Eevi Vuoristo on kirjoittanut kirjan Tunne itsesi parisuhteessa. Kirja sattui taas kirjastossa käsiini ja ajattelin, että selaan tämän nopeasti. Kirja on ollut minulla nyt viisi viikkoa lainassa ja olen jäänyt kirjan tehtäviin jumiin. Olen halunnut käydä ne kaikki läpi, jotta saisin jälleen itsestäni lisäselvyyttä.

Kerron joitain otteita ja tehtäviä kirjasta. Ja lämpimästi suosittelen kirjan lukemista ja pohdintaa suhteessa itseen, puolisoon ja toisiin.

Vanhempiemme parisuhdemallit ovat mukana parisuhteessamme sekä heidän suhtautuminen meihin lapsena. Onko lapsuudessa ollut kannattelukokemus? Vai onko jäänyt muistijälki epävakaasta ja turvattomasta maailmasta, se ettet ole voinut luottaa että tarpeisiisi vastataan tai ettet ole kokenut olevan viallinen ja rakkauden arvoinen.

Se miten tärkeää on lapsen nähdä miten vanhemmat olivat suhteessa keskenään ja miten suhtautuivat minuun yhdessä tai erikseen. Alitajuinen malli rakkaudesta syntyy näistä kokemuksista. Parisuhteen kriisit voivat tuoda näkyväksi asioita, jotka ovat jääneet tunnetasolla ratkaisematta. Esimerkiksi, miten tärkeää olisi lapselle sanoa kun hän itkee, että sanotaan hänelle; Huomaan, että sinua harmittaa, tämä taitaa olla sinulle pettymys, se on ihan ok, kyllä tästä selvitään. Lapsen on saatava itkeä ja tuntea tunteensa, ne tunteet ovat vain hyväksyttävä vanhempina. (Miksemme kestä lapsen (miksei aikuisenkin) itkua? Kuinka moni vanhempi on tuonut lohturuokaa tai karkkia pettymykseen ja vielä aikuisena sanotaan, ettei söisi muka ikävään tunteeseen?)

Se miten meitä on hoivattu ei voi olla vaikuttamatta siihen miten kohtaamme itsemme ja toiset. Nähdyksi tulemisen kaipuutako? Haastavan perhedynamiikan rooleja voivat olla tyypillisimmillään sankari, mahdollistaja, uhri, mustalammas, hoivaaja, rauhan ylläpitäjä, näkymätön, hauskuttaja, tekijä, ongelmallinen, ulkopuolinen.

Lapsi rakastaa vanhempiaan niin paljon että vaikka he kohtelevat häntä huonosti, hän ei lakkaa kaipaamasta vanhempien rakkautta vaan LAKKAA RAKASTAMASTA ITSEÄÄN. Ja parisuhteesa tämä haavoittunut lapsi etsii kumppanista aikuista, syliä, turvaa, lohtua joita vaille olemme lapsena jääneet.

Haavoittuneen lapsen tyypilliset alitajuiset tunteet ovat yksinäisyys, hylätyksi tulemisen tunne, avuttomuus, torjutuksi tulemisen tunne, ulkopuolisuus, pettymys, riittämättömyys, hätä, pelko, suru, tyhjyys.

Selviytyjän minätilasta: haavoitetun keinot selvitä tunteista painetaan niin alas, etteivät ne toistuisi. Vältetään ikäviä tunteita vaikka tekemisen kautta, suorittamalla tai ylianalysoimalla, huumorilla, miellyttämisellä, riippuvuudella. Tarvitaan kriisi kunnes huomataan, ettei tämä ole koko totuus itsestä. Vapaus ei löydykään siitä, että saa aina tehdä mitä haluaa vaan sitä että suostuu kohtaamaan itsensä jota on vältellyt vuosikymmeniä.

Myös omat vanhempamme ovat jääneet vaille hoivaa, sotakokemus tai joku muu kriisi ollut taustalla. Heidän selvittämättömät omat tunteensa ovat myös olleet käsittelemättä. Mutta vaikka sain tällaiset eväät heiltä, se miten toimin itse jatkossa, otanko vastuun toipumisestani vaikken saisi anteeksipyyntöä, sen voin itse päättää.

Eheytymisessä on kyse aikuistumisesta, itsemyötätunnosta ja vastuunotosta. Osaan ottaa ja pyytää apua. Voin mokata ja oppia, olla leikkisä ja spontaani. Olla keskeneräinen. Aikuisuus on kykyä turvata itsensä ettei hylkää itseään enää koskaan.

Oma vanhemmuus. Ota vastuu ja keskustele lapsen kanssa. Anna lapsen kokea tulevansa kuulluksi, korjataan mokat ja pyydetään anteeksi. Lapsi ei ole koskaan vääränlainen. Täydellistä vanhemmuutta ei ole mutta on inhimillistä vanhemmuutta. Yksikin turvallinen aikuinen jos on ollut lapsen elämässä mukana, esimerkiksi isovanhempi, sekin riittää kannatteluun elämässä.

ITSEMYÖTÄTUNTO ON kaikki kaikessa kaikille, lämpöä ja tukea itselle jokaisessa tunteessa. Tunnista rajasi ja pidä kiinni niistä. Otat vastuun, etkä hylkää itseäsi epäonnistumisen äärellä.

Minätilat ja parisuhde: Minkä roolin olet ottanut tiedostamattasi lapsuudessa? Äidin, isän, lapsen, hoivaajan, pelastajan, syyllisen, rikkinäisen, ylivastuullisen, vastuutoman, terapeutin, uhrin, syytetyn, petetyn, pettyneen ja pettäjän? Tiedosta roolisi. Ei enää näitä rooleja parisuhteeseen! Ota vastuu itsestä ja paljasta kaipuusi ja tunteesi, tällöin toinen saa myös lahjan.

"Sinun tehtäväsi ei ole pelastaa ja parantaa toista. Voit rakastaa. Sinun tehtäväsi ei ole unohtaa itseäsi suhteessa, voit rakastaa ja säilyttää itsesi"

Suhteen puolella minä ja sinä: Sternbergin kolmio, suhteen peruspilarit.

1. Sitoutuminen: pohdimme yhdessä arjessa mikä on suhteellemme hyväksi. Tilan antaminen olla myös yksilönä. Tunteille, tarpeille ja rajoille on toiselle merkitystä ja ollaan kiinnostuneita siitä että toinen voi hyvin suhteessa. Käsitellään väärinymmärykset keskustelemalla ja ollaan suhteen puolella. Yhdessä kasvuun, ollen avoimia tarpeista, tunteista ja epävarmuuksista kommunikoiden arvostavasti. Nämä luovat turvaa ja luottamusta.

2. Intohimo ja kipinä: Rakastumisvaihe 3kk-1,5 vuotta. Haetaan rajoja ja tutustutaan realistisesti. Ajan myötä nähdään toisessa negatiivisia asioita ja ehkäpä ensimmäisessä kriisissä nähdään miten siitä selvitään, jolloin rakastuminen voi muuttua rakkaudeksi jos myönteinen kokemus saadaan asian selvittelystä. Eli ei olla luotu mielikuvitusuhdetta. Intohimo on elinvoimaa ja energiaa. Tee sille tilaa, rentoudu ja hellitä vaatimuksista. Se on leikkisää ilman jännitettä.

3. Avoimmuus: Se on emotionaalista, rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä joka luo aitoa läheisyyttä. Rehellinen omista tunteista, ajatuksista. 

Puhumattomuus loukkaa enemmän ja se alkaa elää omaa elämäänsä. Jos emme puhu, vihjaillaan, piikitellään, nalkutetaan ja ajaudutaan kauemmaksi, odotetaan että toinen ottaa puheeksi.

Näissä tapauksissa, kerro että halauat puhua vaikka jännittää. Milloin se toiselle sopii? Pyydä kuuntelemaan rauhassa ja muistuta että ollaan suhteen puolella. Käytä minä viestintää, millaiset omat ajatukset, tunteet ja tarpeet nousee esille. Kerro toiveesi, kuuntele rauhassa ja hengitä, kysy lisää, ymmärränkö oikein, kerro lisää, haluan ymmärtää. Hyväksy asiat ja kysy lopuksi tuliko toinen kuulluksi. Toisen puhumattomuus on vallankäyttöä samoin myös liiallinen avoimmuus tunteen vallassa.

Yleensä riidoissa ei etsitä oikeaa tai väärää vaan ymmärrystä. Anteeksipyyntö ja anteeksianto on tärkeää toista ja myös itseä kohtaan, ettei katkeroituisi. (kamala taakka)

Kysy välillä puolisolta miten hyvä puoliso olet ollut viime aikoina, mikä on toiminut ja mitä toivoisit lisää?

Minä, itseä varten. Itsetuntemuksen myötä olemme enemmän keskustelevia, yhteistyöhaluisia ja vastavuoroisuuteen kykeneviä.

Itseäni varten sitten se tärkein tehtävä, jota olen tässä nyt viime viikot tehnyt, on ollut elämänkaari tehtävä. Piirretään isolle paperille jana, jaetaan se seitsemän vuoden sykleihin ja laitataan siihen näkyväksi elämässä tärkeät tapahtuneet asiat, kouluun menot, muuttamiset, kuolemat, lasten syntymät, jne. Hoivataan ja annetaan myötätuntoa tiettyä ajanjaksoa ensin miettien mitä tapahtui, miltä tuntui, mitä olisi kaivannut ja tarvinnut, oliko tunteille tilaa, mitä olisi hyvä saada kuulla ja miten selviydyit niistä.

Toinen tehtävä oli elämänpyörä, jossa käsitellään elämässä tiettyjä osa-alueita.

Esimerkiksi terveys ja hyvinvointi, työ ja talous, luovuus, sosiaalinen elämä, rakkauselämä, perhe, elämän merkityksellisyys. Mikä suhde on näillä osa-alueilla toisiinsa, onko jotain liikaa tai liian vähän, voisiko tarkastella ja muuttaa jotain tasapainoisemmaksi suhteessa muihin, mitä se edellyttäisi jne.

Tässä jälleen lyhykäisyydessään tämän kirjan antia. Jos itsetuntemus ja parisuhteen tila kiinnostaa suosittelen lukemaan kirjan ja tekemään tehtävät ja vastaamaan kysymyksiin joita siellä on annettu pohdittaviksi. Itse olen saanut paljon uutta näkemystä ja ymmärrystä itsestä, toimintatavoistani ja suurin ja tärkein on ollut suhde vanhempiini. Heidän omien haavojen ja kriisien käsittelemättömyyksien seurauksien ymmärtäminen suhteessa minuun. He ovat tehneet parhaansa ja olen ylpeä tänään siitä kaikesta mitä he minulle ovat antaneet ja opettaneet.

Iso kiitos heille.

Kuva pixapay Alanjvm