Oivalluksia ja uuden oppimista

Ulosteen- ja virtsankarkailijoille tarkoitetusta kurssista

Torstai 27.10.2022 - Mervi

Syksyn kohokohdista.

Pääsin kurssille, joka oli tarkoitettu ulosteen- ja virtsankarkailijoille. Finnilco järjesti sen etänä ensimmäistä kertaa. Kurssitapaamisia on kuusi, ja meitä osallistujia on alle kymmenen. Siellä on kaksi vetäjää aina paikalla. Ensi kerralla on päätös ilta ja yhteenveto kurssin annista.

Mitä olen kokenut tällä kurssilla. Minut on nähty, minua on kuultu. Minä olen saanut oikeaa tietoa. Olen saanut ohjeita ja vinkkejä eri ammattilaisilta. Olen saanut vertaistukea. Olen tehnyt tehtäviä, oppinut ja oivaltanut. Välillä vähän itkenytkin. Saanut vinkkejä myös parisuhteeseen sekä fyysiseen että henkiseen jaksamiseen.

Mikä on vertaistuen merkitys syvällisemmin. En ole yksin, tunnen ihmisiä jotka ovat kokeneet vastaavaa. Heillä myös samoja tunteita harmitusta, häpeää ja syyllisyyttä. Emmekä ole onneksi pohtineet miksi minulla on tämä sairaus. Henkinen työstö tästä on vasta alkamassa ja mitä tuloksia tästä seuraa osallistujille on vielä arvoitus. Mutta uskon, että me kaikki olemme saaneet paljon. Rohkeutta myös kertoa tästä.

Olen todella kiitollinen, että pääsin kurssille. Kiitos osaaville järjestäjille, vetäjille, luennoijille. Toivon, että vastaavassa tilanteessa olevat saavat omansa kurssinsa. Enemmän tällaista tukea kaikille mielessään pohtiville sairastipahan mitä tahansa. Tässä etänä osallistumisessa on myös se etu, että voit olla vain kuulolla, eikä tarvitse kommentoida ellei jaksa tai kehtaa. Oppii kuitenkin jotain.

Sattui tässä kurssin aikana myös olemaan viisi vuotis syöpä kontrolli. Verikokeet ja tähystys. Kaikki oli kunnossa. Siitä todella onnellinen. Miehenikin pääsi katsomaan "suoltani" tutkimushuoneeseen ja tuntee minut nyt myös "sisältäpäin".

Satuin sitten lääkäriltä kysymään, onko minulta peräsuoli poistettu..Kun kurssilla heräsi epäilyni. Lääkäri näytti videolta. Tässä on peräaukko ja siitä suoraan on paksusuoli eli peräsuolta ei oikeastaan ole. Järkytys siinä hetkessä, kaikki nämä vuodet olen olettanut että se on siellä ja että odotan vain hermojen kasvavan. En ollut osannut kysyä asiaa aiemmin, minun vikako se on.. ei todellakaan. Avanteesta puhuttiin lääkärien kanssa vuosia sitten, mutta vakavan suolentukoksen jälkeen sekin asia on jätetty unholaan, kiinnikkeet syynä. Tämänkin asian työstä alkaa ja se on hyväksyttävä. Pääsen päiväksi joskus pois kotoa ja se on sitten luksusta tyhjennyksien avulla. Onneksi on elämän aikana ehtinyt matkailemaan maailmalla, joten en jää mistään paitsi enää. Ja aina voin haaveilla kuitenkin ja mennä kohti tavoitteitani. Niitä on oltava etten eläisi päämäärättömänä säntäillen pitkin poikin. Kohdistan isomman huomioni nyt lapsiini, bonuslapsiini, lapsenlapsiini, läheisiini, ystäviini ja jatkan syöpäpotilaiden ja läheisten tukemista parhaani mukaan samalla oppien ja oivaltaen jotain myös itsestäni.

Kurssilta sain parisuhteeseen sain ihanan vinkin. Kun olette menossa yhdessä nukkumaan. Kääntäkää kasvot tyynyillänne toisianne kohti ja katsokaa toisianne silmiin hetken aikaa, voitte koskea kädellä kasvoista mutta älkää puhuko mitään. Sitten hyvänyön suukko ja toivota hyviä unia rakkaallesi. Ja halaus on paras lahja molemmille, tehkää sitä päivittäin niin mekin teemme..

Tämä ihana kuva on Oslon taidemuseon edestä. Se on todella koskettava patsas. Seuraavana vuonna muistaakseni sairastuin syöpään..ja nyt tälle kuvalle tuli tarkoituskin.

Tunteista

Perjantai 21.10.2022 - Mervi

Ajankohtaista ja asian avaamista myös Teille lukijani minun näkökulmasta kuinka tunteitani käsittelen, josko Saisit Sinäkin vinkkejä omaan tunnetyöskentelyysi.

Olen ollut mukana tässä noin vuoden aikana useamman kerran mahtavan opettaja Tuula Masalinin Nlp- etä tutustumisilloissa. Toissa iltana käsiteltiin tunteita, en tiedä heräsikö itsellä joku asia sen illan jälkeen käsittelyyn, mutta kerron mitä tapahtui eilen.

Mieheni otti pois tuossa pari viikkoa sitten selästäni punkin, joka oli kaivautunut jo vähän syvemmälle selkänahkaani. Tähän liittyvä hoitoketju sai tunneryöppyni aluilleen. Siihen tuli rengas ympärille ja hain siihen hoitoa, joka ei mennyt ihan niinkuin minä olisin halunnut.

Lopulta asian hoiti tuttu lääkäri, jonka toiminta sai minut tunneryöppyni valloilleen ja palaamaan syöpähoidoissa ja Larsin toteamisen aikana kokemiin ikäviin tunteisiin ja lopulta tunteiden syvempiin lähteisiin.

Tutun lääkärin soiton aikana alkoi itkettämään ja lääkäri sanoi, että älä nyt itke, sanoin itkenpäs, koska se helpottaa. Asia saatiin hoidettua ja puhelun päätyttyä aloin itkemään lohduttomasti. Aluksi heijasin ja paijasin itseäni ja sanoin, ettei Mervi-rakas ole mitään hätää, asia on hoidettu nyt. Kaikki on hyvin. Sitten mietin, mitä neuvoisin toisen tekemään tässä tilanteessa ja mikä on toiminut minulle kun olen alamaissa eikä puoliso ole paikalla. Soitin isosiskolleni, hänelle, joka on aina jaksanut ottaa kaikki tunteeni vastaan. Kerroin tilanteeni ja ymmärsin, että koin ne samat tunteet kun syöpähoitojen aikanakin, arvottomuutta, turvattomuutta, hylkäämisen pelkoa sekä luovuttamisen tunnetta.

Tiesin, että näillä tunteilla on syvempikin lähde kuin nämä syöpähoidot ja Lars-syndrooma. Olen lapsuudessa ja nuoruudessa nämä samat tunteet kokenut ja ne ovat jääneet edelleen käsittelemättä. Vanhemmissani ei ole ollut vikaa. He ovat tehneet siihen aikaan ja niillä omilla voimavaroillaan parhaansa ja se miten heitä on kasvatettu ja heidän tunteitaan otettu huomioon, on heijastunut myös minuun.  Nyt voin katkaista tämän ketjun, tiedostaessani asian. Tiedän mitä nyt seuraavaksi teen, hoidan nämä alkulähteet itsekseni rentoutuessani tai itsehypnoosissa. Tunteita voidaan käsitellä myöhemmin, palata niihin ja käsitellä pois. Siihen Tuulakin antoi vinkkejä lisää.

Mistä siis oli kyse, miksi näin tapahtui. Ensinnäkin, olen ollut nyt erilaisissa jutuissa, opiskellut ja ollut mukana pääasiassa etänä, tehnyt kaikenlaista, eikä ole ollut niin sanottua tyhjää päivää, nolla päivää. Sitten tyhjennykset, joita joudun lähtemisten takia tekemään, valvottavat kipujen ja möyrinnän takia. Olen siis ollut stressaantunut rentoutuksistani ja itsehypnoosista huolimatta. Nyt tästä tapahtumasta oppineena aion jatkossa pitää yhden nolla päivän ja jos tulee tyhjennyksiä tehtyä,jonkun lähtemisen takia, silloin pidän viikossa kaksi nolla päivää. Kehon ja mielen on saatava levätä. Luen ja teen itselleni mieleisiä asioita, keskityn itseni hyvinvointiin.

Siis tämä kokemus oli erittäin avartava myös itselle, olen kiitollinen että sain kokea tämän ja opin myös jotain uutta itsestäni sekä ymmärrän mitä pitää tehdä jatkossa.

Tunteita siis tulee ja niitä menee, ja ne ovat meille hyväksi. Ja niihin voidaan vaikuttaa. Puhuminen on aina hyvästä, se avartaa näkökulmaa ja aina mieti, mitä neuvoisit parhaalle ystävällesi tässä tilanteessa tekemään.

Tunteet viestivät meille asioita joita emme aina tiedosta. Mutta niitä täytyy oppia käsittelemään, eikä vaan hyväksyä, että olen aina ollut tämmöinen, enkä voi muuttua. Usein itselleni riittää, että laitan silmät kiinni, hengitän syvään muutaman kerran ja laitan käden siihen kohtaan kehoa missä sen tunnen sen tunteen, myllään mielessäni siinä tunteessa noin kolme minuuttia, mitä kaikkea olisi voinutkaan tapahtua jne ja kun avaan silmät, yleensä saan oivalluksen ettei asia ollutkaan niinkuin kuvittelin, se olikin ihan jotain muuta. Kokeilepas huvikseen.

Rajoista

Perjantai 14.10.2022 - Mervi

Mitähän rajat tarkoittaisi meidän arkielämässä? Ketä varten niitä tarvitaan? Ovatko tarpeen?

Eipä sitä aiemmin itsekään ymmärtänyt rajojen merkitystä omassa elämässä. Me luullaan, että meitä rakastetaan kun annamme toisille kaikkea kun vain pyytää milloin kauniisti ja joskus taas ei niin kauniisti. Emmekä kieltäydy kun toiselle voi tulla paha mieli. Toiselle ei haluta tuottaa pettymystä mutta itselle kyllä tuotetaan se helposti. Itsemme siis täysin unohdetaan. Miksi? Varmaan siksi, kun meidät on kasvatettu olemaan kiltti ja miellyttäjä, jotta toisella olisi hyvä olla.

Mutta onko sillä toisellakaan hyvä olla jos toinen aina myöntyy, antaa periksi ja käyttää hyväksi. Tai ei se hyväksikäyttäjä edes huomaa mitä toiselta vaatii tai odottaa, hänhän haluaa vaan helpottaa omaa elämää jonkin asian vuoksi. Ehkä siksi että on itse epävarma, ei osaa, ei halua perehtyä asiaan, on välinpitämätön. On siis selvinnyt tähänkin saakka niin. Eikä siis tarvitse ottaa vastuuta kun toinen on jo tehnyt sen.

Koemmeko olevamme velkaa toisillemme jostakin teosta tai tapahtumasta ja se on jäänyt jatkuvaan käyttöön. Onko toinen pelastanut joskus pulasta ja luvannut auttaa jatkossa ja sekin on jäänyt päälle. Vai tietääkö toinen itsestä salaisuuden ja haluaa siksi aina olla toiselle mieliksi ettei salaisuus paljastu.

Jos näitä asioita on jo oppinut tai omaksunut lapsuudessa tai nuoruudessa, ei välttämättä koko elämän aikana huomaa, että tätä tapahtuu tiedostamatta puolin ja toisin koko ajan. Ja tietysti se voi jatkua parisuhteessa, ystäväpiirissä, sisarussuhteissa, työssä ja harrastuksissa, kaikessa.

Eikä siinä mitään, ellei huomaa tai tunne että tämä hyväksikäyttö nimenomaan ärsyttää, harmittaa, tuntuu pahalta. Eikä edes tiedä sitäkään miten siitä pääsisi eroon. Antaa vaan sen jatkua. Luovuttaa, miksi?

Ne ihmiset, jotka ovat uskaltaneet jo kouluelämässä pitää rajansa ja puolensa ovat olleet pelottavia ja uhkaavia. Sellaisiahan me ei olla haluttu olla. Puolensa pitäjät siis olivat jo silloin itsevarmoja, tiesivät mitä halusivat. He siis näyttivät tunteensa, eivätkä padonneet niitä. Me kiltit sitten mumisimme itseksemme, emmekä osanneet purkaa ikäviä tunteitamme mitenkään kun kukaan ei opettanut sitä eikä se ollut sallittuakaan.

Kummatkohan pärjääjät paremmin elämässä? Vai onko siihen mitään mittaria millä se arvioidaan? Naapuriarviot, lähipiiriarviot, työkaveriarviot, vanhempien arviot? Kunhan kunnialla työtä teet ahkerasti olet arvokas. Millä kunnialla? Apua, kirkonkunnialla? Ettei tarvitsisi kenenkään hävetä, niinkö, anna periksi niin on kaikille helpompaa, älä pidä puoliasi ettei kukaan suutu tai pahoita mieltä. Voi sytytystulppa sanon minä!

Olen viime aikoina pitänyt rentoutusharjoituksissa mukana tätä raja teemaa. Kuvittele itsesi vahvaan kuplaan, jonne ei kenelläkään muulla ole pääsyä, se on sinun turvapaikkasi. Jos joku yrittää tulla rikkomaan rajojasi, uhkaamaan, pelottelemaan, haukkumaan tms. Kupla laajenee ja pingottaa sanojan sanat takaisin sanojalle. Jos taas päästät rakkaasi, läheisesi lähelle, kupla supistuu ja saat siitä voimaa pitää uhkaajasi ulkopuolella. Näe tätä kuplan käyttöä usein mielessäsi ja vahvistat itseäsi, uskallat jopa vastustaa hyväksikäyttäjää sanomalla. Kiitos luottamuksistasi, mutta en enää jaksa, minulle riittää.

Mistä tässä voisi olla loppujenlopuksi kyse? Rakastatko itseäsi, vai luuletko rakastavasi? Tiedätkö mitä se itsensä rakastaminen on? Ei se ole itserakkautta, eikä egon kanssa mitään tekemistä. Vai onko itsensä halaaminen tai koskeminen ollut kiellettyä, nyt salli se. Ole rohkea ja opettele jotain uutta ja arvokasta itselle. Kokeilepa lyhyttä harjoitusta, ole itsellesi ystävällinen ja myötätuntoinen nyt.

Laita silmät kiinni, halaa itseäsi hartioista tai silitä itseäsi olkapäistä parikymmentä sekuntia, miltä tuntuu? Sano vielä, että olet todella rakas, ja haluan itselleni kaikkea hyvää. Tee tätä usein, tee siitä rituaali, joka päivä. Ajattele vain 20 sekuntia, seuraa ja huomaa miten tämä vaikuttaa itseesi, hyvinvointiisi ja rajoihisi. Kokeile vaikka siinä hetkessä kun "uhkaajasi" lähestyy tai tiedät tapaavasi hänet.

Tästä miellyttämisestä ja kiltteydestä olenkin jo kirjoittanut aiemmin täällä blogeissani. Ja siksi toistan, olin miellyttäjä, alistuja, kaikkien vietävissä oleva loppuunpalanut ihminen, jolla ei ollut rajoja. Vihasin itseäni kun en pitänyt puoliani ja myös siksi sairastuin syöpään. Mutta nyt kiitän syöpää siitä, että se tuli ja muutti mun elämän. Nyt on rajat, tiedostan ne ja uskallan sanoa EI, en jaksa, en ota, en halua, enkä häpeä sanoa enää näin. Toinen ehkä arvostaakin sitä että osaa ja uskaltaa vastustaa ja tarvittaessa voi perustella kieltäymisen. Oppiessani rakastamaan itseäni sitä on ollut nyt ihana antaa myös toisille.

Onnistuminen

Perjantai 7.10.2022 - Mervi

Onnistumisen vastakohta on tietysti epäonnistuminen. Mutta mitä on epäonnistuminen. Itse asiassa onko sitä edes olemassa. Sehän on vain tapahtuma, joka meni toisin kuin oli ajatellut. Olinko valmistautunut hyvin vai sinnepäin. Jos mietitään tilannetta elämässä joka onnistui niinkuin halusin sen menevän, täytyy muistella mitä teki sillä lailla joka edesauttoi siinä.

Sain viestiä ystävältä, jolla on elämässä vaikea vaihe menossa. Kun tapasimme kesällä olin läsnä ja kuunteleva, juteltiin niitä näitä ja kerroin jotain ohimennen omasta arkisesta ongelmastani. Nyt hän ilmoitti, että hän on onnistunut selättämään yhden hänen arkisen ongelmansa. Hän oli todella onnellinen ja iloinen asiasta ja niin olin tietysti minäkin. Mikä sen sitten sai hänellä aikaan? Ehkä esimerkkini tai ehkä se että hän huomasi, että hän voi itse omilla voimavaroillaan tehdä jotain asian eteen. Olinko kannustanut häntä ja rohkaissut huomaamaan itsessään ne voimavarat, jotka olivat olleet piilossa vaikean elämänvaiheen takana.

Me ollaan liian kuormittuneita arjesta, uutisista, huolista, elämänkulusta. Aika kuluu eikä tiedetä mihin se menee. Työhön, harrastuksiin ja ehkäpä se suorittaminen on myös tullut arkeen ja kotiin. Joka paikassa toitetaan että näin pitäisi elää, jotta olisi onnellinen ja pysyisit terveenä. Ei kaikilla ole samoja lähtökohtia, eikä ole malleja omasta perheestä. On sairautta, köyhyyttä, koronaa ja nyt vielä Ukrainan sota vie ne vähätkin voimavarat, kun on pakko tietää mistä puhutaan. Itse vältän ikävät uutiset lehdistä ja televisiosta, ei mun tarvitse kaikkea tietää, maailma kulkee omaa rataansa ja meidän pitäisi kulkea omaa rataa tai polkua. Sinne hukkuu ne voimavarat maailman seuraamiseen ja vertailuun, oma elämä unohtuu.

Miten pääsee pois tästä oravanpyörästä? Pysähtymällä, tiedostamalla. Katsopa hetki itseäsi mielessäsi katosta käsin, mitä teet ja miltä tekeminen näyttää. Oletko läsnäolevana siinä? Huomaa tekemisesi, onko järkevää, tarvitseeko minun aina, voinko löysätä ja mitä tapahtuu jos en tekisikään jotain joka on PAKKO tehdä, saanko siitä turvaa. Onko pakko, kuka käskee, äitikö? Enpä usko, SE olet sinä itse.

Pysähdy nyt ensin. Mieti sitten missä menet ja mitä todella haluat elämässäsi? Päätä ottaa eka askel kohti tavoitettasi. Muistele ensin jotain pientäkin onnistumista, mitä voimavaroja sinulla silloin oli käytössä, oliko periksiantamattomuutta, rohkeutta, taitoa, luovuutta, kekseliäisyyttä tai jotain muuta? Ota ne samaiset voimavarat käyttöön nyt elämässäsi, tulet onnistumaan ja epäonnistuminenhan on vain yksi matkalla oleva haaste, jota et tullut ottaneeksi huomioon. Se voi olla vaikka tapahtuma, jolla estit isomman vahingon tapahtumasta.

Eihän minullakaan elämä ole mennyt aina toiveen mukaan, tulee aika ajoin epäonnistumisia ja ikäviä tapahtumia, vastoinkäymisiä. Mutta en enää kaadu niihin, pysähdyn ja kuuntelen itseäni, mietin miten tästä eteenpäin. Voinko korjata jotenkin vahingon, otan vastuun, pyydän tarvittaessa anteeksi. Se meni niinkuin meni, opinpahan taas jotain uutta, tästä menen eteenpäin. Aina on uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Muista ajatuksillasi on suuri voima, jos vellot negaatiossa tästä tulee huono päivä, niin tuleekin, epäonnistun ja näin tapahtuukin. Käännä ajatuksesi onnistumiseen ja huomaa se, hei tämä meni hyvin ja jäi hyvä mieli ja lähde uudella ajatuksella aamuisin liikkeelle. Onnistuin ja onnistun jatkossakin.

Pysähdy, ota voimavarasi käyttöön, aktivoi ja huomioi ne ja elä omannäköistä elämää. Rakasta ennenkaikkea itseäsi, Olet sen rakkauden arvoinen. Ja se lisää Sinun hyvinvointiasi monin tavoin ja heijastuu myös muihin, eikös kuulosta hyvältä?