Oivalluksia ja uuden oppimista

Kuuloon liittyvistä asioista

Sunnuntai 30.3.2025 - Mervi

Yhdistyksemme illassa vieraili Hannele Löytty Kouvolasta Kuuloset ry:stä kertomassa kuuloon liittyvistä asioista yleensäkin sekä kuulolaitteista. Puhuttiin myös ikäkuulosta, koska kuulo heikkenee iän myötä usealla.

Olin itse viime keväänä jossakin syöpäyhdistyksen järjestämässä etäillassa mukana jossa kerrottiin, että syöpähoidot voivat heikentää kuuloa. Tästä tiedosta innostuneena sain terveyskeskukseen ajan kuulotutkimukseen kun itsekin epäilin näin käyneen. Mieheni joskus valitti, että TV:n ääni on liian isolla. Tai tiedostin myös itse, että jos on pienikin taustahäly takana, en saa selvää puheesta tai joudun pinnistelemään kuuloani ja saatoin puhua liian kovaa. Lopulta hoitajan tekemässä tutkimuksessa selvisi, että kuuloni oli hieman alentunut ja voin aidosti sanoa muille, että näin on käynyt.

Jos siis epäilet kuulo-ongelmia, varaa aika terveyskeskukseen hoitajalle. Hoitaja ensin kyselee tarkentavia asioita ja sitten voidaan ensin vaikka tarkistaa onko korvissa vaikkua, jos on, se puhdistetaan ja sitten, jos edelleen on kuulo-ongelmia, tehdään kuulotutkimus. Ja jos siitä löytyy jotain alentumaa, lääkäri lähettää eteenpäin sairaalaan lisätutkimuksiin ja tarvittaessa sitten saadaan kuulolaite käyttöön. Jonka opastaminen varsinkin ikäihmiselle ilman läheistä on hieman haastavaa, koska kuulolaitetta täytyy myös huoltaa.

Hannele esitteli pieniä huomaamattomia korvaan laitettavia laitteita ja selitti myös, että nykyään pystytään tarkastamaan onko laitetta käytetty. Voisin kuvitella, kun ikäkuulosta kärsivä yrittää vapisevin käsin laittaa patteria laitteeseen tai putsata pienen pientä letkua vaikusta, eikä se välttämättä onnistu ja silloin voi turhautua laitteen käyttöön kokonaan. Se taas tuo ärsytystä ja kiukkua kun ei onnistu tätä tekemään. Tässä asiassa sitten muunmuassa Hannele käy lähikunnissa kuukausittain pitämässä iltoja, jossa hän kuulolaitteen kunnon tarkistaa tai puhdistaa. Hoitolaitoksissa myöskään hoitajat eivät välttämättä tiedä ihan kaikkea kuulolaitteeseen liittyviä asioita. Joten itselle jäi sellainen käsitys, että omaisten täytyy tietää laitteesta, sen ominaisuuksista ja huoltaa niitä läheiselle valmiiksi. 

Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat luopuneet laitteen käytöstä kokonaan ja pitävät kotona TV:n ääntä todella kovalla. Ja sitten he eristäytyvät kanssakäymisistä muiden kanssa ja jäävät pois toiminnoista ehkä häpeänkin takia.

Saimme esitteen Onko kuuleminen hankalaa-pikatestin ja se löytyy nyt alla olevasta esitteestä.

https://www.kuuloliitto.fi/wp-content/uploads/2022/11/Onko-kuuleminen-hankalaa-pikatesti-1.pdf

Jos siis keskustelukumppanin sanoja on vaikea ymmärtää ryhmätilanteissa tai useiden henkilöiden keskustelua on vaikea seurata. Tai ovikellon tai puhelimen hälytysäänen kuuleminen vaikeutuu, hälyäänet taustalla tai korvat soi tai ovat tukkoiset, varaa aika hoitajalle terveyskeskukseen. Tai varaa aika omakustanteisena yksityiselle korvalääkärille, lähtee se asia etenemään sitäkin reittiä.

Hannele antoi vinkin myös kommunikaattorista, jonka voi ostaa netistä. Hinta n. 300 e. Kommunikaattori on helppokäyttöinen äänenvahvistin. Se sopii henkilöille, jota eivät syystä tai toisesta voi tai halua ottaa käyttöönsä kuulokojetta.

Puhu kohti ja rauhallisesti kaikille ihmisille, koska se helpottaa kuulemista ja myös antaa käsityksen, että olet kiinnostunut toisesta.

Kuulo vaikeudet eivät ole häpeällisiä asioita, niitä voidaan hoitaa ja voit elää täysillä elämää kun myönnät itsellesi, että näin on käynyt.

Olipa jälleen hyvä ilta ja saimme tärkeää asiaa tietoomme. Kiitos Hannele.

ps. Hän mainitsi myös, jos tarvitset korvatulppia ja käytät niitä jatkuvasti, käytä vain silikonisia tulppia.

Kuva pixapay pb826

euro-1431164_640.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syöpähoidot vaikuttavat myös kuuloon