Oivalluksia ja uuden oppimista

Joulun toivotus

Sunnuntai 22.12.2024 - Mervi

Joulu tulee. Miten vahvoja tunteita se herättääkään? Lapsuusmuistot, perhejoulut ja yhdessäolot. Hyvää ruokaa ja paljon erilaisia herkkuja tarjolla, silloin on lupa syödä kaikkea "äidin tekemää".

Ja pakolliset menot siihen päälle..kuka muuten käskee..

Monelle joulun aika on myös siivoamista ja puuhaamista vaikkei pukki kaappeihin katsokaan. Miksi on näin? Mietin tätä nyt itsekin? Samalla tyhjennän kaapeista tavaraa, jota ei tarvita tai jolle ei enää ole käyttöä, se on siis järkevää. Laitan eteenpäin. Kuka on keksinyt, että se pitää tehdä juuri jouluksi ja juhannukseksi. Yritän miettiä järkisyillä. Siinä on lomapäiviä työstä ja joulunjälkeen voi keskittyä taas uuteen vuoteen ja uusiin tavoitteisiin, kun vanhat on saatu raivattua pois alta. Entäs jos nämä tekisi vähitellen pitkin vuotta, tuntuisiko se samalta? Tarvitseeko tuntua enää samalta, voisiko se jopa tuntua paremmalta? Hyviä pieniä tekoja pitkin vuotta, jäisi ne pitäisi tehdä asiat pois "listoilta" ja mielikin puhdistuu koko ajan, tulee tilaa uudelle, vaikkapa vapaaehtoistyölle.

Kävin tervehtimässä erästä ihmistä, jolla on alkavaa muistisairautta. Hän asuu yksin, halasin häntä monta kertaa ja hän itki, ettei hänen suvussaan ole tapana ollut halailla. Hän sanoi, että tuntuu hyvältä olla halattavana. Sanoin, etten hylkää häntä, käyn kun pystyn ja soittelen aika ajoin sekä pyydän mukaan toimintaan. Silti käynnistä jäi suru mieli. Yksinäinen ihminen viettää joulun yksin katsoen televisiota. Ei ole keskustelukumppania eikä läheisiä, jotka hakisivat joulun viettoon mukaan. Ei ole ihme, että muisti alkaa mennä kun läheiset ja ympäristökin alkaa unohtaa, piiri pienenee ja itsekin alkaa pelätä muistinmenetystään.

Välitetään toisistamme. Me olemme ihmisiä, me olemme lapsia, me olemme maailma, me olemme tulevaisuus, mitä me annamme sitä me saamme moninkertaisena takaisin.

Eräässä etärentoutuksessa sanoin äskettäin osallistujille. Jos saisin toivoa jotain suurta ja ihmeellistä maailman parantamiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi, toivoisin että ihmiset halaisivat toisiaan ja itseään enemmän, koska hyvät hormonit saadaan sitä kautta liikkeelle. Se jopa parantaa!Ota halaus vastaan ja tee sitä myös itsellesikin. Muista, keho ei tunnista kuka sen tekee ja silti hyvät hormonit jyllää. Pysähdy ja halaa. Jos maltat halata toista ihmistä pidempään voi siinä itkukin tulla ja koet jotain syvempää.

Kun teet hyviä tekoja itselle, se heijastuu ympäristöönkin.

Rakkauden täyteistä joulua kaikille lukijoilleni. Lämmin kiitos kun Olette siellä, toivon että olet jotain pientä saanut näistä uutta ajateltavaa.

Kuva pixapay D L Mc Garragher

Suru eläimen menetyksestä

Sunnuntai 8.12.2024 - Mervi

Oliko kohtalon ivaa, edellinen kirjoitukseni sisälsi menettämisenpelkoa ja Elmerin luopumiseen joudun samantien sopeutumaan. Olen shokissa ja surullinen.

Saimme Elmerin lähes 13 vuotta sitten.

Meillä oli naapurista saatu toinen kani, Justiina ensin vajaa kaksi vuotta. Aiemmin emme voineet ottaa mitään eläintä kotiimme allergioiden vuoksi. Naapuri antoi oman kaninsa meille hoitoon kun he lähtivät etelään, se oli ensi kosketus karvaiseen eläimeen. Justiina tuli meille todella rakkaaksi ja lopulta saimme sen itsellemme kun naapuri halusi luopua siitä koiran tultua taloon. Allergia oireita ei tullut, outoa ja kummallista. Myöhemmin me perheenä lähdettiin viikon matkalle etelään, Justiina palasi vanhaan kotiinsa ja kuoli meidän poissaollessamme. Olimme surun murtamia, toinen tytöistä asui vielä silloin kotona. Joulu oli raskas ilman karvaturria ja mieheni seuratessa suruamme, hän löysi Tori.fi sivuilta mustan samannäköisen pikkukanin. Tytär haki sen Pyhtäältä. Se oli karannut kerran uloskin ja oli silloin vuoden vanha vilkas pikkupoika, rodultaan hermeliinin ja leijonharjan sekoitus. Siellä hänen nimensä oli Sankari, mutta me nimesimme hänet Elmeriksi.

Me opetimme häntä syliin ja vierelle. Tosin se ruikki pissaa päälleni ja sai samantien lähdöt häkkiinsä. Kävimme leikkauttamassa sen ja elämä muuttui sen kanssa. Sähköjohdot olivat kovilla kun olimme töissä. Kaikki lattialla olevat johdot tuli aina suojata, myös joulunaikaan. Öisin pidimme hänet häkissään ja päivät ja illat hän sai juoksennella vapaana. Ajattelimme, että kun toinenkin tyttärestämme muuttaa pois kotoa hän ottaa Elmerin mukaansa mutta minun ja Elmerin välille alkoi kehkeytyä syvempi suhde. Olen maalta kotoisin ja eläimet ovat olleet minulle aina rakkaita, joten vaistosiko se tai me, että minä ja hän tullaan niin hyvin juttuun ja että ehkä sen on hyvä olla kotona minun luona. Kanin keski-iäksi oletimme olevan 4-6 vuotta joten kyllä me pärjätään näin se aika.

Kunnes, olin menossa suolentähystykseen ja edellisenä iltana Elmeri käyttäytyi poikkeavasti. Hän karttoi minua ja hyppäsi sohvan reunalle, joka oli todella outoa ja kummallista. Siinä tyttären kanssa ihmettelimme, miten se noin teki. Seuraavana päivänä sain tietää sairastavani syöpää, vaistosiko hän huonot uutiseni?

Elmerillä alkoi olla kova työ pitää minua osaltaan hengissä. Olin luovuttaa hoitojen aikaan monta kertaa mutta hän jaksoi olla vierelläni, pötkötteli ja kääntyi aina kyljenneen nukkumaan. Kuinka suloinen hän olikaan. Kun jäin yksin kotiin välillä potemaan, hänelle itkin pahimpia itkuja ja hän jaksoi vain siinä vierellä olla niin suloisena ja lohduttavana. Opiskelin hoitojen aikaan ja luin paljon oppikirjoja ja muuta siihen liittyvää ja Elmeri oli vain kainalossani olemassa ja terapeutin roolissa kannustamassa minua eteenpäin. Samalla hän opetti minua pysähtymään hetkeen ja olemaan läsnä juuri siinä hetkessä. Nyt myöhemmin kun valvoin öisin vatsani takia, tulin usein Elmerin huoneeseen nukkumaan, otin hänet kainalooni ja silittelin häntä ja nostin lopulta sitten häkkiinsä ja nukahdin.

Lähdin tukemaan muita syöpään sairastuneita ja otin Elmerin mukaan myös kaikkeen mahdolliseen toimintaan. Kerroin hänen merkityksestään minulle. Selvisin hengissä syövästä ja myös terapeutti-Elmeri auttoi minua siinä. Sain ulosteenkarkailuvaivan ja jouduin jäämään kotiin. Jos jonnekin lähdimme, Elmeri pääsi tyttäreni luo hoitoon ja meillä oli kova ikävä puolin ja toisin. Elmeri ei syönyt tai liikunut samaan tapaan kuin minun kanssa. Mieheni jäädessä eläkkeelle hän välillä todisti, että kun olit päivän poissa Eppu ei tullut koko päivänä pois häkistään, mökötti ja söi kyllä ruokansa. Kunnes tulin kotiin ja normaalit arkirutiinit palasi.

Epulla oli vuosia aivastusta ja muutamia silmätulehduksia. Käytin häntä eläinlääkärillä useita kertoja näiden takia. Vuosia kului ja viimeisen vuoden aikana ruokailusta tuli heinän suhteen hänestä entistä vaativampi. Sallin niin ja niin kauan kun hän muuten söi ja joi ja tuli syömään tiettyinä aikoina häkistään hänen vointinsa oli hyvä. Muutama suolentukoksen uhka oli vuosia sitten mutta parafiiniöljy ja ananasmehu laukaisivat sen hyvin ihan kotioloissa taas kuntoon.

Elmerin kunto on iän myötä huonontui. Hän ei jaksanut enää hypätä sohvalle tai sohvatuolille katsomaan TV:tä tai meidän elämää. Jos hän makasi kainalossani kun luin, hän ei uskaltanut enää hypätä pois sängyltä vaan laskin hänet aina alas. Syömään hän tuli tarkkoina kellonaikoina aiemmin ja nyt viime aikoina hänet piti aamuisin työntää pois pyllystä häkistään olohuoneen puolelle, josta sitten itse aamupalan syötyään juoksi häkkiinsä. Iltaisin tuli sohvankulmalle kyllä syömään kanssani omenaa, joka oli hänelle suurta herkkua. Nukkumaan mennessäni aina siunasin hänet ja lähetin parantavaa ja hoitavaa energiaa ja sanoin rakastavani häntä. Karvanlähtö aikaan otin karvoja talteen ja tiedostin, että jonain päivänä joudun hänestä luopumaan. Asiasta juttelin Elmerille monta kertaa etukäteen ja itkeskelinkin sitä mahdollisuutta. Sovimme, että tapaamme sitten joskus..jossain.

Kuukausia sitten päätimme lähteä mieheni kanssa lähteä pariksi päiväksi kotiseudulle. Tytär tulisi häntä kotiin hoitamaan bonussiskonsa kanssa. Tiedostin, että hoitoon vienti vanhalle pojalle alkaa olla jo raskasta joten siksi teimme näin. Pari päivää meni normaalisti. Kotimatkallamme tytär soitti, että Eppu ei pysy pystyssä eikä ole syönyt sinä päivänä yhtään. Kehotin antamaan ananasmehua ja sanoin, että hänellä saattaa olla vain ikävä äitiä. Tyttäret itkivät kun he toivat juna-asemalle kopassa Elmerin mukanaan, oletin että hoidan hänet vielä kotona kuntoon. Mutta, kotona näin ettei Elmeri tästä enää selviä. Annoimme parafiiniöljyä ja juotavaa ruiskulla suuhun ja hyvin hän joi. Sitten pidin tunnin häntä rinnallani, jossa hän rötkötti vaan lamaantueena, itkin ja kiitin häntä kaikesta ja sanoin, että minulle tulee kova ikävä Sinua jos nyt lähdet. Soitin eläinlääkäriasemalle, jonne pyydettiin tulemaan ja mahdollisesti luopumaan hänestä lopullisesti. Vanhin tyttäreni, joka aikoinaan haki Elmerin Pyhtäältä tuli eläinlääkäriasemalle mukaan hyvästelemään Elmerin. Lääkärin suosituksestä päädyimme lopettamaan hänet. Me hyvästelimme hänet ja itkimme ikävää ja suurta tyhjyyttä, joka hänen poislähdöstään tulee.

Olin etukäteen jo vuosia sitten päättänyt, että Eppu kuoltua poltetaan ja otan tuhkat purkissa kotiin muistoksi. Ja kun eläinlääkäriasemalla kysyttiin, jätämmekö Elmerin sinne, sanoin että ei, vien hänet kotiin, vietämme viimeisen yön hänen kanssaan kotona.

Mikä valtava suru tuli. Lasten kanssa viestiteltiin ja itkettiin, läheteltiin kuvia ja itkettiin. Lapsilla alkoi huoli miten minä pärjään ilman Elmeriä. En tiedä vielä. Mutta tiedostan, että Elmeri opetti minulle luopumisen taitoa. Tein sitä etukäteen, surin jo etukäteen. Ihmettelin viime viikkoina kun hän tuli outoon aikaan häkistään olohuoneeseen ja otin hänet syliin, ikäänkuin hän kävi vinkkaamassa, että en ole täällä enää kauaa, en jaksa enää, olen vanha ja sinä "äiti" tulet pärjäämään ja selviämään.

Elmeri lähti tästä maailmasta 1.12 klo 21.11. Laitoin hänet kotona häkkinsä päälle nukkumaan viltin sisään ja aioin nukkua hänen kanssaan samassa tilassa mutta en saanut unta tällä kertaa. Menin mieheni viereen, itkin ja mieheni otti minut kainaloonsa ja lohdutti, johon nukahdin muutamaksi tunniksi. Aamulla veimme Elmerin tuhkattavaksi ja parin päivän päästä saimme uurnan kotiin. Tilasin itselleni vielä kanikorun, jonka saan myöhemmin. Kynttilä palaa pöydällä kuvan vieressä ja itkeskelen tässä kirjoittaessani. Mutta tiedän, että selviän ja me näämme myöhemmin Elmerin kanssa. Suuri kiitos Elmeri kaikesta, opetit minulle paljon. Olit meillä 13 vuotta ja ikää sulla oli lähes 14 vuotta. Olit vanhin lääkärille sekä polttohautausta tekevälle yrittäjälle oleva kani, oikea Sankari.

Me emme ehkä aina usko, mikä merkitys eläimellä on meille ihmisille. Luopumisen taito on ehkä se suurin oppi mitä ne meille opettavat. Moni sanoo, ettei ota eläintä sen takia jos joutuu siitä luopumaan ja tulee iso suru. Mutta meidän on opittava luopumaan myös läheisistämme, siihen me sitä taitoa tarvitaan, että selvitään ja jatketaan elämäämme surun tunteen oltua meille tuttua. Suuri ikävä tulee ja se on sitä rakkautta, joka on aivan ihanaa ja ne muistot kaikesta yhteisestä ajasta ovat aina olemassa. Niiden varassa jaksetaan elää oma elämäämme ja näin alkaa uusi normaali koska entiseen ei ole paluuta.

Elmerin huoneesta tulee lastenlasten leikkihuone ja yöpymispaikka, elämä jatkuu..mutta nyt on valtava suru ja annan surun olla ja opin siitä..Mutta juuri nyt olen shokin vaiheessa..myöhemmin ehkä tulee reagointivaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautuminen..

Äitin poikaa ei enää ole. Valtavan suuri kiitollisuus Elmerille läsnäolon opettamisesta ja hänen rakkaudestaan.

Kun teen suolentyhjennyksiä vessassa jonkun menoni takia, luen siellä aina samaa kirjaa jossa on 366 kannustavia ajatuksia jokaiselle päivälle. 1.12 siellä luki näin.

"Pyydä mitä haluat, mutta ole valmis hyväksymään se mitä Jumala antaa. Se saattaa olla parempaa kuin pyysitkään".

Eilen olin etäluennolla mukana, kerroin etten halua tulla videolle näkyväksi koska minä täällä suren Elmerin poislähtöä. Luennoitsija otti osaa suruuni ja sanoi, että hän lähettää minulle lempeyttä. Suruun ei kuulemma lähetetä voimia..vaan lempeyttä. Tämäkin on merkityksellinen osallistuminen..ihanasti sanottu, lempeyttä minulle ja Sinulle.

Sattumaako jälleen, facebookissa jaettiin Live och Horace Europa ohjelmasta ote surusta.

"Suru on villieläin, jota ei voi kesyttää. Se on olento, joka syntyy rikotuista lupauksista. Pysymme aina yhdessä. En jätä sinua koskaan. Kaikki on hyvin. Miten aitoja vakuuttelut ovatkaan-silti ne petetään jonain päivänä ja harhailemme järkyttyneinä. Loukattuina sanoista jatka eteenpäin ja on kestettävä- ajamme tämän olennon pimeyteen. Yritämme taistella vastaan. Eräänä yönä se tulee luoksesi nelinkontin ja pyytää armoa. Vaatii tulla nähdyksi. Ehkei surua voi kesyttää, mutta sitä voi rakastaa" Sopii myös parhaillaan olevaan suruuni, saan olla ja aikaajoin itkeä ja kaivata..koska muistot nostaa surun esiin kaikessa.

Kuva on reissuun lähtö aamulta otettu ja toivotettu tytöt tervetulleeksi hoitamaan Eppua, viimeisen kerran.

Pelkoja kohti

Tiistai 3.12.2024 - Mervi

Tunnistin perustunteen arjessa. Yhdistin sen Parisuhde Katajan pitämän vuorovaikutus illan teemaan. Kyseessä oli oma pelko.

Huoli läheisen yllättävästä yskästä. Ehdotin tutkimukseen menemistä ensin kauniisti. Sanoin, toivoisin, että kävisit tarkistuttamassa itsesi lääkärissä. Vastaus oli, ei ole tarvetta, vastahan keväällä olin tutkimuksissa. Jatkoin hyökkäävällä tavalla ehdotustani, yritin hallita toista. Kunnes tiedostin, että tämä on minun tunne ja tämä on pelkoa, menettämisen pelkoa.

Olin etänä järjestetyllä hypnoosikurssin seminaaripäivässä mukana. Sain sieltä erään vinkin ja ajattelin, että nyt tarvitsee jälleen tehdä itselle harjoitussessiot usean viikon ajan. Otan käsittelyyn pelkoni. Eikun äänittämään käsikirjoituksia itselleni puhelimeeni. Sitten kirjoitin ja analysoin pelkoni tunnetta syvemmin, mistä se voisi olla lähtöisin ja alkoihan niitä löytyä sieltä lapsuudesta ja nuoruudesta, mistäs muualta.

Kuuntelin ensimmäisen äänittämäni hypnoosi harjoitteen useaan kertaan. Siinä lohdutin itseäni menneisyydessäni eri vuosina ja katsoin myös tulevaisuuteen. Sen jälkeen analysoin muuttunutta ajatusmaailmaani hieman, alkoi jo helpottaa mieltäni. Muutaman viikon päästä äänitin toisen hypnoosiharjoituksen ja siinä puhdistin osan negatiivisista tunteistani pois ja lisäsin myönteisiä, annoin myönteisten laajentua. Sitten näin unen. Minua ammuttiin aseella kohti, naispoliisi sen teki ja minua ei pelottanut unessa yhtään, päinvastoin. Naureskelin ja olin iloinen, ettei sattunut yhtään. Analysoin uneni, se kiinnosti kovasti. Sain vastauksen, pelkoa kohti meneminen tuntuu tältä, huvittaa, että olen turhaan pelännyt sellaista, joka on aivan turhaa ja vie vain energiaani. Olin taas todella kiitollinen "painajaisestani".

Sitten katsoin Parisuhdekeskus Katajan vuorovaikutuksesta tehtyä videota. Siinä käytiin läpi eri puheen tapoja parisuhteessa. Tunnistin oitis, että alitajuisesti pelätessäni jotain yritän puhua hallitsevasti, määräilemällä, tuoden omaa agendaani esille, jossa samalla on puolustautumista sekä välinpitämättömyyttäkin. Ja tietenkin se on tullut malleista lapsuudessani ja muista suhteista elämässäni. Tässä oli tärkeää taas tiedostaminen itselleni, että näin toimin.

Äänitin yhden NLP- harjoitteen itselleni. Siitä harjoituksesta tunnistin seuraavaa. Miksi ihmeessä me aikuiset kasvatetaan lapset pelottelemalla? Joulu lähestyy ja tontut alkavat kurkkia ikkunan takaa. Samalla katsotaan lastenohjelmia, joissa on mörköjä ja muita uhkaavia olentoja. Ja me aikuiset nauretaan lapsen pelolle kun lapsi käyttäytyy oudosti tai hassusti. Ja me aikuiset jatketaan tätä. Samalla maailmassa ja perheissä tapahtuu muutenkin pelottavia asioita eikä vanhempina osata edes kysyä lapselta mitä tunteita ne tilanteet aiheuttaa lapselle. Ei ihme, että nykyään ahdistaa kaikkia kaikki ja tunteen taustalla saattaa olla perustunne, pelko. Sitten taustalta voi löytyä se menettämisenpelko, esiintymisenpelko tai mikä tahansa pelko. Ja kyllä minuakin on peloteltu ja olen pelännyt, mutta kukaan ei koskaan kysynyt mitä tunnen ja mikä voisi auttaa siinä tilanteessa. Oletan, että syli, lohdutus ja keskustelu olisi vienyt pitemmälle. Pelottelu ei ole huumoria eikä jekkuilua, lapsi voi ottaa sen tosissaan. Varoittelukin on vastuullista toimintaa, voisiko se olla todellista että jotain tapahtuu. Ei ihme, että maailmasta tulee pelottava paikka elää.

Mitä tänään ajattelen menettämisen pelostani? Se on aivan turhaa. Vie vain energiaa. Keskityn läsnä oloon ja jos haluan sanoa jollekin jostain huolta aiheuttavasta asiasta ja hän itse suhtautuu siihen välinpitämättömästi, se voi olla hänen käsittelemätön tunne ja sen taustalla voi olla oma pelko ja turvattomuus tai vähättely, en minä tarvitse tai ansaitse. Joten minä rakastan ja hyväksyn tilanteen.

Kuva pixapay beasternchen

Ennakoivasta terveyden edistämisestä

Tiistai 26.11.2024 - Mervi

 Olin hypnoosiliiton päivällä etänä mukana.

Hanna Kortejärvi (positiivisen psykologian valmentaja, farmasian tohtori, laaja-alaisen hyvinvointitaitojen opettaja) piti esitelmän asiasta todella innostavasti ennakoivasta terveyden edistämisestä. Slogan aiheesta voisi olla: Suuntana ennakoiva, ratkaisuna yhdistävä.

Aluksi WHO:n määritelmänä vaikuttavista tekijöistä hyvinvointiimme.

Terveydenhuolto vaikuttaa 11 %, ympäristö 7 %, geenit 25 %, yksilön valinnat 35 % ja sosiaaliset suhteet 24%.

Eli n. 90 % on terveydenhuollon ulkopuolella!

70-90 % sairauksista johtuu epäterveellisistä elämäntavoista. (mm.diabetes, verenpaine, kolestroli, lihavuus, syöpä)

MUTTA 80% meistä ei syö suositusten mukaisesti. Yli puolet ei harrasta mitään liikuntaa suositusten mukaisesti.

Ennakoivana terveyden edistämisen tavoitteena 2023-2025 ovat sairauden ennaltaehkäisy, sairauden juurisyiden löytäminen ja hoito. Tietoa ja tukea elintapoihin.

Terveellisen hyvän elämän elementtejä seuraavassa.

1. ravitsemus 2. liikunta ja ulkoilu 3. uni 4. stressin säätelyn taito 5. haitallisten välttely 6. hyvät ihmissuhteet. Nämä elämäntapa pilareita.

Henkinen hyvinvointi

7. hyvän huomaaminen ja myönteiset tunteet 8. läsnäolo ja keskittyminen 9. merkityksellisyys ja tarkoituksellisuus 10. tavoitteellisuus ja saavutukset (Martin Segilmanin Perma)

Ennakoiva terveydenhoito ja yhdistävän lääketieteen periaatteita: Ihmiskeskeinen hoito, kokonaisvaltaisuus, arvostetaan kokemustietoa sekä mietitään mitä viestiä sairaus tuo ja kuka voisi tukea ja auttaa. Mieti ratkaisuja. Lähtee ihmisestä itsestään. Se on tiimityötä.

Tutkimustuloksia hoitojen käytöstä seuraavassa: Lääkärit hoitaa sairauksia.

Terveyden edistämistä itseavun palveluja (hoitajaa) käytti yli puolet haastatelluista mm. kiropraktikkoa, hierontaa, akupuntiota. Itseavun keinoina käytettiin mm. rentoutusta, meditaatioita, hypnoosiakin käytettiin paljon (esim. tupakanlopetus ) ja joogaa.

Hyödyt itseavun palveluista yhteensä 80 %. Ne lievittivät kipuja, vähensi stressiä, unettomuutta, ahdistusta ja lisäsi henkistä hyvinvointia ja antoi energiaa ja arjessa jaksaminen lisääntyi. Koettu terveys todettiin hyvänä ja ennalta ehkäisi todennäköisyyttä sairaalaan joutumista. Haittoja oli vähänlaisesti, mm hinta tai vuorovaikus ei toiminut.

Perustelut täydentävien hoitojen käytölle ja niistä saadulle avulle.

Elämänlaadun koheneminen ja helpotusta vaivoihin. Kokonaisvaltainen lähestymistapa. Itseohjautuvuus. Tyytymättömyys tavanomaiseen terveydenhuollon tarjoamaan hoitoon.

Itsekin olen käyttänyt ennen syöpähoitoja hoitajien palveluita, osteopatiaa, vyöhyketerapiaa, hierontaa ym ja saanut niistä paljon lisäapua arkeeni, kivut ovat lievittyneet sekä saanut ohjeita toimia armollisemmin itseä ja kehoa kohtaan.

Lisätietoja löytyy Yhdistävä lääketiede sivuilta.

Tarvitaan asennetta muutokseen. Itse voin vaikuttaa hyvinvointiini enemmän kuin uskonkaan siksi rentoutukset, meditaatiot, itsehypnoosit ovat itselle tärkeitä lisäpilareita. Kiitos syövän, löysin nämäkin mahdollisuudet. Ja nykyään saan niistä merkityksellisyyttä olla itselleni arvokas ja rakastettava ihminen. Jälleen kiitos kaikki vastoinkäymiset elämässäni, olen löytänyt elämääni uuden näkökulman. Ja tästä on hyvä jakaa sitä toisillekin. Lisäksi uuden oppiminen ja oivaltaminen elämän syvempiä asioita luo pohjaa ymmärtää koko elämää paremmin, läsnäollen ja tietoisemmin.

Muistetaan kummasta puhutaan arjessamme. Sairaudenhoidosta vai terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamisesta. Eli jos on sairas, on siitä huolimatta terveyttäkin.

Lämpimästi tervetuloa terveyttä ja hyvinvointia edistävään hoitoon. Näin on helppo sanoa tällaisen tutkimus tuloksen selvittyä.

Kuva pixapay ScottihsPerson.

Sairauksien keisari

Maanantai 18.11.2024 - Mervi

Sain yllättävän uuden ystävän, elämän sattumia jälleen. Hän sairastaa syöpää ja kehotti lukemaan oman syöpälääkärinsä kehotuksesta Sairauksien keisari kirjan. Se on elämänkerta  yli 650 sivuinen opus syövästä ja siihen liittyvistä hoidoista ja historiasta. Uusi maailma avautui jälleen kirjan luvun myötä. Kirjan on kirjoittanut Siddhartha Mukherjee, lääketieteen apulaisprofessori. Kronikka taistelusta tappajaa vastaan.

Lyhyesti joitain otteita nostan esille, jotka itselle oivalluttavia.

-3000 vuotta ollut syöpä jo lääkärien tiedossa, parannusta toivotaan edelleen

-puhuttu mustasta sapesta syöpänä 130 jKr

-Hippokrateen aikaan nimenä 400 eKr karsinos, Kreikan kielestä, tarkoittaa rapua, jossa panssari ja turvonneiden verisuonten poikueesta.( jalat, metastaasit, kieltämättä osuva nimitys)

-1846-1867 nukutus ensi kerran eetterillä ja kirurgia oli todella radikaalia

-Wilhelm Röntgen keksi röntgenin, kuvantamisen 1895

-1902 radium säteilyä syöpään. Tuon ajan lehtiartikkelista. Röntgensäteistä olemme löytäneet sairauden parannuksen. Marie ja Pierre Curiet ottivat sädehoido käyttöön ja Marie puhui "valosta", radium.

-sinappikaasut tulivat 1943 sodan jälkeen, kaasulla kohti syöpää

-lasten leukemiat olivat ensimmäiset tutkimuskohteet syövän osalta.

-lääkekokeilut tulivat 1940 2-3 lääkettä käytössä ja 1950 luvulla tuli kemoterapia, pahoinvoinnit olivat erittäin voimakkaat tuolloin

-tutkimustyötä tehtiin vain keräysvaroilla. 1971 oli ajatus, että kun mentiin kuuhunkin niin syöpäkin voidaan voittaa.

-tupakan nousu ja lasku, yhteys syöpiin löytyi. Tupakka tutkimuksen kohteena-paljon kuolemia tupakoinnista johtuen, aluksi ei syöpälääkäritkään uskoneet että tupakointi on vaarallista -tuli varoitukset, saattaa olla vaaraksi terveydelle (1964 Amerikassa)

-hoitamattoman Helicobakteerin yhteys syöpään löytyi

-Papanicolaonin Georgios, lääketieteilijä, sytopatologian tutkija keksi papa-tutkimuksen kohdunkaulan syövän ehkäisyksi 1952

-Mammografia tuli 1960-luvulla

William Carlos, lääkäri ja runoilija kirjoitti. "Kun mies kuolee, se johtuu siitä että kuolema on vallannut hänen mielikuvituksensa". Kuolema valtasi potilaiden mielikuvituksen tuona aikana ja minun tehtäväni on vallata mielikuvitus takaisin kuolemalta.

-lääkärin lähestymistavalla potilaalle on myös suuri merkitys, miten sanotaan syöpä uutinen potilaalle. Mieti, jos paranet tai kun paranet, miltä kuulostaa mielessäsi?

-geenitutkimus, Dna -tietoisuus tulivat mukaan ja syöpäkuolleisuus alkoi laskea 1990-2005 seulontojen ja tupakoinnin vähetessä, tiedotus ja tietoisuus lisääntyi

-Rokotukset tulivat mukaan (HPV) ja alettiin tunnistamaan kromosomien merkitys. Joitain syöpiä alettiin hoitaa jo vuosikausia. Mitoosit ja mutaatiot tietoon ja tunnistettiin suvussa kulkevia geenejä.

Primo Levi kemisti ja kirjailija, joka selvisi itse keskitysleiristä kirjoitti. Syöpä ei ole keskitysleiri, mutta sillä on yhteinen tuhoamisen piirre. Se kieltää itsensä ulkopuolella olevan elämän mahdollisuuden ja se imee kaiken elävän itseensä. Potilaan päivittäinen elämä keskittyy niin voimakkaasti omaan sairauteen, että maailma katoaa. Viimeisetkin energian rippeet käytetään sairauden tarkkailuun.

Syöpään sairastunut tai siitä parantunut kokee läheistensä kanssa uuden normaalin. Entiseen ei ole täysin enää paluuta sairastumisen jälkeen.

Silti syöpä on yksi suurimmista haasteista koska se on osa perimäämme eikä siihen löydy mitään yksinkertaista ratkaisua.

Kirjasta nostan myös erään sitaatin. "Ja vapaus saavutetaan yksinomaan vaarantamalla elämä". -Hegel. Syöpä voi olla myös suurin opettaja kohti vapautta elämän haasteista, oppia tunnistamaan tunteita ehkä syvemmin kohti omia arvojaan, näin itselleni kävi. Kiitos syövän.

Mitä kirjan lukeminen minussa herätti ajatuksina? Ensin oli vastustus, liian paksu kirja. Sitten aloin lukemaan, alkoi kiinnostamaan ja innostamaan. Halusin tietää lisää ja nyt suosittelen muillekin luettavaksi tämän kirjan. Ehkä saan ymmärrystä myös lääkäreitä kohtaan tästä enemmän. Tosin tunnistin lukiessani myös sen, että kun olen itse sanonut, että koin olevani koekaniinina syöpähoitojen aikaan ja olisin voinut kuolla hoitoihin. Niin, niin on oikeasti tapahtunut silloin kun tutkimuksia on tehty vuosikymmeniä sitten. Tietoisuus Dna:sta, geeneistä ja mutaatioista on lisääntynyt. Uusia lääkkeitä ja hoitoja tulee koko ajan lisää, onneksi. Rahaa tarvitaan.

Silti syövät lisääntyvät, joka kolmas sairastuu syöpään elämänsä aikana. Onneksi tänään syövästä puhutaan avoimemmin, kiitos julkisuuden henkilöt jotka kertovat omia sairaskertomuksiaan. Syövän ei tarvitse olla enää tabu eikä häpeä.

Seuraavassa blogissa käsittelen ennakoivaa lääketiedettä enemmän. Mitä voitaisiin tehdä ennakoivasti elämässämme. Siitä sopivasti jatkumona tähän juttuun..

Kuva pixapay. PublicDomainPictures. Albatrossi saanut ravun ja varmasti imee myös varmasti kaikki mehut joka paikasta ettei jää kuin kuoret jäljelle.

Etäliikunnoista

Perjantai 1.11.2024 - Mervi

Kun syövän sairastamisesta oli vuosi. Uskaltauduin lähteä mukaan etänä tarjottuun syöpäyhdistyksen tarjoamaan etäpilatekseen. Liikkeet olivat välillä vatsaa leikatulle keholle rankkoja. Tein sen minkä kykenin ja olin itselleni armollinen. Uusi tapa oppia uusi liikuntamuoto kotioloissa oli mahtava juttu. Jatkoin pilatesta vielä pari vuotta paikallisen kansallisopiston järjestämänä etänä. Sen pystyin jo tekemään milloin vain, koska se oli nauhoitettu ja sitä pystyi tekemään oman aikataulun mukaan sopivaan aikaan. Liike ja hengitys yhdessä tekivät keholle hyvää ja siinä tuli välillä hikikin.

Pilateksen pääasiallisena tavoitteena on parantaa kehon toimintaa kehittämällä monipuolisesti lihaskuntoa, liikkuvuutta ja kehotietoisuutta, jotka ovat edellytyksiä hyvän kehonhallinnan kehittymiselle.

                                                 -

Asahiin halusin tutustua kun kuulin siitä, että se on vielä rauhallisempaa tahdiltaan ja pääasiassa liikkeitä tehtiin seisoen. Tämän valitsin samoin perustein, pystyin tekemään sen milloin vain. Joka viikko tuli uusi asahi harjoitus ja siirryin vaativimpiinkin vaiheesiin kurssin myötä. Se oli kivaa. Ne tunnit kestivät noin 45 minuuttia.

Asahi-tunti voi olla yksi virtaava ja jatkuva pehmeä liikesarja, jossa hengitys ja liike rytmittyvät toisiinsa koko ajan.

                                                 -

Feldenkrais- harjoitteet. Muutamana vuonna olen nähnyt kansalaisopiston järjestävän etänä myös tätä liikuntamuotoa. Kesto n. 1.15min. Tänä syksynä uskaltauduin mukaan tähän etänä järjestettyyn liikuntamuotoon.

Feldenkrais-menetelmä on kokonaisvaltainen kehollinen oppimismenetelmä, jonka avulla voi syventää tietoisuutta, lisätä kehontuntemusta ja kehonhallintaa. Pääasiallinen väline Feldenkrais -menetelmässä on liike, jonka tarkkaileminen edellyttää myös aistimisen, tuntemisen ja ajattelun läsnäoloa.

                                                 -

Nyt kun vedän yhteen näitä liikuntamuotoja joissa olen ollut mukana etänä, huomaan että olen tiedottomasti halunnut tutustua koko ajan hitaampiin harjoitteisiin. Tälläinen entinen suorittaja, kuten puolisoni ennen sanoi, äkkiä pian nopeesti elämää ja liikkumista sekä kilpailua itsensä tai toisten kanssa vertaillen suoritteiden määriä, kilometrejä jne hidastaa koko ajan lisää..

Tuntuu uskomattomalle, että pienimmät liikkeet ovatkin vaikuttavampia kokonaisvaltaisesti. Tällä hetkellä Feldenkrais, jossa olen mukana, on ollut ihmeellisintä itselleni. Tuskin ulkopuolinen edes huomaa mitä liikettä milloinkin teen koska liikkeet ovat niin pieniä, mutta ovat vaikuttavia kehollisesti ja mielellisesti.

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja se hämmästyttää minua valtavasti. Aina voin oppia uutta myös liikkeiden kautta itsestäni.

Tietenkin käyn vuodenvaihteluiden mukaan myös kävelyllä metsässä ja kylälläni voinnin mukaan kuunnellen vatsani tarpeita, joko lyhyttä tai joskus vähän pitempää lenkkiä. Talvella hiihtoa tai lumikenkäilyä. Lumikenkäilyä ehkä jo enemmän kuin hiihtoa koska saa mennä minne vaan metsässä ja pelloilla aivan vapaasti. Marjastus ja sienestys ovat intohimojani ja niiden yhdistäminen liikkumiseen on huippukokemusta keholle ja mielelle.

Yhdistyksemme illassa oli fysioterapeutti mukana. Hän antoi osallistujille kotona suoritettavia liikesarjoja joilla vahvistetaan lihaksia ja liikkuvuutta. Otan kopin siitäkin, hän sanoi että kesken päivää voit tehdä jotain pientä muutaman sarjan. Eli äitini sanonta vähän päivässä ja paljon viikossa toteutuu huomaamatta. Pylly ylös sohvalta mainosten aikana 5-10x niin jo takapuolen lihakset saavat veren kiertämään..

Monipuolista liikkumista suosittelen mielen hyvinvoinninkin kannalta.

Kuva pixapay abolanu. Rauhallinen venytys..

Vertaisuudesta

Sunnuntai 20.10.2024 - Mervi

Syöpä- shokki, elämän järjestyksen pysäyttäjä, muutos, ikävät tunteet, pelot, uhat, kuolemanpelko vai olisiko se mahdollisuus myös katsoa elämää uusin silmin.

Mitä se voisi antaa vai viekö se kaiken turvallisesta elämästä?

Olimme puolisoni kanssa vertaistukihenkilöille tarkoitetulta koulutuspäivillä. Puolisoni on käynyt myös vertaistukikoulutuksen jäätyään eläkkeelle.

Luennoitsijoiden aiheena oli saada meidät keskustelemaan kuolemasta ja voimavaroistamme. Jäinkö plussan puolelle-todellakin jäin. Kuolemaan on tullut ihan uusi ulottuvuus vuosien myötä. Se on minun elokuvani päätös eli loppuhuipennus.

Kävin äskettäin läpi vanhoja materiaaleja ensimmäisistä kerroista kun lähdin henkisen kasvun tielle logoterapia opinnoissani. Minun piti tehdä tehtävä jossa ensin mietin mielikuvissani että olen kuollut. Aloin kirjoittamaan ja pohtimaan kuka pitää hautajaisissani puheen, mitä haluaisin että hän kertoisi minusta. Millainen olin ihmisenä, elinkö arvojeni mukaisesti. Tehtävässä sain näkyväksi myös arvoni ja lukijan muistopuheesessa näkyi elinkö arvojeni mukaisesti. Eikä se liittynytkään työelämään eikä suorittamiseen. Arvoikseni tiesin perheen olevan ykkösen, läheiset, luonto, eläimet ja hengellisyys tai elämän syvimmän olemuksen selvittäminen, esimerkiksi miksi olen täällä. Oli aivan huippua nähdä, että toivovani muistopuhe on kääntynyt syvemmin arvojani kohti tämän kahdeksan vuotta tehdyn harjoituksen myötä. Kirjoittaminen ja pohtiminen siis kannattaa. Muistan miten pelkäsin aluksi tehtävän tekoa mutta kun halusin imeä kaiken opin kuin sieni, tiesin, että ehkä on hyvä tätäkin asiaa pohtia. Kuolemani sai näin uuden näkökulman. Se on loppuhuipennus. Asioiden selvittelyt ja paperit vain kuntoon niin voi keskittyä elämän ihmeellisyyksiin.. vaikka rakkauteen ja anteeksiantoon.

Olen myös harjoitellut kuolemaa. Hengitän syvään vuoteellani ja hidastan hengitystäni. Hengityksen välit harvenevat ja sinne tulee taukoja. Niissä hetkissä koen olevani sieluni syvimmässä kolossa, turvassa sisällä itsessäni. Puolisoni tietää, että harjoittelen tätä joskus ja hän on saattanut hädissään sanoa, että hengitä hyvä ihminen. Myöhemmin nähdessään tapahtuman ja ymmärtäessään sen merkityksen hän on suhtautunut siihen sallivammin.

Rakas ystävä haudattiin äskettäin. Näin hänet muutama päivä ennen hänen kuolemaansa. Olimme sielunsiskoja, olimme puhuneet kuolemasta. Sanoin, että näemme vielä joskus ja saan yhteyden Sinuun aina jos haluan. Tiedän, ettei hän minnekään katoa. Hän on sydämmessäni aina ja minä jään tänne vielä tekemään oman elokuvani valmiiksi. Milloin tahansa voin laittaa käteni sydämmelleni ja ajatella häntä lämmöllä ja vaikka kysyä neuvoakin.

Näen paljon unia ja rakkaat jo kuolleet ihmiset tuovat minulle unissa lohtua, neuvoja ja muistoja heistä aina aika ajoin. Silloin erityisesti muistelen rakkaan läheisen merkitystä. Mitä viestiä hän haluaa minulle kertoa ja tutkiskellessa unen selitystä saan aina levon ja rauhan tunteen. Ja kiitän, että kiitos kun kävit muistuttamassa olemassa olostasi juuri nyt kun sitä juuri nyt tarvitsin. 

Mitkä ovat ne voimavarani? Ne ovat omalla kohdallani aika lailla samat kuin arvoni. Eikö olekin helppoa löytää ne..

Tervetuloa mukaan vertaistukitoimintaan vapaaehtoiseksi Sinä sairastunut/toipunut/kroonisesti sairastava tai läheinen. Saat työnohjausta, koulutusta ja ympäristön, jotka tarjoavat tukea vaikeimmistakin asioista puhumiseen, alun uudelle elämälle, toisille hyvän tekemiseen ja merkityksen löytämiseen. Näin itselleni on käynyt.

Lämmin kiitos Colores ry:n Tiina ja Annamari, Olette huippuja!

Kuva pixapay Didgeman, joutsenten "veden uumenien" tarkastelua..syvissä vesissä

Syksyn luentoja

Torstai 3.10.2024 - Mervi

Olen jäänyt koukkuun uuden tiedon ja oivallusten saamiseen. Olenko riippuvainen? Ehkä se onkin hyvä niin koska se kasvaa mihin huomioni kiinnittyy. Uuden oppimiseen. Tuo sanonta muuten sopii kaikkeen elämässä. Jos kiinnitän huomion ihmisten pahuuteen näen vain sitä tai päinvastoin jos kiinnitän hyvään näen vain sitä. Minusta oli ihana nähdä ohjemasta Sukuni salat, kun Erika Vikmanin tätiköhän menneisyydestä oli sanonut, että kaikissa ihmisissä on hyvää eikä saisi puhua toisista pahaa. No, tämä ei nyt liity sinänsä aiheeseen, mutta tuli nyt vaan muistutettua tämä myös itselle. Tai näenkö sairaudessani ja ikävässä elämässäni vain huonosti menneitä asioita ja unohdan ne hyvät asiat. Ehkä ne hyvät kannattaa kaivaa esille ja huomioida uudestaan.

Nämä kaikki luennot ovat olleet etänä ja niihin on ollut helppo osallistua. Kamerat ja ääni ovat kuulijoilla aina kiinni. Usein lopussa voi kysyä chatissa tai ihan äänelläänkin jos haluaa.

Elokuun lopussa Parisuhdekeskus Kataja järjesti jälleen ilmaisen luennon vuorovaikutuksesta parisuhteessa. Puhuttiin parisuhteen kaaresta, rakastumis-erillisyys ja kumppanuusvaiheista. Erilaisuuden hyväksymisestä ja turvallisuudesta. Parisuhteen resilienssistä, jota lisää mm. selviämisen kokemukset, ilo ja huumori, yhteinen tarina. Kuulluksi tulemisen taitoa tarvitaan paljon. Sekä puhuttiin myös rakkauden kielistä. Tässäkin luennossa pyydettiin keskittymään toisissa hyvään. Näitä ilmaisia luentoja Parisuhdekeskus Kataja järjestää koko ajan ja niihin voi osallistua kuka vaan.

Samoihin aikoihin oli Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen järjestämä luento syövästä ja ravinnosta. Aiheesta kertoi Reijo Laatikainen.

Pääasiassa oli, että ravinnosta 800g vihanneksia, juureksia, hedelmiä tai marjoja päivässä olisi hyvästä. Punainen liha oltava vähäistä 500g/vko. D-vitamiinia suositeltiin myös käytettäväksi varsinkin pimeään vuodenaikaan. Kuidun määrä voisi lisätä, jos se vähäistä, mm päärynässä, kiivissä, mustaherukasta löytyy sitä hyvin. 4 munaa viikossa ja savustetun ruuan syöminen oltava satunnaista. Kala hyvästä keittämällä tai höyryttämällä. Rajoita sokerin syöntiä. Ja alkoholista hän kertoi, että siinä niin paljon haittoja sen asetaldehydin takia, että 1 rkl/pv olutta voisi ottaa tai teelusikallisen viiniä ettei se tee niissä määrissä keholle haittoja. Reijo on kirjoittanut kirjan Syö ja voi hyvin, se kannattaa lukea. Fineli.fi sivuilta voit laskea kuidun ja muidenkin ruoka-aineiden ravinto arvot.

Syyskuussa pääsin mukaan luennolle jonka aiheena oli Voiko syövän estää, Peeter Karihtala syöpälääkärinä kertoi uusinta tietoa hänen näkökulmasta. Se oli meille vapaaehtoisille tarkoitettu valtakunnallinen täydennyskoulutus Syöpäjärjestöissä.

Syöpää ei voi estää. Meille voi tulla elämän aikana 6-7 syöpää, kaikki eivät välttämättä tule edes ilmi. Koska elimistön oma puolustusjärjestelmä hoitaa tilanteen ennen, kun syöpä on edes kerennyt kunnolla alkaa. Riskeihin voi tietysti kiinnittää huomiota elintapojen kautta. Ruokavaliolla, elinympäristöllä, uv-säteilyllä, tupakan ja alkoholin käytöllä on merkitystä syövän synnyssä. Alkoholi on liotin, joka tuhoaa soluja ja tupakka aiheuttaa 1/3 syöpäkuolemista (14 syöpää aiheuttaa tupakka)Ylipaino, virukset ionisoiva säteily, radon myös altistavat. Seulontoihin osallistuminen tärkeää ennaltaehkäisyä. Liikunnan merkitys sairastumis- ja uusiutumisen ehkäisynä erittäin vakuuttava henkivakuutus koska tulehdukset elimistössä vähenee, hormonitasot nousee. Kaikenlainen liikunta käy. Lisää tietoja Terveyskylän sivuilta kuntoutumistalo ja syöpä.

Kolmannesta luennosta oli tietoa myös Hesarin sivuilla. Biomedicumin järjestämä aiheena oli Suolistosyöpä yleistyy, mutta ennuste paranee. Siinä puhuttiin seulonnan hyödyistä, syövän hoidosta ja etäpesäkkeen hoidosta, jos se on maksassa. Itse katsoin nyt jälkikäteen, nähtävissä edelleen osoitteessa https://biomedicum.com/fi/osallistu/tapahtumat/studia-medicina/ 

Mitä nyt itse siitä nostaisin esille, oli seulonnan merkitys ja siihen osallistuminen. Miesten osallistumista pyydettiin aktivoimaan. Naiset osallistuvat paremmin. Fit-testistä tässä seulonnossa on kyse, siinä nähdään onko ulosteessa verta.

Toivoa siis on, tiiviin moniammatillisen yhteistyön tuella.

Yhteenvetona tähän saakka näistä luennoista voisin sanoa. Parisuhde tukee sairastunutta kun osallistutaan kaikkeen yhdessä, haetaan siihen apua ja tukea. Liikutaan monipuolisesti ja vähintään 3 tuntia viikossa ja kaikki liikunta käy. Syödään kasvi/hedelmä/marja voittoisesti ja muutenkin monipuolisesti, jättäen roskaruuan ja alkoholin vähemmälle. Tupakoinnin lopetukseen ammattilaisen apua tai opettaa tupakoimaan tietoisesti, miettien jokaista liikettä kun mielihalu tulee ja lopuksi miettiä, tarvitsenko minä tätä, onko tästä minulle hyötyä/apua? Käydä tarkastuksessa jos muutosta ulosteessa tai ulosteen mukana tulee verta. Tutki rintasi ja käy näyttämässä erikoiset luomesi lääkärille. Osallistuu muihinkin seulontoihin aktiivisesti koska se paras henkivakuutus ja on ilmaista. Epätietoisuus on pahinta mitä voi mielelleen tehdä, joten mars tutkimuksiin..

Kuva pixapay gerald

Koulutusta, transaktioanalyysi johdantokurssi

Sunnuntai 22.9.2024 - Mervi

Mielenkiintoinen ja arvokas elämän jatkumo tässä on kesän päätteeksi tapahtunut kirjoituksissani ja kokemuksissani.

Uskaltauduin/ haastoin itseäni lähteä kahden päivän koulutukseen Pasilaan. Kuljin junalla ja bussilla. Päivät olivat todella pitkät mutta todella antoisat. Näin maalta tullessa Pasilan ympäristö ja muutokset vuosien varrella ovat olleet suuria. Samalla ihmispaljous hämmästytti näin maanseudun rauhasta tullutta kovasti vaikka entinen hesassa asuja olenkin ollut.

Sain kouluttajilta Ritvalta ja Miiralta luvan kertoa omista kokemuksistani mitä koin, oivalsin ja mitä tunsin. Meitä asiasta kiinnostuneita oli juuri sopiva määrä ja tietenkin kaikki oltiin eri taustoista. Kerroin mikä minut toi tähän koulutukseen. Se oli Juha Klaavun kirjasta tullut ajatus minätiloista. He tunsivat kyllä kirjan ja sen idean, mutta tämä koulutus tuleekin eri näkökulmasta eikä se minun intoani laskenut, päinvastoin. Mitähän opin jälleen?

Kerron lyhyesti ensin mitä transaktioanalyysi on. En itsekään tätä tiennyt.

Se on sosiaalipsykologiaa, jolla on syvällinen teoria persoonallisuudesta, vuorovaikutuksesta, ihmisen kehityksestä ja systeemeistä. Tätä käytetään psykoterapioissa, ohjauksissa, organisaatioissa ja kasvatuksessa. Pohjautuu filosofisiin oletuksiin ihmisistä, elämästä ja muutoksesta. Oletukset ovat että kaikki ovat ihmisinä ok, kaikilla on kyky ajatella ja ihmiset päättävät omasta kohtalostaan ja nämä päätökset ovat muutettavissa. Muutoksen tavoitteena on "omasta" käsikirjoituksesta vapautuminen ja autonomian lisääntyminen, joka näkyy tietoisuutena, spontaanisuutena ja läheisyytenä. Ta:n perustaja Eric Berne, psykiatri ja psykoterapeutti. Hänkin käytti metaforia ja yksinkertaista kieltä terapiassaan. Eli samaa, joka minua kiehtoi Milton Ericksonissa. Eric kuvasi ihmisen olevan syntyessään OK, mutta tekevän varhain elämässään päätöksiä, jotka johtavat uskomaan etteivät ole OK tai muut eivät ole OK.

Nyt omaan kokemukseen. Ensimmäinen harjoitus. Mieti taaksepäin viimeistä vrk/vkoa? Oliko hetkiä jolloin toimit, ajattelit, tunsit samalla tavalla kuin joskus lapsena? Oliko hetkiä, jolloin huomasit käyttäytyväsi, ajattelevasi ja tuntevasi tavoilla, jotka olet kopioinut vanhemmiltasi. Tai oliko muita tilanteita, jolloin käyttäytymisesi, ajattelusi ja tunteesi olivat suoria tässä-ja nyt reaktioita siihen, mitä sillä hetkellä tapahtui ympärilläsi. Menimme tästä keskustelemaan parin kanssa kun olimme ensin kirjanneet kokemuksemme.

Nyt päästään minätilojen määrittelyyn, joka on johdonmukainen tuntemisen ja kokemisen malli, joka liittyy suoraan vastaavaan johdonmukaiseen käyttäytymisen malliin. Ne ovat ajattelun, tuntemisen ja käyttäymisen järjestelmä. Minätiloissa on Vanhempi, Aikuinen ja Lapsi.(sisäistettyjä kokemuksenpalasia) Me ollaan joka hetki jossain noista tiloissa, voidaan olla useammassakin yhtä aikaa.

Teimme tehtävän konkreettisesti. Lattialle oli laitettu kolme ympyrää kiinni toisiinsa riviin. Ylimmäisenä oli V, toisena A ja kolmantena L. Meidän piti astua ympyröiden päälle ja tuntea, kokea, aistia se energia mitä on olla siinä tietyssä kirjaimessa ja kirjata kokemukset ylös. Astuin ensin L, laitoin silmät kiinni, minua alkoi itkettää, keho tärisi, olin hätääntynyt, olin suojautumisasennossa. Astuin V, ryhti oli aluksi alaspäin, jännittynyt sitten, minä näytän olo, sitten selviän fiilis. A- kokemus, kädet vapaasti, itseluottavainen olo, hengitys rauhallista ja tasaista. Tuosta Lapsen kokemuksesta jäi loppupäiväksi herkkyys olotila, tulin kotiin ja päätin että aamulla takaisin koulutuspaikkaan päästyä annan "lapselleni" rakkautta ja myötätuntoa ja sanon, että kaikki on juuri nyt hyvin ja näin teinkin. Olo heti helpottui.

Näistä opeista otan jo oppia vuorovaikutukseen, kun tunnistan mistä itse "puhun" ja kuuntelen mistä vastapuoli "vastaa". Eli "rikon" tyypillisen tapani suhtautua asiaan, enkä lähde toisen agressioon esimerkiksi mukaan. Opettelen olemaan aina Aikuisen roolissa.

Puhuttiin myös kontrolloivasta ja huolehtivasta vanhemmasta. Mukautuneesta, luonnollisesta ja kapioinivasta lapsesta.

Taisinpa niistäkin löytää itseäni, MAHTAVAA! Tästä aiheesta keskustelin jo puolisoni kanssa kotona ja saimme käsiteltyä yli 35 vuotta vanhan asian auki, uskomaton oivallus! Mitä vielä voisin oppia?

Keskustelimme myös psykologisista tarpeista, jotka ovat meille kaikille tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi, myös kosketuksen kautta. Myötätuntoisesti tilanteessa kuin tilanteessa.

Ja kuten olen aiemmissakin blogeissa ottanut esille miten tärkeää on ymmärtää, että lapsi on arvokkainta mitä meillä on. Annetaan hänelle tarvitsemaansa tukea, rakkautta ja hellyyttä. Huomioidaan miten puhutellaan, kuunnellaan ja opastetaan tähän maailmaan. Parasta olisi jos kuvitellaan, että itse ollaan se lapsi siinä, miten toivoisit että sinut huomioitaisiin tilanteessa ettei me myrkytetä lapsen mieltä. Lapsi tekee omanlaisen käsikirjoituksen elämälleen jo pienenä meidän ohjeistusten mukaisesti. Mallit vanhemmilta ja muilta läheisiltä, uskomukset ja rajoitukset voivat estää elämästä lopulta omaa aitoa elämää. Onko hän lopulta ok vai vääränlainen?

Sain myös vahvistuksen omaan aitoon kokemukseeni. Oma syöpäpolku, toipumiseen ja toivoon lähtemiseen tarvittiin pohjalle meno, vihan purku kasvimaalle ja usko selviämiseen, tarkoitukseen muiden kantamana! SUURI KIITOS TÄMÄN KAAVION OPISTA!

 Meillä kaikilla on myös viisi hiostajaa voisiko sanoa, että se piru olkapäällä joka vaatii olemaan joko täydellinen, vahva, yrittämään lisää, miellyttämään muita tai tehdä äkkiä pian nopeesti, kuten mieheni usein sanoi minulle. Näistä kaksi tyypillistä on meillä kaikilla. Löysin omani, tosin, olen heittänyt sen pirun jo pois hiostamasta ajat sitten. Vahvistan  täten itselleni. Minä riitän juuri tälläisena kuin olen.

Kun olen ollut omassa pahassa olossani, ärsyyntymisen ja kiukun tilassa, olen lapsilleni tai läheisilleni saattanut sanoa asioita, joita en ole oikeasti tarkoittanut. Se liskoaivo on päässyt liikkeelle. Täytyisi aina ensimmäiseksi sanoa, että olen pahalla päällä, hengittelen tässä ensin..Sitten olisi hyvä ensin selittää mikä aiheutti oloni ja miksi teki ja toimi virheellisesti.

Tämä oli "mieletön" tieto. Me pelataan pelejä, meillä on pelikaavio, joka on sarja vuorovaikutuksia. Ne ovat manipulatiivisia, se tapahtuu tiedostamattomme, tämä peli voi kestää sekunneista vuosiin. Pelissä on aihe, koukku, pelastaja, uhri, syyttäjä. Näitä pelataan Vanhemman roolista käsin, ei Aikuisen roolista käsin. Malli on siis lapsuudesta. Täytyisi oppia huomaamaan tämä koukku. Tein harjoitteen tähän liittyen ja APUA miten hienosti tunnistin tuon koukun erinomaisilla kysymyksillä ja tapani toimia. Jatkossa huomaan tuon koukun ja valitsen toisin. Olen jämäkkä, myötätuntoinen ja kerron myös tarvittaessa omat ikävät tunteeni.

Oma päämääränäni on edelleen vapautuminen varhaisista rajoittavista käyttäytymismalleista, tietoisuuden spontaanisuuden ja läheisyyden kautta.

Me voidaan aina kirjoittaa elämällemme uusi käsikirjoitus. Mitä muutoksia teet, mitä uusia päätöksiä teet, mitä muutat ensimmäisenä, kenen apua tarvitset? Kohti unelmia.

Ja lapsillemme ja lapsenlapsillemme, me voimme toimia uudella rakastavalla tavalla. Arvostamme ja kunnioitamme heitä ja heidän olemassa oloaan uusien rajojen ja rakkauden kautta. Meissä kaikissa on hyvää, viljellään vain sitä ympärillemme ja se heijastuu meihin kyllä takaisin. Sitten voisi pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö ja -anto luovat pohjan armollisuuteen. Näytä ja tee sitä myös lapsille ja myös heidän nähden ja kuullen. Me teemme virheitä, mutta me voimme aina oppia niistä ja toimia toisin.

Kaikessa on toivo ja mahdollisuus kasvuun!

Suuri kiitollisuus taas siitä, että tuli lähdettyä koulutukseen. On aivan mahtavaa olla elämän vietävänä ja ymmärtää ja oppia lisää. Lämmin kiitos TA:instituutin Ritva ja Miira ja opiskelukaverit hyvistä peilauksista.

Kuva pixapay, Oldiefan. Yhtäarvokkaita kaikki kukat!

Marilyn Monroesta

Maanantai 2.9.2024 - Mervi

Sattumaako jälleen. Televisiosta ei tullut mitään mielenkiintoista, vaihtelin kaukosäätimellä kanavia ja Teemalla esitettiin Marilynista dokumenttisarjaa. Ensimmäisessä osassa kerrottiin Marilynin lapsuudesta, äidin hermoromahduksesta, sairastamisesta ja isän hylkäämisestä. Uskonnollisesta sijaisperheestä, useista muista sijaisperheistä, joita oli 12 sekä orpokotivaiheista.

Jotenkin tämä jakso sai mietteliääksi. Onko vanhemmat oikeastaan koskaan ymmärtäneet mitä he lapsilleen ovat tehneet, kun ovat hylänneet tai kohdelleet kaltoin lapsiaan. Lapsen kertomaa ei olla uskottu, on vähätelty tai kielletty puhumasta ikävistä asioista.

Marilyn/Norma oli avioton lapsi, jota kukaan ei halunnut. Epäonnistunut suhde isoäitiin ja isoäidin kuolemaan liittyvä tapahtuma eristi lisää myös omasta äidistään. Marilyn ei saanut omalta äidiltään rakkautta tai hellyydenosoituksia vaikka sitä kerjäsi ja äiti hylkäsi pienenä hänet vuodeksi. Tuolloin hän asui kasvattiperheessä. Kun äiti palasi, hän vei tytärtään siskonsa kanssa katsomaan elokuvia ja äidin sisko iskosti Marilynille, että sinusta tulee vielä filmitähti, voit olla tulevaisuudessa sellainen. 4-vuotiaana hän jo kertoi muille että hänestä tulee elokuvatähti. Kasvattiperhe oli taas uskonnollinen ja sitä kautta Marilyn uskoi, että häntäkin voi rakastaa joku vaikkapa, Jeesus. Myöhemmin äidin ostettua asunnon yksinhuoltajana, hän otti kotiinsa myös vuokralaisen, näyttelijämiehen, joka käytti seksuaalisesti hyväksi Marilynia ja äiti ei uskonut kun Marilyn siitä hänelle kertoi. Marilyn koki tapahtumasta syyllisyyttä ja häpeää. Mies uskotteli, että Marilynissa on tähtiainesta ja kehui tätä kauniiksi. Äidin nähtyä Marilyniin liittyvä hyväksikäyttöä kotonaan meni äiti niin suunniltaan että hän sai hermoromahduksen ja joutui mileisairaalaan. Marilynia sijoitettiin sen jälkeen eri paikkoihin, joissa hän koki olevansa hylätty, haavoittunut lapsi, jota ei kukaan halunnut. Hän oli pelokas ja syrjäänvetäytyvä ja hän sai usein remmistä perheissä joihin hänet oli sijoitettu.

Grase-täti edelleen uskotteli Marilynille, että hänestä tulee filmitähti ja vei Marilynin katsomaan elokuvanäyttelijöiden jalan ja käden jälkiä kiinalaisen teatterin edessä Hollywoodin kadulta ja Marilyn sovitti niitä omiinsa käsiinsä ja jalkoihinsa. Eli näin Marilyn vahvasti loi mielikuvaa, että hänestä tulee jotain suurta.

Kerron nyt tästä osasta omasta näkökulmastani lisää.

Miten me aikuiset ymmärtäisimme, että lapsi on IHMINEN, joka ymmärtää kaiken, ottaa mallia vanhemmista ja muistakin ihmisistä. Entäs miten me kotona puhutaan muista ihmisistä, arvostellaanko kaikkia ja kaikkea? Lapsen elämä ihan alusta saakka on jo lähtökohta siitä miten hän näkee maailman, mitä hän kuulee asioita lähipiiristään, se miten häntä on kohdeltu, arvostettu tai rakastettu. Jos lasta kohdellaan kaltoin, vähätellen, kritisoiden jne hän ottaa eri rooleja, jotta hänet hyväksyttäisiin ja häntä rakastettaisiin ja hän samalla "hylkää itsensä", jotkut ehkä koko loppuiäkseen.

Toiset lapset, kuten Marilynkin, hänellä oli yksi ihminen joka loi hänelle luottoa tulevaisuuteen, mahdollisuuksiin menestyä. Mutta heillä ei kuitenkaan ollut tietoa miten tyhjää ja pinnallista elämä tulisi olemaan julkisuudessa. Ei se muiden antama ihailu tai rakkaus tuo sitä vanhemmilta jäänyttä rakkautta tilalle. Marilyn isä ei halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä, Marilyn yritti olla yhteyksissä häneen. Marilynin äitikin myöhemmin hylkäsi hänet uudelleen, sanoi ettei ollut synnyttänyt koskaan häntä. Marilyn pelkäsi epäonnistumista. Hän alkoi käyttää myös lääkkeitä. Hänellä oli muutama turvallinen aikuinen elämässään, mutta nekin kuolivat ja erään vastanäyttelijän (jota piti isähahmonaan) kuolemasta Marilyniä myös syytettiin. Monet avioliitot ja muutamat keskenmenot olivat hänelle suuria pettymyksiä ja toivat elämään paljon surua. Kaikkien ihailema seksisymbolihan hän oli, joka janosi vain vanhempien rakkautta ja huomiota, jota oli lapsena jäänyt vaille.

Ja taas oli Iltalehden sivuilla juttua kuinka vielä tänä päivänä isä tai joku muu läheinen oli käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväksi! Miten tämä on vielä tänä päivänä mahdollista? Miten aikuinen ihminen kuvittelee, ettei lapsi siitä kärsisi? Aikuinen vie samalla lapsen tulevaisuuden ja mielenterveyden ja samalla myös monen muun läheisen elämä voi rikkoontua? Miten tälle asialle ei ole vuosikymmenissä tehty mitään sellaista, ettei se olisi enää mahdollista? Todennäköisesti tämä aikuinen on itse joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, MUTTA ONKO HÄN HAKENUT SIIHEN APUA? EI SITÄ kosteta seuraavalle sukupolvelle mitä itselle on tehty vaan katkaistaan se hakemalla apua ammattilaisilta. Häpeän taakka sukupolvien takaa kummittelee vielä seuraaville sukupolvillekin, joita pidetään salaisuutena ja salassa. Kyllä tämä hyväksikäyttäjäkin on jäänyt rakkautta vaille joten annan myötätuntoni myös hänelle. Ei tuomita vaan autetaan ja annetaan mahdollisuus henkiseen paranemiseen.

Marilynin dokumentti hänen elämästä kannattaa katsoa Yle areenasta. Hänen kokemus voisi olla malli meillä kaikille miten tärkeää on antaa lapselle turvalliset lähtökohdat elämään. Rakastaa lasta aidosti, kuulla ja antaa tulla myös nähdyksi aitona itsenään. Eikä luoda omia toteutumattomia haaveita lapsen toteutattaviksi elämässään. Jokainen saisi olla juuri sellainen aito oma itsensä kun on. Kannustetaan ja tuetaan, lohdutetaan ja annetaan rakkautta, syliä ja halauksia ja ennenkaikkea ollaan läsnä.

Marilyn oli pieni, haavoittunut ja eksynyt sielu, jonka olisi pitänyt saada antaa anteeksi vanhemmilleen ja itselleen kaikki, jotta olisi elänyt pitempään ja onnellisena..mutta ehkä tämä olikin tarkoitus opettaa meille jotain arvokasta elämästä. Silloin Marilynin elämällä olikin suurempi tarkoitus kun sai koskaan sitä edes tietää. Kiitos Marilyn. Kuva pixapay ventu99

Oivalluksia kesästä

Lauantai 24.8.2024 - Mervi

Kesääni on mahtunut kaikenlaista tapahtumaa. On tullut suru-uutisia ja vakavaa sairastumista lähipiiriini. Samalla myös erilaisia tunteita on näissä yhteyksissä tullut esille. Sehän on totta, että isot muutokset saavat liikkeelle myös vanhoja käsittelemättömiä asioita näkyville. Oma suhtautuminenkin on muuttunut kaiken suhteen, enkä enää provosoidu entiseen tapaani, suuttumalla, arvostelemalla, syyttämällä tai välttelemällä vaan kuuntelen vastapuolen näkemystä syvemmin ja otan vastaan mahdolliset syytökset, annan ja kannustan kertomaan kaikki ärsyttävät asiat itsestäni. Kyselen tarkemmin, mistä tapahtumasta tuo tunne voisi olla peräisin, mikä se tunne voisi olla syvemmällä, onko se mahdollisesti häpeää tai jopa vihaa minua kohtaan. Sanatkin voivat syvästi loukata eikä niitäkään oikeasti tarkoiteta. "Liskoaivot" vaan ovat päässeet päälle.

Mitä tein ja tunsin näissä tilanteissa? Kyllähän se aluksi tuntuu pahalta, mutta alan heti antaa itselleni myötätuntoa ja rakkautta. Lähden myös kirjoittamaan ja analysoimaan omia tuntemuksia ja tunteitani kirjoittamalla sisäiselle lapselleni. Teen rentoutusta tai hengitysharjoituksia ja annan tilanteen vain olla, koska, me molemmat haluamme kuitenkin ratkaista tilanteen jollain aikahaarukalla. Joku on tarvinnut aikaa ja tilaa enemmän ja olen sallinut sen, mutta samalla olen tuonut esille etten silti hylkää, vaikkei samalla lailla ollakaan enää yhteyksissä. Anteeksipyyntö ja -anto ovat sitten olleet paikallaan.

Kysyin, onko puolisolla aikaa keskusteluun. Halusin tietää onko hän hävennyt minua joskus ja häpeääkö edelleen? Teimme harjoituksen, jossa molemmat saivat kertoa jostain ikävästä tilanteesta kolme minuuttia, toinen istui tuolilla ja kertoi asiasta ja toinen hieroi hartioita ja kuunteli. Mitä oivalsimme? Meille tietyt sanat tarkoittavat ihan muuta johtuen omasta kasvuympäristöstämme. Jos minä innostun jostain asiasta, hänestä se on esittämistä. Olen oppinut innostumaan ja sallimaan sen itselleni nykyään, mutta puolisolle se oli vielä vierasta ja ehkä hävettävääkin, koki sen esittämiseksi. Ja minä selitin, että minun tarkoitus oli tietyssä tilanteessa tehdä toiselle vaan hyvää ja tuottaa hyvää mieltä. Pääsin tällä keskustelulla myös asian ytimeen, häpeään. Milloin hän viimeksi häpesi minua, no viime viikolla kuulemma. Ihmettelin, miksei hän sanonut siitä, eikö häpeästään ilennyt? Lupasin, että näetkö, kirjoitan itselleni ylös mitä muutosta hän minulta jatkossa toivoo ja opettelen toimimaan jatkossa toisin. Pyysin samalla anteeksi aiheuttamaani häpeää ja lupasin pyytää anteeksi myös siltä henkilöltä, joka oli siinä tilanteessa kolmantena osapuolena mukana.

Kyseessä oli minun hävyttömät puheeni. Ymmärsin, että olemmehan tästä asiasta näinä vuosikymmeninä puhuneet moneen kertaan, mutta minulla ei lupauksistani huolimatta ole aina onnistunut hillitä itseäni hävyttömyyksien puhuminen seurassa. Vähentänyt kyllä olen. Olen ehkä halunnut näillä puheilla saada tunnelmaa iloisemmaksi olemalla vähän hauska tai olisko ollut kyseessä vain huomionhakeminen? Jatkossa aion toimia toisin, opettelen uutta. Pysähdyn ja olen vaikka hiljaa. Ei aina tarvitse puhua vaikka tosin muuten suositellaan puheeksi ottamista, mutta se on sitten kokonaan toinen asia. Tässä samalla pyydän anteeksi myös lukijoiltani, mahdollisilta entisiltä työkavereiltani ja työyhteisön jäseniltä, sisaruksiltani, muilta läheisiltä ja tutuilta hävyttömiä puheitani. Tiedän itse nyt miksi niin tein mutten ymmärtänyt että samalla saatoin loukata muita puheillani. Antakaa anteeksi ymmärtämättömyyteni, olen pahoillani kaikesta. Toivon Teille kaikkea hyvää.

Eli muuttumiseen tarvitaan monia oivalluksia itsestä ja toisesta. Itselle kirjoittaminen ylös vahvistaa tätä muutosta koska olen visuaalinen ihminen, opin tekstin näkemisen kautta asioita, se on ikäänkuin muistutus. Tästä on sovittu ja lapussa on jopa päiväys, milloin se on tehty. Kyllä se vähitellen menee myös alitajuntaan ja näin ärsyttävät asiat häviää vähitellen, uskon niin. Joten puhuminen ja puheeksiotto kannattaa aina.

ps. vinkkaan jälleen Parisuhdekeskus Katajan ilmaisista verkkoluennoista. Olin itsekin eilen mukana ja aiheena oli vuorovaikutus parisuhteessa. Taas sain vinkkejä ja oppia myös itselleni ja jaan ne nyt puolison kanssa ja voihan ne hyödyttää myös muissakin suhteissa.

Kuva pixapay, Parvizphotograhfy

Kehityksellinen trauma

Lauantai 3.8.2024 - Mervi

Keväällä katsoin televisiota ja haastateltavana eräässä ohjemassa oli psykoterapeutti ja paljon muutakin koulutusta saanut Juha Klaavu, joka esitteli kirjaansa Kehityksellinen trauma. Aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja itsellekin ajankohtainen, joten halusin lainata kirjan kirjastosta mahdollisimman pian. Kerron lyhyesti joitain otteita. Suosittelen lukemaan, jos vähänkin tunnistat näistä nostamistani asioista itseäsi.

Kirjassa käsitellään emotionaalista läsnäolon puutetta silloin kun äiti tai muu läheinen hoitaa vauvaa. Äiti voi olla läsnä, muttei henkisesti läsnä lapselle eli kontakti puuttuu. Siitä tulee syyt arvottomuuteen, syyllisyyteen ja häpeään. Vauva jo n. 2kk-6kk iässä kokee olotilan, jossa koko olemus voi räjähtää tuskaan, kauhuun, paniikkiin ja turvattomuuteen. Äiti tai hoivaaja itsekin mahdollisesti on kokenut samanlaisen kohtelun eikä sitä tiedosta jatkavansa omalle lapselleen eteenpäin. Aikuisena nämä läpikäymättömät alaspainetut kivut aiheuttavat psyyken, kehon ja hermoston tasolla ongelmia. Psyykkisesti mielenterveyden häiriöitä, hermostollisesti levottomuutta, hermostuneisuutta, joista esimerkiksi uniongelmia tulee. Ja kehon tasolla, ärtynyttä suolta, vatsavaivoja, kiputiloja ja verenpaineen nousua. Johtuen siitä, ettei ole tullut kuulluksi, nähdyksi tai kohdatuksi.  Elämä aikuisena voi tuntua harmaalta eli aika ajoin olisi hyvä tarkistaa miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen.

Juha erittelee hyvin kirjassaan empatia ja sympatian erot kaivometaforan muodossa. Sympatiaa antava ihminen antaessaan tukea toiselle, hyppää itsekin kaivoon tuettavan kaveriksi ja on samassa liemessä toisen kanssa. Empatiaa antava heittää köyden ja vetää tuettavan ylös kaivosta eikä siten kuormita itseään toisen ongelmillaan. Samoin Juha sanoo, että on kolhittuja ja enemmän kolhittuja ihmisiä, ei täydellisiä. Kuinka lohduttavaa.

Hän kirjoittaa jakamisesta vs kaatamisesta: Ei eroteta milloin käytetään emotionaalisesti hyväksi, eli toimitaan toisten tunteiden roskakorina, kaadetaan oma paha olo toiselle.

Kun ihminen kokee olevansa hukassa itseltään on mahdotonta vastata kuka olet, mitä haluat ja mikä auttaisi tilanteessa koska kokee olevansa vääränlainen, viallinen eikä kukaan kuitenkaan ymmärrä.

Hän kertoo myös Jorma Tähkän tutkimista minätiloista, aidosta minuudesta, perusminuudesta ja epäaidosta minätiloista. Kaoottiset minätilat ovat alistava ja uhriminätilat. Alistavassa manipuloidaan toista kiristämällä, uhkailemalla ja uhriminätilassa mukaudutaan ja alistutaan toisten vaatimuksiin ja tahtoon. Mm. loukkaantumisen tunteen taustalla voi olla ajatus siitä, että minua on kohdeltu väärin lapsuudessa siksi elämän, maailman ja ympäristön pitäisi korvata tämä kärsimys minulle, muuten en tee mitään. Tästä voisi olla kyse jo koulukiusaamisen liittyvissä konfikteissa.

Arvottomuus, häpeä ja syyllisyys kokemuksena syntyy koko lapsuuden ajan. Ydinkokemuksena voi olla olenko rakastettava, hyväksyttävä, oikeanlainen vai viallinen, torjuttava, huono, häpeällinen. Onko äiti tai hoivaaja ollut emotionaalisesti läsnä syöttäessä, vaipanvaihdoissa, hoivatessaan lasta. Äiti rauhoittaa lastaan läsnäolollaan eikä silloin lapsi koe hylkäämisen tunnetta. Ellei äiti tai hoivaaja halua antaa mitä lapsi tarvitsee, lapselle voi tulla myös raivon ja vihan tunteita, kokemuksena se tuntuu auktoriteetin väärinkohteluna, sivuuttamana ja mitätöimänä. Näitä tunteita hoivataan sitten aikuisena terapiassa, samalla opitaan ja opetetaan rakastamaan itseä.

Vaikutukset muuten aikuisuudessa näkyvät seuraavasti.

Sisäinen orjuus: näin kuuluu tehdä, kaikki kunnon ihmiset tekevät näin.

Päättämättömyys, mukaudun vanhempiin, puolisoon samalla kokee olevansa tunteiden roskakori.

Syvä riippuvaisuus johonkin alitajuisesti etsien rakastavaa katsetta, tunnetta tai tarvitsevuus, koska erillisyys on pelottavaa ja uhkaavaa.

Addiktiot mihin vaan ja taakankantajan roolit.

Toistopakko, vetää puoleensa aina tiettyjä tyyppejä vaikka siitä kärsiikin, sekin on alitajuista. Ja kaiken tämän takana on hylätyksi tulemisen pelko.

Juha suosittelee näin kokeneita ihmisiä terapiaan, joka on uudelleen "kävelemään" oppimista, eteen ja taakse..

Olen myös kuunnellut monia podcasteja, joissa Juha on ollut haastateltavana. Ja olen ymmärtänyt myös itsestäni lisää. Tässä voisi olla myös mahdollisesti yksi syy myös omaan sairastumiseeni. Tiedostan myös, että millainen vanhempi olen ollut lapsilleni, olinko läsnä vaikka olin pitkään heidän kanssa kotona. Alkutaipale vanhempana oli henkisesti raskasta ja epävarmaakin tyttären koliikin vuoksi, valvomista ja yksinhuoltajuutta miehen ollessa yrittäjänä ja työnantajana. Mitkä olivat oman kasvuni kokemukset? En syytä vanhempiani, he tekivät niinkuin silloin omilla taidoillaan osasivat. Olin varmasti herkkä lapsi ja koin näitä kokemuksia itsekin ja nyt koen että sairastuttuani ja opiskeltuani lisää, olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni täysin. Löytänyt minuuteni ja aidon itseni. Eli kiitos syövän ja ulosteenkarkailun, näinkin voin eheytyä.

Mitä voisin nyt tehdä ymmärtäessäni tämän? Kerron lapsilleni tästä kirjasta, oivalluksistani. Tuen ja kannustan heitä myös mahdollisesti terapiaan koska he ovat sen arvoisia. Mikä olisikaan suurempi lahja äidille kuin että lapseni voisivat olla juuri sitä miksi Luoja on heidät tarkoittanut jo nyt eikä vasta kuusikymppisinä. Itseään rakastavia, arvostavia, kunnioittavia ja anteeksiantavia ihmisiä, jotka näkevät kaikessa elämän tapahtumissa tarkoituksen ja opetuksen. Ja mikä parasta, löysin netistä kahden päivän kurssin, jossa kerrotaan minätiloista lisää ja nyt olen jo syyskuussa menossa siitäkin lisää oivaltamamaan.

Juha Klaavun nettisivuilta löytyy lisää tietoa ja videoita sekä Jorma Tähkän minätiloista. Jälleen kiitollisuus tämänkin oivaltamisesta ja oppimisesta. Elämä on edelleen ihanaa kun sen oikein oivaltaa..

Kuva pixapay StockSnap, isästä ja vauvasta, aito läsnäolon tilanne.

Kuva pixapay PublicDomainPicture, äidistä ja vauvasta, vauva tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Elämän viemää

Lauantai 20.7.2024 - Mervi

Sain yllättävän puhelun perjantai iltana puoli kymmenen. Olin luvannut jo aiemmin olla tukea puolisonsa menettänyttä läheistä uudessa elämäntilanteessaan kaikin tavoin ja luvannut mennä tarvittaessa viettämään aikaa hänen kanssaan. Hän soitti minulle ja kertoi, että olen hänelle tärkeä ihminen. Miten arvokkaat sanat! Hän pyysi minua tulemaan käymään ja katsoin kalenteriini. Se onnistuu juuri nyt. Mietin hetken, katsoin juna-aikatauluja ja linja-aikatauluja, sitten tajusin en jaksa tähän aikaan illasta enää tyhjentää vatsaani. Päätin, teen sen aikaisin aamulla ja lähden kymmenen junaan ja siitä suoraan linja-autoon, josta tullaan hakemaan päätepisteeseen. Ostin liput ja lähdin matkaan. En ole tehnyt useamman päivän reissuja enää ollenkaan vuosiin julkisilla koska vatsan toiminnan kanssa on koko ajan haasteita vessaa etsiessäni ja sinne mahdollisesti päästessäni. Ja istuminen pitkään aiheuttaa vatsavaivaa sekä ilman kertyminen sinne tuottaa kipuja. Mutta lähteminen tuntui nyt todella tärkeältä. Tyhjennysvehkeet mukaan ja eikun matkaan.

Päätepisteeseen pääsy lauantai iltana oli syvällinen kokemus. Haastoin itseäni ja minua haastettiin. Opin jotain jälleen itsestäni jotain. Kannatti lähteä. Tällä asenteella jatkoimme yhdessäolo päiviä. Lähdimme seuraavana aamuna yhdessä lakkasuolle, jonne olin viimeksi päässyt keräämään marjaa lähes 30 vuotta sitten. Olin ällistynyt, keltaista kultaa joka puolella, keräsin välillä kaksin käsin joka onnistui siten että olin polvillani suonmättäällä. Ei paarmoja, ei itikoita, lämmin tuuli ja suuri kiitollisuus, että uskalsin lähteä reissuun ja uskoin koko ajan, että joku suurempi kantaa minua.

Iltapäivälle olimme suunnitelleet kesäkirkkoon osallistumiseen lähtemistä toiselle paikkakunnalle, joka oli saaressa avoimessa luonnontilassa. Siellä tapasimme muitakin läheisiämme. Tosin, rankka vesisade ja ukkonen loivat siihen oman mausteensa. Saimme laulaa toivomiamme lauluja kanttorin säestäessä sitä ja itsekin sain toiveeni laulettavaksi siellä yhdessä joka oli Saviruukku laulu. Pappi kertoi päivän sanasta, joka oli lyhyesti "rakasta vihamiestäsi". Sieltä ajoimme kotiin ja lämmitimme ulkosaunan ja kylpytynnyrin. Haimme myös metsästä vastat ja sillekin reissulle nousi yllättäen ukkonen ja rankkasade. Loppuilta meni kylpien ja keskustellen. Nukuin kohtalaisesti vatsavaivojeni takia mutta olin onnellinen. Minua untani vahti suloinen lapinkoira, joka seurasi nukkumistani joka yö sängyn vieressä.

Jälleen seuraavana aamuna suolle lakkaa keräämään ja kiitin Luojaani, että saan kokea tälläista ihmettä ja uskalsin lähteä. Olen joskus mielikuva harjoituksissani ollut lakkasuolla ja tämä aito kokemus sai minut liikuttumaan. Saimme myös seuraksemme toisen läheisen tukemaan loppupäiväksi. Tein iltapäivällä tyhjennykset omassa rauhassa talon yläkerrassa ja annoin tilaa heidän keskusteluilleen. Lähdimme päiväkävelylle ja näin lapsuudesta tutun naapurin ja halasimme, itkin tavatessani hänet. Hän pyysi tapaamaan myös puolisoaan kotiin ja sanoin, että tartutaan tässäkin hetkeen, mennään vaan. Se kohtaaminen on elämäni syvällisin kokemus, halaus kesti pitkään ja itkimme yhdessä. Se mitä siinä koimme oli ennenkokematonta. Luulen, että hän näki minut viimeksi noin 40-50 vuotta sitten ja oli todennäköisesti kuullut sairastamisestani syöpään. Lapsena tämä pariskunta oli myös ollut meidän perheelle avuksi. Ehkä hän näki minut selvinneenä, aitona ja autenttisena itsenäni siinä, en tiedä mitä se oli, mutta se oli koskettavaa. Se tuntuu vieläkin siltä sydämmessäni ja liikutun edelleen tätä kirjoittaessani. Kuinka kiitollinen olinkaan, että tartuimme hetkiin.

Lähdimme vielä illalla paikalliseen kesäteatteriin, jossa läheiseni aikuinen lapsi oli näytelmässä kahdessa roolissa mukana. Ilta aurinko paistoi joen rantaan ja puitteet olivat mahtavat olla siellä eikä itikat haitanneet iltaamme. Kotiin ajaessaamme sieltä näin karhun menevän uimaan järveen, mutten ehtinyt siitä kuvaa ottamaan. Jälleen kiitollisena nukkumaan ja aamulla matka kohti kotia alkoi.

Heti jäi ikävä kun astuin linja-autoon. Aivan huippu päivät kokemuksena olivat ainakin minulle. Opin myös paljon itsestäni. Toin myös esille oivalluksiani ja jotain ymmärrystä asioihin saimme muutenkin. Minua myös kehotettiin kirjoittamaan toista kirjaa niihin liittyvistä aiheista. (kunhan ensimmäisen saisin valmiiksi, niin miksei?)

Mitä opin. Haastoin itseäni ja onnistuin harjoituksillani hyvin. Sain turvaa siitä, että junassa istuin lähellä vessaa, sain luvan käydä joka paikassa tarpeillani ja söin Cuplatonia etten piereskele niin paljon. Hyväksyin huonosti nukutut yöt ja uskoin myös että niin oli hyvä monesta syystä, olin herkillä itsekin. Hetkiin tarttuminen oli mahtavaa ja todella antoisaa, ei mitään suunnittelua kuin siksi tietyksi hetkeksi. Ja tuen antaminen läheiselle, olin läsnä ja käytettävissä koko ajan. Kehoitinkin mieleiseen tekemiseen ja lähtiesssäni kotiin läheiseni jäi hyvillä mielin ja kiitollisena kotiinsa nauttimaan myös yksinolostaan.

Jos me joudumme luopumaan jostain, se on tietysti joskus väistämätöntäkin, voit saada uutta tilalle ellet jää uhriksi tilanteeseen. Mieti myös tukiessasi toista, mitä minä voisin tehdä ja auttaa Sinua, ole aidosti käytettävissä ja pidä lupauksesi. Antaessaan saat enemmän kuin uskotkaan. Näin minulle kävi.

Kuva kotipihastani, joka on todella rakas näkymä minulle.

Elämän rajallisuudesta

Keskiviikko 3.7.2024 - Mervi

Olen kokenut surun tunteita. Tunnistan, että surun taustalla voi olla hylätyksi tulemisen kokemus. Mutta hyväksyn sen. Joskus asioita tapahtuu niin, että näin käy. Välimatkaa täytyy välillä ottaa, mennä kauas jotta näkee lähelle, mitä mittaamattoman arvokasta onkin ollut olemassa.

Olin tehnyt tyhjennykset jotakin menoa varten ja uskaltauduin vähän pitemmälle kävelylenkille parisen viikkoa sitten. Juuri matkan puolivälissä ukkonen yllättäen jyrähti todella kovasti aika lähellä. En ollut lähtiessä huomannut niin tummia pilviä, että siitä ukkonen tulisi. Säikähdin kovasti, apua mitä nyt teen? Lähdenkö takaa tulluttua ukkosta kohti, tietä pitkin takaisin vai menenkö metsätietä ja metsäreittiä, joka oli edessä päin. Pinkaisin juoksuun, hätäännyin, tuli pelon tunne, entäs jos salama iskee minuun kun juoksen..ajatukset lähti laukkaamaan..Lapsuudesta muistan, edesmenneen äitini sukulaiset olivat kuolleet salamaniskuun, tosin kotonaan ja minä olen nyt yksin luonnossa, jossa ei mitään pakopaikkaa, mökkiä tms. Mietin, soitanko puolisolle, tule hakemaan minut pois. Sitten ajattelin, että entäs jos salama iskee ja kuolen, olenko valmis? Löydetäänkö minut, tuleeko syytöksiä jälkikäteen puolisolle, että miksi päästit lenkille jne. Sitten tajusin, en pelkää kuolemaa. Olen selvittänyt kaikki asiat perheeni kanssa, he tietää miten toimivat. Sitten mietin, miten muiden suhteen, olenko hoitanut välini läheisten kanssa? Pohdin hetken, olen tehnyt voitavani, en pysty enää muuhun. Ajattelin, olen valmis. Pysähdyin, ja annoin itselleni myötätuntoa jo tiedostamattani, sanoin itselleni, kaikki kunnossa, kaikki kunnossa ja rauhoituin. Ryhdyin kävelemään, jatkoin metsäreittiä kotia kohti. Ajattelin, että jos selviän kotiin, täytyy selvittää miten jatkossa toimin vastaavassa tilanteessa, otan opiksi. Kävelin rauhallisesti kohti kotia eikä seuraavaa jyrähdystä kuulunut. Samalla reissulla metsätiellä näin suruvaippa perhosen, se liiteli edessäni edestakaisin, mietin tuotko minulle ikävää viestiä. Kuolenko minä kuitenkin? Vaikeiden syöpähoitojen aikaan suruvaippa tuli kädelleni monta kertaa ja toi viestiä läheisten tai muiden sukulaisten kuolemasta. Kummallinen iltapäivä tapahtuma se oli.

Kerroin puolisolleni kotiin tultuani tapahtumasta ja pohdimme, että jos joskus ukkonen nousee samalla lailla, paras reitti on kävellä rauhallisesti tietä pitkin, ei lähteä metsäreitille puiden katveeseen, mutta oliskohan näin? Samalla juteltiin jälleen kuolemasta ja hän sanoi, että olisi tullut hakemaan minut pois, jos olisin soittanut. Sanoin, ettei minulla ollut enää hätää. Kaikesta voimme kuitenkin oppia ja sitähän elämä on.

Samaisena iltana eräs läheiseni oli kuollut yllättäen sairaskohtaukseen, se oli shokki. Sain tietää asiasta vasta muutaman päivän päästä.

Yhtä luonnon kanssa, onko mahdollista, tuoko luonnon eläimet minulle viestiä? Miksi juuri sinä päivänä oli tämmöinen sattumus? Aika ajoin mietin kuolemaani ja joskus teen sitä ääneen puolisoni kanssa. Olen oppinut myös sitä harjoittelemaan meditaatiossa, sain oppia etänä siitä Sampsa Korhosen illassa nyt kevään alussa.

Olin myös nähnyt unen muutama viikko sitten, jossa tämä läheiseni oli pyytänyt minua kantamaan uunipuita sisälle, kerroin unestani asianosaisille. En kaikkia uniani tulkitse kirjoittamalla, ehkä tämä olisi pitänyt. Tosin valitsen selvitettävän unen intuitiivisesti tai oliko sitten niin että, joku suojeli minua etten sitä juuri tehnyt. Ja mitä olisimme voineet tietää tai sanoa? Emme mitään. Ehkä se on enne uni mutta lohtua se nyt tuo, koska minua pyydettiin unessa auttamaan taakan kannossa.

Elämä yllättää meidät monin tavoin. Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Mutta, surun on annettava tulla ja olla. Sitten vähitellen sopeudutaan uuteen ja nähdään valoa ja sitä mitä meillä nyt on.

Voimme tietysti myös tehdä selvittämättömille asioille jotain, jotta voimme elää rauhassa omaa elämäämme. Antaa anteeksi itselle, joka on monelle niin vaikeaa..ja kun sen tekee, osaa antaa myös muille sydämmestään anteeksi ja unohtaa. Me kaikki tehdään virheitä ja niistä on vaan otettava opiksi, eikä jäätävä niiden uhriksi ja katkeroitua elämälle.

Tunnen, etten ole yksin. Joku kantaa minua, uskon niin. Hyväksyn elämäni näin. Itken kun itkettää, nauran kun naurattaa, annan tunteiden tulla. Nyt suren ja annan sen nyt olla. Annan elämän tulla, koska voin saada hipaisun tai viestin jostain selittämättömästä..

Kuva pixapay Sundarshan2023

Läsnäolosta

Torstai 20.6.2024 - Mervi

Olin keväällä mukana jälleen etäkurssilla. Sen järjesti Suomen syöpäpotilaat ja aiheena oli tietoisuustaidot. Vetäjinä toimi järjestön työntekijä Suvi ja vertaistukikoulutettu Ritva.

Aluksi ajattelin, että minähän jo jotain tästä asiasta tiedänkin, että mitähän uutta siitä voisin vielä saada. Mutta sain enemmän kuin uskoinkaan. Tarkoituksellisen kokemuksen ja oppia. Meille osallistujille annettiin myös kotitehtäviä, jotka olivat niitä käänteentekeviä, tein niitä oikeasti ja nyt muunmuassa nautin kävelylenkeistä tietoisuusharjoitusta tehden kaikilla aisteilla. Olen tehnyt myös kiitollisuuspäiväkirjaa ja senkin uudelleen ottaminen teki todella hyvää juuri tässä hetkessä. Kirjaani liittyen tuli haasteita vastaan ja näiden avulla selvisin niistä paremmin kuin uskoinkaan. Sain muunmuassa Arto Pietikäisen harjoitteilla fiilikseni nostettua paljon. Täytyi mennä jälleen itseensä syvemmin, että löysin uudet selviytymiskeinot. Jos tässä vuosien varrella olen sairastunut esimerkiksi flunssaan tai vastaavaan, olen tehnyt silloin paljon harjoituksia, kuunnellut myös itselle äänittämiä meditaatioita, hypnoosia ja rentoutusta. Nyt sain lisäksi nämä mindfullness harjoitukset. Mikään oppi ei siis ole turhaa. Jos vähänkin kiinnostaa, kannattaa osallistua, voi aina voittaa.

Luen parhaillaan läsnäolon mestarin, Eckhart Tollen kirjaa Uusi maa. Ensimmäisenä nostan ajatuksen siitä miten kauan me eletään tiedottomasti tätä elämää. Hän kertoo, että amerikkalainen 60-vuotias on istunut 15 vuotta elämästään television ääressä kanavia vaihtaen, josko jotain mielenkiintoista ohjelmaa löytyisi. Mainokset siihen päälle, niin aikamoisessa transsissa ollaan pitkät illat tai päivät. Ja nykyäänhän vielä seurataan kännykän kautta muita videoita youtubesta tai tiktokista. Aikaa menee selailuun ja mihin se aika lopulta menee? Tiedostamattomuuteen, eikö ole aika järkyttävää. Tätä ei tule ajatelleeksi. Minne jää parisuhteen ja perheen hoito ym ? Ehkä me ei tätä asiaa olla koskaan ajateltu tästä näkökulmasta. Mietin, miten itse sitä teen. Kauanko aikaa menee ruudun ääressä tänään? Voisinko muuttaa tottumustani ellen löydä ohjelmistosta mitään itselle pohdittavaa tai opittavaa. Aina on parannettavaa myös itsellä.

Menen luontoon. Linnut saavat parhaillaan poikasia ja niiden elämää on mielenkiintoista seurata. Olen oppinut tunnistamaan lintujen ääniä myös silloin kun niillä on hätä suojella poikasiaan. Joillakin linnuilla on tunnistettavissa useampikin ääni. Keväällä kun linnut saapui, käytin siihen soveltuvaa sovellusta jolla sain kuulla ja tunnistaa uusiakin lintulajeja. Aina se ei tunnistanut oikein, mutta mitä väliä. Hauskaa oli ja se oli juuri sitä läsnäoloa. Valokuvaaminenkin on yksityiskohtineen on mielenkiintoista, löytyy aina maailmasta jotain uutta ihmeteltävää.

Lastenlapset opettaa läsnäoloa. Heidän kanssa ei voi olla muussa maailmassa. Keskitytään yhdessä ruokailuun, jutellaan siinä. Mennään ulos leikkipuistoon keinumaan, hiekkalaatikolle tms, niissä on vain oltava läsnä. Luetaan kirjaa yhdessä ja laitetaan rakkaudella nukkumaan, peitellään ja silitellään. Ja jos esimerkiksi tyttären poika on yökylässä ja heti herättyään huutaa mummoa niin voiko ihanampaa aamun aloitusta ollakaan. Nyt ymmärrän miksi omien lasten kanssa kotona oleminen oli niin arvokasta myös itselle. Sain olla läsnä itselle ja toiselle. Sitten alkoi työelämän kiireet ja arki toi velvollisuudet ja vastuut, alkoi hoputtamiset ja kiirehtimiset ja läsnäolo unohtui. Suorittaminen tuli tilalle. On saatava aina vain lisää jotain vaikka olisi riittänyt se läsnäolo. Illalla sitten väsyneenä kaikesta tv auki ja unohda siinä kaikki, parisuhde ja lapset, keskustelut elämästä ja itsestä. Tätäkö me oikeasti halutaan. Tekeekö tämä kaikki onnelliseksi vaikka onni olikin aivan siinä lähellä.

Kännykkä on vallannut meidän elämän, siellä on kaikki virtuaalisesti. Se on yksipuolista, voit valita mikä itseä kiinnostaa. Vuorovaikutustaidot heikkenee, pelottavaa. Ja sitten on vain paha olla. Ei ole taitoa käsitellä tunteitakaan kun ei ole vastapuolta, jota kiinnostaa miltä minusta tuntuu. Meillä on oikeasti katsottava peiliin ja pysähdyttävä. Haluanko tätä kaikkea mitä minulle syötetään jotta olisin parempi, hyväksyttävämpi ihminen itselle ja toisille? Tarvitsenko tätä kaikkea oikeasti?

Sitten kun sairastuu vakavasti, sittenkö vasta huomaan elämän menneen hukkaan. Voi kun olisin ollut enemmän läsnä läheisille ja itsellekin, onko jo myöhäistä? Ei ole. Seuraa tekemistäsi päivän ajan silloin tällöin mitä oikeasti teet, tee tietoisesti. Katso teetkö rutiinisti kun on tapanasi tehdä aina näin, menetkö ruuan jälkeen tupakalle tai laitat nuuskan huuleen. Mieti samalla jokaista liikettä mitä teet. Sitten pohdi, tarvitsenko minä tätä ja jos tarvitsen miksi. Onko tästä hyötyä itselle vai voisinko tehdä jotain muuta? Tiedosta tekeminen. Huomaatko mitään uutta itsestäsi näin tehtyäsi? Oletko ollut automaattiohjauksella kuinka kauan? Sun ei tarvitse muuttaa mitään tapaasi, seuraa vaan sitä ja tiedosta. Voit mahdollisesti herätä uuteen maailmaan?

Kuva pixapay MabelAmber. Isä ja tytär reppuselässä, läsnäollen molemmat.

Sydämen ääni

Maanantai 3.6.2024 - Mervi

Mitä tulee mieleen sydämen äänestä? Onko se intuitiota, luotanko siihen, onko se edes luotettava? Miten sitä ehtii kuuntelemaan tai miten se tehdään? Onko se arvojeni mukainen ääni? Entä jos se on erilainen kuin muilla ja se "sotii" toisia vastaan tai toisissa se aiheuttaa ärsytystä? Kenen elämää silloin elät?

Paljon kysymyksiä. Vaikeaa vastata suoraan.

Kirjoitin syöpää sairastaessani päiväkirjaa. Minulla oli käytössä Hidasta elämään Voimaannuttavat kortit käytössä silloin. Eräs tapa käsitellä epätoivoani oli ottaa pakasta kortti ja kirjoittaa nostamallani kortille vastaus. Yksi kysymys oli mitä neuvoisit nuoremmalle minällesi tänään. Vastasin: Ole rohkea, tavoita sitä mitä itse haluat, elä itselle ja perheellesi, älä muille ja muiden mieliksi. Rakasta ja tee rakkaudellisia tekoja muille ja läheisille. Pidä huolta itsestäsi, äläkä suorita elämää. Elä hetkessä. Toisen kortin kysymys oli, millaisen elämänohjeen vanha minä antaisi tämänhetkiselle minälle. Olin vastannut, että kuuntele sydämen ääntä ja toimi sen mukaan, sillä sieltä löytyy kaikki tarvitsemasi vastaukset.

Me saadaan ulkopuolelta niin paljon toiveita olla tietynlainen ulkoisesti, sisäisesti, tavoiltamme, tottumuksiltamme jne. Kaikki ajattelevat tarjoavansa parasta heidän tietoaan. Jotkut tiedot ovat hyviä ja jotkut ehkä eivät. Mielistelyksikin sitä voisi sanoa, hyväksyt minut jos teen kuten sanot ellen tee, olen silmissäsi arvoton. Tätähän voi olla työelämässäkin, itselläkin oli. Parisuhteissakin mielistellään siten, että sanotaan sitä mitä toinen toivoo sanottavan ettei tilanteista tulee riitaa. Tai ehkä siksi mielistellään, ettei toinen kokisi minusta häpeää. Häpeän pelkoko tässä onkin taustalla vai se että toiselle täytyy saada hyvä olo. Niin mitäs minusta?

Ja on vain itsellä paha olla olla, enkä vain tiedä miksi.

Kohdallani tullut syöpä ja ulosteenkarkailu mahdollistivat opetella kuuntelemaan tätä arvokasta ääntä. Se on ollut hyvin vaikea ja raskas tie. Välillä tuntuu, että portit elämään on suljettuna eikä löydy ulospääsyä. Ja jälleen kerran, uskon että tarvitsen kaikki kokemukset jotta oppisin elämästä lisää. Ymmärtäisin ja oivaltaisin syvimpiä tuntojani ja todentotta on se välillä sattunut pahastikin. Se on aiheuttanut valvomista, itkua ja tunteiden analysointia ja tähän kun lisään vatsani aiheuttamat valvomiset tilanteet arjessani, koville on välillä ottanut, jopa luovuttamisen tunteet ovat olleet läsnä. Mutta sitähän se on, tunteet antavat meille impulssin siihen, ettei joku ole hyvin. Löytääkseni mikä siellä syvimpänä on todella vaikeaa ja raskasta, jos uskon sen niin olevan. Mutta lopulta se on todella palkitsevaa, luotan aina siihen.

Meitä vapaaehtoisia koulutetaan onneksi myös tähän vertaisenakin toimimiseen. Olin kurssilla ja mukana oli ihmisiä, jotka sanoivat etteivät halua puhua tunteista, koska se on niin vaikeaa. Onko se vaikeaa siksi, ettei tunnista tunnetta, jotenkin on vain paha olla. Tai että se on kiellettyjä tunteita. Niitä on kielletty ilmaisemasta jo lapsena, miten sitä nyt voisi tehdä tai oppia.

Olen surullinen siitä, että itkut, naurut ja viha ovat kiellettyjä tunteiden purkamismuotoja jo monille lapsuudesta saakka, nekin jopa häpeällisiä. On kielletty itkemästä ettet näyttäisi herkkyyttäsi muille tai pitää olla "mies" ei pojat itke!  On kielletty nauramasta, se on jonninjoutavaa ja epäkohteliastakin. Siitä on joku sanontakin, itku pitkästä ilosta tai joka viimeksi nauraa se parhaiten nauraa.

Entäs viha, sitä ei saa näyttää, sitä pelätään. Sehän on omien rajojen puolustamista. Tässä on mun rajat. Jos lapsi ottaa toiselta lelun ja vihastuu siitä että sitä kielletään. Vanhemmat "hyvässä tarkoituksessa" saattavat lisäksi kieltää se vihastumisen. Lapsi kerää vihansa omaan "tunnepulloonsa" että sitten joskus myöhemmin yllättävässä tilanteessa "pullo" räjähtää ja sitten ihmetellään mitä tapahtui, eihän se koskaan noin ole toiminut. Tai sitten aikuisena hakeutuu riippuvuuksiin, jonka kautta tunteet saa tukahdutettua vuosikymmeniksi ja elämä on "valunut" hukkaan. Kaikki nämä "kielletyt" tunteet liittyvät saatuihin uskomuksiin lapsuudessa. Olemme nämä tunteet estäessämme jääneet ehkä lapsen tasolle kun ei olla sallittu niitä koskaan näyttää missään aidosti.

Jos jostain olen todella kiitollinen, niin olen syövästä. Itken kun itkettää, saatan itkeä 15-20 min yhtä kyytiä ja se helpottaa oloani suuresti. Tunnen, että sielu puhdistuu ja sydän on avoin sen jälkeen.

Nauran, saatan saada naurukohtauksia ihan tyhmästä asiasta, hörähtelenkin vielä pitkään sen jälkeen miten tyhmälle asialle nauroin. Erittäin hyvä rentoutumismuoto on sekin, saan sillä hyvät hormonit liikkeelle samalla.

Vihastun ja sallin sen tulla. Se kertoo minulle, että minuun osui joku ikävä juttu ja se viestii minulle omista rajoistani. Olen aiemmin kertonut täällä, että fyysinen ja ruumiillinen kehon kuormittaminen ja kiroaminen ovat minun keinoni purkaa vihaa ja teen sitä silloin kun tarvitsee tehdä. Teen sitä yksin metsässä tai lenkillä ollessa, saatan lopuksi itkeä ja tiedän, että asia saa siitä nyt rauhan ja ajan vielä lopulliseen toipumiseeni. Saatanpa sitten myöhemmin nähdä asian kokonaan eri näkökulmasta.

Kerroin tyttärelleni, että antaisin lasten purkaa vihansa vaikka hakkaamalla lelua tai tyynyä, juosta tai huutaa. Sallisin tunteenpurkauksen heti, koska se kestää vain hetken. Itse en aikoinaan saanut niin tehdä ja nyt syöpään sairastuttuani, olen löytänyt purkamattomat ikävät tunteet ja työskennellyt niiden kanssa. On muuten todella raskasta ja vaikeampaa ollut nyt aikuisena.

Ja tiedän, että hän kyllä äitinä tietää mikä hänen lapselleen on parasta. Kunhan kaikki perustellaan selkeästi lapselle. Uskalsin kuitenkin kertoa mitä itse olen oivaltanut ja oppinut elämästäni ja itsestäni. Lapset opettaa meitä enemmän kuin ymmärretäänkään. Sallitaan heidän olla sitä mitä ovat. Ja aina voi kaikesta puhua ja vaikka sanoa, että minun sydän sanoo nyt näin ja luotan sen ääneen, se tietää mikä on minulle parasta.

Netti on hyvä kun sieltä löytyy monenlaisia palveluja, onneksi, joissa voi käsitellä kiellettyjä tunteita. Itkuterapiaa, naurujoogaa ja löytyypä joltain paikkakunnalta raivohuonekin, jossa saa rikkoa esineitä ihan oikeasti. Ehkä tunteiden purkamisen jälkeen voit kuulla sen sydämesi äänen.

Kirjoittaminenkin voi auttaa, aloita vaikka näin. Tunsin vihaa tänään..tunsin saman tunteen myös lapsuudessani kun minut jätettiin ulkopuolelle esimerkiksi..pelkään että minut hylätään..jään yksin? Vuorovaikutuksessa toisen kanssa hengittelyä voi tehdä aikuisetkin ennenkuin päästävät sammakoita suustaan. Myöhemmin he voivat käsitellä sitten tunteensa omine aikoineen ja omassa rauhassa, ja samalla miettiä miksi reagoin noin, koska se tunne on vain itsessä tunnistamattomana.

Ja kaikesta huolimatta, me kaikki halutaan olla onnellisia sellaisina kuin olemme. Kukaan ei ole toistaan parempi tai ylempi arvoinen. Samalla viivalla me ollaan kun ollaan riisuttuja kaikista vaatteista ja vaateista, ei erottelua he ja me vaan ME. Emme ole toista parempia, olemme toistemme peilejä. Meillä on elämässä kaikilla omat läksymme, joista voimme oppia kuuntelemaan oman sydämen ääntä ja sitä kautta oppia rakastamaan kaikkea tässä maailmassa.

Ja kuten omalla kohdallani, on suuri kiitollisuus syövästä, koska se auttoi minua löytämään itseni ja sydämeni äänen. Ellen jollekin kelpaa nykyisellään, en voi asialla mitään, hyväksyn tilanteen. Mutta siihenkin olen kasvanut henkisesti, että ehkä näin piti käydäkin. Mahdollisesti siitäkin tilanteesta kasvetaan ja opitaan uutta tai rakkaus voittaa lopulta kaiken.

Kuva Adrian Eyre/pixapay

Fysioterapiasta

Maanantai 20.5.2024 - Mervi

Aiemmin kirjoitin omasta niska-hartia vaivastani ja yhteydenotostani terveyskeskukseen. Pääsin toivomalleni fysioterapeutille näin aluksi ja lääkäriaika on vielä varattuna kesäkuulle. Menin fysioterapeutin vastaanotolle ja kuunnellutin magneettitutkimuksesta saadun lääkärinlausunnon hänellä. Olin sen nauhoittanut kännykän whatsuppiin alkuvuodesta. Lääkäri mainitsi, että jos kulumat alkaa kovasti haitata joudutaan ne leikkaamaan ja leikkauksessa on tietenkin riskejä, jotka voivat vaurioittaa muitakin tärkeitä hermoja.

Seurasin kiinnostuneena fysioterapeutin ilmeitä. Hän kuunteli "huvittuneena" äänitettä vai tulkitsinko minä väärin mietin.

Hän tutki hartoiden, käsien ja pään liikkuvuutta ja kyseli tarkasti kipukohtia ja mitä olen tehnyt oireiden helpottamiseksi. Ja mikä sai nyt tulemaan vastaanotolle. Kerroin, että lastenlasten syliinottaminen alkaa olla välillä haastavaa, ojentautuminen alas ja syliinnostaminen sattuu, uhkana että käsi pettää alta ja lapsi putoaa. Ja että vältän sellaisia asioita, jotka aiheuttavat kipuja. Sauvojen käyttö kävellessä tai lumikenkäillessä sattui mutta silti käytin satunnaisesti ja sitten kärsin siitä. Yritin tietysti saada vähän tehoa lisää liikumiseeni kun muutenkin olen sitä joutunut vähentämään ulosteenkarkailun takia.

Hän opasti minulle kolme eri liikettä tehtäväksi kotona. Kahta liikettä täytyy tehdä kahden tunnin välein hereillä ollessa 15 kertaa ja yhtä liikettä, olan lepuuttamista muutaman kerran päivässä. Kuulosti paljolta. Sovittiin uusi tapaaminen reilun viikon päähän. Hän myös piirsi taululle kuvan mitä kuluma on tehnyt hartiassa ja mitä me yritetään saada muutosta siellä aikaan. Vasen käsi ja olkapää nousemaan ylös kivuitta on tavoitteena.

Laadin kännykkään aikataulut ja hälytykset. Aloitin aamulla 9.00 ja iltaan 21.00 asti kahden tunnin välein suoritin määrätyt tehtävät. Ne olivat helppoja liikkeitä. Tein ne lattialla ja pään taivutus oikealle maata pitkin tuntui hyvältä. Kännykän muistutukset menivät jumiin pari päivää ennen uutta tapaamista mutta tein ne liikkeet suurin piirtein sovitusti.

Sitten olikin kontrolli käynti. Fysioterapeutti kysyi miten on mennyt ja miltä on liikkeet tuntuneet. Kerroin, että olen ollut tunnollinen harjoitusten tekijä, tein ne lähes 95 %. Hän tarkasti jälleen hartioiden, olkapään ja käsien liikkuvuutta ja huomasin myös itse että olen saanut liikkuvuutta enemmän ja kipua ei tunnu. Hän sai aikaan ihmeen! Tosin, itsehän minä ne liikkeet tein. Kerroin hänelle, että myönteisellä asenteellani oli suuri merkitys asian edistymisessä. Uskoin hänen ammattitaitoon, luotin siihen että hän osaa auttaa ja ottaa huoleni todesta. Kerroin myös miten tärkeää on viestiä alitajunnalle, että itsellä on suuri voima paranemisessa.

Jos olisin halunnut/vaatinut tai päässytkin suoraan lääkärin vastaanotolle, hän olisi määrännyt buranaa ja panadolia muutamaksi viikoksi ja siitä vatsani olisi todella jumissa. Ehkä lääkäri olisi olisi pyytänyt palaamaan takaisin vastaanotolle jos oireet jatkuvat ja sitten olisi kuvattu ja laitettu sairaalaan jonoon päästäkseni ortopedille, joka olisi suunnitellut leikkausta siihen. Näin kait yleensä se menee.

Fysioterapeutti antoi minulle yhden uuden liikkeen tehtäväksi pari kertaa päivässä, jonka tarkoitus on ylläpitää saavutettuja muutoksia. Ja pääntaivutusta jatkan myös sen kaksi kertaa päivässä.

Mitä tämä kokemus minulle opetti. Ensinnäkin, tuki- ja liikuntaelin vaivoissa voisin jatkossakin mennä ensin terveyskeskuksessa fysioterapeutin vastaanotolle. Hän osaa katsoa paljon kehon asentoa tai liikkuvutta jo ja varmasti määrää lääkärin vastaanotolle ellei pysty auttamaan. Voit jopa päästä nopeammin fysioterapeutille kuin lääkärille. Itse sain lääkäri ajan kuukausien päähän enkä tiedä enää tarvitsenko sitä enää.

Myös omalla asenteella on merkitys. Ei ammattilaiset paranna, he antavat ohjeet joita noudattamalla voit parantaa omaa tilannettasi. Itse en halua leikkauspöydälle enää, ehkä se sai "keksimään" muunkin vaihtoehdon.

Muissakin hoitotilanteissa voi myös mahdollisesti ajatella niin, että ammattilaiset antavat sen minkä pystyvät mutta itse voit ajatuksillasi joko lisätä tai vähentää paranemisen mahdollisuuksiasi. Muistetaan se ajatusten suuri voima, mitä ajattelet sitä saat. Negatiivisuuden kehästä täytyy päästä pois sekä myös uskomuksista (esim.tämä on sukuvika tms) ja ottaa myös itse vastuuta hoidosta. Omalla syöpäpolullani löysin meditaatiot ja siten pääsin vastustamisen tunteesta, jota sanotaan taisteluksikin eli heittäydyin elämän virtaan ja otin ajatukseni hallintaan.

Kuva pixapay Cedric Clth

Muistiliiton esityksestä poimittua

Lauantai 4.5.2024 - Mervi

Olin mukana Kouvolan alueella järjestetyssä Muistiliiton järjestämällä luennolla etänä. Aluksi ajattelin, etten tarvitse tai ole mitenkään kiinnostunut asiasta, kun se ei ole ajankohtaista. Mutta se olikin avartavampaa kuin uskoinkaan. Sain luvan tehdä tänne lyhennelmän siitä omista huomioistani.

Aiheena oli muistisairaudet ja kohtaaminen. Muistiluotsi Jenni piti esityksen

Aluksi tuli tietoa mihin muistisairaus vaikuttaa: lähimuistiin, mieleen painamiseen, käyttäytymiseen, puheen tuottamiseen ja ymmärtämiseen, toiminnanohjaukseen, hahmottamiseen mm. esineiden ja ihmisten tunnistaminen hankaloituu

Se myös vaikuttaa: mielialaan ja vireystilaan, oppimiseen, persoonaan, liikkumiseen ja reaktioiden hidastumiseen, liikuntakyvyn heikentymiseen, rahan arvon ymmärtämiseen, kykyyn tiedostaa omia oireitaan

Yleisimmät muistisairaudet: Alzheimerin tauti, aivoverenkiertosairaudet, Lewyn kappale-tauti, Parkinsonin taudin muistisairaus, otsa-ohimorappeumat

Alzheimerin taudista: Yleisin muistisairaus, etenee hitaasti. Ensimmäiset oireet: vaikeus muistaa uusia nimiä tai sovittuja asioita, käyttöesineitä hukassa, vaikeus liikkua vieraassa ympäristössä sekä asioiden ja tapahtumajärjestysten sekoittumista. Aivomuutokset altistavat erilaiselle käyttäytymiselle. Sairastuneen persoonallisuus ja sosiaaliset kyvyt saattavat olla suhteellisen hyvin säilyneitä. Taudin edetessä unohtelua ja samojen asioiden toistelua, sanojen löytymisen vaikeutta, suunnistamisepävarmuutta, aloittelisuus heikentyy, vetäytyy kontakteista, mieliala muutoksia, oiretietoisuus heikko ja vaikeuksien peittämistä.

Verisuoniperäinen muistisairaus: toiseksi yleisin. Liittyy aivojen verisuonten vaurioihin ja erityyppisiin aivoverenkiertohäiriöihin. Oireina aluksi, hidastumista, lievä muisti-puhehäiriöt, kömpelyyttä, kävelyvaikeutta, hahmottamisvaikeutta, tunneherkkyyttä ja mielialanvaihteluita. Oireet voivat tulla nopeastikin, vaihtelee päivittäin. Muisti parempi kuin Alzheimerissa.

Lewyn kappale-tauti: 50-80v iässä, kuorikerrokseen kertyy haittaavia löydöksiä, Lewyn kappaleita. Merkittäviä muistihäiriöitä ei taudin alkuvaiheessa, etenee taudin edetessä. Tarkkaavaisuushäiriöitä, hahmottamisen vaikeutta(pukeutuminen, tilat, etäisyydet, suunnat), lihasjäykyyttä, hallusinaatioita, harhaluuloja, tajunnanhäiriöitä, valveunia, vireystilan häiriöitä, ääreisverenkierto häiriintyy, kosketusherkkyyttä.

Otsa-ohimolohkorappeuma: 45-64v välillä, hiipivä ja hitaasti etenevä, oireina, frontotemporaalinen dementia (hermosolujen menetys), etenevä sujumaton afasia ja semanttinen dementia.

Dementia; on oireyhtymä, ei sairaus: elimellistä, aivojen rappeutuvasta sairaudesta johtuva oireyhtymä, johon sisältyy laaja-alainen henkisten toimintojen heikkeneminen

Muistisairauksien vaikutukset vuorovaikutukseen:

Hämmennyksen ja väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa, epäluuloisuutta, tiedonkäsittelyn haasteita.

Tarkkaavaisuuden ylläpitäminen heikkenee, taustahäly häiritsee, itsensä ilmaisu muuttuu haasteellisemmaksi, mieleen painamiseen tarvitaan enemmän kertausta, älylliset taidot eivät heikkene vaikka muisti ja vuorovaikutus vaikeutuu.

Vuorovaikutukseen vinkit:

katsekontakti, yksi asia kerrallaan käydään läpi, minimoi taustahäly, selkeytä ympäristöä, älä vaadi muistamaan, hän ei tee tahallaan kiusaa eikä välttämättä huomaa unohduksiaan. Ole kiireetön, läsnäoleva, rauhoita mielesi, kohdista huomio sairastuneeseeen, auta muistisairasta keskittymään ja luo turvallinen ilmapiiri. Odota rauhassa, älä keskeytä, arvaile tai korjaa muistisairaan ilmaisuja, yritä ymmärtää muistisairaan kokemus. He ilmaisevat tunteensa vapaasti koska kontrolli heikkenee, tunteet ovat totta vaikka tarina ei ole, kohtaaminen tunteiden ei järjen tasolla. Sanaton viestintä huomioitava, ei ristiriitaa puheessa ilmeissä, liikkeissä ja eleissä.

Milloin tutkimuksiin:

Havaittava muutos aikaisempaan pärjäämiseen, arki hankaloituu, läheiset huolissaan, talousasioiden hoitaminen vaikeaa, persoonallisuus muuttuu, aloitekyky heikkenee.

Jos huomaat näitä oireita läheisessä, varaa aika varhaisessa vaiheessa lääkäriin, koska oireita voidaan hoitaa sairauden alkuvaiheessa paremmin elämänlaadun parantamiseksi.

Jos olet huolissasi omasta tai läheisen muistista, muistiyhdistyksestä saat tietoa ja tukea kaikkeen tähän liittyvään.

Tämän luennon kuultua ajattelin, miten tärkeää on hoitaa kaikki paperiasiat kuntoon ajoissa. Edunvalvonta, testamentti ja hoitotahto. Edunvalvonnasta olenkin kirjoittanut tänne jo aiemmin noin vuosi sitten.

Myös oma kohtaaminen muistisairaan kanssa on ollut virheellistä aiemmin. Nyt tiedetään enemmän myös siitä. Muistiliitto auttaa ja antaa tukea myös läheisen henkiseen taakkaan. Älä jää yksin, hae apua. Sitä on tarjolla.

Jälleen oli kiitollisuus siitä, että osallistuin tähän luentoon. Soitin myös jälkikäteen muistiliittoon ja sain itsekin sieltä ymmärrystä lisää tähän tärkeään asiaan.

Ja oliko jälleen tarkoituksellista. Syöpäyhdistykset järjestivät meille vapaaehtoisille reilun tunnin koulutuksen positiivisesta psykologiasta. Mia Kuusisto, joka luennoi illan aiheesta, on kehittänyt muistisairaille tunnekortit, josta hän on saanut myös palkinnon Ruotsin kuningatar Sylvialta. Uskomaton sattuma vai mitä?

Kuva pixapay Gert Altmann

Muutosta elämään

Lauantai 20.4.2024 - Mervi

Kirjaa kirjoittaessa käyn päiväkirjani ja muistiinpanoni läpi. Joku viisas lausahdus tai oivallus vahvistuu siten myös omaan mieleeni ja haluan sen tuoreeltaan jakaa.

Jos kärsit jostain, ihan mistä vaan, tavasta tai tottumuksesta. Haluat varmasti muutosta siihen. Ensimmäisenä ehkä tulee ajatus, että haluan mutten pysty, olen kokeillut ja epäonnistunut monta kertaa. Ehkä olet kokeillut sillä tavalla, joka ei ole sinulle oikea tapa tehdä muutosta. Olet palkinnut itseäsi joskus tällä, seuran vuoksi, omaksi iloksi? Voihan olla, että alkuun tämä miellyttävä kokemus on lopulta muuttunut rasitteeksi ja tämä tapa/mielihalu taakaksi. Nyt mietit miten saisit voimavaroja muutokseen.

Muista mahdollinen on mahdollista. Olet osannut oppimisen tärkeimmät menetelmän, yritys-erehdys-yritys menetelmän jo kouluiässä. Ja niiden kokemusten yhteisvaikutuksena on syntynyt usko ja toivo, jonka varassa olet päässyt elämässä muutenkin eteenpäin.

Ensinnäkin se lähtee motivaatiosta. Haluanko oikeasti muutoksen? Tahdotko sen? Miten paljon kärsin tästä, vai kärsiikö muut ja he toivoo, että tekisit muutoksen? Kärsitkö siitä, että siitä huomautellaan Sinulle, että muka toiset tietää paremmin sinun elämästäsi. Sehän on loukkaavaakin tai se voi olla myös rakkautta, jopa menettämisen pelkoa. Kannattaa asiasta keskustella ihan oikeilla sanoilla.

Harjoitus

Jos kärsit, kuvittele itsesi autoon, voit laittaa silmät kiinni kun mietit näitä eri paikkoja. Missä kohdassa istut kun katsot tilannettasi. Kuskin paikalla, pelkääjän paikalla vai takana jommalla kummalla puolella.Vaihda paikkaa mielessäsi ja koe miltä tuntuu missäkin kohdassa istua ja istu sille paikalle, jossa tuntuu juuri nyt hyvältä ja edistää hyvinvointiasi.

Tai

Ensin mieti itseksesi. Missä olet onnistunut elämässäsi? Mistä sait hyvän mielen kun ratkaisit tilanteen mielestäsi oikein? Jouduit ehkä ponnistelemaan ehkä vähän haastamaankin itseäsi ja selvisit siitä "voittajana". Liittyykö se opiskeluun, oppimiseen, harrastukseen, ihmissuhteisiin, työhön, mihin? Sen ei tarvitse olla iso asia.

Valittaminenhan ei auta tilannetta yhtään, sekin on selvää. Negatiivinen kierre vaan ruokkii itseään eikä siitä tahdo päästä ulos, ellei sitä tiedosta itse. Tiedosta mitä teet. Tätätkin tilannetta voisi katsoa itseä ulkoapäin, mieti miltä keskustelut näyttää kärpäsenä katossa ollessasi.

Mulla on ollut ajoittaista kipua vasemmassa olkapäässä. Se on etupuolella olevassa lihaksessa oleva kipu. Kipu äityy silloin jos käytän sauvoja pikkulenkeilläni, ehkä se isku maahan ärsyttää sitä. No, olen jättänyt sauvat pois käytöstä aika ajoin ja unohdan kun kipua ei taas ollut, että otan ne sauvat taas mukaan. Mietin, miksen taaskaan opi.

Ratkaisuksi, piilotan sauvat tai otan yhteyden terveydenhuoltoon ja selvitän mistä kipu johtuu, vai odotan että tilanne paranee itsestään, eikä tarvitse kuluttaa yhteiskunnan varoja, koska olen syöpähoitojen aikaan sitä tehnyt. No, kärsinkö tilanteestani? En koko ajan. Onko mulla motivaatiota vielä riittävästi muutokseen? Ehkä ei, tosin jos mietin lapsenlapsen syliin ottamista, siinä on pieni riski että käsi pettää, mutta ei ole vielä mitään vakavaa tapahtunut.

Missä olen onnistunut, jos kuitenkin kärsin ja asia on mielessä ja kipu ajoittain muistuttaa olemassaolostaan? Olen onnistunut aloittamaan etärentoutukset yhdistyksille vuosia sitten. Mitä se vaati minulta silloin? Selvittää kiinnostaako heitä uusi juttu, rohkeutta myös itse hypätä uuteen, periksiantamattomuutta, luottaa itseensä, ehkä positiivinen asennekin auttoi.

Nyt selvitän itselleni. Haluanko selvittää mistä vaiva johtuu, onko riittävästi motivaatiota? Oikeestaan on, lapsenlapset oli se pointti. Nyt pitäisi saada se rohkeus ottaa selvää ja selvittää mistä apua ja päästä mahdollisesti hoidattamaan asia ammattilaisten toimesta. Sehän voi hoitua fysioterapiallakin, mietin.

Todellisuudessa juuri näin on tapahtunut. Tartuin puhelimeen ja soitin terveyskeskukseen. Olen menossa nyt fysioterapeutille parin viikon päästä ja sain lääkärillekin ajan. Tiedostin, etten halunnut asiaa hoitaa kun ei koko ajan asia vaivaa. Miksen muuten hoitaisi itseäni, enkö arvosta itseäni. Olisko tämä liian vähäpätöinen asia. Kuka sen määrittää sellaiseksi. Tarkoitushan, on että olisin suht hyvä kuntoinen eläkeläinen ja selviäisin mahdollisimman pitkään ilman apua.

Eli kärsimykseeni, tunnistaa tilanteen vakavuuden-> tunnistin tilanteet->halun muutokseen sekä tunnistin voimavarani, joten teen sen ja koska olen ennenkin selvittänyt asioita rohkeasti. Aina voi voittaa.

Näin helppoa se lopulta on. Kokeile, apu voi olla puhelin soiton päässä tai joku muu yhteydenotto. Muista pahinta ei ole kaatuminen vaan makaamaan jääminen. Koska Olet sen arvoinen, rakastettava ja ainutlaatuinen ihminen.

Kuva pixapy:Gert Altmann

Alitajunnasta

Lauantai 6.4.2024 - Mervi

Minulla on omia lapsenlapsia, vanhempi on reilut kaksi vuotta, toinen on vauva viisi kuukautta. Olen myös bonusmummeli kohta kuusi vuotiaalle ihanalle tytölle. Hän asuu tosin kauempana ja on meidän kanssamme tekemissä harvemmin. Muutamia yökylä reissuja hän on rohkaistunut tekemään yksin ja niistä olen todella iloinen ja onnellinen. Tytön kanssa on ihan eri leikit ja tekemiset. Saan leikkiä myös sellaisia leikkejä joita en itse voinut tai pystynyt lapsena leikkimään.

Olen heistä kaikista todella ylpeä ja kiitollinen. Saan myös olla mukana tyttäreni poikien elämässä useita kertoja kuukaudessa. Samalla seuraan heidän kehitystään ja yritän huomioida heitä täysin eri näkökulmasta kuin itse aikoinaan tuoreena äiti tein.

Varon sanomasta sellaista, jonka tiedän olevan haitaksi tai uskomukseksi elämässä. Tuon myönteistä ja kannustavaa. Heidän omia ominaisuuksia kehun, enkä puhu kiltteydestä tai tuhmuudesta. En ota väkisin syliin, kysyn luvan. En lue päiväunille mennessä kirjaa vaan kerron mitä ihanaa tai mukavaa ollaan yhdessä tehty tänään ja miten mummona koen ne hetket. Sanon esimerkiksi lapselle niin, että mummo tallettaa hetket sydämeeni ja hengitän syvään, koen kiitollisuutta ja rakkautta niistä hetkistä. Ikävän hetken tullessa palaan näihin tunnelmiin harjoituksissani. Kerron tämän myös kaiken lapselle kuinka voimaannuttavia ne hetket ovat.

Alitajuntamme on mielenkiintoinen. Se kuulee sen mitä haluamme tai uskomme olevan meille oikein. Jos kovin moitimme itseämme, se uskoo ne kyllä hyvin jos olemme sellaisen uskomuksen sisäistäneet itsellemme vahvasti. Jos on lapsuudessa sanottu, että olet huono jossain tehtävässä, voit uskoa koko elämäsi että olet huono koko ajan, eikä kannata edes yrittää mitään eikä edes kokeillakaan epäonnistumisen pelossa. Luulet sitä jopa ominaisuudeksikin.

Alitajunta ei kuule sanaa EI, jos sanot lapselle noin ei saa tehdä, se kuulee, saa tehdä.

Samoin miten aikuinen kuulee, jos sanot aikuiselle mene ammattilaisen juttusille tai hoitoon, hae apua tilanteeseeseesi. Aikuinen vastustaa toisen käskyjä ja määräyksiä ellei ole kysynyt itse neuvoa, joten silloin pitääkin sanoa, jatka vaikka samaan malliin, jos tiedät sen olevan itsellesi hyväksi. Tosin, olethan saattanut jo monta kertaa asiasta keskustella jo, eikä muutosta ole tapahtunut. Mutta jos asiaa harmittelet mielessäsi ja tilanne vain vie entistä enemmän sun energiaa, niin silloin testaa tätä vaihtoehtoa.

Kliinisen hypnoosin opiskelu toi elämääni ymmärrystä vähän kaikkeen syvemmin. Nyt uskaltaa tehdä asioita, joita ei ennen kuvitellut uskomusten tai pinttyneiden tapojen takia tehdä. Haastan itseäni päinvastaiseen toimintaan. Annan myönteisiä kehotuksia päivittäin alitajunnalleni ja negatiivisille "näytän keskisormea" sanon stop. Muistan, että ajatuksia tulee ja menee, eikä ne kaikki ole totta.

Me niin haluttaisiin, että ihmiset eläisivät kuten me elämme. Välttäisivät virheitä, epäonnistumisia ja muita mokia vaikka häpeän pelossa. Elämän pitäisi olla tasaista ja helppoa. Mutta kun se ei ole sitä. Kun kaikkea yritämme välttää, vastoinkäymiset tuntuvat todella raskailta asioilta eikä tunnu löytyvän ulospääsyä mitenkään. Ei tietenkään, jos olet välttänyt elämästä epäonnistumista, et voi tietää miten sieltä pääsee pois, sinulla ei ole mallia alitajunnassasi. Ja jos joku ei mene kuten haluat, maailmasi murtuu. Sekään ei ole totta, aina löytyy muita ratkaisuja.

Me vanhemmat olemme voineet myös estää lasta tekemästä asioita, suojella kaikelta pahalta. Oltu ylihuolehtivaisia, peloissamme jopa lapsen kokemasta normaalista elämästä. Lapsi saattaa kokea, ettei kasvaminen aikuiseksi olekaan turvallista. Ahdistuu kaikesta pienestäkin vaikeudesta. Sitten vanhemmat kietoutuu siihen samaan kehään lapsen kanssa ja kehä vaan jatkuu ja jatkuu. Ollaan "kietoutuneita" toisiimme. Tullaan jopa riippuvaiseksi toisistamme. Sitten kun pitäisi itsenäistyä, lähteä elämään omaa elämää, ei olekaan taitoa selvitä. Kaikki saattaa ahdistaa, koulussa tai työssä vuorovaikutus tai oppiminen vaikeaa, ei osaa kun ei ole annettu asioiden tapahtua eikä päästy oppimaan niistä.

Sain mallin omalta äidiltäni. Tiedän, että äidilläni oli oma hyvä tarkoituksensa siinä. Kaikesta täytyy olla huolissaan, täytyy ilmoittaa missä mennään, milloin tullaan ja milloin ollaan perillä. Jos perheenä myöhästyimme puolikin tuntia matkanteossa, hän loi aina pahinta skenaariota mitä on tapahtunut ja perille tultumme oli ärtynytkin ellen pystynyt siitä ilmoittamaan. Luulin sen olevan rakkautta, ehkä se olikin sitä. Hän oli varmaan saanut mallin omalta äidiltään sota-aikana ja evakossa ollessaan. Mutta nyt tunnistan, että olin omien lasten ollessa pieni koko ajan ylivirittynyt, stressaantunut, valmis toimimaan ja varmistamaan ettei mitään pahaa tapahtuisi.

Lapsuudessani oli maalaiskylällä miesten tapana helpottaa tunteitaan käyttämällä "ilolientä". Tosin moni niiden käyttäjä muuttui päinvastaiseksi kuin tarkoitus oli. Lapsena en ymmärtänyt miksi aikuinen muuttui pelottavaksi ja uhkaavaksi. Äiti yritti luovia molempiin suuntiin, olla sekä turvallinen mutta hän oli myös itse pelokas. Lapsihan vaistoaa vanhempien tunnelmat, sitä eivät vanhempani tienneet. Elin ja kasvoi myös ristiriitaisissa tunnelmissa.

Millainen vanhempi sitten olin. Juuri sellainen kuin alitajuntani oli oppinut ja omaksunut ja saanut mallia kotoa. Ei mitään kyseenalaistamista. Kunnioitin ja pelkäsin auktoriteetteja myöhemmin joskus jopa omaa miestäkin, koska luulin että Jumala on mies ja miehiä pitää kunnioittaa ja palvella.

Tänään keskustelen tyttärieni kanssa usein siitä miten olisin voinut toimia toisin jos olisin tiennyt, osannut tai ymmärtänyt. Olemme oppineet puhumaan, avaamaan ja ymmärtämään toimitatapojamme, mistä mikin johtuu. Osoitan heille, että minulla on ollut kuitenkin hyvä tarkoitus kaikessa ja se on silloin mielestäni ollut rakkauden osoitusta. Tytöt ymmärtävät sen hyvin. Katkaisen vanhat pinttyneet uskomukseni tuodessani ne julki heille ja toivon, että he nauttisivat elämästä ilman jatkuvaa pelkoa siitä, mitä jos jotain tapahtuu. Elämässä kun aina sattuu ja tapahtuu ja niistä vain pitää ottaa opiksi. Suurin oppi on kuitenkin puhumisen taito. Nyt me puhutaan muttei enää mitään hyvää päivää kirvesvartta puhetta vaan asiaa elämän ja kuoleman välistä. Ihan äskettäin oli puhe omista toiveistani kun kuolen, miten haluaisin heidän toimivan kohdallani sekä kerroin kun tyttäreni kysyi missä hautajaistoivepaperini ym tärkeät asiakirjat sijaitsee.

Mitä sitten sanon lapselle, jos pitäisi kieltää jostain. Sanon, hei, tuo sattuu sinuun tai minuun, lopeta. Tuo oli ikävästi tehty, voi olla että siinä tulee oppi anteeksipyytämiseen ja -antamiseen. Voisin myös sanoa, Rakastan sinua. Olet arvokas ja ainutlaatuinen, riität minulle juuri sellaisena kuin olet.

Jos aikuinen ei tee muutosta itseä haittaavaan elämäntapaansa. Voisin sanoa, ota vastuu elämästäsi, jos koet että tuo on sinulle ja toisille hyväksi jatka samaan malliin, ellet koe enää niin, tee asialle jotain, sinä pystyt siihen. Muutos on aina mahdollista.

Positiivareiden sivuilta seuraava sopiva muistutus.

Huomionarvoista:

Huomioi ajatuksesi, sillä niistä tulee sanoja

Huomioi sanasi, sillä niistä tulee tekoja

Huomioi tekosi, sillä niistä tulee tapoja

Huomioi tapasi, sillä niistä tulee luonteesi

Huomioi luonteesi, sillä niistä tulee kohtalosi

Asenteen valintoja poimittu myös Positiivareiden sivuilta:

Minä en osaa/MINÄ OSAAN

En minä/KYLLÄ MINÄ

Epäilen että/OLEN VARMA ETTÄ

En pysty/HALUAN OPPIA

Pelkäänpä että/USKON ETTÄ

Ei se onnistu/ HYVÄ SIITÄ TULEE

Ei se nyt käy/KYLLÄ SE KÄY

On epävarmaa/ON VARMAA

En minä voi/KYLLÄ VOIN

Ei se koskaan/KYLLÄ SE AINA ja vielä lisään, jos eipä kehtaa/viitsi NIIN KEHTAAN/VIITSIN

Kuva pixapay:MemoryCatsher. Mallioppimista ikä kaikki.