Oivalluksia ja uuden oppimista

Häpeästä

Perjantai 30.12.2022 - Mervi

Kaiken takana onkin HÄPEÄ!

Tunteista käsittelyssäni on parhaillaan häpeä. Olen lukenut Ben Malisen kirjaa Elämää kahlitseva häpeä.

Otan muutamia otteita kirjasta ja lopuksi omia kokemuksia häpeästä ja sen käsittelystä.

Häpeä on inhimillinen tunne eikä siitä tarvitse kokonaan vapautua vaan sen kanssa on opittava elämään.

Voimakkaassa häpeän tilassa ollaan tietoisuuden tilassa, aika pysähtyy, huomio on itsessä, läsnäolevissa ja ympäristössä. Tunteet ja ajattelu ovat herkistyneet ja korostetusti kontrolloidaan itseä. Tunteessa voi olla myös syyllisyyttä ja ylpeyttä.

Nolostuminen ei heikennä itsetuntoa samalla tavalla kuin häpeä

Ylpeys myönteisenä onnistumisesta voi muuttua hallitsevaksi ja näkee itsensä muita parempana, sekin on yritys torjua häpeää.

Häpeä ja syyllisyys kulkevat käsikädessä. Syyllisyys teosta tai jättämättä tekemisestä->epäonnistuminen->riittämättömyys->kelpaamattomuus->HÄPEÄ

-syyllisyys on rajattu tekoon ja siitä puhuminen on hyväksyttävää. HÄPEÄ on kokonaisvaltaista itsensä riittämättömäksi ja huonoksi kokemista.

-kokemus arvottomuudesta estää jättämästä syyllisyyttä aiheuttamaa tapahtumaa taakseen ja sisintä kalvava häpeä muistuttaa yhä uudelleen

VASTA kokonaisvaltaisen kelpaamattomuuden tunnistaminen ja häpeän kohtaaminen auttavat vapautumaan muistosta!

Häpeä on rautahäkki ja suo, joka sitoo ja kahlitsee, painaa alas. Häpestä puhuttaessa käytetään sanoja riittämätön, kelpaamaton, huono, alentunut, mitätön, voimaton, pieni. Koetaan myös loukkaantumista ja epäonnistumista. Ei siis yllä omiin eikä muiden asettamiin hyväksytyksi tulemisen kannalta välttämättömiin tavoitteisiin. Pelkoa paljastumisesta. Häpeän torjuminen vahvistaa häpeää. Se tuntuu myös kehoreaktiona, punastumista ym.

Myötähäpeässä on kyse omasta torjutusta tai tunnistamattomasta häpeän herättämästä häpeästä. Toisen olemus tai käytös saa alitajuisesti kuvittelemaan itsensä vastaavaan tilanteeseen ja seurauksena on häpeän tunne.

Häpeä ja kulttuuri: Uskomukset, tavat, arvot vaikuttavat siihen mitkä aiheuttavat häpeää. Suvuilla ja perheillä on omat häpeänsä. Suomessa epäonnistuminen tai itsensä riippumaton tapahtuma on noloa, esimerkiksi kaatuminen tiellä, sille jopa nauretaan, muualla maailmassa huolestutaan ja tullaan auttamaan.

Lapsuuden ympäristö ja olosuhteet: kokemukset vaikuttavat millaisena lapsi näkee itsensä, kuinka arvokas ja rakastettu on. Toistuvat hylätyksi ja torjutuksi tulemisen kokemukset synnyttävät häpeää joka voi kahlita läpi elämän.

Vanhempien läsnäolemattomuus, kyvyttömyys nähdä lapsen tarpeet, riidat, muu turvattomuus perheessä, luottamuksen puute, alkoholin käyttö perheessä ja sen seuraukset, arjen huolet ja kiireet, sisarukset, kiusoittelu, syyttely, nimittely, vertailu, vähättely, mitätöinti, nöyryyttäminen, rankaisu, pelottelut, täyttymättämät lupaukset, huolenpidon puute, muutot, taloudellinen tilanne, koulu ja opettajat, uskonnollisuus, sairaudet, kuolemalla pelottelu, mielenterveysongelmat, seksuaalisuus, vankilatuomiot, täydellisyyteen pyrkiminen ym, kaikki nämä voivat aiheuttaa jollainlailla häpeää. Suvussa voi olla häpeää jo sukupolvien takaa tai salattavaa ja siitä kielletään kertomasta. Lapsi vaistoaa myös suvun häpeän ja kantaa sitä tietämättään. Jopa vastasyntynyt tietää, että on väärää sukupuolta tai lapsi tietää että oli vahinko syntyessään.

Apua miten pitkä lista häpeän aiheuttajia. Kasvatustavat, joilla on ollut hyvä tarkoitus voi vaikuttaa lapseen monin tavoin heikentävästi. Eipä siis ihme, että on mielenterveysongelmia tässä maassa. Masennuksen ja ahdistuksen taustalla voi siis olla häpeää.

Häpeä vaikuttaa itsetuntoon, jossa kokee avuttomuudentunnetta, itsearvostuksen puutteetta, kelpaamattomuutta ja ne lisäävät taas loukkaantumisherkkyyttä, ja se taas vaikuttaa ihmissuhteisiin ja näkyy alistumisena pari/ihmissuhteessa. Persoonallisuudella, luonteenpiirteillä, tempperamentilla on myös merkitystä miten häpeä koetaan.

Varmasti vanhempana olen käyttänyt osittain noita kasvatusmenetelmiä kun en ole paremmasta tiennyt. Suvun tapa kasvattaa on tullut verenperintönä, mallina ja samoja virheitä toistettu suvusta toiseen. Onneksi yritän nyt korjata lasteni kanssa käymällä läpi näitä asioita.

Omasta häpeästä. Olen sanonut, että syöpä aiheutti häpeää, samoin tämä ulosteenkarkailuvaiva, joka jäi taakakseni. Syyllisyys ja häpeä syövästä ja Larsista. Häpeää eläkkeelle jäämisestä. Olen todellakin tuntenut niin. Mutta olen päässyt pahimmasta häpeästä käsittelemällä niitä. Olen miettinyt mikä minua on hävettänyt aiemmin, nuorena, lapsena. Mikä oli pahin häpeän aiheuttama tapahtuma ja mitä tunteita se herätti ja miten voisin muulla tavalla asian ajatella tänä päivänä. Olisko sillä häpeällä ollut silloin joku hyvä tarkoitus?

Kelpaamattomuuden tunteen tunnistaminen ja häpeän kohtaaminen siis auttaa. Enkö muka ollut vanhemmilleni sitä mitä he halusivat minun olevan, siksi kasvatin suorittajaminän ja unohdin itseni ettei tarvitse nähdä miten mitätön ja arvoton olen. Tarvitsin siis syövän löytääkseni itseni. Mikä olisi Sinun taakkasi, jota kannat?

Olen itse antanut anteeksi itselleni ja kaikille kaiken ja ymmärrän miksi on toimittu siten kun on toimittu. Ymmärtämättömyyttä seurauksista. Täältä löysin myös sen oman kiltteyden, alistumisen ja toisista huolehtimisen seuraukset. Kun ihminen on saatu uskomaan omaan huononmuuteensa suhteessa toisiin, puhutaan sisäistetystä häpeästä. Hän auttaa ja miellyttää toisia, jotta kokisi itsensä arvokkaaksi ja hyväksytyksi ja varttuessaan on alistettu ja muiden hyväksikäyttämä, joka ei ansaitse parempaa kohtelua! Suorittajaminän identiteetti! Tämä kohta kolahti! Tälläinen minä olin! Olen kiitollinen ja iloinen, että opin ymmärtämään nyt lukiessani kirjaa itsestäni lisää.

Kirjassa puhutaan myös vihasta itseä ja toisia kohtaan. Siinä syy joidenkin yllättäviin vihatapahtumiin. Senkin takana on sisäistetty häpeä, jos kovasti moittii itseään. Lapsena on mitätöity, syyllistetty, sorrettu. Ne jotka kääntävät häpeän vihaksi toisia kohtaan, syyttävät muita virheistään ja vastoinkäymisistään. Oman syyn myöntäminen ja vastuunotto saisi tuntemaan häpeää, jota he välttelevät. Viha kertyy iän myötä ja pam..jotain yllättävää tapahtuu, puhutaan, ettei olisi uskonut että toimii tai tekee noin..Eli heitä se pikku-ukko olkapäältäsi helvettiin ja vaimenna se, ota vastuu teoistasi ja myönnä virheesi, et häviä minnekään vaan pääset kahleistasi irti vapauteen.

Lapsi vaistoaa kaiken ja yrittää muuttua sellaiseksi kuin toivotaan, näkymättömäksi, kiltiksi tms ja siten unohtaa itsensä.

Vastuuta vanhempien kasvatuksesta. Vastuuta koulun kasvatuksesta. Lapset eivät ole leluja, he ovat ihmisiä, jotka imevät kaiken ympäriltään ja ympäristöstään itseensä. Lapsi tunnistaa kaiken. Perustele asiat miksi voi tai ei voi. Jos siis perheessä on ongelmia, hakekaa apua. Puhu, puhu, hae apua, älä jää yksin ettet kärsisi myöskään häpeästä, ettei se kahlitse sinua suohon vuosikymmenniksi.

Eli olisiko kaiken tämän päivän nuorison pahoinvoinnin takana häpeä? Häpeää myös koronasta, sairastamisesta, tartuttamisesta ym?

Jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja huolehdituksi juuri sellaisena kun on. On tärkeää saada kokea rakkautta ja turvaa ja kokea kokonaisvaltaista henkistä yhteyttä toisiin niin että he hyväksyvät, ymmärtävät ja kunnioittavat kaikkine erityispiirteineen. Luottamusta myös siitä, että voi näyttää todellisen aidon itsen ja se hyväksytään virheineen, heikkouksineen, epävarmuuksineen ja epätäydellisyyksineen.

Mikä tai kuka voisi auttaa lapsia näissä tilanteissa? Isovanhemmat, muut sukulaiset, naapurit, opettajat, sisarukset. Siis yksi turvallinen aikuinen riittää, jolle voi puhua kaikesta, ja joka tietää perhe tilanteen. Luonto, kotieläimet, mielikuvitusmaailma, kirjat, piirtäminen, tv-sarjat, rukoileminen. Aina on toivoa paremmasta. Aikuisena itsetutkiskelu ja terapia voivat myös auttaa löytämään häpeän taustoja. Opettele myös rakastamaan itseäsi, halaa itseäsi päivittäin ja sano että Olet rakas, tahdon itselleni hyvää ja olla onnellinen.

Itse en enää välitä mitä muut minusta ajattelevat, ihmiset saavat puhua ihan vapaasti. He eivät tiedä millaisessa arjessa elän vaivani kanssa. En häpeä itseäni enää ja jos jotakuta hävettää minun tekemiseni, on ehkä se oma häpeä käsittelemättä. Olen vapaa ja onnellinen, jokainen päivä on lahja, josta voin olla kiitollinen.Voin olla myös lapsenmielinen, jos niin haluan enkä häpeä sitä enää. Mitähän tänään opin ja mitä voin antaa tänään itselleni ja toisille, rakkautta, sitä riittää Sinullekin lukijani..

Tämä on tämän vuoden viimeinen blogini. Olen saanut paljon lukijoita ja huomaan, että tekstini kiinnostaa, loppuviikkoa kohti lukijamäärä nousee eli koen että odotetaan mitähän seuraavaksi tulee. En itsekään aina tiedä etukäteen mistä kirjoitan, kirjoitan intuitioni mukaan tai uneni ohjauksesta. Lämmin kiitos tästä vuodesta kaikille, kommentteja en juurikaan ole saanut, muttei se mitään haittaa, ei ehkä ole uskallusta tai tarvetta ollut siihen. Toivon, että Olet saanut kuitenkin jotain omaan elämääsi uutta ajateltavaa, oivalluksia, toivoa ja jaksamista. Toivon Sinulle uusien oivalluksien vuotta 2023 ja kaikki on mahdollista kaikille.

Hyvää vointia Sinulle, lähetän vielä hoivaavat halit..

kuva Pixapay, Gerd Altmann

Lasten ja nuorten tilasta

Torstai 22.12.2022 - Mervi

Kirjoitin pariin lehteen mielipidekirjoituksen liittyen lasten ja nuorten tilasta tänä päivänä. Ymmärrän, että lehdet saavat paljon mielipidekirjoituksia ja niistä valitaan vaan mielenkiintoisemmat ja kun omani ei ole ollut kiinnostava heille, laitan sen nyt tänne.

Lasten ja nuorten pahoinvoinnista.

Lähes viikottain saa lukea lehdistä ja nähdä televisiosta uutisissa asiaa lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Terapian tarpeista ja terapiaan pääsystä. Oma ajatukseni on herättää ajattelemaan tämän päivän elämää muutenkin aikuisten maailmassa. Tämä tavoite, suorite, tuottoa maksimaalisesti hamuava yhteiskunta on minun mielestäni yksi pahoinvoinnin lähde. Ihmisen inhimillisyys on unohdettu. Kuka siinä jaksaa hoitaa vielä lapsia siten, että heillä olisi hyvä olla. Vanhemmat tekevät varmasti parhaansa ja suurimman osan valinnoistaan lapset edellä. Mutta mikä hinta siitä nyt joudutaan maksamaan? Vanhemmilla ei ole resursseja eikä voimavaroja myöntää joskus ettei jaksaisi, voi olla paha olla mutta täytyy vaan jaksaa vaikkei haluaisi tai pystyisi. Tekee vaikka sellaista työtä josta ei välttämättä edes tykkää, tekee vain palkan vuoksi. Se ei ole oikea periaate. Tai täytyy näyttää muille että on vahva vaikkei olekaan. Jos myöntää heikkouden niin tulisikin vahvaksi. Avun hakeminen on todella vaikeaa. Se varmasti heijastuu myös lapsiin ja perheiden hyvinvointiin. Pelätään nöyrtymistä, miksi? Menetänkö kasvoni siinä? Minkä mallin annat lapsillesi, lapset kuitenkin oppivat vanhempien mallista.

Miten sitten rentoudutaan? Katotaan televisiota, plarataan kännykkään, syödään ja juodaan mitä sattuu, sitä mikä lohduttaa. Ei läsnäoloa itselle eikä muillekaan. Tämä kaikki lisää epätoivon oloa. Mitä tekisin omalle hyvinvoinnilleni? Olisiko se itsekästä jos jotain hyvää sallisin myös itselleni? Ei, kaikki lähtee yksilöstä itsestä, myös rakkaus. Ellet rakasta itseäsi, et sitä myöskään osaa tehdä sitä toisille. Ota vastuu elämästäsi ja valinnoistasi.

Nyt jonkun mielestä tulee hömppää.. mutta täällä kirjoittaa ihminen jonka vaikeat syöpähoidot vammautti niin, etten pääse kotoa kuin noin kerran kuukaudessa ”ihmisten ilmoille” Olen opiskellut pitkillä sairaslomilla ja työkyvyttömyys eläkkeelle päästyä/jouduttua olen käsitellyt myös omia työuraan ja moraaliin liittyviä harhauskomuksia ja varsinkin itseäni. Autan tänään muita syöpään sairastuneita monin tavoin ja voin sanoa, että elämälläni on merkitys ja se löytyi itseen kohdistuvan rakkauden kautta. Ennen siis elin toisille ja miellytin toisia. Onneksi syöpä pysäytti ja siitä olen monin tavoin todella kiitollinen tänään.

Miten tämä kaikki liittyy lapsiin ja nuoriin. Itse elin samassa suorite elämässä ennen sairastumistani. Olin väsynyt, stressaantunut, nukuin huonosti ja yritin jaksaa vaikken jaksanutkaan. Olin välillä vihainen ja ärtynyt itselleni ja läheisilleni kaikesta, en nähnyt vikaa itsessäni enkä hyvinvoinnissani. Suoritin myös vapaa aikaa, lisää kilometrejä, marjoja, sieniä mikään ei riittänyt. En hakenut apua, sehän olisi ollut nöyrtymistä ja heikkouden paljastumista. Siksi sairastuin. Onneksi lapset jo olivat aikuiset sairastumisen aikoihin. Syöpähoitojen aikaan etsin kaiken mahdollisen tiedon kirjoista, että selviäisin syövästä elävänä. Yksi tapa jonka opettelin oli meditaatio, pysähtyminen itseen päin, hengittely, itsen kuuntelu. Syöpähoitojen päätteeksi valmistuin ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, joka myös auttoi osaltaan selviämisessäni. Selvisin syövästä ja kiinnostuin hypnoosista ja rentoutumisesta ja opiskelin molempia. Olen vetänyt erilaisia rentoutuksia syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen kotoa käsin nyt reilu kolme vuotta suolistosyöpäyhdistys Colores ry ja Kymenlaakson syöpäyhdistyksen kautta teamsillä 1-2x/kk. Palaute jota olen saanut harjoituksista on ollut todella hyvää. Joka kerta kun linjoille tulee uusi osallistuja kerron, että tämä on taito jolla voit lisätä omaa hyvinvointiasi monin tavoin. Rauhoittumista ja rentoutumista hoitoon, hoidon sietoon ja paljon muuta.

Eli yhteiskunnan täytyy katsoa peiliin. Meidän aikuisten on katsottava peiliin ja huomioitava nimenomaan ne meille rakkaimmat ihmiset, lapset. Olemmehan heidät rakkaudesta saaneet, pidetään heitä rakkaudessa, turvassa ja huolenpidossa niin kauan kun he sitä tarvitsevat. Opetellaan myös rentoutumaan oikein, pysähdytään. Youtube on täynnä erilaisia meditaatio ja rentoutus harjoituksia. Niitä löytyy myös Mieli ja Terveyskylän sivuilta. Kokeilkaa, kun sen taidon oppii, muutama hengitys myöhemmin saattaa jo riittää saamaan rentouden tilan ja jo maailma näyttää uudenlaiselta. Lapset ja nuoret tarvitsevat sitä myös, ehdottomasti myös kouluihin ja päiväkotiin tätä oppia. Saadaan luovuus, rentous, oivallus käyttöön ja sillä saadaan ihan erilaisia tuloksia aikaan.

Lyhyin itsensä lohdutus keino on meille kaikille seuraavanlainen. Sulje silmäsi ja halaa itseäsi n.20 sekuntia ja sano itsellesi että olet rakas ja tärkeä ja haluan itselleni ja kaikille hyvää tai pelkästään vaan halaa, sekin jo riittää. Jos halaat puolisoa ja lapsiasi hyvinvointisi lisääntyy jo sitä kautta, tee sitä päivittäin, vähän pitempään kuin tavallisesti, tunne se..Tätä kautta voit jopa saada elämällesi syvemmän merkityksen ja löydät rakkauden. Se olisi paras joululahja ikinä! Ehkäpä se olisi parasta terapiaa kaikille. Halaa lapsiasi, ole läsnä, huomioi ja rakasta..se jälki näkyy sitten seuraavassa sukupolvessakin.

Kirjoitus oli siinä.

Nyt kun joulun ja uudenvuoden aikaan tapaat läheisiä ja rakkaitasi. Halaa pitkään ja kerro  rakastavasi ja että hän on myös tärkeä Sinulle. Voit pelastaa toisen joulun myös vain läsnäolollasi. Ja jos Olet syöpäsairas tai hänen läheinen, ota vastaan rakkaus ja apu, se ei ole sääliä, se on myötätuntoa tai kerro miten haluat toisen ottavan Sinut huomioon ja auttavan Sinua. Rakkautta, halia, puhumista ja aitoa kuuntelua sillä maailma pelastuu..

Kuva on pixapaysta

Hyvän tekemisestä

Perjantai 16.12.2022 - Mervi

Vuosi lähenee loppuaa ja katson sitä vähän taaksepäin. Olen mukana monessa syöpäyhdistyksessä mukana. Teen erilaisia juttuja. Mua on pyydetty myös erilaisiin juttuihin mukaan. Lähden mielenkiinnosta ja siitä, että mikä tahansa pienikin asia jos voisi syöpäpotilasta auttaa, haluan olla mukana siinä toteuttamassa sitä. Joihinkin juttuihin haetaan ja olen sitten tullut valituksi, en toki kaikkeen pääse ja hyvä niin. Mieheni on seurannut vierestä ja kannustanut minua kaikin tavoin. Paikallisessa yhdistyksessä on ollut antoisa ja tapahtumarikas vuosi. Siinä olen ollut vetäjän roolissa nyt kolmisen vuotta. Kaksi edellistä vuotta olivat todella haastavia koronan takia.

Näin joulun alla monet yhdistykset ja yhteisöt keräävät rahaa toimintaansa, jotta voisivat tuottaa iloa jäsenilleen. Sitä samaa me tehdään omassa yhdistyksessä erilaisilla tapahtumilla. Vaikka tämä vapaaehtoistyö on vapaaehtoista, se on välillä ollut  kuormittavaakin. Olen osannut ottaa asian puheeksi ja siten rajata voimavarani. Työ sinänsä on todella antoisaa ja yhdessä tekeminen ja yhdessä oleminen on ollut sitä parasta vertaistukea itselle ja toisille. Teimme myös kesällä pari retkeä. Valloittavan ja myös syövän sairastaneen Aira Samulinin luo Hyrsylänmutkaan ja Heinolan kesäteatteriin.

Mitä saan tästä. Minä olen tarpeellinen ja mielestäni teen merkityksellistä työtä itselle ja mahdollisesti myös toisille. Koen, että se on myös hyväntekemistä.

Hyväntekeminen ruokkii lisää hyväntekemistä. Hyväntekeminen lisää onnellisuuttani. Jos mieleni olisi päinvastainen, katkera ja vihaa täynnä oleva fiilis tästä kurjasta ulosteenkarkailusta johtuen, tuottaisin toisille sitä samalla ikävää ja pahaa mieltä ympäristööni. Elämä voisi olla kurjaa, mutten halua niin olevan. Olen jo aiemmin kirjoittanut tänne blogiini, että aamulla herättyäni nostan kädet ylös ikäänkuin voittajan merkiksi, tästä tulee hyvä päivä, mitä hyvää minä voisin tänään tehdä itselle ja toisille. Samalla kiitän yöunista ja venyttelen itseni uuteen päivään.

Meillä on mahdollisuus siis valita, mitä haluamme itselle ja ympäristöömme, hyvää vai pahaa. Ole rohkealla mielellä ja valitse kumpi miellyttää Sinua. Se kasvaa mihin huomiosi kiinnittyy.

Olen todella iloinen myös siitä, kun mieheni jää eläkkeelle vuodenvaihteessa ja lähtee mukaan vertaistuki koulutukseen. Hän tulee tuomaan toisille näkökulmaa syöpään sairastaneen läheisen roolista käsin. Siitä, miten hän on jaksanut seurata rinnallani tätä prosessia, tätä kasvuani, selviämistäni. Uskon, että jotain huikeaa on tulossa eikä hänkään jää eläköidyttyään "tyhjänpäälle". Sitä paitsi hän on jo ollut minua kuskaamassa erilaisiin juttuihin, saanut nähdä ja kuulla tarinaani monesta eri näkökulmasta. Nyt on hänen vuoro. Josko sitten tekisimme jotain yhdessäkin? Muistan sopeutumisvalmennuskurssilta yhden pariskunnan, joka kertoi oman tarinansa meille sairastuneille ja läheisille. Silloin ajattelin, voi kun joskus voisimme tehdä tuota samaa..(unelmilla voi olla taipumusta toteutua kun mielikuvissani olen niin ajatellut)

Siis, sen ei tarvitse olla iso asia, josta aloitat. Ajattele vaikka hetki, miltä toisesta voisi tuntua jos rohkenisit kerrankin sanoa jollekin jostain hyvästä hetkestä tai tapahtumasta, jonka toinen sai Sinussa aikaan. Miten luulet toisen reagoivan ja tuntevan? Mitä hän siitä kertoo toisille ja huomaisiko hän mahdollisesti, että hänelle on myös tehty hyvää. Sana kiertää, anna hyvän kiertää ja levitä. Näe hyvää, ole kiitollinen pienistäkin asioista. Toiselle se huomiosi voi olla isompi kuin arvaatkaan.

Tai kokeile vaikka antaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Olemme usean vuoden ajan jättäneet joulukortit kirjoittamatta ja lähettämättä. Olemme tehneet omannäköisen joulukortin lastemme tuella ja lähetämme sen sitten sähköpostilla eteenpäin ja korteista ja merkeistä säästyneet rahat olemme laittaneet Syöpäsäätiölle lastensyöpien hoitoon. Itsestä tuntuu nyt hyvältä tehdä niin.

En usko, että tavara tekee meitä onnelliseksi, ne ovat ne hyvät teot ja huomiot. Sydämestä annetut ja rakkaudella ajatellut jutut ja läsnäolo ovat paras lahja ikinä.

Laitan tässä myös iloa tuottaneen Pentulivestä klipin, joka löytyy Yle areenasta. https://yle.fi/aihe/a/20-10003610 (loppuu vuoden vaihteessa).

Lähetän tässä samalla lukijoilleni jouluntoivotuksemme kuvan muodossa. Ihanaa, kun mieheni suostuu "leikkeihini". Ei elämä ole aina niin vakavaa, onneksi. Tässä joulumuori suukon saa..

Kun ajattelen toisin..

Perjantai 9.12.2022 - Mervi

Miten näen asiat toisin? Miten tunnen toisin? Miten koen toisin? Miten kuulen toisin? Yksi tapa on ajattele uudesta näkökulmasta, uusi taito on siis näkökulman muutoksen taito.

Meidän aivot ovat muokkaantuneet elämämme aikana tietylle "polulle" ja aina me palaamme samalle "polulle" kun emme näe muitakaan "polkuja". Pidämme kiinni omasta kannastamme emmekä ehkä näe asioita toisesta näkökulmasta, esimerkiksi mikä voisi olla toisen mielipiteen taustalla.(esim.lapsuuskokemukset)

Heitän esimerkin. Minulla oli syöpä. Kun sain diagnoosin, se oli valtava järkytys ja shokki. Sehän on normaalia, että kokee niin. Tapahtui siis odottamatonta, jonka pahin mahdollinen pelko on kuolema. Keksin syövälle uuden nimen juuri siksi ettei se nimenä aiheuta minulle ikävää ja pelottavaa tunnetta ja oloa. Annoin syövälle nimen, Taavin, se tuli tahvosta. Puhuttiin perheen ja tuttavien kesken Taavista. Mitä taaville kuuluu, miten taavin sädetys onnistuu, mitä on vielä tulossa jne. Syöpäleikkauksen yhteydessä sain avanteen. Olin kuullut, että joku oli antanut sille myös nimen, joten ristin sen Väinöksi, päätin ryhtyä väinön bussikuskiksi.

Miten nämä muutti minun ja läheisten suhtautumista syöpään ja syöpähoitooni. Todennäköisesti siten, että hoito ei ollut niin pelottavaa vaikka paljon tuli vastoinkäymisiäkin matkan varrella. Kerroin nimenmuutoksista myös hoitopaikoissa, se sai hieman huvittuneen vastaanoton, joten miten luulette hoitohenkilökunnan suhtautuneen minuun? Työkaverit ja ystävät saivat myös tietää nämä nimitykset. Ehkäpä hekin kokivat, että tuo aikoo selvitä tuosta "huumorin" avulla. Luulen siis itse, että aivoni olivat saaneet nyt erilaisen viestin syövästä ja hoidosta ja siksi ehkä pahat "solut" eivät saaneet elintilaa kun en ottanut tautia niin vakavasti. Pelkohan oli itselläkin syövän leviämisestä useaan kertaan hoitojen aikana,  lääkärikin myös pelotteli. Mutta onnekseni pet-tutkimus osoitti, että pelko oli turha ja hoidot saatiin lopettetua siihen paikkaan, vaikka oltiin jo varauduttu jatkohoitoonkin.

Avanne-väinön kanssa oli elämä jatkuvaa "taistelua" monin tavoin ja sille kirosin välillä kaikki mahdolliset kirosanat vessanpöntöllä istuessani, kunnes perheeni kyllästyi jatkuvaan kiroiluuni ja muutin siinäkin tapani. Hengitin muutaman kerran syvään ja sanoin tule rauhassa kaikki mahdollinen nyt ja annoin väinön tuottaa tuloksen loppuun saakka ennenkuin vaihdoin puhtaan pussin. Sekin varmaan "ärsyyntyi" kiukuttelustani ja "osoitti" mieltään. Siis keho, mieli ja tunteet olivat yhtä. Keho ja mieli (alitajunta) kuulee mitä ajattelet ja toimii sitten toivomallasi tavalla.

Kuin kohtalon ivaa..ei kaksi ilman kolmatta. En tiedä miksi keksin miehen nimet alunperin syövälle ja avanteelle. Ehkä siksi kun perheeseeni kuuluu kaksi omaa ja kolme bonustyttöä ja mieheni. En tiedä, mutta avanteen sulkuleikkauksen jälkeen suoli toimi runsaanlaisesti ja sen kanssa tuli ongelmia ja sain tietää, että peräsuolisyöpä hoito voi edesauttaa ulosteenkarkailun synnyssä ja silläkin on nimi, Lars-syndrooma. Kompastuin siihen kolmanteen "miehen"nimeen ja se muutti elämäni täysin. Siitä en tiennyt etukäteen mitään, suomessa ei ollut silloin mitään tietoa siitä. Siskon kanssa etsimme googlesta maailmalta tietoa ja löysimmekin. Hollannissa puhuttiin "jakkarataudista". Enpä oikein osannut siihen mitenkään suhtautua. Kyselin lääkäriltä hoitoja Lars-syndoomaan ja olisin halunnut että se olisi hoidettu yhtä nopeasti pois kuin syöpähoidot olivat olleet. Mutta Lars aiheutti todella rajoittavaa elämää ja varautumista, pelkoa, uhkaa, häpeää, syyllisyyttä. Perheeni oppi sietämään pahaa pierun hajua. En pystynyt edes saunassa käymään etten olisi välillä piereskellyt tai juossut vessaan. Hoidot kyllä tehtiin lopulta, mutta menetin työni ulosteenkarkailuvaivan seurauksena ja pääsin tai jouduin lopulta sairaseläkkeelle. Tosin sain uuden elämän tämän kaiken myötä. Eli päällimmäinen tunne on kiitollisuus, kiitollisuus kaikesta.

Tänään suhtaudun vaivaani välillä välinpitämämöttämästi. Sanonkin tälläistä tämä elämäni nyt on. Yritän siis unohtaa sen olemassa olon. Aina se ei onnistu, välillä Lars valvottaa öitä möyrinnän ja kipujen takia, varsinkin jos olen käynyt jossain ja tehnyt vesiperäruiskeet. Välillä se valvottaa muuten vaan, joskus yöllä pyöritän hulavannetta, jotta saan paineen vatsasta pois. Mutta, miksi ärsyyntyisin itselleni ja keholleni. Jos joku yö valvon toisena nukun ja saan syödä yöllä pullaa, juoda hunajamaitoa ja ottaa Elmeri kanin kainalooni pussattavaksi.

Olisin siis voinut jäädä uhrin asemaan, mutta päätin selviytyä ja nyt voin sanoa, että jopa olen päässyt kukoistamaan.

Tähän kaikkeen auttoi oman näkökulman muutos. Alla muutamalla muu esimerkki ja ajatus.

Loukkaantumisentunne, joka voi olla seurausta rajallisuudesta oppia reagoimaan positiivisesti. Eli meitä ei vahingoita se mitä meille tapahtuu vaan reaktiomme siitä. Eli kokiessasi loukkaantumisentunnetta toisen sanoista tai teoista, juokse lähimmälle roskikselle oksentamaan. Tämä lauseke oli muuten se jolloin "oivalsin" oman loukkaantumiseni alkulähteen ja syyn ja seuraukset. Lottovoitto itselleni!

Masennus, sille uusi sana olisi filosofoija, mietiskelijä, elämän inventaario menossa, on löytämässä tervettä itsekkyytä

Siis

Mieti millä muulla sanalla voit tilanteesi kuvata? Muuta ajattelu-ja puhetapaasi (anna nimi) Puhu asiasta eri tavalla, toisin sanoen, toisesta kehyksestä, uudessa valossa. Mieti mikä voi olla positiivinen merkitys asialla? Ja jos joku ei toimi tee toisin ja siinä on mahdollisuus oppia uutta.

Anna elämän viedä ja esitä oma roolisi hyvin. Kaikki tapahtuu niinkuin on tarkoitettu, ei niinkuin haluat. Ihmisen tulevaisuus on tässä hetkessä. Ota se rennommin.

Jotain näitä ylläolevia ajatuksia olen löytänyt Mattila A. kirjasta Näkökulman vaihtamisen taito, jota luin ratkaisukeskeisen lyhytterapiakoulutuksen aikana. Sieltä tämä oivallus syövän nimen muuttamiseen tuli itselleni.

Kuva on otettu Haikon kartanon uimakopista. Näkö"kulman" muutos voisi olla kuvan nimi säteineen..

Opiskelusta etänä ja muutos elämään

Perjantai 2.12.2022 - Mervi

Katson syksyn kalenteria. Joka kuukausi olen osallistunut yhteen tai useampaan etäkurssiin. Koulutuksia on ollut yleensä iltaisin mutta on ollut myös pari ihan päivä kurssia. Lisäksi olen osallistunut useaan webinaariin. Osa liittyy jollain lailla syöpään tai sitten ihan minulle mielenkiintoisiin aiheisiin. Joihinkin koulutuksiin olen kyllä matkustanut päiväksi kuuntelemaan ja oppimaan.

Välillä onkin tuntunut, että onko ollut liikaakin. Mutta juuri päättyneen Hämeen kesäyliopiston kautta järjestetyn ihanan kouluttajan Tuula Masalinin NLP kurssin jälkeen totesin, että se elämän nälkä ja vuorovaikutus, asioiden selvittelyt, itsensä tutustuminen, toisen käytöksen tutkiminen ja ymmärtäminen sekä yleensäkin maailmaa ja nähdä maailman katsomuksia kiinnostaa minua kovasti. Miksi toimimme niinkuin toimimme. Miksi itse toimin niinkuin toimin. Voinko miten helposti muuttaa omaa toimintaa ja miten ja miten se vaikuttaa toiseen. Itseämmehän me voimme vain muuttaa, se on fakta asia.

Oleellisia ovat ajatuksemme ja mielikuvitus, joilla paljon "pelataan" tätä elämää.

Ja ne lapsuudessa saadut uskomukset, tavat ja arvot. Pelot, möröt, uhkat joihin jouduttu tahtomattamme eikä niitä aikuiset osanneet selittää tai tulkita meille oikein. Ehkä ajateltiin aiemmin, ettei lapsi muista tapahtumia. Tai että lapsi selviää kunhan saa kuria ja tehdä työtä, ehkä vähän rakkauttakin. Ja liika lapsen helliminen tai rakkauden antaminen tekee lapsesta hemmotellun, herkän ja tarkertuvan, riippuvaisen vanhemmasta. Olin ylpeänä kantanut viittaa siitä, että työ ja itsensä unohtaminen ovat elämässä tärkeintä. Ahkeruus on kunnia asia. Oli se siihen asti kunnes sairastuin. Miksi kukaan ei sanonut, että kohtuus IHAN kaikessa ja muista huolehtia myös itsestäsi pysähtymällä itsesi äärelle. Laiskuus ja rentous ovat myös tärkeää. Aivot työskentelevät ja työstävät asioita silloin. Kunniaa enemmän laiskuudelle, josta kumpuaa luovuutemme.

Esikouluissa täytyisi jo opettaa miten lohdutan itseäni jos on paha mieli ellei turvallista aikuista ole paikalla. Miten kertoa mahdollista ikävistä tunteista heti aikuiselle. Myöskään ei anneta toisten tulla koskemaan fyysisesti tai henkisesti. Uskaltaisi rohkeasti sanoa, että mene pois, en halua tai tarvitse sinua. Osattaisiin pitää rajat jo pienenä. Jos vanhemmat eivät kunnioita, arvosta ja rajaa itseään, eivät he osaa opettaa sitä myöskään lapsille. Lapsille maailman arvoikkaimmille ihmisille, jotka tulevat kantamaan tätä yhteiskuntaa ja hoitavat meitä tulevaisuudessa. Millä resursseilla, ei millään ellei lähtökohdat ole olleet turvalliset ja rakkauden täyteiset. Lapset tarvitsevat myös perusteluja miksi ei saa tehdä jotain ja miksi saa. Vanhemmat pitää sen perheen "ruodussa" ja rajoihin, niihin johdonmukaisuus. Molemmat kieltää ja sallii samat asiat, jotta lapsi oppii luottamaan aikuisiin. Luotetaanko me edes itseemme?

Jos saisin miettiä mitä toivoisin näin terapeutin ja sairastuneen näkökulmasta nyt. Niin RAKKAUTTA maailmaan enemmän RAKKAUTTA kaikille.

Katsoin tässä opiskeluun liittyvän videopätkän youtubesta. Minulle tuli todella paha mieli hetkestä kun vauva ei saanutkaan vuorovaikutusta äidin kanssa, koin että vauva koki siinä ensimmäisen hylkäämiskokemuksen. Se oli harjoitustapahtuma siinä, ja oli todella vaikuttava ainakin minulle. Suosittelen kaikille katsomaan. Sieltä kaikki lähtee. Vauvalle vuorovaikutus aikuisen kanssa on tapa selvitä hengissä. Vauvatkin osaavat masentua ellei vuorovaikutus toimi, kehitys samalla viivästyy. Ja mitkä seuraukset sillä sitten on.

Turvallinen ja rakkaudellinen koti ja ympäristö. Ellei voimavarat riitä, heti pitää hakea apua, eikä jäädä odottamaan, koska lapsi kärsii. Ei avun hakeminen ole heikkoutta se on vahvuutta mihin tahansa asiaan.

Tästä voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tämä on nyt minun näkemys tähän asiaan tällä hetkellä.

Hypnoosikoulutuksen aikaan ja sen jälkeen olen omaa lapsuuttani ja tapahtumia käynyt läpi. Löytänyt omat pelkoni, uhan ja vihan tunteet jne. Olen saanut ne kohdata ja hoivata niitä pois erilaisilla menetelmillä joihin olen päässyt syvässä rentoudessa tai hypnoosin tilassa. Olen saanut uusia tunteita tilalle. Iloa, riemua, lapsekkuutta ja varsinkin rakkautta. Sydämeni haluaa nyt antaa sitä myös toisille ja huomaan kuinka rakkaus laajenee ja kasvaa.

Siis se kasvaa mihin huomio kiinnittyy, se on tätä NLP koulutuksen ajattelua myös. Mielikuvituksella ja ajatuksilla saadaan aikaan vaikka mitä tuhoa, MUTTA JOS AJATTELISIT POSITIIVISIA ja myönteisiä ajatuksia, mitä niillä saisit aikaan.

Löydä myös henkinen turvapaikkasi mielessäsi, mielimaisema, puolison kainalo mikä vaan ja lohduttaudu siellä ellei toiseen voi siinä hetkessä turvautua. Tai anna itselle myötätuntoa aina kun Sinulla on ikävä hetki. Halaa itseäsi se 20 sekuntia, laita silmät kiinni ja hengitä muutama kerta syvään ja sano mielessäsi kaikki on hyvin, ei mitään hätää, selviän tästä. Tällä saat jo kehon ja mielen rauhoitettua. Tämän voi opettaa jo lapsillekin, eikä ole vaikeaa, vai onko?

Tyttäreni poika on nyt 11 kk. Olen saanut olla hänen kanssaan joka kuukausi muutamia päiviä ja ollaan oltu yhteyksissä myös videopuheluilla viikottain. Olen saanut hoitaa häntä, syöttää, juottaa, leikkiä, lukea, nukuttaa, pestä. Läsnä oloa hänen kanssaan. Iloa, riemua uuden oppimisesta. Sylissä olemista ja myös nukkumista sylissä. Kuinka koskettavaa ja liikuttavaa. Miten monta meditaatiota tai harjoitusta olenkaan itselleni tehnyt siitä kun pieni lapsi on luottanut minuun. Se rakkaus, jota olen saanut häneltä, sen olen laajentanut itseeni, sydämeeni, kehooni, mieleeni kokonaan. Sieltäkö se rakkaus on lähtöisin, en tiedä, mutta nyt se tuntuu todella hyvältä.

Olen myös bonusmummelina saanut kokea reippaan neljä vuotiaan neidin kasvua ja kehitystä vähän kauempaa whatsup videoviesteillä. Äskettäin tämä rohkea pieni kaunis neitonen oli yökylässä muutamia öitä täällä ukkilassa ja mikä riemu meillä oli hänen edesottamuksistaan, viisaudestaan, kehityksestään. Luottamusta myös olla kauempana vanhemmistaan. Me saimme osamme hänen rakkaudesta sekä hän varmasti sai myös kokea että me olemme olemassa myös häntä varten myöhemminkin, kun tämä yhteys on luotu. Miten tärkeää tämä isovanhemmuus on meille. Orastaako se syvä rakkauden tunne näistä pienokaisista meille uudelleen kukkaan heidän myötä, jos näin on, siksi suvun jatkuminen seuraavaan sukupolveen on mahtava juttu.

Syöpä ja Lars-syndrooma ja opiskeluni ovat kuitenkin kohdallani kaikenkaikkiaan lähentänyt suhdetta puolisooni, myös lapsiini, bonuslapsiini ja sisaruksiini. Olen pohtinut suhdetta heihin ja saanut käsitellä kaikkien tuella asioitani ja saanut lisäksi ymmärrystä moniin ja moniin asioihin. Siitä ISO KIITOS kaikille läheisille, rakkaille. Tätä on luultavasti se lähimmäisenrakkaus, josta myös Raamatussa puhutaan. Saatte nyt takaisin sitä mitä Olette minulle antaneet, rakkautta, jos haluatte, kuljen rinnallanne kaikissa tilanteissa aina jos haluatte tai tarvitsette..

..siis sitä miten teen vertaisena syöpäpotilaille. Syöpäpotilaat ja heidän läheisensä ovat rentoutuksissani saaneet pitkin syksyä kokea näitä rakkauden oivalluksia kohti itseä, siis jos ovat halunneet, ja olen jopa lähettänyt sitä "linjoja" pitkin itsestäni ja joku on kuulemma kokenutkin niin..

Syksy siis on antanut paljon. Koulutus on antanut paljon. Itsensä kehittäminen ja kasvu on todella mielenkiintoista. Koskaan ei ole myöhäistä oppia ja "paikata" itseä. Mitä uutta ensi vuonna, jotain jo pilkistää uutta ja mielenkiintoista..onneksi, sillä unohdan tämän faktan, suoleni kanssa lähes jatkuvat ongelmat..

Lopuksi laitan viime keväänä paikallislehdessä julkaisemani vinkin aikuisille, jonka löysin vanhoista arkistoistani.

Mitä lapsi tarvitsee, ja mitä hänestä tulee, tuleeko hänestä onnellinen vai katkera

Lapsi, jota arvostellaan oppii tuomitsemaan

Lapsi, jota lyödään ja saa osakseen vihamielisyyttä, oppii lyömään ja hyökkäämään

Lapsi, johon kohdistetaan ivaa ja pilkkaa, oppii pelkäämään, tulee ujoksi sekä saa huonon itsetunnon

Lapsi, joka saa osakseen epäluottamusta, oppii pettämään

Mutta lapsi, jota kannustetaan ja rohkaistaan oppii luottamaan

Lapsi, joka saa kiitosta oppii arvostamaan

Lapsi, joka saa kokea turvallisuutta oppii luottavaiseksi

Lapsi, jota siedetään oppii sietämään

Lapsi, joka saa kokea ystävällisyyttä, oppii ystävällisyyttä

Lapsi, joka on pidetty, rakastettu ja hellitty oppii tuntemaan rakkautta maailmassa

Lapsi, joka saa osakseeen tietoa, oppii tuntemaan viisauden

Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta.

Lapsi, jolle annat aikaasi, leikit ja Olet läsnä selviää ilman mielenterveyspalveluja tulevaisuudessa.

Olethan lapsen rakkaudella saanutkin elämääsi, turvaa hänen tulevaisuus ja sitä kautta itsekin saat rakkautta myöhemmin. Ole turvallinen aikuinen ja pidä rajat, se on rakkautta lastasi kohtaan.

Jotain näistä ylläolevista opeista en itse saanut jostain syystä, ymmärrän hyvin nyt miksi, nyt paikkaan niitä puuteita, jotta eheydyn.

Kuva on Pixapaysta S. Hermann / F. Richter