Oivalluksia ja uuden oppimista

Palautteita etärentoutuksista

Keskiviikko 29.1.2025 - Mervi

Kauden vaihduttua aina toiseen, pyydämme yhdistysten kanssa etärentoutuksiin osallistujien mielipiteitä ja kokemuksia vetämistäni etärentoutuksista. Välillä käymme yhdistysten kanssa ne läpi yhdessä, välillä saan tulokset sähköpostilla. Mainitsen aina kauden alussa jotain palautteista mutta nyt voisin tuoda niitä vähän enemmän näkyville. Mitä niissä on tullut esille ja keitä siellä on ollut mukana. Te ettehän sitä tiedä. Aina palautteet ovat olleet minulle arvokkaita ja herättävät usein liikutustakin.

Molemmissa kyselyissä vastaajien määrä oli 30- 40 kpl. Toisesta paikasta sain tarkemman analyysin. Suurin osa osallistujista oli naisia, ikähaarukka oli mielenkiintoista luettavaa, josta voisi tuoda esille yhteiskunnan ja suorituskeskeisyyden näkymisen selvästi. Ruuhkavuosissa 41-50 ei ollut ketään mukana kertaakaan. Se etteikö tuossa ryhmässä ole syöpään sairastuneita ei voi pitää paikkaansa. 30-41 vuotiaita oli mukana muutamia, eli heissä oli jo syöpään sairastuneita. 51-60 -vuotiaita oli lähes puolet ja 61-70- vuotiaita oli lähes 40 % yli 70 -vuotiaita oli myös mukana. Läheisiäkin oli mukana ja se ilahdutti minua kovasti. Mietin, että syöpään sairastunut ja hänen läheisensä ovat yhdessä odottaneet etärentoutusta ja ottaneet itselleen oman henkilökohtaisen ajan on aivan valtavan hieno ajatus. Joskus linjoilla olen nähnytkin, että toinen puolisoista on näyttäytynyt teamsissä ja sulkenut linjan kun toinen puoliso oli jo asettunut vuoteelle. Liikuttavaa ja koskettavaa minun näkökulmasta, sillä molemmat tätä tarvitsisi, molemmille syöpä on shokki. Yhden kerran oli osallistunut muutama henkilö, useita kertoja oli 70 % ja viikottain 17 %.

Maantieteellisesti näytti mielenkiintoiselta, se mistä olen kotoisin ja missä olen elänyt nuoruusvuosinani ei kukaan ole vastannut tai ollut mukana, häpeävätkö he minua, en tiedä? Tai voihan olla niin ettei muutamaa maakuntaa tämä ei ole ehkä vielä tavoittanut ollenkaan.

Eri syöpiä sairastavia oli mukana, eniten oli rintasyöpään sairastuneita. Syöpähoidot, joilla oli ne päättyneet oli eniten mukana, käynnissä olevia hoitoja n 20% osallistujista. Joitakin oli mukana, joilla on krooninen syöpä.

Arviot tuokioista oli lähes  5, yhteenkuuluvuuden tunne sai 4 pistettä, joka on ymmärrettäväkin. 100% halusi jatkoa! Toisessa ryhmässä lähes kaikki toivoivat jatkoa.

Palautteista seuraavaa.

Minun ääntä kehuttiin useassa palautteessa, samoin rauhallisuutta ja rentoutuksien sisällön vaihtelevuutta. Tunnetta turvallisuudesta. Oma aika vain itselle. Rentoutukset ovat kuin mansikka kakun päällä, kovasti arvostan ja kannustan. Tässä elämäntilanteessa rentoutuminen on ihanaa. Saan keinoja rentouttaa itseäni. Hienoa, että toteutetaan. Toivottiin viikottain. Rentoutumishetket ovat olleet rakas ja tärkeä osa toipumistani, ovat auttaneet kivun kanssa elämisessä paremmin. Tapa keskeyttää kiire ja ahdistunut olo arjessa. Olen oppinut uusia menetelmiä ja auttavat läpi vaikeiden asoiden. Viikon parhaat hetket, odotan rentoutusta. Auttanut jaksamaan sairastaessani parantumatonta syöpää. Olen saanut paljon henkistä tukea. Rentoutuminen on tärkeä voimavara. Erittäin onnistunut muoto järjestää tällaistä.Todella tärkeä tapahtuma, jonka takia jaksaa läpi huonojenkin päivien. Auttaa sopeutumaan tilanteeseen syövän hoidon jälkeen. Olen varannut etärentoutuksen vain itselleni, omaksi ajaksi. Kuuntelijoita ymmärtävä ohjaaja.

Mitä minä voisin noihin sanoa. Vertaisuutta. Auttanut stressiin ja ahdistukseen, se on ollut myös tarkoitukseni. Olen syvästi liikuttunut. Kritiikkiä tuli joskus olleista teknisistä ongelmista, ne inhimillisiäkin. Toivottiin useammin myös. Mutta kun nyt Kaikki syövästä sivuilta pääset mukaan, voit olla kaksi kertaa kuussa mukana ja se on parempi kuin yksi kerta kuukaudessa.

Aiemmin palautteissa toivottiin, että tarjoaisin myös äänimaljarentoutusta. Olisin kouluttautunut nyt keväällä tähän muotoon, mutta vastuulliselta kouluttajalta sain viestin, ettei syöpään sairastuneille voi tätä muotoa antaa koska siitä ei ole tehty tutkimuksia. Toisaalta kehossa tapahtuvat äänimaljan aiheuttamat väreilyt saattavat olla haitaksi. Olin kiitollinen kouluttajan vastuullisuudesta ja hämmästelin, että ellen olisi kysynyt mihin tätä koulutusta käyttäisin olisin maksanut ehkä turhastakin.

Aiemmin toivottiin myös, että tekisin jonkun äänitteen tai että rentoutuksen voisi nauhoittaa ja sitä voisi kuunnella myös jälkikäteen. Silloin en olisi läsnäoleva siinä hetkessä, joka on itselle tärkeä asia. Jotenkin ryhmän läsnäolo tuntuu itsestä voimaannuttavammalta kaikille. Jaamme samaa kokemusta ja teemme yhdessä hyvää itselle ja samalla toisillemme, vähän kuin aurana tai valona universumissa. Mutta voisin harkita kuitenkin tätä myöhemmin.

Itse koen, että kun olen itse sairastanut syövän, olen todellakin vertainen osallistujien kanssa. Itse käytän samoja menetelmiä ja välillä olen syvemmässä välillä en niin syvässä rentoutumisen tilassa ja se on aivan luonnollista. Joskus nukahdan ja sen olen siihen sitten tarvinnut kun vatsan takia elämä on välillä valvomista. Kännykkääni olen tallentanut muutamia alkuaikojen rentoutuksia ja käytän niitä edelleen, tuttu ääni tuo turvallisuutta. Ja se on tärkeä tunne näissä harjoituksissa. Mutta alitajunnalle antamat viestit ja kehotukset ovat muuttaneet elämäni sinne, jota olen toivonut. Sinne alitajuntaan ne ovat uponneet, uskomukset ja muut rajoitteet ovat kaatuneet ja olen saanut itsevarmuutta toimia ja ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se on.

Lämmin kiitos ja suuri kiitollisuus, että jos olet löytänyt tämän itsehoitomenetelmän elämääsi. Näin helppoa se on, otat ajan ja vain kuuntelet ja keskityt kuulemaasi. Jos pidät tätä itselle tärkeänä aikana, tiedätkö, teet itsellesi suuren palveluksen, lisäät hyvinvointiasi ja se heijastuu ympäristöösi. Olemista itsensä kanssa, sitä se on, läsnäoloa eikä maksa mitään yhdistysten kautta.

Tervetuloa mukaan. Se mitä ikähaarukalle 41-50 vuotiaille toivon, pysähdy, rauhoitu ja rentoudu. Arvosta itseäsi edes 5-10 minuttia ettet sairastusi vakavasti. Tunnistan tuon aikajanan..huh..ehkä siksi sairastuin itsekin..Toivon noihin perheisiin perhepalaveria käyttöön. Aina kun tulee muutos perheen tilanteeseen, harrastuksiin tms, jokainen voi kertoa miten se vaikuttaa omaan jaksamiseen. Jokaisella täytyy olla omaa aikaa myös rauhoittumiseen. Ja palavarissa täytyy jokaisen tulla kuulluksi ja nähdyksi kaikkien osalta.

Rentoutumisen ja rauhoittumisen taito pitäisi olla kansalaistaito alakoulusta alkaen. Silloin kaikki näkisi asiat positiivisesta näkökulmasta ja voi jopa saada uusia ratkaisuja ja oivalluksia ratkaista ongelmia. Lyhyimmillään se voi olla seuraava. Pysähdy, laita silmät kiinni ja hengitä muutama kerta syvään, kutsu kehoasi rentoutumaan ja ala unelmoida, mene mielessäsi Sinulle rakkaaseen paikkaan kaikin aistein ja vietä siellä 5-10 min. Tällaisen ehtii tekemään vaikka vessassa käydessä..

Suuri ja lämmin kiitos Colores ry:lle ja Kymenlaakson syöpäyhdistyksille, ilman Teitä ei olisi meitä.

Ai niin, suosittelen myös kokeilemaan Terveyskylän ja Mieli ry:n järjestämiä rentoutusnauhoitteita. Youtubesta löytyy myös paljon erilaisia harjoitteita, teen niitä välillä itsekin.

Alla erittäin rakas edesmennyt Elmeri-kanini (terapeuttini) joka joskus rentoutusta harjoittaessani hyppäsi päälleni, alkoi päälläni kaivaa kynsillään vaatteitani ja yritti saada minut virkistymään. Oliko huoli, etten huomaa häntä. Tässä hän itse oli rentouden tilassa, suloinen pikkupoikani, perheenjäsen jota kovasti välillä ikävöin.

Jatkoa edelliseen, säälin tunteeseen

Tiistai 21.1.2025 - Mervi

Se tunne nousi lisää..kannattaa muuten kirjoittaa ja analysoida. Asiat lähtee työstymään alitajunnassa öisin ja päivisinkin lisää.

Soitin isosiskolle. Hän kertoi, että olin lapsena perheessä aiheuttanut huolta ja pelkoa kun sairastuin anemiaan ja oli siellä ollut muitakin uhkaavia tilanteita jo kohdallani pienempänä. Näin minulle on sanottu ja sen olen nyt tiedostanut. Olin muutenkin luonteeltani herkkä lapsi.

Tuo asia sitten lähti menemään erikoisen ja epämiellyttävän tunteen äärelle, jota kukaan ei halua kokea tai tuntea, se on säälin tunne. Mietin, että olisi heti saatava lukea tästä tunteesta lisää jostain kirjasta mutta ei kirjastosta tätä tunnetta käsittelevää löytynyt. Nyt olen itse kokemassa ja tuntemassa sitä. Avaan sen nyt omana kokemuksenani.

Mietin, miten säälin tunne on vaikuttanut perheeseeni ja minuun suhtautumiseen sairastaessani? Jos olin aiheuttanut pelkoa, se on ehkä ollut kuolemanpelkoakin, jos se kuitenkin muuttuu leukemiaksi. Oliko se aiheuttanut syyllisyyttä vanhemmissa, tekikö he jotain väärin? No, sitten ajatellaan kun siihen aikaan ei puhuttu tunteista, peloista ammattilaisille eikä tarjottu edes apua, miten se vaikutti perhedynamiikkaan. Minua varottiin, minä en saanut toruja eikä minulle haluttu saada minulle pahaa mieltä aikaan. Perhe samalla vahvisti minun heikkouttani ja aloin uskoa, että olen heikko ja huono, jostain syystä..?Aloin niin uskoa itsestäkin. Naapuritkin säälivät ja toivat joskus hyvää hyvyyttään ruokia, jotta saan ravitsevaa syötävää. Miltä se tuntui toisista sisaruksistani ja vanhemmistani? Minua säälittiin joka puolelta, minulta ei myöskään vaadittu ehkä samaa kuin pikkusiskoltani. Sainko itse siihen aikaan riittävästi syliä ja lohtua, varmasti pelkäsin itsekin ja vaistosin myös muiden pelon, tosin silloinhan pelättiin sitäkin ettei tulla hemmotelleeksi lasta liikaa.

Sääli on sairautta sanotaan. Niin se on silloin kun se sairastuttaa koko perheen varuillaan oloon, kukaan ei saa olla kotona läsnäollessani sitä mitä on. Jos joku olisi sanonut, että me säälitään teitä ja teidän kohtaloa, se olisi tuntunut pahalta. Säälistä ei myöskään helposti päästä pois ja siksi se myös loukkaa.

Onko heikkona olo yhtä kuin sääli? Siksikö sitä ei haluta kokea tai tunnustaa? Tai olet jäänyt vaille jotain jota muut ovat saaneet, siksi olet ehkä heikko ja säälittävä? Jotenkin vajavainen/ vammainen/avuton, ulkopuolisista syistä johtuen, mutta MIKSI?

Laitoin sisaruksille viestiä ja kerroin tästä oivalluksestani. Pyysin myös anteeksi. Minulle vahvistettiin, että näin se oli ollut, tunnelma oli sitä mitä oletin. Itkin, itkin samalla kiitollisuudesta, että pääsin nyt tämän asian äärelle. Tuli vahva myötätunto myös vanhempiani kohtaan. Heillä oli kokemus molemmilla oman sisaren menetyksestä lapsena ja varmasti se kokemus oli jättänyt pelon tunteet arviksi, jotka sairastuttuani aukesivat ja vaikuttivat näin taas sukupolvesta toiseen. Mallistahan me asioita opitaan ja jatketaan se seuraavaan sukupolveen ellei tätä tunnisteta.

Mitä sitten pitäisi tehdä tai sanoa, jos koetaan sääliä jotain kohtaan? Ei ainakaan, että säälin sinua, voi reppanaa. Anna myötätuntoa, aina ei tarvitse sanoa mitään. Ole läsnä ja kuuntele. Vahvista sitä mitä on jäljellä, oletpa silti selvinnyt vaikka oli tuo tilanne, mikä sinut sai selviämään? Olet vahva kaikesta huolimatta ja se vaan vahvistaa sinua lisää ja silloin alkaa uskaltaa kyseenalaistaakin asioita itsessään ja ympäristössään. Ja halaa!

Jotkut sanovat, etteivät halua kertoa sairastumisestaan mitään kenellekään, ettei säälittäisi. Sen pitäisi mennä toisin päin. Kerro kaikille sairastumisestasi. Kohtalo tai elämä puuttuu peliin ja saan mahdollisuuden kasvaa myös henkisesti. Ota vastaan kaikki myötätunto ja lupaus olla muiden tukenasi ja käytettävissä, että saat lisää voimavaroja selviämiseen kun ei tarvitse tuntea yksin kaikkia ikäviä tunteita. Ota vastaan myös ammattiapu kaikki mahdollinen tuki, jotta vahvistut ja näet elämän syvimmän tarkoituksen. Rakkauden!

Kuinkahan moni on kuollut ja luovuttanut elämänhalunsa siksi koska häntä on säälitty ja hän on tunnistanut sen ympärillään näin tapahtuneen. Ehkä hän on tajunnut, että se on sairastuttanut koko perheen, ei minun takia tarvitse, kun en ole minkään arvoinen, parempi kuolla pois..en halua jäädä tai olla vaivaksi kenellekään, näin ehkä itsekin joskus ajattelin..oli siinä myös varmasti itsesääliäkin.

Kohtalon ivaa vai että ympyrä pääsee sulkeutumaan. Sairastuin syöpään ja sain ulosteenkarkailuvaivan. Koettiinko minua kohtaan edelleen sääliä, tunsinko, että niin tehtiin, voi reppanaa taas jotain? Ehkä siksi hain syytäkin miksi sairastuin vaikka elin mielestäni terveellisesti. Sairastamiseni oli lapsuuden perheessäni ehkä häpeällistä ja se vahvisti omaa heikkouttani, joka tuli säälistä. Nyt kohtaan säälini, joka on sisältänyt myös paljon sisäistä vihaa itseäni kohtaan. Tarvitsin nämä kokemukset elämäni alkutaipaleella ja nyt myöhemmin paljon elämää raskaastikin kokeneena uudelleen. Jotta hyväksyisin elämäni kaikkinensa minun omaksi elämäksi.

Säälin tunne herätti minussa vahvan myötätunnon vanhempia ja lapsuuden perhettäni sekä myös itseäni kohtaan. Tämä kokemus nyt on ollut suuri oppi ja ymmärrys säälin tunteesta ja sen vaikutuksista perhedynamiikkaan. Se että tämä tuli nyt tietoiseksi itselle, tarkistan miten seuraava sukupolvi tämän näkee ja kokee. Katkaisen tämän "kaavan" ja elämme aitoa elämää kaikkien tunteiden vallassa kuten on tarkoitettukin. Rauhassa ja rakkaudessa.

Tuli mieleen lopuksi Samuli Edelmannin kappale Reunalla, jonka kuulin juuri oikeaan aikaan radiosta kun olin itsekin luovuttamassa..

https://www.youtube.com/watch?v=IkXqoxtPvXM

Kiva pixapay, TungArt7

"Härö"

Keskiviikko 8.1.2025 - Mervi

Uusi vuosi vaihtui. Uuden vuoden lupauksista. Tiedostaminen riittää nykyään. Olen joskus lupauksia tehnyt ja olen onnistunut esimerkiksi aikoinaan tipattomissa tammikuissa, jotka joskus venyivät pitkälle kevääseen saakka. Nyt syövän sairastettuani elän tipattomalla koko ajan, mitä nyt juhlistan jotain juttua tai tapahtumaa pikkolo shampanjalla, näin se on itselle ok.

Onhan mulla muutakin, josta voisin luopua mutta miksi tekisin niin? Kun kielletään sitä enemmän sitä halutaan, niin se vaan meidän mieli toimii.

Kerron "häröstä" kuten sen miehelleni esitin. Mieheni meni iltaharrastukseensa nyt vuoden vaihduttua pitkästä aikaa. Ollaan siis nykyään koko ajan kotona molemmat. Jäin yksin kotiin illaksi, en tiedä mikä minulle tuli, (olin tiedostamattomassa tilassa) avasin suklaakonvehtilaatikon ja söin ensimmäisen kerroksen kokonaan katsoessani TV:tä. Tiedostin heti itseni, mitä juuri tein ja miksi? Mies tuli myöhemmin kotiin ja kerroin "häröstäni". Hän lohdutti, se on inhimillistä ja salli sen tapahtuman vain olla. Odotin ehkä, että hän olisi sanonut mitä menit tekemään, olisi moittinut minua vaan ei tehnytkään niin. Hän oli myötätuntoinen.

Seuraavana päivänä pohdin, mikä oli "härön" taustalla oleva tunne? Pelkoko yksinjäämisestä vai tehdä jotain salaa kun kukaan ei näe. Ehkä kyse oli molemmista. Meni muutama päivä, tunteet työstyy myös öisin unissani ja avaavat jotain lisää. Tuo salaa tekeminen toi mieleeni alakoulussa tehdyn kokeilun tupakanpoltosta. Isommat koululaisethan niitä tupakoita kouluun toivat. Pikkusisko jäi isälle kiinni tapahtumasta ja minä en. Miksen jäänyt, sitä mietin. Eikö isä halunnut nuhdella minua kun olin niin herkkä lapsi ja olin sairastanut anemian? En saanut lapsena enkä nuorena piiskaa, vitsa kyllä oli uhkana oven karmissa koko ajan ja se piti itse hakea siihen, jos tilanne oli menossa yli vanhempien mielestä. Isän sekä äidin katse usein riitti lopettamaan kovat leikit ym.

Nyt pohdin, olisin tarvinnut isältä nuhteet tai vaikka "pienet piiskat" tapahtumasta, koska salaa olen tehnyt muutakin elämässäni, kuten me kaikki niin ollaan tehty. Kokeiluja ja niistä oppimista on ollut ja osa ei ole ollut minun juttu, hyvä niin. En ole tupakoinut, kokeilin sitä kyllä yläkoulussakin mutten jäänyt siihen koukkuun vaikka siihen aikaan moni poltti. Ehkä säikähdin isän nuhtelua pikkusiskolle vaikken tiedä tai muista mitä isä oli hänelle sanonut.

Pyysin miestäni "draama" esitykseen mukaan, hän ei suostunut. Olisin halunnut, että mieheni antaa piiskaa tuosta alakoulussa tapahtuneesta kokeilusta ja moittisi minua tuosta lapsuuden kokeilustani. Draama esitykseen hän ei suostunut vaan sanoi, että jos hän olisi ollut isäni, hän ehkä olisi sanonut, että tupakanpoltto ei ole hyvästä, siihen voi jäädä koukkuun josta on vaikeaa päästä eroon. Mutta olisiko pelkkä sanominen riittänyt?

Mietin yleistä kasvatusmetodia, komentelu, uhkailu ja lahjonta sanontaa. Komentelussa asetutaan toisen yläpuolelle, minä tiedän mikä on oikein (vaikka itse tässä tapauksessa edelleen itse polttaisikin, lapselle tulee ristiriita kun vanhemman oma malli on toinen) Uhkailussa tehdään olo turvattomaksi ja saatetaan viedä arvo. Lahjonta, palkkio jos teet kuten haluan, saat tavaralla tai lupauksellani hyvän mielen.

Näitähän on myös parisuhteen tai muidenkin vuorovaikutusten kompastuskivet. Ja jälleen sattumaa, jota koko elämäni on nykyään. Katsoin Parisuhdekeskus Katajan Youtube videoita, jotka julkaistu äskettäin heidän Youtube kanavilleen. Jatkoa vuorovaikutuksen kompastuskiviin sieltä. Syyllistäminen ja moralisointi, tarkoitus saada pahaa oloa aikaan lisää. Kuulustelu, kuka antoi ohjeen tehdä niin, tilivelvollisuutta, joka luo epäluottamusta suhteeseen, halua tietää kaikki. Valmiiden ratkaisujen anto, neuvot, josta tunne vähättelystä, kaikkitietäiväisyydestä sekä yleistämistä. Mistä me siis ollaan opittu nämä tavat toimia? Sen ajan kasvatusmetodeista ja me itse ollaan jatkettu näitä eteenpäin.

Olisin tarvinnut nuhtelut isältä, jotta olisin oppinut rajoja ja itsesäätelyä lisää. Olisin kokenut myös olevani rakastettu koska rakkauteen kuuluu rajat ja rakkaus. Miten korjaan tilanteen vai tarvitseeko tehdä mitään enää, mahdollistahan se on mielikuvissa ja hypnoosissa tehdä mutta tiedostaminenkin riittää. Tästäkö olikin kyse "härössä" näe minut ja anna minulle rajat ja rakkautta, hyväksy minut sellaisena kun olen etten eksyisi itseltäni vuosikymmeniksi.

Näin tärkeää on lapsen saada kokea ja tuntea kaikkea. Oppia virheistä. Annetaan heille rajat ja rakkautta, ollaan läsnä ja puhutaan rakentavasti lapsen tasolla. Kysytään tarkemmin ja ennenkaikkea kuunnellaan mitä lapsi vastaa, jotta hän kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Mikä sai tekemään asian jne.

Suuri kiitollisuus jälleen tästäkin tapahtumasta. En moiti itseäni vaan kiitän, että näin tapahtui, sain suuren lahjan tästä "häröstä" ja tiedän, että isä rakasti minua ja teki sen miten osasi siihen aikaan. Ehkä samalla hän sääli minua kuten kuulemma muutkin tekivät ja siksi se tunne minua kohtaan sai aikaan, että joskus jäin paitsi moitteista ja ojennuksista, etten menisi rikki tai kuole, jos sitä pelättiin. Miten valtava ymmärrys ja myötätunto tuli tästä kokemuksesta myös vanhempia ja sisaruksiani kohtaan, jotka olivat mahdollisesti varpaillaan vuokseni, enkä minä sitä silloin ymmärtänyt, nyt ymmärrän.

Kuva pixapay giselaatje