Oivalluksia ja uuden oppimista

Luovuttamisen tunne

Perjantai 27.1.2023 - Mervi

Kuulostaa aika pahalta. Halusin luovuttaa syöpähoitojen aikaan. Mitä silloin tein ja miten selvisin siitä?

Olen kertonut tarinaani useassa paikassa ja monella tavalla. Olen kertonut myös siitä ohimennen, että olisin luovuttanut useaan kertaan hoitojen aikaan.

Mikä oli se tunne ja mistä se syntyi. Kun hoidot eivät menneet niinkuin toivoin tai oli suunniteltu. Kehon reaktiot hoitoihin olivat niin rajut, että tuntui ettei aina jaksa pyytää apua ja neuvoa hoitajilta. Olin väsynyt, hoidot väsytti, valvotti. Epätietoisuus, selviänkö tästä muutenkaan? Olen rasite kaikille? Minua ei jakseta kuunnella, minun hätää? Perhe kärsii ja läheiset yrittää väkisin nostaa tunnelmaa. Olisi ollut helppoa vain luovuttaa, eikä siinä tilassa enää pelkää kuolemaa, ajattelee sen vain helpotuksena itselleen ja toisille. Yhteiskunnallekin, pääsiväthän tästäkin valittajasta.

Muistan selvästi, luovuttamisen tunteita oli kolme kertaa. Ensimmäinen jo heti hoitojen alkuvaiheessa. Leikkaus takana, heti avanne alkuun "kuoliossa" ja siihen vesipaasto 24h ja seuraava päivä 2 dl mehua ja muuten vettä, kävelyä sairaalan käytävillä. Kipuja, paino tippui jo sairaalassa ollessa 5-6kg. Kipulääkkeistä närästystä, sain vain maitomaista lääkettä, arvaa vaan kuinka monta kertaa päivässä hoitajan pakeilla, varmasti todella ärsyttävyyteen asti. Tunnelma osastolla itsellä, anteeksi kun valitan ja olen haitaksi.Pääsin kotiin, ei ruoka maistunut, avanne ongelmat, ripulia, paino laskee ja kuivuin, epätoivoa. SIINÄ ensimmäinen, en jaksa tätä, tämmöstäkö on olla sairas. Mieli maassa. Silti pidin kiitollisuuspäiväkirjaa.

Takaisin sairaalaan pariksi päiväksi "nestetankkaukseen". Ei tämän näin pitänyt mennä.

Toivuin jotenkuten. Solumyrkkyhoidot oli tulossa reilun kolmen viikon päästä leikkauksesta. Rajut iho oireet alkoivat heti. Syöpähoitaja sanoo puhelimessa, että hoidot kusee heti alkuun. Tuntui todella pahalta. Viikon makasin tiputuksen jälkeen kotona sängyssä ja avanteen kanssa olisi pitänyt muuttaa ruokavaliota, en tiennyt, ei neuvottu. Siinä todella vahvaa epätoivoa, onneksi sain yhteyden ravitsemusterapeuttiin ja muutettiin ruokavaliota epäterveelliseksi. Kolaus itsetunnolle taas. Toinen hoito ja taas viikon makasin, toisella viikolla yritin kerätä voimia, iho ongelmat jatkui, jalkapohjat kipeät. Tuli pitkä tauko hoitoihin, veriarvot eivät nousseet toivotulle tasolle. SIINÄ toinen luovuttamisentunne. Syöpä leviää ja antaa levitä, tämä on mun kohdalla tässä. Lopulta pyydettyäni valkosolun nostajia sain muutaman hoidon lisää. Epäily syövän leviämisestä tuli sitten..avanne ongelmat jatkui.. avanne pois..vatsakalvontulehdus, ja silloin ajattelin että kuolisinpa pois, jäisinpä leikkauspöydälle. Silti rukoilin tapahtukoon tahtosi.

Vastoinkäymisiä oli siis koko ajan, ja vatsakalvotulehdusleikkauksesta selvittyäni oli ajateltava että tällä kaikella on oltava jotain suurempaa merkitystä, tällä minun hoitopolulla. Lars-syndroomasta en enää ollutkaan niin järkyttynyt vaikka elämä alkoi olla yhtä "paskaa". Tämä tästä vielä puuttui. Mutta syöpä oli selätetty, se tärkeintä.

Mikä vie tunteet niin alas, ettei jaksaisi. Ruoka ei maistunut, oli myös pahoinvointia, se oli yksi syy, joten käytin hoitojen ajan lisäravinteita ravitsemusterapeutin neuvoilla.(pelasti henkeni) Kehon pettäminen raskaisiin hoitoihin, vihasin kehoani ja syöpää, joka oli päässyt sisääni. Avun pyytämisen vaikeus, taas joudun soittamaan hoitajille ongelmistani, harmitti myös olla vaikea valittaja vaikka hoitajien mielestä olin se harvinaisista harvinaisin. Eikö minua uskottu, kuultu oikeasti. Varmasti sitäkin oli. Epäilyä, ettei muut ulkopuoliset usko tilannettani, siitäkin ikävää fiilistä. Monihan syöpäpolun suorittaa nopeasti ja helposti sekä palaa töihin. Minä en pystynyt, koin olevani huono, epäonnistunut.

Miten nousin tästä kaikesta. Perheeni ja läheisten tuella. He halusivat, että teen kaikkeni että selviäisin. Rakkautta minua kohtaan. Miksi luovuttaisin, jos minua rakastetaan. Opiskelut auttoi selviämään, olin saanut intoa uuden oppimisesta, intoa ehkä mahdollisuudesta tehdä uutta työtä joskus.

Nyt ajattelen. Kiitos luovuttamisen tunteesta. Tiedän miltä se tuntuu ja mitä siinä koetaan. Tuen nyt muita sairastuneita tänään monin tavoin ja tunnistan tuon tunteen myös joskus heissä. Olen luvannut olla rinnalla, jos paha paikka tulee. Joillekin olen "henkisesti" mukana kun tuettava on tiputuksessa tai toimenpiteessä, lataan mieleni antamaan rakkautta etänä tuettavalleni, olen läsnä, vierellä etänä. En jätä, enkä hylkää, en myöskään tuputa itseäni, annan mahdollisuuden myös olla.

Pelottaa ajatella, kuinka moni on luovuttanut siksi, ettei jaksa eikä näe tulevaan tai tarkoitukseen. Voisiko syöpäkin olla opettaja, jotta oppisit rakastamaan itseäsi. Oppisit itkemään surusi, häpeäsi, syyllisyytesi pois. Olen itse itkenyt katkerasti monia asioita 10-20 min, lopuksi nyyhkyttänyt ja saanut lohdun puolisoni halista. Taakka helpottaa ja tulee ymmärrystä ja hyväksyntää asioihin, saa uuden näkökulman ja vahvuutta toimia toisin. Suosittelen kaikille!

Mitä toivoisin sairaanhoidon ammattilaisiin nähden. Ei me turhaa valiteta. Mikä on turhaa? Turhankin takana on joku tunne, pelkoa, surua? Kuuntele ja ohjaa eteenpäin ellet osaa auttaa. Muuten ollaan jatkuvasti päivystyksessä, sitäkö halutaan? Tosin itselle olivat syöpäjärjestöjen hoitajat myös suureksi avuksi, voi kysyä myös heidän mielipidettä ja sitten soittaa päivystykseen, saat tukea sanoillesi.

Sain ja saan rakkautta. Nyt jaan sitä kaikille, jotka sitä kaipaavat. Siitähän tässä elämässä on kyse, rakkaudesta ja rauhasta itseä kohtaan. Rakasta kehoasi, anna sille haleja ja sano rakastavasi itseäsi, ehkäpä alat toimia toisin ja arvostaa "temppeliäsi" paremmin, antaa sille oikeaa ravintoa ja lepoa. Ota vastuu itsestäsi ja toimistasi.

Ja elämä ei ole hallittavissa eikä kontrolloitavissa. Asioita tapahtuu, meidän vaan täytyy mukautua ja sopeutua tilanteisiin. Elää hetkessä ja päivä kerrallaan. Miettiä ongelman tullessa, miten selviän tästä, miten aiemmin olen selvinnyt jostain vastoinkäymisestä. Käytä samoja menetelmiä ja tee itselle mieleisiä asioita.

Hylkäämisestä

Keskiviikko 18.1.2023 - Mervi

Aiheena hylkääminen kuulostaa järkyttävältä ja mahdottomalta tapahtumalta. Meillä on jokaisella oma kokemus lapsuudestamme. Sisaruksetkin kokevat asiat erilailla vaikka samassa perheessä eläneet ennen aikuistumista. Paha ja vaikea verrata keskenään sitä, miksi koit jonkun asian noin kun minä en niin kokenut. Jokainen on yksilö ja kokemuskin yksilöllinen. Perintötekijät ja persoonallisuuskin vaikuttavat omalla tavallaan. Se miten meidät on nähty ja kuultu silläkin on merkityksensä.

Myös jostain tapahtumasta johtuen, on voitu hylätä myös itsensä. Kyseessä on voinut olla väärinkäsitys ja väärinymmärrys asiasta. Lapset ovat julmia toisilleen, mutta sekin juontaa siitä mitä ja miten kotona puhutaan toisista ihmisistä.

Tässä on juuri ollut joulu lähellä ja monelle kirkko ja uskonnollisuus on ollut lähempänä kuin koskaan vuoden aikana. Siksi esimerkkinä voisin yleisellä tasolla miettiä vaikka uskonnollisuutta perheessä ensin.

Alenpana myös muutamia muita esimerkkejä, joita pohdin.

Pilkoin viime viikolla sanaa uskovainen, miltä se kuulostaa? Usko vain en? Onko se sinnepäin, totta vai epämääräinen määritelmä? Ovatko he parempia ihmisiä kun muut? He pääsevät taivaaseen ja muut helvettiin. Miten lapsi sen ymmärtää? Puhutaan "olevinaan uskovaisista", puhutaan uskosta, mutta teot eivät kohtaa. Haukutaan, moititaan, arvostellaan toisia ihmisiä siksi kun itse saa moitteita teoista ja puheista. Miten lapsi tämän kaiken näkee, kuulee, tuntee, kokee? Hän voi alkaa kasvaa "kovaksi" kun ei saa purkaa vihaa, jota kohtaa ympärillään. Vihan näyttäminen ulospäin on kiellettyä. Ei myöskään saa muutenkaan näyttää tunteitaan. Niinpä hän hylkää itsensä. Hän ei kelpaa itsenään, hänen pitää muuttua ja olla toisille kuuliainen ja tottelevainen, muuten hänet "hylätään" perheen sisällä. Ja se on pahinta mitä lapsi pelkää, hylkäämistä. Hän rupeaa vaikka suorittajaksi tai pelleksi, jotta hänet huomattaisiin, jotta saisi arvostusta muilta edes vähän. Sisarukset voivat hylätä myös. Koulussa voi jäädä yksin, muuttuu araksi. Tai jos perheessä muuta turvattomuutta eikä siitä uskalla tai voi kertoa kenellekään hylkäämisen pelossa. Miltä kuulostaa tämä näkökulma? Lapsi on aika avuton. Siksi kiusaamista on edelleen kouluissa ja työpaikoilla, jopa perheen sisällä. Ehkä uskovaisuuden nimi voisi kristitty, niinhän se taitaa olla maailmallakin niin.

Katsoin taannoin välinpitämättömästi tv-ohjelmaa, jossa ihmiset olivat tatuoineet itsensä lähes kokonaan, miksiköhän? Isä siinä moitti aikuista poikaansa tatuoinneista, sanoi hyväksyvänsä hänet, mutta puhui toisille moittien poikaansa. Isä ei ollut aiemmin todennäköisesti poikaansa "nähnyt, kuullut" tarpeeksi ja isä "tiedostomattomasti" hylkäsi (oliko syynä ulkonäkö) poikansa ja poika koki että isä oli "hylännyt" hänet, ei hyväksynyt häntä sellaisena kun on. Poika alkoi tehdä itseään näkyväksi tatuoinneilla kun ei kelvannut aiemmin isälle ja isä hylkää häntä lisää, jopa häpeää poikaansa. Isän oma häpeä myös käsittelemättä. Isä/poika suhde voi jäädä vaillinnaiseksi koko loppuiäksi. Siitä tilanteesta ei pääse ollenkaan ellei tiedosta mistä on kyse. Voihan olla, että tulkitsin väärin. Onko lapsena rangaistu jostain kohtuuttoman suuresti?  Kun itse olen kokenut ja tiedostanut hylkäämisen, huomaan sen nyt myös toisissa, tulee myötätuntoa "hylättyä" kohtaan.

Nuoruuden rakkaussuhteissa voi olla hylkäämiskokemus. Sitäkään ei tiedosta itselleen ehkä koskaan. Sitten voi pelätä parisuhdetta. Jos tapaa mukavan ihmisen ja haluaisi olla hänen kanssaan. Alkaa mielessään jo pelätä että toinen jättää, kun toinen pääsee liian lähelle ja toinen näkee mikä onkin todellisuudessa, itsensä kokee mielestään jotenkin vialliseksi. Sitten jättää toisen, ettei tulisi jätetyksi ja hylätyksi. Tai ennakoi, ettei tästä tule mitään ja eikä ehkä tulekaan kun ei anna siihen edes mahdollisuutta. Ehkäpä taustalla on jälleen lapsuuden hylkäämiskokemus tai miksei aikuisenakin koettu.

Se voisiko joidenkin riippuvuuksien taustalla olla hylkäämisen kokemus itsensä tai toisen toimesta voi olla myös mahdollista. Huomionhakua ja pakenemista todellisuudesta? Haetaan turvaa lapsuudessa saaduista itseään haittavista malleista.

Minä olen kirjoittanut omalla kohdallani tästä hylkäämisen kokemuksesta. Olin hylännyt itseni, ja koin, että minut oltiin hylätty. Pahinta kuitenkin tässä oli se itsensä hylkääminen. Siksi, ehkä nuorena teki tekoja, joita myöhemmin katui. Mutta, onneksi olen ymmärtänyt nyt, että siitäkin tässä kaikessa on voinut ollut kyse häpeän lisäksi. Me ihmiset ollaan niin erilaisia, toiset herkempiä ja toiset vahvempia ja onneksi se on niin. Jokainen kohtaaminen voi opettaa ja kasvattaa. Jos siis jossain ihmisessä joku ominaisuus ärsyttää, olisi hyvä miettiä mikä on sen tunteen taustalla itsellä, oletko kokenut mahdollisesti samaa ja tämä ärsytys kutsuu sinua eheytymään, sinä teet valinnan, joko selvität sen tai et.

Miten hylkäämisen kokemuksesta eheytyy. Tiedosta se, minulle on ehkä käynyt näin. Anna itsellesi anteeksi, edelleen halaa itseäsi myötätuntoisesti ja sano, että annan itselleni anteeksi itseni hylkäämisen. Jos pääset mielessäsi tilanteeseen missä se tapahtuma mahdollisesti tapahtui, anna anteeksi myös niille jotka sen aiheuttivat sinulle. Hekään eivät ole tarkoituksella sitä tehneet, ymmärtämättömyyttään ehkä tai eivät ole tienneet miten reagoit tai otat asian. Jo se että senkin tiedostat, anna anteeksi myös heille. Ota yhteyttä heihin, jos mahdollista tai kirjoita kirje. Sekin voi auttaa että kirjoitat kirjeen, muttet lähetä. Polta se ja anna asian olla. Saat tilalle rakkauden ja vapauden. Ellei nämä tavat toimi, hae apua jos koet vielä tarvitsevasi sitä.

Huomaan, että olen kuorinut itseäni tässä kuin sipulia. Kun lähdin kirjoittamaan blogia, en tiennyt mihin tämä omassa prosessina johtaa. Nyt olisin valmis saamaan tietoa siitä, oletko Sinä lukijani saanut näistä mitään eväitä omaan elämääsi? Oletko oivaltanut jotain, saanut ymmärrystä tai saanut vinkkejä arkeesi? Lähetä minulle palautetta, haluaisin julkaista sen myös luvallasi.

Alan tietoisesti nyt itse harventamaan kirjoittelua..katsotaan onnistunko vai kutsuuko intuitio kirjoittamaan edelleen..

Tunnetusta rukouksesta tehty muunnos syöpäpotilaalle ja miksei muillekin.

"Jumalani" sisimmässäni, täytä rakkaudella sieluni. Ymmärrän tarkoituksesi, hyväksyn sen omakseni. Salli minun ottaa vastaan kaikki mitä tarvitsen. Annan itselleni anteeksi kaiken vähättelyn, tuomitsemiseni, kuten annan anteeksi toisillekin heidän tekemänsä vääryyden. Äläkä saata minua unohtamaan ja hylkäämään itseäni. Sillä tiedän, että rakastaessani itseäni suuri rakkaus leviää lähimmäisiini ja ympäristööni. Kiitos

Kuva pixapay Ben Kerckz

Kaduttaako joku elämässäni

Torstai 12.1.2023 - Mervi

Jotenkin itsellenikin tämä kirjoittaminen ja asioiden auki avaaminen saa oivaltamaan asioita, joita en ole tullut ajatelleeksi aiemmin. Saan siis uusia näkökulmia ja uutta pohdittavaa.

Aiemmin täällä kirjoitin häpeästä. Siitä aiheesta olen menossa viikonloppu kurssille tämän kuun vaihteessa saamaan lisää tietoa ja ymmärrystä. Se oli itsellenikin isompi asia kuin ajattelinkaan. Häpeän tunteen lähellä on mielestäni myös katumus. Tuliko elämässä aiemmin tehtyä jotain sellaista jota häpeää tai jopa katuu. Varmasti tuli ja ehkä aiemmin olen katunutkin. Mutta tehty mikä tehty, sille ei voi enää mitään. Olen ollut jossain tilanteessa tai tapahtumassa jossa tullut ylilyöntejä. Sellaista se elämä on. Nyt ajattelen, kaikki tapahtumat ovat olleet opiksi tai jopa siunaukseksi. Niin piti käydäkin. Tosin nyt ymmärrän syvemmin syyt tapahtumille. Miksi toimin niinkuin toimin.

Olin tehnyt tai jättänyt tekemättä asioita ymmärtämättömyydestä, osaamattamuudesta, pelosta, hallitsemattomuudesta, rohkeudesta ja tulen varmasti edelleen tekemäänkin. Mutta aina voi yrittää korjata asioita menneestä. Siihen tarvitaan taas rohkeutta tunnustaa ja myöntää asia toiselle ja varsinkin itselle. Voin sanoa jopa että olen pahoillani, että näin tuli tehtyä, annatko anteeksi. Tai selittää, ettei ole ollut aiemmin niin rohkea että olisin uskaltanut lähestyä ja sanoa tätä asiaa tai käydä millään lailla läpi, miksi asiat meni niinkuin menivät.

Olen facebookissa vain ryhmissä, mutta kävin henkisen gurumme Tommy Hellstenin sivuilla viime viikolla ja hän oli kirjoittanut sinne yhden lauseen. "Elämä on meille rakkaudella räätälöity vastoinkäyminen". Minusta se oli hienosti sanottu. Kaikessa tapahtumissa myös niissä kaduttavissakin on kyse rakkaudesta jollain lailla.

Esimerkkejä omista katumuksen aiheista, en opiskellut nuorena enemmän ->kiire työelämään, parisuhteen ja perheen tultua-> ei aikaa opiskella, kun mies yrittäjä..selityksiä..

Syöpään sairastuminen katumuksen aiheena, onko mahdollistakaan katua. Mutta jos olisin  voinut tehdä jotain unettomuudelleni aiemmin. Jos olisin hakenut apua henkiseen ylikuormaan  egostani huolimatta? Jos olisi aiemmin selvittänyt välejäni läheisiini. Jos olisin lopettanut suorittamisen ja itseni tuomitsemisen aiemmin, pysähtynyt. Jos olisin, olisin..

Etten nyt jäisi menneisyyteen ja katumukseen. Logoterapiassa sanotaankin että menneisyys on vilja-aitta. Se on ollut ja mennyt niin kuin on tarkoitettukin. Kaikki ne kokemukset ja tapahtumat ollaan tarvittu jotta olemme nyt niitä ihmisiä joiksi olemme kasvamassa ja kestämme kaiken edessä päin tulevan.

MUTTA, minä voin korjata vielä nyt kaiken korjattavissa olevan. Syöpä tuli ja meni, sitä en voi katua, en voi katua ulosteenkarkailuakaan. Ne olivat tarkoitettu minulle. Hyväksyn ne elämääni. Mutta nyt teen ja otan yhteyksiä niissä asioissa jossa voin.

Kerron rehellisesti peloistani ja taitamattomuudustani. Koskaan ei ole myöhäistä korjata asioita. Otan puheeksi vaikka tiedän että siinä pelkona on myös hylätyksi tulemisen riski. Mutta silloin olen kuitenkin kaikkeni tehnyt, vastuu jää vastapuolelle ja se riski kannattaa ottaa. Ja opiskeluuni liittyvät katumuksen aiheeni. Jos nuorena en ehtinyt, pystynyt mieheni yrittäjyyden takia, tiedän että perhearvoni olivat niin vahvat että ne menivät kaiken edellä. Nyt sen ymmärtäessäni olenkin kiitollinen, että näin asiat meni oikein kohdallani. Hyväksyn elämäni sellaisena kun se on ollut. Ja nyt ehdin opiskella, elämäni on mennyt minun tavallani minun näköisesti.

Olin tätä tekstiä pohtiessani ja kirjoittaessani rohkea. Akuutisti tässä mietin ja pohdin kummi-tädin rooliani. Otin yhteyttä puolison kautta tulleisiin aikuisiin kummilapsiini ja kerroin, että jos he ovat kokeneet etten ole tarpeeksi ollut tukena heidän kehityksessään ja kasvussaan. Olisin voinut olla enemmän mukana heidän elämässään. Olen ollut ehkä arka ja pelännyt lähestyä, ollut taitamaton tai ymmärtämätönkin tässä asiassa jollain lailla. Kerroin myös, että olen käytettävissä edelleen jos halua tai tarvetta on milloin vain. Yhteydenotto kannatti, sain heiltä heti ihania vastauksia ja kannustuksia. Riski siis kannatti ottaa ja nyt vastuu jatkossa on heillä itsellään.

On aivan mahtavaa, että jokaisessa päivässä on jotain lahjaa ja opittavaa.

Kuva pixapay. Dieter. Kuva kuvaa hyvin katumusta ja myös "sisäistä vankilaa". Siinä kuvataan se valo ja vapaus mikä tulee kun joku harmittava/kaduttava asia otettu käsittelyyn ja siitä voi jopa päästä henkiseen vapauteen ja jopa rakkauteen.

Mitä sanoisin syöpään sairastuneelle tänään

Torstai 5.1.2023 - Mervi

 Syöpädiagnoosin saaminen oli elämäni kammottivan kokemus. Minä 55-vuotias itsestään mielestäni hyvää huolta pitänyt nainen sain shokkiuutisen. Siitä heti kerrottuani perheelleni, läheisilleni ja työkavereille suhtauduin vähän välinpitämättömästikin. Se hoidetaan nopeasti pois ja olen taas entinen Mervi.

Ensimmäinen neuvo tiedon saatuasi. Mene oikeille nettisivuille lukemaan tietoa syövästä. Kaikki syövästä sivuista on hyvä aloittaa.Sieltä löytyy oikeaa tietoa kaikista syövistä ja hoidoista. Googleen ei hakusanana syöpä, saat kuolemantuomion! Tein niin itse ja sain todella pahan mielen.

Tänään mietin näin jälkikäteen entisestä Mervistä ei ole paljoa jäljellä, keho oikeastaan vaan. Syöpä tuli ja muutti elämäni täysin. Vaikeista syöpähoidoista toivuttuani ja yritys työhönpaluusta oli tapa unohtaa tämä elämänvaihe elämässä mutta se ei onnistunutkaan kun sain ulosteenkarkailuvaivan, joka lopulta katkaisi kokonaan kaikki suunnitelmat ja unelmat. Jouduin "sotatantereelle" paperisodan ja yhteiskunnan rattaiden pyöritykseen. Se vaati todella paljon voimavaroja samaan aikaan käyttäessäni voimavarojani Lars-hoitojen tutkimiseen ja hoitoon pääsyihin. Sairaslomilla halusin kuitenkin samaan aikaan opiskella siksi, että ymmärtäisin kaikkea syvemmin. Nälkä saada tietoa vaan kasvoi ja koin itseni kuitenkin jollain lailla "joksikin ihmiseksi". Osasin vastata jopa vaikeisiin kysymyksiin ihmismielestä kun itseni olin jo likoon täysin siihen laittanut. Eläkkeelle pääsy tai joutuminen sekä heittäytyminen elämän vietäväksi oli helpotus. Minun ei tarvitse enää "tapella" toimeentulosta. Kontrollin menetys ja sen hyväksyminen olivat isoja oppeja. En voi enkä hallitse elämääni täysin. Asioita tulee elämässä eteen mitä emme tiedä ja hallitse ja niistä on selvittävä jotenkin eteenpäin. Olihan vastoinkäymisiä jo aiemmin tullut elämässäni ja niistäkin olin selvinnyt, eli usko selviämiseen on oltava.

Siinä ensimmäinen mitä olen oppinut. Usko, että selviät. Minulla oli hoitojen aikaan vessan peilin takana lappu, jossa lukee, elän 88- vuotiaaksi!(on edelleen)

Kerro läheisille ja ystäville tapahtumasta. Siinä karsiutuu jyvät akanoista. Osa ei osaa ottaa vastaan tätä uutista ja päästävät sammakoita suustaan. Heidän omat syöpäkokemukset taustalla ehkä syynä siihen. Hän, joka halaa tai laittaa käden hartiallesi ja sanoo että olen pahoillani sinun tilanteesta tai kuten anoppini sanoi, otan osaa suruun tai miten voisin auttaa sinua, olen käytettävissä jos tarvitset jos osaan, kuuntelen. Ota se myötätunto vastaan. Surullisin tapahtuma tästä oli kun olin sairaalassa hoitojen aikaan ja vanhempi rouva oli vieressäni. Häneltä poistettiin myös syöpä, hän kertoi, että hänen miehellään oli ollut syöpä monta vuotta eikä hän ollut kertonut siitä edes vaimolleen siinä pelossa ettei tämä kestä uutista. Kuinka pahoillaan ja vihainenkin rouva oli siitä että vuosikymmeniä he olivat yhdessä eikä puoliso edelleenkään luottanut häneen eikä hän saanut tukea puolisoaan ollenkaan kuin vasta loppuvaiheessa. Siitä vihasta hän varmaan itse sai syövän itselleen, en tiedä..

Me henki on erinomainen tapa selvitä. Me selvitään tästä yhdessä, kuten mieheni sanoi kun sain diagnoosini. Miksi siis luovuttaisin toisen toivon toivottomuuteeni joita monta kertaa koin hoitojen aikaan. Minulle ilmestyi myös kannattajia muista läheistä, kuuntelijoita, surun vastaanottajia. Otin myös itse yhteyttä aktiivisesti hoitajiin syöpäpkl:lle, kysyin ja selvitin jos jäi epäselviä asioita ja kyseenalaistinkin. Olin yhteydessä usein ihanaan ravitsemusterapeuttiini (pelasti henkeni) kuntoutusohjaajaan ja avannehoitajaan. Syöpäyhdistyksen sairaanhoitajaan, neuvojaan, Minä-syöpä työn Markettaan, joka kantoi myös minua monin tavoin työhönpaluussa. Opiskelukaverini kantoi myös. Työkaverit ja ystävät. Kirjoitin myös vanhoille ystäville kirjeitä sairastumisestani ja sain vastauksia ja lohtua.

Opettelin käsittemään tunteita. Sisälläni ollutta vihaa ennenkaikkea. Se oli ollut kiellettyä kiltiltä tytöltä. Purin sitä esimerkiksi kasvimaalla kääntäessäni sitä syksyllä lapiolla talvikuntoon. Huusin, kirosin ja hikoilin. Itkin, sieluni tuskaa, oikein parkumalla, tuntui välillä että happi loppuu ja lopulta painauduin mieheni kainaloon hakemaan lohtua ja sain sitä. Puhu peloistasi, kuolemanpelko tulee lähemmäksi tässä prosessissa. Anna itkun tulla ja pura ikävät tunteet.

Tee mieleisiä asioita, opettele vaikka jotain uutta. Opettelin kutomaan sukkaa, tein himmeleitä tyttäreni kanssa, innostu uudesta. Luin ja opiskelin. Iloitse pienistä asioista ja naura, se lisää hyvänolon hormooneja, katso kissavideoita, lue vitsejä. Kuuntele mieleistä musiikkia, Schumannin resonanssi on parantavaa musiikkia, aivoille oikealla taajuudella olevaa, muutakin youtubesta löytyy. Liiku päivittäin vointisi mukaan, ulkoilusta saat happea. Ihaile luontoa ja vuodenajan vaihteluita. Opettele leikkimään.

Tarkista mitä syöt ja juot. Vältin hoitojen aikaan sokeria, en syönyt karkkia. Sallin kuitenkin jotain hyvää. Kirjassa "Miten syövästä voi selvityä" käydään eri mausteita ym läpi, jokainen voi uskoa tai ei, ottaa käyttöön tai ei. Itse otin suodatetun veden (sitruunalla, mun vatsa ei kestä sitä enää) mutta vettä käytän edelleen. Kurkuman, jota laitan aamupuurooni, kuivatun nokkosen, yksi hedelmä tai vihannes joka aterialla, valkosipulia (ei mun vatsalle) kombutsajuoma ja joku lisäisi vielä granaattiomenan. Mitään luontaistuotteita en käyttänyt vaikka moni niitä suositteli. Kirjassa muutenkin hyviä ohjeita, joita noudatin.

Vahvista elämänhaluasi, tee meditaatioita, rukoile, ota vastaan ystävien ja ammattilaisten tuki. Juttele ammattilaiselle ellet halua jutella puolisolle tai läheiselle pahimpia pelkojasi, kerro kaikki pelkosi ja epäilysi. Syöpään sairastuneen läheinen, hae apua myös. Sitä saatavilla. Syöpäneuvontahoitajat yhdistyksissä auttavat nykyään myös chatissa, sähköpostilla, puhelimiste. Hae vertaista, ja vaihda jos ei synkkaa ensimmäisen kanssa. Puhu, puhu..lapsille pitää kertoa ja pyydä siihen neuvoja ammattilaiselta miten sen teet. Meditaation opettelu oli aluksi vaikeaa, istua "pahassa asennossa"n. 20 min. Heti alkuun otin youtubesta parantavan meditaation, opettelin sitkeästi kuuntelemaan ja päätin että teen niitä makaamalla ja niin olen tehnytkin ja teen edelleen. Youtubesta löytyy kaikenlaisia versioita. Rentoutus ja hypnoosi ovat itselle kuitenkin mieleisempiä tapoja hoitaa mieltä, voin antaa siinä samalla positiivisia kehotuksia. Syvään hengittely muutaman kerran sisään ja ulos tai normaali sisäänhengitys ja hidas uloshengitys siten kuin puhaltaisit pilliin. Näillä saat itsesi rauhoitettua hoitoihin sekä vastaanotoille mennessä.

Tässä oli yksi TV-ohjelma, jossa suositeltiin beetasalpaajaa heti syöpädiagnoosin saatua. Kysy lääkäriltä onnistuuko, se voisi auttaa mieltä ottamaan vastaan hoidot, olet rauhallisempikin.

Ajattele positiivisia asioita. Näe tulevaan ja haaveile tulevasta. Puhu KUN MINÄ selviän, teen..Käytä mielikuvistustasi, juuri aamulla herättyäsi jää hetkeksi vuoteeseen ja mieti miten hyvät solut tuhoavat pahat solut ja ne menevät vessanpönttöön noustuasi sängystä, tai illalla ennen nukahtamista hengitä syvään sisääsi terveyttä ja puhalla ulos sairautta hetken aikaa. Toivo itsellesi hyvää, tästä tulee hyvä päivä. Jos käyt hoidoissa, kuvittele miten solumyrkky käy pahojen solujen kimppuun ja vie ne pois hikenä, hengityksenä, pissana..

Rakasta itseäsi, sano että rakastat itseäsi, opettele sitä. Halaa itseäsi päivittäin monta kertaa, anna keholle ja mielelle rakkautta, ne kuulee sen. OLET SEN ARVOINEN! Ota muiden halaukset vastaan, halaa pitkään. Hoitojen aikaan ei tarvitse selvitellä vanhoja suku tai perheriitoja ellei jaksa, keskity vain hyvään. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla nyt on. Myötätuntoa siis itselle ja ota vastaan sitä toisilta, opettele ellet osaa vielä.

Nuku hyvin, pyydä lääkäriltä lääkettä jos on univaikeuksia. Uni on tärkeää, se on voimavara päivään ja jaksamiseen, mielenhyvinvointiin. Itse käytin unettomuuteen allergialääkettä ja sitä pystyi ottamaan vielä yölläkin eikä tehnyt tokkuraksi oloani, psykiatri suositteli.

Ohjeita tulee monilta ystäviltä ja tuttavilta. Kiitä ja ota ne vastaan ja sano, että harkitset kaikkea ja kysyt vielä tarvittaessa ammattilaiselta, niin itse tein.

Hae sopeutumisvalmennuskurssille heti kun se on mahdollista, ota puoliso tai läheinen mukaan. Itselle se oli TIMANTTIJUTTU. Saat tukea monin tavoin kurssilla sekä ymmärrystä. Saat myös kuulla muiden tarinoita selviämisestä. Itse tutustuin myös ihanaan Colores ry toiminnanjohtajaan Jenniin ja teemme edelleen aktiivisesti yhteistyötä. Olemme yhdessä tehneet monia asioita tunnetuksi tässä maassa. Lars-syndrooman ja DPD-entsyymi puutos asian esimerkiksi. Mieletön juttu Jenni! Uskoit minuun, kuuntelit ja mikä tulos! Otit myös etärentoutukset kokeiluun ja sitä olemme tehneet jo yli kolme vuotta syöpään sairastuneille ja läheisilleen ohjauksessani. Kiitos Jenni

Kirjoita ylös kaikkea mielessä pyöriviä asioita. Lääkärin vastaanotolla minulla aina oli kysymykset ja vastaukset kirjattu ylös. Pidä päiväkirjaa hoidoista, tunteista, kiitollisuudenaiheista. Saat alitajunnasta pois kaiken näkyväksi. Niitä on mieletöntä lukea vuosia jälkikäteen. Olinpa syvällä, luovuttamassa, kuitenkin selvisin. Näin valoa ja valon, ensin pienellä sähkölampulla, nyt valonheittimellä.

Nyt voin sanoa, tiedän miltä Sinusta tuntuu, mitä ajatuksia Sinulla on, mikä niiden taustalla on. Syöpä ja Lars tuli opettamaan minulle mikä elämässä on tärkeintä ja mikä on minun tarkoitukseni. Ensin piti vain löytää itseni, se pikku-Mervi, joka oli jossain "maailmantuulissa". Nyt olen kiitollinen, että voin auttaa nyt muitakin selviämään kun minulla on nyt annettavaa, ota vastaan. Rakastan itseäni ja Sinua, ja toivon Sinulle kaikkea hyvää ja tarkoituksellista elämääsi.

Pidä toivosi yllä koko ajan ja luota että asiat menee niinkuin on tarkoitettu. Muista myös ajatuksesi, se mitä ajattelet sitä saat..

Loppuun vielä vinkki: Ota A4 paperi, piirrä viiva keskelle paperia ylhäältä melkein alas asti ja kirjoita paperin vasemmalle puolelle ne asiat joista pidät ja ihmiset jotka tuovat ja antavat sinulle iloa. Paperin toiselle reunalle kirjoita ne asiat ja ihmiset joista et pidä, aiheuttavat surua, saavat sinut tuntemaan olosi turhautuneeksi, syylliseksi ja arvottomaksi tai jotka muuten vievät energiaasi. Kirjoita vielä paperin alaosaan kolme asiaa, jotka haluat todella saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana. Kiinnitä paperi jääkaapin oveen ja aloita! Tee enemmän vasemman puolella olevia asioita. Unohda tai leikkaa pois asiat ja ihmiset oikealta. Ole rehellinen itsellesi. Kerrankin Saat olla itsekäs ja ajatella vain itseäsi, ehkä siksi se syöpä tulikin kun unohdit itsesi. Sen vastauksen itse sain, kun kysyin syövältä miksi se tuli elämääni.

Hyvää vointia Sinulle ja läheisillesi.

Kuva Teyssier Gwen Pixapay