Oivalluksia ja uuden oppimista

Alitajunnasta

Lauantai 6.4.2024 - Mervi

Minulla on omia lapsenlapsia, vanhempi on reilut kaksi vuotta, toinen on vauva viisi kuukautta. Olen myös bonusmummeli kohta kuusi vuotiaalle ihanalle tytölle. Hän asuu tosin kauempana ja on meidän kanssamme tekemissä harvemmin. Muutamia yökylä reissuja hän on rohkaistunut tekemään yksin ja niistä olen todella iloinen ja onnellinen. Tytön kanssa on ihan eri leikit ja tekemiset. Saan leikkiä myös sellaisia leikkejä joita en itse voinut tai pystynyt lapsena leikkimään.

Olen heistä kaikista todella ylpeä ja kiitollinen. Saan myös olla mukana tyttäreni poikien elämässä useita kertoja kuukaudessa. Samalla seuraan heidän kehitystään ja yritän huomioida heitä täysin eri näkökulmasta kuin itse aikoinaan tuoreena äiti tein.

Varon sanomasta sellaista, jonka tiedän olevan haitaksi tai uskomukseksi elämässä. Tuon myönteistä ja kannustavaa. Heidän omia ominaisuuksia kehun, enkä puhu kiltteydestä tai tuhmuudesta. En ota väkisin syliin, kysyn luvan. En lue päiväunille mennessä kirjaa vaan kerron mitä ihanaa tai mukavaa ollaan yhdessä tehty tänään ja miten mummona koen ne hetket. Sanon esimerkiksi lapselle niin, että mummo tallettaa hetket sydämeeni ja hengitän syvään, koen kiitollisuutta ja rakkautta niistä hetkistä. Ikävän hetken tullessa palaan näihin tunnelmiin harjoituksissani. Kerron tämän myös kaiken lapselle kuinka voimaannuttavia ne hetket ovat.

Alitajuntamme on mielenkiintoinen. Se kuulee sen mitä haluamme tai uskomme olevan meille oikein. Jos kovin moitimme itseämme, se uskoo ne kyllä hyvin jos olemme sellaisen uskomuksen sisäistäneet itsellemme vahvasti. Jos on lapsuudessa sanottu, että olet huono jossain tehtävässä, voit uskoa koko elämäsi että olet huono koko ajan, eikä kannata edes yrittää mitään eikä edes kokeillakaan epäonnistumisen pelossa. Luulet sitä jopa ominaisuudeksikin.

Alitajunta ei kuule sanaa EI, jos sanot lapselle noin ei saa tehdä, se kuulee, saa tehdä.

Samoin miten aikuinen kuulee, jos sanot aikuiselle mene ammattilaisen juttusille tai hoitoon, hae apua tilanteeseeseesi. Aikuinen vastustaa toisen käskyjä ja määräyksiä ellei ole kysynyt itse neuvoa, joten silloin pitääkin sanoa, jatka vaikka samaan malliin, jos tiedät sen olevan itsellesi hyväksi. Tosin, olethan saattanut jo monta kertaa asiasta keskustella jo, eikä muutosta ole tapahtunut. Mutta jos asiaa harmittelet mielessäsi ja tilanne vain vie entistä enemmän sun energiaa, niin silloin testaa tätä vaihtoehtoa.

Kliinisen hypnoosin opiskelu toi elämääni ymmärrystä vähän kaikkeen syvemmin. Nyt uskaltaa tehdä asioita, joita ei ennen kuvitellut uskomusten tai pinttyneiden tapojen takia tehdä. Haastan itseäni päinvastaiseen toimintaan. Annan myönteisiä kehotuksia päivittäin alitajunnalleni ja negatiivisille "näytän keskisormea" sanon stop. Muistan, että ajatuksia tulee ja menee, eikä ne kaikki ole totta.

Me niin haluttaisiin, että ihmiset eläisivät kuten me elämme. Välttäisivät virheitä, epäonnistumisia ja muita mokia vaikka häpeän pelossa. Elämän pitäisi olla tasaista ja helppoa. Mutta kun se ei ole sitä. Kun kaikkea yritämme välttää, vastoinkäymiset tuntuvat todella raskailta asioilta eikä tunnu löytyvän ulospääsyä mitenkään. Ei tietenkään, jos olet välttänyt elämästä epäonnistumista, et voi tietää miten sieltä pääsee pois, sinulla ei ole mallia alitajunnassasi. Ja jos joku ei mene kuten haluat, maailmasi murtuu. Sekään ei ole totta, aina löytyy muita ratkaisuja.

Me vanhemmat olemme voineet myös estää lasta tekemästä asioita, suojella kaikelta pahalta. Oltu ylihuolehtivaisia, peloissamme jopa lapsen kokemasta normaalista elämästä. Lapsi saattaa kokea, ettei kasvaminen aikuiseksi olekaan turvallista. Ahdistuu kaikesta pienestäkin vaikeudesta. Sitten vanhemmat kietoutuu siihen samaan kehään lapsen kanssa ja kehä vaan jatkuu ja jatkuu. Ollaan "kietoutuneita" toisiimme. Tullaan jopa riippuvaiseksi toisistamme. Sitten kun pitäisi itsenäistyä, lähteä elämään omaa elämää, ei olekaan taitoa selvitä. Kaikki saattaa ahdistaa, koulussa tai työssä vuorovaikutus tai oppiminen vaikeaa, ei osaa kun ei ole annettu asioiden tapahtua eikä päästy oppimaan niistä.

Sain mallin omalta äidiltäni. Tiedän, että äidilläni oli oma hyvä tarkoituksensa siinä. Kaikesta täytyy olla huolissaan, täytyy ilmoittaa missä mennään, milloin tullaan ja milloin ollaan perillä. Jos perheenä myöhästyimme puolikin tuntia matkanteossa, hän loi aina pahinta skenaariota mitä on tapahtunut ja perille tultumme oli ärtynytkin ellen pystynyt siitä ilmoittamaan. Luulin sen olevan rakkautta, ehkä se olikin sitä. Hän oli varmaan saanut mallin omalta äidiltään sota-aikana ja evakossa ollessaan. Mutta nyt tunnistan, että olin omien lasten ollessa pieni koko ajan ylivirittynyt, stressaantunut, valmis toimimaan ja varmistamaan ettei mitään pahaa tapahtuisi.

Lapsuudessani oli maalaiskylällä miesten tapana helpottaa tunteitaan käyttämällä "ilolientä". Tosin moni niiden käyttäjä muuttui päinvastaiseksi kuin tarkoitus oli. Lapsena en ymmärtänyt miksi aikuinen muuttui pelottavaksi ja uhkaavaksi. Äiti yritti luovia molempiin suuntiin, olla sekä turvallinen mutta hän oli myös itse pelokas. Lapsihan vaistoaa vanhempien tunnelmat, sitä eivät vanhempani tienneet. Elin ja kasvoi myös ristiriitaisissa tunnelmissa.

Millainen vanhempi sitten olin. Juuri sellainen kuin alitajuntani oli oppinut ja omaksunut ja saanut mallia kotoa. Ei mitään kyseenalaistamista. Kunnioitin ja pelkäsin auktoriteetteja myöhemmin joskus jopa omaa miestäkin, koska luulin että Jumala on mies ja miehiä pitää kunnioittaa ja palvella.

Tänään keskustelen tyttärieni kanssa usein siitä miten olisin voinut toimia toisin jos olisin tiennyt, osannut tai ymmärtänyt. Olemme oppineet puhumaan, avaamaan ja ymmärtämään toimitatapojamme, mistä mikin johtuu. Osoitan heille, että minulla on ollut kuitenkin hyvä tarkoitus kaikessa ja se on silloin mielestäni ollut rakkauden osoitusta. Tytöt ymmärtävät sen hyvin. Katkaisen vanhat pinttyneet uskomukseni tuodessani ne julki heille ja toivon, että he nauttisivat elämästä ilman jatkuvaa pelkoa siitä, mitä jos jotain tapahtuu. Elämässä kun aina sattuu ja tapahtuu ja niistä vain pitää ottaa opiksi. Suurin oppi on kuitenkin puhumisen taito. Nyt me puhutaan muttei enää mitään hyvää päivää kirvesvartta puhetta vaan asiaa elämän ja kuoleman välistä. Ihan äskettäin oli puhe omista toiveistani kun kuolen, miten haluaisin heidän toimivan kohdallani sekä kerroin kun tyttäreni kysyi missä hautajaistoivepaperini ym tärkeät asiakirjat sijaitsee.

Mitä sitten sanon lapselle, jos pitäisi kieltää jostain. Sanon, hei, tuo sattuu sinuun tai minuun, lopeta. Tuo oli ikävästi tehty, voi olla että siinä tulee oppi anteeksipyytämiseen ja -antamiseen. Voisin myös sanoa, Rakastan sinua. Olet arvokas ja ainutlaatuinen, riität minulle juuri sellaisena kuin olet.

Jos aikuinen ei tee muutosta itseä haittaavaan elämäntapaansa. Voisin sanoa, ota vastuu elämästäsi, jos koet että tuo on sinulle ja toisille hyväksi jatka samaan malliin, ellet koe enää niin, tee asialle jotain, sinä pystyt siihen. Muutos on aina mahdollista.

Positiivareiden sivuilta seuraava sopiva muistutus.

Huomionarvoista:

Huomioi ajatuksesi, sillä niistä tulee sanoja

Huomioi sanasi, sillä niistä tulee tekoja

Huomioi tekosi, sillä niistä tulee tapoja

Huomioi tapasi, sillä niistä tulee luonteesi

Huomioi luonteesi, sillä niistä tulee kohtalosi

Asenteen valintoja poimittu myös Positiivareiden sivuilta:

Minä en osaa/MINÄ OSAAN

En minä/KYLLÄ MINÄ

Epäilen että/OLEN VARMA ETTÄ

En pysty/HALUAN OPPIA

Pelkäänpä että/USKON ETTÄ

Ei se onnistu/ HYVÄ SIITÄ TULEE

Ei se nyt käy/KYLLÄ SE KÄY

On epävarmaa/ON VARMAA

En minä voi/KYLLÄ VOIN

Ei se koskaan/KYLLÄ SE AINA ja vielä lisään, jos eipä kehtaa/viitsi NIIN KEHTAAN/VIITSIN

Kuva pixapay:MemoryCatsher. Mallioppimista ikä kaikki.