Oivalluksia ja uuden oppimista
AnteeksiannostaPerjantai 26.8.2022 - Mervi Mikä se on kun kohtelemme kaikkein rakkainta niin huonosti ettemme haluaisi antaa itsellemme anteeksi tekoja ja sanoja, joita olemme joskus tehneet ymmärtämättä mitä siitä seuraa itselle. Tehty mikä tehty, pyydä anteeksi ensin itseltäsi. Se on helppoa. Minä annan itselleni anteeksi, että syytän itseäni asioista, joita olen joskus tehnyt. Koemmeko arvottomuutta, olenko niin huono etten ansaitse anteeksiantoa. Voisinko antaa ensin itselleni anteeksi, jotta voisin huomata mitä olen toisille tehnyt ja pyytää sitten aidosta sydämmestä myös toiselta? Luin Harri ja Ilkka Virolaisen kirjaa Anteeksianto tie rauhaan ja vapauteen. Anteeksianto voi muuttaa kaiken yhdessä yössä. Se voi tuoda surun tilalle ilon, rauhan myllerrykseen ja onnellisuuden sinne missä on vihaa. Se on lahja, jonka annat itsellesi. Se ei ole koskaan myöhäistä eikä aikaista. Jos et anna anteeksi, olet katkera, tunnet surua, pettymystä, vihaa. Tunteet vaikuttavat taas ajatuksiin. Tulee halu kostaa, ollaan uhrin asemassa ja toinen on se syyllinen, josta seurauksena on noidankehä. Kun meitä on syvästi satutettu emme toivu ennenkuin annamme anteeksi. Sen on oltava vilpitöntä ja päätös anteeksiantoon liittyä aitouteen. Anteeksiannon myötä luovutaan uhrin asemasta ja syyttämisestä. Toisen anteeksipyynnöllä ei ole merkitystä oman anteeksiannon kanssa. Jos päätät olla antamatta anteeksi, päätät kärsiä. Heikot ihmiset kostavat ja vahvat antavat anteeksi. Teet palveluksen itselle luopuessa kannastasi. Jos et anna anteeksi, kannat taakkaa selässäsi sekä estät patoutuneen energian vapautumisen. Anteeksiannon rajoittavat uskomukset tuovat rakkauden esille. Desmond Tutu on sanonut:Ilman anteeksiantoa ei ole tulevaisuutta Virolaiset tuovat esille kuusi askelta anteeksiantoon 1.Halu antaa anteeksi on halu päästää irti kaunasta ja loukkaantumisentunteista 2.Tapahtuneen hyväksyntä, hyväksy ja kasva aikuiseksi. Mennyt hyväksytään tapahtuneeksi 3.Tule tietoiseksi tapahtuneen herättämistä tunteista, myönnä että on satutettu 4.Päätöksenteko, anna anteeksi ja luovu uhrin asemasta. Päätä kokea mielenrauhaa. Elä tässä hetkessä, tee asioita joista nautit 5.Tunnetilasta. Päästät irti loukkaantumisen, vihan ja kaunan tunteista. Ei enää tunnereaktiota 6.Loukkaantumisen tunne muuttuu empatiaksi ja rakkaudeksi. Toisen ihmisen hyväksyntä ja kunnioitus, ehdoton rakkaus Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo riippumatta heidän menneisyydestään tai uskonnollisesta vakaumuksestaan. Heiltä myös tähän loppuun harjoitus anteeksiantoon. Mene meren tai järvenrantaan, ota kivi ja kuvittele loukannut tapahtuma. Heitä kivi veteen ja päästä irti tuosta loukkaantumisen tunteesta. Elämä on liian lyhyt pidettäväksi kaunaa, katkeruutta ja vihaa sisimmässään. Miksi halusin kirjoittaa anteeksiannosta. Tämän kirjan luettua ymmärsin itseäni lisää. Olen tuominnut itseäni. Olen uskonut itsestäni valheita. Olen aliarvioinut ja vähätellyt itseäni. Olen syyttänyt itseäni. Olen vihannut itseäni. Olen kokenut arvottomuutta. Olisin halunnut jo kuolla tähän syyllisyyteen ja tunnontuskaan. Kaikki se mitä olen aiheuttanut muille, rakkaille ja läheisille, murhetta, huolta, tuskaa, hätää. Minä mitätön maanmatonen. Ansaitsenko anteeksiannon itseltäni? TODELLAKIN! Olen aiemminkin opiskeluni aikana käynyt läpi anteeksiantoa, mutta tämä kirja syvensi kokemusta. Teen nykyään päivittäin lyhyitä harjoitteita. Herättyäni halaan ja heijaan itseäni, annan itselleni ja toisille anteeksi mielessäni, siitä johtuen olen kiitollisella mielellä koko päivän. Saan armon itselleni. Olen myös antanut anteeksi menneisyydelle, tapahtumille ja ihmisille. Kirjoittanut kirjeitä, joissa olen kohdistanut pahan olon asianosaiselle, itkenyt tuskaani, lukenut kirjoittamaani ja polttanut lopuksi saunan uunissa katsoen viimeiset kipinät paperista ja samalla antanut anteeksi. Raskas taakka on pudonnut sydämmeltäni. Miten anteeksianto on vaikuttanut minuun. Olen kiitollinen kaikista kokemuksista, otan kaiken oppina, näen asiat toisin, rakastan itseäni ja muita, ja näen rakkautta kaikessa. Teen hyviä tekoja toisille ja koen hyvää mieltä siitä. Miten tämä liittyy syöpään ja ulosteenkarkailuun? Tarvitsen anteeksiantoa joka päivä itselleni kun elän tämänkin kokemuksen kanssa päivittäin. Täytyi mennä tosi syvälle itseen, että löydän sieltä "helmen", jotta voin auttaa nyt muita näiden kokemusten kanssa. Tiedän miltä tuntuu ja mitä tunteita koetaan kun sairastutaan vakavasti. Annan anteeksi ja olen arvokas ja ainutlaatuinen ihminen, nyt sellainen, joksi Luoja minut halusi. Hän heitti minut syvään päähän, jotta löytäisin armon ja armollisuuden itseäni kohtaan ja se tuli anteeksiannon kautta. Kun teen vesiperäruiskeet, jotta voin lähteä jonnekin päiväksi, se valvottaa ja aiheuttaa vatsakipua ja möyrintää yöksi. Otan pierulääkkeen ja tankkaan mielessäni havajilaista rukousta. Olen pahoillani, anna anteeksi, kiitos, rakastan sinua.. ja nukahdan lopulta siihen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anteeksiannosta |
KiitollisuudestaLauantai 20.8.2022 - Mervi Kiitollisuus on minulle tärkein asia, jonka olen oivaltanut ensimmäisellä kurssilla viisikymppisenä, jonne siskoni houkutuksesta päädyin 2016 keväällä. Se oli Perheniemessä järjestetty logoterapian peruskurssi. Logoterapian oli aikoinaan perustanut Viktor E.Frankl neurologi ja psykiatri. Hän joutui juutalaisena keskitysleirille ja selvisi sieltä elämän asenteen muutoksella ja tulevaisuuden tavoittelulla. Ajatuksena sieltä selvittyään hänellä oli tuoda tietoon miten selvitä raakuuksien keskeltä ja mikä sai hänet pitämään elämänlangasta kiinni. Hän kirjoitti nopeassa aikataulussa kirjan Ihmisyyden rajalla kun selvisi keskitysleiriltä pois. Hän näki ja koki, että ihmisen perimmäinen tarve on kokea elämä mielekkäänä ja merkityksellisenä ja meillä on vapaus valita miten suhtaudutaan eri asioihin, samalla ottaa vastuu omasta elämästään. Kiitollisuudesta yleensä: Kiitollisuus luo positiivisia tunteita ja vaikuttaa myönteisesti omanarvontuntoon ja itsekunnioitukseen. Se laajentaa ajatteluamme ja näemme asiat laajemmin kokonaisuutena. Se luo hyvän ja arvokkaan vuorovaikutuksen ja siten saamme luotettavan yhteyden muihin. Se opettaa kunnioittamaan kaikkea ja huomaamaan elämän pieniäkin ihmeitä. Kiitollisuus saa tuntemaan myös onnentunteita ja siten se lisää onnellisuutta. Tällä peruskurssilamme saimme kotitehtäväksi kirjoittaa päivittäin ylös juuri ennen nukkumaan menoa tai aamulla herättyä kolme-viisi asiaa, josta koki kiitollisuutta. Aluksi se oli vaikeaa, sain muutaman ja samat asiat ylös useita päiviä kunnes oivalsin, että voin olla monista pienistäkin arkisistakin asioista kiitollinen. Se oli iso oivallus. Voin olla kiitollinen monista asioista ympärilläni. Meidät opetettiin myös huomaamaan hetken tarkoitukset ja mitä hyvää tein toisille ihmisille, luonnolle tms. Elämän asenteeni muuttui täysin näitä harjoituksia tehdessäni. Isoin asia oli loppujen lopuksi se, että uskaltauduin lähteä kurssille ja kohti itsetuntemusta. Minulla oli ollut raskas edellinen vuosi monien vastoinkäymisten vuoksi ja olin todella stressaantunut ja lopussa. Siskoni houkuttelemana hyväksyin elämäntilanteeni ja rohkaistuin opin tielle. Joka sittemmin on saanut jatkoa ja olen päässyt itseni ytimeen, sisäinen lapseni luokse. Siitä siskolleni olen todella kiitollinen. Sitten tuli syöpä 2017 keväällä. Joka oli todella järkyttävä shokki uutinen itselleni ja läheisilleni. Onneksi, olin oppinut kirjoittamaan päiväkirjaa. Kirjoitin sairasvuoteella päivittäin asioita joista olin kiitollinen, vaikka olin välillä tosi uupunutkin. Näin päivittäin hyvää elämässäni vaikeuksistani huolimatta. Vastoinkäymisten tultua hyväksyin ja uskoin että kiitollinen asenne saa jaksamaan ja kaikella on varmasti joku tarkoitus elämässäni. Ja niin on ollutkin. Olen luottanut siihen, että elämä kantaa ja se antaa minulle sen kaiken mitä tarvitsen kehittyäkseni siksi joksi minut on tarkoitettukin. Syöpäpotilaita tukiessani koen kiitollisuutta kaikesta siitä mitä voin antaa heille ja mitä he uskaltavat itse rohkeasti kertoa ja haluavat tietää minulta asioita, joita olen kokenut. Se on todellakin vastavuoroista. Näen tänään kiitollisuutta kaikessa. Kerron siitä myös toisille ja teen pieniä kannustavia tekoja toisille ja koen kiitosta myös siitä, että se otetaan ilolla vastaan. Kiitollisuus asenne ruokkii itseään. Saan sitä mitä tilaan. Kiitollisuus siitä, mitä minulla juuri nyt on, ja se riittää. Ja asiat menee niinkuin on tarkoitettukin, se on hyväksyttävä vaikka se on välillä vaikeaa. Vastoinkäymisten tultua ajattelen, mitä tässä minun täytyy oppia huomaamaan, miten voisin ajatella toisin ja olen kiitollinen siitäkin kokemuksesta. Voit kokeilla itsekin. Kirjoita ylös joka päivä 3-5 asiaa, joista olet sinä päivänä kiitollinen. Ellet jaksa kirjoittaa, mieti asiaa, sillä silläkin on kannustava vaikutus koska se kääntää ajattelusi positiiviseen suuntaan. Ja mikä ihaninta Franklin sanoin, meillä on mahdollisuus kasvaa henkisesti viimeiseen hengenvetoon saakka.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kiitollisuus |
KuolemastaLauantai 13.8.2022 - Mervi Siirryn nyt vakavampaan aiheeseen. Tämä aihe tuli juuri oman sairastetun koronan myötä taas mieleeni. Tässä keväällä luin Juha Hännisen kirjan, jossa pohdittiin kuolemaa syövän aiheuttamana. Kirjan nimi on Kuolemme vain kerran. Kuinka monta kertaa pelätään elämämme aikana kuolemaa? Uskallammeko edes toisille kertoa pelostamme. Kuolema nykyään tapahtuu useinmiten sairaaloissa ja harva enää uskaltaa käydä katsomassa kuollutta läheistä arkussa tai sairaalan kappelissa. Kuolemassa pelätään sen läsnäolevuutta, hiipumista ja elämän ja kuoleman rajalla viipyilyä, ainakin siinä tapauksessa kun kuolema on tulossa syövän tai jonkun muun sairauden päätteeksi. Kuolema voi tulla myös yllättäen, jolloin koetaan että asiat jäi kesken tai selvittämättä asianosaisen kanssa. Miksi me kuolemme erilailla. Siksi, että me olemme erilaisia, ainutlaatuisia jo eläessämme. Jokaisen syntymä ja kuolema on omanlaisensa ja meidän täytyisikin elää siten, että eläisimme kuin kuolisimme huomenna. Elämä on tässä ja nyt tässä hetkessä. Kuoleva ihminen voi valmistautua kuolemaansa. Hän voi löytää siinä loppuvaiheessa oman persoonansa sekä syventää suhteita läheisiinsä. Selvittää asiat ja pyytää sekä antaa anteeksi itselle ja toisille. Kuoleva tarvitsee aina tukea ajoissa sekä inhimillisen kohtaamisen. Kuolevaa lohdutetaan vain läsnäollen, jutellen, kosketellen. Lohtua tarvitaan paitsi suruun ja menetyksiin myös merkityksettömyyden tunteisiin. Kuoleva voi myös itse pelätä kuolemaansa sekä voi nähdä jäljellä olevan ajan tarpeettomana. Siihen tarvitaan lääkärin psykologista silmää lievittämään ahdistusta ja pelkoa. Kuoleva tarvitsee turvallisuuden, merkityksellisyyden ja yhteistöön kuulumisen tunnetta loppuun saakka. Entä läheisten osuus kuolevan kohtaamisessa. Jos kuoleva puhuu kuolemasta ja omista hautajaisistaan. Hän samalla lievittää toisten taakkaa. Annetaan hänen puhua ei estetä sitä. Halu jatkaa hoitoja liittyy myös epävarmuuteen sekä siihen että varmasti kaikki hoidot on tehty. Meidän täytyy muistaa myös se, ettei lääketiede ole kaikkivoipainen kaikissa tapauksissa, sillä vaan pitkitetään lähdön hetkeä sekä kärsimystä. Pelkoa tulevasta surusta ja siitä ettei selviä ilman kuolevaa läheistä. Suru on vain koettava ja kestettävä ja se kestää tietyn aikansa. Suru on myös keino kaivata ja ikävöidä. Jaa tunteesi ja kuuntele. Harva tarvitsee neuvoja. Läsnäolo myös tässä tärkeää. Olla vaan vaikka ilman sanoja, sekin lohduttaa. Lapselle ja nuorelle puhuttava kuolemasta oikein ja hänet otettava mukaan hyvästelemään läheinen. Lapsi käsittelee surun tavallaan (leikeissään) ja häntä tuettava myös kuunnellen ja keskustellen hänen tasoisesti. Syöpä sanana on jo itsessään pelottava. Olin ensimmäistä kertaa vastatusten kuoleman kanssa kun sain diagnoosin syövästä. Hoidot olivat vaikeat ja olin luovuttaa monta kertaa kun en olisi jaksanut raskaita hoitoja, kehoni petti useita kertoja. Vatsankalvon tulehdus leikkaukseen joutuminen oli käänteentekevä kohta kohdallani. Koin, että olisin ollut valmis lähtemään. Rukoilin, että tapahtukoon Sinun tahtosi rukousta. Menin pelkoani kohti. Ei siinä luovuttamisen hetkessä ollutkaan mitään pelättävää. Selvisin, uskoin että tällä on oltava jokin tarkoitus. Vastoinkäymisiä riitti mutta asenteeni oli, että tarvitsen tämän kaiken jotakin varten, minulle on tarvetta vielä tässä elämässä. Olisko sarvet nousseet pystyyn tuolloin, että periksi ei anneta missään tapauksessa. Jouduin myös antautumaan ulosteenkarkailuvaivan edessä ja hyväksymään sen osaksi elämääni, rajoitteeksi, esteeksi, haasteeksi. Tuli sitten korona, jonka myötä tuli teamsit ja zoomit. Ja minä sain sitä kautta uuden elämän. Voin olla avuksi muille netin välityksellä toisille sairastuneille ja muille tarvitseville. Tässä yksi tarkoitukseni. Voin opiskella netin välityksellä mitä vaan mikä itseäni auttoi ja auttaa ja antaa sitä kaikkea tietoa nyt muille halukkaille, kertoa miten itse selvisin ja mikä auttoi minua. Sairastuin nyt itse koronaan. Lähdin kesäni ainoalle kotiseutumatkalle pariksi yöksi tapaamaan läheisiä, sukulaisia, rakkaitani. Sain matkatuliaiseksi koronan. Koronan, jota pelkäsimme tässä vuosia, milloin se meille tulee ja mitä se saa aikaan. Se sai jo aiemmin aikaan tehdä testamentin, hoitotahdon ja käydä läpi rakkaiden kanssa osaa niistä mitä on minun viimeinen tahtoni. Sekä kuolemani tulleessa, miten puolisoni ja lapset toimii, jos kuolisin koronaan tai johonkin muuhun. Olemme oppineet puhumaan kuolemasta sen mahdollisuudesta tulla milloin vain. Siksi nyt on tärkeää olla tässä hetkessä puhua ja puhua kaikesta mahdollisesta ja nauttia elämästä ja hetkistä juuri tässä ja nyt. Kun huomisesta ei tiedä kukaan... Hänninen puhuu saattohoidon tärkeydestä. Se tarvitsee resursseja ja koulutusta lisää. Omaisten aseman parantamista kaikille. Ruotsin malli: Kaikille oikeus jäädä hoitamaan kuolevaa olisi ihanne ratkaisu. Menetin oman isäni vuosia sitten "yllättäen". Hänen piti päästä sairaalakeikalta kotiin, mutta sai sydänkohtauksen ja lähtikin taivaankotiin. Koin shokkisurun ja se vaikutti myös silloin lapsiini. En osannut käsitellä sitä oikein, siirsin surun tulevaan. Äitini sairastui muutaman vuoden myöhemmin kolmanteen ja viimeiseen rintasyöpään ja päätti ettei ota hoitoja vastaan, sen hyväksyminen oli todella raskasta. Nähdä äidin hiipuvan ja kuihtuvan pikkuhiljaa pois. Mutta sain maailman ihanimman kokemuksen, näin äitini lähdön hetken (puolivuotta kesti). Olin läsnä ja pidin kädestä loppuun saakka. Ja ne keskustelut sairastamisen aikana olivat todella tärkeitä ja voimaannuttavia. Kiitos vanhemmilleni näistä erilaisista kokemuksista ja siitä suuresta surusta ja rakkaudesta jota olen saanut kokea heidän kanssaan ja heistä johtuen. Olen itkenyt ikävää ja itken aina kun tarve on, sitä ei estä enää kukaan ja tiedän että sillä sieluni puhdistuu ja saan lähelleni rakkaat..Koska he ovat aina sydämmessäni ja kantavat minua tällä elämän tiellä, tulen kun aikani on..olen valmis, en pelkää enää mitään.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuolemasta ja sen pelosta |
SuuttumuksestaSunnuntai 7.8.2022 - Mervi Tämä on nyt viimeinen kirjoitus tästä kirjasta. Kirja oli itselle selkeä ja ajatuksia herättävä. En olisi ehkä ruvennut tätä blogia kirjoittamaan ellen olisi tämänkin kirjan suhteen tarttunut hetkeen. Se on kumma miten joku kirja kirjastossa "huutaa" minulle että lue tämä nyt, tätä tarvitset juuri nyt. Ensin määritellään mitä suuttumus on. Se on jähmettävä, laamaannuttava reaktio ja vastauksena odotus jää täyttymättä. Se voi ilmetä raivonpurkauksena, vihamielisyytenä, kimppuun käymisenä, kyräilynä tai vaikemisena. Se on myös opittu tapa pettymykseen ja siinä käyttäydytään tavalla josta ei itsekään pidä. Mieletön käyttäytymisen muoto. Se on myös ihmistä heikentävä- aiheuttaa muunmuassa verenpaineen nousua, sydämentykytystä, unettomuutta. Suuttumuksen toiveena on olla samankaltaisuus ja kun toinen ei ole sitä, se ärsyttää ja loukkaa itseä. Suuttumus on ajattelun tulos, joten korvaa se uusilla tunteilla ja ajatuksilla. Toiset saavat olla erilaisia, ajattele niin. Eräitä suuttumuksen syitä ovat esimerkiksi Autossa, joku ajaa hitaasti tai liian lähellä takana. Joku rikkoo sääntöjä tms Joku on väärässä paikassa väärään aikaan Verot ärsyttää, myöhästyminen, huolimattomuus toisen tai itsensä tekemänä, maailmantapahtumat ja hallitus. Suuttuessa loukataan sanallisesti, ollaan ivallisia toisia kohtaan. Voidaan lyödäkin tai uhata sillä. Tai sanotaan, hän saa minut raivon partaalle. Suuttuneelle annetaan helpommin periksi kun ei kestetä suuttuneen raivoa. Keinot suuttumuksesta pääsemiseksi: Siitä voi päästä siis eroon ja se vaatii uudenlaista ajattelua. Harjoittelu kannattaa. Tiedosta mikä provosoi ja onko pakko ajatella niin. Tietoisuus omista ajatuksista ja tunteista on tärkeää. Lykkää suuttumusta, räjähdä vasta 10-15 sek kuluttua. Silloin opit jo hallitsemaan sitä. Pidä päiväkirjaa ja merkkaa milloin suutuit, aika ja paikka ylös. Muistiin merkitseminen saa harventamaan suuttumusta. Myönnä suuttumus erehdyksenä toisille äänneen ja sano, että teet työtä sen eteen, että toimisit viisaammin jatkossa. Pidättele suuttumusta muutaman sekunnin ajan ja ajattele mitä itsestä tuntuu ja kuvittele miltä toisesta tuntuu. Viisikymmentä prosenttia ihmisistä on viisikymmentä prosenttia ajasta eri mieltä asioista kuin sinä. Luovu odotuksista, joita sinulla on toisten suhteen, kun ne haihtuvat, haituu suuttumuskin. Rakasta itseäsi äläkä rasita itseäsi itsetuhoisalla suuttumuksella. Tee itse omat valintasi. Muista jatkossa. Kun huomaat, että menee hermot. Tunnista tunne ja ymmärrä ettei aivojen fiksuin osa ole käytössä.(liskoaivot). Et ole järkevä itsesi vaan alkeellinen versio itsestäsi. Voit hytkytellä tai ravistella isoja lihaksiasi ja rauhoittaa itseäsi pitkillä uloshengityksillä. Se oletko syönyt, juonut tai nukkunut liian vähän, silläkin on merkitystä suuttumukseesi. Pidä verensokeri tasaisena ja nuku hyvin niin hermosi pysyvät myös kunnossa. Kyllä tässä terapeuttina on omaa suuttumusta ja vihaakin saanut käsitellä. Tiedän kokemuksesta sen että olen oppinut lapsena suuttumaan ja annoin toisten suuttua minulle, ärsytinkin joskus. Mutta myös alistuin ja nöyrryin kun oli helpompaa ja ellen osannut toisen suuttumukseen suhtautua oikein. Itse suutuin harvoin, nielin pettymyksen, mutta olen suuttunut ja pyytänyt sitten anteeksi. Vihasin aluksi syöpää, ehkä se oli suuttumustakin. Miksi minä sairastuin kysymyksiä esitin itselleni. Vihan tunne syöpää kohtaan oli pakko jotenkin purkaa ja keksin syksyllä lapioida kasvimaan ympäri. Hiki virtasi ja keho oli kovilla, samalla päästin kirosanat menemään. Sain vihan pois kehostani ja olo helpottui. Samalla kysyin keholtani, miksi sairastuin ja sain vastauksen. Olin unohtanut ja hyljännyt itseni. Elin muille ja muita varten. Piti opetella rakastamaan itseään. Siinä onkin ollut iso työ ja se on kannattanut. Syöpä hoitojen aikaan suutuin ja turhauduin usein avanteen kanssa. Se ei pysynyt paikallaan. Se falskasi, vuoti reunoista yli tai kun juuri aloit laittaa uutta laattaa paikoilleen avanteen reiän päälle alkoikin vatsa toimia, se suututti ja ärsytti todella paljon. Opin kiroamaan päivittäin. Käytin kaikki mahdolliset kirosanat ja perheeni ei tietenkään tykännyt siitä. Opiskelin samaan aikaan ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ja siellä oli tehtävänä opetella uusi tapa jollekin asialle ja opettelin toimimaan uudella tavalla avanteen hoidon yhteydessä. Opettelin hillitsemään itseäni ja laskin numeroita ja ajattelin, etten halua että toiset kärsivät minun turhautumisestani. Opin ja huomasin, että voin oppia paljon muutakin. Nykyään harvemmin asiat harmittaa suuttumukseen asti. Mutta silti yksi sana on jäänyt käyttööni noista rumista sanoista. Se on perkele ja se kattaa aika paljon, mutta se voisi olla vaikka sytytystulppakin. Kommentteja kaivataan näihin kaikkiin aiheisiin. Kirjoita rohkeasti.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toiveena, että maailma ja ihmiset olisivat toisenlaisia |
OikeudenmukaisuudestaTorstai 4.8.2022 - Mervi Edelleen kirjasta Hyväksy itsesi, uskalla elää. Monissa yhteyksissä puhutaan oikeudenmukaisuudesta. Oikeus ja kohtuus. Ellemme saa sitä tunnemme vihaa, ahdistusta ja pettymystä. Mutta eläimetkin syövät toisiaan, onko se oikeudenmukaista. Sanana oikeudenmukaisuus on myyttinen käsite. Käytetään puheessa sinulla ei ole oikeutta ja sen puute on onnettomuutemme veruke. Kulttuuri lupaa oikeudenmukaisuutta. Ei se ole edes mahdollista. Köyhät kärsivät ja rikkaat pääsevät kuin veräjästä, näin on ollut aina vuosisatojen ajan. Vaikutusvaltaisilla on omat säännöt. Se on tehottomien ihmissuhteiden motto, ja se on tuhoisinta syytöstä toiseen kohdistettuna. Pidät tiliä sulle ja mulle, ja se lisää katkeruutta ja vääryydentunnetta. Oikeudenmukaisuus on keino välttää ottamasta vastuuta omasta elämästä. Mustasukkaisuus on oikeudenmukaisuuden vaatimusten lieveilmiö "sielun kateus". Se merkitsee toiselle vaatimusta että hän rakastaisi tietyllä tavalla. Se on myös itseluottamuksen puutetta. Jos kysyt mitä tein väärin, mikä minussa on vikana, enkö ole tarpeeksi hyvä. Nämä kaikki kysymykset osoittavat epävarmuudesta. Jos rakastat, et järkyty toisen käyttäytymisestä. Esimerkit oikeudenmukaisesta käytöksestä. Sanot näin.. -toiset saavat enemmän rahaa samasta työstä- valitetaan siitä -sanot, ei ole oikein -julkkisten palkkiot esimerkiksi -toiset selviävät rangaistuksetta ja itse jää kiinni-katkera -sanot, minä en ikinä kohtelisi sanonta-toisten oltava samanlaisia -vastaat samalla mitalla, jos joku palvelus tai auttaa jossain tilanteessa-hyvä tapa -jos asiat oltava oikealla tolalla-olet pikkusielu -kun vaadit, että kiistat vietävä loppuun jotta voittajat saavat nauttia olemisestaan ja häviäjät myöntävät olevansa väärässä -pelaat peliä-jos hän niin minäkin- vastaat samalla mitalla Palkinnot oikeudenmukaisuudesta kun toimit yllä olevin tavoin. Koet olevasi kunniallinen ja parempi ihminen. Luovut vastuusta syyttämällä muita, etsit syntipukit ja vältät riskit. Vääryyksien kerääminen;saat siitä huomioita, sääliä ja itsesääliä. Kun valitat vääryyksistä kulutat aikaa ja vältät puheen itsestäsi. Puolustelet kostonhimoista käyttäytymistä että kaiken on oltava oikeudenmukaista. Kosto on oikeutettua ja kaiken on oltava reilua ja oikeudenmukaista. Keinot, joilla pääset irti tästä oikeudenmukaisuudesta. Sano, että olen erilainen kuin sinä, vaikka se on vaikea hyväksyä. Korjaa lause, se ei ole oikeudenmukaista lauseella se on onnetonta tai minusta olisi parempi Luovu vertailusta, valitse omat tavoitteet. Mitä itse haluat. Toimi spontaanisti. ei vastalahjaa. Älä tasoita tiliä. Käytä lahjaan niin paljon kuin haluat, ei velvollisuudentunnosta. Kostaminen on tapa toisen antaa hallita, toimi kuten itse haluat eikä kuten toiset panevat sinut toimimaan. Laadi lista kaikesta mikä on epäoikeudenmukaista, kysy itseltä loppuvatko vääryydet jos kiihdyn niistä. Kuten aiemminkin, olen verrannut näitä ajatuksia myös omaan elämääni ja kokemuksiini. Oliko oikeudenmukaista, että itsestään huolta pitävä ihminen sairastui syöpään ja lopulta joutui eläkkeelle hävettävän ulosteenkarkailun takia. Jossain syöpäyhdistyksen blogissa kirjoitinkin aiheesta siten että en ole tilannut tätä tautia, emmekä me muutkaan sairastuneet sairastammepa mitä tahansa. Elämäntavoilla me voidaan vaikuttaa osittain ettemme sairastuisi, mutta ei se kohdallani auttanut. Söin kaksi kertaa päivässä puuroa marjoilla ja kunnon illallisen. Kävin lenkillä päivittäin. Olin kylläkin suorittaja, sen myönnän. Stressaantunut ja ylikuormittunut. Ehkä olikin hyvä, että juuri minä sairastuin ja pystyn näyttämään että selvisin toisella tavalla, sain uuden mahdollisuuden. Tämän aihe sai ajattelemaan senkin että miten epäoikeuden mukaista toisen mielestä elämäni onkin ollut. Näin vain kortit ovat kohdallani menneet, hyväksyn mitä tapahtuu ja mitä on tulossa enkä juuri mieti onko oikeudenmukaista. Voisin jopa miettiä onko oikeudenmukaista, että minä selvisin ja joku toinen ei. Pääsin eläkkeelle rankan paperisodan myötä ja sekin on jonkun mielestä epäoikeudenmukaista. Itselleni on nyt helpointa, etten ajattele mitä toiset minusta ajattelee. He eivät tiedä mitä on elää ulosteenkarkailun kanssa enkä todellakaan toivo tätä kenellekään. Tuorein kokemus oikeudenmukaisuudesta. Kesän ensimmäinen reissu kotiseudulle ja sukukokoukseen, jossa tapasin rakkaitani ja läheisiäni. Sain koronan ja joku muukin sai. Turha harmitella. Se rakkauden määrä mitä sain matkalta kattaa koronan aiheuttaman levon ja sairastelun. Tämäkin piti kokea ja olen tämänkin suhteen viisaampi ja myötätuntoisempi toisia ja itseäni kohtaan. Elämä on ylä-ja alamäkeä se on todellista. Nautin nyt elämästäni, hetkistä, rakkaista, läheisistä, luonnosta, kanistani, lukemista ja itseni kasvusta. Elämä on loppujen lopuksi ihanaa ja asenteella on iso merkitys miten otamme kaiken vastaantulevan elämässämme. Asiat kuitenkin aina järjestyy oikealla tavallaan. Elämällä kaikkinensa on tarkoitus, siihen uskon vahvasti.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oikeudenmukaisuus |






