Oivalluksia ja uuden oppimista

Mielen avaruus

Perjantai 22.8.2025 - Mervi

Työstän juuri käymäni viikonlopun ajatuksiani Mental Space-koulutuksesta. Olin kuunnellut vuosia sitten Ilona Rauhalan ja Ira Langen käymää keskustelua Youtubesta Mental Space kirjasta, joka oli tuolloin tullut julki Suomessa. Kirjoitin itselleni ylös kirjan nimen ja asia jäi hautumaan muutamaksi vuodeksi. Satuin lainaamaan tuon kirjan kirjastosta nyt keväällä ja innostuksen jälkeen etsin siihen liittyvää koulutusta Suomessa ja kyllähän sellainen löytyi. Harkitsin kahden päivän kurssille lähtöäni vieraalle paikkakunnalle, mutta päätin hakea ja pääsin koulutukseen. 

Kyse oli itselleni NLP- syventämisestä. Ensin kouluttajat toivat jonkun aiheen käsittelyyn ja seuraavaksi oli yksi harjoitus luokan edessä opiskelijan kanssa esimerkkinä kuinka se tehdään. Sitten me opiskelijat kävimme keskinäisiä harjoituksia, jotka tuovat helppojen mielelle tehtyjen kysymysten avulla ja niiden kautta uutta näkökulmaa ja oivallusta elämään. Riittää, että laittaa vaan silmät kiinni ja antaa mielen viedä.

Meidän mieli on valtava aarreaitta. Sattui hauskoja juttujakin, joita oma mieleni rakensi kun opiskelija kollega esitti kysymyksiä. Muunmuassa käytiin metaforan käyttöä läpi. Annan siitä esimerkin.

Sano, joku lause joka tulee mieleen nyt vaikka vertauskuvallisesti. Se voi liittyä, johonkin arkiseen tilanteeseen tai harmittavaan juttuun, joka pyörii mielessä.

Olin ollut yökylässä serkun luona ja suolen tyhjennysten takia valvoin koko yön suolen aiheuttaman "orkesterin" takia, johon liittyi myös kipuja. Pierulääke ja tukiliivi eivät auttaneet kipuun ja kun olin vieraassa paikassa en yöllä tohtinut liikkua ja kävellä asunnossa, joten lähdin toiseen koulutuspäivään nukkumatta yhtään (tätä oli elämä kun yritin työelämässä vielä olla) Istuminen on minulle "myrkkyä", joten kerroin kouluttajille sunnuntai aamuna, että saatan seistä ja kävellä kesken opetuksen.

Joten minun metafora ja lause oli että, olen kuin jyrän alle jäänyt. Se lause piti pilkkoa osiin. Mitä se minulle tarkoittaa, missä on jyrä, missä on kehoni, mitä on ympärilläni, mitä näen ja miten ratkaisen tilanteen sekä mitä tästä oivallan. Meitä kaverin kanssa nauratti ajatukseni, olin litussa maassa, jyrä oli jo ajanut yläkroppani yli ja seisoi vatsan alueella. Harjoituksessa nousin seisomaan seinää vasten ja "nousin" mielikuvissani jyrän koppiin ohjaajaksi ja päätin, että minä tarkistan voimavarani lähtiessäni vastaaviin koulutuksiin paremmin jatkossa. Pystynkö käymään koulutuksissa matkan päässä, jossa tarvitsee yöpymistä vai käynkö vain yhden päivän koulutuksissa tai sellaisissa, jossa pääsen helposti yöksi kotiin. Etänähän ei kaikkia koulutuksia järjestetä. Eli minun on itse tehtävä itseni kanssa vakavampi keskustelu miten tärkeää on lähteä kotoa ja miten kehoni siellä mahdollisesti reagoi näillä puutteilla. 

Olen utelias oppimaan ja osallistumaan vaikken näitä harjoituksia koskaan voisi kenellekään käyttää. Opinpahan ainakin itsestäni aina lisää ja saan suuriakin oivalluksia ja uusia ystäviä ja kohtaamisia. Sain sieltä myös ihanan sielunkumppanin. Olin useammassa luokan edessä tehdyissä demoissa/esityksissä harjoitusasiakkaana (kun halukkaita ei oikein ollut ruuhkaksi asti) ja itkin harjoituksissa välillä vuolaasti, joten olin ehkä tehnyt vaikutuksen rohkeudellani tuoda asioita julki aitona omana itsenäni. Sen palautteen sielunkumppaniltani sain.

Yksi harjoitus liittyi myös omaan yrityksen markkinointiin. Pää ja sydän haluaa sitä, mutta vatsan alue jarruttaa ehkä pelon ja sairauden takia. Olenkin yrittänyt markkinoida ja mainostaa itseäni paikallislehdessä nyt kesällä joka ei tuottanut tulosta. Pitäisi ehkä mennä someen, mutta se "pelottaa" kun kerran jouduin huijauksen uhriksi, joten jatkan nyt toistaiseksi näin ja toivon, että joku olisi kiinnostunut minusta ja haluaisi myös muutosta elämäänsä. Minulla on paljon eri menetelmiä käytössä ja yksi pienikin oivallus voi tuoda ison avun elämään. Ole rohkea, minäkin olen koska tämä on minun elämä ja vain itse voin muuttua ja nähdä asioita toisin.

Lämmin ja sydämmellinen kiitos kouluttajille Marja-Leenalle ja Tiinalle ja suuri kiitos muille opiskelijoille, joiden kanssa sai taas itseä haastaa ja oivalluttaa.

Kuva on otettu kaupungin keskustan pihlajasta. On kypsää "marjaa".

Kirjan ennakkomyynti päättyi

Perjantai 22.8.2025 - Mervi

Kirjani  Syövästä löytyi 

elämäntarkoituksen ennakkomyynti päättyi ja elamantarkoitus1 sähköpostiosoite on lopetettu.

Kirja ilmestyy viimeistään syyskuun ensimmäisellä viikolla ja on ostettavissa

Momentumkirjat.fi sivuilta

https://www.momentumkirjat.fi/kirjat/Sy%C3%B6v%C3%A4st%C3%A4-l%C3%B6ytyi-el%C3%A4m%C3%A4n-tarkoitus-p766984690 

sekä kirja-ja verkkokaupoista. Kirjan tuotto menee syöpätutkimukseen.

Sydämellinen kiitos kaikille ennakkoon tilanneille.

Kuva pixapay marcosaasilva 

Miten kysyn, jos olen huolissani?

Torstai 7.8.2025 - Mervi

Mikä on oikea tapa kysyä miten voit? Kuinka voit varmistaa, että saat rehellisen vastauksen vai haluatko edes sitä saada? 

Miten helppoa meidän on vastata vain, että ihan hyvää kuluu? Miten siitä jatketaan kysymistä, miten voit oikeasti, niinkö? Saisinko silloin oikean vastauksen. Tulisiko silloin toisen fiiliksistä syvempi analysointi.

Voisiko vain kysyä, oletko onnellinen vai onneton? Jos siihen vastaa, että osittain onneton, miten jatkaisin? Mitä voisit tehdä tilanteellesi, jotta olisit onnellinen? Tarvitseeko olla muuten onnellinen? 

Mites jos kysyn, kärsitkö tilanteestasi, voisitko sille tehdä jotain pientä helpottaaksesi elämääsi? Onko Sinulla joku hiljainen pyyntö tai toive elämässäsi?

Voiko edes kysyä, oletko katkera tai vihainen jostain?

Näihin kysymyksiin, saisinko edes rehellistä vastausta? Meidän on erittäin helppo kieltää kaikki koska pelätään, että me näytämme heikoilta. Ja samalla me hylätään itsemme, kaltoinkohdellaan suoraan sanottuna itseämme.

Voiko noista kysymyksistä loukkaantua? Jos kysyjällä on huoli toisen hyvinvoinnista ja kysymysten takana ja toive, että toinen vaikka huomaisi oman toiminnan. Tai toiminta on kysyjälle on itselle tuttua omasta toiminnastaan ennen heräämistä tai sairastumista vakavasti. Miksi me odotamme, että jotain ikävää tapahtuu, jotta sitten hän vasta tajuaisi miksi esitin näitä kysymyksiä.

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää miltä tilanne näyttää ulkopuolisen silmin? Koetaanko arvottomuutta tai heikkoutta, jos hellitetään suorittamasta tai selvitetään ratkaisemattomia ongelmia.

Me helposti jäädään omaan kuplaan ja omiin näkökulmiin sekä ollaan siksi jumissa negatiivisuuden tunteissa eikä löydetä ulospääsyä. Vältetään kohtaamisia ja eletään mieluummin hiljaisuudessa ja odotetaan, että joku ratkaisee tilanteen puolestani. Ja samalla kärsitään.

Nämä kysymykset heräsivät minulle tavattuani yrittäjän, joka oli väsyneen näköinen. Kysyin väärin, toimin typerästi. Sanoin, näytät väsyneeltä. Miten hoidat itseäsi, saatko nukuttua? Sitten tajusin, että pyydän anteeksi ja niin teinkin. Häntä kosketti, että tätä kysyin, hän tunnisti väsymyksen ja sanoi, että jaksan vielä. Kaduttaako minua nyt, että tein niin, ei kaduta. Se mitä hän nyt tekee, on hänen ratkaisunsa. Minä osoitin mielestäni lähimmäiselle välittämistä, mutta tein sen väärillä sanoilla, ehkä töksäyttämällä mutta uskalsin myös pyytää anteeksi. 

Miten Sinä kysyisit? Olemme täällä oppimassa ja haluan tietää mitä mieltä lukijani olet tästä. Olisin todella kiitollinen, jos vastaat. 

Rakkauden pilvi oli hetken taivaalla, osoitus välittämisestä universumilta?

Mitä on olla ainutkertainen?

Perjantai 1.8.2025 - Mervi

Aamusivujen myötä on alkanut tapahtua enemmänkin itsen syvällisempää tutkiskelua. Asioiden selvittelyjä lisää lapsuudesta ja ihan arkisia sattumuksia, jotka tulleet ihan ennakoimatta, ikäänkuin vahvistamaan uutta kasvuani. On sattunut sekä hyvää että pahaa. Ja pahaa olen joutunut pohtimaan ja selvittelemään niiden viestejä joko unien tai muiden menetelmien kautta, lopulta hyväksyen sen uudeksi oppimistapahtumaksi elämässäni.

Minulla on ollut tässä hetkiä, etten ole tehnyt mitään liittyen yhdistystoimintaan enkä muuhunkaan. Muutamia lehtiartikkeleita on itsestäni julkaistu ja niistä en ole saanut kuin yhden erittäin kannustavan viestin ja muutama uusi ulosteenkarkailusta kärsivä on ottanut yhteyttä ja olemme viestitelleet asioista. Sain myös suru-uutisen ja viestittelin läheisen kanssa useita kertoja ja lupasin olla tukena. Ihmiset pohtii asioita, oletan.

Ensin vastuusta. Olen logoterapia yhdistyksen jäsen. Minulle tulee sieltä lehti Fikkari 2x/vuodessa ja viimeisimmästä luin erittäin mielenkiintoisen artikkelin, jota luin moneen kertaan. Se osuu ja uppoaa syvästi ja jotenkin sitä lukiessani ymmärrän eläväni nyt sitä elämää, josta siinä kerrottiin. 

Se oli Ari Salmisen artikkelista: "Ainutkertaisuutemme ei taivu valmiiseen muottiin. Emme voi pyyhkiä pois kärsimystä, surua ja vastoinkäymisiä, jos ne ovat meidän todellisuuttamme. Voimme kuitenkin luottaa, että elämä ja ikuisuus katsoo meitä ainutkertaisuuden silmin. Olemme elämän pituisella kyselytunnilla. Meidän on ponnisteltava, jos aiomme elää ainutkertaisuuttamme todeksi tosissamme. Ainutkertaisuus on rakkauden kielen opettelemista, erillisyyttä yhteisöllisyydessä".

Ensin olin huolissani muistisairaasta ihmisestä, josta aiemmin tein myös huoli-ilmoituksen. Hän on saanut apua terveydenhuollosta, mutta onko se riittävää? Yksin asuvana kotonaan ilman läheisiään. Lähetin viestiä jälleen eteenpäin ja olen soitellut tälle muistisairaalle ihmiselle nyt useaan kertaan. En ollut tiennyt hänen tilan huonontumisesta näin radikaalisesti. Pohdin kuuluuko asia edes minulle? Miksei kuuluisi? Hän on lähimmäisemme. En tietenkään saa tietoa hoitajilta hänen tilastaan kun en ole sukua. Huoli hänestä on myös lähellä asuvilla ihmisillä, mitä he voivat tehdä ja miten he jaksavat auttaa, kuka heidän vointiaan kysyy, kysyykö kukaan? No, minä olen kysynyt ja nyt mietin, oliko se edes oikein. Lupasin olla käytettävissä jos hekin uupuvat. 

Sitten omiin henkilökohtaisiin kasvu tapahtumiin. Huomasin tässä ottavani toisen syyllisyyden itselleni vaikka todellinen "syyllinen" voi olla joku toinen. Olen jollain lailla ollut ehkä paikalla ja jotenkin se on linkittynyt minun läsnäoloon tai tekemiseen. Tiesin, että tälle täytyy tehdä jotain. Elämä tarjosi samantien tästä aidon uuden kokemuksen. Sain viipyä näiden tunteiden äärellä. Mielenkiintoista tässä oli myös se, että unessani olin nähnyt jotain jo tästä tapahtumasta etukäteen edellisenä yönä. Uneni kerkesin purkaa jo ennen tapahtuman esille tuloa ja kun tästä kerrotiin, pyysin anteeksi omaa osuuttani tapahtumasta ja silloin ymmärsin, että olinko jälleen sivullinen. Ei anteeksipyyntö minulta mitään erityistä vaatinut, se oli helppoa mutta oliko se tarpeen? Aina on, jos siltä tuntuu. Tein sitten erään rentoutusharjoituksen ja pääsin lapsuuden tapahtumaan, josta oletan tämän mallin syntyneen. Harjoituksen jälkeen pyysin mielikuvissa osallisilta, että itseltäni anteeksi. 

Sitten tulikin oikea oma syyllisyyden kokemus perään ja saman henkilön kanssa. Siitä tuli itsesyytökset, joita harvoin enää itselle teen. Ja kysyin itseltäni, mitä minun pitää tästäkin tilanteesta oppia? Ja heti sain vastauksen, tiedän miten jatkossa toimin. Pyysin anteeksi tapahtumaa henkilöltä ja selitin tapahtuman kulun.

Kiitos, että sain tämänkin kokemuksen. Anteeksipyyntö myös itselle oli jälleen paikallaan, mutta viime yön uneni taas kertoi, että sisälle muodostunut viha itseä kohtaan on vielä fyysisesti suorittamatta, joten tänään "juoksulenkille" ja kiroamaan, se on mun tapa päästä omasta vihastani eroon. Sitten se anteeksipyyntö/anto itsellekin on vasta lopullinen niitti tapahtumalle.

Se on varmaankin tätä ainutkertaisuutta. Nöyryys saa tilaa ylpyden sijaan, kertoi Ari artikkelissaan.

Kaiken takana on rakkaus.

Räystään alta kurkisti pajulinnun poikanen ja seuraavana päivänä jo lähti "maailmalle" vanhempien opastamana ja rakastamana. Hänkin on ainutkertainen ja uusi yksilö tähän maailmaan.