Oivalluksia ja uuden oppimista

Kesän ajanvietteitä

Keskiviikko 15.7.2026 - Mervi

Näin sairaseläkeläisenä, yhdistysaktiivina ja vapaaehtoisena, onko minulla lomaa? Onko siihen tarvetta? Ehkä on. Minulla on vastuu kaikesta yhdistykseen liittyvistä tekemisestä, järjestelyistä, myös muiden sairastuneiden tukemisesta olemassa koko ajan. Kuten on sanottu, eläkeläisellä on aina kiire, tosin sekin on itseaiheutettua. Miksi? Ehkä siksi, että tuntee olevansa jotain jollekin ja se on itselle tärkeää.

Lapsenlapset ovat myös tarvinneet mummoa ja ukkia tänä kesänä. Miten erilaista se elämä onkaan heidän kanssaan, ei tarvitse välttämättä mitään erikoista tehdä, läsnäolo riittää. Ja mikä vaikutus sillä on itseen. Pääsee leikkimään, olemaan luova kun tekee lastenlasten kanssa sellaista, jota oli tehnyt joskus omien lasten kanssa. Nyt sitä tekeekin ihan eri mielellä ja mikä parasta, ukkikin osallistuu omasta tahdostaan. 8-vuotiaan bonustyttären tytön kanssa sain kokea syvällisenkin kokemuksen. Hän aluksi ikävöi äitiään, juttelin suojelusenkelistä hänelle ja otin seinältä kuvan, joka esitti suojelusenkeliä. Enkeli suojeli kahta lasta ylittäessä rikkonaista siltaa. Kuva oli kolmiulotteinen ja otin sen pois kehyksistä, käänsin kortin ja huomasin, että oma isä ja äiti olivat lähettäneet sen kortin minulle kun muutin mieheni kanssa Helsinkiin vuonna -88. Se oli koskettava kokemus ja hetki minulle, hekin olivat ajatelleet minua kun lähdin kauas pois karjalasta. Vaihdoin kortille toiset kehykset ja se sai suuremman merkityksen sydämmessäni ja samalla ehkä tytöllemme kokemuksen "enkelin" olemassaolosta. Kuinka kiitollinen olinkaan tästä hänen ikävästään. Nukuin hänen kanssaan ja kerroin, että enkelinsiivet meitä suojaavat, ei ole mitään hätää. Kaikki meni hyvin ja ikävä oli poissa seuraavana päivänä.

Vietin myös oman nuorimman tyttäreni kanssa hänen syntymäpäivänsä kunniaksi äiti tytär päivää Helsingin vilinässä. Asuttiin aiemmin Helsingissä, tosin Heikinlaaksossa, hieman maaseutumaisemmassa ympäristössä. Helsingissä oli paljon ihmisiä liikkeellä kauniina perjantai päivänä. Senaatintori, kauppatori ja Espan puisto täynnä turisteja ja paikallisia. Mikä hälinä, tungoskin paikkapaikoin. Kauppakeskuksetkin tuli koluttua keskustassa. Varsinaiset vierailukohteeksi valittiin Aistimuseo, jossa saimme "leikkiä" ja kokea erilaisia fiiliksiä, naurettiin ja iloittiin eri jutuista siellä. Alunperin ehdotin Raivoomoa, jossa olisimme voineet purkaa ihan fyysisesti vihaa, mutta sinne ei ollut enää aikoja varattavissa. Eli täytimme itsemme Aistimuseossa muita aisteja ja tunteita käyttäen.

Toinen kohteemme oli Kellumo, jossa kävimme syvärentoutumassa suolaveden täyttämässä kuplassa. Se olikin mahtava lopetus hulinapäivälle. Aika meni kuin siivillä lilluessa alasti yksin omassa kuplassa. Uikkaria tai muitakaan tarvikkeita ei tarvinnut ottaa mukaan. Suihkussa käynti ennen kuplaa menoa oli tärkeää sekä myös sen jälkeen. Painoton tila ja kokemus se oli. Olimme tyttären kanssa joskus käyneet Kuolleessa meressä Israelin reissulla ja tämä kokemus oli vastaava, tosin kesto 50 min lillumiseen oli mahtava. Siellä oli kauneuspiste, josta sai kasvovoiteita, hiustenkuivaaja ja hiusmuotoilutarvikkeet talon puolesta. Omat meikit otin vaan mukaan. Siellä kuplassa olin omien ajatusteni kanssa, hengittelin kipeisiin kohteisiin ja venyttelin itseäni varovasti. 

Alla tekstiä Kellumon sivuilta.

Rentoutuskellunta eli suolakellunta on helpoin ja tehokkain tapa rentouttaa keho. Kehon poikkeuksellinen rentoutuminen rauhoittaa koko hermojärjestelmän, mikä vaikuttaa luonnollisesti myös aivoihin ja sen myötä mieleen.

Rentoutuskellunta on oikotie syvään rentoutumiseen ja meditatiiviseen tilaan. Kun keho ja aivot saavat levon ärsykkeiltä – ääniltä, valolta, paineelta – kehossa vapautuu aineita, jotka vähentävät stressiä ja kipua. Kelluntaa on käytetty jo vuosikymmeniä monenlaisiin tarkoituksiin, mm. stressin helpottamiseen ja unen laadun parantamiseen.

Rentoutuskellunta laskee tutkitusti stressihormoni kortisolin tuotantoa, mikä vähentää sairastavuutta. Kellunta laskee myös sykettä ja verenpainetta sekä kosteuttaa, pehmentää ja hoitaa ihoa.

Sitten tulimme virkistyspäivästä junalla kotiin ja tytär kertoi, että olimme kävelleet päivän aikana jo yli 17 000 askelta. Kotona vielä saunaan ja levolle. Aivan mahtava kokemus, yksi päivä ja aivan erilainen fiilis uusien asioiden kokemisesta. Näin avarran näkökulmaa uusiin asioihin ja antaa erilaista virtaa tulevaan. 

Ihanaa kesää kaikille lukijoilleni. Kirjoittelen kun sille päälle satun edelleen..

Alla kuva kuplasta, jossa lilluin ja nautin olostani. Suosittelen.

Tuhannen tarinan talo

Tiistai 29.7.2025 - Mervi

Nyt se vihdoin tapahtui. Olin tyttärieni kanssa yhden ihanan vuorokauden Tuhannen tarinan talossa maatilalla Kannuskoskella, En tee mittään lomapäivällä. Olin etukäteen viikkoja suunnitellut mitä heille kerron sukuni tapahtumista. Olin tutustunut sota ajan melskeisiin omalla kotiseudulla ja pohtinut niitä tuntemuksia mitä vanhempani rajan läheisyydessä olivat mahdollisesti kokeneet. Ensin heidän kokemukset evakkoon lähdöstä. Ja sitten myöhemmin äidin usean veljen menetykset sodassa ja pikkulottana olo myöhemmin sodan aikana, miten ne vaikuttivat tunteisiin ja kokemuksiin elämästä. Isän kotona oli työmiehinä venäläisiä sotavankeja ja heidän kanssa arjen viettäminen, oliko uhkan tunnetta tai muuta jännitettä ilmassa. Kävin läpi myös heidän lapsuuden aikojen surua, jonka molemmat kokivat isiensä menettämisestä n. 10-vuotiaina. Eikä silloin mahdollisesti tunteista puhuttu, elettiin vaan ja kunhan päivästä aina selvittiin jollain lailla. Kerroin myös meidän sisarusten kasvusta ja auttamisen halusta tilalla. Isompien sisarusten maailmalle lähdöstä ja omista muista kokemuksista ja tunteista. Se miksi ne kerroin heille, halusin, että he ymmärtävät tulevan kirjani tunteiden kokemuksiani ja niiden selvittelyjä nyt myöhemmin. 

Itselle vanhempieni kokemukset avasivat uuden maailman ja ymmärryksen. Koin suurta myötätuntoa heidän kokemuksilleen elämässään. Mietin, voi jos olisin ymmärtänyt kysyä niistä kokemuksista silloin kun he elivät. Mutta eipä ne nuorenpana kiinnostaneet. Nyt ainakin tyttäreni saivat tietää minusta äitinä paljon enemmän. Ehkä myös he ajattelevat minustakin jotenkin toisin. Kerroin myös voimavaroista ja vahvuuksista joita perheessämme oli ja miten ne ovat vaikuttaneet minuun ja nyt mahdollisesti myös heihin. 

Sitten tajusin myös sen, että kaikilla läheisilläni, myös sisarusten puolisoilla on ollut iso kasvatuksen ja ymmärryksen paikka itselle ja perheelleni. Jotain ominaisuutta toisiltamme olemme mahdollisesti vierastaneet tai pitäneet outona. Ja nyt ajattelen, että jokainen on tullut opettamaan minua kohtaamaan myös omat varjoni. He kaikki ovat tulleet opettamaan myös suvaitsevaisuutta. Lupasin tytöilleni avata näitä asioita vielä myöhemmin lisää. Olin piirtänyt ison sukutaulunkin isolle paperille, jossa nämä kaikki tapahtumat näkyvät konkreettisesti.

Tuhannen tarinan talossa oli myös kotieläimiä, joita sai rapsuttaa silloin kun halusi. Siellä oli paljon kaneja, lampaita, pukki, aasi, ankkoja jne ja tietenkin pikkukaneja. Se oli meille iso ja henkisesti kasvattavakin kokemus. Olin itse menettänyt Elmeri-kanin joulukuussa ja toinen tytöistäni oman kaninsa nyt keväällä. Ne kaikki ihanat pikkuiset kanit joita pidimme sylissä ja kuvasimme itseämme niiden kanssa toi suurta lohtua suruumme omista menettämistämme kaneista. Olisimme saaneet ostaa sieltä mukaan kaneja, mutta tajusimme mikä vastuu on poistunut elämästämme kun ei tarvitse enää huolehtia eläimestä millään lailla. Se oli aina ensimmäinen huoli minne kani laitetaan ja entäs jos saattuu jotain. Nyt elämä on vapautunut sen suhteen, voi lähteä ilman tätä huolta päiväksi tai päiviksikin reissuun. Ja olla suuresti kiitollinen, että sai omistaa kanin niin pitkään ja miten suuri merkitys silläkin on ollut elämässämme.

Ruoka oli hyvää kotiruokaa ja tunnelma oli hyvä siellä. Aion käydä siellä myöhemminkin, josko siitä tulisi perinne tyttöjeni kanssa yhdessä ololle. 

Valtavan iso kiitos Tuhannen tarinan talon Niinalle ja muulle väelle kaikesta. Huippua, että Olette siellä ja Saitte aikaan ihania muistoja ja myös oppia itsestä ja toisista.

Kaksi ihanan suloista kania katsellessa saa hyvän mielen aikaan, eikö vaan?