Oivalluksia ja uuden oppimista
Muistiliiton esityksestä poimittuaLauantai 4.5.2024 - Mervi Olin mukana Kouvolan alueella järjestetyssä Muistiliiton järjestämällä luennolla etänä. Aluksi ajattelin, etten tarvitse tai ole mitenkään kiinnostunut asiasta, kun se ei ole ajankohtaista. Mutta se olikin avartavampaa kuin uskoinkaan. Sain luvan tehdä tänne lyhennelmän siitä omista huomioistani. Aiheena oli muistisairaudet ja kohtaaminen. Muistiluotsi Jenni piti esityksen Aluksi tuli tietoa mihin muistisairaus vaikuttaa: lähimuistiin, mieleen painamiseen, käyttäytymiseen, puheen tuottamiseen ja ymmärtämiseen, toiminnanohjaukseen, hahmottamiseen mm. esineiden ja ihmisten tunnistaminen hankaloituu Se myös vaikuttaa: mielialaan ja vireystilaan, oppimiseen, persoonaan, liikkumiseen ja reaktioiden hidastumiseen, liikuntakyvyn heikentymiseen, rahan arvon ymmärtämiseen, kykyyn tiedostaa omia oireitaan Yleisimmät muistisairaudet: Alzheimerin tauti, aivoverenkiertosairaudet, Lewyn kappale-tauti, Parkinsonin taudin muistisairaus, otsa-ohimorappeumat Alzheimerin taudista: Yleisin muistisairaus, etenee hitaasti. Ensimmäiset oireet: vaikeus muistaa uusia nimiä tai sovittuja asioita, käyttöesineitä hukassa, vaikeus liikkua vieraassa ympäristössä sekä asioiden ja tapahtumajärjestysten sekoittumista. Aivomuutokset altistavat erilaiselle käyttäytymiselle. Sairastuneen persoonallisuus ja sosiaaliset kyvyt saattavat olla suhteellisen hyvin säilyneitä. Taudin edetessä unohtelua ja samojen asioiden toistelua, sanojen löytymisen vaikeutta, suunnistamisepävarmuutta, aloittelisuus heikentyy, vetäytyy kontakteista, mieliala muutoksia, oiretietoisuus heikko ja vaikeuksien peittämistä. Verisuoniperäinen muistisairaus: toiseksi yleisin. Liittyy aivojen verisuonten vaurioihin ja erityyppisiin aivoverenkiertohäiriöihin. Oireina aluksi, hidastumista, lievä muisti-puhehäiriöt, kömpelyyttä, kävelyvaikeutta, hahmottamisvaikeutta, tunneherkkyyttä ja mielialanvaihteluita. Oireet voivat tulla nopeastikin, vaihtelee päivittäin. Muisti parempi kuin Alzheimerissa. Lewyn kappale-tauti: 50-80v iässä, kuorikerrokseen kertyy haittaavia löydöksiä, Lewyn kappaleita. Merkittäviä muistihäiriöitä ei taudin alkuvaiheessa, etenee taudin edetessä. Tarkkaavaisuushäiriöitä, hahmottamisen vaikeutta(pukeutuminen, tilat, etäisyydet, suunnat), lihasjäykyyttä, hallusinaatioita, harhaluuloja, tajunnanhäiriöitä, valveunia, vireystilan häiriöitä, ääreisverenkierto häiriintyy, kosketusherkkyyttä. Otsa-ohimolohkorappeuma: 45-64v välillä, hiipivä ja hitaasti etenevä, oireina, frontotemporaalinen dementia (hermosolujen menetys), etenevä sujumaton afasia ja semanttinen dementia. Dementia; on oireyhtymä, ei sairaus: elimellistä, aivojen rappeutuvasta sairaudesta johtuva oireyhtymä, johon sisältyy laaja-alainen henkisten toimintojen heikkeneminen Muistisairauksien vaikutukset vuorovaikutukseen: Hämmennyksen ja väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa, epäluuloisuutta, tiedonkäsittelyn haasteita. Tarkkaavaisuuden ylläpitäminen heikkenee, taustahäly häiritsee, itsensä ilmaisu muuttuu haasteellisemmaksi, mieleen painamiseen tarvitaan enemmän kertausta, älylliset taidot eivät heikkene vaikka muisti ja vuorovaikutus vaikeutuu. Vuorovaikutukseen vinkit: katsekontakti, yksi asia kerrallaan käydään läpi, minimoi taustahäly, selkeytä ympäristöä, älä vaadi muistamaan, hän ei tee tahallaan kiusaa eikä välttämättä huomaa unohduksiaan. Ole kiireetön, läsnäoleva, rauhoita mielesi, kohdista huomio sairastuneeseeen, auta muistisairasta keskittymään ja luo turvallinen ilmapiiri. Odota rauhassa, älä keskeytä, arvaile tai korjaa muistisairaan ilmaisuja, yritä ymmärtää muistisairaan kokemus. He ilmaisevat tunteensa vapaasti koska kontrolli heikkenee, tunteet ovat totta vaikka tarina ei ole, kohtaaminen tunteiden ei järjen tasolla. Sanaton viestintä huomioitava, ei ristiriitaa puheessa ilmeissä, liikkeissä ja eleissä. Milloin tutkimuksiin: Havaittava muutos aikaisempaan pärjäämiseen, arki hankaloituu, läheiset huolissaan, talousasioiden hoitaminen vaikeaa, persoonallisuus muuttuu, aloitekyky heikkenee. Jos huomaat näitä oireita läheisessä, varaa aika varhaisessa vaiheessa lääkäriin, koska oireita voidaan hoitaa sairauden alkuvaiheessa paremmin elämänlaadun parantamiseksi. Jos olet huolissasi omasta tai läheisen muistista, muistiyhdistyksestä saat tietoa ja tukea kaikkeen tähän liittyvään. Tämän luennon kuultua ajattelin, miten tärkeää on hoitaa kaikki paperiasiat kuntoon ajoissa. Edunvalvonta, testamentti ja hoitotahto. Edunvalvonnasta olenkin kirjoittanut tänne jo aiemmin noin vuosi sitten. Myös oma kohtaaminen muistisairaan kanssa on ollut virheellistä aiemmin. Nyt tiedetään enemmän myös siitä. Muistiliitto auttaa ja antaa tukea myös läheisen henkiseen taakkaan. Älä jää yksin, hae apua. Sitä on tarjolla. Jälleen oli kiitollisuus siitä, että osallistuin tähän luentoon. Soitin myös jälkikäteen muistiliittoon ja sain itsekin sieltä ymmärrystä lisää tähän tärkeään asiaan. Ja oliko jälleen tarkoituksellista. Syöpäyhdistykset järjestivät meille vapaaehtoisille reilun tunnin koulutuksen positiivisesta psykologiasta. Mia Kuusisto, joka luennoi illan aiheesta, on kehittänyt muistisairaille tunnekortit, josta hän on saanut myös palkinnon Ruotsin kuningatar Sylvialta. Uskomaton sattuma vai mitä? Kuva pixapay Gert Altmann |
Avainsanat: Tärkeää muistiliiton esityksestä |