Oivalluksia ja uuden oppimista

Suru eläimen menetyksestä

Sunnuntai 8.12.2024 - Mervi

Oliko kohtalon ivaa, edellinen kirjoitukseni sisälsi menettämisenpelkoa ja Elmerin luopumiseen joudun samantien sopeutumaan. Olen shokissa ja surullinen.

Saimme Elmerin lähes 13 vuotta sitten.

Meillä oli naapurista saatu toinen kani, Justiina ensin vajaa kaksi vuotta. Aiemmin emme voineet ottaa mitään eläintä kotiimme allergioiden vuoksi. Naapuri antoi oman kaninsa meille hoitoon kun he lähtivät etelään, se oli ensi kosketus karvaiseen eläimeen. Justiina tuli meille todella rakkaaksi ja lopulta saimme sen itsellemme kun naapuri halusi luopua siitä koiran tultua taloon. Allergia oireita ei tullut, outoa ja kummallista. Myöhemmin me perheenä lähdettiin viikon matkalle etelään, Justiina palasi vanhaan kotiinsa ja kuoli meidän poissaollessamme. Olimme surun murtamia, toinen tytöistä asui vielä silloin kotona. Joulu oli raskas ilman karvaturria ja mieheni seuratessa suruamme, hän löysi Tori.fi sivuilta mustan samannäköisen pikkukanin. Tytär haki sen Pyhtäältä. Se oli karannut kerran uloskin ja oli silloin vuoden vanha vilkas pikkupoika, rodultaan hermeliinin ja leijonharjan sekoitus. Siellä hänen nimensä oli Sankari, mutta me nimesimme hänet Elmeriksi.

Me opetimme häntä syliin ja vierelle. Tosin se ruikki pissaa päälleni ja sai samantien lähdöt häkkiinsä. Kävimme leikkauttamassa sen ja elämä muuttui sen kanssa. Sähköjohdot olivat kovilla kun olimme töissä. Kaikki lattialla olevat johdot tuli aina suojata, myös joulunaikaan. Öisin pidimme hänet häkissään ja päivät ja illat hän sai juoksennella vapaana. Ajattelimme, että kun toinenkin tyttärestämme muuttaa pois kotoa hän ottaa Elmerin mukaansa mutta minun ja Elmerin välille alkoi kehkeytyä syvempi suhde. Olen maalta kotoisin ja eläimet ovat olleet minulle aina rakkaita, joten vaistosiko se tai me, että minä ja hän tullaan niin hyvin juttuun ja että ehkä sen on hyvä olla kotona minun luona. Kanin keski-iäksi oletimme olevan 4-6 vuotta joten kyllä me pärjätään näin se aika.

Kunnes, olin menossa suolentähystykseen ja edellisenä iltana Elmeri käyttäytyi poikkeavasti. Hän karttoi minua ja hyppäsi sohvan reunalle, joka oli todella outoa ja kummallista. Siinä tyttären kanssa ihmettelimme, miten se noin teki. Seuraavana päivänä sain tietää sairastavani syöpää, vaistosiko hän huonot uutiseni?

Elmerillä alkoi olla kova työ pitää minua osaltaan hengissä. Olin luovuttaa hoitojen aikaan monta kertaa mutta hän jaksoi olla vierelläni, pötkötteli ja kääntyi aina kyljenneen nukkumaan. Kuinka suloinen hän olikaan. Kun jäin yksin kotiin välillä potemaan, hänelle itkin pahimpia itkuja ja hän jaksoi vain siinä vierellä olla niin suloisena ja lohduttavana. Opiskelin hoitojen aikaan ja luin paljon oppikirjoja ja muuta siihen liittyvää ja Elmeri oli vain kainalossani olemassa ja terapeutin roolissa kannustamassa minua eteenpäin. Samalla hän opetti minua pysähtymään hetkeen ja olemaan läsnä juuri siinä hetkessä. Nyt myöhemmin kun valvoin öisin vatsani takia, tulin usein Elmerin huoneeseen nukkumaan, otin hänet kainalooni ja silittelin häntä ja nostin lopulta sitten häkkiinsä ja nukahdin.

Lähdin tukemaan muita syöpään sairastuneita ja otin Elmerin mukaan myös kaikkeen mahdolliseen toimintaan. Kerroin hänen merkityksestään minulle. Selvisin hengissä syövästä ja myös terapeutti-Elmeri auttoi minua siinä. Sain ulosteenkarkailuvaivan ja jouduin jäämään kotiin. Jos jonnekin lähdimme, Elmeri pääsi tyttäreni luo hoitoon ja meillä oli kova ikävä puolin ja toisin. Elmeri ei syönyt tai liikunut samaan tapaan kuin minun kanssa. Mieheni jäädessä eläkkeelle hän välillä todisti, että kun olit päivän poissa Eppu ei tullut koko päivänä pois häkistään, mökötti ja söi kyllä ruokansa. Kunnes tulin kotiin ja normaalit arkirutiinit palasi.

Epulla oli vuosia aivastusta ja muutamia silmätulehduksia. Käytin häntä eläinlääkärillä useita kertoja näiden takia. Vuosia kului ja viimeisen vuoden aikana ruokailusta tuli heinän suhteen hänestä entistä vaativampi. Sallin niin ja niin kauan kun hän muuten söi ja joi ja tuli syömään tiettyinä aikoina häkistään hänen vointinsa oli hyvä. Muutama suolentukoksen uhka oli vuosia sitten mutta parafiiniöljy ja ananasmehu laukaisivat sen hyvin ihan kotioloissa taas kuntoon.

Elmerin kunto on iän myötä huonontui. Hän ei jaksanut enää hypätä sohvalle tai sohvatuolille katsomaan TV:tä tai meidän elämää. Jos hän makasi kainalossani kun luin, hän ei uskaltanut enää hypätä pois sängyltä vaan laskin hänet aina alas. Syömään hän tuli tarkkoina kellonaikoina aiemmin ja nyt viime aikoina hänet piti aamuisin työntää pois pyllystä häkistään olohuoneen puolelle, josta sitten itse aamupalan syötyään juoksi häkkiinsä. Iltaisin tuli sohvankulmalle kyllä syömään kanssani omenaa, joka oli hänelle suurta herkkua. Nukkumaan mennessäni aina siunasin hänet ja lähetin parantavaa ja hoitavaa energiaa ja sanoin rakastavani häntä. Karvanlähtö aikaan otin karvoja talteen ja tiedostin, että jonain päivänä joudun hänestä luopumaan. Asiasta juttelin Elmerille monta kertaa etukäteen ja itkeskelinkin sitä mahdollisuutta. Sovimme, että tapaamme sitten joskus..jossain.

Kuukausia sitten päätimme lähteä mieheni kanssa lähteä pariksi päiväksi kotiseudulle. Tytär tulisi häntä kotiin hoitamaan bonussiskonsa kanssa. Tiedostin, että hoitoon vienti vanhalle pojalle alkaa olla jo raskasta joten siksi teimme näin. Pari päivää meni normaalisti. Kotimatkallamme tytär soitti, että Eppu ei pysy pystyssä eikä ole syönyt sinä päivänä yhtään. Kehotin antamaan ananasmehua ja sanoin, että hänellä saattaa olla vain ikävä äitiä. Tyttäret itkivät kun he toivat juna-asemalle kopassa Elmerin mukanaan, oletin että hoidan hänet vielä kotona kuntoon. Mutta, kotona näin ettei Elmeri tästä enää selviä. Annoimme parafiiniöljyä ja juotavaa ruiskulla suuhun ja hyvin hän joi. Sitten pidin tunnin häntä rinnallani, jossa hän rötkötti vaan lamaantueena, itkin ja kiitin häntä kaikesta ja sanoin, että minulle tulee kova ikävä Sinua jos nyt lähdet. Soitin eläinlääkäriasemalle, jonne pyydettiin tulemaan ja mahdollisesti luopumaan hänestä lopullisesti. Vanhin tyttäreni, joka aikoinaan haki Elmerin Pyhtäältä tuli eläinlääkäriasemalle mukaan hyvästelemään Elmerin. Lääkärin suosituksestä päädyimme lopettamaan hänet. Me hyvästelimme hänet ja itkimme ikävää ja suurta tyhjyyttä, joka hänen poislähdöstään tulee.

Olin etukäteen jo vuosia sitten päättänyt, että Eppu kuoltua poltetaan ja otan tuhkat purkissa kotiin muistoksi. Ja kun eläinlääkäriasemalla kysyttiin, jätämmekö Elmerin sinne, sanoin että ei, vien hänet kotiin, vietämme viimeisen yön hänen kanssaan kotona.

Mikä valtava suru tuli. Lasten kanssa viestiteltiin ja itkettiin, läheteltiin kuvia ja itkettiin. Lapsilla alkoi huoli miten minä pärjään ilman Elmeriä. En tiedä vielä. Mutta tiedostan, että Elmeri opetti minulle luopumisen taitoa. Tein sitä etukäteen, surin jo etukäteen. Ihmettelin viime viikkoina kun hän tuli outoon aikaan häkistään olohuoneeseen ja otin hänet syliin, ikäänkuin hän kävi vinkkaamassa, että en ole täällä enää kauaa, en jaksa enää, olen vanha ja sinä "äiti" tulet pärjäämään ja selviämään.

Elmeri lähti tästä maailmasta 1.12 klo 21.11. Laitoin hänet kotona häkkinsä päälle nukkumaan viltin sisään ja aioin nukkua hänen kanssaan samassa tilassa mutta en saanut unta tällä kertaa. Menin mieheni viereen, itkin ja mieheni otti minut kainaloonsa ja lohdutti, johon nukahdin muutamaksi tunniksi. Aamulla veimme Elmerin tuhkattavaksi ja parin päivän päästä saimme uurnan kotiin. Tilasin itselleni vielä kanikorun, jonka saan myöhemmin. Kynttilä palaa pöydällä kuvan vieressä ja itkeskelen tässä kirjoittaessani. Mutta tiedän, että selviän ja me näämme myöhemmin Elmerin kanssa. Suuri kiitos Elmeri kaikesta, opetit minulle paljon. Olit meillä 13 vuotta ja ikää sulla oli lähes 14 vuotta. Olit vanhin lääkärille sekä polttohautausta tekevälle yrittäjälle oleva kani, oikea Sankari.

Me emme ehkä aina usko, mikä merkitys eläimellä on meille ihmisille. Luopumisen taito on ehkä se suurin oppi mitä ne meille opettavat. Moni sanoo, ettei ota eläintä sen takia jos joutuu siitä luopumaan ja tulee iso suru. Mutta meidän on opittava luopumaan myös läheisistämme, siihen me sitä taitoa tarvitaan, että selvitään ja jatketaan elämäämme surun tunteen oltua meille tuttua. Suuri ikävä tulee ja se on sitä rakkautta, joka on aivan ihanaa ja ne muistot kaikesta yhteisestä ajasta ovat aina olemassa. Niiden varassa jaksetaan elää oma elämäämme ja näin alkaa uusi normaali koska entiseen ei ole paluuta.

Elmerin huoneesta tulee lastenlasten leikkihuone ja yöpymispaikka, elämä jatkuu..mutta nyt on valtava suru ja annan surun olla ja opin siitä..Mutta juuri nyt olen shokin vaiheessa..myöhemmin ehkä tulee reagointivaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautuminen..

Äitin poikaa ei enää ole. Valtavan suuri kiitollisuus Elmerille läsnäolon opettamisesta ja hänen rakkaudestaan.

Kun teen suolentyhjennyksiä vessassa jonkun menoni takia, luen siellä aina samaa kirjaa jossa on 366 kannustavia ajatuksia jokaiselle päivälle. 1.12 siellä luki näin.

"Pyydä mitä haluat, mutta ole valmis hyväksymään se mitä Jumala antaa. Se saattaa olla parempaa kuin pyysitkään".

Eilen olin etäluennolla mukana, kerroin etten halua tulla videolle näkyväksi koska minä täällä suren Elmerin poislähtöä. Luennoitsija otti osaa suruuni ja sanoi, että hän lähettää minulle lempeyttä. Suruun ei kuulemma lähetetä voimia..vaan lempeyttä. Tämäkin on merkityksellinen osallistuminen..ihanasti sanottu, lempeyttä minulle ja Sinulle.

Sattumaako jälleen, facebookissa jaettiin Live och Horace Europa ohjelmasta ote surusta.

"Suru on villieläin, jota ei voi kesyttää. Se on olento, joka syntyy rikotuista lupauksista. Pysymme aina yhdessä. En jätä sinua koskaan. Kaikki on hyvin. Miten aitoja vakuuttelut ovatkaan-silti ne petetään jonain päivänä ja harhailemme järkyttyneinä. Loukattuina sanoista jatka eteenpäin ja on kestettävä- ajamme tämän olennon pimeyteen. Yritämme taistella vastaan. Eräänä yönä se tulee luoksesi nelinkontin ja pyytää armoa. Vaatii tulla nähdyksi. Ehkei surua voi kesyttää, mutta sitä voi rakastaa" Sopii myös parhaillaan olevaan suruuni, saan olla ja aikaajoin itkeä ja kaivata..koska muistot nostaa surun esiin kaikessa.

Kuva on reissuun lähtö aamulta otettu ja toivotettu tytöt tervetulleeksi hoitamaan Eppua, viimeisen kerran.