Oivalluksia ja uuden oppimista

Oivalluksia kesästä

Lauantai 24.8.2024 - Mervi

Kesääni on mahtunut kaikenlaista tapahtumaa. On tullut suru-uutisia ja vakavaa sairastumista lähipiiriini. Samalla myös erilaisia tunteita on näissä yhteyksissä tullut esille. Sehän on totta, että isot muutokset saavat liikkeelle myös vanhoja käsittelemättömiä asioita näkyville. Oma suhtautuminenkin on muuttunut kaiken suhteen, enkä enää provosoidu entiseen tapaani, suuttumalla, arvostelemalla, syyttämällä tai välttelemällä vaan kuuntelen vastapuolen näkemystä syvemmin ja otan vastaan mahdolliset syytökset, annan ja kannustan kertomaan kaikki ärsyttävät asiat itsestäni. Kyselen tarkemmin, mistä tapahtumasta tuo tunne voisi olla peräisin, mikä se tunne voisi olla syvemmällä, onko se mahdollisesti häpeää tai jopa vihaa minua kohtaan. Sanatkin voivat syvästi loukata eikä niitäkään oikeasti tarkoiteta. "Liskoaivot" vaan ovat päässeet päälle.

Mitä tein ja tunsin näissä tilanteissa? Kyllähän se aluksi tuntuu pahalta, mutta alan heti antaa itselleni myötätuntoa ja rakkautta. Lähden myös kirjoittamaan ja analysoimaan omia tuntemuksia ja tunteitani kirjoittamalla sisäiselle lapselleni. Teen rentoutusta tai hengitysharjoituksia ja annan tilanteen vain olla, koska, me molemmat haluamme kuitenkin ratkaista tilanteen jollain aikahaarukalla. Joku on tarvinnut aikaa ja tilaa enemmän ja olen sallinut sen, mutta samalla olen tuonut esille etten silti hylkää, vaikkei samalla lailla ollakaan enää yhteyksissä. Anteeksipyyntö ja -anto ovat sitten olleet paikallaan.

Kysyin, onko puolisolla aikaa keskusteluun. Halusin tietää onko hän hävennyt minua joskus ja häpeääkö edelleen? Teimme harjoituksen, jossa molemmat saivat kertoa jostain ikävästä tilanteesta kolme minuuttia, toinen istui tuolilla ja kertoi asiasta ja toinen hieroi hartioita ja kuunteli. Mitä oivalsimme? Meille tietyt sanat tarkoittavat ihan muuta johtuen omasta kasvuympäristöstämme. Jos minä innostun jostain asiasta, hänestä se on esittämistä. Olen oppinut innostumaan ja sallimaan sen itselleni nykyään, mutta puolisolle se oli vielä vierasta ja ehkä hävettävääkin, koki sen esittämiseksi. Ja minä selitin, että minun tarkoitus oli tietyssä tilanteessa tehdä toiselle vaan hyvää ja tuottaa hyvää mieltä. Pääsin tällä keskustelulla myös asian ytimeen, häpeään. Milloin hän viimeksi häpesi minua, no viime viikolla kuulemma. Ihmettelin, miksei hän sanonut siitä, eikö häpeästään ilennyt? Lupasin, että näetkö, kirjoitan itselleni ylös mitä muutosta hän minulta jatkossa toivoo ja opettelen toimimaan jatkossa toisin. Pyysin samalla anteeksi aiheuttamaani häpeää ja lupasin pyytää anteeksi myös siltä henkilöltä, joka oli siinä tilanteessa kolmantena osapuolena mukana.

Kyseessä oli minun hävyttömät puheeni. Ymmärsin, että olemmehan tästä asiasta näinä vuosikymmeninä puhuneet moneen kertaan, mutta minulla ei lupauksistani huolimatta ole aina onnistunut hillitä itseäni hävyttömyyksien puhuminen seurassa. Vähentänyt kyllä olen. Olen ehkä halunnut näillä puheilla saada tunnelmaa iloisemmaksi olemalla vähän hauska tai olisko ollut kyseessä vain huomionhakeminen? Jatkossa aion toimia toisin, opettelen uutta. Pysähdyn ja olen vaikka hiljaa. Ei aina tarvitse puhua vaikka tosin muuten suositellaan puheeksi ottamista, mutta se on sitten kokonaan toinen asia. Tässä samalla pyydän anteeksi myös lukijoiltani, mahdollisilta entisiltä työkavereiltani ja työyhteisön jäseniltä, sisaruksiltani, muilta läheisiltä ja tutuilta hävyttömiä puheitani. Tiedän itse nyt miksi niin tein mutten ymmärtänyt että samalla saatoin loukata muita puheillani. Antakaa anteeksi ymmärtämättömyyteni, olen pahoillani kaikesta. Toivon Teille kaikkea hyvää.

Eli muuttumiseen tarvitaan monia oivalluksia itsestä ja toisesta. Itselle kirjoittaminen ylös vahvistaa tätä muutosta koska olen visuaalinen ihminen, opin tekstin näkemisen kautta asioita, se on ikäänkuin muistutus. Tästä on sovittu ja lapussa on jopa päiväys, milloin se on tehty. Kyllä se vähitellen menee myös alitajuntaan ja näin ärsyttävät asiat häviää vähitellen, uskon niin. Joten puhuminen ja puheeksiotto kannattaa aina.

ps. vinkkaan jälleen Parisuhdekeskus Katajan ilmaisista verkkoluennoista. Olin itsekin eilen mukana ja aiheena oli vuorovaikutus parisuhteessa. Taas sain vinkkejä ja oppia myös itselleni ja jaan ne nyt puolison kanssa ja voihan ne hyödyttää myös muissakin suhteissa.

Kuva pixapay, Parvizphotograhfy

harmony-3916250_640.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Muuttuminenko pelottavaa?

Kehityksellinen trauma

Lauantai 3.8.2024 - Mervi

Keväällä katsoin televisiota ja haastateltavana eräässä ohjemassa oli psykoterapeutti ja paljon muutakin koulutusta saanut Juha Klaavu, joka esitteli kirjaansa Kehityksellinen trauma. Aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja itsellekin ajankohtainen, joten halusin lainata kirjan kirjastosta mahdollisimman pian. Kerron lyhyesti joitain otteita. Suosittelen lukemaan, jos vähänkin tunnistat näistä nostamistani asioista itseäsi.

Kirjassa käsitellään emotionaalista läsnäolon puutetta silloin kun äiti tai muu läheinen hoitaa vauvaa. Äiti voi olla läsnä, muttei henkisesti läsnä lapselle eli kontakti puuttuu. Siitä tulee syyt arvottomuuteen, syyllisyyteen ja häpeään. Vauva jo n. 2kk-6kk iässä kokee olotilan, jossa koko olemus voi räjähtää tuskaan, kauhuun, paniikkiin ja turvattomuuteen. Äiti tai hoivaaja itsekin mahdollisesti on kokenut samanlaisen kohtelun eikä sitä tiedosta jatkavansa omalle lapselleen eteenpäin. Aikuisena nämä läpikäymättömät alaspainetut kivut aiheuttavat psyyken, kehon ja hermoston tasolla ongelmia. Psyykkisesti mielenterveyden häiriöitä, hermostollisesti levottomuutta, hermostuneisuutta, joista esimerkiksi uniongelmia tulee. Ja kehon tasolla, ärtynyttä suolta, vatsavaivoja, kiputiloja ja verenpaineen nousua. Johtuen siitä, ettei ole tullut kuulluksi, nähdyksi tai kohdatuksi.  Elämä aikuisena voi tuntua harmaalta eli aika ajoin olisi hyvä tarkistaa miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen.

Juha erittelee hyvin kirjassaan empatia ja sympatian erot kaivometaforan muodossa. Sympatiaa antava ihminen antaessaan tukea toiselle, hyppää itsekin kaivoon tuettavan kaveriksi ja on samassa liemessä toisen kanssa. Empatiaa antava heittää köyden ja vetää tuettavan ylös kaivosta eikä siten kuormita itseään toisen ongelmillaan. Samoin Juha sanoo, että on kolhittuja ja enemmän kolhittuja ihmisiä, ei täydellisiä. Kuinka lohduttavaa.

Hän kirjoittaa jakamisesta vs kaatamisesta: Ei eroteta milloin käytetään emotionaalisesti hyväksi, eli toimitaan toisten tunteiden roskakorina, kaadetaan oma paha olo toiselle.

Kun ihminen kokee olevansa hukassa itseltään on mahdotonta vastata kuka olet, mitä haluat ja mikä auttaisi tilanteessa koska kokee olevansa vääränlainen, viallinen eikä kukaan kuitenkaan ymmärrä.

Hän kertoo myös Jorma Tähkän tutkimista minätiloista, aidosta minuudesta, perusminuudesta ja epäaidosta minätiloista. Kaoottiset minätilat ovat alistava ja uhriminätilat. Alistavassa manipuloidaan toista kiristämällä, uhkailemalla ja uhriminätilassa mukaudutaan ja alistutaan toisten vaatimuksiin ja tahtoon. Mm. loukkaantumisen tunteen taustalla voi olla ajatus siitä, että minua on kohdeltu väärin lapsuudessa siksi elämän, maailman ja ympäristön pitäisi korvata tämä kärsimys minulle, muuten en tee mitään. Tästä voisi olla kyse jo koulukiusaamisen liittyvissä konfikteissa.

Arvottomuus, häpeä ja syyllisyys kokemuksena syntyy koko lapsuuden ajan. Ydinkokemuksena voi olla olenko rakastettava, hyväksyttävä, oikeanlainen vai viallinen, torjuttava, huono, häpeällinen. Onko äiti tai hoivaaja ollut emotionaalisesti läsnä syöttäessä, vaipanvaihdoissa, hoivatessaan lasta. Äiti rauhoittaa lastaan läsnäolollaan eikä silloin lapsi koe hylkäämisen tunnetta. Ellei äiti tai hoivaaja halua antaa mitä lapsi tarvitsee, lapselle voi tulla myös raivon ja vihan tunteita, kokemuksena se tuntuu auktoriteetin väärinkohteluna, sivuuttamana ja mitätöimänä. Näitä tunteita hoivataan sitten aikuisena terapiassa, samalla opitaan ja opetetaan rakastamaan itseä.

Vaikutukset muuten aikuisuudessa näkyvät seuraavasti.

Sisäinen orjuus: näin kuuluu tehdä, kaikki kunnon ihmiset tekevät näin.

Päättämättömyys, mukaudun vanhempiin, puolisoon samalla kokee olevansa tunteiden roskakori.

Syvä riippuvaisuus johonkin alitajuisesti etsien rakastavaa katsetta, tunnetta tai tarvitsevuus, koska erillisyys on pelottavaa ja uhkaavaa.

Addiktiot mihin vaan ja taakankantajan roolit.

Toistopakko, vetää puoleensa aina tiettyjä tyyppejä vaikka siitä kärsiikin, sekin on alitajuista. Ja kaiken tämän takana on hylätyksi tulemisen pelko.

Juha suosittelee näin kokeneita ihmisiä terapiaan, joka on uudelleen "kävelemään" oppimista, eteen ja taakse..

Olen myös kuunnellut monia podcasteja, joissa Juha on ollut haastateltavana. Ja olen ymmärtänyt myös itsestäni lisää. Tässä voisi olla myös mahdollisesti yksi syy myös omaan sairastumiseeni. Tiedostan myös, että millainen vanhempi olen ollut lapsilleni, olinko läsnä vaikka olin pitkään heidän kanssa kotona. Alkutaipale vanhempana oli henkisesti raskasta ja epävarmaakin tyttären koliikin vuoksi, valvomista ja yksinhuoltajuutta miehen ollessa yrittäjänä ja työnantajana. Mitkä olivat oman kasvuni kokemukset? En syytä vanhempiani, he tekivät niinkuin silloin omilla taidoillaan osasivat. Olin varmasti herkkä lapsi ja koin näitä kokemuksia itsekin ja nyt koen että sairastuttuani ja opiskeltuani lisää, olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni täysin. Löytänyt minuuteni ja aidon itseni. Eli kiitos syövän ja ulosteenkarkailun, näinkin voin eheytyä.

Mitä voisin nyt tehdä ymmärtäessäni tämän? Kerron lapsilleni tästä kirjasta, oivalluksistani. Tuen ja kannustan heitä myös mahdollisesti terapiaan koska he ovat sen arvoisia. Mikä olisikaan suurempi lahja äidille kuin että lapseni voisivat olla juuri sitä miksi Luoja on heidät tarkoittanut jo nyt eikä vasta kuusikymppisinä. Itseään rakastavia, arvostavia, kunnioittavia ja anteeksiantavia ihmisiä, jotka näkevät kaikessa elämän tapahtumissa tarkoituksen ja opetuksen. Ja mikä parasta, löysin netistä kahden päivän kurssin, jossa kerrotaan minätiloista lisää ja nyt olen jo syyskuussa menossa siitäkin lisää oivaltamamaan.

Juha Klaavun nettisivuilta löytyy lisää tietoa ja videoita sekä Jorma Tähkän minätiloista. Jälleen kiitollisuus tämänkin oivaltamisesta ja oppimisesta. Elämä on edelleen ihanaa kun sen oikein oivaltaa..

Kuva pixapay StockSnap, isästä ja vauvasta, aito läsnäolon tilanne.

baby-2616673_640.jpg

Kuva pixapay PublicDomainPicture, äidistä ja vauvasta, vauva tulee nähdyksi ja kuulluksi.

mother-84628_640.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Klaavun kirjasta poimintoja, kehityksellinen trauma