Kiitos jälleen tilanteen tuomasta tunteesta. Se saa miettimään mitä tunnen oikeasti, mitä on tämän tunteen taustalla syvemmin ja miten autan itseäni tässä tunteessa. Olemmehan kokonaisuutena keho, mieli ja tunteet yhdessä.

Autan syöpäpotilaita myös vertaisena facebookissa. Annan myötätuntoa ja pyydän olemaan tarvittaessa yhteyksissä ammattilaisiin ellei omat keinot auta enää ja tunteet tilanteeseen ovat henkisesti raskaat.

Tunnistan myös facebookissa kirjoittajien tunteiden takaa vihan syöpää kohtaan. Syöpä ikäänkuin tulee sotkemaan oman rauhallisen elämän ja turvallisuuden tunne on poissa sen myötä itseltä ja läheisiltä. Mutta voisiko se viha olla jo aiemmasta kokemuksesta elämässä. Vihassahan me haluamme puolustaa arvokkuuttamme, hei minä olen tärkeä, kuuntele minun mielipide, minulla on asiaa, miksei kukaan ota sitä oikein vastaan.. ja ennenkaikkea syöpäpotilas pohtii, miksi syöpä tuli juuri minulle!

Me ehkä myös pelätään vihan tunnetta. Meiltä on ehkä lapsena kielletty vihastuminen sen pelossa, että viha jää meihin. Kun sen olisikin pitänyt antaa tulla, purkaa sekä fyysisesti että henkisesti. Minussakin on viha olemassa ja tiedän että se on tunne, joka tuo esille purkamattoman tapahtuman jostain aiemmasta tapahtumasta ja syvemmin kuitenkin sieltä lapsuudestani.

Minulla on pikkusisko, joka on 11 kk minua nuorempi. Murrosiässä silloin tällöin vihastuimme toisiimme jostain asiasta, joka on siis ihan normaalia. Ajoimme toisiamme takaa ja ehkä yritimme lyödäkin toisiamme. Äiti pyysi, että lopettakaa ja pyytäkää heti toisiltanne anteeksi ja äiti lisäsi vielä, että Mervi vanhempana, lopeta heti ja pikkusiskoni sai "lyödä" aina viimeisenä minua. Ja kaiken päälle vielä pakotettu anteeksipyyntö vaikken ollut valmis ja rauhoittunut. Mitä tämä toiminta malli siihen aikaan jätti minuun, se jätti kesken jääneen kiukun ja vihan tunteen ja sieltä ehkä jo opin koko elämäni ajaksi sen, että alistu, sun mielipide on turha, ei sinua kannata kuunnella, et ole arvokas.

Miten tämä on vaikuttanut minuun aikuisuudessani.

Kerron, ensin mitkä ovat yleiset mallit ja perimä vuorovaikutuksessa parisuhteessa, jos tulee riitatilanne tai joku vakavampi keskustelu jostain aiheesta.

Syyttely, arvostelu, kritisointi, halveksunta, ivaaminen, toisen yläpuolelle asettumista, puolustautuminen, vastuusta irtisanominen, vaikenemisen muuri ja mykkäkoulu.

Vallankäytön muotoja ovat suhteessa myös komentelu, määräily, saarnaaminen, syyllistäminen, kuulusteleminen, väistely, suodattaminen.

Ja vinoutuneet, ylhäältä päin katsovat: valmiiden ratkaisuiden antaminen/neuvominen, luennointi, oikeassa oleminen, nimittely, leimaaminen, säälittely, kaikkinäkevyys, yleistäminen

Kun löysin nämä ylläolevat asiat Parisuhdekeskus Katajan sivuilta ja verkkoluennoilta, tajusin että liian moni kuulostaa valitettavasti tutulta, myös omassa parisuhteessani. Vanhemmiltani peritty ja mallit omaksuttu kuin muitakaan malleja ei ole ollut ehkä heidänkään lapsuudessa. Näitä tapoja olen osittain käyttänyt myös itse tässä vuosien varrella. Kysyin puolisoltani, kuulostaako tutulta, onko heidän vanhemmat käyttäneet näitä malleja omassa parisuhteessaan, niin myös hän tunnisti samoja malleja. Eipä siis ihme, että vihan tunteessa tulee toiminneeksi siten ettei se synnytä välttämättä rauhaa vaan erillisyyttä.

Itse usein pakenin, otin itseeni ja kasvatin vihan tunnetta kehossani, sisälläni, kunnes joskus "vihapullon" täyttyessä uskalsin puolustautua ja sanoa sanottavani ja pyytää sitten anteeksi. Kiitän nöyrästi sitä anteeksiantavaista sydäntä, joka vastassa henkilönä kulloinkin oli. Onneksi se sitten lähensi meitä ja paransi suhdettamme olipa kyseessä joko puolisoni tai joku muu läheinen.

Sitten tuli syöpä, tunnistin sen kehossani, se sijaitsi vatsanalueella ja rinnassani, vihasin sitä. Menin kasvimaalle syksyllä hoitojen jälleen peruuntuessa kääntämään lapiolla mullat talvikuntoon, kirosin ja itkin, käänsin multia lapiolla ja hiki valui ja olo helpottui. Onneksi lopulta syöpä sai avaamaan nämä tuskat, se sai minut opettelemaan miten pääsen vihan tunteesta. Koska se tunne on minussa, minun kehosta se täytyi saada purettua.

En tiedä miten vihanhallinta kursseilla tätä opetetaan, mutta kerron miten itse toimin nykyään vihan tunteen tullessa. Ensin sallin sen tulla, tunnistan sen, minussa on vihaa, se voi aluksi olla vain ärsytyksen tunne.

Sitten voin kokeilla ensimmäisenä nopeaa kehon ravistelua, jota käytän nykyään usein lähinnä nukkumaan mennessä ettei päivän aiheuttamat tunteet jää valvottamaan. Ja jos tunnistan edelleen ettei se auta, lähden juoksemaan, juoksen niin kovaa kuin pääsen ja samalla kiroan kaikki mahdolliset kirosanat ja kiroan sen tapahtuman, joka tunteen aiheutti. Ja jos juoksu ei sovi Sinulle, tee jotain fyysistä, hakkaa tyynyä tai huuda kovaa..tai kehon ravistelu kirosanojen kanssa..tee niin kauan kun et enää jaksa, se ei nimittäin kestä kauaa, joitain minuuttia ehkä.

Aira Samulinin muistolle, hän sanoi, kun kävimme Hyrsylänmutkassa viime vuonna yhdistyksemme kanssa, että perkele on hyvä kirosana. Se auttaa häntä vihan tunteessa. Sekö oli hänen pitkän iän salaisuus. Ehkä tanssiminen myös vapautti kehosta vihaa hänellä. Ja jos kiroaminen ei sovi itselle, käytä muita sanoja, keksi oma kirosana vaikka se sytytystulppa, josta aiemminkin olen kirjoittanut täällä. Nämä toimintamallit itselleni ainakin auttaa.

Jatkan seuraavaksi mitkä ovat rakentavat vuorovaikutusmallit parisuhteessa tai missä tahansa suhteessa, miten toimia rauhassa ja rakkaudessa.

Ensin rauhoita keho ja mieli. Hengitä muutaman kerran syvään.

Puhu itsestä käsin, käytä aina minä viestintää, minusta tuntuu ja aina voit tarkistaa toiselta mitä tarkoitit tällä, ymmärsinkö oikein kun sanoit noin ja muista ne sanattomat viestit, ilmeet, eleet, äänensävyn, asennon ja äänenvoimakkuuden merkitys myös. Ne oltava yhtenäiset viestisi kanssa.

Toiveiden ja palautteiden antaminen rakentavasti, vastuunotto omasta tilanteesta ja toiminnasta, hyvän vahvistaminen, yhteydessä pysyminen, toisen kuuleminen keskeyttämättä ja toisen asemaan asettuminen.

Ja menneisyydelle muuten emme voi mitään, tapahtumat ovat tapahtuneet. Se on meidän vilja-aittamme. Sieltä voit ottaa opiksi, joko enemmin tai myöhemmin tähän päivään sopivaksi. Kuitenkin meidän lopullinen tarve on olla onnellisia, joten haluatko olla oikeassa vai sovussa itsesi ja toisten kanssa.

Nyt voin itse katkaista tämän mallin ja opetella uusia toimintatapoja suhteessa toisiin ja antaa lapsilleni uudet tavat ärsytyksen tunteeseen ja myös toivon siitä, että aina voimme oppia uutta kaikissa ihmissuhteissamme.

Kuva pixapay lapsi huutaa, kuva:ruslana_art.

Lapsihan huutaa automaattisesti tai lyö toista kun häntä ärsyttää/vihastuttaa se näkyy kehossa ja mielessä, annetaan lapsen huutaa täysillä mutta opetaan ettei saa toiseen koskaan koskea ilman lupaa. Ehkä se olisi omallakin kohdalla auttanut, jos olisi annettu siskoa takaa ajaessa juosta niin kauan kuin olisi ollut tarve eikä tilanteen aiheuttama tunne olisi jäänyt kesken..ja se olisi kestänyt vaan muutaman minuutin..