Miten juuri minä tässä istun ja kirjoitan ajatuksiani, tuntemuksiani ja oivalluksiani? Olen pitkän tien kulkenut ja en todellakaan viisi vuotta sitten olisi itsestäni kuvitellut mitään tällaista. Täytyy myös itseäni vähän onnitella rohkeudesta, että tuon Teille tietooni syvimpiä ajatuksiani ja samalla toivon, että myös sinä rakas lukijani huomaat, että elämässä myös sinulle kaikki on mahdollista, jos vain niin haluat.

Olen tarvinnut hurjasti rohkeutta astua koulunpenkille 54-vuotiaana. Halusin muutosta elämääni. Olin ja elin negaatiossa. Nukuin todella huonosti, joskus en minuuttiakaan kun menin töihin. Kieriskelin itseinhossa ja ärsyynnyin kaikesta kaikille, lähinnä rakkaalle puolisolleni. (olen anteeksi pyytänyt ja saanut anteeksi) Töissä olin kuin ei olisi mitään tapahtunut. Unettomuuttani hoidin suomalaisittain tavanomaisesti, ottamalla muutaman lasin viiniä, kun se on terveellistä verenkierron kannalta ja varsinkin kun sepelvaltiomotautia on suvussa, näin selitin itselleni. Se ei riittänyt enää jonkun ajan kuluttua, siirryin joskus väkevimpiin juomiin, kuumaan rommiin, terveysjuomaan. Sitä lääkäritkin joskus suositteli flunssaan, Buranaa ja yksi rommipaukku, niin johan tauti lähtee. Se auttoi hetkeksi. Samalla kuntoilin ja liikuin paljon, suoritin sitäkin mutta muuten söin terveellisesti. Olin ylikierroksilla koko ajan ja vertasin itseäni ja suoritusta muihin. Typerää sanon nyt. Olin todella stressaantunut enkä löytänyt ulospääsyä.

Perheen vastoinkäymiset samaan aikaan ja itsellä irtisanomisuhka fuusion takia. Iso siskoni jaksoi kuunnella silloin (SUURI KIITOS HÄNELLE) ja kannusti sanomalla että muuta asennetta. Se vasta ärsyttikin! Hän kertoi logoterapiasta, jota oli itse opiskellut ja asenteen muutoksesta minulle tarkemmin. Kamelin selkä katkesi siinä vaiheessa kun luovutin otteestani ja sain siskolta hyväksynnän, että jos jään työttömäksi ei se ole suvulle eikä itselle häpeäksi. Hän sanoi myös, että selviät siitä ja yhteiskunta kyllä huolehtii. Minut irtisanottiin, mutta sain heti töitä, josta olin todella helpottunut ja kiitollinen. Muutaman kuukauden päästä tästä tilanteesta Perheniemessä alkoi logoterapian peruskurssi, jonne lähdin ekaa kertaa istumaan ja muuttamaan asennettani.

Asennemuutos, miten ärsyttävä sana. Mutta todella vaikuttava. Heittäytyä uuteen ajatukseen, antaa elämän viedä, kyllä elämä kantaa. Sehän on rohkeutta, ajatuksen muutos. Elämä muuttui todellakin ja sillä tiellä olen edelleen. Sitten tuli syöpä ja monet rankat vastoinkäymiset hoidoissa, kuolemanpelkoa, Lars-syndrooma, eläke. Rohkeus myöntää itselle ja muille avuttomuus, heikkous mutta samalla rohkeus tarttua uusiin asioihin ja kyseenalaistaakin niitä. Käänne siihen, että elämälläni on oltava joku tarkoitus, kun mikään ei mennyt niinkuin halusin.

Nyt kun itse luen kirjoittamaani tekstiä, huomaan että minun olisi pitänyt lähteä hoitamaan mieltäni ja unettomuuttani. Minulla oli isot taakat kannettavana enkä osannut enkä jaksanut sitä edes itselle myöntää. En halunnut olla taakaksi muille, en aiheuttaa kuluja työnantajalle lääkärissä käymisistä, sekä myöntää heikkouttani ja arvottomuuttani. Suoritin, pidin itseäni kiireisenä ettei kukaan enkä itsekään huomaisi. Miellytin muita ja inhosin itseäni.

Olen tarvinnut tähän kaikkeen rohkeutta, paljon anteeksiantoa itselle sekä muille. Itsetutkiskelua, syventymistä tunteisiini ja tunteiden lähtökohtiin. Sitähän olen pelännyt KUKA minä olen tämän kaiken takana. Minä olen rohkeasti halunnut tutustua nyt tähän sisäiseen itseeni, sisäiseen lapseeni. Ja olen löytänyt arvokkainta elämässäni, helmen. Olen tehnyt asennemuutoksen ja rohkaisen Sinua myös miettimään samaa, mene pelkojasi kohti, silloin Olet rohkea ja maailma avautuu. Heikkouden myöntäminen on vahvuutta.

Nyt nukun kohtalaisen hyvin, vatsani temppuilu Larsin takia valvottaa silloin tällöin, muttei se haittaa. Saan nukuttua kun teen rentoutusta ja itsehypnoosia ja tiedän että nukun seuraavana yönä paremmin. Alkoholi on minulle nykyään tyhjä ja turha myrkky, lähinnä voin juhlatilaisuuksissa shamppanja lasillisen ottaa. Enkä pidä enää alkoholin aiheuttamasta hallitsemattomuuden tilasta. Uskon, että alkoholi sotki unirytminikin. Tämä on minun elämä ja saan tehdä oman valinnan. Tämäkin on rohkeaa myöntää.

Tänään rakastan itseäni ja sekin on rohkeaa kertoa Teillekin. Nyt tiedän, että siitä rakkaudesta voin antaa ja jakaa sitä muillekin.

Olen ollut todella innostunut kirjoittamaan tätä blogia, mutta nyt syksy tulee ja monia koulutus ja yhdistysjuttuja tulossa. Aion olla itselleni myös armollinen ja ellen joku viikko ehdi tai jaksa kirjoittaa teen sen sitten seuraavalla viikolla..

Kuvassa mato lumihangessa on todella rohkea..