Oivalluksia ja uuden oppimista

Ajankohtaista

Perjantai 26.5.2023 - Mervi

Kevät tuo tulleessaan paljon iloa tuottavaa puutarhahommaa. Myös korvasienen keräämistä ja keittämistä vaikkei itse niitä paljon pysty enää syömäänkään. Aivan mahtavaa luonnossa oleskelua, rauhallista kävelyä ja välillä puiden halailuakin. Mitkä tuoksut ovat luonnossa parhaillaan, tuomet kukassaan, kielot alkavat kukkia myös. Ketunleipä kukkii myös valkoisena peittona mäntyjen alla. Miten kaunista ja lumoavaa.

Eipä  tässä ole ehtinyt paljon kirjoja lukemaan eikä analysoimaankaan. Itse elämä on antanut kokea tunteita kuitenkin laidasta laitaan ja on ollut mahtavaa huomata että toimin toisin kuin ennen. Olen oppinut ja omaksunut uusia tapoja suhtautua asioihin, nähnyt eri näkökulmia. Ottanut vastuuta tekemisistäni, pahoitellut ja pyytänyt anteeksi, koska täydellisiähän ei meistä ole kukaan. Kuka muuten määrittelee täydellisen, ei sellaista olekaan. Se, ettei tilanteet enää aiheuta huolta ja murhetta on ollut suurin oivallus ja helpotus. Ennen jäi murehtimaan sanomisiaan, tekemisiään ja miettimään, kunpa en olisi. Tehty mikä tehty, se on mennyttä oikeasti.

Annan esimerkin. Olin mukana eräässä syöpäpotilaille järjestetyssä etäillassa. Kuuntelin tarinaa "kaltoinkohtelusta" jota sairastunut hoitaja kertoi saaneensa hoitopaikasta syöpähoitojen yhteydessä. Samaistuin hänen tarinaansa. Minulla oli samoja kokemuksia. Kerrottiin myös vihan tunteista syöpään sairastumista kohtaan, syyllisyydestä ja häpeästä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun aidosti joku muu kertoi samoja asioita mitä itse olin kokenut, ehkä aiemmin oltiin vaan sivuuttu asiaa.

Kerroin sitten, miten itse olin selvinnyt vihan tunteista ja se tuli aivan spontaanisti..menin kasvimaalle, otin lapion (onneksi oli syksy ja sato kerätty jo) aloin muokkaamaan lapiolla multaa hiki hatussa ja kirosin. Kerroin siis kaikille iltaan osallistujille ääneen kaikki ikävät kirosanat joita käytin, kerroin toistaneeni niitä ja koin suurta helpotusta kun sain vihan syöpää kohtaan pois kehostani. Kerroin myös, että olin tapahtuman jälkeen uupunut ja aivan loppu. Sinne jäi viha sillä kertaa.

Tajusin tai tunsin heti illan päätyttyä, että nyt tuli ehkä virhe vertaisena tehtyä, olin asiaton. Seuraavana aamuna heräsin aikaisin ja lähetin viestiä illan järjestäjälle, pahoittelin tapahtunutta ja kerroin, että otan vastuun tapahtumasta ja seuraukset siitä.

Mitä minulle vastattiin; Olet inhimillinen ihminen, jolla samaistuttava kokemus, olet muutaman askeleen vaan edellä muita ja ihminen ihmiselle. Ei me odotetakaan sinun suhtautuvan zenmäisellä tyyneydellä syöpäkokemukseesi, kolhuja on varmasti edelleenkin.

Miten myötätuntoinen vastaus ja mikä helpotus. Jos olisin itsekseni jäänyt asiaa pohtimaan, olisin tällä hetkellä "paennut maanrakoon" ja moittinut itseäni tekemisestäni. Joten annoin itselleni myötätuntoa, halasin itseäni ja sanoin itselleni, kaikki on nyt hyvin. Pyysin myös mielessäni itseltäni ja iltaan osallistujilta anteeksi tapahtunutta.

En ollut pitkään aikaan muistanut tätä "purku" menetelmää, jota olin syöpähoitojen aikaan testannut vihaani. Tarvitsin sitä sattumoisin nyt uudelleen viikonloppuna. Oli tapahtuma joka kosketti henkilökohtaisesti oikein syvältä. En ole osannut olla oikein, emmekä puhu enää "samaa" kieltä, elämme eri maailmoissa. Joten käytin ikäviin tunteisiini pitkästä aikaa tätä muunneltuna vähän toisella tavalla. Lähdin metsään ja otin juoksuaskeleita ja joka askeleella kirosin ääneen kaikki ikävät kirosanat ja sinne jäi metsäpolulle kehostani kaikki "moska" tilanteeseen liittyen. Kotiin tultua halasin itseäni ja annoin jälleen itselleni ja kohteelle mielessäni anteeksi, itsemyötätuntoa. Päivän päätteeksi ravistelin itseäni, sain lohtua mieheni kainalosta, tein anteeksiantoharjoitus-meditaation, itsehypnoosia, rukoilin ja lähetin rakkautta maailmaan. Nukuin super hyvin, ennen se ei olisi onnistunut.

Uskomatonta! Nämä kaikki oppimani jutut toimii ainakin itselleni. Asiat eivät harmita enää. Otan kaiken jälleen oppina ja siunauksena itselleni. Tarvitsin nämä kokemukset, jotta osaan jatkossa toimia erilailla. Ehkä, sanonta "lyö päätä seinään" voisi kohdallani tarkoittaa, että pura ikävä pois kehosta ja mielestä, silloin helpottaa. Ehkä minun on aika oppia vielä kestävyyttä koska mikään asia ei ratkea tai avaudu hetkessä. Ja päätän oppia viisauden en murheen kautta. Lopputulos on se mikä sitten on, en odota mitään.

Tälläistä elämäni on nyt.

Olen nyt viikottain kirjoittanut tänne blogiini tekstejä ja huomaan, että on ollut kiinnostusta lukea näitä. En ota kuitenkaan stressiä siitä, etten saa joka viikko jotain tuotettua. Ehkä harvennan kirjoittelua nyt kesän ajaksi tai mietin jotain uutta, annan intuitioni ohjata..

Olisko ehdotuksia?

Kuvassa lähimetsän ketunleivät kukassaan.