Tänään kun kirjoitan tätä tekstiä on ystävänpäivä. Julkaisen tämän tarkoituksella eri päivänä, jotta erotetaan se todellinen ystävyys toiselle osoitetusta ystävällisyydestä.

Miten kohtelen itseäni?

Annanko itselleni ensin "happinaamarin" vai miellytänkö toisia, jotta minut hyväksyttäisiin?

Miten puhun itselleni? Arvostelenko tekemisiäni, mokiani, menneisyyttäni, moitinko itseäni?

Ongelman kohdatessa monissa terapiamuodoissa kehotetaan miettimään mitä paras ystäväsi neuvoisi sinua tässä tilanteessa tekemään.

Perheissä, uhrautuuko äiti aina muiden tarpeiden edessä? Kunhan lapset ja mies ovat tyytyväisiä silloin minäkin olen. Mutta olenko? Minne olen jättänyt itseni hyvinvoinnin ylläpitämisen? Omaa aikaa ja rentoutta. Ei se TV:n katselu ja viinilasi lasten mentyä nukkumaan rentouta kovin paljoa, päinvastoin. Ajan myötä uni kärsii alkoholista, ylivireys saattaa jäädä päälle ja alkaa heräilemään liian aikaisin. Alkaa ärsyttää pikkuhiljaa kaikki, eikä tiedä mistä kaikki johtuu.

Puhutaan arvoista. Elänkö arvojeni mukaista elämää? Jos ykkösenä on perhe, sekin yksikkö tarvitsee hyvinvoivan äidin, huoltajan, jotta perheen hyvinvointi toteutuu.

Lentokoneessa happinaamari pyydetään uhan tullessa laittamaan ensin itselle, jotta voi auttaa toisia. Eikös tässä olisi hyvä ratkaisu kaikkeen. Mieti mikä on itselle tärkeää? Miten lisäät omaa hyvinvointiasi? Jos se on jokin liikunta, lukeminen tai hierojalla käynti, tee sitä. Laita kalenteriin isoilla kirjaimilla OMA AIKA x 3/viikossa 20 min -1 tunti tai aloita pienemmästä määrästä. Huippua olisi, jos käyttäisit osan ajasta meditaatioon tai rentoutusharjoitukseen, jossa voisit antaa itselle myönteisiä kehotuksia moitteiden sijaan eikä ajatukset olisi tekemättömissä töissä. Työt eivät nimittäin koskaan lopu, eikä elämän uhraamista suorittamiseen, määriin tai kilometreihin. 

Jaa kodin askareita muille. Ota lapset mukaan ruuanlaittoon, pyykin levittämiseen, kaikkeen. Pikkuapulainen tuntee myös olevansa tärkeässä roolissa silloin. Eikä pakottamalla, kiristämällä, uhkaamalla tai lahjomalla mukaan koska se saattaa ruokkia lapsessa vihantunteita. Vaan kannustamalla ja kiittämällä. Äläkä korjaa heidän jälkiään, anna olla. Jotta heille tulisi kokemus riittävyydestä, vähempikin riittää.

Anna tunteiden tulla, itsellä ja lapsella. Lasten nähdävä myös vanhempien erimielisyydet ja miten he ratkaisevat ongelmansa, sovun tekeminen. Ota lapsen tunne vastaan, saa itkeä, saa huutaa. Kestä sitä hetki, hän purkaa tunteitaan. Kysy mitä on tapahtunut ja ota syliin ja sano, ettet hylkää. Rakasta. Rakasta myös itseäsi. Puhu itsestä myönteisesti. Näytä myös omat tunteesi, lapsi oppii mallista kaiken. Puhukaa perheessä, pitäkää perhepalavereja, olkaa läsnä ja lähellä. Pyytäkää ja antakaa anteeksi.

Meillä on vaihtoehtona olla joko myönteisiä tai kielteisiä ihmisiä. Se kasvaa mihin huomio kiinnittyy, tästä olen moneen kertaan kirjoittanut.

Tunnistatko arjessasi kielteistä ajattelua.

Siitä, joka koostuu syyllisyydestä, huolista, epävarmuudesta, pelosta, mustasukkaisuudesta, epäilystä, suuttumuksesta, vihamielisyydestä, epätoivosta, ja itsevarmuuden puutteesta. Jos tunnistat jotain näistä, tee jotain, hae apua tms, ettet sairastu vakavasti. Voi olla myös näitä tunteita kokiessa, että on ongelmia myös ympäristösi kanssa.

  Myönteinen ajattelu rakentuu rakkaudesta, arvostuksesta, turvallisuudesta, ystävällisyydestä, myötäelämisestä, kärsivällisyydestä, avuliaisuudesta ja eteenpäin pyrkimisestä. Yhteistyö toimii tässä paremmin muiden kanssa. (lainattu kirjasta Sinä, parantaja)

Huomaan, että kirjoitin omasta elämästäni tässä..en arvostanut itseäni, moitin ja halveksin, laskin kilometrit ja määrät. Rentouduin TV:tä katsellen ja otin viiniä, joka vei unet. Ärsyynnyin ja vihasin itseäni, elin kielteisyydessä ja sairastuin syöpään. En kohdellut itseäni hyvin, hylkäsinkin itseni. En ollut itselleni hyvä ystävä.

Arkinen esimerkki muutoksesta. Keskiviikkona oli sovittu etärentoutus syöpäpotilaille. Sinä aamuna hain varastosta mikrofonia varten telineen ja tökkäsin sillä telineen varrella vahingossa nenän ja silmän seudulle. Otin pakastimesta kylmäpussin ja pidin sitä siinä reilut 5 minuuttia (patti alkoi heti nousta siihen) sanoin koko ajan itselleni, se paranee, se paranee..Se parani, pattia ei tullut, pieni naarmu vaan. Entinen Mervi olisi kironnut ja manannut ensin, sanonutkin että nyt siihen tietysti tulee patti ja en pysty pitämään silmälaseja päässä ja illan harjoitus on pilalla ja kun huomenna on meno, luullaan siellä kotona tapahtuneen vaikka mitä ja ehkä olisi vielä suututtanut tapahtuma koko päivän, päivä pilalla siis..Hyvä esimerkki, eikö vaan?

Nyt annan joka päivä itselleni ja toisille anteeksi. Arvostan, rakastan ja halaan itseäni, opin ottamaan "happinaamarin" käyttöön, koska itseen kohdistuvasta ystävyydestä se kaikki alkaa kohti toisia. Teen harjoituksia ja syötän uusia kehotuksia alitajuntaan, joka on muuttanut elämääni valtavasti. Opin joka päivä itsestä ja muista jotain. Olen itselleni paras ystävä ja kysyn usein mitä paras ystävä neuvoisi minua tässä tilanteessa tekemään ja vastauksethan aina löytyy läheltä.

Tai mene peilin eteen usein ja kerro siinä itsellesi itsestä hyviä asioita. Onnistuin ja opin jotain ja ole kiitollinen.Uskon vahvasti, että se heijastuu myös ympäristöösi myönteisesti. Sulla on ainutlaatuinen oma elämä, arvosta itseäsi siitä se lähtee, se rakkaus..

Kuva pixapay gerald