioita, keskityn itseni hyvinvointiin.

Siis tämä kokemus oli erittäin avartava myös itselle, olen kiitollinen että sain kokea tämän ja opin myös jotain uutta itsestäni sekä ymmärrän mitä pitää tehdä jatkossa.

Tunteita siis tulee ja niitä menee, ja ne ovat meille hyväksi. Ja niihin voidaan vaikuttaa. Puhuminen on aina hyvästä, se avartaa näkökulmaa ja aina mieti, mitä neuvoisit parhaalle ystävällesi tässä tilanteessa tekemään.

Tunteet viestivät meille asioita joita emme aina tiedosta. Mutta niitä täytyy oppia käsittelemään, eikä vaan hyväksyä, että olen aina ollut tämmöinen, enkä voi muuttua. Usein itselleni riittää, että laitan silmät kiinni, hengitän syvään muutaman kerran ja laitan käden siihen kohtaan kehoa missä sen tunnen sen tunteen, myllään mielessäni siinä tunteessa noin kolme minuuttia, mitä kaikkea olisi voinutkaan tapahtua jne ja kun avaan silmät, yleensä saan oivalluksen ettei asia ollutkaan niinkuin kuvittelin, se olikin ihan jotain muuta. Kokeilepas huvikseen.

IMG_20200712_093022_977_sateen.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suojelee meitä

Rajoista

Perjantai 14.10.2022 - Mervi

Mitähän rajat tarkoittaisi meidän arkielämässä? Ketä varten niitä tarvitaan? Ovatko tarpeen?

Eipä sitä aiemmin itsekään ymmärtänyt rajojen merkitystä omassa elämässä. Me luullaan, että meitä rakastetaan kun annamme toisille kaikkea kun vain pyytää milloin kauniisti ja joskus taas ei niin kauniisti. Emmekä kieltäydy kun toiselle voi tulla paha mieli. Toiselle ei haluta tuottaa pettymystä mutta itselle kyllä tuotetaan se helposti. Itsemme siis täysin unohdetaan. Miksi? Varmaan siksi, kun meidät on kasvatettu olemaan kiltti ja miellyttäjä, jotta toisella olisi hyvä olla.

Mutta onko sillä toisellakaan hyvä olla jos toinen aina myöntyy, antaa periksi ja käyttää hyväksi. Tai ei se hyväksikäyttäjä edes huomaa mitä toiselta vaatii tai odottaa, hänhän haluaa vaan helpottaa omaa elämää jonkin asian vuoksi. Ehkä siksi että on itse epävarma, ei osaa, ei halua perehtyä asiaan, on välinpitämätön. On siis selvinnyt tähänkin saakka niin. Eikä siis tarvitse ottaa vastuuta kun toinen on jo tehnyt sen.

Koemmeko olevamme velkaa toisillemme jostakin teosta tai tapahtumasta ja se on jäänyt jatkuvaan käyttöön. Onko toinen pelastanut joskus pulasta ja luvannut auttaa jatkossa ja sekin on jäänyt päälle. Vai tietääkö toinen itsestä salaisuuden ja haluaa siksi aina olla toiselle mieliksi ettei salaisuus paljastu.

Jos näitä asioita on jo oppinut tai omaksunut lapsuudessa tai nuoruudessa, ei välttämättä koko elämän aikana huomaa, että tätä tapahtuu tiedostamatta puolin ja toisin koko ajan. Ja tietysti se voi jatkua parisuhteessa, ystäväpiirissä, sisarussuhteissa, työssä ja harrastuksissa, kaikessa.

Eikä siinä mitään, ellei huomaa tai tunne että tämä hyväksikäyttö nimenomaan ärsyttää, harmittaa, tuntuu pahalta. Eikä edes tiedä sitäkään miten siitä pääsisi eroon. Antaa vaan sen jatkua. Luovuttaa, miksi?

Ne ihmiset, jotka ovat uskaltaneet jo kouluelämässä pitää rajansa ja puolensa ovat olleet pelottavia ja uhkaavia. Sellaisiahan me ei olla haluttu olla. Puolensa pitäjät siis olivat jo silloin itsevarmoja, tiesivät mitä halusivat. He siis näyttivät tunteensa, eivätkä padonneet niitä. Me kiltit sitten mumisimme itseksemme, emmekä osanneet purkaa ikäviä tunteitamme mitenkään kun kukaan ei opettanut sitä eikä se ollut sallittuakaan.

Kummatkohan pärjääjät paremmin elämässä? Vai onko siihen mitään mittaria millä se arvioidaan? Naapuriarviot, lähipiiriarviot, työkaveriarviot, vanhempien arviot? Kunhan kunnialla työtä teet ahkerasti olet arvokas. Millä kunnialla? Apua, kirkonkunnialla? Ettei tarvitsisi kenenkään hävetä, niinkö, anna periksi niin on kaikille helpompaa, älä pidä puoliasi ettei kukaan suutu tai pahoita mieltä. Voi sytytystulppa sanon minä!

Olen viime aikoina pitänyt rentoutusharjoituksissa mukana tätä raja teemaa. Kuvittele itsesi vahvaan kuplaan, jonne ei kenelläkään muulla ole pääsyä, se on sinun turvapaikkasi. Jos joku yrittää tulla rikkomaan rajojasi, uhkaamaan, pelottelemaan, haukkumaan tms. Kupla laajenee ja pingottaa sanojan sanat takaisin sanojalle. Jos taas päästät rakkaasi, läheisesi lähelle, kupla supistuu ja saat siitä voimaa pitää uhkaajasi ulkopuolella. Näe tätä kuplan käyttöä usein mielessäsi ja vahvistat itseäsi, uskallat jopa vastustaa hyväksikäyttäjää sanomalla. Kiitos luottamuksistasi, mutta en enää jaksa, minulle riittää.

Mistä tässä voisi olla loppujenlopuksi kyse? Rakastatko itseäsi, vai luuletko rakastavasi? Tiedätkö mitä se itsensä rakastaminen on? Ei se ole itserakkautta, eikä egon kanssa mitään tekemistä. Vai onko itsensä halaaminen tai koskeminen ollut kiellettyä, nyt salli se. Ole rohkea ja opettele jotain uutta ja arvokasta itselle. Kokeilepa lyhyttä harjoitusta, ole itsellesi ystävällinen ja myötätuntoinen nyt.

Laita silmät kiinni, halaa itseäsi hartioista tai silitä itseäsi olkapäistä parikymmentä sekuntia, miltä tuntuu? Sano vielä, että olet todella rakas, ja haluan itselleni kaikkea hyvää. Tee tätä usein, tee siitä rituaali, joka päivä. Ajattele vain 20 sekuntia, seuraa ja huomaa miten tämä vaikuttaa itseesi, hyvinvointiisi ja rajoihisi. Kokeile vaikka siinä hetkessä kun "uhkaajasi" lähestyy tai tiedät tapaavasi hänet.

Tästä miellyttämisestä ja kiltteydestä olenkin jo kirjoittanut aiemmin täällä blogeissani. Ja siksi toistan, olin miellyttäjä, alistuja, kaikkien vietävissä oleva loppuunpalanut ihminen, jolla ei ollut rajoja. Vihasin itseäni kun en pitänyt puoliani ja myös siksi sairastuin syöpään. Mutta nyt kiitän syöpää siitä, että se tuli ja muutti mun elämän. Nyt on rajat, tiedostan ne ja uskallan sanoa EI, en jaksa, en ota, en halua, enkä häpeä sanoa enää näin. Toinen ehkä arvostaakin sitä että osaa ja uskaltaa vastustaa ja tarvittaessa voi perustella kieltäymisen. Oppiessani rakastamaan itseäni sitä on ollut nyt ihana antaa myös toisille.

IMG_20220825_1616052.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsensä kunnioittamista

Onnistuminen

Perjantai 7.10.2022 - Mervi

Onnistumisen vastakohta on tietysti epäonnistuminen. Mutta mitä on epäonnistuminen. Itse asiassa onko sitä edes olemassa. Sehän on vain tapahtuma, joka meni toisin kuin oli ajatellut. Olinko valmistautunut hyvin vai sinnepäin. Jos mietitään tilannetta elämässä joka onnistui niinkuin halusin sen menevän, täytyy muistella mitä teki sillä lailla joka edesauttoi siinä.

Sain viestiä ystävältä, jolla on elämässä vaikea vaihe menossa. Kun tapasimme kesällä olin läsnä ja kuunteleva, juteltiin niitä näitä ja kerroin jotain ohimennen omasta arkisesta ongelmastani. Nyt hän ilmoitti, että hän on onnistunut selättämään yhden hänen arkisen ongelmansa. Hän oli todella onnellinen ja iloinen asiasta ja niin olin tietysti minäkin. Mikä sen sitten sai hänellä aikaan? Ehkä esimerkkini tai ehkä se että hän huomasi, että hän voi itse omilla voimavaroillaan tehdä jotain asian eteen. Olinko kannustanut häntä ja rohkaissut huomaamaan itsessään ne voimavarat, jotka olivat olleet piilossa vaikean elämänvaiheen takana.

Me ollaan liian kuormittuneita arjesta, uutisista, huolista, elämänkulusta. Aika kuluu eikä tiedetä mihin se menee. Työhön, harrastuksiin ja ehkäpä se suorittaminen on myös tullut arkeen ja kotiin. Joka paikassa toitetaan että näin pitäisi elää, jotta olisi onnellinen ja pysyisit terveenä. Ei kaikilla ole samoja lähtökohtia, eikä ole malleja omasta perheestä. On sairautta, köyhyyttä, koronaa ja nyt vielä Ukrainan sota vie ne vähätkin voimavarat, kun on pakko tietää mistä puhutaan. Itse vältän ikävät uutiset lehdistä ja televisiosta, ei mun tarvitse kaikkea tietää, maailma kulkee omaa rataansa ja meidän pitäisi kulkea omaa rataa tai polkua. Sinne hukkuu ne voimavarat maailman seuraamiseen ja vertailuun, oma elämä unohtuu.

Miten pääsee pois tästä oravanpyörästä? Pysähtymällä, tiedostamalla. Katsopa hetki itseäsi mielessäsi katosta käsin, mitä teet ja miltä tekeminen näyttää. Oletko läsnäolevana siinä? Huomaa tekemisesi, onko järkevää, tarvitseeko minun aina, voinko löysätä ja mitä tapahtuu jos en tekisikään jotain joka on PAKKO tehdä, saanko siitä turvaa. Onko pakko, kuka käskee, äitikö? Enpä usko, SE olet sinä itse.

Pysähdy nyt ensin. Mieti sitten missä menet ja mitä todella haluat elämässäsi? Päätä ottaa eka askel kohti tavoitettasi. Muistele ensin jotain pientäkin onnistumista, mitä voimavaroja sinulla silloin oli käytössä, oliko periksiantamattomuutta, rohkeutta, taitoa, luovuutta, kekseliäisyyttä tai jotain muuta? Ota ne samaiset voimavarat käyttöön nyt elämässäsi, tulet onnistumaan ja epäonnistuminenhan on vain yksi matkalla oleva haaste, jota et tullut ottaneeksi huomioon. Se voi olla vaikka tapahtuma, jolla estit isomman vahingon tapahtumasta.

Eihän minullakaan elämä ole mennyt aina toiveen mukaan, tulee aika ajoin epäonnistumisia ja ikäviä tapahtumia, vastoinkäymisiä. Mutta en enää kaadu niihin, pysähdyn ja kuuntelen itseäni, mietin miten tästä eteenpäin. Voinko korjata jotenkin vahingon, otan vastuun, pyydän tarvittaessa anteeksi. Se meni niinkuin meni, opinpahan taas jotain uutta, tästä menen eteenpäin. Aina on uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Muista ajatuksillasi on suuri voima, jos vellot negaatiossa tästä tulee huono päivä, niin tuleekin, epäonnistun ja näin tapahtuukin. Käännä ajatuksesi onnistumiseen ja huomaa se, hei tämä meni hyvin ja jäi hyvä mieli ja lähde uudella ajatuksella aamuisin liikkeelle. Onnistuin ja onnistun jatkossakin.

Pysähdy, ota voimavarasi käyttöön, aktivoi ja huomioi ne ja elä omannäköistä elämää. Rakasta ennenkaikkea itseäsi, Olet sen rakkauden arvoinen. Ja se lisää Sinun hyvinvointiasi monin tavoin ja heijastuu myös muihin, eikös kuulosta hyvältä?

kala2.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Huomaa ja tiedosta

Rohkeudesta

Perjantai 30.9.2022 - Mervi

Miten juuri minä tässä istun ja kirjoitan ajatuksiani, tuntemuksiani ja oivalluksiani? Olen pitkän tien kulkenut ja en todellakaan viisi vuotta sitten olisi itsestäni kuvitellut mitään tällaista. Täytyy myös itseäni vähän onnitella rohkeudesta, että tuon Teille tietooni syvimpiä ajatuksiani ja samalla toivon, että myös sinä rakas lukijani huomaat, että elämässä myös sinulle kaikki on mahdollista, jos vain niin haluat.

Olen tarvinnut hurjasti rohkeutta astua koulunpenkille 54-vuotiaana. Halusin muutosta elämääni. Olin ja elin negaatiossa. Nukuin todella huonosti, joskus en minuuttiakaan kun menin töihin. Kieriskelin itseinhossa ja ärsyynnyin kaikesta kaikille, lähinnä rakkaalle puolisolleni. (olen anteeksi pyytänyt ja saanut anteeksi) Töissä olin kuin ei olisi mitään tapahtunut. Unettomuuttani hoidin suomalaisittain tavanomaisesti, ottamalla muutaman lasin viiniä, kun se on terveellistä verenkierron kannalta ja varsinkin kun sepelvaltiomotautia on suvussa, näin selitin itselleni. Se ei riittänyt enää jonkun ajan kuluttua, siirryin joskus väkevimpiin juomiin, kuumaan rommiin, terveysjuomaan. Sitä lääkäritkin joskus suositteli flunssaan, Buranaa ja yksi rommipaukku, niin johan tauti lähtee. Se auttoi hetkeksi. Samalla kuntoilin ja liikuin paljon, suoritin sitäkin mutta muuten söin terveellisesti. Olin ylikierroksilla koko ajan ja vertasin itseäni ja suoritusta muihin. Typerää sanon nyt. Olin todella stressaantunut enkä löytänyt ulospääsyä.

Perheen vastoinkäymiset samaan aikaan ja itsellä irtisanomisuhka fuusion takia. Iso siskoni jaksoi kuunnella silloin (SUURI KIITOS HÄNELLE) ja kannusti sanomalla että muuta asennetta. Se vasta ärsyttikin! Hän kertoi logoterapiasta, jota oli itse opiskellut ja asenteen muutoksesta minulle tarkemmin. Kamelin selkä katkesi siinä vaiheessa kun luovutin otteestani ja sain siskolta hyväksynnän, että jos jään työttömäksi ei se ole suvulle eikä itselle häpeäksi. Hän sanoi myös, että selviät siitä ja yhteiskunta kyllä huolehtii. Minut irtisanottiin, mutta sain heti töitä, josta olin todella helpottunut ja kiitollinen. Muutaman kuukauden päästä tästä tilanteesta Perheniemessä alkoi logoterapian peruskurssi, jonne lähdin ekaa kertaa istumaan ja muuttamaan asennettani.

Asennemuutos, miten ärsyttävä sana. Mutta todella vaikuttava. Heittäytyä uuteen ajatukseen, antaa elämän viedä, kyllä elämä kantaa. Sehän on rohkeutta, ajatuksen muutos. Elämä muuttui todellakin ja sillä tiellä olen edelleen. Sitten tuli syöpä ja monet rankat vastoinkäymiset hoidoissa, kuolemanpelkoa, Lars-syndrooma, eläke. Rohkeus myöntää itselle ja muille avuttomuus, heikkous mutta samalla rohkeus tarttua uusiin asioihin ja kyseenalaistaakin niitä. Käänne siihen, että elämälläni on oltava joku tarkoitus, kun mikään ei mennyt niinkuin halusin.

Nyt kun itse luen kirjoittamaani tekstiä, huomaan että minun olisi pitänyt lähteä hoitamaan mieltäni ja unettomuuttani. Minulla oli isot taakat kannettavana enkä osannut enkä jaksanut sitä edes itselle myöntää. En halunnut olla taakaksi muille, en aiheuttaa kuluja työnantajalle lääkärissä käymisistä, sekä myöntää heikkouttani ja arvottomuuttani. Suoritin, pidin itseäni kiireisenä ettei kukaan enkä itsekään huomaisi. Miellytin muita ja inhosin itseäni.

Olen tarvinnut tähän kaikkeen rohkeutta, paljon anteeksiantoa itselle sekä muille. Itsetutkiskelua, syventymistä tunteisiini ja tunteiden lähtökohtiin. Sitähän olen pelännyt KUKA minä olen tämän kaiken takana. Minä olen rohkeasti halunnut tutustua nyt tähän sisäiseen itseeni, sisäiseen lapseeni. Ja olen löytänyt arvokkainta elämässäni, helmen. Olen tehnyt asennemuutoksen ja rohkaisen Sinua myös miettimään samaa, mene pelkojasi kohti, silloin Olet rohkea ja maailma avautuu. Heikkouden myöntäminen on vahvuutta.

Nyt nukun kohtalaisen hyvin, vatsani temppuilu Larsin takia valvottaa silloin tällöin, muttei se haittaa. Saan nukuttua kun teen rentoutusta ja itsehypnoosia ja tiedän että nukun seuraavana yönä paremmin. Alkoholi on minulle nykyään tyhjä ja turha myrkky, lähinnä voin juhlatilaisuuksissa shamppanja lasillisen ottaa. Enkä pidä enää alkoholin aiheuttamasta hallitsemattomuuden tilasta. Uskon, että alkoholi sotki unirytminikin. Tämä on minun elämä ja saan tehdä oman valinnan. Tämäkin on rohkeaa myöntää.

Tänään rakastan itseäni ja sekin on rohkeaa kertoa Teillekin. Nyt tiedän, että siitä rakkaudesta voin antaa ja jakaa sitä muillekin.

Olen ollut todella innostunut kirjoittamaan tätä blogia, mutta nyt syksy tulee ja monia koulutus ja yhdistysjuttuja tulossa. Aion olla itselleni myös armollinen ja ellen joku viikko ehdi tai jaksa kirjoittaa teen sen sitten seuraavalla viikolla..

Kuvassa mato lumihangessa on todella rohkea..

IMG_20210330_151227.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asennemuutos

Vanhemmat kirjoitukset »