Oivalluksia ja uuden oppimista
Onko järkee vai eiTiistai 24.12.2024 - Mervi On se jännää nykyään, kun pää työstää asioita ja yhdistelee tapahtumia toisiinsa. Aamulla sitten heti herättyä täytyy ruveta kirjoittamaan koska tuntuu hyvältä ajatukselta tuoda se esille myös toisille. Mietittäväksi Sinullekin. Katsoin Armanin ja 7 kuolemansyntiä ohjelman. Siinä kerrottiin pyhästä Gangnes-joesta. Hindulaiset uskovat, että pyhä vesi puhdistaa ihmisten synnit. Samalla he itse saastuttavat joen oamlla toiminnallaan ja uskaltavat likaisuudesta ja saastaisuudesta huolimatta kylpeä siinä koska he haluavat puhdistautua synneistään ja se on heidän tapa ollut pitkään. Olen lukenut myös Nummenmaan Tunteiden psykologia kirjaa, jossa eräässä kohdassa hän kirjoittaa järjestä ja tunteista. Teemmekö elämässämme ratkaisuja kumman mukaan. Sain samalla hyvän keskustelun puolisoni kanssa esimerkin avulla. Auton ostoon liittyvät tunteet ja järkisyyt. Onko tullut hyviä vai huonoja ratkaisuja, kuka on vaikuttanut siihen minkä on lopulta ostanut oliko tunteet mukana ja onko ostos ollut lopulta järkevä. Saiko siitä muilta kannustavia tai ei kannustavia kommentteja. Samalla mietimme ihmisten välisiä ristiriitoja. Kumpi niissä tilanteissa painaa enemmän, järki vaan tunteet? Oletimme, että tunteet, ne käsittelemättömät tunteet, jotka ponnahtavat aina esille ja saavat toimimaan "järjettömästi". Kukahan olikaan keksinyt sanonnan, ota järki käteen, se kuulostaa vähän loukkaavalta, ikäänkuin ei osaisi ajatella oikein. Mutta siitä ei olekaan kysymys, vaan siitä, että onko tilanteessa/ristiriidassa järkeä. Joulu ja uusi vuosi tulee ja läheiset tapaavat toisiaan. Yhdessäoloa. Joukossa saattaa olla mukana ihmisiä jotka ovat loukkaantuneet tai ovat loukanneet toisiaan. Mietitäänpä, onko tilanteessa järkeä, edistääkö se hyvinvointia, että pidetään vihanpitoa. Koenko olevani voittaja ellen anna periksi mielipiteestäni. Entä jos pyydänkin anteeksi? Olisinko silloin voittaja vai häviäjä? Miltä tuntuisikaan, jos vihani laantuisi ja mietin mitä olenkin menettänyt, että olen pitänyt ikävästä tunteesta kiinni, järkeähän siinä ei ole ollut. Turha taakka kannettavaksi, mahdollisesti vuosikymmeniä painanut. Alussa kerroin Gangnes-joesta. Uskomukset voivat olla noin vahvoja, sukupolvien takaisia ettei todellakaan haluta nähdä totuutta. Arman kysyi professorilta, että onko hän itse 5-10 aikana uinut Gangnes-joessa, hän sanoi että ei, koska se on niin saastainen. Hän uskalsi olla eri mieltä ja siinä oli todella järkeä. Mikähän oli hänen syntiensä laita, kävikö hän joen alkupäässä kylpemässä, se ei tullut selväksi. Kuva pixapay gaborszoke |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyseenalaistamisesta |