Oivalluksia ja uuden oppimista

Uuden vuoden toivotus

Tiistai 31.12.2024 - Mervi

En tee lupauksia ahdistaakseni itseäni turhilla epäonnistumisilla.

Keskitän elämäni uusiin mahdollisuuksiin enkä anna vanhojen uskomusten ja tapojen estää minua kasvamasta kohti kukoistamista. Uskon, että kaikille kaikki on mahdollista. Me jokainen ihminen voidaan ollaan poikkeuksia ja tehdä ihmeitä. Pienin askelin kohti uutta vuotta ja uusia elämänkokemuksia otan kiitollisena vastaan. Kiitän vuodesta 2024 ja sen kaikista kokemuksista ja tunteista, joita sain jälleen avattua ja tutkittua rakkaani kanssa yhdessä. Perhe ja läheiset antavat suurta iloa ja kasvua, otan kaiken nöyränä vastaan, rakastaen ja halaten paljon. Me tarvitaan myös toisiamme, yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus antaa merkitystä elämään. Antaessaan saa enemmän kuin uskotaan.

Toivotan Sinulle Rakkaudellista Uutta Vuotta 2025.

Lempein ja rakkaudellisin halauksin Mervi.

Hengitä muutama kerta syvään sisään ja syvään hitaasti ulos. Syvällä sydämmessäsi on rakkaudellinen valopiste, anna sen laajentua koko kehoosi aina varpaiden kärkiin ja sormenpäihin saakka..anna sen laajentua kotiisi, läheisiisi, ympäristöösi, Suomeen ja koko maailmaan. Näen rakkautesi leviävän joka paikkaan ja voit alkaa nähdä ihmeitä elämässäsi jos teet tätä usein..

Kuva pixapay iPicture

Loppuvuoden esilletulo

Sunnuntai 29.12.2024 - Mervi

Alkuvuodesta 2024 tuli Finnilcon facebook-sivuille kyselyä ulosteenkarkailusta kärsiville. He olisivat perustamassa hankkeen johon saavat rahoituksen ja sen kesto olisi kolme vuotta. Hankkeeseen voi osallistua myös etänä. Hain ja pääsin mukaan hankeeseen. Mukaan tulisi myös Vaippahankkeeseen osallistuneita henkilöitä ja muiden yhdistysten vetäjiä tai jäseniä. Ensimmäisellä kerralla olin mukana etänä. Hankkeeseen palkattiin kaksi ihmistä vetämään ja tekemään tätä projektia. Kävin tutustumassa heihin ja ryhmään toukokuussa Helsingissä.

Tämän ensimmäisen vuoden oma osuuteni huipentui marraskuulle kokemustoimijan roolissa toimiessani Pikkuparlamentissa. Kerroin siellä järjestetyssä paneelissa omia kokemuksiani elää ulosteenkarkailun, Lars-syndrooman kanssa. Tilaisuus oli julkinen ja se oli myös webinaaritilaisuus, jota pystyi seuraamaan livenä suorana. Mukana oli kansanedustaja Nina Malm ja valtionvarainministeriöstä Laura Pitkänen. Aiheena oli Eroon vaippavuoresta. Juontajina olivat Kuura Autere ja Zahra Aalto, hankkeen vetäjät.

Tässä ensimmäisessä osassa Nina Malm toivotti tervetulleeksi tapahtumaan ja Kuura ja Zahra esittelivät Inco-tukihanketta. (7.40 min kohdalla Zahra luki esittelytekstin, jossa tuon esille miksi olen mukana tässä projektissa) sekä Tiina Vaittinen Tampereen yliopistosta esitteli vaippahanketta. 

https://www.youtube.com/watch?v=SIeBTEozv0w

Toinen osa, paneelikeskustelussa oli mukana Laura Pitkänen, lantiopohja vaivoihin erikoistunut fysioterapeutti Ulla Korpi-Tassi ja minä

https://www.youtube.com/watch?v=gvx-_PDQAsY

Mitäpä tässä on sen kummempaa on selittelemistä. Pierut, ripulit, ummetus, valvominen, kivut jne ja kohti HÄPEÄÄ.

Toivon hartaasti, että jokainen joka kärsii näistä vaivoista puhuisi lääkärilleen tästä asiasta ääneen, siinä ei ole häpeämistä. Apua löytyy. Samoin kerro läheisillesi sekä työpaikalla tästä, tämä ei ole kenenkään syytä, että on tällainen vaiva. Omalla kohdallani tämä pitää vaan hyväksyä ja jatkaa elämää arvokkaampana. Kaikki ympärilläni ovat sopeutuneet kyllä uuteen normaaliin koska entiseen ei ole paluuta. Elämä helpottuu monin tavoin ollessa avoin. Ja vessapassi pelastaa monilta tilanteilta. Inva-vessat ovat meillekin tarkoitettu, vaivamme ei näy ulospäin. Vilauta vessapassia, jos saat ikäviä kommentteja ulkopuolisilta. Sen saat Colores-ry:stä, Finnilcosta tai IBD-yhdistyksistä.

Hanke jatkuu ensi vuonna ja toivon, että vaivasta kärsivät ottavat yhteyttä Inco-hankkeen vetäjiin, Kuuraan tai Zahraan Finnilcon kautta. Meidän ei tarvitse jäädä kotiin kokonaan kärsimään tästä vaivasta, elämää ja toivoa/hoitoa on aina. https://www.finnilco.fi/

Marraskuussa ilmestyi samasta aiheesta myös Apu-terveyslehti, jossa on antamani haastattelu on tämän hetkisestä arjestani.

https://www.apu.fi/artikkelit/suoli-johon-ei-voi-luottaa-tata-on-anaali-inkontinenssi

Kuva pixapay Tama66

Onko järkee vai ei

Tiistai 24.12.2024 - Mervi

On se jännää nykyään, kun pää työstää asioita ja yhdistelee tapahtumia toisiinsa. Aamulla sitten heti herättyä täytyy ruveta kirjoittamaan koska tuntuu hyvältä ajatukselta tuoda se esille myös toisille. Mietittäväksi Sinullekin.

Katsoin Armanin ja 7 kuolemansyntiä ohjelman. Siinä kerrottiin pyhästä Gangnes-joesta. Hindulaiset uskovat, että pyhä vesi puhdistaa ihmisten synnit. Samalla he itse saastuttavat joen oamlla toiminnallaan ja uskaltavat likaisuudesta ja saastaisuudesta huolimatta kylpeä siinä koska he haluavat puhdistautua synneistään ja se on heidän tapa ollut pitkään.

Olen lukenut myös Nummenmaan Tunteiden psykologia kirjaa, jossa eräässä kohdassa hän kirjoittaa järjestä ja tunteista. Teemmekö elämässämme ratkaisuja kumman mukaan. Sain samalla hyvän keskustelun puolisoni kanssa esimerkin avulla. Auton ostoon liittyvät tunteet ja järkisyyt. Onko tullut hyviä vai huonoja ratkaisuja, kuka on vaikuttanut siihen minkä on lopulta ostanut oliko tunteet mukana ja onko ostos ollut lopulta järkevä. Saiko siitä muilta kannustavia tai ei kannustavia kommentteja.

Samalla mietimme ihmisten välisiä ristiriitoja. Kumpi niissä tilanteissa painaa enemmän, järki vaan tunteet? Oletimme, että tunteet, ne käsittelemättömät tunteet, jotka ponnahtavat aina esille ja saavat toimimaan "järjettömästi". Kukahan olikaan keksinyt sanonnan, ota järki käteen, se kuulostaa vähän loukkaavalta, ikäänkuin ei osaisi ajatella oikein. Mutta siitä ei olekaan kysymys, vaan siitä, että onko tilanteessa/ristiriidassa järkeä.

Joulu ja uusi vuosi tulee ja läheiset tapaavat toisiaan. Yhdessäoloa. Joukossa saattaa olla mukana ihmisiä jotka ovat loukkaantuneet tai ovat loukanneet toisiaan. Mietitäänpä, onko tilanteessa järkeä, edistääkö se hyvinvointia, että pidetään vihanpitoa. Koenko olevani voittaja ellen anna periksi mielipiteestäni. Entä jos pyydänkin anteeksi? Olisinko silloin voittaja vai häviäjä? Miltä tuntuisikaan, jos vihani laantuisi ja mietin mitä olenkin menettänyt, että olen pitänyt ikävästä tunteesta kiinni, järkeähän siinä ei ole ollut. Turha taakka kannettavaksi, mahdollisesti vuosikymmeniä painanut.

Alussa kerroin Gangnes-joesta. Uskomukset voivat olla noin vahvoja, sukupolvien takaisia ettei todellakaan haluta nähdä totuutta. Arman kysyi professorilta, että onko hän itse 5-10 aikana uinut Gangnes-joessa, hän sanoi että ei, koska se on niin saastainen. Hän uskalsi olla eri mieltä ja siinä oli todella järkeä. Mikähän oli hänen syntiensä laita, kävikö hän joen alkupäässä kylpemässä, se ei tullut selväksi.

Kuva pixapay gaborszoke

Joulun toivotus

Sunnuntai 22.12.2024 - Mervi

Joulu tulee. Miten vahvoja tunteita se herättääkään? Lapsuusmuistot, perhejoulut ja yhdessäolot. Hyvää ruokaa ja paljon erilaisia herkkuja tarjolla, silloin on lupa syödä kaikkea "äidin tekemää".

Ja pakolliset menot siihen päälle..kuka muuten käskee..

Monelle joulun aika on myös siivoamista ja puuhaamista vaikkei pukki kaappeihin katsokaan. Miksi on näin? Mietin tätä nyt itsekin? Samalla tyhjennän kaapeista tavaraa, jota ei tarvita tai jolle ei enää ole käyttöä, se on siis järkevää. Laitan eteenpäin. Kuka on keksinyt, että se pitää tehdä juuri jouluksi ja juhannukseksi. Yritän miettiä järkisyillä. Siinä on lomapäiviä työstä ja joulunjälkeen voi keskittyä taas uuteen vuoteen ja uusiin tavoitteisiin, kun vanhat on saatu raivattua pois alta. Entäs jos nämä tekisi vähitellen pitkin vuotta, tuntuisiko se samalta? Tarvitseeko tuntua enää samalta, voisiko se jopa tuntua paremmalta? Hyviä pieniä tekoja pitkin vuotta, jäisi ne pitäisi tehdä asiat pois "listoilta" ja mielikin puhdistuu koko ajan, tulee tilaa uudelle, vaikkapa vapaaehtoistyölle.

Kävin tervehtimässä erästä ihmistä, jolla on alkavaa muistisairautta. Hän asuu yksin, halasin häntä monta kertaa ja hän itki, ettei hänen suvussaan ole tapana ollut halailla. Hän sanoi, että tuntuu hyvältä olla halattavana. Sanoin, etten hylkää häntä, käyn kun pystyn ja soittelen aika ajoin sekä pyydän mukaan toimintaan. Silti käynnistä jäi suru mieli. Yksinäinen ihminen viettää joulun yksin katsoen televisiota. Ei ole keskustelukumppania eikä läheisiä, jotka hakisivat joulun viettoon mukaan. Ei ole ihme, että muisti alkaa mennä kun läheiset ja ympäristökin alkaa unohtaa, piiri pienenee ja itsekin alkaa pelätä muistinmenetystään.

Välitetään toisistamme. Me olemme ihmisiä, me olemme lapsia, me olemme maailma, me olemme tulevaisuus, mitä me annamme sitä me saamme moninkertaisena takaisin.

Eräässä etärentoutuksessa sanoin äskettäin osallistujille. Jos saisin toivoa jotain suurta ja ihmeellistä maailman parantamiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi, toivoisin että ihmiset halaisivat toisiaan ja itseään enemmän, koska hyvät hormonit saadaan sitä kautta liikkeelle. Se jopa parantaa!Ota halaus vastaan ja tee sitä myös itsellesikin. Muista, keho ei tunnista kuka sen tekee ja silti hyvät hormonit jyllää. Pysähdy ja halaa. Jos maltat halata toista ihmistä pidempään voi siinä itkukin tulla ja koet jotain syvempää.

Kun teet hyviä tekoja itselle, se heijastuu ympäristöönkin.

Rakkauden täyteistä joulua kaikille lukijoilleni. Lämmin kiitos kun Olette siellä, toivon että olet jotain pientä saanut näistä uutta ajateltavaa.

Kuva pixapay D L Mc Garragher

Suru eläimen menetyksestä

Sunnuntai 8.12.2024 - Mervi

Oliko kohtalon ivaa, edellinen kirjoitukseni sisälsi menettämisenpelkoa ja Elmerin luopumiseen joudun samantien sopeutumaan. Olen shokissa ja surullinen.

Saimme Elmerin lähes 13 vuotta sitten.

Meillä oli naapurista saatu toinen kani, Justiina ensin vajaa kaksi vuotta. Aiemmin emme voineet ottaa mitään eläintä kotiimme allergioiden vuoksi. Naapuri antoi oman kaninsa meille hoitoon kun he lähtivät etelään, se oli ensi kosketus karvaiseen eläimeen. Justiina tuli meille todella rakkaaksi ja lopulta saimme sen itsellemme kun naapuri halusi luopua siitä koiran tultua taloon. Allergia oireita ei tullut, outoa ja kummallista. Myöhemmin me perheenä lähdettiin viikon matkalle etelään, Justiina palasi vanhaan kotiinsa ja kuoli meidän poissaollessamme. Olimme surun murtamia, toinen tytöistä asui vielä silloin kotona. Joulu oli raskas ilman karvaturria ja mieheni seuratessa suruamme, hän löysi Tori.fi sivuilta mustan samannäköisen pikkukanin. Tytär haki sen Pyhtäältä. Se oli karannut kerran uloskin ja oli silloin vuoden vanha vilkas pikkupoika, rodultaan hermeliinin ja leijonharjan sekoitus. Siellä hänen nimensä oli Sankari, mutta me nimesimme hänet Elmeriksi.

Me opetimme häntä syliin ja vierelle. Tosin se ruikki pissaa päälleni ja sai samantien lähdöt häkkiinsä. Kävimme leikkauttamassa sen ja elämä muuttui sen kanssa. Sähköjohdot olivat kovilla kun olimme töissä. Kaikki lattialla olevat johdot tuli aina suojata, myös joulunaikaan. Öisin pidimme hänet häkissään ja päivät ja illat hän sai juoksennella vapaana. Ajattelimme, että kun toinenkin tyttärestämme muuttaa pois kotoa hän ottaa Elmerin mukaansa mutta minun ja Elmerin välille alkoi kehkeytyä syvempi suhde. Olen maalta kotoisin ja eläimet ovat olleet minulle aina rakkaita, joten vaistosiko se tai me, että minä ja hän tullaan niin hyvin juttuun ja että ehkä sen on hyvä olla kotona minun luona. Kanin keski-iäksi oletimme olevan 4-6 vuotta joten kyllä me pärjätään näin se aika.

Kunnes, olin menossa suolentähystykseen ja edellisenä iltana Elmeri käyttäytyi poikkeavasti. Hän karttoi minua ja hyppäsi sohvan reunalle, joka oli todella outoa ja kummallista. Siinä tyttären kanssa ihmettelimme, miten se noin teki. Seuraavana päivänä sain tietää sairastavani syöpää, vaistosiko hän huonot uutiseni?

Elmerillä alkoi olla kova työ pitää minua osaltaan hengissä. Olin luovuttaa hoitojen aikaan monta kertaa mutta hän jaksoi olla vierelläni, pötkötteli ja kääntyi aina kyljenneen nukkumaan. Kuinka suloinen hän olikaan. Kun jäin yksin kotiin välillä potemaan, hänelle itkin pahimpia itkuja ja hän jaksoi vain siinä vierellä olla niin suloisena ja lohduttavana. Opiskelin hoitojen aikaan ja luin paljon oppikirjoja ja muuta siihen liittyvää ja Elmeri oli vain kainalossani olemassa ja terapeutin roolissa kannustamassa minua eteenpäin. Samalla hän opetti minua pysähtymään hetkeen ja olemaan läsnä juuri siinä hetkessä. Nyt myöhemmin kun valvoin öisin vatsani takia, tulin usein Elmerin huoneeseen nukkumaan, otin hänet kainalooni ja silittelin häntä ja nostin lopulta sitten häkkiinsä ja nukahdin.

Lähdin tukemaan muita syöpään sairastuneita ja otin Elmerin mukaan myös kaikkeen mahdolliseen toimintaan. Kerroin hänen merkityksestään minulle. Selvisin hengissä syövästä ja myös terapeutti-Elmeri auttoi minua siinä. Sain ulosteenkarkailuvaivan ja jouduin jäämään kotiin. Jos jonnekin lähdimme, Elmeri pääsi tyttäreni luo hoitoon ja meillä oli kova ikävä puolin ja toisin. Elmeri ei syönyt tai liikunut samaan tapaan kuin minun kanssa. Mieheni jäädessä eläkkeelle hän välillä todisti, että kun olit päivän poissa Eppu ei tullut koko päivänä pois häkistään, mökötti ja söi kyllä ruokansa. Kunnes tulin kotiin ja normaalit arkirutiinit palasi.

Epulla oli vuosia aivastusta ja muutamia silmätulehduksia. Käytin häntä eläinlääkärillä useita kertoja näiden takia. Vuosia kului ja viimeisen vuoden aikana ruokailusta tuli heinän suhteen hänestä entistä vaativampi. Sallin niin ja niin kauan kun hän muuten söi ja joi ja tuli syömään tiettyinä aikoina häkistään hänen vointinsa oli hyvä. Muutama suolentukoksen uhka oli vuosia sitten mutta parafiiniöljy ja ananasmehu laukaisivat sen hyvin ihan kotioloissa taas kuntoon.

Elmerin kunto on iän myötä huonontui. Hän ei jaksanut enää hypätä sohvalle tai sohvatuolille katsomaan TV:tä tai meidän elämää. Jos hän makasi kainalossani kun luin, hän ei uskaltanut enää hypätä pois sängyltä vaan laskin hänet aina alas. Syömään hän tuli tarkkoina kellonaikoina aiemmin ja nyt viime aikoina hänet piti aamuisin työntää pois pyllystä häkistään olohuoneen puolelle, josta sitten itse aamupalan syötyään juoksi häkkiinsä. Iltaisin tuli sohvankulmalle kyllä syömään kanssani omenaa, joka oli hänelle suurta herkkua. Nukkumaan mennessäni aina siunasin hänet ja lähetin parantavaa ja hoitavaa energiaa ja sanoin rakastavani häntä. Karvanlähtö aikaan otin karvoja talteen ja tiedostin, että jonain päivänä joudun hänestä luopumaan. Asiasta juttelin Elmerille monta kertaa etukäteen ja itkeskelinkin sitä mahdollisuutta. Sovimme, että tapaamme sitten joskus..jossain.

Kuukausia sitten päätimme lähteä mieheni kanssa lähteä pariksi päiväksi kotiseudulle. Tytär tulisi häntä kotiin hoitamaan bonussiskonsa kanssa. Tiedostin, että hoitoon vienti vanhalle pojalle alkaa olla jo raskasta joten siksi teimme näin. Pari päivää meni normaalisti. Kotimatkallamme tytär soitti, että Eppu ei pysy pystyssä eikä ole syönyt sinä päivänä yhtään. Kehotin antamaan ananasmehua ja sanoin, että hänellä saattaa olla vain ikävä äitiä. Tyttäret itkivät kun he toivat juna-asemalle kopassa Elmerin mukanaan, oletin että hoidan hänet vielä kotona kuntoon. Mutta, kotona näin ettei Elmeri tästä enää selviä. Annoimme parafiiniöljyä ja juotavaa ruiskulla suuhun ja hyvin hän joi. Sitten pidin tunnin häntä rinnallani, jossa hän rötkötti vaan lamaantueena, itkin ja kiitin häntä kaikesta ja sanoin, että minulle tulee kova ikävä Sinua jos nyt lähdet. Soitin eläinlääkäriasemalle, jonne pyydettiin tulemaan ja mahdollisesti luopumaan hänestä lopullisesti. Vanhin tyttäreni, joka aikoinaan haki Elmerin Pyhtäältä tuli eläinlääkäriasemalle mukaan hyvästelemään Elmerin. Lääkärin suosituksestä päädyimme lopettamaan hänet. Me hyvästelimme hänet ja itkimme ikävää ja suurta tyhjyyttä, joka hänen poislähdöstään tulee.

Olin etukäteen jo vuosia sitten päättänyt, että Eppu kuoltua poltetaan ja otan tuhkat purkissa kotiin muistoksi. Ja kun eläinlääkäriasemalla kysyttiin, jätämmekö Elmerin sinne, sanoin että ei, vien hänet kotiin, vietämme viimeisen yön hänen kanssaan kotona.

Mikä valtava suru tuli. Lasten kanssa viestiteltiin ja itkettiin, läheteltiin kuvia ja itkettiin. Lapsilla alkoi huoli miten minä pärjään ilman Elmeriä. En tiedä vielä. Mutta tiedostan, että Elmeri opetti minulle luopumisen taitoa. Tein sitä etukäteen, surin jo etukäteen. Ihmettelin viime viikkoina kun hän tuli outoon aikaan häkistään olohuoneeseen ja otin hänet syliin, ikäänkuin hän kävi vinkkaamassa, että en ole täällä enää kauaa, en jaksa enää, olen vanha ja sinä "äiti" tulet pärjäämään ja selviämään.

Elmeri lähti tästä maailmasta 1.12 klo 21.11. Laitoin hänet kotona häkkinsä päälle nukkumaan viltin sisään ja aioin nukkua hänen kanssaan samassa tilassa mutta en saanut unta tällä kertaa. Menin mieheni viereen, itkin ja mieheni otti minut kainaloonsa ja lohdutti, johon nukahdin muutamaksi tunniksi. Aamulla veimme Elmerin tuhkattavaksi ja parin päivän päästä saimme uurnan kotiin. Tilasin itselleni vielä kanikorun, jonka saan myöhemmin. Kynttilä palaa pöydällä kuvan vieressä ja itkeskelen tässä kirjoittaessani. Mutta tiedän, että selviän ja me näämme myöhemmin Elmerin kanssa. Suuri kiitos Elmeri kaikesta, opetit minulle paljon. Olit meillä 13 vuotta ja ikää sulla oli lähes 14 vuotta. Olit vanhin lääkärille sekä polttohautausta tekevälle yrittäjälle oleva kani, oikea Sankari.

Me emme ehkä aina usko, mikä merkitys eläimellä on meille ihmisille. Luopumisen taito on ehkä se suurin oppi mitä ne meille opettavat. Moni sanoo, ettei ota eläintä sen takia jos joutuu siitä luopumaan ja tulee iso suru. Mutta meidän on opittava luopumaan myös läheisistämme, siihen me sitä taitoa tarvitaan, että selvitään ja jatketaan elämäämme surun tunteen oltua meille tuttua. Suuri ikävä tulee ja se on sitä rakkautta, joka on aivan ihanaa ja ne muistot kaikesta yhteisestä ajasta ovat aina olemassa. Niiden varassa jaksetaan elää oma elämäämme ja näin alkaa uusi normaali koska entiseen ei ole paluuta.

Elmerin huoneesta tulee lastenlasten leikkihuone ja yöpymispaikka, elämä jatkuu..mutta nyt on valtava suru ja annan surun olla ja opin siitä..Mutta juuri nyt olen shokin vaiheessa..myöhemmin ehkä tulee reagointivaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautuminen..

Äitin poikaa ei enää ole. Valtavan suuri kiitollisuus Elmerille läsnäolon opettamisesta ja hänen rakkaudestaan.

Kun teen suolentyhjennyksiä vessassa jonkun menoni takia, luen siellä aina samaa kirjaa jossa on 366 kannustavia ajatuksia jokaiselle päivälle. 1.12 siellä luki näin.

"Pyydä mitä haluat, mutta ole valmis hyväksymään se mitä Jumala antaa. Se saattaa olla parempaa kuin pyysitkään".

Eilen olin etäluennolla mukana, kerroin etten halua tulla videolle näkyväksi koska minä täällä suren Elmerin poislähtöä. Luennoitsija otti osaa suruuni ja sanoi, että hän lähettää minulle lempeyttä. Suruun ei kuulemma lähetetä voimia..vaan lempeyttä. Tämäkin on merkityksellinen osallistuminen..ihanasti sanottu, lempeyttä minulle ja Sinulle.

Sattumaako jälleen, facebookissa jaettiin Live och Horace Europa ohjelmasta ote surusta.

"Suru on villieläin, jota ei voi kesyttää. Se on olento, joka syntyy rikotuista lupauksista. Pysymme aina yhdessä. En jätä sinua koskaan. Kaikki on hyvin. Miten aitoja vakuuttelut ovatkaan-silti ne petetään jonain päivänä ja harhailemme järkyttyneinä. Loukattuina sanoista jatka eteenpäin ja on kestettävä- ajamme tämän olennon pimeyteen. Yritämme taistella vastaan. Eräänä yönä se tulee luoksesi nelinkontin ja pyytää armoa. Vaatii tulla nähdyksi. Ehkei surua voi kesyttää, mutta sitä voi rakastaa" Sopii myös parhaillaan olevaan suruuni, saan olla ja aikaajoin itkeä ja kaivata..koska muistot nostaa surun esiin kaikessa.

Kuva on reissuun lähtö aamulta otettu ja toivotettu tytöt tervetulleeksi hoitamaan Eppua, viimeisen kerran.

Pelkoja kohti

Tiistai 3.12.2024 - Mervi

Tunnistin perustunteen arjessa. Yhdistin sen Parisuhde Katajan pitämän vuorovaikutus illan teemaan. Kyseessä oli oma pelko.

Huoli läheisen yllättävästä yskästä. Ehdotin tutkimukseen menemistä ensin kauniisti. Sanoin, toivoisin, että kävisit tarkistuttamassa itsesi lääkärissä. Vastaus oli, ei ole tarvetta, vastahan keväällä olin tutkimuksissa. Jatkoin hyökkäävällä tavalla ehdotustani, yritin hallita toista. Kunnes tiedostin, että tämä on minun tunne ja tämä on pelkoa, menettämisen pelkoa.

Olin etänä järjestetyllä hypnoosikurssin seminaaripäivässä mukana. Sain sieltä erään vinkin ja ajattelin, että nyt tarvitsee jälleen tehdä itselle harjoitussessiot usean viikon ajan. Otan käsittelyyn pelkoni. Eikun äänittämään käsikirjoituksia itselleni puhelimeeni. Sitten kirjoitin ja analysoin pelkoni tunnetta syvemmin, mistä se voisi olla lähtöisin ja alkoihan niitä löytyä sieltä lapsuudesta ja nuoruudesta, mistäs muualta.

Kuuntelin ensimmäisen äänittämäni hypnoosi harjoitteen useaan kertaan. Siinä lohdutin itseäni menneisyydessäni eri vuosina ja katsoin myös tulevaisuuteen. Sen jälkeen analysoin muuttunutta ajatusmaailmaani hieman, alkoi jo helpottaa mieltäni. Muutaman viikon päästä äänitin toisen hypnoosiharjoituksen ja siinä puhdistin osan negatiivisista tunteistani pois ja lisäsin myönteisiä, annoin myönteisten laajentua. Sitten näin unen. Minua ammuttiin aseella kohti, naispoliisi sen teki ja minua ei pelottanut unessa yhtään, päinvastoin. Naureskelin ja olin iloinen, ettei sattunut yhtään. Analysoin uneni, se kiinnosti kovasti. Sain vastauksen, pelkoa kohti meneminen tuntuu tältä, huvittaa, että olen turhaan pelännyt sellaista, joka on aivan turhaa ja vie vain energiaani. Olin taas todella kiitollinen "painajaisestani".

Sitten katsoin Parisuhdekeskus Katajan vuorovaikutuksesta tehtyä videota. Siinä käytiin läpi eri puheen tapoja parisuhteessa. Tunnistin oitis, että alitajuisesti pelätessäni jotain yritän puhua hallitsevasti, määräilemällä, tuoden omaa agendaani esille, jossa samalla on puolustautumista sekä välinpitämättömyyttäkin. Ja tietenkin se on tullut malleista lapsuudessani ja muista suhteista elämässäni. Tässä oli tärkeää taas tiedostaminen itselleni, että näin toimin.

Äänitin yhden NLP- harjoitteen itselleni. Siitä harjoituksesta tunnistin seuraavaa. Miksi ihmeessä me aikuiset kasvatetaan lapset pelottelemalla? Joulu lähestyy ja tontut alkavat kurkkia ikkunan takaa. Samalla katsotaan lastenohjelmia, joissa on mörköjä ja muita uhkaavia olentoja. Ja me aikuiset nauretaan lapsen pelolle kun lapsi käyttäytyy oudosti tai hassusti. Ja me aikuiset jatketaan tätä. Samalla maailmassa ja perheissä tapahtuu muutenkin pelottavia asioita eikä vanhempina osata edes kysyä lapselta mitä tunteita ne tilanteet aiheuttaa lapselle. Ei ihme, että nykyään ahdistaa kaikkia kaikki ja tunteen taustalla saattaa olla perustunne, pelko. Sitten taustalta voi löytyä se menettämisenpelko, esiintymisenpelko tai mikä tahansa pelko. Ja kyllä minuakin on peloteltu ja olen pelännyt, mutta kukaan ei koskaan kysynyt mitä tunnen ja mikä voisi auttaa siinä tilanteessa. Oletan, että syli, lohdutus ja keskustelu olisi vienyt pitemmälle. Pelottelu ei ole huumoria eikä jekkuilua, lapsi voi ottaa sen tosissaan. Varoittelukin on vastuullista toimintaa, voisiko se olla todellista että jotain tapahtuu. Ei ihme, että maailmasta tulee pelottava paikka elää.

Mitä tänään ajattelen menettämisen pelostani? Se on aivan turhaa. Vie vain energiaa. Keskityn läsnä oloon ja jos haluan sanoa jollekin jostain huolta aiheuttavasta asiasta ja hän itse suhtautuu siihen välinpitämättömästi, se voi olla hänen käsittelemätön tunne ja sen taustalla voi olla oma pelko ja turvattomuus tai vähättely, en minä tarvitse tai ansaitse. Joten minä rakastan ja hyväksyn tilanteen.

Kuva pixapay beasternchen