Syöpäyhdistyksessämme on tapana käydä kesäisin jossain retkellä. Oman paikallisen yhdistyksen retki suunniteltiin aluksi Hämeenlinnaan, sitten se muutettiin Kotkaan ja lopulta kaikki kuivui kokoon liian vähäisen osallistuja määrän vuoksi. Samalla kun ilmoitin peruutuksista jo reissuun ilmoittautuneille, olin saanut toisesta syöpäyhdistyksestä viestiä, että heidän retkelle päästäisiin mukaan, jos kohteet kiinnostaa. Aluksi kun mainittiin Loviisa, sanoin, että viime vuonna oltiin jo siellä, mutta nyt kohteet olivatkin aivan muuta.

Sain meidän yhdistyksestä porukan mukaan ja heistä moni olikin jo nähnyt Lapinjärven kirkonkellojen museon omistajan Supavit Nummelinin televisiossa. Eli toinen kohde olisi siellä se ja toinen kohde oli Eija´s Garden. 

Eija kertoi hienosta puutarhastaan, unelman toteutumisestaan ja esitteli uskomattomia erilaisia englantilaisia puutarha versioitaan. Hän eli nyt unelmiaan ja otti vastaan vieraita esitellen suurta työtään, jonka oli saanut aikaan luodessaan koko paikkaa. Hän oli tehnyt siitä aikoinaan myös TV:ssä esitetyn ohjelman. Haltioituneena lähdimme kohti seuraavaa kohdetta ruokailtuamme ensin lounaan matkanvarrella.

Saavuimme Lapinjärvelle kirkonkellomuseoon ja kirkontorniteknikko Supavit Nummelin otti meidät iloisesti vastaan mustassa ortodoksille tyypillisessä mustassa asussaan. Hän soitti meille aluksi ladon ylisiltä kirkonkelloilla musiikkia, jota katsoimme ihmeissämme. Sitten pääsimme sisään latoon, jossa hän esitteli ikivanhoja kelloja ja soitti lopuksi musiikkia eri kokoisilla kelloilla lisää. Ulkona oli suuria tuhansia kiloja painavia kelloja, joita saimme kokeilla soittaa myös itse, raskasta hommaa se on ennen ollut kun kirkkoon on ihmisiä kutsuttu tulemaan.

Sitten meitä odotti hänen suuri haaveensa, jonka hän oli harrastuksenaan toteuttanut. Oma junarata, omia junavetureita ja erilaisia vaunuja. Pääsimme junan kyytiin ja hän soitti Kirkan kappaletta kaiuttimista, Me ollaan vaan ja hengaillaan, se oli hupaisa kokemus! Eikä siinä vielä kaikki, lopuksi hän vei meidät kotiinsa, jonne hän oli rakentanut oman kappelin olohuoneeseensa. Siellä oli isot pilliurut, jotka oli itse sinne rakentanut ja vuosien myötä oli opetellut soittamaankin niitä. Hän soitti meille erilaisia kappaleita virsistä iskelmiin. Hän kertoi myös tarinaansa. Hänet oli hylätty vauvana talon portaille Thaimaassa ja kaksi vuotta myöhemmin hänet adoptoitiin Suomeen. Häntä oli kiusattu koulussa erilaisuutensa vuoksi ja silti hän näki maailmassa itselleen kutsumustehtävän, jota nyt toteutti myös meille. Hän oli iloinen ja toi meillekin iloa ja ihmetystä. Kotikappelin nimi on Pyhän kohtaamisen kappeli, pyhyys tulee kappeliin ihmisten kohtaamisen kautta. Hän lausui sanat, jotka koskettivat minua. Ilman kohtaamista ei ole toivoa, ilman kohtaamisia ei ole rakkautta, ilman rakkautta ei ole kohtaamista ja ilman toivoa ei ole rakkautta. 

Mitä me tältä retkeltä opimme. Yhdistykset tekevät kyllä hyvää työtä, retket kruunaa ja avartavat maailmaa monin tavoin ja antavat iloa ja toivoa myös meille kaikille. Oli mahtavaa olla mukana. 

Oma paikallinen yhdistys teki retken Iitin musiikkijuhlille Verlaan ja kuuntelemaan Merja Larivaaraa ja Kaihon karavaaneja. Sekin oli aivan mieletön kokemus monin tavoin. Suosittelen kohti elämyksiä ja kohti kohtaamisia, rakkautta, iloa ja toivoa. 

Kuvassa Supavit junaradan äärellä. Kuva Eila Orpana, itse en saanut kunnon kuvaa kun hän oli liikkeessä koko ajan..