Oivalluksia ja uuden oppimista

Luottamuksesta

Perjantai 22.3.2024 - Mervi

Rainer Friman laulaa laulussa Se on salaisuus. Hän laulaakin rakkaudesta.

Tämä on ihan muuta. Voiko toisen salaisuus olla kuulijalle taakka? Todellakin voi. Entä jos taakka käy niin raskaaksi, että haluaisi kertoa siitä jollekin, meneekö luottamus jota et koskaan saa takaisin. Entäs sitten jos niin käykin tai ehkä niin oli tarkoituskin.

Epäreilua pelätä molempiin suuntiin toisen kieltäessä, ettei saa kertoa kenellekään. Miksi toinen kertoi asiasta, vai sattuiko paikalle näkemään jonkun tapahtuman? Pelkääkö seurauksia tapahtumasta toiselle tulevaisuudessa vai pelkääkö itsensä mielenterveyden puolesta tai jopa hylkäämisestä. Vai voisiko ottaa puheeksi ja sanoa, että tilanne on itselle niin vaikea, ettei jaksa sitä pitää enää yksin.

Ensin määritellään se, kuka on ei kenellekään. Onko ne puoliso, lapset, lähipiiri, ystävät, tuttavat, naapurit, sisarukset, työnantaja, lääkäri tai muu ammattilainen, terapeutti, kuka?

Jos saat kantaaksesi toisen murheen niin hän samalla kaatoi oman murheensa sinulle, ehkä halusikin alitajuisesti, että asia tulee tietoon. Kertojalla saattaa olla taustalla muutakin salaisuuksia.Tarjoat tietenkin neuvoja, joita toinen ei suostu edes ottaamaan vastaan. Sano asianosaiselle, että pidä salaisuutesi, etkä suostu etkä jaksa sitä pitää enää omana tietonasi. Kerro, että se on liian raskas taakka kannettavaksi. Tee jotain. Hyväksy sitten mahdollinen välirikko ja hae tarvittaessa itsellesi apua ammattilaisilta. Puhu jollekin taakasta. Ammattilaiset ovat vaitiolovelvollisia.

Toinen näkökulma

Olin sairaalassa vatsakalvotulehduksen takia vuosia sitten. Samaan huoneeseen tuli vanha rouva, jolla oli myös suolessa syöpä ja se leikattiin onnistuneesti pois. Hän kertoi, että hänen miehensä sairasti vuosia eturauhassyöpää eikä hän tiennyt asiasta mitään kun vasta loppuvaiheessa. Hän oli kyllä nähnyt, että miehellä oli lääkkeitä käytössä, mutta kun ei ollut tapana keskustella asioista, niin hän ei tullut tietämään, mitä ne ovat. Se oli lääkärin ja miehen keskinäinen asia. Mies ehkä halusi suojella rouvaansa surulliselta uutiselta eikä ollut kertonut kenellekään asiasta. Tai hän ehkä pelkäsi, ettei puoliso kestäisi uutista. Tai kokiko niin, ettei halua sääliä vaikka olisi saanutkin rakkautta.

Rouva oli harmissaan siitä, ettei mies sitä ollut tehnyt. Hän olisi halunnut tukea ja auttaa, kulkea rinnalla ja rakastaa vielä paljon, mutta ei saanut siihen enää mahdollisuutta. Toinen vain halusi salata. Rouva kertoi, hän sai tietää puolison kunnon huonontuessa totuuden ja hän järkyttyi myös siitä ettei ollutkaan luottamuksen arvoinen. He olivat olleet naimisissa jo lähes 60 vuotta. Hän sai miehen lyhyen loppuajan viettää hänen kanssaan järkyttävän uutisen kanssa ja miettien miksi toinen teki näin.

Olin kuulemastani todella pahoillani. Kysyin mitä tunteita hän koki puolisoa kohtaan. Aluksi tietysti surua. Mutta myös vihaa, koska hän koki toisen pettäneen hänet. Rakkauden taulussa sanotaan, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii, kaiken se kestää..

Vihaa, surua ja pettymystä päällimäisinä tunteina. Niiden tausta tunteet saattoivat kuitenkin olla että toinen hylkäsi hänet ja jää lopulta yksin kaiken surunsa kanssa. Vielä sekin, ettei toinen luottanut häneen. Sitäkö olikin tämä vuosikymmenten rakkaustarina.

Kumpi on pahempi, "kasvojen" menettäminen vai suru uutisen kantaminen yhdessä tässä tapauksessa. Rouva koki varmasti myös häpeää siitä, ettei puoliso luottanut häneen. Hän jäi elämään yksin ihmisten supattelujen kanssa, mitähän muita salaisuuksia perheessä on ollut? Tämä taakka siirtyy myös lapsiin, hekään eivät olleet luottamuksen arvoisia. Mies petti kaikki kun ei kertonut. Hän luuli suojelunsa mahdollisesti olevan rakkautta vai oliko se kuitenkin välinpitämättömyyttä tai oliko hän muka niin vaatimaton, ettei tarvitse huomiota koska ei rakasta itseäänkään vai oliko hänellä oli oma viha, suru ja häpeä vielä käsittelemättä. "Eipä kehtoo, ei minun takia tarvitse mitään tuntea, olen mitätön ja arvoton?".

Rouva tunnusti, että hän tietää miksi sairastui syöpään. Hän kantoi tätä häpeän, säälin, luottamuksen puutteen taakkaa seitsemän vuotta. Sen verran oli aikaa puolison kuolemasta. Mutta mitä hän oppi tästä. Hän itse puhui omasta sairastamisestaan kaikille, hän halusi saada tukea kaikilta mahdollisilta ihmisiltä. Hän jakoi myös minulle arvokkaan tarinan. Toivon, että hän on antanut anteeksi miehelleen mielessään, jotta jää lopulta se rakkaus jäljelle.

Hän selvisi pelkällä leikkauksella eikä saanut pelkäämäänsä avannetta. Uskon, että tämä kokemus opetti hänelle ja perheelle jotain luottamuksen merkityksestä syvemmin. Puhuminen kannattaa kaikissa toisia koskevissa asioissa.

Mietin, tarvitseeko jatkossa pelätä paljastumista, entäs jos se olisi juuri sitä mitä tarvitsikin tehdä, päästä vapauteen, elämään ja rakkauteen. Tunnustaa heikkous, hakea apua.

Jos minulle kerrotaan salaisuus, olen vaitiolovelvollinen, mutta ohjaan tapauksesta riippuen aina asianosaista eteenpäin. Vastuu on tiedon antajalla, ellei hän halua ottaa vastaan tarjoamani vaihtoehtoja. En ota myöskään hänen taakkaansa kannettavaksi. Muistan häntä rakkaudella, muuta en voi. Se on hänen elämänsä ja valintansa.

Mutta joissain tapauksissa en edes suostu ottamaan salaisuutta vastaan..sanon, en halua edes tietää.

Kaiken tämän takana on puhumattomuuden kulttuuri häpeän pelossa ja se on isompi asia kuin ymmärretäänkään. Pelkoa myös toiselle luottamuksen menettämisestä. Toisten taakkoja meidän ei ole tarkoitus kantaa, se käy meille joskus liian raskaaksi. Jokaisella on oma elämä ja se on ihan tarpeeksi. Jos salaisuuden kertoja sanoo, että menetti nyt luottamuksen toiseen, kannattaa miettiä luottaako asianosainen itseensäkään. Se mitä salaisuuden kertoja toisessa pelkää, se voi olla oma "varjo", jonka olisi päästävä vapaaksi. Miksi salaa? Häpeääkö itseään ja paljastumista? Sitä voisi miettiä..

Entä se rakkaus. Sen ei tarvitse olla salaisuus. Se kannattaa näyttää koko maailmalle, lempeinä palveluksina, avoimmuutena, lahjoina, myönteisinä sanoina ja yhteisenä aikana ja kosketuksena. Siitä luottamus ja yhteinen sitoutuminen on tehty.

Kuva pixapay Dieterich01

Tämä kuva kuvaa hyvin luottamusta, uskotaan että elämä kantaa. Se on rohkeutta olla oma itsensä ja asettua haavoittuvaan ja pelottavaan osaan.

Kirjan kirjoittamisesta

Perjantai 8.3.2024 - Mervi

Olen aloittanut kirjani kirjoittamisen ihan oikeasti. Suunnittelussa meni ensin aikaa. Myös henkinen valmistautuminen alkoi. Täytyi myös uskaltaa kertoa kaikille miksi vähennän muita asioita ja mitä olen tekemässä. Menin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle täysin.

Iso siskoni on luvannut olla mukana tätä tekemässä kanssani koko ajan. Yhteistyökumppanin sain mukaan, toimittajan lukemaan tekstiäni ja arvioimaan onko se kiinnostavaa ja mukaansa tempaavaa. Osaanko ollenkaan kirjoittaa, sitä itse epäilin eniten. Seuraavaksi tutustuminen kustantajiin, mitä he tarvitsevat. Mikä on käsikirjoitus, synopsis tai tietoa siitä kenelle kirja olisi hyödyllinen.

Kävimme läpi kustantajat, joille voisin lähettää näitä tietoja. Ketkä julkaisevat tämäntyyppistä tietokirjaa. Tietokirjaa hieman lapsuudesta alkaen, lähinnä sieltä saaduista uskomuksista, jotka ovat estäneet tekemästä asioita. Vastoinkäymisistä, kun jokaisella perheenjäsenellä on yhtä aikaa vaikeuksia, myös itsellä, lähes ylitsepääsemättömiä. Asennemuutoksesta, opiskelun tuoman elämänmuutoksesta. Yllättävästä ja raskaasta syöpäpolustani, vaikeasta työhönpaluusta, Lars-syndroomasta, sen haasteista ja uudesta elämästä. Kaikista vaikeuksista, mutta myös rakkaudesta, joka auttoi näkemään elämän suurimman merkityksen, tarkoituksen. Nyt odotamme kustantajilta vastauksia mutta on meillä varasuunnitelmakin olemassa. Tämä toteutuu vaikka saatujen apurahojen turvin.

Kerron tunteista, monista itkuista ja niiden hyödyistä. Kerron häpeästä liittyen menneisyyteeni, syöpääni ja ulosteenkarkailuun. Kerron rakkaudesta, joka on suurin voimavarani tänä päivänä kaikkeen. Mikä henkinen kasvu kohti itseä on tämän myötä tapahtunut.

Tämä kaikki tulee tietoonne päiväkirjoistani, joita olen kirjoittanut kaikki nämä kasvun vuodet. Mikä on mielialan nostanut ja laskenut, mitä olen oppinut ja oivaltanut itsestäni, parisuhteesta ja perheestäni ja läheisistäni. Rohkeudesta hypätä tutun ja turvallisen ulkopuolelle ja saada sieltä uutta mahdollisuutta.

Ja jälleen tarkoituksen merkityksestä, mikä se on ja miten se näkyy. Sattumista, pääsin mukaan osallistumaan Anne Lindholm-Kärjen ja Kirsi Virkkusen Intuitiivinen kirjoittaminen kurssille viitenä iltana alkuvuoden aikana. Olin ilmoittautunut toiselle kurssille, joka olisi ollut samoina iltoina mutta se peruttiin. Kysyin Annelta, vieläkö pääsisin mukaan vaikka he olivat jo aloittaneet viikkoa aikaisemmin ja se onnistui. Tämän kurssi tuli juuri oikeaan aikaan. Suuri kiitollisuus jälleen heille ja omalle intuitiolleni ja rohkeudelleni.

Uskon ja toivon, että kirja on valmis syksyyn mennessä. Siskoni tarkistaa tekstistäni kirjoitusvirheeni, myös veljeni auttaa kuvien tekemisessä, tunteiden tulkkina toimien. Hekin oppivat tässä samalla itsestään jotain tärkeää, uskon niin. Tässä samalla kun kirjoitan, palaan niihin tunnelmiin ja tunteisiin, keskustelen ikävät asiat vielä puolison tai läheisten kanssa uudelleen ja jätän ne taakseni. Olen itkenyt monet itkut vielä uudestaan ja tiedän että kaikki haavat paranee tämän myötä ja saan rauhan. Ennenkaikkea olen oppinut näkemään sen tien jolla on nyt hyvä ja turvallinen olla, aitona omana itsenäni.

Tämä kirja tulee olemaan avuksi KAIKILLE ihmisille, tarkoitustaan etsiville näkemään ja tunnistamaan elämän suurimman asian ja se on RAKKAUS.

Kuva pixapay valerioerrani