Maanantai 8.9.2025 - Mervi
Ensimmäiset blogi kirjoittamiskokemukseni tein Suomen Syöpäpotilaat/hyvänlaatuinen työelämä hankkeen tiimoilta. Ne eivät enää näy etusivuillani vaan laitan ne nyt peräkkäin tänne aikajanallisesti. Kirjassani näistä olen maininnut ja täällä ne ovat nyt.
Mutta, näiden innoittamana uskoin myös kirjan kirjoittamiseen, että se on mahdollista myös minulle.
Aiheena, Kiitollisuus syövästä, Syyllisyyttä syövästä työelämässä, Vatsan ehdoilla byrokratian viidakossa, Elämäni uusi käänne ja mahdollisuus
Kiitollisuus syövästä
10.12.2018
Olen kiitollinen, kun vaihdoin kalaöljykapselit toiseen merkkiin. Kolmen viikon kuluttua suoleni
”räjähti” vuotamaan reilut kaksitoista tuntia peräkkäin. Olen kiitollinen, menin lääkäriin seuraavana päivänä ja tapasin psykiatrin yleislääkärinä ja hän määräsi työterveyshuoltoon ja sitä kautta pääsin tähystykseen. Sain pahanlaatuisen peräsuolisyöpädiagnoosin perjantaina 19.5.2017 kello 15, hyvää viikonloppua siis ajatuksieni kanssa. Olen kiitollinen, mieheni tuli itkien kotiin töistä ja sanoi, että me selvitään tästä. Lapset ja läheiset järkyttyivät, Sinä hyväkuntoinen, itsestä huolehtiva, terveellisesti syövä sairastut syöpään, ei ole
totta! Tuin heitä alussa, että hoidot ovat nopeasti ohi. Sain lääkäriltä heti tiedon mitä tuleman pitää. Tutkimukset, sädehoito, leikkaus, väliaikainen avanne ja solumyrkky, ja sitten kaikki ohi.
Olen kiitollinen, iso leikkaus, ongelmia avanteen kanssa, paasto, laihtuminen, ja paluu takaisin
sairaalaan. Selvisin. Sairaslomaa puoleksi vuodeksi määrättiin hoitoja varten. Olen kiitollinen, hoidot alkoivat, sain 2x peräkkäin 3 viikon välein, ja kehoni sanoi, ei enää.Valkosolut alhaalla pitkään, eikä hoitoja. Olin harvinainen, pelkoja, että syöpä kerkeää levitä. Tauko hoidoissa ja yritettiin pienemmillä annoksilla ja valkosolun nostajilla jatkaa, onnistuttiin saada
muutama hoito lisää. Selvisin.Olen kiitollinen, sain avanteen pois, tuli vatsakalvontulehdus ja selvisin siitäkin. Epäily syövän leviämisestä, kuinka kiitollinen olinkaan, että ei ollutkaan sitä. Selvisin. Olen kiitollinen, palasin töihin toukokuussa osa-aikaisena suoliongelmien takia taustatöihin työkokeiluun. Työssäolo antoi tarkoituksen ja tarpeellisuuden tunteen. Tunsin olevani työkaveri,tosin kaikki oli muuttunut minussa ja muiden suhtautumisessa minuun. Osa uskalsi kysyä mitä kuuluu, miten jaksat. Osa ei uskaltanut kysyä mitään. Olin merkattu, kuolevainen ja syöpäläinen. Esimies käsitteli silkkihansikkain, kiittelin hänen suhtautumistaan minuun, hän oli ainut joka opetteli kauttani suhtautumaan vakavaan asiaan erilailla. Lähityökaverit sanoivat, että selviät kyllä, siitä olen tosi kiitollinen. Olen kiitollinen, pääsin sopeutumisvalmennuskurssille mieheni kanssa. Saimme paljon tukea, tietoa ja ystäviä. Sain tietää suoleeni liittyvästä sairaudesta, Lars-syndroomasta, ja hoitoja vaikeuttaneesta mahdollisesta DPD-puutoksesta. Olen kiitollinen Jennistä, kurssin vetäjästä. Ymmärsin nyt että olen oikeasti harvinainen. Olen kiitollinen nyt, olen puoli vuotta jaksanut olla töissä joka toinen päivä tehtyjen vesiperäruiskeiden ansiosta. Töihin menoa jouduin ponnistelemaan, varautumaan vessan läheisyyteen ja nopeaan vessaan pääsyyn, stressasin miten selviän, selvisin. Vapaapäivinä olin kotiin sidottu ruiskeiden takia, koska suoli toimi miten sattuu. Nyt väsyin, ja olen kiitollinen, että saan vaan olla vaikka vähän aikaa. Selviän, tiedän sen.
Olen kiitollinen, olen saanut paljon RAKKAUTTA perheeltäni, läheisiltäni ja ystäviltäni näissä
kaikissa vaiheissani. Elämälläni on tarkoitus ja elämä kantaa. Tunnen elämän kaikki vivahteet ja opin tuntemaan itseni. Opin rakastamaan syöpääni ja nyt opettelen rakastamaan suoltani.
Tämän koko prosessin ajan opiskelin ja valmistuin keväällä 2018 ratkaisukeskeiseksi
lyhytterapeutiksi, tein haastatteluja tarvittavat määrät ja sitä ennen olin opiskellut logoterapiaa
peruskurssin verran, niin onko tämä se miksi suhtaudun positiivisesti tähän kaikkeen?
Kiitos syöpäni, olet antanut minulle paljon, myös rohkeutta, koska elämäni on edessä ja tulen
selviämään nyt kaikesta.
Ilona
Syyllisyyttä syövästä työelämässä
20.5.2019
Yhteiskunnan toiveiden mukaan olen aina ollut ahkera ja tunnollinen työntekijä. Jos olen ollut
sairas, flunssassa tai muussa virustaudissa, en ole jäänyt töistä pois, koska olen ollut
korvaamaton? Söin kymmeniä antibioottikuureja varalta ja hankin influenssaankin Tamifluta, ettei tauti puhkeaisi päälle. Selvisin näillä tavoilla 55. ikävuoteen saakka työelämässä.
Harmitti, jos joku jäi pienen flunssan, kurkkukivun ym. takia pois töistä. Tai joku lomamatkallaan sairastui ja joutui jatkamaan loman jälkeen vielä sairauslomalla, laiskoja kun ilkesivät olla. Lapsillenikin, kun olivat pieniä, aina järjestin hoidon tai luovin niin ettei vaan tulisi oltua töistä pois. Muutamia vuosia sitten itselläni oli kovaa stressiä irtisanomisen uhan takia. Tulinkin irtisanotuksi ja perheessämme kaikilla jäsenillä oli terveys- ja muita huolia. Koin että halkean tai tulen hulluksi, mutta pitää vaan jaksaa, koska olen arvokas vain sillä että olen töissä. Sairastelijathan ovat kalliita työnantajille, Kelalle, yhteiskunnalle. Kalliudesta puhutaan mediassa, työpaikoilla ja eduskunnassakin. En siis hakenut apua, olisin ollut heikko ja arvoton.
Sitten sain yllättäen suolistosyöpädiagnoosin verenvuotojen tultua esille. En huomannut merkkejä aiemmin, tosin näin, mutten reagoinut koska eihän minulla voi olla mitään vaivoja, enhän sairasta koskaan. Syön terveellisesti, liikun ja hoidan muutenkin itseäni. Maailma pysähtyi, mitä nyt? Alkoi tarkemmat tutkimukset, sädehoito ja sovittu leikkauspäivä. Sain puoli vuotta sairauslomaa syöpähoitojen takia. Mikä shokki, koin että anteeksi, etten pysty töihin ehkäpä yritän kuitenkin?! Keho ei jaksanut ottaa vastaan hoitoja, keho ei suostunut ottamaan myrkkyjä kolmen viikon välein, enkä siis voi viimeisellä viikolla tehdä töitäkään, vaikka yritin asiasta jutella työterveyslääkärin ja esimiehen kanssa. Hoitoja estivät alhaiset valkosoluarvot ja jouduin käyttämään valkosolun nostajia pitkän tauon jälkeen, joista syöpäpoliklinikalla sanottiin että ne ne vasta kalliita ovatkin! Jouduin nielemään senkin tappion, koin syyllisyyttä. Olenko kalliin hoidon arvoinenkaan? Hoidot kuitenkin venyivät kaikkineen lähes vuoden mittaiseksi poissaoloksi töistä. Hoitojen päätyttyä ryntäsin pian töihin, eihän yhteiskunta laiskoja elätä. Kokeiltiin työkokeilua puoli vuotta kahta tai kolmea päivää viikossa. Hoidot ja leikkaus aiheuttivat suolisto-ongelmia ja pidätyskyvyttömyyttä. Lars-syndrooman sain tämän syövän jatkoksi. Vaivaani hoidin lääkkein ja vesiperäruiskein, jotta voisin olla töissä nuo sovitut työpäivät. Yritin saada ongelmaani nopeasti muitakin hoitoja, puhuttiin stimulaattoristakin ja olisin halunnut kokeilla sitä, mutta lääkäri vastasi, että se on niin kallis eikä se välttämättä toimi sinulla. Harmittava takaisku taas. Hoitona olisi vaan aika, joka parantaa ja n. 4-5 vuotta siinä voi mennä sanoi lääkäri. Tai sitten avanne, josta oli jo huonoja kokemuksia syöpähoitojen aikaan. Sain osa-aikaeläkepäätöksen määräaikaisena ja jatkoin edelleen kahta työpäivää viikossa. Kunnes väsyin totaalisesti tähän kaikkeen yrittämiseen, byrokratian kiemuroihin, valvottuihin öihin, kaikkeen. En uskaltanut lähteä minnekään muualle kuin töihin. Vessat piti tarkistaa aina etukäteen, oliko se sitä elämää mitä nyt ansaitsen, ja ainainen huoli onkohan suoli tyhjentynyt ja kerkeänkö vessaan? Ei todellakaan. Kävin gastrokirurgin vastaanotolla ja itkin hänelle, etten jaksa tätä paskaa enää. En ole masentunut sen tiedän, sekin tutkittu. Sain puoli vuotta sairauslomaa, olisin halunnut sairauseläkkeen kokoaikaisesti toistaiseksi, mutta kuulemma ensin pitää olla sairauslomalla. Ja taas minä olen kulu työnantajalle, Kelalle, yhteiskunnalle. Minkä syyllisyyden tunteen se taas nosti?
Mutta nyt en enää suostu tuntemaan syyllisyyttä tästä, en tilannut tätä tautia, en halunnut tätä. Syöpä ja Lars-syndrooma tulivat opettamaan minua, pistämään arvoni uusiksi. Ja voisin jopa olla siitä kiitollinenkin, nöyrryin kovan edessä kuuntelemaan kehoani, itseäni. Nyt pyydän anteeksi keholtani, ja annan sille rauhaa ja rakkautta. Miten huonosti olenkaan kohdellut sitä kaikki nämä vuodet. Tämä on minun temppelini, ja sitä pitää kohdella arvokkaasti. Se viestii ongelmista, ja niitä pitää pysähtyä kuuntelemaan, ja viis veisaan syyllisyydestä. Tulen kuitenkin aina tuomaan veroroponi yhteiskunnalle vai olisiko halvempaa kaikille vaan ollut luovuttaa?
Ei, elämä on arvokas. Meidän pitää tulla inhimillisemmäksi kaiken suhteen, ei kaikkea voi laskea rahassa. Me olemme onnellinen kansa, mutta voimme silti huonosti tuntiessamme syyllisyyttä milloin mistäkin. Opeteltaisiinko antamaan rauhaa ja rakkautta itselle sekä pysähtymään ja kuuntelemaan kehomme viestejä, josko sitä kautta tulisimme halvemmaksi kaikelle ja olisimme onnellisia aidosti.
Työhön palaan varmasti kun olen kunnossa. Haluan sitä kun olen toipunut tästä kaikesta.
Syöpädiagnoosista tulee kohta kaksi vuotta ja paljon olen oppinut ja monia tunnemyrskyjä olen
sinä aikana kokenut. Siltikään en päivääkään vaihtaisi pois.
Rakkaudella ja rakastaen,
Ilona
Vatsan ehdoilla byrokratian viidakossa
11.3.2019
Marras-joulukuisen sairausloman syy oli työterveyslääkärin mukaan keskivaikea masennus.
Mielestäni olin vain väsynyt vessarumbaan, tähän Lars-syndroomaan. Vesiperäruiskeet ennen
työpäivää veivät voimianikin, olin uupunut huuhteluista, tyhjennyksestä. Pääsin psykiatrille. Kuinka mahtavaa, sain senkin tässä kokea. Minulla ei kuitenkaan todettu masennusta, en saanut sairausloman jatkoa, enkä masennuslääkitystä. Sain kutinalääkkeen, joka tarvittaessa auttaa nukahtamaan. Ja tulipahan syövän aiheuttamat pelotkin käsiteltyä. Työkokeilu oli päättymässä jäätyäni kuukauden sairauslomalle. Sairausloman syyn masennuksen Kela hylkäsi. Heidänkin mielestä kyse oli syövästä ja Lars-syndroomasta, joka väsytti minut. Kela
peri maksamansa sairauskulukorvauksen osittain takaisin, koska olin ollut 300 pv poissa työstä
samasta sairaudesta. Otin yhteyttä liittoon ja he sanoivat että olisi pitänyt ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon jäätyäni sairauslomalle marraskuussa, jotta saisin heiltä rahallista tukea. Kas, kun en ollut ymmärtänyt, eikä kukaan neuvonut. Vaikka oli useita yhteydenottoja Kelaan syksyn aikana, tämä oli jäänyt kertomatta vai enkö vain ollut ymmärtänyt tehdä niin? Nyt olen TE-toimistossa työttömänä työnhakija, eikä sitä oteta sieltä nyt pois, ihan varmuuden vuoksi. Vaikka rumennan työttömyystilastoja, sekin vielä syöpäläiseltä sallittakoon. Näihin selvittelyihin olisin kyllä kaivannut jonkun ammattilaisen tukea. Töihin palasin joulukuun puolessa välissä ja haettiin osasairauspäivärahaa Kelasta, ja päädyin tekemään kahta työpäivää viikossa. Sain vähentää vesiperäruiskeet kahteen kertaan viikossa, kuinka huojentavaa. Joulukuussa kävin gastrokirurgilla, joka on perehtynyt Lars-syndroomaan. Jo kertaalleen lopetetut lääkkeet aloitetaan uudestaan ja uusi käynti ravitsemusterapeutilla. Kontrollit huhtikuussa hänelle.
Hain marraskuussa osakuntoutusrahaa vakuutusyhtiöstä ja sitä odoteltiin kuin kuuta nousevaa,
kyselin perään ja vastaus tuli vihdoin tammikuun lopussa. Osa-aikaeläke hyväksytty
määräaikaisesti kesäkuun loppuun 2019. Työsopimus tehtiin päätöstä ennen kolmen viikon välein, koska sijaisenikin täytyi tietää miten hänen työt jatkuvat. Harmittaa hänenkin puolestaan tilanteeni. Esimieheni on ollut tosi kärsivällinen ja myötätuntoinen, samoin työkaverini ja sijaiseni. Kuinka kiitollinen olenkaan heidän osuudestaan tässä tilanteessani.
Tilanne nyt vatsani kanssa on välillä toivotonta. Vapaapäivät kotona juoksen vessaan pikku
kikkareiden tai ripulin takia. Lenkillä käyn lähimaastossa, koska yksi pieru voi muuttaa kaiken. Elän varauksellista elämää, vessat täytyy tarkistaa, että pääsen heti kun tarve tulee. En voi lähteä mihinkään ilman estolääkettä, joka muuten hyvä lääke mutta yöllä sitten koskee mahaan. Nyt mennään reiluilla kuituannoksilla, vatsan toimintaan vaikuttavilla lääkkeillä ja sitä mukaa on välillä kovalla ja välillä ripulilla. Ja ne ilmavaivat ovat jatkuvia, tuoksut ovat sen mukaisia. Töissä käytän pieruunkin lääkettä, joka myös vähän kovettaa vatsaa. Tasapainon löytäminen on tosi vaikeaa.
Olenko edelleen kiitollinen tästä kaikesta? Olen, olen kasvanut ihmisenä. Minusta on tullut rohkea,uskallan enemmän kuin ikinä. Olen tutustunut itseeni, olen oppinut rakastamaan itseäni, antamaan anteeksi itselleni, olen oppinut pyytämään anteeksi itseltäni ja muilta. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja muita, antamaan palautetta. Olemaan läsnä tässä hetkessä. Olen lopettanut murehtimisen ja elämän ennakoinnin. Olen tässä ja nyt, ja nautin että olen elossa, ja annan muille oivalluksia, ymmärtämistä elämästä. Perheeni on muuttunut myötäni. Meillä rakastetaan, osoitetaan rakkautta pienillä teoilla, sanoilla. Läheiset ovat muuttuneet aivan samalla lailla.
Anteeksipyyntönikö sen teki vai tämä syöpä, ihan sama. Elämä on arvokas lahja. Kiitos syöpäni ja opiskeluni.
Ja onhan minullakin unelmia, niitä kohti.
Ilona
Elämäni uusi käänne ja mahdollisuus
2.6.2021
Siitä on tasan neljä vuotta, kun peräsuolesta löytyi syöpä, olin lähes 55-vuotias. Suoleni oli
”räjähtänyt” huhtikuun lopussa, se vuoti 12 h verta ja ajattelin, että onpa pahat peräpukamat.
Tähystys 19.5.17 perjantaina klo 15.00 ja diagnoosina täysi yllätys, syöpä! Minussa, joka huolehti itsestään, söi terveellisesti ja liikkui toistenkin edestä.Tuli viiden päivän sädetys ja iso leikkaus, väliaikainen avanne ja alkoi syöpähoidot. Keho ei sietänyt lääkityksiä, tuli ongelmia koko ajan ja meinasin muutaman kerran jo luovuttaakin. Vastoinkäymisiä tuli koko ajan ja ihmettelin miksi mikään ei mene kuin Strömsössä. Olin työn ohessa lähtenyt opiskelemaan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja tein asiakasharjoitteita, kun hoitoja en saanut. Olin myös infektioherkkä. Avanne poistettiin, vaikka hoidot eivät olleet vielä ohi, sen kanssa oli niin paljon ongelmia. Olin helpottunut poistosta, mutta sain sulkuleikkauksesta vatsakalvontulehduksen. Suoli alkoi toimia sairaalassa vilkkaasti ja lääkäri lohdutti, että se menee nopeasti ohi. Ei mennyt, syöpätutkimuksia tehtiin lisää, mutta Luojan kiitos mitään ei löytynyt ja hoidot lopetettiin. Tosin syöpälääkäri sanoi, että olisin voinut kuolla hoitoihin mahdollisen entsyymipuutteen vuoksi. Valmistuin hoitojen päätteeksi myös lyhytterapeutiksi. Lähdin parin viikon päästä syöpälääkärikäynnin jälkeen töihin työkokeiluna. Pääsin sopeutumisvalmennuskurssille ja sain tietoa entsyymipuutoksesta syöpäpotilasjärjestöltä ja
kävi ilmi, että syöpälääkitykseni osalta asiaa ei oltu huomioitu. Samoin kysyin kurssilla
gastrokirurgilta, miksi ravaan edelleen vessassa, vaikka avanteen sulusta on jo kuukausia. Hän
vastasi, että vaivan jatkuessa kyseessä voi olla Lars-syndrooma. Molemmat olivat sellaista tietoa, jota Suomessa ei vielä ollut tuotu potilaiden tietoon. En löytänyt vertaisia mistään ja se harmitti minua kovasti. Tein artikkelin asiasta Kotilieteen heinäkuussa 2019. Sain muutaman puhelun ja ensimmäiset saman kokeneet. Lars-syndrooma vaikeutti arkeani ja työssäkäyntiä. Minulla oli käytössä vesiperäruiskeet, jotka valvottivat kipujen takia ja erilaiset lääkitykset. Uuvuin ja jaksoin käydä töissä 11 kk osa-aikaisena, sitten sain puolen vuoden sairausloman. Jatkoin opiskelua, lähdin opiskelemaan kliinistä hypnoterapiaa ja kävin koulutuksissa Helsingissä kerran kuukaudessa kaksi päivää. Harjoitteet tein kotoa käsin Skypellä tai Face to Face asiakkaan kanssa sovitussa paikassa. Työterveyslääkäri jatkoi sairauslomaa vuodella ja valmistuin syyskuussa 2020 kliiniseksi hypnoterapeutiksi. Lars-syndroomaan kokeiltiin neurostimulaattoria syyskuussa 2020, sekään ei toiminut harmikseni. Suolentukos keväällä 2020 myös hankaloittaa arkeani muutenkin, pidän suolen löysällä, ettei avanteen kohdalla olevat kiinnikkeet aiheuta uutta tukosta. Ulkoilulenkit ovat lyhyitä, lähimetsässä lähinnä. En käy oikein missään, vessat täytyy tarkistaa aina. Käytän nykyisin öisin vaippaa. Avanne ei ole minulle enää vaihtoehto.
Mutta, jatkoin opiskelua. Pääsin rentoutusvalmentajakoulutukseen. Olin alkanut keväällä 2020
koronan myötä antaa sisaruksilleni puolisoineen rentoutusta Teams-sovelluksen avulla tiistaisin. Ajattelin, että jotta voisin auttaa muita syöpäsairastuneita ehkä rentoutusvalmennuskoulutuksen saaminen helpottaa rentoutuksen antamista myös syöpäsairaille. Sisarukset kokivat rentoutuksistani saavansa niin paljon hyvää, että kannatti jatkaa. He antoivat rehellistä palautetta, miten onnistuin ja parantelin tekniikkaakin siinä samalla. Syksyllä 2020 aloitin Colores ry:lle 2x/kk rentoutusta Teamsin avulla. Järjestössä mainostettiin Facebookissa ja nettisivuillaan uudesta toimintamuodosta. Olin itse saanut hoitojen aikaan paljon apua meditaatioista ja rentoutuksista ja halusin tarjota sitä muillekin syöpään sairastuneille ja arvelin, että myös syöpään sairastuneiden läheiset tarvitsevat tätä ja voivat olla mukana makaamassa sairastuneen kanssa.
Keväällä jatkoin Colores ry:n kanssa hyvän palautteen ansiosta ja myös Kymenlaakson
Syöpäyhdistys kiinnostui asiasta ja heidän kanssaan aloitin 2021 helmikuussa saman toiminnan. Opiskelen viimeisiä viikkoja nyt rentoutusvalmennusta ja lopputyökin on tehty. Pääsin juuri työkyvyttömyyseläkkeelle ja saan ansaita tuloja jonkun verran eläkkeeni rinnalla. Istun kotona vanhan ajan kiikkustuolissa ja teen rentoutuksia nyt kolmelle ryhmälle. Ryhmäläiseni tietävät, että saatan lähteä välillä vessaan. Se helpottaa minua rentoutuksen antajana, sekä he tietävät että virkistän aina etteivät jää mihinkään tilaan. On ollut ilo nähdä syöpäsairaita ja heidän läheisiään linjoilla. He ovat saaneet olla kotona ja nauttia olostaan kotonaan turvallisessa ympäristössä. Tekniikassa ovat auttaneet järjestöjen ihanat ihmiset, he ovat opastaneet linjoille kaikenikäisiä ihmisiä.
”Olen osallistujille läsnä ja juuri siinä hetkessä. Jotkut haluavat jäädä linjoille vielä
juttelemaan kokemuksistaan ja se on tietysti vapaaehtoista ja minusta mukavaa.” -
Itse olen saanut elämääni merkitystä tätä kautta. Olisin voinut katkeroitua kohtalostani, mutta ketä se hyödyttäisi. Olen kasvanut ihmisenä ja saanut käydä oman tunneskaalani läpi lapsuudesta saakka välillä itkien ja anteeksipyytäen itseltä ja toisiltakin. Elän hetkessä ja minusta on tullut myös rohkea kyseenalaistaja. Lähipiiriä tämä syöpä ja Lars-syndrooma on lähentänyt paljon ja olen voinut antaa heillekin uutta näkökulmaa elämään. En olisi pystynyt tähän ilman syöpääni. Minun kohdallani syöpä on tuonut elämääni paljon uutta.
Olen eri syöpäyhdistyksissä mukana erilaisissa toiminnoissa ja uskallan ja tuen nyt eri tavoin kuin olisin ikinä kuvitellut edes tekeväni. Antaessaan saan, ja minä olen arvokas ihminen
ulosteenkarkailusta huolimatta. Niin olet sinäkin. Usko, toivo ja luota. Jokaisen ajatuksen voit valita itse ja se lisääntyy mitä ajattelet. Myös jokainen kohtaaminen voi olla joko siunaus tai opetus, näillä eteenpäin koska elän NYT. Se mitä tulevaisuus tuo ei sitä kukaan tiedä ja hyvä niin. Pystyn nyt vertaisena auttamaan yksilöä kriisissä ja ryhmääkin, kun olen saanut itselleni uusia taitoja syövän myötä. Kaikki on mahdollista myös Sinulle.
Ilona
Kuva pixapay Dieterich01
