Oivalluksia ja uuden oppimista

Tuntemattoman tutkiminen

Keskiviikko 27.7.2022 - Mervi

En voi olla jatkamatta kirjan tuomia oivalluksia tähän lisää. Minusta nämä aineet käsittelevät ajankohtaisia aiheita ja toivon että nämä herättävät uusia ajatuksia myös Sinussa.

Tuntemattoman tutkiminen:Yhteiskunta pyrkii kannustamaan varovaisuuteen uteliaisuuden, turvallisuuden ja seikkailun kustannuksella ja epävarma ihminen pyrkii varmuuteen. Tämä on harhaa. Me samaistamme tuntemattoman ja vaaran keskenään ja tärkeintä on varmalla pohjalla pysyminen.

Luovu tästä käsityksestä ettet voi kokeilla uutta ja epäillyttävää. KYLLÄ VOIT, jos päätät niin. Ole avoin uusille kokemuksille ja sano ettei mikään inhimillinen ole vierasta. Avaudu rohkeasti ja uskaliaasti kohti tuntematonta. Me luullaan että ollaan niin hauraita ettemme kestä ja että kaikkeen tekemiseen täytyy olla jokin syy. Pötyä! Syyn etsiminen estää saamasta uusia jännittäviä kokemuksia. Samaan ajattelua on ihmisillä jotka ovat mieleltään jäykkiä. He eivät kasva henkisesti ja tekevät aina kaikki samalla tavalla se ei ole itsenäistä ajattelua. Välitön ihminen kokeilee vaikka hetken innostuksesta kun se tuottaa iloa siinä hetkessä. Ennakkoluuloinen ihminen kokee, että on turvallisempaa pysytellä tutun ja turvallisen parissa ja se pitää erossa ihmisistä, asioista, ideoista jotka ovat tuntemattomia ja saattavat muodostua hankalaksi. Jos et luota kehenkään et luota itseesikään vieraalla maalla.

Kiinteä sitoutuminen tiettyyn suunnitelmaan estää kasvamasta. Aina aamiaisesta alkaen aina samaa. Se voi olla myös suojamuuri ja keino toisten manipuloimiseen.

Mietipä, jos Sinut tiputetaan Kiinaan vieraaseen ympäristöön, miten selviäisit sieltä. Et tunne kieltä, kulttuuria ym lamaantuisitko vai aiotko selvitä sieltä jotenkin pois.

Saavutukset turvallisuuden tuojina: Pois lähteminen ja vapaana oleminen ovat vaikeaa niinkauan kun kannat käsitystä siitä, että on saavutettava jotakin tai saatava aikaan.

Epäonnistumisen pelko on voimakasta ja se juurrutetaan jo lapsuudessa mieliimme. EPÄONNISTUMISTA EI olekaan, se on vain jonkun mielipide miten joku olisi pitänyt suorittaa.Ei eläinkään epäonnistu. Älä sekoita suoriutumista tehtävästä ja omaa arvoa toisiinsa.

Suoritusten ja saavutusten tarve juontuu kahdesta itsetuhoisimmasta sanasta. Tee parhaasi. Mitä vikaa on keskinkertaisessa? Riittää, että teet. Lapsille kannattakin sanoa, että tekevät sitä mistä nauttivat ja pitävät, rohkaise heitä elämään. Eikä kilpailua paremmuudesta. Opeta omanarvontuntoa ja ole ylpeä lapsen harrastuksista ja kyvystä nauttia niistä. Epäonnistuminen on opettavaista ja ilman epäonnistumista emme opi mitään.

Tässä eräitä tyypillisiä tuntemattoman pelkoon liittyviä käyttäytymismuotoja.

Samanlaiset ruuat, vaatteet, sanomalehdet, elokuvat, aina samassa ympäristössä eläminen, kieltäytyminen kuuntelemasta uusia ajatuksia, uuden kokeilemisen pelko, pakonomainen parhaisiin arvosanoihin pyrkiminen-symbolit tärkeitä, turvallinen ja sama työ vaikka inhoaa sitä, välttää poikkeavuutta(romaaneita, ulkomaalaisia) ja leimaa omilla nimityksillä, on onnettomassa parisuhteessa yksinpelon takia, loman pitäminen samassa paikassa, tehdään sitä minkä osaa, ja sitten itsen tuomitsemista, jos on epäonnistunut. Tässä muutamia mainitakseni.

Miten tämä tuttuus palkitsee sinua? Kun pysyt samanlaisena ei tarvitse koskaan miettiä mihin suuntaan menisi. Voit tuntea itsesi tärkeäksi kun olet tehnyt oikein, olet kiltti tyttö tai poika. Voit pysyä tutussa pitäytyessä sanomalla, että pystyt lykkäämään tyydytyksen saamista, kypsyttelet vaikka jotain asiaa ja pysyt entisessä pelon ja pahojen aavistusten takia. Tuntematon on haaste ja haaste saattaa olla uhka.

Keinoja tuntemattoman ja salaperäisen taltuttamiseksi

Kokeile uusia asioita, tilaa ravintolassa outoa ja vierasta ruokaa.

Lakkaa ajattelemasta että kaikkeen on oltava joku syy mitä tekee. Jos joku kysyy miksi teet niin, sinun tarvitse velvollisuuden tunteen takia kertoa. Voit itse päättää ja haluta asioita.

Ota riskejä ne irroittavat tavanomaisesta. Tee erilaista.

Hauskuuta itseäsi ja tee itselle hyviä asioita. Hulluttele.

Kutsu vieraita kotiin joilla erilainen näkökanta asioihin, opit ymmärtämään muita

Kysy itseltäsi mikä on pahinta mitä voisi tapahtua ja huomaat että pelko on suhteetonta seurauksia ajatellen.

Tee sellaista mitä olet välttänyt epäonnistumisen pelon takia, näe uudet vaihtoehdot ja opi virheistä. Ehkä suurin pelko onkin naurunalaiseksi tulemisen pelkoa?

Kaikki elämässä on kasvua ja epäonnistumisen kautta opimme eniten olemaan luovempia.

Minäkin jouduin "Kiinaan" tuntemattomaan ympäristöön kun sairastuin syöpään ja Lars-syndroomaan. Aioin selvitä ja olen selvinnyt tästä läheisten tukemana. Olen ottanut asioista rohkeasti selvää ja kyseenalaistanutkin monia juttuja. Olen koronan myötä rohkeasti saanut tehdä teamsillä ja zoomilla uusia asioita, opiskellut ja tukenut muita sairastuneita. Olen oppinut uutta ja saanut uusia näkökulmia elämään. Ihanaa, kun en tiedä minne tämä tie vie mutta annan sen viedä nyt koska huomisesta ei tiedä. Leikin joskus. Epäonnistunkin, mutta ei se haittaa kun sitä kautta uskallan selvittää omat rajani.

Tämä on minun elämä ja haluan siitä tehdä omanlaiseni ilman uskomuksia etten johonkin pysty. Pystyn mihin vaan jos haluan ja opin jos jaksan paneutua ja se innostaa minua. Kokeile Sinäkin.

pexels-dominika-roseclay-25048362.jpg

Kuva Dominika Roseley, (pexels)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Epävarmuus ja turvallisuus