Oivalluksia ja uuden oppimista

Uskomuksista

Lauantai 10.9.2022 - Mervi


Miten paljon me rajoitammekaan omaa elämäämme uskomuksilla, sanoilla tai teoilla joita meille joskus lapsena tai nuorena on sanottu tai tehty. Miten paljon me saadaan tilalle uutta näkemystä itsestä jos kyseenalaistetaan nämä harhaluulot itsestä. Niitähän ne ovat, harhaluuloja, jotka itse isketty otsaamme ja sitten aletaan rajaamaan ja pelkäämään asioita ja tilanteita, välttämäänkin ettei tarvitse kokea jotain koska uskomme itsestämme jotain kummallista. Luulin myös itsestäni monia rajoittavia asioita, jotka eivät ole pitäneet paikkansa. Olen haastanut itseäni ja mennyt kohti pelkojani. Vaikeinta vain näiden käsittelyssä on ollut se, että ne pitää ensin löytää mielestään ja sitten kirjoittaa ylös.
Olen lukenut useita kirjoja, joissa näistä uskomuksista on kirjoitettu. Kirjojen aiheet ovat liittyneet itsensä tuntemiseen, löytämiseen ja sieltä näitä harjoitteita on tullut vastaan. Samoin opiskeluissani on joka kerta näistä uskomuksista puhuttu ja olen niitä oppinut tunnistamaan.
Kerron tällä kertaa esimerkin kautta. Ensin on kysymys johon olen vastannut alla olevilla tavoilla. Nämä vastaukset olen kirjoittanut paperille opiskelujeni alkuvaiheessa
1. Anna tulla mieleesi kielteinen uskomus, joka rajoittaa Sinua.
Kielteisin uskomus itsestäni on, että olen tyhmä, en opi mitään, eikä minulla ole arvoa, olen mitätön
2. Miten uskomukset estää ja rajoittaa elämää ja toimintaa?
En hakeudu minnekään, jossa voisin haastaa itseäni, en puhu mitään etten mokaisi ja ettei huomata että olen tälläinen epävarma. Kontrolloin ja rajaan kaikessa, enkä osallistu mihinkään haastavaan etten joutuisi häpeämään itseäni
3. Mistä uskomus on peräisin, onko se oma vai toisten antama?
Osittain oma ja lapsuudessa koin itseni siskooni verraten huonommaksi ja tyhmemmäksi. Saattoi olla että sitä myös vahvistettiin joskus sanomallakin niin koulussa tai kuin kotona. Esimerkiksi matikan suhteen äiti sanoi, että hän oli huono matikassa niin olet tullut minuun, uskoin sen.
4. Milloin aloin uskoa näin?
Lapsena ja se vahvistui myös koulussa myöhemmin
5. Kuinka se edistää hyvinvointiani?
No, ei edistä mitenkään
6. Mitä hyvää nämä uskomukset ovat saanut aikaan?
Ei mitään, ehkä yritän joskus. Tekemällä ja suorittamalla elämää saan aikaan..
7. Mitä tapahtuu, jos et tee mitään mitään uskomuksille?
Ei mitään helpotusta
8. Mitä tapahtuu, jos muuttaisit sitä?
Saisin jotain aikaan, uskoisin itseeni ja onnistuisin tekemisissäni, ei se epäonnistuminenkaan haittaa siitä oppii kuitenkin jotain. Olisin rohkea.
9. Mitä tapahtuu, jos päästäisit uskomuksista irti?
Maailma on avoin kaikille myös mulle. Ja kaikki mahdollista, jos niin haluan.
Löysin myös (Martti Vaalahti) Sanojen supervoima kirjasta vastaavan tehtävän joka ehkä syvällisempi, senkin olin tehnyt. Siitä annan vain kysymykset selityksineen Teillekin tietoon.
1. Mikä on kielteisin uskomus itsestäsi? (vain siihen, jolla on nimi, on mahdollista vaikuttaa)
2. Kenen sanoista tuo uskomus on syntynyt? (Hänen sanansa ovat muurit, jotka sinun on murrettava)
3. Kenen sanat saavat sinut menettämään malttisi? (Hän hallitsee sinua)
4. Mitkä ovat kolme tärkeintä sanaa, jotka voit lausua tänään? (Muista myös sanoa ne)
5. Mitä ideasi ja osaamisesi merkitsevät toisille? (Ainoa syy, miksi joku palkkaisi tai tekisi yhteistyötä kanssasi)
6. Mistä sinun ei tarvitse murehtia tänään? (jotta oppisit elämään päivän kerrallaan)
7. Jos sinun pitäisi valita yksi sana, joka kertoo mitä kaipaat enemmän elämältä, minkä valitsisit?( Valitse ja kirjoita ylös ja laita muistiin näkyvälle paikalle)
8. Miksi sinun suurin heikkoutesi voisi olla suurin vahvuutesi? (esim. tunneherkkyys mahdollistaa empatian, empatia ymmärryksen ja ymmärtäminen vaikuttamisen)
9. Mikä tekee sinut onnelliseksi? (Tee paljon tätä, toista sitä ja voit saada siitä työsi. Mielenkiinnon kohteen arvon määrität vain sinä yksin)
10. Kuka tai mikä vahvistaa uskoasi siihen että tarinallasi on onnellinen loppu? (Pidä tästä kiinni. Ellet tiedä vastausta vielä, älä lopeta etsimästä.
Syöpähoitoihin liittyen sekä samoin Lars-syndrooman suhteen olen haastanut itseäni. Olen varmasti viisastunut kun olen jättänyt uskomukset pois rajoittamasta elämääni. Olen kyseenalaistanut lääkäreillekin asioita. Olen huomannut tässä matkan varrella kun tietoa ei ole ollut saatavissa esimerkiksi Larssista, kuinka se on saanut haastamaan itseään monin tavoin lukemaan netistä mitä maailmalta tietoa löytyy, muiden kokemuksia niistä sekä heittämään lääkäreille rohkeasti ajatuksiaan. Olen myös saanut perusteluja miksi joku ei minun kohdalla onnistu jne. Olen saanut läheisiäni myös tutustumaan uusiin asioihin ja he kannustavat jatkamaan, kun muutosta olen saanut aikaan. Minua on kuunneltu, uskottu ja luotettu. Näin paljon uskomusten kaataminen on saanut aikaan. Tehtävien tekeminen, alitajunnan kanssa työskentely kirjoittamalla ajatuksia ylös ja asian käsittely on kannattanut tehdä, enkä tietoisesti tiedä miten ne ovat vaikuttaneet nykyiseen tekemiseeni. Mutta todellakin ovat. Kaikkea voi oppia, jos halutaan. Siksi kaikki on mahdollista.
Kuvassa, tyttären kädessä on vaskitsa, pelkoja kohti..äiti kannustaa..
IMG_20190824_143352.jpg

Avainsanat: Olen luullut..


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini