Oivalluksia ja uuden oppimista

Elämän viemää

Lauantai 20.7.2024 - Mervi

Sain yllättävän puhelun perjantai iltana puoli kymmenen. Olin luvannut jo aiemmin olla tukea puolisonsa menettänyttä läheistä uudessa elämäntilanteessaan kaikin tavoin ja luvannut mennä tarvittaessa viettämään aikaa hänen kanssaan. Hän soitti minulle ja kertoi, että olen hänelle tärkeä ihminen. Miten arvokkaat sanat! Hän pyysi minua tulemaan käymään ja katsoin kalenteriini. Se onnistuu juuri nyt. Mietin hetken, katsoin juna-aikatauluja ja linja-aikatauluja, sitten tajusin en jaksa tähän aikaan illasta enää tyhjentää vatsaani. Päätin, teen sen aikaisin aamulla ja lähden kymmenen junaan ja siitä suoraan linja-autoon, josta tullaan hakemaan päätepisteeseen. Ostin liput ja lähdin matkaan. En ole tehnyt useamman päivän reissuja enää ollenkaan vuosiin julkisilla koska vatsan toiminnan kanssa on koko ajan haasteita vessaa etsiessäni ja sinne mahdollisesti päästessäni. Ja istuminen pitkään aiheuttaa vatsavaivaa sekä ilman kertyminen sinne tuottaa kipuja. Mutta lähteminen tuntui nyt todella tärkeältä. Tyhjennysvehkeet mukaan ja eikun matkaan.

Päätepisteeseen pääsy lauantai iltana oli syvällinen kokemus. Haastoin itseäni ja minua haastettiin. Opin jotain jälleen itsestäni jotain. Kannatti lähteä. Tällä asenteella jatkoimme yhdessäolo päiviä. Lähdimme seuraavana aamuna yhdessä lakkasuolle, jonne olin viimeksi päässyt keräämään marjaa lähes 30 vuotta sitten. Olin ällistynyt, keltaista kultaa joka puolella, keräsin välillä kaksin käsin joka onnistui siten että olin polvillani suonmättäällä. Ei paarmoja, ei itikoita, lämmin tuuli ja suuri kiitollisuus, että uskalsin lähteä reissuun ja uskoin koko ajan, että joku suurempi kantaa minua.

Iltapäivälle olimme suunnitelleet kesäkirkkoon osallistumiseen lähtemistä toiselle paikkakunnalle, joka oli saaressa avoimessa luonnontilassa. Siellä tapasimme muitakin läheisiämme. Tosin, rankka vesisade ja ukkonen loivat siihen oman mausteensa. Saimme laulaa toivomiamme lauluja kanttorin säestäessä sitä ja itsekin sain toiveeni laulettavaksi siellä yhdessä joka oli Saviruukku laulu. Pappi kertoi päivän sanasta, joka oli lyhyesti "rakasta vihamiestäsi". Sieltä ajoimme kotiin ja lämmitimme ulkosaunan ja kylpytynnyrin. Haimme myös metsästä vastat ja sillekin reissulle nousi yllättäen ukkonen ja rankkasade. Loppuilta meni kylpien ja keskustellen. Nukuin kohtalaisesti vatsavaivojeni takia mutta olin onnellinen. Minua untani vahti suloinen lapinkoira, joka seurasi nukkumistani joka yö sängyn vieressä.

Jälleen seuraavana aamuna suolle lakkaa keräämään ja kiitin Luojaani, että saan kokea tälläista ihmettä ja uskalsin lähteä. Olen joskus mielikuva harjoituksissani ollut lakkasuolla ja tämä aito kokemus sai minut liikuttumaan. Saimme myös seuraksemme toisen läheisen tukemaan loppupäiväksi. Tein iltapäivällä tyhjennykset omassa rauhassa talon yläkerrassa ja annoin tilaa heidän keskusteluilleen. Lähdimme päiväkävelylle ja näin lapsuudesta tutun naapurin ja halasimme, itkin tavatessani hänet. Hän pyysi tapaamaan myös puolisoaan kotiin ja sanoin, että tartutaan tässäkin hetkeen, mennään vaan. Se kohtaaminen on elämäni syvällisin kokemus, halaus kesti pitkään ja itkimme yhdessä. Se mitä siinä koimme oli ennenkokematonta. Luulen, että hän näki minut viimeksi noin 40-50 vuotta sitten ja oli todennäköisesti kuullut sairastamisestani syöpään. Lapsena tämä pariskunta oli myös ollut meidän perheelle avuksi. Ehkä hän näki minut selvinneenä, aitona ja autenttisena itsenäni siinä, en tiedä mitä se oli, mutta se oli koskettavaa. Se tuntuu vieläkin siltä sydämmessäni ja liikutun edelleen tätä kirjoittaessani. Kuinka kiitollinen olinkaan, että tartuimme hetkiin.

Lähdimme vielä illalla paikalliseen kesäteatteriin, jossa läheiseni aikuinen lapsi oli näytelmässä kahdessa roolissa mukana. Ilta aurinko paistoi joen rantaan ja puitteet olivat mahtavat olla siellä eikä itikat haitanneet iltaamme. Kotiin ajaessaamme sieltä näin karhun menevän uimaan järveen, mutten ehtinyt siitä kuvaa ottamaan. Jälleen kiitollisena nukkumaan ja aamulla matka kohti kotia alkoi.

Heti jäi ikävä kun astuin linja-autoon. Aivan huippu päivät kokemuksena olivat ainakin minulle. Opin myös paljon itsestäni. Toin myös esille oivalluksiani ja jotain ymmärrystä asioihin saimme muutenkin. Minua myös kehotettiin kirjoittamaan toista kirjaa niihin liittyvistä aiheista. (kunhan ensimmäisen saisin valmiiksi, niin miksei?)

Mitä opin. Haastoin itseäni ja onnistuin harjoituksillani hyvin. Sain turvaa siitä, että junassa istuin lähellä vessaa, sain luvan käydä joka paikassa tarpeillani ja söin Cuplatonia etten piereskele niin paljon. Hyväksyin huonosti nukutut yöt ja uskoin myös että niin oli hyvä monesta syystä, olin herkillä itsekin. Hetkiin tarttuminen oli mahtavaa ja todella antoisaa, ei mitään suunnittelua kuin siksi tietyksi hetkeksi. Ja tuen antaminen läheiselle, olin läsnä ja käytettävissä koko ajan. Kehoitinkin mieleiseen tekemiseen ja lähtiesssäni kotiin läheiseni jäi hyvillä mielin ja kiitollisena kotiinsa nauttimaan myös yksinolostaan.

Jos me joudumme luopumaan jostain, se on tietysti joskus väistämätöntäkin, voit saada uutta tilalle ellet jää uhriksi tilanteeseen. Mieti myös tukiessasi toista, mitä minä voisin tehdä ja auttaa Sinua, ole aidosti käytettävissä ja pidä lupauksesi. Antaessaan saat enemmän kuin uskotkaan. Näin minulle kävi.

Kuva kotipihastani, joka on todella rakas näkymä minulle.

Elämän rajallisuudesta

Keskiviikko 3.7.2024 - Mervi

Olen kokenut surun tunteita. Tunnistan, että surun taustalla voi olla hylätyksi tulemisen kokemus. Mutta hyväksyn sen. Joskus asioita tapahtuu niin, että näin käy. Välimatkaa täytyy välillä ottaa, mennä kauas jotta näkee lähelle, mitä mittaamattoman arvokasta onkin ollut olemassa.

Olin tehnyt tyhjennykset jotakin menoa varten ja uskaltauduin vähän pitemmälle kävelylenkille parisen viikkoa sitten. Juuri matkan puolivälissä ukkonen yllättäen jyrähti todella kovasti aika lähellä. En ollut lähtiessä huomannut niin tummia pilviä, että siitä ukkonen tulisi. Säikähdin kovasti, apua mitä nyt teen? Lähdenkö takaa tulluttua ukkosta kohti, tietä pitkin takaisin vai menenkö metsätietä ja metsäreittiä, joka oli edessä päin. Pinkaisin juoksuun, hätäännyin, tuli pelon tunne, entäs jos salama iskee minuun kun juoksen..ajatukset lähti laukkaamaan..Lapsuudesta muistan, edesmenneen äitini sukulaiset olivat kuolleet salamaniskuun, tosin kotonaan ja minä olen nyt yksin luonnossa, jossa ei mitään pakopaikkaa, mökkiä tms. Mietin, soitanko puolisolle, tule hakemaan minut pois. Sitten ajattelin, että entäs jos salama iskee ja kuolen, olenko valmis? Löydetäänkö minut, tuleeko syytöksiä jälkikäteen puolisolle, että miksi päästit lenkille jne. Sitten tajusin, en pelkää kuolemaa. Olen selvittänyt kaikki asiat perheeni kanssa, he tietää miten toimivat. Sitten mietin, miten muiden suhteen, olenko hoitanut välini läheisten kanssa? Pohdin hetken, olen tehnyt voitavani, en pysty enää muuhun. Ajattelin, olen valmis. Pysähdyin, ja annoin itselleni myötätuntoa jo tiedostamattani, sanoin itselleni, kaikki kunnossa, kaikki kunnossa ja rauhoituin. Ryhdyin kävelemään, jatkoin metsäreittiä kotia kohti. Ajattelin, että jos selviän kotiin, täytyy selvittää miten jatkossa toimin vastaavassa tilanteessa, otan opiksi. Kävelin rauhallisesti kohti kotia eikä seuraavaa jyrähdystä kuulunut. Samalla reissulla metsätiellä näin suruvaippa perhosen, se liiteli edessäni edestakaisin, mietin tuotko minulle ikävää viestiä. Kuolenko minä kuitenkin? Vaikeiden syöpähoitojen aikaan suruvaippa tuli kädelleni monta kertaa ja toi viestiä läheisten tai muiden sukulaisten kuolemasta. Kummallinen iltapäivä tapahtuma se oli.

Kerroin puolisolleni kotiin tultuani tapahtumasta ja pohdimme, että jos joskus ukkonen nousee samalla lailla, paras reitti on kävellä rauhallisesti tietä pitkin, ei lähteä metsäreitille puiden katveeseen, mutta oliskohan näin? Samalla juteltiin jälleen kuolemasta ja hän sanoi, että olisi tullut hakemaan minut pois, jos olisin soittanut. Sanoin, ettei minulla ollut enää hätää. Kaikesta voimme kuitenkin oppia ja sitähän elämä on.

Samaisena iltana eräs läheiseni oli kuollut yllättäen sairaskohtaukseen, se oli shokki. Sain tietää asiasta vasta muutaman päivän päästä.

Yhtä luonnon kanssa, onko mahdollista, tuoko luonnon eläimet minulle viestiä? Miksi juuri sinä päivänä oli tämmöinen sattumus? Aika ajoin mietin kuolemaani ja joskus teen sitä ääneen puolisoni kanssa. Olen oppinut myös sitä harjoittelemaan meditaatiossa, sain oppia etänä siitä Sampsa Korhosen illassa nyt kevään alussa.

Olin myös nähnyt unen muutama viikko sitten, jossa tämä läheiseni oli pyytänyt minua kantamaan uunipuita sisälle, kerroin unestani asianosaisille. En kaikkia uniani tulkitse kirjoittamalla, ehkä tämä olisi pitänyt. Tosin valitsen selvitettävän unen intuitiivisesti tai oliko sitten niin että, joku suojeli minua etten sitä juuri tehnyt. Ja mitä olisimme voineet tietää tai sanoa? Emme mitään. Ehkä se on enne uni mutta lohtua se nyt tuo, koska minua pyydettiin unessa auttamaan taakan kannossa.

Elämä yllättää meidät monin tavoin. Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Mutta, surun on annettava tulla ja olla. Sitten vähitellen sopeudutaan uuteen ja nähdään valoa ja sitä mitä meillä nyt on.

Voimme tietysti myös tehdä selvittämättömille asioille jotain, jotta voimme elää rauhassa omaa elämäämme. Antaa anteeksi itselle, joka on monelle niin vaikeaa..ja kun sen tekee, osaa antaa myös muille sydämmestään anteeksi ja unohtaa. Me kaikki tehdään virheitä ja niistä on vaan otettava opiksi, eikä jäätävä niiden uhriksi ja katkeroitua elämälle.

Tunnen, etten ole yksin. Joku kantaa minua, uskon niin. Hyväksyn elämäni näin. Itken kun itkettää, nauran kun naurattaa, annan tunteiden tulla. Nyt suren ja annan sen nyt olla. Annan elämän tulla, koska voin saada hipaisun tai viestin jostain selittämättömästä..

Kuva pixapay Sundarshan2023

Läsnäolosta

Torstai 20.6.2024 - Mervi

Olin keväällä mukana jälleen etäkurssilla. Sen järjesti Suomen syöpäpotilaat ja aiheena oli tietoisuustaidot. Vetäjinä toimi järjestön työntekijä Suvi ja vertaistukikoulutettu Ritva.

Aluksi ajattelin, että minähän jo jotain tästä asiasta tiedänkin, että mitähän uutta siitä voisin vielä saada. Mutta sain enemmän kuin uskoinkaan. Tarkoituksellisen kokemuksen ja oppia. Meille osallistujille annettiin myös kotitehtäviä, jotka olivat niitä käänteentekeviä, tein niitä oikeasti ja nyt muunmuassa nautin kävelylenkeistä tietoisuusharjoitusta tehden kaikilla aisteilla. Olen tehnyt myös kiitollisuuspäiväkirjaa ja senkin uudelleen ottaminen teki todella hyvää juuri tässä hetkessä. Kirjaani liittyen tuli haasteita vastaan ja näiden avulla selvisin niistä paremmin kuin uskoinkaan. Sain muunmuassa Arto Pietikäisen harjoitteilla fiilikseni nostettua paljon. Täytyi mennä jälleen itseensä syvemmin, että löysin uudet selviytymiskeinot. Jos tässä vuosien varrella olen sairastunut esimerkiksi flunssaan tai vastaavaan, olen tehnyt silloin paljon harjoituksia, kuunnellut myös itselle äänittämiä meditaatioita, hypnoosia ja rentoutusta. Nyt sain lisäksi nämä mindfullness harjoitukset. Mikään oppi ei siis ole turhaa. Jos vähänkin kiinnostaa, kannattaa osallistua, voi aina voittaa.

Luen parhaillaan läsnäolon mestarin, Eckhart Tollen kirjaa Uusi maa. Ensimmäisenä nostan ajatuksen siitä miten kauan me eletään tiedottomasti tätä elämää. Hän kertoo, että amerikkalainen 60-vuotias on istunut 15 vuotta elämästään television ääressä kanavia vaihtaen, josko jotain mielenkiintoista ohjelmaa löytyisi. Mainokset siihen päälle, niin aikamoisessa transsissa ollaan pitkät illat tai päivät. Ja nykyäänhän vielä seurataan kännykän kautta muita videoita youtubesta tai tiktokista. Aikaa menee selailuun ja mihin se aika lopulta menee? Tiedostamattomuuteen, eikö ole aika järkyttävää. Tätä ei tule ajatelleeksi. Minne jää parisuhteen ja perheen hoito ym ? Ehkä me ei tätä asiaa olla koskaan ajateltu tästä näkökulmasta. Mietin, miten itse sitä teen. Kauanko aikaa menee ruudun ääressä tänään? Voisinko muuttaa tottumustani ellen löydä ohjelmistosta mitään itselle pohdittavaa tai opittavaa. Aina on parannettavaa myös itsellä.

Menen luontoon. Linnut saavat parhaillaan poikasia ja niiden elämää on mielenkiintoista seurata. Olen oppinut tunnistamaan lintujen ääniä myös silloin kun niillä on hätä suojella poikasiaan. Joillakin linnuilla on tunnistettavissa useampikin ääni. Keväällä kun linnut saapui, käytin siihen soveltuvaa sovellusta jolla sain kuulla ja tunnistaa uusiakin lintulajeja. Aina se ei tunnistanut oikein, mutta mitä väliä. Hauskaa oli ja se oli juuri sitä läsnäoloa. Valokuvaaminenkin on yksityiskohtineen on mielenkiintoista, löytyy aina maailmasta jotain uutta ihmeteltävää.

Lastenlapset opettaa läsnäoloa. Heidän kanssa ei voi olla muussa maailmassa. Keskitytään yhdessä ruokailuun, jutellaan siinä. Mennään ulos leikkipuistoon keinumaan, hiekkalaatikolle tms, niissä on vain oltava läsnä. Luetaan kirjaa yhdessä ja laitetaan rakkaudella nukkumaan, peitellään ja silitellään. Ja jos esimerkiksi tyttären poika on yökylässä ja heti herättyään huutaa mummoa niin voiko ihanampaa aamun aloitusta ollakaan. Nyt ymmärrän miksi omien lasten kanssa kotona oleminen oli niin arvokasta myös itselle. Sain olla läsnä itselle ja toiselle. Sitten alkoi työelämän kiireet ja arki toi velvollisuudet ja vastuut, alkoi hoputtamiset ja kiirehtimiset ja läsnäolo unohtui. Suorittaminen tuli tilalle. On saatava aina vain lisää jotain vaikka olisi riittänyt se läsnäolo. Illalla sitten väsyneenä kaikesta tv auki ja unohda siinä kaikki, parisuhde ja lapset, keskustelut elämästä ja itsestä. Tätäkö me oikeasti halutaan. Tekeekö tämä kaikki onnelliseksi vaikka onni olikin aivan siinä lähellä.

Kännykkä on vallannut meidän elämän, siellä on kaikki virtuaalisesti. Se on yksipuolista, voit valita mikä itseä kiinnostaa. Vuorovaikutustaidot heikkenee, pelottavaa. Ja sitten on vain paha olla. Ei ole taitoa käsitellä tunteitakaan kun ei ole vastapuolta, jota kiinnostaa miltä minusta tuntuu. Meillä on oikeasti katsottava peiliin ja pysähdyttävä. Haluanko tätä kaikkea mitä minulle syötetään jotta olisin parempi, hyväksyttävämpi ihminen itselle ja toisille? Tarvitsenko tätä kaikkea oikeasti?

Sitten kun sairastuu vakavasti, sittenkö vasta huomaan elämän menneen hukkaan. Voi kun olisin ollut enemmän läsnä läheisille ja itsellekin, onko jo myöhäistä? Ei ole. Seuraa tekemistäsi päivän ajan silloin tällöin mitä oikeasti teet, tee tietoisesti. Katso teetkö rutiinisti kun on tapanasi tehdä aina näin, menetkö ruuan jälkeen tupakalle tai laitat nuuskan huuleen. Mieti samalla jokaista liikettä mitä teet. Sitten pohdi, tarvitsenko minä tätä ja jos tarvitsen miksi. Onko tästä hyötyä itselle vai voisinko tehdä jotain muuta? Tiedosta tekeminen. Huomaatko mitään uutta itsestäsi näin tehtyäsi? Oletko ollut automaattiohjauksella kuinka kauan? Sun ei tarvitse muuttaa mitään tapaasi, seuraa vaan sitä ja tiedosta. Voit mahdollisesti herätä uuteen maailmaan?

Kuva pixapay MabelAmber. Isä ja tytär reppuselässä, läsnäollen molemmat.

Sydämen ääni

Maanantai 3.6.2024 - Mervi

Mitä tulee mieleen sydämen äänestä? Onko se intuitiota, luotanko siihen, onko se edes luotettava? Miten sitä ehtii kuuntelemaan tai miten se tehdään? Onko se arvojeni mukainen ääni? Entä jos se on erilainen kuin muilla ja se "sotii" toisia vastaan tai toisissa se aiheuttaa ärsytystä? Kenen elämää silloin elät?

Paljon kysymyksiä. Vaikeaa vastata suoraan.

Kirjoitin syöpää sairastaessani päiväkirjaa. Minulla oli käytössä Hidasta elämään Voimaannuttavat kortit käytössä silloin. Eräs tapa käsitellä epätoivoani oli ottaa pakasta kortti ja kirjoittaa nostamallani kortille vastaus. Yksi kysymys oli mitä neuvoisit nuoremmalle minällesi tänään. Vastasin: Ole rohkea, tavoita sitä mitä itse haluat, elä itselle ja perheellesi, älä muille ja muiden mieliksi. Rakasta ja tee rakkaudellisia tekoja muille ja läheisille. Pidä huolta itsestäsi, äläkä suorita elämää. Elä hetkessä. Toisen kortin kysymys oli, millaisen elämänohjeen vanha minä antaisi tämänhetkiselle minälle. Olin vastannut, että kuuntele sydämen ääntä ja toimi sen mukaan, sillä sieltä löytyy kaikki tarvitsemasi vastaukset.

Me saadaan ulkopuolelta niin paljon toiveita olla tietynlainen ulkoisesti, sisäisesti, tavoiltamme, tottumuksiltamme jne. Kaikki ajattelevat tarjoavansa parasta heidän tietoaan. Jotkut tiedot ovat hyviä ja jotkut ehkä eivät. Mielistelyksikin sitä voisi sanoa, hyväksyt minut jos teen kuten sanot ellen tee, olen silmissäsi arvoton. Tätähän voi olla työelämässäkin, itselläkin oli. Parisuhteissakin mielistellään siten, että sanotaan sitä mitä toinen toivoo sanottavan ettei tilanteista tulee riitaa. Tai ehkä siksi mielistellään, ettei toinen kokisi minusta häpeää. Häpeän pelkoko tässä onkin taustalla vai se että toiselle täytyy saada hyvä olo. Niin mitäs minusta?

Ja on vain itsellä paha olla olla, enkä vain tiedä miksi.

Kohdallani tullut syöpä ja ulosteenkarkailu mahdollistivat opetella kuuntelemaan tätä arvokasta ääntä. Se on ollut hyvin vaikea ja raskas tie. Välillä tuntuu, että portit elämään on suljettuna eikä löydy ulospääsyä. Ja jälleen kerran, uskon että tarvitsen kaikki kokemukset jotta oppisin elämästä lisää. Ymmärtäisin ja oivaltaisin syvimpiä tuntojani ja todentotta on se välillä sattunut pahastikin. Se on aiheuttanut valvomista, itkua ja tunteiden analysointia ja tähän kun lisään vatsani aiheuttamat valvomiset tilanteet arjessani, koville on välillä ottanut, jopa luovuttamisen tunteet ovat olleet läsnä. Mutta sitähän se on, tunteet antavat meille impulssin siihen, ettei joku ole hyvin. Löytääkseni mikä siellä syvimpänä on todella vaikeaa ja raskasta, jos uskon sen niin olevan. Mutta lopulta se on todella palkitsevaa, luotan aina siihen.

Meitä vapaaehtoisia koulutetaan onneksi myös tähän vertaisenakin toimimiseen. Olin kurssilla ja mukana oli ihmisiä, jotka sanoivat etteivät halua puhua tunteista, koska se on niin vaikeaa. Onko se vaikeaa siksi, ettei tunnista tunnetta, jotenkin on vain paha olla. Tai että se on kiellettyjä tunteita. Niitä on kielletty ilmaisemasta jo lapsena, miten sitä nyt voisi tehdä tai oppia.

Olen surullinen siitä, että itkut, naurut ja viha ovat kiellettyjä tunteiden purkamismuotoja jo monille lapsuudesta saakka, nekin jopa häpeällisiä. On kielletty itkemästä ettet näyttäisi herkkyyttäsi muille tai pitää olla "mies" ei pojat itke!  On kielletty nauramasta, se on jonninjoutavaa ja epäkohteliastakin. Siitä on joku sanontakin, itku pitkästä ilosta tai joka viimeksi nauraa se parhaiten nauraa.

Entäs viha, sitä ei saa näyttää, sitä pelätään. Sehän on omien rajojen puolustamista. Tässä on mun rajat. Jos lapsi ottaa toiselta lelun ja vihastuu siitä että sitä kielletään. Vanhemmat "hyvässä tarkoituksessa" saattavat lisäksi kieltää se vihastumisen. Lapsi kerää vihansa omaan "tunnepulloonsa" että sitten joskus myöhemmin yllättävässä tilanteessa "pullo" räjähtää ja sitten ihmetellään mitä tapahtui, eihän se koskaan noin ole toiminut. Tai sitten aikuisena hakeutuu riippuvuuksiin, jonka kautta tunteet saa tukahdutettua vuosikymmeniksi ja elämä on "valunut" hukkaan. Kaikki nämä "kielletyt" tunteet liittyvät saatuihin uskomuksiin lapsuudessa. Olemme nämä tunteet estäessämme jääneet ehkä lapsen tasolle kun ei olla sallittu niitä koskaan näyttää missään aidosti.

Jos jostain olen todella kiitollinen, niin olen syövästä. Itken kun itkettää, saatan itkeä 15-20 min yhtä kyytiä ja se helpottaa oloani suuresti. Tunnen, että sielu puhdistuu ja sydän on avoin sen jälkeen.

Nauran, saatan saada naurukohtauksia ihan tyhmästä asiasta, hörähtelenkin vielä pitkään sen jälkeen miten tyhmälle asialle nauroin. Erittäin hyvä rentoutumismuoto on sekin, saan sillä hyvät hormonit liikkeelle samalla.

Vihastun ja sallin sen tulla. Se kertoo minulle, että minuun osui joku ikävä juttu ja se viestii minulle omista rajoistani. Olen aiemmin kertonut täällä, että fyysinen ja ruumiillinen kehon kuormittaminen ja kiroaminen ovat minun keinoni purkaa vihaa ja teen sitä silloin kun tarvitsee tehdä. Teen sitä yksin metsässä tai lenkillä ollessa, saatan lopuksi itkeä ja tiedän, että asia saa siitä nyt rauhan ja ajan vielä lopulliseen toipumiseeni. Saatanpa sitten myöhemmin nähdä asian kokonaan eri näkökulmasta.

Kerroin tyttärelleni, että antaisin lasten purkaa vihansa vaikka hakkaamalla lelua tai tyynyä, juosta tai huutaa. Sallisin tunteenpurkauksen heti, koska se kestää vain hetken. Itse en aikoinaan saanut niin tehdä ja nyt syöpään sairastuttuani, olen löytänyt purkamattomat ikävät tunteet ja työskennellyt niiden kanssa. On muuten todella raskasta ja vaikeampaa ollut nyt aikuisena.

Ja tiedän, että hän kyllä äitinä tietää mikä hänen lapselleen on parasta. Kunhan kaikki perustellaan selkeästi lapselle. Uskalsin kuitenkin kertoa mitä itse olen oivaltanut ja oppinut elämästäni ja itsestäni. Lapset opettaa meitä enemmän kuin ymmärretäänkään. Sallitaan heidän olla sitä mitä ovat. Ja aina voi kaikesta puhua ja vaikka sanoa, että minun sydän sanoo nyt näin ja luotan sen ääneen, se tietää mikä on minulle parasta.

Netti on hyvä kun sieltä löytyy monenlaisia palveluja, onneksi, joissa voi käsitellä kiellettyjä tunteita. Itkuterapiaa, naurujoogaa ja löytyypä joltain paikkakunnalta raivohuonekin, jossa saa rikkoa esineitä ihan oikeasti. Ehkä tunteiden purkamisen jälkeen voit kuulla sen sydämesi äänen.

Kirjoittaminenkin voi auttaa, aloita vaikka näin. Tunsin vihaa tänään..tunsin saman tunteen myös lapsuudessani kun minut jätettiin ulkopuolelle esimerkiksi..pelkään että minut hylätään..jään yksin? Vuorovaikutuksessa toisen kanssa hengittelyä voi tehdä aikuisetkin ennenkuin päästävät sammakoita suustaan. Myöhemmin he voivat käsitellä sitten tunteensa omine aikoineen ja omassa rauhassa, ja samalla miettiä miksi reagoin noin, koska se tunne on vain itsessä tunnistamattomana.

Ja kaikesta huolimatta, me kaikki halutaan olla onnellisia sellaisina kuin olemme. Kukaan ei ole toistaan parempi tai ylempi arvoinen. Samalla viivalla me ollaan kun ollaan riisuttuja kaikista vaatteista ja vaateista, ei erottelua he ja me vaan ME. Emme ole toista parempia, olemme toistemme peilejä. Meillä on elämässä kaikilla omat läksymme, joista voimme oppia kuuntelemaan oman sydämen ääntä ja sitä kautta oppia rakastamaan kaikkea tässä maailmassa.

Ja kuten omalla kohdallani, on suuri kiitollisuus syövästä, koska se auttoi minua löytämään itseni ja sydämeni äänen. Ellen jollekin kelpaa nykyisellään, en voi asialla mitään, hyväksyn tilanteen. Mutta siihenkin olen kasvanut henkisesti, että ehkä näin piti käydäkin. Mahdollisesti siitäkin tilanteesta kasvetaan ja opitaan uutta tai rakkaus voittaa lopulta kaiken.

Kuva Adrian Eyre/pixapay

Fysioterapiasta

Maanantai 20.5.2024 - Mervi

Aiemmin kirjoitin omasta niska-hartia vaivastani ja yhteydenotostani terveyskeskukseen. Pääsin toivomalleni fysioterapeutille näin aluksi ja lääkäriaika on vielä varattuna kesäkuulle. Menin fysioterapeutin vastaanotolle ja kuunnellutin magneettitutkimuksesta saadun lääkärinlausunnon hänellä. Olin sen nauhoittanut kännykän whatsuppiin alkuvuodesta. Lääkäri mainitsi, että jos kulumat alkaa kovasti haitata joudutaan ne leikkaamaan ja leikkauksessa on tietenkin riskejä, jotka voivat vaurioittaa muitakin tärkeitä hermoja.

Seurasin kiinnostuneena fysioterapeutin ilmeitä. Hän kuunteli "huvittuneena" äänitettä vai tulkitsinko minä väärin mietin.

Hän tutki hartoiden, käsien ja pään liikkuvuutta ja kyseli tarkasti kipukohtia ja mitä olen tehnyt oireiden helpottamiseksi. Ja mikä sai nyt tulemaan vastaanotolle. Kerroin, että lastenlasten syliinottaminen alkaa olla välillä haastavaa, ojentautuminen alas ja syliinnostaminen sattuu, uhkana että käsi pettää alta ja lapsi putoaa. Ja että vältän sellaisia asioita, jotka aiheuttavat kipuja. Sauvojen käyttö kävellessä tai lumikenkäillessä sattui mutta silti käytin satunnaisesti ja sitten kärsin siitä. Yritin tietysti saada vähän tehoa lisää liikumiseeni kun muutenkin olen sitä joutunut vähentämään ulosteenkarkailun takia.

Hän opasti minulle kolme eri liikettä tehtäväksi kotona. Kahta liikettä täytyy tehdä kahden tunnin välein hereillä ollessa 15 kertaa ja yhtä liikettä, olan lepuuttamista muutaman kerran päivässä. Kuulosti paljolta. Sovittiin uusi tapaaminen reilun viikon päähän. Hän myös piirsi taululle kuvan mitä kuluma on tehnyt hartiassa ja mitä me yritetään saada muutosta siellä aikaan. Vasen käsi ja olkapää nousemaan ylös kivuitta on tavoitteena.

Laadin kännykkään aikataulut ja hälytykset. Aloitin aamulla 9.00 ja iltaan 21.00 asti kahden tunnin välein suoritin määrätyt tehtävät. Ne olivat helppoja liikkeitä. Tein ne lattialla ja pään taivutus oikealle maata pitkin tuntui hyvältä. Kännykän muistutukset menivät jumiin pari päivää ennen uutta tapaamista mutta tein ne liikkeet suurin piirtein sovitusti.

Sitten olikin kontrolli käynti. Fysioterapeutti kysyi miten on mennyt ja miltä on liikkeet tuntuneet. Kerroin, että olen ollut tunnollinen harjoitusten tekijä, tein ne lähes 95 %. Hän tarkasti jälleen hartioiden, olkapään ja käsien liikkuvuutta ja huomasin myös itse että olen saanut liikkuvuutta enemmän ja kipua ei tunnu. Hän sai aikaan ihmeen! Tosin, itsehän minä ne liikkeet tein. Kerroin hänelle, että myönteisellä asenteellani oli suuri merkitys asian edistymisessä. Uskoin hänen ammattitaitoon, luotin siihen että hän osaa auttaa ja ottaa huoleni todesta. Kerroin myös miten tärkeää on viestiä alitajunnalle, että itsellä on suuri voima paranemisessa.

Jos olisin halunnut/vaatinut tai päässytkin suoraan lääkärin vastaanotolle, hän olisi määrännyt buranaa ja panadolia muutamaksi viikoksi ja siitä vatsani olisi todella jumissa. Ehkä lääkäri olisi olisi pyytänyt palaamaan takaisin vastaanotolle jos oireet jatkuvat ja sitten olisi kuvattu ja laitettu sairaalaan jonoon päästäkseni ortopedille, joka olisi suunnitellut leikkausta siihen. Näin kait yleensä se menee.

Fysioterapeutti antoi minulle yhden uuden liikkeen tehtäväksi pari kertaa päivässä, jonka tarkoitus on ylläpitää saavutettuja muutoksia. Ja pääntaivutusta jatkan myös sen kaksi kertaa päivässä.

Mitä tämä kokemus minulle opetti. Ensinnäkin, tuki- ja liikuntaelin vaivoissa voisin jatkossakin mennä ensin terveyskeskuksessa fysioterapeutin vastaanotolle. Hän osaa katsoa paljon kehon asentoa tai liikkuvutta jo ja varmasti määrää lääkärin vastaanotolle ellei pysty auttamaan. Voit jopa päästä nopeammin fysioterapeutille kuin lääkärille. Itse sain lääkäri ajan kuukausien päähän enkä tiedä enää tarvitsenko sitä enää.

Myös omalla asenteella on merkitys. Ei ammattilaiset paranna, he antavat ohjeet joita noudattamalla voit parantaa omaa tilannettasi. Itse en halua leikkauspöydälle enää, ehkä se sai "keksimään" muunkin vaihtoehdon.

Muissakin hoitotilanteissa voi myös mahdollisesti ajatella niin, että ammattilaiset antavat sen minkä pystyvät mutta itse voit ajatuksillasi joko lisätä tai vähentää paranemisen mahdollisuuksiasi. Muistetaan se ajatusten suuri voima, mitä ajattelet sitä saat. Negatiivisuuden kehästä täytyy päästä pois sekä myös uskomuksista (esim.tämä on sukuvika tms) ja ottaa myös itse vastuuta hoidosta. Omalla syöpäpolullani löysin meditaatiot ja siten pääsin vastustamisen tunteesta, jota sanotaan taisteluksikin eli heittäydyin elämän virtaan ja otin ajatukseni hallintaan.

Kuva pixapay Cedric Clth

Muistiliiton esityksestä poimittua

Lauantai 4.5.2024 - Mervi

Olin mukana Kouvolan alueella järjestetyssä Muistiliiton järjestämällä luennolla etänä. Aluksi ajattelin, etten tarvitse tai ole mitenkään kiinnostunut asiasta, kun se ei ole ajankohtaista. Mutta se olikin avartavampaa kuin uskoinkaan. Sain luvan tehdä tänne lyhennelmän siitä omista huomioistani.

Aiheena oli muistisairaudet ja kohtaaminen. Muistiluotsi Jenni piti esityksen

Aluksi tuli tietoa mihin muistisairaus vaikuttaa: lähimuistiin, mieleen painamiseen, käyttäytymiseen, puheen tuottamiseen ja ymmärtämiseen, toiminnanohjaukseen, hahmottamiseen mm. esineiden ja ihmisten tunnistaminen hankaloituu

Se myös vaikuttaa: mielialaan ja vireystilaan, oppimiseen, persoonaan, liikkumiseen ja reaktioiden hidastumiseen, liikuntakyvyn heikentymiseen, rahan arvon ymmärtämiseen, kykyyn tiedostaa omia oireitaan

Yleisimmät muistisairaudet: Alzheimerin tauti, aivoverenkiertosairaudet, Lewyn kappale-tauti, Parkinsonin taudin muistisairaus, otsa-ohimorappeumat

Alzheimerin taudista: Yleisin muistisairaus, etenee hitaasti. Ensimmäiset oireet: vaikeus muistaa uusia nimiä tai sovittuja asioita, käyttöesineitä hukassa, vaikeus liikkua vieraassa ympäristössä sekä asioiden ja tapahtumajärjestysten sekoittumista. Aivomuutokset altistavat erilaiselle käyttäytymiselle. Sairastuneen persoonallisuus ja sosiaaliset kyvyt saattavat olla suhteellisen hyvin säilyneitä. Taudin edetessä unohtelua ja samojen asioiden toistelua, sanojen löytymisen vaikeutta, suunnistamisepävarmuutta, aloittelisuus heikentyy, vetäytyy kontakteista, mieliala muutoksia, oiretietoisuus heikko ja vaikeuksien peittämistä.

Verisuoniperäinen muistisairaus: toiseksi yleisin. Liittyy aivojen verisuonten vaurioihin ja erityyppisiin aivoverenkiertohäiriöihin. Oireina aluksi, hidastumista, lievä muisti-puhehäiriöt, kömpelyyttä, kävelyvaikeutta, hahmottamisvaikeutta, tunneherkkyyttä ja mielialanvaihteluita. Oireet voivat tulla nopeastikin, vaihtelee päivittäin. Muisti parempi kuin Alzheimerissa.

Lewyn kappale-tauti: 50-80v iässä, kuorikerrokseen kertyy haittaavia löydöksiä, Lewyn kappaleita. Merkittäviä muistihäiriöitä ei taudin alkuvaiheessa, etenee taudin edetessä. Tarkkaavaisuushäiriöitä, hahmottamisen vaikeutta(pukeutuminen, tilat, etäisyydet, suunnat), lihasjäykyyttä, hallusinaatioita, harhaluuloja, tajunnanhäiriöitä, valveunia, vireystilan häiriöitä, ääreisverenkierto häiriintyy, kosketusherkkyyttä.

Otsa-ohimolohkorappeuma: 45-64v välillä, hiipivä ja hitaasti etenevä, oireina, frontotemporaalinen dementia (hermosolujen menetys), etenevä sujumaton afasia ja semanttinen dementia.

Dementia; on oireyhtymä, ei sairaus: elimellistä, aivojen rappeutuvasta sairaudesta johtuva oireyhtymä, johon sisältyy laaja-alainen henkisten toimintojen heikkeneminen

Muistisairauksien vaikutukset vuorovaikutukseen:

Hämmennyksen ja väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa, epäluuloisuutta, tiedonkäsittelyn haasteita.

Tarkkaavaisuuden ylläpitäminen heikkenee, taustahäly häiritsee, itsensä ilmaisu muuttuu haasteellisemmaksi, mieleen painamiseen tarvitaan enemmän kertausta, älylliset taidot eivät heikkene vaikka muisti ja vuorovaikutus vaikeutuu.

Vuorovaikutukseen vinkit:

katsekontakti, yksi asia kerrallaan käydään läpi, minimoi taustahäly, selkeytä ympäristöä, älä vaadi muistamaan, hän ei tee tahallaan kiusaa eikä välttämättä huomaa unohduksiaan. Ole kiireetön, läsnäoleva, rauhoita mielesi, kohdista huomio sairastuneeseeen, auta muistisairasta keskittymään ja luo turvallinen ilmapiiri. Odota rauhassa, älä keskeytä, arvaile tai korjaa muistisairaan ilmaisuja, yritä ymmärtää muistisairaan kokemus. He ilmaisevat tunteensa vapaasti koska kontrolli heikkenee, tunteet ovat totta vaikka tarina ei ole, kohtaaminen tunteiden ei järjen tasolla. Sanaton viestintä huomioitava, ei ristiriitaa puheessa ilmeissä, liikkeissä ja eleissä.

Milloin tutkimuksiin:

Havaittava muutos aikaisempaan pärjäämiseen, arki hankaloituu, läheiset huolissaan, talousasioiden hoitaminen vaikeaa, persoonallisuus muuttuu, aloitekyky heikkenee.

Jos huomaat näitä oireita läheisessä, varaa aika varhaisessa vaiheessa lääkäriin, koska oireita voidaan hoitaa sairauden alkuvaiheessa paremmin elämänlaadun parantamiseksi.

Jos olet huolissasi omasta tai läheisen muistista, muistiyhdistyksestä saat tietoa ja tukea kaikkeen tähän liittyvään.

Tämän luennon kuultua ajattelin, miten tärkeää on hoitaa kaikki paperiasiat kuntoon ajoissa. Edunvalvonta, testamentti ja hoitotahto. Edunvalvonnasta olenkin kirjoittanut tänne jo aiemmin noin vuosi sitten.

Myös oma kohtaaminen muistisairaan kanssa on ollut virheellistä aiemmin. Nyt tiedetään enemmän myös siitä. Muistiliitto auttaa ja antaa tukea myös läheisen henkiseen taakkaan. Älä jää yksin, hae apua. Sitä on tarjolla.

Jälleen oli kiitollisuus siitä, että osallistuin tähän luentoon. Soitin myös jälkikäteen muistiliittoon ja sain itsekin sieltä ymmärrystä lisää tähän tärkeään asiaan.

Ja oliko jälleen tarkoituksellista. Syöpäyhdistykset järjestivät meille vapaaehtoisille reilun tunnin koulutuksen positiivisesta psykologiasta. Mia Kuusisto, joka luennoi illan aiheesta, on kehittänyt muistisairaille tunnekortit, josta hän on saanut myös palkinnon Ruotsin kuningatar Sylvialta. Uskomaton sattuma vai mitä?

Kuva pixapay Gert Altmann

Muutosta elämään

Lauantai 20.4.2024 - Mervi

Kirjaa kirjoittaessa käyn päiväkirjani ja muistiinpanoni läpi. Joku viisas lausahdus tai oivallus vahvistuu siten myös omaan mieleeni ja haluan sen tuoreeltaan jakaa.

Jos kärsit jostain, ihan mistä vaan, tavasta tai tottumuksesta. Haluat varmasti muutosta siihen. Ensimmäisenä ehkä tulee ajatus, että haluan mutten pysty, olen kokeillut ja epäonnistunut monta kertaa. Ehkä olet kokeillut sillä tavalla, joka ei ole sinulle oikea tapa tehdä muutosta. Olet palkinnut itseäsi joskus tällä, seuran vuoksi, omaksi iloksi? Voihan olla, että alkuun tämä miellyttävä kokemus on lopulta muuttunut rasitteeksi ja tämä tapa/mielihalu taakaksi. Nyt mietit miten saisit voimavaroja muutokseen.

Muista mahdollinen on mahdollista. Olet osannut oppimisen tärkeimmät menetelmän, yritys-erehdys-yritys menetelmän jo kouluiässä. Ja niiden kokemusten yhteisvaikutuksena on syntynyt usko ja toivo, jonka varassa olet päässyt elämässä muutenkin eteenpäin.

Ensinnäkin se lähtee motivaatiosta. Haluanko oikeasti muutoksen? Tahdotko sen? Miten paljon kärsin tästä, vai kärsiikö muut ja he toivoo, että tekisit muutoksen? Kärsitkö siitä, että siitä huomautellaan Sinulle, että muka toiset tietää paremmin sinun elämästäsi. Sehän on loukkaavaakin tai se voi olla myös rakkautta, jopa menettämisen pelkoa. Kannattaa asiasta keskustella ihan oikeilla sanoilla.

Harjoitus

Jos kärsit, kuvittele itsesi autoon, voit laittaa silmät kiinni kun mietit näitä eri paikkoja. Missä kohdassa istut kun katsot tilannettasi. Kuskin paikalla, pelkääjän paikalla vai takana jommalla kummalla puolella.Vaihda paikkaa mielessäsi ja koe miltä tuntuu missäkin kohdassa istua ja istu sille paikalle, jossa tuntuu juuri nyt hyvältä ja edistää hyvinvointiasi.

Tai

Ensin mieti itseksesi. Missä olet onnistunut elämässäsi? Mistä sait hyvän mielen kun ratkaisit tilanteen mielestäsi oikein? Jouduit ehkä ponnistelemaan ehkä vähän haastamaankin itseäsi ja selvisit siitä "voittajana". Liittyykö se opiskeluun, oppimiseen, harrastukseen, ihmissuhteisiin, työhön, mihin? Sen ei tarvitse olla iso asia.

Valittaminenhan ei auta tilannetta yhtään, sekin on selvää. Negatiivinen kierre vaan ruokkii itseään eikä siitä tahdo päästä ulos, ellei sitä tiedosta itse. Tiedosta mitä teet. Tätätkin tilannetta voisi katsoa itseä ulkoapäin, mieti miltä keskustelut näyttää kärpäsenä katossa ollessasi.

Mulla on ollut ajoittaista kipua vasemmassa olkapäässä. Se on etupuolella olevassa lihaksessa oleva kipu. Kipu äityy silloin jos käytän sauvoja pikkulenkeilläni, ehkä se isku maahan ärsyttää sitä. No, olen jättänyt sauvat pois käytöstä aika ajoin ja unohdan kun kipua ei taas ollut, että otan ne sauvat taas mukaan. Mietin, miksen taaskaan opi.

Ratkaisuksi, piilotan sauvat tai otan yhteyden terveydenhuoltoon ja selvitän mistä kipu johtuu, vai odotan että tilanne paranee itsestään, eikä tarvitse kuluttaa yhteiskunnan varoja, koska olen syöpähoitojen aikaan sitä tehnyt. No, kärsinkö tilanteestani? En koko ajan. Onko mulla motivaatiota vielä riittävästi muutokseen? Ehkä ei, tosin jos mietin lapsenlapsen syliin ottamista, siinä on pieni riski että käsi pettää, mutta ei ole vielä mitään vakavaa tapahtunut.

Missä olen onnistunut, jos kuitenkin kärsin ja asia on mielessä ja kipu ajoittain muistuttaa olemassaolostaan? Olen onnistunut aloittamaan etärentoutukset yhdistyksille vuosia sitten. Mitä se vaati minulta silloin? Selvittää kiinnostaako heitä uusi juttu, rohkeutta myös itse hypätä uuteen, periksiantamattomuutta, luottaa itseensä, ehkä positiivinen asennekin auttoi.

Nyt selvitän itselleni. Haluanko selvittää mistä vaiva johtuu, onko riittävästi motivaatiota? Oikeestaan on, lapsenlapset oli se pointti. Nyt pitäisi saada se rohkeus ottaa selvää ja selvittää mistä apua ja päästä mahdollisesti hoidattamaan asia ammattilaisten toimesta. Sehän voi hoitua fysioterapiallakin, mietin.

Todellisuudessa juuri näin on tapahtunut. Tartuin puhelimeen ja soitin terveyskeskukseen. Olen menossa nyt fysioterapeutille parin viikon päästä ja sain lääkärillekin ajan. Tiedostin, etten halunnut asiaa hoitaa kun ei koko ajan asia vaivaa. Miksen muuten hoitaisi itseäni, enkö arvosta itseäni. Olisko tämä liian vähäpätöinen asia. Kuka sen määrittää sellaiseksi. Tarkoitushan, on että olisin suht hyvä kuntoinen eläkeläinen ja selviäisin mahdollisimman pitkään ilman apua.

Eli kärsimykseeni, tunnistaa tilanteen vakavuuden-> tunnistin tilanteet->halun muutokseen sekä tunnistin voimavarani, joten teen sen ja koska olen ennenkin selvittänyt asioita rohkeasti. Aina voi voittaa.

Näin helppoa se lopulta on. Kokeile, apu voi olla puhelin soiton päässä tai joku muu yhteydenotto. Muista pahinta ei ole kaatuminen vaan makaamaan jääminen. Koska Olet sen arvoinen, rakastettava ja ainutlaatuinen ihminen.

Kuva pixapy:Gert Altmann

Alitajunnasta

Lauantai 6.4.2024 - Mervi

Minulla on omia lapsenlapsia, vanhempi on reilut kaksi vuotta, toinen on vauva viisi kuukautta. Olen myös bonusmummeli kohta kuusi vuotiaalle ihanalle tytölle. Hän asuu tosin kauempana ja on meidän kanssamme tekemissä harvemmin. Muutamia yökylä reissuja hän on rohkaistunut tekemään yksin ja niistä olen todella iloinen ja onnellinen. Tytön kanssa on ihan eri leikit ja tekemiset. Saan leikkiä myös sellaisia leikkejä joita en itse voinut tai pystynyt lapsena leikkimään.

Olen heistä kaikista todella ylpeä ja kiitollinen. Saan myös olla mukana tyttäreni poikien elämässä useita kertoja kuukaudessa. Samalla seuraan heidän kehitystään ja yritän huomioida heitä täysin eri näkökulmasta kuin itse aikoinaan tuoreena äiti tein.

Varon sanomasta sellaista, jonka tiedän olevan haitaksi tai uskomukseksi elämässä. Tuon myönteistä ja kannustavaa. Heidän omia ominaisuuksia kehun, enkä puhu kiltteydestä tai tuhmuudesta. En ota väkisin syliin, kysyn luvan. En lue päiväunille mennessä kirjaa vaan kerron mitä ihanaa tai mukavaa ollaan yhdessä tehty tänään ja miten mummona koen ne hetket. Sanon esimerkiksi lapselle niin, että mummo tallettaa hetket sydämeeni ja hengitän syvään, koen kiitollisuutta ja rakkautta niistä hetkistä. Ikävän hetken tullessa palaan näihin tunnelmiin harjoituksissani. Kerron tämän myös kaiken lapselle kuinka voimaannuttavia ne hetket ovat.

Alitajuntamme on mielenkiintoinen. Se kuulee sen mitä haluamme tai uskomme olevan meille oikein. Jos kovin moitimme itseämme, se uskoo ne kyllä hyvin jos olemme sellaisen uskomuksen sisäistäneet itsellemme vahvasti. Jos on lapsuudessa sanottu, että olet huono jossain tehtävässä, voit uskoa koko elämäsi että olet huono koko ajan, eikä kannata edes yrittää mitään eikä edes kokeillakaan epäonnistumisen pelossa. Luulet sitä jopa ominaisuudeksikin.

Alitajunta ei kuule sanaa EI, jos sanot lapselle noin ei saa tehdä, se kuulee, saa tehdä.

Samoin miten aikuinen kuulee, jos sanot aikuiselle mene ammattilaisen juttusille tai hoitoon, hae apua tilanteeseeseesi. Aikuinen vastustaa toisen käskyjä ja määräyksiä ellei ole kysynyt itse neuvoa, joten silloin pitääkin sanoa, jatka vaikka samaan malliin, jos tiedät sen olevan itsellesi hyväksi. Tosin, olethan saattanut jo monta kertaa asiasta keskustella jo, eikä muutosta ole tapahtunut. Mutta jos asiaa harmittelet mielessäsi ja tilanne vain vie entistä enemmän sun energiaa, niin silloin testaa tätä vaihtoehtoa.

Kliinisen hypnoosin opiskelu toi elämääni ymmärrystä vähän kaikkeen syvemmin. Nyt uskaltaa tehdä asioita, joita ei ennen kuvitellut uskomusten tai pinttyneiden tapojen takia tehdä. Haastan itseäni päinvastaiseen toimintaan. Annan myönteisiä kehotuksia päivittäin alitajunnalleni ja negatiivisille "näytän keskisormea" sanon stop. Muistan, että ajatuksia tulee ja menee, eikä ne kaikki ole totta.

Me niin haluttaisiin, että ihmiset eläisivät kuten me elämme. Välttäisivät virheitä, epäonnistumisia ja muita mokia vaikka häpeän pelossa. Elämän pitäisi olla tasaista ja helppoa. Mutta kun se ei ole sitä. Kun kaikkea yritämme välttää, vastoinkäymiset tuntuvat todella raskailta asioilta eikä tunnu löytyvän ulospääsyä mitenkään. Ei tietenkään, jos olet välttänyt elämästä epäonnistumista, et voi tietää miten sieltä pääsee pois, sinulla ei ole mallia alitajunnassasi. Ja jos joku ei mene kuten haluat, maailmasi murtuu. Sekään ei ole totta, aina löytyy muita ratkaisuja.

Me vanhemmat olemme voineet myös estää lasta tekemästä asioita, suojella kaikelta pahalta. Oltu ylihuolehtivaisia, peloissamme jopa lapsen kokemasta normaalista elämästä. Lapsi saattaa kokea, ettei kasvaminen aikuiseksi olekaan turvallista. Ahdistuu kaikesta pienestäkin vaikeudesta. Sitten vanhemmat kietoutuu siihen samaan kehään lapsen kanssa ja kehä vaan jatkuu ja jatkuu. Ollaan "kietoutuneita" toisiimme. Tullaan jopa riippuvaiseksi toisistamme. Sitten kun pitäisi itsenäistyä, lähteä elämään omaa elämää, ei olekaan taitoa selvitä. Kaikki saattaa ahdistaa, koulussa tai työssä vuorovaikutus tai oppiminen vaikeaa, ei osaa kun ei ole annettu asioiden tapahtua eikä päästy oppimaan niistä.

Sain mallin omalta äidiltäni. Tiedän, että äidilläni oli oma hyvä tarkoituksensa siinä. Kaikesta täytyy olla huolissaan, täytyy ilmoittaa missä mennään, milloin tullaan ja milloin ollaan perillä. Jos perheenä myöhästyimme puolikin tuntia matkanteossa, hän loi aina pahinta skenaariota mitä on tapahtunut ja perille tultumme oli ärtynytkin ellen pystynyt siitä ilmoittamaan. Luulin sen olevan rakkautta, ehkä se olikin sitä. Hän oli varmaan saanut mallin omalta äidiltään sota-aikana ja evakossa ollessaan. Mutta nyt tunnistan, että olin omien lasten ollessa pieni koko ajan ylivirittynyt, stressaantunut, valmis toimimaan ja varmistamaan ettei mitään pahaa tapahtuisi.

Lapsuudessani oli maalaiskylällä miesten tapana helpottaa tunteitaan käyttämällä "ilolientä". Tosin moni niiden käyttäjä muuttui päinvastaiseksi kuin tarkoitus oli. Lapsena en ymmärtänyt miksi aikuinen muuttui pelottavaksi ja uhkaavaksi. Äiti yritti luovia molempiin suuntiin, olla sekä turvallinen mutta hän oli myös itse pelokas. Lapsihan vaistoaa vanhempien tunnelmat, sitä eivät vanhempani tienneet. Elin ja kasvoi myös ristiriitaisissa tunnelmissa.

Millainen vanhempi sitten olin. Juuri sellainen kuin alitajuntani oli oppinut ja omaksunut ja saanut mallia kotoa. Ei mitään kyseenalaistamista. Kunnioitin ja pelkäsin auktoriteetteja myöhemmin joskus jopa omaa miestäkin, koska luulin että Jumala on mies ja miehiä pitää kunnioittaa ja palvella.

Tänään keskustelen tyttärieni kanssa usein siitä miten olisin voinut toimia toisin jos olisin tiennyt, osannut tai ymmärtänyt. Olemme oppineet puhumaan, avaamaan ja ymmärtämään toimitatapojamme, mistä mikin johtuu. Osoitan heille, että minulla on ollut kuitenkin hyvä tarkoitus kaikessa ja se on silloin mielestäni ollut rakkauden osoitusta. Tytöt ymmärtävät sen hyvin. Katkaisen vanhat pinttyneet uskomukseni tuodessani ne julki heille ja toivon, että he nauttisivat elämästä ilman jatkuvaa pelkoa siitä, mitä jos jotain tapahtuu. Elämässä kun aina sattuu ja tapahtuu ja niistä vain pitää ottaa opiksi. Suurin oppi on kuitenkin puhumisen taito. Nyt me puhutaan muttei enää mitään hyvää päivää kirvesvartta puhetta vaan asiaa elämän ja kuoleman välistä. Ihan äskettäin oli puhe omista toiveistani kun kuolen, miten haluaisin heidän toimivan kohdallani sekä kerroin kun tyttäreni kysyi missä hautajaistoivepaperini ym tärkeät asiakirjat sijaitsee.

Mitä sitten sanon lapselle, jos pitäisi kieltää jostain. Sanon, hei, tuo sattuu sinuun tai minuun, lopeta. Tuo oli ikävästi tehty, voi olla että siinä tulee oppi anteeksipyytämiseen ja -antamiseen. Voisin myös sanoa, Rakastan sinua. Olet arvokas ja ainutlaatuinen, riität minulle juuri sellaisena kuin olet.

Jos aikuinen ei tee muutosta itseä haittaavaan elämäntapaansa. Voisin sanoa, ota vastuu elämästäsi, jos koet että tuo on sinulle ja toisille hyväksi jatka samaan malliin, ellet koe enää niin, tee asialle jotain, sinä pystyt siihen. Muutos on aina mahdollista.

Positiivareiden sivuilta seuraava sopiva muistutus.

Huomionarvoista:

Huomioi ajatuksesi, sillä niistä tulee sanoja

Huomioi sanasi, sillä niistä tulee tekoja

Huomioi tekosi, sillä niistä tulee tapoja

Huomioi tapasi, sillä niistä tulee luonteesi

Huomioi luonteesi, sillä niistä tulee kohtalosi

Asenteen valintoja poimittu myös Positiivareiden sivuilta:

Minä en osaa/MINÄ OSAAN

En minä/KYLLÄ MINÄ

Epäilen että/OLEN VARMA ETTÄ

En pysty/HALUAN OPPIA

Pelkäänpä että/USKON ETTÄ

Ei se onnistu/ HYVÄ SIITÄ TULEE

Ei se nyt käy/KYLLÄ SE KÄY

On epävarmaa/ON VARMAA

En minä voi/KYLLÄ VOIN

Ei se koskaan/KYLLÄ SE AINA ja vielä lisään, jos eipä kehtaa/viitsi NIIN KEHTAAN/VIITSIN

Kuva pixapay:MemoryCatsher. Mallioppimista ikä kaikki.

Luottamuksesta

Perjantai 22.3.2024 - Mervi

Rainer Friman laulaa laulussa Se on salaisuus. Hän laulaakin rakkaudesta.

Tämä on ihan muuta. Voiko toisen salaisuus olla kuulijalle taakka? Todellakin voi. Entä jos taakka käy niin raskaaksi, että haluaisi kertoa siitä jollekin, meneekö luottamus jota et koskaan saa takaisin. Entäs sitten jos niin käykin tai ehkä niin oli tarkoituskin.

Epäreilua pelätä molempiin suuntiin toisen kieltäessä, ettei saa kertoa kenellekään. Miksi toinen kertoi asiasta, vai sattuiko paikalle näkemään jonkun tapahtuman? Pelkääkö seurauksia tapahtumasta toiselle tulevaisuudessa vai pelkääkö itsensä mielenterveyden puolesta tai jopa hylkäämisestä. Vai voisiko ottaa puheeksi ja sanoa, että tilanne on itselle niin vaikea, ettei jaksa sitä pitää enää yksin.

Ensin määritellään se, kuka on ei kenellekään. Onko ne puoliso, lapset, lähipiiri, ystävät, tuttavat, naapurit, sisarukset, työnantaja, lääkäri tai muu ammattilainen, terapeutti, kuka?

Jos saat kantaaksesi toisen murheen niin hän samalla kaatoi oman murheensa sinulle, ehkä halusikin alitajuisesti, että asia tulee tietoon. Kertojalla saattaa olla taustalla muutakin salaisuuksia.Tarjoat tietenkin neuvoja, joita toinen ei suostu edes ottaamaan vastaan. Sano asianosaiselle, että pidä salaisuutesi, etkä suostu etkä jaksa sitä pitää enää omana tietonasi. Kerro, että se on liian raskas taakka kannettavaksi. Tee jotain. Hyväksy sitten mahdollinen välirikko ja hae tarvittaessa itsellesi apua ammattilaisilta. Puhu jollekin taakasta. Ammattilaiset ovat vaitiolovelvollisia.

Toinen näkökulma

Olin sairaalassa vatsakalvotulehduksen takia vuosia sitten. Samaan huoneeseen tuli vanha rouva, jolla oli myös suolessa syöpä ja se leikattiin onnistuneesti pois. Hän kertoi, että hänen miehensä sairasti vuosia eturauhassyöpää eikä hän tiennyt asiasta mitään kun vasta loppuvaiheessa. Hän oli kyllä nähnyt, että miehellä oli lääkkeitä käytössä, mutta kun ei ollut tapana keskustella asioista, niin hän ei tullut tietämään, mitä ne ovat. Se oli lääkärin ja miehen keskinäinen asia. Mies ehkä halusi suojella rouvaansa surulliselta uutiselta eikä ollut kertonut kenellekään asiasta. Tai hän ehkä pelkäsi, ettei puoliso kestäisi uutista. Tai kokiko niin, ettei halua sääliä vaikka olisi saanutkin rakkautta.

Rouva oli harmissaan siitä, ettei mies sitä ollut tehnyt. Hän olisi halunnut tukea ja auttaa, kulkea rinnalla ja rakastaa vielä paljon, mutta ei saanut siihen enää mahdollisuutta. Toinen vain halusi salata. Rouva kertoi, hän sai tietää puolison kunnon huonontuessa totuuden ja hän järkyttyi myös siitä ettei ollutkaan luottamuksen arvoinen. He olivat olleet naimisissa jo lähes 60 vuotta. Hän sai miehen lyhyen loppuajan viettää hänen kanssaan järkyttävän uutisen kanssa ja miettien miksi toinen teki näin.

Olin kuulemastani todella pahoillani. Kysyin mitä tunteita hän koki puolisoa kohtaan. Aluksi tietysti surua. Mutta myös vihaa, koska hän koki toisen pettäneen hänet. Rakkauden taulussa sanotaan, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii, kaiken se kestää..

Vihaa, surua ja pettymystä päällimäisinä tunteina. Niiden tausta tunteet saattoivat kuitenkin olla että toinen hylkäsi hänet ja jää lopulta yksin kaiken surunsa kanssa. Vielä sekin, ettei toinen luottanut häneen. Sitäkö olikin tämä vuosikymmenten rakkaustarina.

Kumpi on pahempi, "kasvojen" menettäminen vai suru uutisen kantaminen yhdessä tässä tapauksessa. Rouva koki varmasti myös häpeää siitä, ettei puoliso luottanut häneen. Hän jäi elämään yksin ihmisten supattelujen kanssa, mitähän muita salaisuuksia perheessä on ollut? Tämä taakka siirtyy myös lapsiin, hekään eivät olleet luottamuksen arvoisia. Mies petti kaikki kun ei kertonut. Hän luuli suojelunsa mahdollisesti olevan rakkautta vai oliko se kuitenkin välinpitämättömyyttä tai oliko hän muka niin vaatimaton, ettei tarvitse huomiota koska ei rakasta itseäänkään vai oliko hänellä oli oma viha, suru ja häpeä vielä käsittelemättä. "Eipä kehtoo, ei minun takia tarvitse mitään tuntea, olen mitätön ja arvoton?".

Rouva tunnusti, että hän tietää miksi sairastui syöpään. Hän kantoi tätä häpeän, säälin, luottamuksen puutteen taakkaa seitsemän vuotta. Sen verran oli aikaa puolison kuolemasta. Mutta mitä hän oppi tästä. Hän itse puhui omasta sairastamisestaan kaikille, hän halusi saada tukea kaikilta mahdollisilta ihmisiltä. Hän jakoi myös minulle arvokkaan tarinan. Toivon, että hän on antanut anteeksi miehelleen mielessään, jotta jää lopulta se rakkaus jäljelle.

Hän selvisi pelkällä leikkauksella eikä saanut pelkäämäänsä avannetta. Uskon, että tämä kokemus opetti hänelle ja perheelle jotain luottamuksen merkityksestä syvemmin. Puhuminen kannattaa kaikissa toisia koskevissa asioissa.

Mietin, tarvitseeko jatkossa pelätä paljastumista, entäs jos se olisi juuri sitä mitä tarvitsikin tehdä, päästä vapauteen, elämään ja rakkauteen. Tunnustaa heikkous, hakea apua.

Jos minulle kerrotaan salaisuus, olen vaitiolovelvollinen, mutta ohjaan tapauksesta riippuen aina asianosaista eteenpäin. Vastuu on tiedon antajalla, ellei hän halua ottaa vastaan tarjoamani vaihtoehtoja. En ota myöskään hänen taakkaansa kannettavaksi. Muistan häntä rakkaudella, muuta en voi. Se on hänen elämänsä ja valintansa.

Mutta joissain tapauksissa en edes suostu ottamaan salaisuutta vastaan..sanon, en halua edes tietää.

Kaiken tämän takana on puhumattomuuden kulttuuri häpeän pelossa ja se on isompi asia kuin ymmärretäänkään. Pelkoa myös toiselle luottamuksen menettämisestä. Toisten taakkoja meidän ei ole tarkoitus kantaa, se käy meille joskus liian raskaaksi. Jokaisella on oma elämä ja se on ihan tarpeeksi. Jos salaisuuden kertoja sanoo, että menetti nyt luottamuksen toiseen, kannattaa miettiä luottaako asianosainen itseensäkään. Se mitä salaisuuden kertoja toisessa pelkää, se voi olla oma "varjo", jonka olisi päästävä vapaaksi. Miksi salaa? Häpeääkö itseään ja paljastumista? Sitä voisi miettiä..

Entä se rakkaus. Sen ei tarvitse olla salaisuus. Se kannattaa näyttää koko maailmalle, lempeinä palveluksina, avoimmuutena, lahjoina, myönteisinä sanoina ja yhteisenä aikana ja kosketuksena. Siitä luottamus ja yhteinen sitoutuminen on tehty.

Kuva pixapay Dieterich01

Tämä kuva kuvaa hyvin luottamusta, uskotaan että elämä kantaa. Se on rohkeutta olla oma itsensä ja asettua haavoittuvaan ja pelottavaan osaan.

Kirjan kirjoittamisesta

Perjantai 8.3.2024 - Mervi

Olen aloittanut kirjani kirjoittamisen ihan oikeasti. Suunnittelussa meni ensin aikaa. Myös henkinen valmistautuminen alkoi. Täytyi myös uskaltaa kertoa kaikille miksi vähennän muita asioita ja mitä olen tekemässä. Menin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle täysin.

Iso siskoni on luvannut olla mukana tätä tekemässä kanssani koko ajan. Yhteistyökumppanin sain mukaan, toimittajan lukemaan tekstiäni ja arvioimaan onko se kiinnostavaa ja mukaansa tempaavaa. Osaanko ollenkaan kirjoittaa, sitä itse epäilin eniten. Seuraavaksi tutustuminen kustantajiin, mitä he tarvitsevat. Mikä on käsikirjoitus, synopsis tai tietoa siitä kenelle kirja olisi hyödyllinen.

Kävimme läpi kustantajat, joille voisin lähettää näitä tietoja. Ketkä julkaisevat tämäntyyppistä tietokirjaa. Tietokirjaa hieman lapsuudesta alkaen, lähinnä sieltä saaduista uskomuksista, jotka ovat estäneet tekemästä asioita. Vastoinkäymisistä, kun jokaisella perheenjäsenellä on yhtä aikaa vaikeuksia, myös itsellä, lähes ylitsepääsemättömiä. Asennemuutoksesta, opiskelun tuoman elämänmuutoksesta. Yllättävästä ja raskaasta syöpäpolustani, vaikeasta työhönpaluusta, Lars-syndroomasta, sen haasteista ja uudesta elämästä. Kaikista vaikeuksista, mutta myös rakkaudesta, joka auttoi näkemään elämän suurimman merkityksen, tarkoituksen. Nyt odotamme kustantajilta vastauksia mutta on meillä varasuunnitelmakin olemassa. Tämä toteutuu vaikka saatujen apurahojen turvin.

Kerron tunteista, monista itkuista ja niiden hyödyistä. Kerron häpeästä liittyen menneisyyteeni, syöpääni ja ulosteenkarkailuun. Kerron rakkaudesta, joka on suurin voimavarani tänä päivänä kaikkeen. Mikä henkinen kasvu kohti itseä on tämän myötä tapahtunut.

Tämä kaikki tulee tietoonne päiväkirjoistani, joita olen kirjoittanut kaikki nämä kasvun vuodet. Mikä on mielialan nostanut ja laskenut, mitä olen oppinut ja oivaltanut itsestäni, parisuhteesta ja perheestäni ja läheisistäni. Rohkeudesta hypätä tutun ja turvallisen ulkopuolelle ja saada sieltä uutta mahdollisuutta.

Ja jälleen tarkoituksen merkityksestä, mikä se on ja miten se näkyy. Sattumista, pääsin mukaan osallistumaan Anne Lindholm-Kärjen ja Kirsi Virkkusen Intuitiivinen kirjoittaminen kurssille viitenä iltana alkuvuoden aikana. Olin ilmoittautunut toiselle kurssille, joka olisi ollut samoina iltoina mutta se peruttiin. Kysyin Annelta, vieläkö pääsisin mukaan vaikka he olivat jo aloittaneet viikkoa aikaisemmin ja se onnistui. Tämän kurssi tuli juuri oikeaan aikaan. Suuri kiitollisuus jälleen heille ja omalle intuitiolleni ja rohkeudelleni.

Uskon ja toivon, että kirja on valmis syksyyn mennessä. Siskoni tarkistaa tekstistäni kirjoitusvirheeni, myös veljeni auttaa kuvien tekemisessä, tunteiden tulkkina toimien. Hekin oppivat tässä samalla itsestään jotain tärkeää, uskon niin. Tässä samalla kun kirjoitan, palaan niihin tunnelmiin ja tunteisiin, keskustelen ikävät asiat vielä puolison tai läheisten kanssa uudelleen ja jätän ne taakseni. Olen itkenyt monet itkut vielä uudestaan ja tiedän että kaikki haavat paranee tämän myötä ja saan rauhan. Ennenkaikkea olen oppinut näkemään sen tien jolla on nyt hyvä ja turvallinen olla, aitona omana itsenäni.

Tämä kirja tulee olemaan avuksi KAIKILLE ihmisille, tarkoitustaan etsiville näkemään ja tunnistamaan elämän suurimman asian ja se on RAKKAUS.

Kuva pixapay valerioerrani

Hanna Nohenekin luennosta poimittua

Tiistai 27.2.2024 - Mervi

Kauan odotettu Hannan käynti onnistui hyvin yhdistyksemme illassa. Olin todella otettu siitä, että Hanna suostui tulemaan meidän iltaamme. Hän oli illan esitystä varten saanut lisätietoa asioista myös infektiolääkäri Veli-Matti Anttilalta. Me kaikki opimme jotain tämän johdosta, kuulemani mukaan myös Hanna itse. 

Olin lähettänyt myös kysymyksiä etukäteen hänelle ja hän vastasi niihin mukavasti pitkin esitystään.

Kerroin Hannalle, että tulen kirjoittamaan lyhennelmän myös tänne tiedoksi lukijoilleni ja hän vahvisti ja tarkisti vielä tekstini sisällön. Ja tässä on viime hetken tietoa, jota ei ole vielä julkisuudessa tiedossa koronarokotteiden osalta.

Syöpäpotilaan infektioista

-itse syöpä lisää infektioriskiä, syöpään liittyvät yleisoireet voivat lisätä infektioriskiä, imukudosten ja verisolujen syöpiin liittyy lisääntynyt infektioriski myös ja syövän itse hoitoon liittyy infektioriski.

-hoitava lääkäri arvioi infektioriskin tason ja arvioi sen mukaan tarpeelliset rokotukset

Syöpäpotilaille suositelluista rokotteista yhteenveto

-vuosittainen influenssarokote, yli 65-vuotialle ja solunsalpaajahoidossa sekä sädehoidossa oleville ilmainen, tällöin myös lähipiiri on oikeuttu rokotukseen

-koronarokotukset kansallisten THL:n ohjeiden mukaisesti:vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila, esim. elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti (solusalpaajahoito vuoden sisällä)suositus tehosteannos oli syksyllä 2023 näille potilasryhmille

-jäykkäkouristus ja kurkkumätärokote suojasta kannattaa huolehtia, 25v, 45v, 65v ja sen jälkeen 10 vuoden välein

Myös omakustanteisia kannatta harkita mm. vyöruusu otettavaksi 50 vuotta täytettyään tai 18 v joilla suurentunut riski saada vyöruusu. Kaksi rokotekertaa 2-6kk välein

pneumokokkirokote, tämän ilmaiseksi saavat kantasolusiirteen saaneet, munuaistautia sairastavat 65-74v keuhkoahtaumatautia tai astmaa sairastavat

punkkirokote TBE, oleskelu punkkialueella (kesämökki) ei suojaa borreoloosilta

Yleensä syöpäpotilaille ei ole estettä ottaa rokotuksia, ainoa poikkeus on solusalpaajahoidot tai kantasolusiirtohoidot.

Koronasta: Thl:n tutkimuksen mukaan valtaosalla väestöstä on muodostunut immuniteettia sekä aiemmin saatujen rokoteannosten että sairastettujen koronavirustartuntojen myötä. Tiheästä rokottamisesta ei ole odotettavissa parempaa suojaa myöskään immuunipuutteisille.

THL:n suositus. Syöpäpotilaiden ja immuunipuutteisten koronarokotukset.

Perusrokotussarjaan kuuluu kolme rokoteannosta. Kaksi ensimmäistä annetaan 6-12 viikon annosvälillä, kolmas aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua toisesta annoksesta

Tehosteannokset, 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille syystalven 2023 tehosteannosta riippumatta siitä montako tehosteannosta henkilö on aiemmin saanut tai montako kertaa hän on sairastanut koronan. Ei ole vielä varmaa tarvitaanko keväällä 2024 lisätehosteita tietylle riskiryhmille, sen sijaan syksyllä 2024 tehosteita tullaan antamaan

Oma kysymykseni hänelle liittyi influenssa rokotteisiin. Nuorena hoitajana otin influenssarokotteen ja sain siitä allergisen reaktion, johon sain sitten kortisonia. Silloinen työterveyslääkäri sanoi minulle, että rokote on "munassa" kasvatettu, joten voit olla sille allerginen "munalle", älä ota influenssarokotetta, jos se on vain mahdollista. Ja näin olen toiminutkin. Hoitajat eivät ole suostuneet myöskään pistämään sitä minuun enää kun asiasta olen maininnut. Nyt Hanna kertoi, että markkinoilla on myös (joka toinen vuosi tehdään) sellaisia influenssarokotteita, jotka ovat munien sijaan kasvatettu soluissa, ensi vuonna tulee sellainen vuoroon. Jos niitä tuodaan ensi syksynä Suomeen, se olisi hyvä vaihtoehto. Hyvä tietää tämäkin.

Silloisten syöpähoitojen aikaan en itse onneksi altistunut influenssalle kun en hoitoja saanut, se olisi ollut kohtalokasta. Hyvä hygienia ja infektioherkkyys pitivät minut pääasiassa kotona ja kun puoliso ja läheiset olivat rokotettu, ei tullut altistustakaan sitä kautta. Onneksi.

Kysyin miten hän on selvisi julkisuudessa korona aikaan? Vihapostia ja uhkauksia hän sai kuten muutkin julkisuudessa olevat henkilöt, mutta sai myös paljon kiitosta, kehuja, kannustusta ja Duodecium seuran antaman Lindberg palkinnon 12/21.

Hän itse sattui sairastumaan koronaan ensimmäisten suomalaisten joukossa ja se oli ollut vakava tauti hänelle itselleen sekä puolisolleen. Ne lähtökohdat varmasti olivat myös kannustamassa tekemään tätä arvokasta työtä meidän kaikkien eteen. Oma sairastaminen toi esille muitakin oireita, joita ei ollut vielä edes kirjattu tai huomattu virallisiksi koronan aiheuttaviksi oireiksi.

Hän on mielestäni sydämmellinen lääkäri, joka on tehnyt paljon hyvää meidän kaikkien hyväksi, meidän turvaksi ja suojaksi toisten ammattilaisten kanssa. Hän antoi kasvonsa koronasta tiedottamiselle, aina kun näin hänen kasvonsa televisiossa, uskoin että nyt tulee tutkittua ja oikeaa asiaa.

Muistan, miten yhteiskuntana ja perheenä pelkäsimme koronaa. Miten paljon se sai aikaan surua, vihaa, häpeää ja katkeruuttakin yhteiskunnassamme. Mutta se sai myös jotkut pohtimaan syvemmin noita tunteita. Miksi tunnen niin ja miten selviän sen tunteen kanssa jatkossa. Varmasti monille jäi ahdistusta ja kuolemanpelkokin käsittelemättä. Jotkut ehkä luovuttivat, olisiko ollut jopa niin..

Sairastin kerran koronan eikä se ollut mikään mukava tauti. Mieluiten otan rokotukset heti kun se oli mahdollista kohdallani. Opittiin varmasti yksilönä ja yhteiskuntana myös paljon. Olen kiitollinen työstä mitä Hanna tekee. Suuri kunnioitus ja kiitos hänelle. Siinä esikuvaa muillekin.

Ja ennenkaikkea koronan myötä minä sain uuden elämän, kun etätyöt tuli mahdolliseksi ja pystyin etänä aloittamaan rentoutuksen tekemisen ensi kertaa Suomessa syöpäänsairastuneille ja heidän läheisilleen. Näin jatkan edelleenkin. Minun sosiaalisuus on pääasiassa netissä etänä monissa yhteyksissä, kiitos koronan. Se lopulta mahdollisti elämän mielekkyyden jatkumisen kohdallani.

Hannasta julkaistaa kirja nyt maaliskuussa. Se on nimeltään Peloton.

Tiedoksi hänen yksi sidonnaisuuksistaan on että hän on Maailman terveysjärjestön WHO:n rokotusasiantuntijaryhmän SAGEn puheenjohtaja. Sekä hän on tehnyt kliinistä rokotetutkimustyötä matalan tulotason maissa vuoteen 2010 asti. Valtion virkanainen ja tuli myös Krista Kiurun kanssa esiintyessään meille kaikille tutuiksi.

Kehon tarkistaminen ja mielenrauhan saavuttaminen

Lauantai 17.2.2024 - Mervi

Marraskuussa lääkäri Jouko Leppänen luennoi yhdistyksen illassamme syövän syntymisestä solusta alkaen. Illan päätteeksi puhuttiin syöpähoitojen jälkeen tehtävistä kontrolleista ja mahdollisten kuvien ottamisesta.

Kontrollit omalla kohdallani ovat olleet vuosittain verikoe, jossa tarkastellaan CEA arvo ja pieni verenkuva ja lääkärin vastaanotolla käynti. Viime vuonna tämä tehtiin terveyskeskuksessa, olihan syövän toteamisesta jo kuusi vuotta. Kerroin lääkärille kuumista aalloista ja hän "heitti", että jos niitä alkaa esiintymään voi syöpä olla uusinutkin, tosin kliiniset tutkimukset ja veriarvot eivät siihen viitanneet. Hän ehdotti keuhkokuvan ottamista ja se minusta oli hyvä idea, se otettiin ja kaikki oli siinä hyvin.

 Joukolta kysyin magneettitutkimuksen ottamisesta, onko siitä vaaraa mitenkään, tuottaako se säteitä ja onko siitä haittaa, jos sen otattaa itsemaksaen. Ja kuka hoitaa jatkot jos jotain  löytyy magneettitutkimuksessa. Jouko kertoi, että ei ole haittaa, magneetti ei ole röntgensäteillä tehtävä tutkimus. Ja vastauksen kanssa voi mennä terveyskeskukseen ja lääkärin on lähetettävä löydöksen perusteella eteenpäin. Tietojen saatuani ajatus magneetin tekemisestä jäi hautumaan. Olin ennen Joukon luentoa kuullut, että Joensuussa tehdään koko vartalon magneetteja alle 700 e. Siitäkin sitten mainitsin illassamme ja Jouko sanoi pitäisköhän itsekin sellaisessa käydä, eihän sitä tiedä mitä löytyy.

Miehelleni ehdottelin loppuvuodesta Joensuussa käyntiä ja voidaan samalla käydä sukuloimassakin. Asia jäi pohdintaan molemmille. Sanoin, että jos me autoa huolletaan, laitetaan siihen rahaa ja aina se raha jostain siihen löytyy. Ehkä olisi järkevää joskus "sijoittaa" myös itseensä.

Vatsani takia emme reissaa enää maailmalla, se on keholleni liian raskas taakka ja on se sitä myös henkisestikin. Seurattiin talven pakkasia, mietimme josko olisi mahdollista lähteä muutamaksi päiväksi Tahkolle, siellä voin tyhjennellä suoltani ja voimme hiihdelläkin. Tarkistin vielä, että hiihtolenkkien läheisyydessä oli hyvin vessoja. Tuumasta toimeen, varattiin yöpymispaikka ja päätettiin, että käydään samalla Joensuussa magneetissa molemmat. Varattiin ajat ja Tahkolta olisi tarkoitus ajaa syömättä ja juomatta tutkimuksiin. Teimme näin suunnitelman mukaan. Yöpymispaikka Joensuussa oli siskon luona ja sieltä sitten ajaisimme kotiin.

Lääkäri soitti tulokset. Tunnin laverilla makaamiseen kuului lääkärin soittoaika, puoli tuntia per/henkilö. Minua ei jännittänyt tuloksen saaminen kuin viisi-kymmenen minuuttia ennen soittoaikaa. En ollut nähnyt pahoja unia, jotka olisivat viitanneet mihinkään vakavaan ja en käyttänyt aikaani murehtimiseen. Uskoin, että se mitä tulee, se tulee sitten ja otan sen vastaan siinä hetkessä. Uniakaan en menettänyt sen takia. Olin siis kiitollinen itselleni oppieni sisäistämisestä, olin itse rauhallisuus.

Kuulin, että kaularangassani on ahtaumaa, ok. Selvisi siis epämääräisen vasemman käden ja "rintakivun" syy, jota on joskus ollut. Suositteli ortopedille, fysioterapeutille tai osteopaatille jos oireet pahenee. Ei sydänperäistä vaivaa. Lääkäri kävi kaikki elimet yksitellen läpi ja ne olivat ok, hyvänlaatuinen kysta maksassa, joka on yleistä, ei tehdä sille mitään. Vatsan aluella tietty näkyi jotain, joka mahdollisesti tullut leikkauksien seurauksena, hyvänlaatuinen serooma, kudosnestekertymä. Siitä suositteli kontrollikuvaa muutaman vuoden päästä. Se oli näkynyt edellisissä kuvissakin, eikä ollut kasvanut. Imusolmukkeistakaan ei löytynyt mitään. Ei syöpään viittaavaa.

Ajatukset nyt tästä "sijoituksesta". Kuulin, että jotkut pitivät meitä rohkeina, kun tällaiseen lähdettiin. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta suosittelen silti selvittämään epämääräiset tuntemukset ja kivut kehossa. Näin varsinkin kun on syövän sairastanut ja vaikka ei olisikaan mitään oireita, on hyvä tietää miten kehoni vointi sisältä tarkasteltuna. Se että sijoittaa itseensä (ei lähdekään vuosittaiselle etelänmatkalle) ja menee yksityisesti tutkimukseen ellei kunnallisesti pääse tarpeeksi nopeasti, säästytään siltä, kuinka monta turhaa ajatusta ja yötä me menetetään kun emme selvitä asioita. Lähdin itsekin tähän ihan mielenkiinnosta, uudesta kokemuksesta ja siitä, että kannattaa mennä pelkoja kohti, ei väistää niitä. Jäikö itselläkin pieni epävarmuuden tunne kytemään? Pelätäänkö me ettei meitä hoideta, jos sijoitan itseeni ja maksan itsekin siitä jotain? Miten mielellämme me kuulisimme, että onneksi teit niin ja pääsemme aloittamaan hoidot ajoissa. Kyllä siinä yhteiskuntakin säästää pitkän pennin, ja ehkä ihmishengen.

Itse syöpähoitoja saadessani, sain kuulla kuinka kallista oli saada valkosolun nostajat käyttööni-koin siinä hetkessä syyllisyyttäkin kun tarvitsin niitä. Mutta en olisi saanut hoitojakaan ellei niitä olisi käytetty, enkä todellakaan kirjoittaisi nyt tässä enää mitään. Mutta silloin, omalla kohdallani ennen syöpälöydöstä, eipä oireita paljon ollut, mitä nyt uloste oli muuttunut ja verta tuli pyyhkiessä vähän paperiin koska oletin niiden johtuvan vain peräpukamista. Ehkä tänä päivänä kiinnittäisin eri lailla huomioita mihin tahansa oireisiin, oppi on mennyt perille.

Nyt tulee mainos: Karelia magneetti oli se paikka,jos kiinnostaa tietää missä kävimme. Se on Suomessa ainut terveydenhuollon yritys, joka tekee näitä tutkimuksia tällä tavalla. Kädet, jalat ja pää jäivät tutkimuksen ulkopuolelle. Saimme erittäin hyvää palvelua sieltä ja tunsimme, että meistä välitetään. Siellä ihmisiä käy kuuleman mukaan ympäri Suomea ja kaikille uutiset eivät ole yhtä hyviä. Lääkäri sanoi, että voimme olla yhteyksissä myöhemminkin jos tarvetta esiintyy ja saamme vielä kuvat lausuntoineen kotiin vaikka ne kantaakin tulevat näkyviin. Emme olisi saaneet lähetettä mistään tällaiseen tutkimukseen mutta saimme mielenrauhan ja se on kaikkein tärkeintä.

Kuva pixapay.goestock

Vaihdevuosistako olikin kyse?

Tiistai 6.2.2024 - Mervi

Jos jotain tyttärilleni ohjeistaisin tai opastaisin, ehdottaisin jo nelikymppisenä seuraamaan joko alkaa vaihdevuosioireita tulla.

Luin iltalehdestä gynekologin kommentteja vaihdevuosioireisiin liittyen. Olenkin tänne aiemmin kirjoittanut unettomuudestani, jota en lähtenyt hoitamaan ja hoidin sitä todella väärin, parilla lasilla viiniä esimerkiksi.

Minulla oli kuumia aaltoja, käytin töissä viuhkaakin viilentääkseni itseäni, join vettä kulauksittain, villatakkia päälle ja pois, oli nivelvaivoja, jota hoidettiin kortisonipistoksilla, olin ärtynyt läheisilleni ja itselleni. Kävin gynekologilla, mutta en saanut mitään lääkitystä. En saanut siksi, kun äidilläni oli ollut kolme rintasyöpää elämänsä aikana, menehtyi viimeiseen. Hänen äitinsä kuoli rintasyöpään ja iso siskoni sairasti rintasyövän nelikymppisenä. Eli minulla oli suurentunut riski saada rintasyöpä, jos hormonihoidot aloitetaan. Kävin joka toinen vuosi mammografiassa ja ultraäänessä oma kustanteisesti ennenkuin tulin seulontaikään.

Äitini sai hormonilääkityksen aikoinaan vaihdevuosioireisiin ja sitä "syytettiin" rintasyövän aiheuttajaksi hänen kohdallaan. Minua siis peloteltiin, että on suuri riski saada rintasyöpä joten pärjääpä ilman hormonilääkitystä. Koin siitä tietysti myös, että olen etuoikeutettukin kun en voi lääkettä ottaa käyttöön. Eli kärsin yöheräämisistä, valvomisesta, ärtyisyydestä, kuumista aalloista, nivelvaivoista. Nivelvaivoja tutkittiin ja hoidettiinkin. Siihen samaan tilanteeseeen tuli se irtisanominenkin ja muut raskaat tapahtumat. Elin siis stressissä! Siihen kun lisätään se suorittaja ominaisuus, itsensä hylkääjänä, mitäpä voisi odottaa..suolistosyöpähän se sieltä tuli. Tämähän on nyt omaa spekulaatiota, mutta ihmettelen ettemme pystyneet paremmin hoitamaan vaihdevuosioireita reilu kymmenen vuotta sitten.

Nyt ymmärrän äitiäni paremmin. Äitini sai unilääkkeet käyttöön eikä niistä koskaan luopunut. Hän arvosti unta ja lepoa. Tänä päivänä ei uniongelmia hoideta pelkästään unilääkkeillä vaan kokeillaan muitakin vaihtoehtoja. Mikä vaakakupissa sitten on itselle tärkeinä, se pitää miettiä myös tarkasti. Unilääkkeisiin siis itsellä negatiivinen kaiku ollut koko ikäni, joten en niitä olisi helposti suostunut käyttämäänkään. Eli siksi kärsin siitäkin! Oli uskomus, ettei unilääkkeillä saatu uni ole oikeaa unta ja kun niistä tulee vielä pökkerö olo seuraavaksi päiväksi, et voi olla oma itsesi mitenkään missään vaiheessa. Mitä pelkoja olikaan itselläni silloin!

Mitä ajatuksia tämä "löydös" nyt aiheuttaa itsessäni? Näin sitä oppii itsestään asioita jälkikäteen, tulee ymmärrystäkin enemmän tapahtumiin. Gynekologi kirjoitti artikkelissaan, että moni nainen kärsii oireista, ei tiedosta mistä ne johtuu. Lisäisin tietoutta asiasta työpaikoille, perheisiin enemmän. Vertaisia, yhdistyksiä ja sitä kautta apua ja myös erilaisia hoitoja, rentoutustakin. Ei kenenkään enää tarvitsisi "kärsiä" vaihdevuosioireista, apua varmasti löytyy kun vain sitä haluaa saada.

Mietin, kuinkahan moni pari on eronnut näiden oireiden takia? Kannattaa oppia kuuntelemaan kehon viestejä ja lähteä hakemaan apua sillä et voi muuta kuin voittaa. Perheeltäni tulen pyytämään anteeksi omaa käytöstäni ja samalla tulen samalla opettaneeksi ja antaen mallia lapsilleni, että asioilla oli tai on toinenkin puoli. Tätähän elämä on, oppia, rähmälleen menoa, noustaan ylös suosta, pohditaan miten tästä eteenpäin ja jatketaan uudella tavalla.

Käytin erilaisia viuhkoja kuumien aaltojen yllättäessä. Minulla on töissä omansa, käsilaukussa oma ja kotona oma versio siitä, onneksi sitä ei nolottanut käyttää.

Kuva pixapay Aleksander Kristkey

Väärä artikuilointini?

Lauantai 27.1.2024 - Mervi

Pidin rentoutuksen tällä viikolla syöpäpotilaille etänä. Linjoille tuli uusia osallistujia ja jostain syystä hieman hämmennyin itsekin. Kerroin osallistujille rentoutuksen kulusta ja tavoista kuinka teen joka kerta erilaisen version, jotta jokainen löytäisi oman ja kotona itsekseen toteutettavan version arkeensa. Kerroin myös siitä miten itse löysin aikoinaan rentoutuksen ja meditaation salat ja missä vaiheessa niihin tartuin.

Sain jälkikäteen palautetta eräältä osallistujalta, että hän ymmärsi puheestani syöpäni uusiutuneen. Olin samaisena päivänä lukenut päiväkirjaani syöpähoitojen ajoilta ja ehkä vähän liikuttuneena kerroin osallistujille epäselvästi oman kokemukseni. Kerroin, että kun lääkäri ilmoitti tammikuussa -18 että syöpä on levinnyt mahdollisesti keuhkojen välikarsinaan  aloitetaan mahdollisesti uusi hoitomuoto. Samalla lääkäri pelotteli myös infektioherkkyydestäni ja mahdollisesta kuolemastakin. Silloin tartuin meditaatio oljenkorteen, opettelin pysähtymään ja kuuntelemaan parantavaa meditaatiota ja uskon, että sen myötä lähdin paranemaan ja se ohjasi minut tälle tielle.

Luojalle kiitos, että minuun otettiin yhteyttä asian tiimoilta. Kysyin yhdistyksen vetäjältä asiasta ja hän ei sitä kertoessani ollut paikalla, päästi ihmisiä linjoille. Nyt korjaan epäselvän ulostulon asiasta. Tein virheen ja otan siitä vastuun. Kerron seuraavalla kerralla tilanteen selkeästi ja pyydän anteeksi artikulointiani. Minulla on syövän suhteen kaikki hyvin. Kävin syksyllä kuusi vuotis kontrollissa ja pääsin pyynnöstä myös keuhkokuvaan kun kerroin yöhikoilustani.

Virheistä opitaan ja otan vastuun. Pyydän anteeksi niiltä jotka säikähtivät kuulemastaan. Olin päivän lukemisistani tekstistä tunteen vallassa ja tälläinen virhe siitä tuli. Luen tulevaa kirjaani varten päivä- ja kiitollisuuspäiväkirjaa ja palaan kokemuksiini jotka koskettavat sieluani syvältä. Mutta olen kiitollinen, että tulin aikoinaan kirjoittaneeksi, en muistaisi asioita näin, ehkä muistaisin värittäen tai jotain poisjättäen.

Nähdään linjoilla ja olen pahoillani tapahtuneesta. Rakastan Teitä, Olette minulle rakkaita ihmisiä ja toivon, että minusta on Teille apua, ainakin palautteiden osalta uskon näin olleen.

Kuva pixapay. andreas 160578

Painajaista ja mansikkahilloa

Lauantai 20.1.2024 - Mervi

On niin mahtavaa kun uneni purkavat alitajuisesta mielestäni asioita, jotka vielä käsittelemättä. Tilanteet, joissa olen arjessani ohimennen kokenut epävarmuutta tai vastaavaa ikävää tunnetta. Yleensä yön ensimmäisen syvän unen aikana painajainen on näkynyt ja siihen olen herännyt hieman ahdistuneena ja pelokkaanakin. Olen kirjoittanut sen ylös ja jatkanut unia. Aamulla herättyä mietin, mikä aiheutti yöllisen painajaisen. On siis välttämättömäntä lähteä sitä selvittämään ja viimeisimmän "tulos" oli seuraava.

Unessa pakenin venäjällä naisen kanssa, ei ollut rahaa, käytiin kyllä syömässä ja tultiin ison rakenteilla olevan rakennuksen eteen, yritimme päästä seinää pitkin ylös mutta meidät ohjattiin ovesta ulos kauniiseen vuoristomaisemaan. Tunsin ahdistusta ja pelkoa unessa, pelkoa jäädä kiinni.

Lähdin purkamaan unta äskettäin käymäni kurssin materiaalin avustamana meditaatiota avuksi käyttäen. Tämä esimerkki huomattavasti lyhennettynä. Harjoituksessa mennään takaisin uneen ja "kysytään" mikä mahdollinen viesti on. Venäjä on minulle vieras valtio lähellä, olen siis itselleni vieraalla alueella. Tunsin naisen, mutta en tunnistanut häntä. Pelkäsin tulla näkyväksi siksi pakenin. Rakenteilla oleva seinä vastassa ja ohjattiin ovesta kauniiseen maisemaan. Unen ratkaisu ja ymmärrys arjen tilanteeseen liittyen lyhyesti.

Olin kirjoittanut mielipiteeni paikalliseen lehteen. Käsittelin siinä nuorten helposti saatavan huumeen saanniin seurauksia ja mitä sille asialle voisi tehdä. Olin siis ulkopuolella oman nykyisen tekemiseni, vieraalla alueella nuorten ongelmissa. Kirjoitin intuitiivisesti tekstin ja lähetin sen paikallisen lehden päätoimittajalle,(nainen unessa) joka pyysi vaan tekstiä lyhentämään, tulisi sen kyllä julkaisemaan. Olin yllättynyt hyväksymisestä ja minua aluksi pelotti ja ahdisti että miten hän ottaa sen vastaan ja mitkä seuraukset sillä tulee olemaan. SIIS, lopulta olin kauniissa maisemassa, helpottuneena.

Ratkaisuksi vielä ja mitä oivalsin.

Ellen toimisi intuitioni mukaan ja veisi asioita eteenpäin mihin se minua ohjaa, en voisi muuttaa maailmaa ja ihmisten ajatuksia myönteisempään suuntaan, siis ellen minä niin kuka sitten.

Artikkelini lopuksi lainasin Dalai Laman ajatuksia.

”Ihminen uhraa terveytensä jotta saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Ja sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä; seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa; hän elää ikään kuin hän ei koskaan kuolisi, ja sitten hän kuolee, eikä ole oikeastaan koskaan edes elänyt."

Eikö olekin helppoa ja selkeää. Unet auttaa, tukee, lohduttaa, antaa ratkaisuja kunhan vain luotan ja selvitän niiden viestejä.

                                 Sitten

Mansikkahillon syvempi merkitys alkoi paljastua myös.

Se tapahtuma oli lapsuudessa, olin sairas ja poissa koulusta. Ruoka ei maistunut ja setäni vaimo toi minulle mansikkahilloa, josko se maistuisi ja sehän maistui. Meillä ei ollut mansikkamaata emmekä siihen aikaan saaneet mansikkaa mistään. Meillä ei käytetty sitä, herukoita kyllä oli. Kyllä se lapsen suussa oli herkkumarja ja hillona vielä parempaa.

Meillä on mansikkamaa nykyään, olemme omavaraisia sen suhteen. Teen hilloa muutaman kilon verran kesällä ja muuten marjat menee pakkaseen ihan marjana. Mieheni tykkää hilloista ja olen hänelle sanonut useasti, että jätä yksi mansikkahillopurkki minulle, mutta eihän hän sitä muistanut, otti sen viimeisenkin purkin herkutteluhetkeensä. Aamulla herättyäni näin purkin avattuna ja mieleeni nousi ärsytyksen tunne ja ehkä hiukan vihaakin, miksi ei "kunnioittanut" toivettani. Olisin myös voinut muuten tuntea ettei mieheni rakasta minua, mutta se liittyy loukkauksen tunteeseen, ei ärsytykseen.

Muistin, että tunteellahan on tarve tulla esille. Me heräämme puolison kanssa eri aikoina ja sain siinä itsekseni ollessa alkaa pohtia miksi juuri mansikkahillo tuottaa minulle tuskaa ei muut hillot. Silloin tajusin, setäni vaimon tuodessa minulle mansikkahilloa, koin että hän osoitti minulle rakkautta ja välittämistä. Eli ärsytyksen syy oli todella syvempi. Olin turhaan miestäni moittinut useita vuosia tästä samasta aiheesta ja nyt vasta tajusin mistä tässä oli kyse. Oli anteeksipyynnön paikka. Kerroin miehelleni syvemmän syyn asiaan ja päätin, että tänään keitän mansikkahilloa ja otan sieltä itselleni merkkaamani purkin ja varmasti mieheni muistaa, että se purkki tuo minulle rakkauden ja välittämisen viestin sedän vaimolta, olin jo silloin rakastettava vaikka en niin uskonut olevan. Paistoin illalla vielä hillon lisäksi vielä letut ja ai miten hyvältä ne maistuivatkaan kirpeänä pakkasiltana.

Ehkä näidenkin kokemuksen myötä voisin sanoa, että lapsille ja nuorille voivat isovanhemmat tai muutkin läheiset antaa tukea ja turvaa perheille, jos he sen sallisivat vain tapahtuvan. Ja vuosikymmeniä myöhemmin voidaan tajuta jotain tälläista, arvokasta ja lohduttavaa.

kuva pixapay:congerdesign

Perhejoulun syvempi merkitys

Torstai 11.1.2024 - Mervi

Joulu ja uusi vuosi takana. Joulun valmistelut meni niinkuin puolison kanssa suunniteltiinkin. Ennakkoon tehty tehtävämme puolison kanssa toimi mainiosti. Aikuiset lapset osallistuivat tuomisillaan ja yhdessä olo oli lämmintä ja rentouttavaa. Tärkein joululahja oli lasten ja lastenlasten vierailu yöpymisineen. Tavaroista ollaan jo puolison kanssa ja lasten kanssa sovittu jo vuosia sitten ettemme me tarvitse mitään tavaraa.

Yhdessä olo on meille suurin lahja ja sitä me kaivataan ja saammekin pitkin vuotta. Kävimme myös syvällisiä keskusteluja keskenämme, joka on itselleni todella tärkeää. Kerroin omasta lapsuuden kokemuksistani ja tapahtumista nyt avoimesti ja lapset saavat ymmärrystä toimintatapoihimme siitä miten ollaan tilanteissa tehty ja toimittu. Avasin heille meidän molempien "karttaa" kasvuympäristöämme, millaisista olosuhteissa ja ilmapiirissä olemme kasvaneet ja mitä vaikutteita olemme saaneet kotoa. Pystyin samalla myös pyytämään anteeksi asioita, jotka ovat vaikuttaneet negatiivisella tavalla itseeni ja ehkä myös heihin. Voisiko siis parempaa joululahjaa saada kukaan?

Annoin heille joululahjaksi Parisuhdekeskus Katajan parisuhde oppaita ja tunnekarttoja sekä tein heille myös oman mukaellun version, johon lisäsin miten lisätä keskinäistä tunteiden tunnistamista ja miten toivoo toisen tukevan puolisoa jossain tunnetilassa. Esimerkkinä, kun tunnen ärsytystä jostain tapahtumasta, haluaisin/toivoisin että Sinä..jne. Ei syyttelyä tai moittimista. Tunne lähtee minun tuntemuksista. Minusta tuntui pahalta..

Kerroin myös osalle aikuisista lapsista, (meillä kaksi yhteistä tyttöä ja minulla kolme bonustyttöä) miten tärkeää on rakastaa itseä. Jos rakastat itseä niin osaat aidosti rakastaa myös toisia eikä rakkaus ole ehdollista tai kaupankäyntiä. Olen näitä itsen rakastamisen ja myötätunnon vinkkejä antanut tukiessani myös muita syöpäpotilaita sekä puhelimessa tai facebookissa. Samalla opitaan kunnioittamaan ja arvostamaan itseään. Osataan pitää rajoja, EI, en ota vastaan nyt, en ehdi jne.. Olemme Luojan luomia, kohdellaan itseämme kuin se olisi kotimme, joka meille tärkeä turvan, levon ja rauhan paikka.

Miten se siis tehdään. Halataan itseä tunteen tullessa vähintään 20 sekuntia, hengitetään muutaman kerran syvempään ja sanotaan vaikka itselle siinä hengitellessä että rauhaa ja rakkautta itselle. Yksinkertaista, liian yksinkertaistako? Kokeilepa. Jotkut voivat kokea, että itsensä rakastaminen on syntiä tai itserakkautta, EI OLE! Maailma olisi todellakin parempi paikka jos tätä opetettaisiin jo lapselle, aina lähin turvapaikkaon itsessä ellei muita paikalla ja sitten turva on tietysti toisissa. Voit lisätä mitä tahansa sanoja, olen turvassa. Kaikki on hyvin juuri nyt. Selviän tästä. Lapsen tunteet otetaan myös totena, ei vähätellä niitä. Halaus ja perustelu heille riittää miksi jotain ei saa tai voi tehdä. Uskon myös, että nuorten pahoinvoinnin yksi syy on itsensä "hylkääminen" ei rakasteta itseä. Ja mallihan me ollaan saatu kotoa..Olet arvokas kun suoritat ja menestyt..kuka jaksaa? Itsen koskettelu on outoa ja jopa kiellettyä. Ei halaus kenellekään tee pahaa, päinvastoin, saat hyvät hormonit liikkeelle itsekin.

Luin joulun jälkeen Louise Hayn Sisäiset voimavarasi kirjaa, josta siskoni vinkkasi. Sen ajatukset vaan vahvistavat näitä ajatuksiani. Laitan jotain tässä Teille tiedoksi vielä.

Kaikkiin ongelmiin--> RAKASTA ITSEÄSI ja meissä on VOIMAA. Mene sisimpääsi, kuuntele sitä, meditoimalla saat vastauksia kun kysyt. Kuuntele mitä puhut ja ota vastuu sanoistasi. Jos sanot mun pitäisi..samalla pysyt paikallasi tai mun täytyy tehdä sitä ja sitä..saat stressiä kehoon ja mieleen. Sano, valitsen tehdä. Mutta sana tuo ristiriitaa, siis kuuntele puhettasi ja oivalla. Älä moiti itseä tai toista, äläkä epäile itseäsi. Pelko on epäluottamusta, mielenrajoitus ja rakkauden vastakohta. Hengitä ja halaa tietoisesti pelon tunteessa, sano että olet turvassa. Muista, että rakkaus on pelosta luopumista, ne eivät sovi saman katon alle. Onko stressi Sinulle pelon toinen nimi? Mikä pelottaa? Etkö ota vastuuta jostain asiasta ja mieti vielä miten kuormitan itseäni liikaa?

Kiitä ja kehu itseäsi. Sano, olen arvokas, ansaitsen kaiken hyvän, rakastan ja toteutan itseäni. Luotan itseeni. Anna anteeksi itsellesi ja toisille, siten saat rakkautta tilalle ja se parantaa! Haluatko olla onnellinen vai oikeassa, niinpä, kannattaa miettiä toisenkin kerran tätä. Ole rehellinen itselle ja toisille, jos otat toiselta jotakin luvatta, sinultakin otetaan -syyn ja seurauksen laki puhuu.

Kirjassa on lueteltu 10 tapaa rakastaa itseä, joitain toin tuossa esillekin. Siinä on myös selitykset miksi niin voisi tehdä, jotta luottaisi siihen että kaikki menee parhain päin lopulta.

Annoin jouluaatto iltana suudelman miehelleni nukkumaan mennessä, tytär miehensä kanssa sekä bonustytär olivat paikalla. Suutelin miestäni antaumuksella ja sanoin heille ääneen, 20 sekuntin suudelma pitää parisuhteen "liiman" aktiivisena, eikä minua edes nolottanut. Vävy katseli yllättyneenä, eiköhän me mallista opita, mitä vanhemmat edellä sitä lapset perässä.

Näin helppoa se on! Itsensä halaaminen, maailma olisi parempi paikka jos tämä toimintamalli opetettaisiin jo lapsille. Lähin turvapaikka on meissä itsessämme..

Joulun ja uuden vuoden toivotus

Perjantai 22.12.2023 - Mervi

Logoterapia koulutuksen materiaaleista löysin Raili Malmbergin runon, joka sopii hyvin tähän vuoden lopuksi ja joulun toivotukseksi, vähän niinkuin yhteenvedoksi kaikesta tästä vuodesta tuoduistani opeistani ja oivalluksistani Sinulle lukijani lyhennettynä.

Toivotan Sinulle Rauhallista joulua, lapsille ja lapsenlapsille iloa ja valoa ilman pelkoja ja

turvattomuutta.

Itsensä arvostavaa Uutta Vuotta 2024, Toivottavasti löydät vihdoin itsesi

kaiken "maallisen" turhamaisuuden takaa ja Sallit olla oma itsesi. Rakastaen ja arvostaen

itseä, sillä sieltä se rakkaus tulee ja on valmiina jaettavaksi sieltä myös muille. Lopeta

vertailu muihin. Kaiken ahdistuksen takana on somen aiheuttamat vaatimukset itselle.

Oletko vielä epämukavuus alueella

Torstai 14.12.2023 - Mervi

Heräsin, tuli jälleen oivallus, mietin sängyssä ennen ylösnousua. Mitä ympärilläni tapahtuukaan?

Olimme puolisoni kanssa jälleen Parisuhdekeskus Katajan verkkoluentoa kuuntelemassa etänä. Aiheena oli ristiriidat. Jälleen eri näkökulmia tähän asiaan saimme oivallettavaksi. Näinä iltoina annetaan aina kotitehtäviä ja mehän tehdään niitä, koska niistä saadaan mielettömän hyviä keskusteluja aikaan.

Tämän kertaisen illan tehtävä oli seuraava. Jos esimerkiksi joulun tai lomien vietto saa parisuhteessa erimielisyyttä siitä kumman vanhempien luo mennään aattona niin kokeilkaapa tätä.

Otimme itsekin jouluaaton vieton tehtäväksemme. Kumpikin piirtää kaksi ympyrää paperiin. Toinen isompi, toinen pienempi ympyrä sinne keskelle. Kirjoita pienemmän ympyrän sisälle KAKSI Sinulle tärkeää asiaa, jotka haluat jouluaattona toteutuvan ja kirjoita isomman ympyrään KOLME ei niin tärkeää, mutta mahdollisia asioita. Kummallista muuten miten paljon on yhteen päivään odotuksia sullottu ja minkähän takia, ai joulurauhan saavuttamiseksiko? No, tärkeimmät itselle olivat joulupöydässä perheen kanssa illanvietto ja joulusauna. Puolisolla about samoja asioita. Mutta mistä voisimme luopua. Ei niin tärkeät olivat jouluaaton riisipuuron syönti iltapäivällä, joulukirkko ja haudoilla käynti. Pääsimme keskusteltuamme kompromissiin keskenämme. Siirretään riisipuuro joulupäivän aamuun. Joulukirkossa käydään jo viikkoa ennen, jossa lauletaan joululauluja ja haudoilla käynniksi riittää hyvin hautakynttilän laitto omalle pihalle, ajatushan siinä on tärkein, menneet omaiset ovat kuitenkin sydämmessämme. Kuinka helppoa. Pukin roolinkin voimme siirtää nyt nuoremmille. Keskusteltiin myös jouluruokien määrästä ja voisimmeko tehdä jotain nyyttäriperiaatteella. Siitä oikopäätä viestiä lapsille ja heille tämä kaikki passaa oikein hyvin. Mahtavaa! Vaati siis avointa keskustelua ja asian puheeksi ottamista.

Aiheena on tällä kertaa epämukavuuden alueella olo. Sisäiset omat vaatimukset lapsuuden kodista, näin "täytyy" toimia jotta saat joulunmielen. Olinko aiemmin edes ymmärtänyt kyseenalaistaa asiaa vai olinko vielä niin hyvässä kunnossa että jaksoin kaiken vaikken jaksanutkaan. Vai uskallanko jo ottaa puheeksi asioita, joita ei aiemmin voinut käydä.

Mietitään lisää. Sallitko itsellesi jotain, joka ei sovi omiin arvoihisi muutenkaan? Mitkä ovat arvosi, tiedätkö? Onko ykkösenä perhe, terveys, työ, ystävät, uskonto, raha ym? Miten ne näkyvät arjessasi, toimitko arvojesi mukaisesti? Sisäinen ristiriita saa voimaan huonosti ellet tunnista sitä. Sallitko asioita itsellesi vaikket jaksaisi? Onko läheisissäsi joku joka vie energiaasi, et uskalla sanoa säälistä tai pelosta häntä kohtaan mitään negatiivista, vaikket häntä jaksasi, tämä ei tunnu hyvältä minusta, mutta en voi lopettaakaan. Tai lopetat vain yhteydenpidon sanomatta mitään. Miksi? Mikset voi sanoa, että minusta tuntuu pahalta/ikävältä kun sanot noin tai teet noin? Kerro lisäksi miksi tunnet niin. Jos toinen siitä loukkaantuu se on hänen tunne, älä ota hänen tunnetta itseesi, mutta älä vähättele toisen tunnettakaan. Saat kuitenkin hänet miettimään asiaa ja ehkä hän saattaa sanoa, mikset kertonut aiemmin. Ei siinä kuitenkaan syytellä tai tuomita toista. Pidätkö kiinni itsepetoksesta tai periaatteesta? Miksi? Anna itselle armoa ja salli anteeksipyyntö itsellesi ja toiselle, vapautat siinä itsesi lopulliselta tuholta, ehkä jopa katkeruudelta.

Mieti myös menetkö tapahtumiin ja tilanteisiin toisten mieliksi vaikka sydämesi tahtoisi toisin? Miksi teet niin? Hylkäämisen pelossako? Hylkäätkö mieluummin itsesi kuin ulkopuolisen toiveen mukaisen pyynnön? Ketä pelkäät? Miksi? Mikset kuuntele sydämesi ääntä? Meidän keho ja mieli reagoi, jos emme kuuntele itseämme. Alamme voimaan huonosti, tulee kaikenlaisia epämääräisiä oireita eikä välttämättä löydy niille edes syytä. Saatetaan jopa etsiä lohtua jostain addiktiosta ja pahennetaan omaa tilannettamme joka suuntaan. Laitetaan stressin piikkiin ja syytetään ulkopuolisia omasta pahoinvoinnista. Sanonta tai uskomus kärsi, kärsi, jotta kirkkaimman kruunun saat, ei ole mistään peräisin. Se uskomuksena vie vaan mahdollisuuden uuden ratkaisun löytymiseen tai oivallukseen. Eikä sitä kruunua muuten koskaan tule.

Tuo yllä esittämä tehtävä sopii myös omien arvojen testaamiseen. Jos mulle tärkein arvo on perhe. Mitkä kaksi tärkeintä asiaa olisivat sisäympyrässä? Mitkä kolme ei niin tärkeää asiaa ulommassa ympyrässä? Miten toteutan näitä asioita arjessani, mitä voisin parantaa jotta arvoni toteutuvat ja minulla olisi mukava ja hyvä olla. Tarvitsinko apua toisilta, jotta ne voi toteutua, pyydä, ole rohkea.

Käy jokainen arvosi läpi ja opi itsestäsi uutta, arvosta ja kunnioita itseäsi, koska suurinta mitä voit tehdä on rakastaa itseä sellaisena kuin on, vertaamatta kehenkään toiseen missään asiassa. Minulle itselle on tällä hetkellä aivan sama mitä ihmiset ajattelee minusta, en pysty moniin asioihin mutta pystyn johonkin muuhun minulle tärkeään asiaan. Siksi minulla on hyvä olla näin, olen onnellinen näin. Rakasta, kunnioita ja arvosta itseäsi, se heijastuu kyllä ympärillesi.

Olisiko tämä paras joululahja ikinä itselle ja toisille? Muista, että muutos on aina mahdollinen.

Kuva pixapay: gerald

Syksyn luennoitsijoiden satoa

Maanantai 4.12.2023 - Mervi

Olen paikallisen syöpäyhdistyksen vetäjänä ollut nyt useamman vuoden. Takana on myös korona vuodet, jolloin sovittuja tapaamisiltoja jouduttiin perumaan sairastumisten ja koronan leviämisen pelossa.

Toimintamme on suhteellisen aktiivista. Minulla ei ollut mitään kokemusta yhdistystoiminnasta ennen kuin tähän tehtävään ryhdyin tai pääsin. Tämä toiminta on antanut minulle todella paljon. Olen tutustunut paikallisiin ihmisiin ja rohkaistunut ottamaan yhteyttä eri luennoitsijoihin. Meillä on mukava ryhmä ja toimimme yhdessä tiiminä.

Olemme tehneet myös yhden retken minun aikana. Kävimme viime kesänä tapaamassa Airaa Hyrsylänmutkassa. Kuinka lämmin ja läsnäoleva hän oli kertoessaan tarinaa evokkovuosistaan. Olemme mukana kesäkahvilatoiminnassa, joulumyyjäisissä ja käymme myös lounailla palkitsemassa itseämme hyvin tehdystä työstä.

Tänä syksynä saimme luennoitsijoiksi rovasti Päivi Seppäsen, joka itsekin on sairastanut rintasyövän. Kerron hänen jotain hänen selviämisprosesistaan (hän antoi luvan)

Kirjoistahan me saadaan lohtua tai samaistumispintaa omaan traagiseen tilanteeseemme. Maija Paavilainen, Torsti Lehtinen, Anne-Mari Raittila olivat hänen voimakirjojaan sairastumisen aikana. Tässä joitain otteita lyhykäisyydessään.

Ilon löytäminen kaikista pienemmistäkin asioista, kaikkien aistien käyttäminen, toisten ihmisten tuki ja vertaistuki sekä kuolemantiedostaminen olivat tärkeimpiä oivalluksia.

Oli myös kysytty viittä toivetta ihmisiltä, jotka olisivat voineet elää toisin elämäänsä kun kuolema oli jo lähellä. Ne olivat seuraavat.

1. Olisipa voinut olla uskollinen itselleni,

2. pitää tasapainon elämässä kaiken suhteen,

3. olla rohkea ilmaisemaan tunteitaan,

4. olla enemmän yhteydessä ystäviin ja

5. olisinpa itselleni antanut luvan olla onnellinen.

Kannattaa muuten miettiä näitä asioita, toteutuuko jotain näistä jo nyt vai olisiko mahdollista alkaa toteuttaa edes jotain noista.

Lisäksi Päivi kertoi seuraavista asioista:

Aivo ystävällinen ajankäyttö, se millä ravitsen henkisesti itseni; oppimalla uutta, havainnoiden kaikkea ympärillään, luovuuteen liittyvät asiat ja sosiaaliset ulottuvuudet monella tapaa.

Ystävät eri elämänvaiheista tärkeitä. Ystävällisyys on voimavara myös onnellisuudelle. Hiljaisuus. Hyvät muistot, muut selviämiset elämässä sekä niiden esille tuomista, kannustusta ja rohkaisua.

Toisten ihmisten hyväksi tekemistä, olla avuksi ja tueksi, josta saa merkitystä elämään, ilahduttamalla muita.

Erittäin hyviä ja kauniitä ajatuksia meille kaikille kaikkiin elämänvaiheisiin.

Kiitos Päivi.

Toinen syksyn luennoitsijoita oli lääkäri Jouko Leppänen Kouvolasta. Hän tuli luennoimaan aiheella mitä syöpä tarkoittaa. Hän kävi läpi solun toimintaa elämän ensi hetkestä alkaen, miten se jakautuu ja miten siitä muodostuu elimet, lihakset ym. Hän kertoi myös mitkä tutkitusti aiheuttavat syöpäsolun jakautumista väärin. Tunnetustihan ne ovat tupakka, alkoholi, liikkumattomuus, pitkään jatkunut stressi, elintavat. Mutta se mikä yllätti hänen luennossa oli se, että myös lapsuuden traumat, kaltoinkohtelu, väkivalta, uhkan tunne, vanhempien erot ym vastoinkäymiset voivat olla syynä syövän syntymiseen. Vaikka se on aivan loogistakin, miksei näin olisi? Puhuttiin myös magneettikuvauksen ottamista yksityisellä ellei lääkäri terveyskeskuksessa vielä koe sen ottamista tarpeelliseksi. Mielenrauhan vuoksi epäilyyn kannattaa harkita omakustanteisesti.

Peilasin tätä ajatusta myös omaan lapsuuteeni, nuoruuteeni ja ikäviin kokemuksiin ja tietenkin kokemaani syöpään. Enkä tietenkään syytä siitä ketään että minä sairastuin. Minä olen eri persoona ja koin asioita ehkä toisin kuin joku muu olisi tehnyt. Sekä uskomukset itsestä ovat olleet niin vahvoja että nekin ovat tulleet osaksi persoonaani. Ja niiden myötä ne ovat pitäneet minua elämässä kiireisenä ja suorittajana:itsensä vähättelyä ja aliarvioimista.

Ensi vuonna helmikuuksi sain luennoimaan Hanna Nohynekin. Mitähän uutta opimme koronasta tai jostain muusta, sitä ei voi vielä tietää..mielenkiinnolla odotan.

Kuva pixapay:pexels. Yhdessä hyvän tekemistä, eikö vaan?

Unikurssista Antaudu uniesi syvyydelle

Perjantai 24.11.2023 - Mervi

En voi olla kirjoittamatta Hämeen kesäyliopiston järjestämästä unikurssista, jolle pääsin tänä syksynä. Kurssi-iltoja on kuusi. Kurssin ovat järjestäneet Anne Lindholm-Kärki ja Kirsi Virkkunen.

Olen kertonut aiemminkin täällä siitä miten kiinnostunut olen ollut selvittämään unien tapahtumia elämässäni. Tämän syksyn kurssi on vienyt itseni ihan toiselle levelille. Se miksi  olen ollut kiinnostunut unista alunperinkin, on ehkä johtunut siitä että ne ovat herättäneet kiinnostuksen ratkaisukeskeisen koulutuksen aikoina. Silloin sain ensimmäisen oman unen tulkinnan myötä vastauksen omaan kokemukseen elämässäni. Ja tämä oivallus vei minua syvemmälle alitajunnan maailmaan. Kiinnostus samalla heräsi hypnoterapiaan, jossa autetaan alitajunnan kautta muita ja erityisesti minua kiinnosti Milton Eriksonin toimintatapa auttaa ihmisiä keskustellen siten etteivät he edes huomaa tulleeksi autetuksi. Se onkin ollut yksi tavoitteeni elämässäni.

Unet ovat peili sinne meidän alitajuntaan. Unessa käsitellään päivän tapahtumia, menneisyyden tapahtumia ja myös tulevaa. Olen siis tutkinut uniani reilun viiden vuoden ajan ja olen ollut mukana aiemminkin Annen ja Kirsin kursseilla. Tämä syksy on vienyt todellakin ihan eri maailmaan, unien tapahtumiin ja olen niitä voinut siellä muuttaa joko kirjoittaen tai piirtäen, ja siten tulkita itselleni mikä unen viesti on ollut minulle. Uneni ovat myös muuttuneet. Näen paljon unia ja kerron niistä myös joskus puolisolleni, joka omalla tavallaan tulkitsee niitä ymmärtäen kuitenkin, että uni läpikäytynä voi olla ihan muuta.

Päivän tapahtumista, ohikiitävästä hetkestä johtuva tunnereaktio voi unessani viedä menneisyyden tapahtumaan, jolla joku viesti minulle on tähän päivään. Unet hoitavat ja ovat minulle parhaaksi, ne ovat mun ystäviä. Painajaiset käsittelen yleensä mahdollisimman pian, ettei unen tunnelma jää kalvamaan mieltäni ja yleensä painajaisista olenkin todella kiitollinenkin, tajuan ai tämmönen asia halusi tulla mulle näkyväksi. Kiitos uneni.

Viime kerralla käsiteltiin painajaista eri näkökulmasta. Piti etsiä univihostani uni, jossa joku ajoi minua takaa tai olin jotenkin muuten uhan alla. Vaikka olin unen aiemmin jo käsitellyt, tällä kertaa otettiin uneen uusi syvyys. Meditaation kautta mielikuva matkan päätteeksi menin keskustelemaan unen uhkaajan kanssa. Tiedustelin kuka hän oli ja mitä asiaa hänellä on. Olin uneni kirjoittamisvaiheessa todella liikuttunut ja herkillä. Minulle erittäin rakas ihminen menneisyydestä tuli pyytämään minulta anteeksi. Olin väistellyt ja paennut häntä aiemmin ja nyt pysähdyin kuuntelemaan uhkaajani viestiä.

Arvatkaapa miltä tämä tapahtuma tuntui jälkikäteen. Isolta oivallukselta, oliko tässä vuosien varrella olleet useat painajaisuneni olleet samalla asialla?

Usein yöllä kun herään, kirjoitan unen tai jonkun viestin ylös paperille ja aamulla katson mikä viesti siellä on minulle, joskus se on joku lause, joskus muutama sana. Ne olen tulkinnut itselleni tärkeiksi huomioiksi ja sitten olen ottanut niistä selvää tarkemmin, mitä ne tarkoittaa. Ne ovat sitten vieneet mua eteenpäin oivaltamaan uusia asioita. Tämä voisi olla se annan elämän viedä teoriani omalla kohdallani.

Miltä kuulostaa? Jos me olemme keho, mieli ja tunteet. Olemme myös yhtä unen kanssa, uni hoitaa sitä meidän mieltä ja tunnetta siellä alitajunnassa. Unella on tärkeä viesti ja siksi tunnen, että olen päässyt vieläkin syvemmälle itseeni, samalla hoitaen ja lohduttaen itseäni maailman kolhuista.

Siltikin suosittelen, jos joku päivän tapahtumasta jää mieltä vaivaamaan ennen nukkumaan menoa ravistele itseäsi ensin ettet jää asiaa harmittelemaan ja anna unen hoitaa asia puolestasi.

Ja jos sanot, ettet muista unia, et muistakaan jos et halua tai tiedosta niiden olemassaoloa. Voit sanoa illalla nukkumaan mennessä, että muistan uneni ja kirjoita se heti herättyä ylös, koska se unohtuu jo aamutoimille mennessä. Unikirjojen symbolit ovat kuitenkin erilaisia kuin omasi, joten siihen maailmaan täytyy lähteä tutustumaan oppikirjojen tai kurssien kautta.

Painajaisiin herätään muuten yleensä siksi, että me muistettaisiin se ja selvitettäisiin sen viesti, eikö olekin yksinkertaista? Uni hoitaa, luota siihen.

Ihania unia ja unikuvia toivon Sinulle. Kuva Pixapay Karin Hensler