Oivalluksia ja uuden oppimista

Jatkoa edelliseen, säälin tunteeseen

Tiistai 21.1.2025 - Mervi

Se tunne nousi lisää..kannattaa muuten kirjoittaa ja analysoida. Asiat lähtee työstymään alitajunnassa öisin ja päivisinkin lisää.

Soitin isosiskolle. Hän kertoi, että olin lapsena perheessä aiheuttanut huolta ja pelkoa kun sairastuin anemiaan ja oli siellä ollut muitakin uhkaavia tilanteita jo kohdallani pienempänä. Näin minulle on sanottu ja sen olen nyt tiedostanut. Olin muutenkin luonteeltani herkkä lapsi.

Tuo asia sitten lähti menemään erikoisen ja epämiellyttävän tunteen äärelle, jota kukaan ei halua kokea tai tuntea, se on säälin tunne. Mietin, että olisi heti saatava lukea tästä tunteesta lisää jostain kirjasta mutta ei kirjastosta tätä tunnetta käsittelevää löytynyt. Nyt olen itse kokemassa ja tuntemassa sitä. Avaan sen nyt omana kokemuksenani.

Mietin, miten säälin tunne on vaikuttanut perheeseeni ja minuun suhtautumiseen sairastaessani? Jos olin aiheuttanut pelkoa, se on ehkä ollut kuolemanpelkoakin, jos se kuitenkin muuttuu leukemiaksi. Oliko se aiheuttanut syyllisyyttä vanhemmissa, tekikö he jotain väärin? No, sitten ajatellaan kun siihen aikaan ei puhuttu tunteista, peloista ammattilaisille eikä tarjottu edes apua, miten se vaikutti perhedynamiikkaan. Minua varottiin, minä en saanut toruja eikä minulle haluttu saada minulle pahaa mieltä aikaan. Perhe samalla vahvisti minun heikkouttani ja aloin uskoa, että olen heikko ja huono, jostain syystä..?Aloin niin uskoa itsestäkin. Naapuritkin säälivät ja toivat joskus hyvää hyvyyttään ruokia, jotta saan ravitsevaa syötävää. Miltä se tuntui toisista sisaruksistani ja vanhemmistani? Minua säälittiin joka puolelta, minulta ei myöskään vaadittu ehkä samaa kuin pikkusiskoltani. Sainko itse siihen aikaan riittävästi syliä ja lohtua, varmasti pelkäsin itsekin ja vaistosin myös muiden pelon, tosin silloinhan pelättiin sitäkin ettei tulla hemmotelleeksi lasta liikaa.

Sääli on sairautta sanotaan. Niin se on silloin kun se sairastuttaa koko perheen varuillaan oloon, kukaan ei saa olla kotona läsnäollessani sitä mitä on. Jos joku olisi sanonut, että me säälitään teitä ja teidän kohtaloa, se olisi tuntunut pahalta. Säälistä ei myöskään helposti päästä pois ja siksi se myös loukkaa.

Onko heikkona olo yhtä kuin sääli? Siksikö sitä ei haluta kokea tai tunnustaa? Tai olet jäänyt vaille jotain jota muut ovat saaneet, siksi olet ehkä heikko ja säälittävä? Jotenkin vajavainen/ vammainen/avuton, ulkopuolisista syistä johtuen, mutta MIKSI?

Laitoin sisaruksille viestiä ja kerroin tästä oivalluksestani. Pyysin myös anteeksi. Minulle vahvistettiin, että näin se oli ollut, tunnelma oli sitä mitä oletin. Itkin, itkin samalla kiitollisuudesta, että pääsin nyt tämän asian äärelle. Tuli vahva myötätunto myös vanhempiani kohtaan. Heillä oli kokemus molemmilla oman sisaren menetyksestä lapsena ja varmasti se kokemus oli jättänyt pelon tunteet arviksi, jotka sairastuttuani aukesivat ja vaikuttivat näin taas sukupolvesta toiseen. Mallistahan me asioita opitaan ja jatketaan se seuraavaan sukupolveen ellei tätä tunnisteta.

Mitä sitten pitäisi tehdä tai sanoa, jos koetaan sääliä jotain kohtaan? Ei ainakaan, että säälin sinua, voi reppanaa. Anna myötätuntoa, aina ei tarvitse sanoa mitään. Ole läsnä ja kuuntele. Vahvista sitä mitä on jäljellä, oletpa silti selvinnyt vaikka oli tuo tilanne, mikä sinut sai selviämään? Olet vahva kaikesta huolimatta ja se vaan vahvistaa sinua lisää ja silloin alkaa uskaltaa kyseenalaistaakin asioita itsessään ja ympäristössään. Ja halaa!

Jotkut sanovat, etteivät halua kertoa sairastumisestaan mitään kenellekään, ettei säälittäisi. Sen pitäisi mennä toisin päin. Kerro kaikille sairastumisestasi. Kohtalo tai elämä puuttuu peliin ja saan mahdollisuuden kasvaa myös henkisesti. Ota vastaan kaikki myötätunto ja lupaus olla muiden tukenasi ja käytettävissä, että saat lisää voimavaroja selviämiseen kun ei tarvitse tuntea yksin kaikkia ikäviä tunteita. Ota vastaan myös ammattiapu kaikki mahdollinen tuki, jotta vahvistut ja näet elämän syvimmän tarkoituksen. Rakkauden!

Kuinkahan moni on kuollut ja luovuttanut elämänhalunsa siksi koska häntä on säälitty ja hän on tunnistanut sen ympärillään näin tapahtuneen. Ehkä hän on tajunnut, että se on sairastuttanut koko perheen, ei minun takia tarvitse, kun en ole minkään arvoinen, parempi kuolla pois..en halua jäädä tai olla vaivaksi kenellekään, näin ehkä itsekin joskus ajattelin..oli siinä myös varmasti itsesääliäkin.

Kohtalon ivaa vai että ympyrä pääsee sulkeutumaan. Sairastuin syöpään ja sain ulosteenkarkailuvaivan. Koettiinko minua kohtaan edelleen sääliä, tunsinko, että niin tehtiin, voi reppanaa taas jotain? Ehkä siksi hain syytäkin miksi sairastuin vaikka elin mielestäni terveellisesti. Sairastamiseni oli lapsuuden perheessäni ehkä häpeällistä ja se vahvisti omaa heikkouttani, joka tuli säälistä. Nyt kohtaan säälini, joka on sisältänyt myös paljon sisäistä vihaa itseäni kohtaan. Tarvitsin nämä kokemukset elämäni alkutaipaleella ja nyt myöhemmin paljon elämää raskaastikin kokeneena uudelleen. Jotta hyväksyisin elämäni kaikkinensa minun omaksi elämäksi.

Säälin tunne herätti minussa vahvan myötätunnon vanhempia ja lapsuuden perhettäni sekä myös itseäni kohtaan. Tämä kokemus nyt on ollut suuri oppi ja ymmärrys säälin tunteesta ja sen vaikutuksista perhedynamiikkaan. Se että tämä tuli nyt tietoiseksi itselle, tarkistan miten seuraava sukupolvi tämän näkee ja kokee. Katkaisen tämän "kaavan" ja elämme aitoa elämää kaikkien tunteiden vallassa kuten on tarkoitettukin. Rauhassa ja rakkaudessa.

Tuli mieleen lopuksi Samuli Edelmannin kappale Reunalla, jonka kuulin juuri oikeaan aikaan radiosta kun olin itsekin luovuttamassa..

https://www.youtube.com/watch?v=IkXqoxtPvXM

Kiva pixapay, TungArt7