Oivalluksia ja uuden oppimista
EtäliikunnoistaPerjantai 1.11.2024 - Mervi Kun syövän sairastamisesta oli vuosi. Uskaltauduin lähteä mukaan etänä tarjottuun syöpäyhdistyksen tarjoamaan etäpilatekseen. Liikkeet olivat välillä vatsaa leikatulle keholle rankkoja. Tein sen minkä kykenin ja olin itselleni armollinen. Uusi tapa oppia uusi liikuntamuoto kotioloissa oli mahtava juttu. Jatkoin pilatesta vielä pari vuotta paikallisen kansallisopiston järjestämänä etänä. Sen pystyin jo tekemään milloin vain, koska se oli nauhoitettu ja sitä pystyi tekemään oman aikataulun mukaan sopivaan aikaan. Liike ja hengitys yhdessä tekivät keholle hyvää ja siinä tuli välillä hikikin. Pilateksen pääasiallisena tavoitteena on parantaa kehon toimintaa kehittämällä monipuolisesti lihaskuntoa, liikkuvuutta ja kehotietoisuutta, jotka ovat edellytyksiä hyvän kehonhallinnan kehittymiselle. - Asahiin halusin tutustua kun kuulin siitä, että se on vielä rauhallisempaa tahdiltaan ja pääasiassa liikkeitä tehtiin seisoen. Tämän valitsin samoin perustein, pystyin tekemään sen milloin vain. Joka viikko tuli uusi asahi harjoitus ja siirryin vaativimpiinkin vaiheesiin kurssin myötä. Se oli kivaa. Ne tunnit kestivät noin 45 minuuttia. Asahi-tunti voi olla yksi virtaava ja jatkuva pehmeä liikesarja, jossa hengitys ja liike rytmittyvät toisiinsa koko ajan. - Feldenkrais- harjoitteet. Muutamana vuonna olen nähnyt kansalaisopiston järjestävän etänä myös tätä liikuntamuotoa. Kesto n. 1.15min. Tänä syksynä uskaltauduin mukaan tähän etänä järjestettyyn liikuntamuotoon. Feldenkrais-menetelmä on kokonaisvaltainen kehollinen oppimismenetelmä, jonka avulla voi syventää tietoisuutta, lisätä kehontuntemusta ja kehonhallintaa. Pääasiallinen väline Feldenkrais -menetelmässä on liike, jonka tarkkaileminen edellyttää myös aistimisen, tuntemisen ja ajattelun läsnäoloa. - Nyt kun vedän yhteen näitä liikuntamuotoja joissa olen ollut mukana etänä, huomaan että olen tiedottomasti halunnut tutustua koko ajan hitaampiin harjoitteisiin. Tälläinen entinen suorittaja, kuten puolisoni ennen sanoi, äkkiä pian nopeesti elämää ja liikkumista sekä kilpailua itsensä tai toisten kanssa vertaillen suoritteiden määriä, kilometrejä jne hidastaa koko ajan lisää.. Tuntuu uskomattomalle, että pienimmät liikkeet ovatkin vaikuttavampia kokonaisvaltaisesti. Tällä hetkellä Feldenkrais, jossa olen mukana, on ollut ihmeellisintä itselleni. Tuskin ulkopuolinen edes huomaa mitä liikettä milloinkin teen koska liikkeet ovat niin pieniä, mutta ovat vaikuttavia kehollisesti ja mielellisesti. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja se hämmästyttää minua valtavasti. Aina voin oppia uutta myös liikkeiden kautta itsestäni. Tietenkin käyn vuodenvaihteluiden mukaan myös kävelyllä metsässä ja kylälläni voinnin mukaan kuunnellen vatsani tarpeita, joko lyhyttä tai joskus vähän pitempää lenkkiä. Talvella hiihtoa tai lumikenkäilyä. Lumikenkäilyä ehkä jo enemmän kuin hiihtoa koska saa mennä minne vaan metsässä ja pelloilla aivan vapaasti. Marjastus ja sienestys ovat intohimojani ja niiden yhdistäminen liikkumiseen on huippukokemusta keholle ja mielelle.
Yhdistyksemme illassa oli fysioterapeutti mukana. Hän antoi osallistujille kotona suoritettavia liikesarjoja joilla vahvistetaan lihaksia ja liikkuvuutta. Otan kopin siitäkin, hän sanoi että kesken päivää voit tehdä jotain pientä muutaman sarjan. Eli äitini sanonta vähän päivässä ja paljon viikossa toteutuu huomaamatta. Pylly ylös sohvalta mainosten aikana 5-10x niin jo takapuolen lihakset saavat veren kiertämään.. Monipuolista liikkumista suosittelen mielen hyvinvoinninkin kannalta. Kuva pixapay abolanu. Rauhallinen venytys.. |
Avainsanat: Jumppaan kotona |