On ne kyllä wau-juttuja nämä hetken tarkoitukset.

Pakko avata lisää, tämäkin on sellainen ilmiö josta en aiemmin tiennyt mitään. Hetken tarkoitukset tuli ensimmäisen kerran vastaan logoterapia opiskelujen aikaan. Meidän piti kuukauden ajan seurata hetkiä, jotka ovat olemassa minua varten mutta otanko sen siinä hetkessä vastaan vai en, huomaanko sen. Se oli uskomatonta, opin huomaamaan niitä ja kirjasin ylös. Nyt näen hetken tarkoituksia usein ja osaan tartun osaan en, riippuen voimavaroistani esimerkiksi. Se ei ole samaa, että lähden johonkin juttuun ja minä joko onnistun tai en onnistu. Se on sellainen ohikiitävä vinkki, joka viestii että tämä voisi olla sun juttu, tartutko siihen, huomaatko sen?

Logoterapia koulutukseen liittyvästä materiaaleista löysin tähän tarkennuksen." Koska jokainen tilanne on ainutkertainen ja siinä oleva tarkoitus on välttämättä myös ainutkertainen, on tästä seurauksena, että mahdollisuus "tehdä jotakin tälle tilanteelle "on ainutkertainen, sikäli kun se on hetkellinen. Kuitenkin vain mahdollisuudet-tilaisuudet tehdä jotakin todellisuudelle-ovat hetkellisiä"

Kerron esimerkin.

Viimeisin minulle vähän isompi hetken tarkoitus tapahtui kuukausi sitten. Olin menossa bussilla hypnoosipäiville ja luin kirjaa Itsemyötätunnosta, jonka olin kirjastosta napannut (huomaa, se hetki) käteeni kun aihe kiinnosti kovin. Kirjan kirjoittajan nimi kuulosti ulkomaalaiselta enkä siihen tarkemmin perehtynyt siihen nimeen. Kirjassa oli todella hyviä vinkkejä itsemyötätunnon herättämiseen ja kun itsekin olen kokenut alemmuutta, kirja alkoi todella kovasti kiinnostaa. Luin kirjan takakannen uudelleen ja etsin tietoa kirjan kirjoittajasta. Hänhän onkin suomalainen tietokirjailija, psykoterapeutti, psykologi ja johtajuuscoach Ronnie Grandell. Yllätyin ensin. Sitten menin hänen nettisivuilleen ja kas ei voi olla totta, hän järjestää kahden päivän koulutuksen asiaan liittyen reilun kuukauden päästä. Sitten katsoin kenelle ne koulutuspäivät ovat tarkoitettu, no ammattilaisille, psykoterapeuteille, lääkäreille, psykologeille jne. Silti laitoin Ronnielle viestiä. Arvelin, että se nappaa jos on niin tarkoitettu, kai hän arvioi olenko kurssille sopiva. Se nappasi. Ja mikä mahtavinta, se järjestetään etänä. Olin luultavasti tervetullut kun kerroin missä tarkoituksessa mahdollisesti käytän hänen vinkkejään.

Pari päivää sitten päättyi sitten nämä intensiiviset koulutuspäivät, jonka teemana oli Myötätuntoisia keskeisiä menetelmiä lyhytterapiassa. Waude, sanon minä. Mitä taas sain tästä kokemuksesta itselleni. Tartuin hetkeen, olin rohkea, otin riskin hylkäämisestä sekä siitä koenko itseni huonommaksi ammattilaisten seurassa, mokaanko ja möläytänkö tyhmää. Mutta, tiedostin itselleni, että olin siellä itseäni varten ja Teitä varten lukijat, jotta voin jakaa taas uutta hyvää Teillekin. Sain luottamusta, koin että sanoillani ja puheenvuoroilla oli merkitystä kurssilla, uskalsin kysyä ja kommentoida, olin erilainen ja vieraassa ympäristössä ja minut hyväksyttiin silti. Sitä paitsi sain käsitellä itsessäni olevaa itsekritiikkiä. Sitä pikku-ukkoa, joka vielä istui olkapäällä, se moitti, haukkui, syyllisti ja aliarvio ja toi esille ettet ole mitään, luulet vaan, mitä sinä täällä teet jne...kuulostaako tutulta? Sain taas uusia työkaluja ja oppeja, rikoin rajojani. Iso kiitos Ronnielle, että sain olla kurssilla mukana. Tämä on minulle isompi asia kuin kukaan arvaakaan.

En siis reilu kuukausi sitten mitä teen, missä olen, mihin hetkeen taas olen tarttunut. Syöpäkokemusko sai tämän elämän nälän aikaiseksi, todennäköisesti, ja siitä olen kiitollinen syövälle myös. Haluan tietää ja oppia, oivaltaa, ymmärtää, nähdä eri näkökulmista asioita ja jakaa asioita muillekin, jotta elämä olisi vähän helpompaa. Tiedän, etten tule koskaan valmiiksi paitsi kuolemassani. Silloin oma elokuvani on päättynyt ja olen valmis. Mutta sitä ennen tartun hetkiin ja nautin elämästä kaikin tavoin. Tosin otan huomioon tämän vaivani, ehkä hyvä että se jotenkin rajoittaa..

Huomaa hetkesi, se voi olla ohikiitävä vinkki, se ei tule koskaan uudestaan. Tartu siihen, etkä voi ikinä tietää mihin se vie, sitä on tämä elämän nälkä.

Pave Maijasen kappale "Elämän nälkä" on kulkenut tässä elämäni biisinä nuoruudesta asti vaikeissa hetkissäni. Sitä kuunnellessa ymmärrän, että vaikeista hetkistä kannattaa nousta ja mistä sitten itsesi löydätkään ei kukaan voi tietää. Itkin taas kuunnellessani tätä, niin osuvat syvälle nämä kappaleen sanat. Kiitos Pave! Olet kantanut minua sanoillasi koko elämäni ajan ja nyt ymmärrän myös sen syvällisyyden.