Oivalluksia ja uuden oppimista
Perhejoulun syvempi merkitysTorstai 11.1.2024 - Mervi Joulu ja uusi vuosi takana. Joulun valmistelut meni niinkuin puolison kanssa suunniteltiinkin. Ennakkoon tehty tehtävämme puolison kanssa toimi mainiosti. Aikuiset lapset osallistuivat tuomisillaan ja yhdessä olo oli lämmintä ja rentouttavaa. Tärkein joululahja oli lasten ja lastenlasten vierailu yöpymisineen. Tavaroista ollaan jo puolison kanssa ja lasten kanssa sovittu jo vuosia sitten ettemme me tarvitse mitään tavaraa. Yhdessä olo on meille suurin lahja ja sitä me kaivataan ja saammekin pitkin vuotta. Kävimme myös syvällisiä keskusteluja keskenämme, joka on itselleni todella tärkeää. Kerroin omasta lapsuuden kokemuksistani ja tapahtumista nyt avoimesti ja lapset saavat ymmärrystä toimintatapoihimme siitä miten ollaan tilanteissa tehty ja toimittu. Avasin heille meidän molempien "karttaa" kasvuympäristöämme, millaisista olosuhteissa ja ilmapiirissä olemme kasvaneet ja mitä vaikutteita olemme saaneet kotoa. Pystyin samalla myös pyytämään anteeksi asioita, jotka ovat vaikuttaneet negatiivisella tavalla itseeni ja ehkä myös heihin. Voisiko siis parempaa joululahjaa saada kukaan? Annoin heille joululahjaksi Parisuhdekeskus Katajan parisuhde oppaita ja tunnekarttoja sekä tein heille myös oman mukaellun version, johon lisäsin miten lisätä keskinäistä tunteiden tunnistamista ja miten toivoo toisen tukevan puolisoa jossain tunnetilassa. Esimerkkinä, kun tunnen ärsytystä jostain tapahtumasta, haluaisin/toivoisin että Sinä..jne. Ei syyttelyä tai moittimista. Tunne lähtee minun tuntemuksista. Minusta tuntui pahalta.. Kerroin myös osalle aikuisista lapsista, (meillä kaksi yhteistä tyttöä ja minulla kolme bonustyttöä) miten tärkeää on rakastaa itseä. Jos rakastat itseä niin osaat aidosti rakastaa myös toisia eikä rakkaus ole ehdollista tai kaupankäyntiä. Olen näitä itsen rakastamisen ja myötätunnon vinkkejä antanut tukiessani myös muita syöpäpotilaita sekä puhelimessa tai facebookissa. Samalla opitaan kunnioittamaan ja arvostamaan itseään. Osataan pitää rajoja, EI, en ota vastaan nyt, en ehdi jne.. Olemme Luojan luomia, kohdellaan itseämme kuin se olisi kotimme, joka meille tärkeä turvan, levon ja rauhan paikka. Miten se siis tehdään. Halataan itseä tunteen tullessa vähintään 20 sekuntia, hengitetään muutaman kerran syvempään ja sanotaan vaikka itselle siinä hengitellessä että rauhaa ja rakkautta itselle. Yksinkertaista, liian yksinkertaistako? Kokeilepa. Jotkut voivat kokea, että itsensä rakastaminen on syntiä tai itserakkautta, EI OLE! Maailma olisi todellakin parempi paikka jos tätä opetettaisiin jo lapselle, aina lähin turvapaikkaon itsessä ellei muita paikalla ja sitten turva on tietysti toisissa. Voit lisätä mitä tahansa sanoja, olen turvassa. Kaikki on hyvin juuri nyt. Selviän tästä. Lapsen tunteet otetaan myös totena, ei vähätellä niitä. Halaus ja perustelu heille riittää miksi jotain ei saa tai voi tehdä. Uskon myös, että nuorten pahoinvoinnin yksi syy on itsensä "hylkääminen" ei rakasteta itseä. Ja mallihan me ollaan saatu kotoa..Olet arvokas kun suoritat ja menestyt..kuka jaksaa? Itsen koskettelu on outoa ja jopa kiellettyä. Ei halaus kenellekään tee pahaa, päinvastoin, saat hyvät hormonit liikkeelle itsekin. Luin joulun jälkeen Louise Hayn Sisäiset voimavarasi kirjaa, josta siskoni vinkkasi. Sen ajatukset vaan vahvistavat näitä ajatuksiani. Laitan jotain tässä Teille tiedoksi vielä. Kaikkiin ongelmiin--> RAKASTA ITSEÄSI ja meissä on VOIMAA. Mene sisimpääsi, kuuntele sitä, meditoimalla saat vastauksia kun kysyt. Kuuntele mitä puhut ja ota vastuu sanoistasi. Jos sanot mun pitäisi..samalla pysyt paikallasi tai mun täytyy tehdä sitä ja sitä..saat stressiä kehoon ja mieleen. Sano, valitsen tehdä. Mutta sana tuo ristiriitaa, siis kuuntele puhettasi ja oivalla. Älä moiti itseä tai toista, äläkä epäile itseäsi. Pelko on epäluottamusta, mielenrajoitus ja rakkauden vastakohta. Hengitä ja halaa tietoisesti pelon tunteessa, sano että olet turvassa. Muista, että rakkaus on pelosta luopumista, ne eivät sovi saman katon alle. Onko stressi Sinulle pelon toinen nimi? Mikä pelottaa? Etkö ota vastuuta jostain asiasta ja mieti vielä miten kuormitan itseäni liikaa? Kiitä ja kehu itseäsi. Sano, olen arvokas, ansaitsen kaiken hyvän, rakastan ja toteutan itseäni. Luotan itseeni. Anna anteeksi itsellesi ja toisille, siten saat rakkautta tilalle ja se parantaa! Haluatko olla onnellinen vai oikeassa, niinpä, kannattaa miettiä toisenkin kerran tätä. Ole rehellinen itselle ja toisille, jos otat toiselta jotakin luvatta, sinultakin otetaan -syyn ja seurauksen laki puhuu. Kirjassa on lueteltu 10 tapaa rakastaa itseä, joitain toin tuossa esillekin. Siinä on myös selitykset miksi niin voisi tehdä, jotta luottaisi siihen että kaikki menee parhain päin lopulta. Annoin jouluaatto iltana suudelman miehelleni nukkumaan mennessä, tytär miehensä kanssa sekä bonustytär olivat paikalla. Suutelin miestäni antaumuksella ja sanoin heille ääneen, 20 sekuntin suudelma pitää parisuhteen "liiman" aktiivisena, eikä minua edes nolottanut. Vävy katseli yllättyneenä, eiköhän me mallista opita, mitä vanhemmat edellä sitä lapset perässä. Näin helppoa se on! Itsensä halaaminen, maailma olisi parempi paikka jos tämä toimintamalli opetettaisiin jo lapsille. Lähin turvapaikka on meissä itsessämme.. |
Avainsanat: Rakkautta, halauksia ja ymmärrystä |