Oivalluksia ja uuden oppimista

Unelman täyttymyksen kokemus

Torstai 26.6.2025 - Mervi

Yksi elämäni suurimmista tavoitteista toteutui hyvän suunnittelun avulla, hyväksyen kuitenkin myös sen tuottamat ikävät seuraukset. En ole reissannut puolisoni kanssa maailmalla kuuteen vuoteen missään vatsan toiminnan arvaattomuuden takia. En halua joutua vieraassa maassa sairaalaan enkä selittelemään huonohkolla englanninkielelläni omaa ongelmaani vierasmaalaisille. Ehkä olen myös pelännyt, että olen siellä vaikeuksissa. Mutta nyt yksi elämäni suurimmista tavoitteista ja haaveista on toteutettu. Peloistani huolimatta, kohti kannatti mennä.

Olin nuorena Abba-fani, en mikään fanaatikko vaan tykkäsin heidän musiikista. Se oli mukavaa mukaansa tempaavaa. Tanssin yksin musiikin tahdissa silloin kun oli ikäviä tapahtumia elämässäni. Minulla oli oma huone, jossa tanssin peilin edessä ja sain siten fiilikseni nousemaan ja elämään aivan muussa maailmassa. Se oli yksi selviytymiskeinoni silloin. Sitten Abban musiikista tuli perheeni tyttöjen olleessa pieniä ja nuoria aikoinaan myös siivousmusiikkia. Sen tahdissa oli helppoa tehdä imurointia ym. Omistan useita Abban CD-levyjä ja laulan kuunnellessani kappaleita mukana Abban tahtiin.

Abba jäi "taustalle" ja kuuntelin sitä edelleen mutta harvakseltaan yksin siivotessani tässä vuosien varrella. Kunnes sairastuin syöpään, Abban musiikista tuli uudestaan yksi selviytymiskeinoni, tanssin sen tahdissa silloin kun jaksoin. Yritin nostaa tunnelmaani ja tunteitani sen avulla ja onnistuinkin. Soittelin toki muitakin levyjä mutta näissä kappaleissa ja tempossa oli jotain maagista ja parantavaa erilailla.

Kun kirjoitin kirjaa, sanoin puolisolleni, kun saadaan kustannussopimus lähdetään Tukholmaan ja käydään ABBA-museossa. Haluan toteuttaa oman haaveeni ja unelmani maksoi mitä maksoi. Ja nyt keväällä tämän matkan suunnittelu alkoi ja lopulta toteutui. Laivalla Tukholmaan ja jäätiin sinne yöksi hotelliin, jotta meille jää aikaa olla siellä riittävästi. Suolen tyhjennykset suoritin joka toinen päivä ja luotin, että selviän kyllä ja löydän kyllä vessat siellä helpommin. Päätimme mennä Tukholmaan tultua ensin hotellille, jonne veimme matkalaukkumme ja sitten suoraan kohti Abba-museota paikallisella bussilla mahdollisimman lähelle. Kilometrin kävelymatkan päätteeksi pääsimme museoaluelle ja Abban musiikki soi jo heti museoon astuessamme. Se sai jo kylmät väreet aikaiseksi kehossani, tunnelma oli käsin kosketeltava itselläni. Museon eri huoneet ja eri tapahtumat Abban musiikkineen veivät mennessään. Tartuin hetkiin ja lauloin mikrofoniin useassa huoneessa ja puolisoni otti niistä videoita, jotta voisin myöhemminkin palata niihin tunnelmiin. Paikka oli minulle fantastinen kokemus ja oli suuri kiitollisuus, että uskalsin vielä unelmoida ja vielä toteuttaa tämän matkan.

Mutta laivalla olo kokemus ei ollut mieleen. Me varasimme hytit eri suuntaan eri puolilta laivaa, promedanin ja ikkunan puolelta. Enkä matkalla saanut nukuttua kuin muutamia tunteja yössä, melun ja hälinän takia. Musiikki soi ja eristeet olivat huonot, korvatulpat eivät auttaneet yhtään. Olen herkkä äänille. Hyväksyin valvomisen ei sille voinut mitään. Ja kun pääsimme kotiin, sanoin puolisolleni. Tämä oli viimeinen matka laivalla yöpymisineen. 

Abba-yhtyeen tarina oli kiehtova kokonaisuudessaan. Björn kertoi sen videolla Abba-museon "elokuvateatterissa. Siinä kerrottiin myös Verdandista, "tapahtuma/ läsnäolosta" (muinainen mytologia Norjassa), jotka päättävät ihmisten kohtalosta ja Abba-sillistä. 

Kuinka kiitollinen olen nyt, että toteutimme haaveeni ja unelmani. Selvisin matkasta ja opin myös paljon itsestäni ja kehoni toiminnasta. Sekä uskon, että haaveita ja unelmia täytyy aina olla ja toteuttaa ne silloin kuin on mahdollista. Ja tämä oli se oikea hetki. Mieletön kokemus. Lämmin kiitos Abba!

kuva pixapay Pauline_17

Teot

Perjantai 13.6.2025 - Mervi

Intuitiivisesti jälleen halusin kirjoittaa seuraavasta asiasta, jostain se vaan taas tuli.

Koulussamme ensimmäisillä luokilla 1968-1970 yksi arvostelunumero oli käyttäytyminen. Sillä aikoinaan luokiteltiin lapset hyvin tai huonosti käyttäytyviin. Lisäksi käytettiin seuraavia nimikkeitä perheissä ja kouluissa kuin kiltti tai tuhma. Lapsena en oikein ymmärtänyt miksi tuollaista käyttäytyminen arvostelua käytettiin, tosin pelkäsin jos se numero laskee.

Käyttäytyminen tai teot alaluokilla antoivat jo vahvan alitajuisen merkityksen siitä millainen olet ja millaiseksi sinun toivotaan tulevan. 6-10-vuotiaana lapsi omaksuu paljon isoja asioita elämästä. Silloin on myös ensimmäisen itsenäistymisen aika ja toiset lapset vaikuttavat paljon oman itsensä näkemiseen toisten silmin. Olenko erilainen jollainlailla, vääränlainenkin? Silloin myös kiusaaminen alkaa. Vanhempien ennakkoluulot erilaisista ihmisistä ovat vahvat heidän omien pelkojensa takia ja he antavat sen mallin myös omille lapsilleen. Lapsi imee kaiken ympäristöstään ja eniten mitä hän pelkää, on että vanhemmat hylkää, joten sitä mukautuu heidän tahtoonsa. Siellä on hyvä kasvuympäristö uskomuksiin toisista ihmistä, kaikesta ympärilläolevasta jo muodostunut.

Käytös numero myös vanhemmille kertoi sen, onko lapsi pysynyt "ruodussa" koulumaailmassa. Ollut kuuliainen ja "pelännyt" auktroriteetteja, opettajaa. Hiljaiset ja kuuliaiset saivat opettajilta enemmän arvostusta kuin ne, jotka uskalsivat poiketa ja käyttäytyä erilailla. Hekin yrittivät itsenäistyä ja näyttää persoonaansa, mutta annettiinko siihen mahdollisuutta. Ja ehkä siihen aikaan opettajan arvostus oli paljon suurempaa kuin nykyään. Yksi opettaja joutui yhdessä luokassa koulussamme opettamaan 3-6 luokkaan kerralla, joten kyllä siellä erilaisia persoonia jo alkoi näkyä ja olla. Isommat jo murrosiän kynnyksellä vahvasti, hekin jo antoivat käytös malleja pienemmilleen.

Oma käytös numero oli 10 alaluokilla. Olinkin hiljainen ja arka lapsi koulussa, ehkä liian kilttikin, huomaamaton. Karkasinkin joskus koulusta kotiin. En silti menestynyt huippuarvosteluin eikä minulla ollut tavoitteita tuolloin ollenkaan tulevaisuudesta. Hain keskikouluun ja pääsinkin. Se oli yksi iso etappi siihen aikaan, pääsin isolle koululle kirkonkylälle.

Oma identiteetti alkoi muodostua kiltiksi ja mukautuvaksi, etten vain olisi häpeäksi läheisille. Murrosiässä aloin vähän kapinoidakin ja pojat alkoivat kiinnostaa. Maalaiskylillä paljon juoruttiin toisista pahaa, en muista olisiko "juoruttu" koskaan hyvää. Arvostelumentaliteettia oli ja toisten tekoihin kiinnitettiin paljon huomiota. Ei vain meidän tytöt tai pojat ole "pahojaan" tekemässä. Moitittiin nuoria ikävästä käytöksestä eikä välttämättä muistettu omaa käytöstä samoihin aikoihin.

Lisäksi monissa yhteyksissä puhuttiin synneistä ja helvettiin joutumisesta. Aika vaikeaa olla siis oma itsensä. Ei ihme, ettei koe kelpaavansa sellaisena kuin on. Kaikkien oltava samassa muotissa, jotta elämä olisi helpompaa kaikille. Ettei vain joutuisi juorujen kohteeksi ja vanhemmat kokisi häpeää. Entäs vanhempien käytös. Heillä itsellään on varmasti ollut kolhuja omassa lapsuudessaan, sotakin koettu, surua paljon tms ja kun ei ollut tunnetaitoja, paras siihen aikaan ollut tapa miehillä oli alkoholin liikakäyttö ja naisilla siitä nalkuttaminen. Lähes joka talossa sama tapa, joten se oli normaalia silloin.

Nyt asiaan, oli pakko alustaa. Se miksi me käyttäydytään "itseä tuhoavasti" johtuu usein malleista lapsuudessamme. Ja ne ovat nimenomaan tekoja, et ole "aikuinen" tai "olet lälly" ellet uskalla esim polttaa tupakkaa, sanoivat kaverit koulussa. Lopulta tullaan riippuvaisiksi jollekin aineelle tai tavalle, jopa päihderiippuvuiseksi tuhoten omasta elämästä jopa vuosikymmeniä. Sitten ympäristö luokittelee nisteiksi, alkoholisteiksi ja vaikka miksi. Ja vain niiden tekojen takia, etkä kelpaa muille. Miksi on sitten tehnyt niin, että on turvautunut aineisiin, jolla tuhoaa terveyttään. Koska kokee olevansa arvoton, heikko ja saanut ikävän nimikkeen identiteetilleen jo ehkä lapsena eikä ole saanut olla se, joka oikeasti on. Ympäristö on vahvistanut sitä myös ja on siihen myös alkanut itse uskoa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Ellei joku shokki perheessä/ympäristössä "herätä" unesta ja huomaa mitä on tullut tehtyä.

Minulla on lapsenlapsia, joista olen todella kiitollinen. Nyt näen asioita toisin. Jos lapsenlapseni käyttäytyy huonosti, kerron että teko oli väärä, mutta sinä olet rakas kulta siitä huolimatta. En sano, että olet kiltti tai tuhma. Jos lapsi vahingoittaa toista lasta tahallaan, kehotan pyytämään anteeksi kun oma "vihan tunne" on laantunut ensin, silloin anteeksipyyntö tulee vilpittömästi ei pakottavasti. Yritän siis toimia toisin kuin omien lasten kohdalla.

Me emme voi muuttaa toisia ihmisiä, me voimme muuttaa omaa suhtautumista heihin.  Voimme kertoa omat tuntemuksemme ja kuulla mitä toinen on mieltä asiasta. Teot vain merkitsee. Jos toisen teko herättää ärsytystä, pohdi miksi tunnet niin, onko syvemmällä joku oma muu tunne, esimerkiksi pelkoa hylkäämisestä, vihaa tai suruakin omien kokemustesi takia. Ota puheeksi, puhutaan avoimemmin ja ymmärretään toisiamme sellaisina kuin he ovat.

Silti olen kiitollinen kaikesta kokemastani. Olen tehnyt virheitä kuten me kaikki ja pyytänyt anteeksi, teen sitä joka päivä, varsinkin itseltäni. Nyt ymmärrän monia asioita eri näkökulmasta ja se on valtavan iso asia. Turhat stressaamiset ovat jääneet pois ja osaan käsitellä niitä. Ellei nyt lasketa tätä kirjan kirjoittamista. Sen tekemisessä on tullut paljon asioita käsiteltyä ja sen olen tuntenut syvintä sieluani myöten, jopa stressaamiseen saakka. Enkä olisi koskaan itsestäni uskonut, että saan kirjan tehtyä. Itsensä löytäminen sieltä "pahnan pohjalta" oli suurin rakkauden teko itselle ja näistä opeista ja ymmärryksestä jaan nyt toisillekin. Toivon, että Saat siitä jotain "pientä" oivallusta kun se ilmestyy.

Ja tämän päivän koulumaailmasta en tiedä mitään. Mutta toivon, että joka paikassa kiinnitettäisiinkin enemmän huomiota niihin hyviin tekoihin eikä nostettaisi ikävän asian tehnyttä tikunnokkaan ja leimattaisi heti hylkiöksi. Hän teki ehkä siksi ikävää, että hänet huomattaisiin, tulisi nähdyksi ja kuulluksi. Siitä saattaa olla vain kyse tai oli vaan rakkautta vailla..ja muistettaisiin kaikissa mieltä mullistavissa tilanteissa ensin hengittää ensin muutaman kerran syvään, ettei päästetä sammakoita suusta. Jottei käy niin, ettei edes tiedä tehneensä mitään pahaa ja on ympärillä vaan syvä hiljaisuus kun ei osata puhua.

Kuva pixapay purpleivy